Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola"

Transkriptio

1 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

2 Avustuksen tausta: lainsäädäntö ja valvonta

3 Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita (hankkeen vaikuttavuuden arviointi > tavoitteet, aikajänne, kohderyhmä) Valtionavustuslaki 688/2001 Asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista 1273/2013 Avustus käytetään tiedolliseen ohjaukseen, markkinointiin ja palvelujen kehittämiseen siten, että toimenpiteet vaikuttavat ihmisten kulkutapavalintoihin. Asetuksen mukaan avustuksena voidaan maksaa enintään 75 % hyväksyttävistä kustannuksista Hyväksyttäviä kustannuksia ovat liikkumisen ohjaustoiminnan suunnittelusta, projektinhallinnasta ja toiminnan toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset Määräraha ollut valtion talousarviossa vuodesta 2012 Avustuksen suuruus ja hankkeiden koko vaihtelee. Vuonna 2015 avustusta myönnettiin 20 hankkeelle yhteensä euroa Liikkumisen ohjaus Liikennejärjestelmä

4 Avustuksen käytön valvonta Liikenneviraston tulee avustuksen myöntävänä viranomaisena valvoa avustuksen käyttöä, siksi: Toimintasuunnitelman on oltava riittävän konkreettinen ja avustusvuotta koskeva. Tätä hanketta koskeva (vrt. vaikka toteutettaisiin toisen hankkeen yhteydessä). Kustannussuunnitelman tulee olla yksilöity. Raportointi pitää olla riittävän konkreettinen ja se raportointilomake tulee täyttää huolellisesti kaikkiin kysymyksiin vastaten Toimintasuunnitelman ja (loppu)raportin tulee vastata toisiaan Mahdollisista muutoksista täytyy sopia Liikenneviraston kanssa Selvitys toteutuneista kustannuksista ja työtunneista tulee olla riittävän yksilöity ja kohdistettu (myös laskujen tiedot tarvittaessa) Liikkumisen ohjaus Liikennejärjestelmä

5 Valtionavustuksen käyttäminen ja ilmoitusvelvollisuus Valtionavustuslaki, 6 Valtionavustus ei saa yhdessä muiden julkisten tukien kanssa ylittää Euroopan yhteisön tai Suomen lainsäädännössä säädettyä valtionavustuksen tai muun julkisen tuen enimmäismäärää. Valtionavustuslaki, 13 Valtionavustus saadaan käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen Valtionavustuslaki 14 Valtionavustuksen saajan tulee ilmoittaa viipymättä valtionapuviranomaiselle valtionavustuksen käyttötarkoituksen toteutumiseen vaikuttavasta muutoksesta tai muusta valtionavustuksen käyttöön vaikuttavasta muutoksesta. Valtionavustuslaki, 16 Valtionapuviranomaisella on oikeus suorittaa valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Valtionapuviranomainen voi päätöksellään valtuuttaa toisen viranomaisen tai ulkopuolisen tilintarkastajan suorittamaan edellä mainittuja tarkastuksia Jenni Eskola 5 Liikennejärjestelmä

6 Liikkumisen ohjaus Käytännön toiminta

7 Käytännön asioita Avustuspäätös kannattaa lukea huolella! Avustus myönnetään yhdelle vuodelle, tiettyyn tarkoitukseen Avustus myönnetään avustuksen hakijan/saajan hankkeeseen Allekirjoitukset allekirjoitusoikeutetut (raportoinnissa huomioitava) Liikennevirastoon päin toimija on avustuksen hakija/ saaja ei yhteistyökumppanit tai toteuttava konsultti à toiminnan juurruttaminen tavoitteena Seuranta tehdään ohjeiden mukaisesti Liikkumisen ohjaus Liikennejärjestelmä

8 Hankkeiden yhteyshenkilöt ja yhteistyö hankkeen aikana Jokaiselle hankkeelle on nimetty Liikenneviraston yhteyshenkilö Hankkeen tulee olla yhteydessä Livin yhteyshenkilöön ja sopia hänen kanssaan hankkeen aikaisesta viestinnästä ja yhteyshenkilön osallistumisesta hankkeeseen Hankkeen aikana tapahtuvista muutoksista tulee ilmoittaa Liikennevirastolle ja käytännön järjestelyistä sopia hankkeen yhteyshenkilön kanssa Mikäli hankkeen sisältöön tulee merkittäviä muutoksia (esim. rahallisia) tieto myös LiVin kirjaamoon Diaarinumero mukaan Liikkumisen ohjaus Liikennejärjestelmä

9 Hankkeen seuranta: toimitettavat lomakkeet ja raportointi

10 Hankkeen seuranta Hankkeesta raportoidaan Liikennevirastolle kahdesti vuodessa ( ja mennessä) Samassa yhteydessä avustusta voidaan hakea maksuun Koko maksatuksen voi hakea myös loppuraportoinnin yhteydessä Hankkeen vaikuttavuudesta raportoidaan Liikennevirastolle erillisen ohjeistuksen mukaan Raportointi ja maksatus tapahtuu annettujen ohjeiden mukaisesti elma/liikennejarjestelman_suunnittelu/ _kestava_liikkumine n/liikkumisen_ohjaus_valtionapu#.vrj3ay6ycvw Liikkumisen ohjaus Liikennejärjestelmä

11 Vaadittavat selvitykset Seurantatietojen ilmoituslomakkeet Hankkeen menot ja tulot lomakkeet erikseen puoli- ja kokovuotismaksatukselle Työajanseurantalomake (omalle työlle) Pääkirjaraportti/ote pääkirjasta tai vastaava allekirjoitettu erittely hankkeen toteutuneista kustannuksista Selvitys mahdollisista poikkeamista hankesuunnitelmassa esitettyihin kustannuksiin nähden Seurantatiedot toimitetaan osoitteella sähköpostilla osoitteisiin ja Seurantatietoja ilmoitettaessa on mainittava päätöksen diaarinumero! Liikennejärjestelmä

12 Valtionavustuksen maksaminen Hankkeen tulot ja menot lomakkeet (max. 2 kpl) Toimintasuunnitelman mukaisten kustannusten erittely kululajien otsikkotason tarkkuudella Lomakkeessa on eritelty täyttöohje Henkilöstömenot eritellään hankkeeseen palkattavaan henkilöstöön ja hakijan omaan työpanokseen. Menot eritellään omalla lomakkeellaan (työajanseurantalomake) mikäli kyse on oman henkilöstön käytöstä Hankkeen kokonaiskustannuksista vähennetään valtionavustukseen oikeuttamattomat kustannukset, tulorahoitus ja muu kuin julkinen rahoitus, jolloin saadaan valtionavustukseen oikeuttavat kustannukset Hankkeen omarahoitusosuus koostuu hankkeessa mukana olevien tahojen kustannuksista Muu julkinen rahoitus Voi muodostaa yhdessä valtionavustuksen kanssa enintään 75 % hankkeen kustannuksista Hankkeen kirjanpidon otteen ja tulot ja menot lomakkeen kustannustietojen täytyy täsmätä! Jenni Eskola 12 Liikennejärjestelmä

13 Esille nousseita kysymyksiä 1 Kuinka paljon liikkumavaraa on hankkeen suunnitellun aikataulun ja sen toteutumisen välillä? Hankkeen toteutunut aikataulu voi poiketa suunnitellusta, mutta hankkeen suunnitellun toiminnan pitää pysyä kuitenkin tukivuoden sisällä, jotta täysimääräinen valtionavustus on mahdollista saada. Mahdollisista muutoksista hankkeen toimintasuunnitelmaan nähden pitää ilmoittaa Liikenneviraston yhteyshenkilölle (nimetty valtionavustuspäätöksessä) heti muutoksen tultua ilmi. Voiko vuoden 2015 puolella toteutuneen toimenpiteen konsulttilaskun toimittaa vasta vuoden 2016 alussa? Liikennevirasto ei vaadi lasku/kuittijäljennöksiä hankkeiden kustannuksista, mikäli talousraportointi on muuten selkeää. Hankkeen vuosiseurannan tiedot ja maksatuslomake tulee toimittaa mennessä Liikennevirastoon. Hankkeelle voi muodostua kustannuksia vuoden 2015 loppuun saakka Jenni Eskola 13 Liikennejärjestelmä

14 Esille nousseita kysymyksiä 2 Miten työaika raportoidaan? Lomake on esimerkki siitä, millä tasolla vähintään työajanseuranta tulee toteuttaa. Lomakepohjaa voi muokata, jos hankkeessa on käytössä tarkempi työajanseuranta. Pitääkö tilintarkastajan lausunto olla hankekohtainen vai riittääkö koko organisaation toimintaa koskeva lausunto? Liikennevirasto ei pääsääntöisesti pyydä hankekohtaisia tilintarkastajan lausuntoja, jos hankkeen kirjanpito on laadittu niin, että se sisältää vain kaikki hankekohtaiset kustannukset ja kaikki vaadittavat selvitykset on tehty asianmukaisesti. Jos hankkeeseen osallistuu useampi taho, joista yksi toimii avustuksen hakijana, tarvitseeko osallistuvien tahojen välillä olla sopimus ja minkälainen? Tarvitsee. Sopimus on luonteeltaan yksityisoikeudellinen sopimus, joka on muotovapaa. Sopimus on hyvä olla tehty niin, että se kattaa vain hankkeen toimintasuunnitelmassa määritellyn toiminnan (yleiset avustuksen saajan toimintaa koskevat puitesopimukset eivät ole tällaisia) ja siitä käy selvästi ilmi osapuolten vastuut Jenni Eskola 14 Liikennejärjestelmä

15 Esille nousseita kysymyksiä 3 Mitä rahaa omarahoitusosuuden kattamiseksi voi käyttää? Hankkeen omarahoitusosuus voi koostua hankkeeseen osallistuvien sopimusosapuolten rahoituksesta tai hankkeen omasta työpanoksesta. Oma työpanos täytyy olla eriteltynä hankkeen kirjanpidon otteella tai muuten todistettu oikeaksi. Hanke ei voi siirtää vakituisen henkilöstön kuluja valtionavustuksesta maksettavaksi. Hyväksytäänkö hankkeessa mitään yleiskustannuksia (esim. vuokrakulut)? Liikennevirasto harkitsee tapauskohtaisesti yleiskustannusten hyväksyttävyyttä hankkeen kustannuksiksi. Jotta tällaista harkintaa on ylipäätään mahdollista tehdä, tulee yleiskustannuksista esittää selvitys (erittely siitä mistä ne koostuvat, mahdollinen laskentakaava tai yleiskulukerroin jne.) hankesuunnitelmassa. Eikö matkakustannuksia voi hyväksyä hankkeen kustannuksiksi, vaikka sellainen rivi hankkeen menot ja tulot lomakkeessa on olemassa? Myös matkakustannusten suhteen tehdään tapauskohtaista harkintaa. Mahdolliset matkakustannukset tulee olla toimintasuunnitelmassa eritelty ja perusteltu. Ulkomaanmatkoja ei lähtökohtaisesti hyväksytä hankkeen kustannuksiksi Jenni Eskola 15 Liikennejärjestelmä

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu:

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu: Tiedote 10.8.2015 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen

Lisätiedot

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1 YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita... 2 Hakijan perustiedot... 3 Maksatuksen tiedot...

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016.

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on 1.1.2014 31.10.2016. Tiedote 4.9.2014 1(5) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUSTEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Valtionavustusten käytön valvonta

Valtionavustusten käytön valvonta Valtionavustusten käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 Sisällys 1. Valtionavustuksen hakeminen... 1 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 3. Avustuksen

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö Jaana Summanen, asiantuntija Valtionavustuksen yleisohje hakijoille ja rahoituksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2013 tiedotustilaisuus 2.11.2012, Opetushallitus Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE 2/500/2016/OPH YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE Opetushallituksen yleisohje harkinnanvaraisten valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta Sisällysluettelo 1.Yleistä...

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN

PÄÄTÖS Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN PÄÄTÖS 30.3.2011 Hankkeen tunniste 014/HTO/KH/2011 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN HAKIJA Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 Rovaniemi HAKEMUS Kolpeneen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1

Kirjanpitokysymykset. Valtionapukoulutus. 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Kirjanpitokysymykset Valtionapukoulutus 4.2.2014 Laskentapäällikkö Juha Kekkonen 1 Erillinen projekti- / hankekirjanpito Projektin / hankkeen kirjanpito on eriytettävä avustuksensaajan kirjanpidosta riittävän

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN

VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN PÄÄTÖS 27.2.2009 STM/4810/2008 Hankkeen tunniste 031/HTO/KH/2009 VALTIONAVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KEHITTÄMISHANKKEESEEN HAKIJA Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Mariankatu 16-20 67200 Kokkola HAKEMUS Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOSTEN ICT-TUEN ASIANTUNTIJAPALVELUIDEN RAHOITUS KUNNILLE

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOSTEN ICT-TUEN ASIANTUNTIJAPALVELUIDEN RAHOITUS KUNNILLE 1 (6) OHJE VM139:00/2013 30.4.2014 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOSTEN ICT-TUEN ASIANTUNTIJAPALVELUIDEN RAHOITUS KUNNILLE 1. Kunta- ja palvelurakennemuutosten ICT -tuki Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA

Lisätiedot

YRITYKSEN KEHITTÄMISAVUSTUKSEN MAKSATUSHAKEMUS

YRITYKSEN KEHITTÄMISAVUSTUKSEN MAKSATUSHAKEMUS YRITYKSEN KEHITTÄMISAVUSTUKSEN MAKSATUSHAKEMUS Ohjeita seuraavilla sivuilla Hakemuksen saapumispäivä 1 Hakijan virallinen nimi FarmiPeli Oy 3 Hakijan yhteyshenkilön nimi Urpo Manninen Faksi 4 Postinumero

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen) Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA Rahoituspäätökset EURA 2007 -järjestelmässä

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta Rahoitusehdot: Yritysten de minimis -avustus 5.5.2017 DM 1817791 v.2 Copyright Tekes Mitä asioita otettava huomioon heti projektin alussa

Lisätiedot

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015

PEJ/TTa 6.1.2015 STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 1(5) STANDARDISOINTIA EDISTÄVÄN PROJEKTITOIMINNAN RAHOITUS YLEISET EHDOT VUONNA 2015 Näitä ehtoja sovelletaan projektirahoitukseen, jota SFS on myöntänyt standardisointia edistävän projektitoiminnan rahoitusta

Lisätiedot

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN 1) Laatuavustuksen perustelut vapaamuotoisesti 2) Yhteenvetotaulukko laatuhankkeen kustannusarviosta. HUOM! Hankkeen varsinainen

Lisätiedot

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta.

ERITYISAVUSTUS Hakemuslomake. HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. 1 HUOM! Avustuksenhakijan on täytettävä vähintään *-merkityt kohdat hakemuksesta. Saapumismerkinnät Saapumisleima Diaarinumero 1 Tiedot hakijasta* a) Hakijan yhteystiedot: Nimi* Jakeluosoite* Postinumero*

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Sisällys 1. Valtionavustukset... 1 2. Valtionavustuksen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 2.1. Avustuksen käyttöön liittyviä yleisiä ohjeita...

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen Maksatus Lump sum -hankkeissa Aila Jumppanen Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset ja seurantaraportit tehdään EURA:ssa hankepäätöksen mukaisessa aikataulussa. Maksatuskaudet 1-2 ja palautuspäivät on mainittu

Lisätiedot

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous

Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Liikkuvuushankkeen hallinto ja talous Leonardo da Vinci -liikkuvuushankkeiden koulutus 2013 Hankkeen elinkaari Hankekausi 1.6.2013 31.5.2015 2014 2015 Mahdollinen paikan päällä tehtävä tarkastus Mahdollinen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

Maakuntakirjastokokous

Maakuntakirjastokokous Maakuntakirjastokokous 13.9.2016 Päivi Almgren 13.9.2016 1 Valtionavustuslaki 688/2001 Valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN KASTE Liite 1. Kokonaisuus (vaiheet I, II ja III yhteenlaskettuna) 1.11.2008 31.10.2010

POHJOIS-SUOMEN KASTE Liite 1. Kokonaisuus (vaiheet I, II ja III yhteenlaskettuna) 1.11.2008 31.10.2010 POHJOIS-SUOMEN KASTE Liite 1 Kokonaisuus (vaiheet I, II ja III yhteenlaskettuna) 1.11.28 31.1.21 Pohjois-Suomi, kaikki vaiheet yhteensä Vuosi Vuosi 1.1.21- Yhteensä 2 8 2 9 31.1.21 Henkilöstömenot, joista

Lisätiedot

Projektinhallinta. Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen

Projektinhallinta. Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen Projektinhallinta Kielten POP-hankkeiden koordinaattoritapaaminen 5.5.2010 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Ulla Pehrsson ja Johanna Heimonen Mitä, missä, milloin ja vielä miten, paljonko, kenelle,

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

1. kausi: 1.1. 30.6. 31.8. mennessä 2. kausi: 1.7. 31.12. 31.1. mennessä

1. kausi: 1.1. 30.6. 31.8. mennessä 2. kausi: 1.7. 31.12. 31.1. mennessä Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 30.3.2009 (korvaa ohjeen 30.12.2008) OHJEITA YHTEISHANKKEEN HALLINNOIJALLE: YHTEISHANKKEEN SEURANTALOMAKE EURA 2007 -JÄRJESTELMÄSSÄ Osatoteuttajat

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Aluehallintoviraston diaarinumero. Puhelin

Aluehallintoviraston diaarinumero. Puhelin 1 Saapumismerkinnät Saapumisleimat Aluehallintoviraston diaarinumero PSR:n diaarinumero 1 Tiedot hakijasta a) Hakijan yhteystiedot: Nimi Hailuodon kunta Y-tunnus 0184918-8 Jakeluosoite Luovontie 176 Postinumero

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset 25.3.2015 Maija Pirvola, Yrityssalo Yrityssalo Oy 25.3.2015 Tässä esityksessä Yritysten kehittämispalvelut (ELY) Team Finland palvelut verkossa

Lisätiedot

f) Oma arvio avustuksen tarpeesta hakuvuonna: erittäin tärkeä, tärkeä, ei kovin tärkeä perustelu

f) Oma arvio avustuksen tarpeesta hakuvuonna: erittäin tärkeä, tärkeä, ei kovin tärkeä perustelu 1 HAKULOMAKE RAKENNUSHANKKEILLE Saapumismerkinnät Saapumisleima Aluehallintoviraston diaarinumero PSR:n diaarinumero 1. Tiedot hakijasta a) Hakijan yhteystiedot: Nimi Y-tunnus Jakeluosoite Postinumero

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

KULTTUURIN MATKAILULLINEN TUOTTEISTAMINEN. Opas vuoden 2015 hakuun

KULTTUURIN MATKAILULLINEN TUOTTEISTAMINEN. Opas vuoden 2015 hakuun KULTTUURIN MATKAILULLINEN TUOTTEISTAMINEN Opas vuoden 2015 hakuun Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014 Sisällys Johdanto... 2 1 Yleiset kriteerit... 2 2 Arviointiperusteet... 3 3 Valtionavustuksen hakeminen...

Lisätiedot

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE 2/500/2016/OPH YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE Opetushallituksen yleisohje harkinnanvaraisten valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta Hyväksytty 9.3.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA

METSIEN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN SEURANTAA KOSKEVIEN KANSALLISTEN OHJELMIEN HALLINNOINTI JA VALVONTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Metsäosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MÄÄRÄYS Pvm Dnro 17.3.2005 339/01/2004 Maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma nro 5/05 Valtuutussäännökset: Laki Metsäntutkimuslaitoksesta

Lisätiedot

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä?

Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Mitä kustannuksia voidaan hyväksyä? Miten projektiseuranta on järjestettävä? Hankevalmistelukoulutus 26.3.2013 1/16 Copyright Tekes Esityksen sisältö Mitä huomioita hakemusvaiheessa Rahoituspäätös ja rahoituksen

Lisätiedot

OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen

OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen OHJEET MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN KÄYTÖSTÄ Maakunnan kehittämisrahan hakeminen ja myöntäminen Hankkeen toteuttaminen ja toteutumisen seuranta Tuen maksaminen ja käyttöä koskevat ehdot Myönnetyn avustuksen

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Talous- ja matkustusohjesääntö

Talous- ja matkustusohjesääntö Talous- ja matkustusohjesääntö Yleistä 1 Opiskelijakunnan taloudenhoidossa on noudatettava kirjanpitolain ja -asetuksen, tilintarkastuslain, opiskelijakunnan sääntöjen, muiden opiskelijakuntaa koskevien

Lisätiedot

Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa

Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa Raha-automaattiavustusten maksaminen tapahtuu osoitteessa https://asiointi.ray.fi. Käytössä olevat maksutavat: Automaattimaksatus Maksusuunnitelma Maksupyyntö

Lisätiedot

Hankkeen projektisihteerinä toimii ajalla Elisa Bruk, puh

Hankkeen projektisihteerinä toimii ajalla Elisa Bruk, puh Tiedote 19.8.2016 1(7) Kehittämisosioiden vastuuhenkilöille Hanketyöntekijöille Kehittämisosion taloudesta vastaavat MAKSATUSHAKEMUKSEN TOIMITTAMINEN JA RAPORTOINTI 1. AIKATAULU JA PROJEKTISIHTEERIN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät Yleistä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka vastaa

Lisätiedot

Tietoisku maksatushakemuksista

Tietoisku maksatushakemuksista Tietoisku maksatushakemuksista Sisäasioiden rahastot Sonja Lyytikäinen 8.6.2017 Miksi raportoidaan? Hankkeen seuranta niin rahoittajan kuin tuen saajankin näkökulmasta Rahoituksen käyttäminen tukipäätöksen

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA 1(6) RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA HUOM! Hakemus tulee täyttää suomeksi tai ruotsiksi. Lue täyttöohjeet ennen lomakkeen täyttämistä! Uusi hakemus 1. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan

Lisätiedot

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS

HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS HRI-RAHOITUSSOPIMUS 6.9.2012 1(5) HELSINKI REGION INFOSHARE RAHOITUSSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit ( Osapuolet ). 2.

Lisätiedot

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._...

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._... Päätös OKM/359/522/2013 19.12.2013 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Sibeliuksenväylä 55 A 04400 Järvenpää Viite Hakemuksenne 28.11.2013 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Rahoitushakemuksen täyttöohje

Rahoitushakemuksen täyttöohje Rahoitushakemuksen täyttöohje 1 Hankkeen nimi Kannattaa pyrkiä lyhyeen ja ytimekkääseen nimeen. Tarvittaessa keksittävä hankkeelle lyhenne. Viranomainen, jolle hanke-esitys osoitetaan Alla on lueteltu

Lisätiedot

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Tuija Nikkari Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE Seinäjoki 24.5.2011 Rahoituspäätös ja projektisuunnitelma Rahoituspäätös sisältää päätösasiakirjan

Lisätiedot

1) maataloustuotteella Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteessä I tarkoitettuja maa- ja puutarhataloustuotteita;

1) maataloustuotteella Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteessä I tarkoitettuja maa- ja puutarhataloustuotteita; Valtioneuvoston asetus ruokaketjun toiminnan edistämisestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain

Lisätiedot

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA

TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA KYS-ERVA-alue 1 (7) TOIMINNALLISESTI YHTEINEN ERVA-ALUE VUONNA 2012 KROONISTEN KANSANSAIRAUKSIEN EHKÄISY JA VARHAINEN HOITO KYS-ERVA-ALUEELLA Sopimus hankkeen hallinnoimisesta ja organisoimisesta KYS-ERVA-alue

Lisätiedot

Kylätoiminnan neuvottelupäivät Valtioavun tarkastuksen edellyttämät toimenpiteet

Kylätoiminnan neuvottelupäivät Valtioavun tarkastuksen edellyttämät toimenpiteet Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Valtioavun tarkastuksen edellyttämät toimenpiteet ristomatti.niemi@kylatoiminta.fi Suositus 1. Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19.-20.5.2011 Valtionavun tarkastuksen

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus )

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 30.3.2009 (korvaa ohjeen 25.9.2008) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki: Terveystoimi, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi

Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki: Terveystoimi, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1. Sopimusosapuolet Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki:, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi Hankkeen hallinnoijana

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA

OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA OPETUSHALLITUKSEN RAHOITTAMIEN ESR-HANKKEIDEN MAKSATUSHAKEMUSTEN LAADINTA Yleistä maksaa hankkeelle rahoituksen maksatushakemuksen perusteella rahoituspäätöksen mukaisin ehdoin toteutuneisiin tukikelpoisiin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Minkälainen on hyvä hakemus?

Minkälainen on hyvä hakemus? Minkälainen on hyvä hakemus? Valtiontuki maataloustuotteiden markkinoinnissa Seminaari 8.6.2009 Anna-Leena Miettinen 9.6.2009 1 Säädösperusta Valtion vuoden 2009 talousarvio EY:n maa- ja metsätalousalan

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Hanketukien maksatus 2014-2020

Hanketukien maksatus 2014-2020 Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen

Lisätiedot

TEEMAHANKKEEN SEURANTALOMAKKEET (Yleisohje)

TEEMAHANKKEEN SEURANTALOMAKKEET (Yleisohje) Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 30.3.2009 (korvaa ohjeen 30.12.2008) TEEMAHANKKEEN SEURANTALOMAKKEET (Yleisohje) Teemahankkeen seurantatiedot (indikaattoritiedot) tallennetaan

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö

Kustannusten ja rahoituksen koontilomake (osaprojektin `maksatushakemus ) nimeä ja projektikoodia (A..). Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö Päijät-Hämeen liitto Päivitetty: 19.12.2011 (korvaa ohjeen 3.2.2011) OHJEITA YHTEISHANKKEEN OSATOTEUTTAJILLE: KUSTANNUSTEN JA RAHOITUKSEN RAPORTOINTI YHTEISHANKKEEN MAKSATUSHAKEMUKSEEN

Lisätiedot