Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja"

Transkriptio

1 Yliopistojen valtionrahoitustarkastuksen havaintoja Tilintarkastuspäällikkö, JHT Jaakko Eskola ja johtava tilintarkastaja, JHTT Harri Myllyoja Valtiontalouden tarkastusvirasto

2 Valtion taloudenhoidon ja valtion talousarvion noudattamisen tarkastamista varten eduskunnan yhteydessä on riippumaton valtiontalouden tarkastusvirasto. Tarkastusviraston asemasta ja tehtävistä säädetään tarkemmin lailla. Tarkastusvaliokunnalla ja valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus saada viranomaisilta ja muilta valvontansa kohteina olevilta tehtävänsä hoitamiseksi tarvitsemansa tiedot. Suomen perustuslain 90

3 VTV:n tarkastusoikeus Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain ( /676) 2 :ssä säädetään tarkastusviraston tarkastusoikeudesta. Tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa valtiolta varoja tai muuta taloudellista tukea tai etua saaneita kuntia, kuntayhtymiä, säätiöitä sekä muita yhteisöjä ja oikeushenkilöitä sekä yksityisiä henkilöitä sen selvittämiseksi, ovatko varojen tai muun taloudellisen tuen tai edun saamiseksi annetut tiedot oikeat, onko myöntämispäätöksessä määrättyjä ehtoja noudatettu ja onko varat tai muu taloudellinen tuki tai etu käytetty siihen tarkoitukseen, johon ne on annettu. 3

4 Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla merkittävä tehtävä Selvitettävänä tietoperusta millä perustalla opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi yliopistojen taloudellista tilaa Yliopistot ovat merkittävä valtion rahoituksen saaja Olennainen tieto myös eduskunnan budjettiprosessin näkökulmasta Eri rahoituslähteiden käyttö ja rahoittajien toiminta valtionavustusprosessissa Yliopistojen raportointimenettelyn läpinäkyvyys ja tietoperusta 4

5 Tarkastuskysymykset 5 1. Onko yliopistojen taloudellisesta asemasta annettu vertailukelpoiset tiedot? 2. Onko valtionrahoituksen käyttöehtoja noudatettu ja onko valtionrahoituksen käyttö järjestetty yliopistoissa läpinäkyvästi siten, että eri rahoituslähteiden mukainen käyttö ja käytön kohteet ovat kohtuudella todennettavissa ja erotettavissa toisistaan? 3. Toteutuuko yliopistojen tilivelvollisuus opetus- ja kulttuuriministeriölle ja edelleen eduskunnalle valtionrahoituksen käytöstä ja käytön perusteista olennaisilta osin riittävästi?

6 Tarkastuksen kulku Tarkastussuunnittelua yhteistyössä OKM:n kanssa Tarkastuksen kuluessa käytiin syksyn 2017 ja talven aikana kaikissa yliopistoissa (2 tarkastajaa / tarkastuskäynti), OKM:ssä, Suomen Akatemiassa, Business Finlandissa (ent. Tekes), CSC:llä ja TSV:llä (Tieteellisten seurain valtuuskunta)t Kertomus lausuntokierroksella huhtikuussa (OKM, Suomen Akatemia ja Business Finland)u Kertomus julkaistaan

7 Keskeiset havainnot ja päätelmät Kaikkien kolmen pääkysymyksen osalta voitiin todeta, että olennaisia puutteita tai virheitä ei tarkastuksen perusteella tullut ilmi Joitakin kehittämistarpeita tai huomioon otettavia asioita todettiin kaikkien kysymysten kohdalla ma hyvä tunnuslukujen perusteella ja su 7

8 Yliopistojen taloudellinen asema Yliopistojen taloudellisesta asemasta annettujen tietojen vertailukelpoisuus Sijoitusomaisuuden paikka taseessa IRFS 9 soveltaminen ja vertailukelpoisuuden varmistaminen myös tulevaisuudessa Konsernijärjestelyiden huomioon ottaminen Taloudellinen asema hyvä tunnuslukujen perusteella ja suhteessa yliopistouudistuksen tavoitteisiin _taloudellinen asema hyvä tunnuslukujen perusteella ja suh 8

9 Yliopistojen taloudellinen asema _taloudellinen asema hyvä tunnuslukujen perusteella ja su 9

10 Yliopistojen taloudellinen asema _taloudellinen asema hyvä tunnuslukujen perusteella ja su 10

11 Yliopistojen taloudellinen asema Taloudellista asemaa koskevien tietojen ohjaaminen taloushallinnon koodistolla (maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukujen kaavat + konsernijärjestelytilanteet) Taloudellisen aseman tavoitetilan määrittely maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukujen perusteella ja sen perusteella arvio siitä, mikä on valtionrahoituksen ja valtion pääomittamistoimenpiteiden rooli tavoitetilan saavuttamisessa 11

12 Valtionrahoituksen käyttö Valtionrahoituksen käyttö yliopistoissa Suomen Akatemian ja Tekesin rahoituksen kustannusten rajapintojen eräät tulkinnat Suomen Akatemian ja Tekesin ennakkomaksukäytäntöjen erot Yliopistojen maksuvalmiutta kuvaavat tunnusluvut ja Suomen Akatemialta saadut ennakkomaksut eivät korreloi keskenään 12

13 Valtionrahoituksen käyttö Valtionrahoituksen käyttö yliopistoissa Suomen Akatemian ja Tekesin loppuraportoinnin ajalliset erot Yleiskustannusten taso ja kokonaiskustannusmallin riskit HSK -kertoimissa suurehkoja eroja Eri rahoitusmuodoilla (esim. OKM:n erityisavustukset) käytössä useita erilaisia kokonaiskustannusmallista poikkeavia käsittelysääntöjä yleiskustannuksille 13

14 Yliopistojen raportointi ja tilivelvollisuus Yliopistojen raportointi ministeriölle Toimintokohtaisten tuotto- ja kulujen sisällön tarkempi ohjaaminen koodistolla Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tuloslaskelmakaavojen erot Työllisten määrään liittyvän laskentakriteerin sisältö Alakohtaisen rahoitusosuuden laskentakriteerin toimivuus 14

15 Yliopistojen raportointi ja tilivelvollisuus Ulkomaalaisen opetus- ja tutkimushenkilökunnan määrää koskevan tiedon ajantasaisuus Julkaisufoorumitasojen määräytyminen eräissä tilanteissa 15

16 Kiitos! Jaakko Eskola ja Harri Myllyoja Valtiontalouden tarkastusvirasto Jaakko Eskola jaakko.eskola@vtv.fi Harri Myllyoja harri.myllyoja@vtv.fi

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä

Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Maakuntauudistus ja VTV:n tarkastustehtävä Valtiontalouden tarkastusvirasto Maakunnan muutosjohtajien verkostotapaaminen 15.2.2018 Marko Männikkö Anna-Liisa Pasanen Mikä on VTV? Mikä on tarkastusmandaatti

Lisätiedot

Yliopistojen valtionrahoitus

Yliopistojen valtionrahoitus Laillisuustarkastuskertomus Yliopistojen valtionrahoitus valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukset 10/2018 Laillisuustarkastuskertomus Yliopistojen valtionrahoitus valtiontalouden tarkastusviraston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 206/53/04 Opetusministeriö Jyväskylän yliopisto 21.4.2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Jyväskylän yliopiston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta

O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta O 21/2016 vp Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 Leena Juvonen 19.4.2017 Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan tulee omaksua aiempaa merkittävästi aktiivisempi rooli budjetti- ja valvontavallan

Lisätiedot

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta

Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Yliopistojen oikeudellisen ja taloudellisen aseman uudistus valtiontalouden ja valtiontalouden tarkastuksen näkökulmasta Pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti /VTV 20.11.2007 Sisältö VTV:n perustuslaillinen tehtävä

Lisätiedot

Kaikki VTV:n tarkastukset liittyvät riskienhallintaan ja tukevat hyvää hallintoa

Kaikki VTV:n tarkastukset liittyvät riskienhallintaan ja tukevat hyvää hallintoa VTV:n tarkastuskertomukset sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta sekä sähköisten palvelujen toimintavarmuuden ohjauksesta Pasi Tervasmäki, Pirkko Lahdelma ja Mika Häkkinen Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle toiminnastaan 2016 valtiopäivlle

Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle toiminnastaan 2016 valtiopäivlle Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle toiminnastaan 2016 valtiopäivlle Johdon tuen päällikkö Nina Alatalo Tuloksellisuustarkastuspäällikkö Leena Juvonen 19.10.2016 Valtiontalouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala

Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala Julkisten toimijoiden tilintarkastus Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Lausuntomallien taustaa Yliopistouudistus vuonna 2010 Tekesin aikaisempi tilintarkastusmallipohja

Lisätiedot

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle

Kokonaiskustannusmalli. Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle Kokonaiskustannusmallin soveltaminen tutkimusrahoituksessa - vaatimukset kustannuslaskennalle OKM / AMK -taloushallinnon seminaari 8.5.2015 Marita Virtanen, Tekes Kokonaiskustannusmalli Miksi kokonaiskustannukset?

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 121/53/10 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 11.5.2011 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2010 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN

MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN Tarkastusvaliokunta 31.5.2017 BDO Oy / JHT, HT Minna Ainasvuori MITÄ ON TILINTARKASTUS? Tilintarkastus on riippumattoman asiantuntijan vuosittain

Lisätiedot

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous

Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 1 Yliopistouudistus ja kirjastojen talous 25.11.2010 Päivi Mäntysaari 2 Yliopistouudistuksen vaikutuksia Yliopistojen strategian muutos Ympäristön muutos, epävarmuus, kilpailu Todennäköiset muutokset rahoitukseen

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusvirasto: sosiaali- ja terveyssektorin tarkastaminen. Tytti Yli-Viikari Pääjohtaja

Valtiontalouden tarkastusvirasto: sosiaali- ja terveyssektorin tarkastaminen. Tytti Yli-Viikari Pääjohtaja Valtiontalouden tarkastusvirasto: sosiaali- ja terveyssektorin tarkastaminen Tytti Yli-Viikari Pääjohtaja 31.01.2017 VTV tuottaa tietoa yhteiskunnalliseen keskusteluun Tarkastusviraston vaikuttavuus Ennaltaehkäiseminen

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Tilintarkastuspäällikkö Jari Sanaskoski, 03.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston EUvaroja koskevat tarkastushavainnot

Lisätiedot

Toimilupahakemus; talousselvitys. Seminaari

Toimilupahakemus; talousselvitys. Seminaari Toimilupahakemus; talousselvitys Seminaari 3.4.2013 Laadinnan lähtökohdat Toimiluvan saajalla tulee olla pitkän tähtäimen taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset ammattikorkeakoululain 4 :n mukaisten

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Yliopistojen valtionrahoitus (10/2018) 111/52/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Yliopistojen valtionrahoitus (10/2018) 111/52/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Yliopistojen valtionrahoitus (10/2018) 111/52/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 3.5.2018 Suomen Akatemia, 3.5.2018 Lausunto OKM/82/050/2018 3.5.2018 Valtiontalouden

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen 20.2.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit

Lisätiedot

VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta : valtion taloudelliset vastuut ja riskit

VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta : valtion taloudelliset vastuut ja riskit VNS 1/2018 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022: valtion taloudelliset vastuut ja riskit Vuokko Mustonen Valtiontalouden tarkastusvirasto Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 367/53/03 16.4.2004 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 147/53/06 Opetusministeriö 31.5.2007 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Valtionavustuksen valvontatehtävän siirtoa koskevan e hdotuksen arviointi toimivan valtionavusprosessin näkökulmasta

Valtionavustuksen valvontatehtävän siirtoa koskevan e hdotuksen arviointi toimivan valtionavusprosessin näkökulmasta 1 (5) 241/31/2015 18.9.2015 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI PUOLUELAIN SEKÄ EHDOK- KAAN VAALIRAHOITUKSESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Oikeusministeriö on 28.8.2015 päivätyllä lausuntopyynnöllä

Lisätiedot

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet

Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet. 28.10.2013. Heikki Mannila 2 Kustannusmalli, mallin toteutus ja muut asiat Kustannusmalli: millä tavoin ulkopuolinen rahoittaja mitoittaa yliopistolle tai tutkimuslaitokselle

Lisätiedot

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan

Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Näkökulmia julkisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaan Tytti Yli-Viikari 22.4.2016 Valtiontalouden tarkastusvirasto Julkisen johtamisen kannalta tärkeitä toimintaympäristön kehityskulkuja Talouden

Lisätiedot

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen

Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit ja tehtävät maakuntakonsernissa sekä sisäisen valvonnan järjestäminen 5.3.2018 1 (6) Muistio Kuntatarkastajat ry Sisäiset Tarkastajat ry Suomen Tilintarkastajat ry Valtionhallinnon Tarkastajat ry Valtiontalouden tarkastusvirasto Tarkastus- ja arviointitoimijoiden roolit

Lisätiedot

Lausunto työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen

Lausunto työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen 31.10.2017 Dnro 292/31/2017 1 (5) OKM / lausuntopalvelu.fi Lausuntopyyntönne OKM/47/040/2016 Lausunto työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin

Lisätiedot

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus 111/53/2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.5.2013 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa

Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Ohje 1 (6) VM/778/00.00.00/2017 12.04.2017 Valtiovarain controller -toiminto Hallituksen vuosikertomuksen tietojen oikeellisuuden ja riittävyyden varmistaminen valtiovarain controller -toiminnossa Hallituksen

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

TEKES ASIAKASKARTOITUS

TEKES ASIAKASKARTOITUS TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 9.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 15.05.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TILINTAR-

Lisätiedot

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM.

OHJE. Kumoaa 24.5.2004 annetun sisäisen tarkastuksen ohjesäännön O/8/2004 TM. OHJE Päivämäärä Nro 7.3.2005 O/7/2005 TM Jakelu: Työministeriön henkilöstö Ohjeen nimi: Työministeriön sisäisen tarkastuksen ohjesääntö Voimassaoloaika 15.3.2005 alkaen toistaiseksi Kumoaa/muuttaa ohjeen

Lisätiedot

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012

Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 106/53/2012 Liikenne- ja viestintäministeriö Liikennevirasto 10.5.2013 Liikenneviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2012 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Liikenneviraston tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen

Lisätiedot

Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta

Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 318/53/05 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 10.5.2006 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuluttajavirasto KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN

KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN LIITE 2 KATSAUS YLIOPISTOJEN TALOUTEEN JA HENKILÖSTÖÖN Yliopistojen taloutta on tarkasteltu aikajaksolla 2011 2013 kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta kuvaavien tunnuslukujen avulla. Lisäinformaatiota

Lisätiedot

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03 9.4A 13.05.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskus POHJOIS -KARJALAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKER-

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1601 VM/2931/00.00.00/2015 Valtiovarainministeriön määräys valtion tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö on

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston kehittäminen. Alustus Opetusneuvos Eija Somervuori

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston kehittäminen. Alustus Opetusneuvos Eija Somervuori Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodiston kehittäminen Alustus 25.11.2016 Opetusneuvos Eija Somervuori Kehittämisen tilanne OKM vahvisti taloushallinnon koodiston 30.12.2014 noudatettavaksi 1.1.2015

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 111/53/02 23.5.2002 Opetusministeriö Turun yliopisto TURUN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Turun

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/02 14.5.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA

Lisätiedot

Keminmaan kunta. Tilintarkastus 2012

Keminmaan kunta. Tilintarkastus 2012 Tel: +358 (0)9 7711 Fax: +358 (0)20 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Ltd Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Finland Keminmaan kunta Tilintarkastus 2012 Tuula Roininen JHTT 28.5.2013 BDO

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Lisätiedot

Tempo! De minimis -rahoitus

Tempo! De minimis -rahoitus Tempo! De minimis -rahoitus Kustannusseurannan keventämisen pilotti 1.6.2017 31.5.2018 Miten projektin tavoitteita seurataan ja miten eteneminen raportoidaan Tekesille? Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot

Lisätiedot

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa KOTA-AMKOTA-seminaari 26.-27.10.2011 Marianne Kaplas Tilastokeskus Tutkimus- ja kehittämistoiminta tilastoissa Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI

FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI FIRI 2018 määrähahaun hakuinfo 16.3.2018 INFRASTRUKTUURIEN KUSTANNUSRAPORTOINTI Jaana Aalto 1 Infrastruktuurien kustannusraportointi - rahoitusehdot Tutkimusorganisaatio ja hankkeen vastuullinen johtaja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön määräys

Valtiovarainministeriön määräys VALTIOVARAINMINISTERIÖ Helsinki 19.1.2016 TM 1603 VM/23/00.00.00/2016 Valtiovarainministeriön määräys kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 4.6.2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/03 9.4A 4.6.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 23.05.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö

Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö Maakuntalain talous ja tarkastussäännökset Hallintovaliokunta 28.3.2017 MinnaMarja Jokinen Valtiovarainministeriö 1 27.3.2017 Maakunnan taloutta koskevat maakuntalain säännökset Talousarvio ja suunnitelma

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava. 30.1.2007 SUOMEN AKATEMIAN RAHOITUSPÄÄTÖSTEN YLEISET EHDOT Tuki tutkijakouluille ja valtakunnallisille tutkijankoulutuskursseille, tutkimusyhteistyön edistäminen, tuki tiedeakatemioille ja tiedepoliittisille

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa

Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa Yhteinen arviointiasteikko tulosten arvioinnissa Tulosohjausverkoston tapaaminen Merja Snygg Valtiokonttori Esityksen aiheet Yhteinen arviointiasteikko valtion toiminnan tulosten arviointiin Arviointiasteikot

Lisätiedot

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 228/53/06 Kauppa- ja teollisuusministeriö Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskus 14.5.2007 UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto

Lisätiedot

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus)

Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Täydentävästä rahoituksesta perittävissä yleiskustannuksissa noudatettavat periaatteet 1.1.2010 alkaen (tiedekunnan tutkimustoimikunnan ehdotus) Teol. tdk. 14.12.2009 C1, liite Kvestuuri on 2.11.2009 antamallaan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/03 10.5.2004 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003 Valtiontalouden

Lisätiedot

Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990-2020 eduskunnan tarkastusvaliokunta 22.9.2016 Eduskunnan budjettivallan kaventuminen Eduskunnan budjettivallan tosiasialliseen kaventumiseen johtaneet keskeiset

Lisätiedot

Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla Tietysti.fi -verkkosivustolla kävi yli 70 000 kävijää.

Akatemian suurelle yleisölle tarkoitetulla Tietysti.fi -verkkosivustolla kävi yli 70 000 kävijää. 1. TULOKSELLISUUS JA TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Suomen Akatemia on tukenut tehtävänsä mukaisesti korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja aktiivisesti kehittänyt kansainvälistä tieteellistä yhteistyötä.

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VALTIONTALOUDEN VISIO TARKASTUSVIRASTO ARVOT 2 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VISIO ARVOT 3 VALTIONTALOUDEN 4 Valtiontalouden tarkastusvirasto on riippumaton ja puolueeton taloudenhoidon

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen

Lisätiedot

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016

Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 7.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Yliopistojen perusrahoituksen laskennassa (vuoden 2017 rahoituksesta alkaen) käytettävien tilastotietojen määritelmät 2016 Koulutuksen rahoitusosuuden laskentakriteerit

Lisätiedot

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated

Lisätiedot

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus

Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus 1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Laki. Asema ja tehtävät. Tarkastusoikeus

Laki. Asema ja tehtävät. Tarkastusoikeus EV 93/2000 vp - HE 39/2000 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi valtiontalouden tarkastusvirastosta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 39/2000

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodisto. Seminaari

Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodisto. Seminaari Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon koodisto Seminaari 5.11.2012 Kysely ammattikorkeakoulujen käytännöistä ja näkemyksistä taloushallinnon koodiston linjauksiin Vastanneita oli 20; edustivat kaikkia

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Huippuyksiköiden kustannusraportointi

Huippuyksiköiden kustannusraportointi Huippuyksiköiden kustannusraportointi 12.11.2013 Sirpa Nummila 1 Suomen Akatemia soveltaa kokonaiskustannusmallia hakemusten laatimisessa, rahoituspäätösten valmistelussa, rahoituspäätöksissä ja niiden

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen 15.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallitus valtionapuviranomaisena Prosessivastuu Päätöksenteko Valvontavastuu

Lisätiedot

Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet. Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4

Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet. Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4 Tutkimushankkeiden hallinnointi: vanhat kiemurat ja uudet tuulet Tutkimuspalvelupäivät 2015, Tampere Työpaja 4 Työpaja 4 ryhmät 1-3 Tekes toivoo näkemyksiä Missä asioissa me rahoittajat voimme parantaa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta

Ohje 27.10.2014. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan kannanotto pääomittamisesta ja valtion vastinrahaan oikeuttavasta varainhankinnasta Ohje OKM/7/500/2014 27.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje yliopistojen pääomittamisesta ja valtion vastinrahakelpoisen varainhankinnan ehdoista ja menettelytavoista

Lisätiedot

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta Viivi Lajunen, OKM Agenda Valtionavustusten valvonnasta Valtionavustuksen saaminen Ajankohtaista huomioitavaa Mitä selvitys sisältää? Kysymyksiä

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Merja Hilpinen Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku VTVn nuorten

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot