Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu"

Transkriptio

1 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

2 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset spot-hinnat olivat selvästi alemmat kuin vuonna 2011 Pohjoismaiset vesivarastot keskimääräistä tasoa suuremmat myös koko toisen neljänneksen ajan CO 2 -päästöoikeuksien hinta alempi kuin vuonna 2011 Venäjä Sähkönkulutus laski hieman Fortumin toiminta-alueilla Sähkön spot-hinta Venäjällä alempi kuin samaan aikaan vuonna

3 Vuoden 2012 toisen neljänneksen yhteenveto Tyydyttävä tulos erittäin haastavassa toimintaympäristössä Fortumin sähkön tukkumyyntihinta selvästi alle viime vuoden tason Vesivoimatuotanto kasvoi Ydinvoiman käytettävyys hyvä, Oskarshamnissa pitkittynyt huoltoseisokki Nyagan 1 ja 2 yksiköiden käyttöönotto lykkääntyy edelleen hieman; ei vaikuta investointiohjelman kokonaisaikatauluun eikä sen taloudellisiin tavoitteisiin 3

4 varastojen energiasisältö (TWh) Pohjoismaiset vesivarastot edelleen pitkän aikavälin keskimääräistä tasoa suuremmat referenssitaso Q1 Q2 Q3 Q4 Lähde: Nord Pool Spot

5 CO 2 -päästöoikeuksien hinnat alemmat kuin vuonna EU saattaa päättää CO 2 -tarjonnasta Lähde: Bloomberg 25 EUR / tco Lähde: ICE Markkinahinnat, ; futuurinoteeraukset

6 Hintakehitys Pohjoismaissa ja Venäjällä euroa/mwh , NordPoolin tukkuhinta -46% 36,0 34,2 38,3 28,4 Sähkön markkinahinta, (Uralin alue) ruplaa/mwh -7% Q2/2011 Q3/2011 Q4/2011 Q1/2012 Q2/ Q2/2011 Q3/2011 Q4/2011 Q1/2012 Q2/2012 euroa/mwh 60 47,4 50 Pow er divisioonan sähkön tukkumyyntihinta Pohjoismaissa -7% 44,3 45,2 47,2 43,9 OAO Fortumin saavuttama sähkönhinta euroa/mwh +1% 36 29,0 30,0 28,9 29,3 29, Q2/2011 Q3/2011 Q4/2011 Q1/2012 Q2/ Q2/2011 Q3/2011 Q4/2011 Q1/2012 Q2/2012 Sisältää kapasiteettimaksuja 6

7 Tulokset Q2/2012 Vertailukelpoinen liikevoitto 281 (348) miljoonaa euroa Osakekohtainen tulos 0,21 (0,53) euroa; vertailukelpoisuuten vaikuttavat erät 0,27 euroa Liiketoiminnan kassavirta 319 (410) miljoonaa euroa H1/2012 Vertailukelpoinen liikevoitto 932 (997) miljoonaa euroa Osakekohtainen tulos 0,77 (1,29) euroa; vertailukelpoisuuten vaikuttavat erät 0,37 euroa Liiketoiminnan kassavirta 872 (864) miljoonaa euroa 7

8 Q2: Tulosta rasittivat toimialalle tyypillinen kausiluonteisuus ja ulkoiset tekijät Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa Q2/2011 Power Heat Russia Distribution Electricity Sales Muut Q2/2012 8

9 H1: Tyydyttävä tulos erittäin haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa I-II/2011 Power Heat Russia Distribution Electricity Sales Muut I-II/2012 9

10 Tulokset

11 Vertailukelpoinen ja raportoitu liikevoitto Miljoonaa euroa Vertailukelpoinen Raportoitu Vertailukelpoinen Raportoitu liikevoitto liikevoitto liikevoitto liikevoitto II/2012 II/2011 II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/2011 I-II/2012 I-II/2011 Power Heat Russia Distribution Electricity Sales Muut Yhteensä Kertaluonteiset erät, sähköjohdannaisten kirjanpitokäytäntö (IAS 39) sekä ydinjätehuoltorahastoon liittyvä oikaisu vaikuttivat raportoituun liikevoittoon 2 (261) miljoonalla eurolla tai 0,00 (0,27) eurolla osaketta kohti vuoden toisella neljänneksellä. Vaikutus oli 87 (512) miljoonaa euroa tai 0,10 (0,47) euroa osaketta kohti tammi-kesäkuussa. 11

12 Power Q2 Selvästi alemmat spot-hinnat laskivat myös saavutettua tukkumyyntihintaa Suurempi vesivoimatuotanto Pitkittynyt huoltoseisokki Oskarshamnissa H1 Vesivarastot pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella Ydinvoiman käytettävyys hyvä lukuunottamatta Oskarshamnia Korkeammat kustannukset Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA, % 19,9 19,5 Bruttoinvestoinnit

13 Heat Q2 Alemmat sähkönhinnat H1 Alkuvuoden lämmin sää, yritysmyynnit ja uudelleenjärjestely laskivat volyymeja Ruotsissa hyvä käytettävyys, joustava polttoaineiden käyttö Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA, % 7,4 7,1 Bruttoinvestoinnit

14 Russia Q2 Alemmat sähkön spot-hinnat Vanhan kapasiteetin marginaali laski H1 Uudella kapasiteetilla myönteinen vaikutus Nyagan 1 ja 2 lykkääntyneet - ei vaikutusta investointiohjelman kokonaisaikatauluun tai sen taloudellisiin tavoitteisiin Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA, % 3,5 2,5 Bruttoinvestoinnit

15 Distribution Q2 Sähköverkon luotettavuuden parantamisen nopeuttaminen H1 Varauksia suuremmat korjauskulut ja asiakaskompensaatiot Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA, % 8,6 7,7 Bruttoinvestoinnit

16 Electricity Sales Toiminta keskittynyt kuluttajaliiketoimintaan Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA, % 33,5 80,7 Bruttoinvestoinnit

17 Tuloslaskelma Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevaihto Kulut Vertailukelpoinen liikevoitto Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät Liikevoitto Osuus osakkuus ja yhteisyritysten tulok Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Välittömät verot Kauden voitto Määräysvallattomat omistajat Tulos/osake (euroa) 0,21 0,53 0,77 1,29 1,99 1,46 Tulos/osake, laimennettu (euroa) 0,21 0,53 0,77 1,29 1,99 1,46 17

18 Rahavirtalaskelma Miljoonaa euroa II/2012 II/2011 I-II/2012 I-II/ kk Liikevoitto ennen poistoja Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksuja Rahoituserät ja toteutuneet kurssierot Maksetut välittömät verot Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan rahavirta yhteensä Maksetut käyttöomaisuusinvestoinnit Investoinnit osakkeisiin Käyttöom. myynnit, os. myynnit ja sij. muutos Rahavirta ennen rahoitusta Huom: Osinkoa maksettiin 888 miljoonaa euroa toisella neljänneksellä

19 Tunnuslukuja Miljoonaa euroa 12kk Q2'12 Käyttökate (EBITDA) Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) Korollinen nettovelka 7 420* Vertailukelpoinen nettovelka/käyttökate 3,2 3,0 2,8 Sijoitetun pääoman tuotto (%) 11,3 14,8 11,6 Oman pääoman tuotto (%) 14,0 19,7 15,7 * Hyvä likviditeetti luottolimiitit 2,7 miljardia euroa 19

20 Lainojen vuosittainen erääntyminen Joukkovelkakirjalainat Lainat rahoituslaitoksilta Muut pitkäaikaiset velat Yritystodistukset Muut lyhytaikaiset velat MEUR TOTAL per per Keskikorko (sis. korko- ja valuuttajohdannaiset) 4,8 % 4,4 % Vaihtuva- / kiinteäkorkoinen lainaosuus 37 / 63 % 47 / 53 % 20

21 Näkymät

22 Näkymät Avaintekijät ja riskit Sähkön tukkuhinta Kysyntä ja tarjonta Vesivarastot CO 2 -päästöoikeuksien hinta Polttoaineet Voimalaitosten käytettävyys Pohjoismaiset markkinat Sähkön suhteellinen osuus kokonaisenergiankulutuksesta kasvaa edelleen Vuosittaisen sähkönkysynnän arvioidaan kasvavan keskimäärin noin 0,5 % Venäjä Nyagan 1 ja 2 yksiköiden käyttöönotto lykkääntyy Investointiohjelman valmistuttua tavoitteena on noin 500 miljoonan euron vuotuinen liikevoitto ja taloudellisen lisäarvon tuottaminen 22

23 Näkymät Vuosittaiset käyttöomaisuusinvestoinnit (lukuunottamatta mahdollisia yrityskauppoja) 2012 noin 1,6-1,8 miljardia euroa 2013 ja 2014 noin 1,1-1,4 miljardia euroa / vuosi Suojaukset loppuvuosi 2012: noin 65 % suojattu hintaan noin 49 euroa/mwh (tilanne Q1: 70 % hintaan 48 euroa/mwh) 2013: noin 55 % suojattu hintaan noin 45 euroa/mwh (tilanne Q1: 45 % hintaan 46 euroa/mwh) Toimintaympäristö jatkuu haasteellisena lähikuukaudet 23

24 Työ jatkuu strategian mukaisesti Investointiohjelmamme myötä kapasiteetti kasvaa Suojaukset luovat vakautta Vahva taloudellinen asema 24

25

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 1 Päätapahtumia vuonna 2011 Kokonaisuudessaan hyvä vuosi haastavassa ympäristössä Ydinvoiman käytettävyys Ruotsissa parani selvästi Ydinturvallisuusselvitykset tehty; laitokset

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Q1 2013 Tulos Tunnuslukuja (EUR) I/2013 I/2012 LTM Liikevaihto, milj. 1 991 1 901 6 249 EBITDA, milj. 772 897 2 413 Liikevoitto, milj. 603 739

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) I/2014 I/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 473 1 654 5 309 5 128 Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015 Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015 Fortum Oyj 29.4.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 19.7.2013 Vuoden 2013 toisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (EUR) II/2013 II/2012 I-II/2013 I-II/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 327 1 284 3 318

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuu 2016: Tyydyttävä tulos matalista sähkönhinnoista huolimatta Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu 21 27.4.21 Liiketoimintaympäristö parantunut Sähkönkulutus Pohjoismaissa nousi 7 % Kysynnän ja tarjonnan kireä tilanne Pohjoismaissa johti hintapiikkeihin

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Vuoden 2014 toisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) II/2014 II/2013 I-II/2014 I-II/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 016 1 205 2

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2013 23.10.2013 Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2013 III/2012 I-III/2013 I-III/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 148

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Vuoden 2014 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2014 III/2013 I-III/2014 I-III/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 976 1

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2011 28.4.2011 Päätapahtumia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Tulos vakaalla pohjalla Ydinvoiman käytettävyys parani vesivoimavolyymit erittäin alhaisia Systeemihinnan

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu 21 21.1.21 Päätapahtumia Strategia ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintaympäristö parantunut Vakaa tulostaso jatkui 87 % (92 %) EU:ssa tuotetusta sähköstä

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi

Fortum Oyj Vuosi Fortum Oyj Vuosi 2010 2.2. 2011 Päätapahtumia vuonna 2010 Päivitetty strategia, joka perustuu Fortumin ydinosaamiselle Tulos säilyi vakaana Kysyntä kasvoi sekä Pohjoismaissa että Venäjällä Venäjän sähkömarkkinoiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015 Fortum Oyj 17.7.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Vuoden 2014 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2014 IV/2013 2014 2013 Liikevaihto, milj. 1 285 1 390 4 751 5 309 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 556 547 1 873 1 975 Liikevoitto,

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2011 19.7.2011 Päätapahtumia toisella vuosineljänneksellä Hyvä tuloskehitys jatkui Ydinvoiman suunnitelmanmukaiset seisokkien ajoitukset heikensivät Powerin tulosta

Lisätiedot

Tilinpäätös Fortum Oyj

Tilinpäätös Fortum Oyj Tilinpäätös 2016 Fortum Oyj 2.2.2017 Keskeistä vuonna 2016 Heilunta hyödykemarkkinoilla ja korkeat vesivarastot laskivat sähkönhintaa vuoden 2016 alussa. Loppuvuodesta joitain positiivisia merkkejä havaittavissa

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013

Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013 Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa hieman kasvanut vuodesta 2011; teollinen kulutus pysyi samalla tasolla Pohjoismaiset spot-hinnat

Lisätiedot

Toimintavuosi

Toimintavuosi Toimintavuosi 2008 5.2.2009 Hyvä vuosi Hyvä tulos haastava liiketoimintaympäristö suuret vaihtelut polttoaineiden ja sähkön tukkuhinnassa vuoden aikana Merkittävä asema kasvaville Venäjän sähkömarkkinoille

Lisätiedot

Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 25.10.2016 Keskeistä vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä Kolmas vuosineljännes on perinteisesti haasteellinen liiketoimintamme kausiluonteisuudesta johtuen.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2017 Fortum Oyj 26.10.2017 Strategian toteuttaminen jatkuu Hafslund-järjestely päätökseen Sopimus E.ONin kanssa 46,65 % Uniper-osuudesta Charge & Drive Intiaan Tuulivoima

Lisätiedot

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014 Fortum Oyj Vuosi 2013 4.2.2014 Vuoden 2013 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2013 IV/2012 2013 2012 Liikevaihto, milj. 1 590 1 834 6 056 6 159 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 649 766 2 299 2 416 Liikevoitto,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj

Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2017 Fortum Oyj 20.7.2017 Strategian toteuttaminen jatkuu Otimme käyttöön 70 MW:n aurinkovoimalaitoksen Intiassa Toimitamme radioaktiivisten nesteiden puhdistusjärjestelmiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2007 18.10.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos kolmannella neljänneksellä Territorial Generating Company 1:n osakeanti Fortum säilytti omistusosuutensa (25,4 %) Lenenergon

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Vankka tuloskehitys jatkui Paras neljännestulos lämpimästä säästä ja alhaisesta spot-hinnasta huolimatta Hyvät suojaukset Vahva kassavirta Markets-segmentin

Lisätiedot

Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus. Fortum Oyj 22.10.2015

Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus. Fortum Oyj 22.10.2015 Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus Fortum Oyj 22.10.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitettiin lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Sähkömarkkinat kehittyvät EU-jäsenvaltiot poliittiseen yhteisymmärrykseen energian sisämarkkinoista Sähkömarkkinoiden integraatio etenee Nord Poolin ja EEX:n

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos toisella neljänneksellä Erittäin vahva kassavirta Selvästi parantunut Marketsin tulos toisella neljänneksellä Paremmat

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 20. lokakuuta 2005 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä kolmannen neljänneksen tulos. Vahva kassavirta ja selkeästi kohonnut liikevoitto Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 31.1.2008

Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Hyvä vuosi Hyvä taloudellinen tulos Korkeampi sähkön tukkumyyntihinta haastavassa markkinaympäristössä 39,7 euroa/mwh vuonna 2007 (+7 %) vs. Nordpool 27,9 euroa/mwh (-43 %) Fortumin

Lisätiedot

Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus Fortum Oyj 27.4.2017 Keskeistä Q1 2017 Vuoden 2017 alun markkinatilanne parani hieman Sähkönhinnat nousseet, mutta ovat edelleen matalalla Russia-segmentin liikevoittotavoite

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuun 2016 tulos Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset 12 kk Liikevaihto 989 1 040 3 459 3 408

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 20.7.2016 Keskeistä vuoden 2016 toisella neljänneksellä Operatiivinen tulos odotusten mukainen, laitosten käytettävyys hyvä ja meneillään olevat projektit

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 20.7.2016 Keskeistä vuoden 2016 toisella neljänneksellä Neljänneksen operatiivinen tulos odotusten mukainen, laitosten käytettävyys hyvä ja meneillään olevat

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2006 31.1.2007 Jälleen hyvä vuosi Fortumille Vahva taloudellinen tulos Fortum Espoo integroitu Laajennettu investointiohjelma Selvää edistystä Venäjällä TGC-1 omistus yli 25 % Marketsin asiakasmäärä

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Puolivuosikatsaus 1 6/217 Esitysmateriaali Q2 217 lyhyesti Korkealaatuisten kartonkien kysyntä jatkui hyvänä Markkinahinnat olivat vakaat tai nousivat Metsä Boardin kartonkitoimitukset kasvoivat

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 21 26.1.21 Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 1 Heinä-syyskuu 21 lyhyesti Liikevaihdon kasvu yli 2 % Vahva liiketoiminnan rahavirta Shandong Puri

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 3/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Osavuosikatsaus 1 3/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Osavuosikatsaus 1 3/217 Esitysmateriaali Q1 217 lyhyesti Korkealaatuisten kartonkien kysyntä jatkui hyvänä Markkinahinnat olivat vakaat tai nousivat Metsä Boardin kartonkien ja markkinasellun

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 213 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.213 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 213 Q1-Q2 lyhyesti Tammi-kesäkuu 213 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q2/213 PRESENTATION

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

Konsernitilinpäätös. Konsernin tuloslaskelma

Konsernitilinpäätös. Konsernin tuloslaskelma 32 KONSERNITILINPÄÄTös FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Konsernitilinpäätös Konsernin tuloslaskelma Liikevaihto 5 6 161 6 296 Muut tuotot 11 91 108 Materiaalit ja palvelut 12 2 566 2 846 Henkilöstökulut 14 529

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot