Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus. Fortum Oyj 22.10.2015"

Transkriptio

1 Tammi-syyskuun 2015 osavuosikatsaus Fortum Oyj

2 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitettiin lopetettuna toimintona. Tästä johtuen jatkuvat toiminnot ja lopetetut toiminnot esitetään erikseen. Vertailukauden tiedot vuodelle 2014 on muutettu vastaavasti Oikaistut vertailutiedot vuoden 2014 neljänneksille on esitetty julkistetussa pörssitiedotteessa 2

3 Megatrendeillä on merkittävä vaikutus energiasektoriin maailmanlaajuisesti Ilmastonmuutos ja CO 2 -päästöjen hinta Uudet teknologiat; digitalisaatio Muutokset makrotaloudessa Kaupungistuminen ja sähköistyminen Kuluttajakäyttäytymisen muutokset Resurssitehokkuus 3

4 Painopiste strategisessa suunnittelussa tulevaisuuden suunnan määrittämiseksi Tulevaisuuden suunta Pyrimme löytämään parhaan tavan lisätä investointeja uusiutuvaan energiantuotantoon Etsimme keinoja kasvattaa nykyaikaisten energiapalvelujen tarjontaamme kuluttajille, yhteisöille ja yrityksille Seuraamme jatkuvasti energia-alan rakennemuutoksen tarjoamia uusia mahdollisuuksia Toiminnan tehokkuus Haemme jatkuvasti keinoja parantaa nykyisen tuotantokapasiteettimme tehokkuutta pysyäksemme kilpailukykyisenä näinkin matalilla sähkön hinnoilla VISIO STRATEGIA RAKENNE Kerromme lisää ja konkreettisia toimia tilinpäätösraportissa 4

5 Kehitämme uusia energiaratkaisuja Nures lisätilaus Fukushimaan Intian aurinkovoimalalle, tunnustuspalkinto Otso-bioöljyn vienti käyntiin Charge&Drive laajenee HorsePower hyvään alkuun Kaukolämpöä uusilla keinoilla Espoossa Uudet CHPlaitokset Puolaan, Naantaliin ja Liettuaan 5

6 Vuoden 2015 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja, miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto, jatkuvat toiminnot Vertailukelpoinen EBITDA, jatkuvat toiminnot Liikevoitto: Jatkuvat toiminnot Lopetetut toiminnot Fortum yhteensä Vertailukelpoinen liikevoitto: Jatkuvat toiminnot Lopetetut toiminnot Fortum yhteensä Voitto ennen veroja: Jatkuvat toiminnot Lopetetut toiminnot Fortum yhteensä Osakekohtainen tulos: Jatkuvat toiminnot -0,74 0,06-0,28 0,63 1,22 0,31 Lopetetut toiminnot 0,00 0,04 4,92 2,28 2,33 4,97 Fortum yhteensä -0,74 0,10 4,64 2,91 3,55 5,28 Liiketoiminnan rahavirta, jatkuvat toiminnot

7 Yhteenveto vuoden 2015 kolmannesta neljänneksestä Fortumin tulosta rasitti Päätös Oskarshamn 1- ja 2 ydinvoimayksiköiden sulkemisesta Ruotsissa Jatkuva sähkön hintapaine Poikkeuksellisen runsas virtaama ja myöhäinen lumen sulaminen kasvattivat vesivarantoja nopeasti ja aiheuttivat painetta sähkön hintaan erityisesti Ruotsissa ja Norjassa. Vesitilanne vaikuttaa Suomen aluehintoihin paljon Norjaa ja Ruotsia vähemmän, mistä syystä sähkön hinnat laskivat Suomessa vähemmän Ennätyskorkea vesivoimantuotanto Osallistumme Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen Suomessa 6,6 % osuudella Arvioimme, että Russia-segmentin vuotuisen liikevoittotavoitetason (EBIT), 18,2 miljardia ruplaa, saavuttaminen viivästyy 2-3 vuodella. Aiemmin tavoitteena oli saavuttaa tämä taso tänä vuonna investointiohjelman valmistuttua. 7

8 Markkinatilanne vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Pohjoismaat Sähkönkulutus oli Pohjoismaissa heinä-syyskuussa vertailukauden tasolla Pohjoismaiset SPOT-hinnat noin 19 euroa /MWh vertailukautta matalammat, aluehinnat olivat Suomessa 8 euroa /MWh matalammat ja Ruotsissa 18 euroa /MWh matalammat Euroopan liiketoimintaympäristö ja päästömarkkinat Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti syyskuussa Euroopan komission ehdotuksen luoda EU:n päästökauppajärjestelmän alaisuuteen varanto jakamattomille päästöoikeuksille Ehdotuksen mukaisesti markkinavakausmekanismi astuu voimaan tammikuussa 2019 Venäjä Sähkön kulutus Fortumin toiminta-alueilla oli samalla tasolla kuin Q3/2014 Uralin alueella sähkön spot-hinta ruplissa laski 10 % verrattuna Q3/2014:een 8

9 varastojen energiasisältö (TWh) Pohjoismaiden vesivarastot referenssitaso Q1 Q2 Q3 Q4 Lähde: Nord Pool Spot 9

10 Pohjoismainen sähkön markkinahinta EUR/MWh Nord Pool Spot -systeemihinta Forwardit Lähde: Nord Pool Spot, Nasdaq Commodities 10

11 USD / bbl 150 Raakaöljyn hinta (ICE Brent) 35 USD / t GBp / therm Polttoaineiden ja CO 2 -päästöoikeuksien hinnat CO 2 -hinta (ICE EUA) EUR / tco Hiilen hinta (ICE Rotterdam) 100 Kaasun hinta (ICE NBP) Lähde: ICE Markkinahinnat, ; futuurinoteeraukset

12 Sähkön hintakehitys Pohjoismaissa ja Venäjällä -58 % -10 % -35 % -11 % Includes capacity income 12

13 Q3: Matalat sähkön hinnat heikensivät tulosta edelleen vesivoimatuotanto kompensoi hieman Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa 13

14 Tammi - syyskuu: Selvästi vertailukautta matalampi sähkön myyntihinta Vertailukelpoinen liikevoitto, miljoonaa euroa 14

15 Tulos

16 Vertailukelpoinen ja raportoitu liikevoitto Miljoonaa euroa Vertailukelpoinen liikevoitto Raportoitu liikevoitto Vertailukelpoinen liikevoitto Raportoitu liikevoitto III/2015 III/2014 III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/2014 I-III/2015 I-III/2014 Power and Technology Heat, Electricity Sales and Solutions Russia Muut Jatkuvat toiminnot, yhteensä Lopetetut toiminnot Fortum yhteensä Jatkuvien toimintojen kertaluonteiset erät: heinä-syyskuussa -770 (8) miljoonaa euroa ja tammi-syyskuussa -778 (67) miljoonaa euroa liittyen lähinnä päätökseen sulkea Oskarshamn 1- ja 2 -ydinvoimayksiköt Ruotsissa ennenaikaisesti. 16

17 Oskarshamn 1- ja 2 -ydinvoimayksiköiden ennenaikainen sulkemispäätös -784 miljoonaa euroa liikevoitossa -104 miljoonaa euroa osuudessa osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta (verojen jälkeen) Pääasiassa OKG AB:n omaisuuserien alaskirjaus koskien yksiksiköitä 1 ja 2 Varaus tulevia investointeja ja kuluja varten Fortumin OKG AB:ta koskevien IFRSoikaisujen alaskirjaus, esim. aktivoidut vieraan pääoman menot ja käytöstä poistamiseen liittyvät menot +173 miljoonaa euroa tuloveroissa Liikevoittoon sisältyvien alaskirjausten ja varausten positiivinen verovaikutus -710 miljoonaa euroa kauden voitossa Vaikutus osakekohtaiseen tulokseen -0,80 euroa 17

18 Power and Technology Q Selvästi matalammat saavutetut sähkön hinnat Pohjoismainen systeemi-spot Ruotsin aluehinnat Ennätyskorkeat vesivoiman tuotantomäärät Tammi-syyskuu 2015 Selvästi matalammat saavutetut sähkönhinnat Ensimmäinen neljännes poikkeuksellisen leuto, toisella neljänneksellä lähihistorian korkein sadanta ja kolmannella neljänneksellä voimakas tulovirtaama kasvatti vesivarantoja nopeasti Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 14,2 11,6 Bruttoinvestoinnit

19 Heat, Electricity Sales and Solutions Q Vertailukelpoista liikevoittoa heikensi lähinnä matalampi CHP-laitosten sähkönmyynnistä saavutettu hinta Tammi-syyskuu 2015 Vertailukelpoinen liikevoitto vertailukauden tasolla Vertailukautta matalampia sähkön hintoja tasoittivat matalammat polttoainehinnat Kuluttajamarkkinoilla Fortumin sähkönmyynnin asiakasmäärä kasvoi edelleen ja myyntikate parani Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 8,7 7,7 Bruttoinvestoinnit

20 Russia Q Vertailukelpoista liikevoittoa heikensivät Vertailukautta matalammat sähkönhinnat Heikompi rupla Tammi-syyskuu 2015 Heikentynyt Venäjän rupla vaikutti tulokseen negatiivisesti noin 54 miljoonaa euroa Tulos pitää sisällään 32 miljoonaa euroa CSA-varauksen purkua Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA* Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Vertailukelpoinen RONA % 5,6 7,3 Bruttoinvestoinnit * Ei sisällä tuotantokapasiteettia koskeviin ehtoihin liittyvän varauksen purun nettovaikutusta 20

21 Lopetetut liiketoiminnot (Distribution-segmentti) Q3 ja tammi-syyskuu Fortum sai päätökseen Ruotsin siirtoliiketoiminnan myynnin. Fortum kirjasi noin 4,3 miljardin euron kertaluonteisen myyntivoiton, eli 4,82 euroa osaketta kohden. Taulukko sisältää tammi-maaliskuussa 2014 Suomen sähköverkkoliiketoiminnan tuloksen, tammi-toukokuussa 2014 Norjan sähköverkkoliiketoiminnan tuloksen, ja koko vuodelta 2014 sekä tammi-toukokuussa 2015 Ruotsin sähköverkkoliiketoiminnan tuloksen Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA Vertailukelpoinen liikevoitto Sidottu pääoma Bruttoinvestoinnit

22 Tuloslaskelma Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liikevaihto Muut tuotot ja kulut Vertailukelpoinen liikevoitto Myyntivoitot ja muut vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät Liikevoitto Osuus osakkuus ja yhteisyritysten tuloksesta Nettorahoituskulut Voitto ennen veroja Välittömät verot Kauden voitto, jatkuvat toiminnot Kauden voitto, lopetetut toiminnot Kauden voitto, Fortum yhteensä Tulos/osake, (euroa), jatkuvat toiminnot -0,74 0,06-0,28 0,63 1,22 0,31 Tulos/osake, (euroa), lopetetut toiminnot 0,00 0,04 4,92 2,28 2,33 4,97 Tulos/osake, (euroa), Fortum yhteensä -0,74 0,10 4,64 2,91 3,55 5,28 22

23 Rahavirtalaskelma Miljoonaa euroa III/2015 III/2014 I-III/2015 I-III/ Viim. 12 kk Liiketoiminnan rahavirta Toteutuneet kurssierot Muu liiketoiminnan rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan rahavirta, jatkuvat toiminnot Liiketoiminnan rahavirta, lopetetut toiminnot Liiketoiminnan rahavirta, Fortum yhteensä Investointien rahavirta Maksetut käyttöomaisuusinvestoinnit Myyntien rahavirta Muut investointien rahavirran erät Investointien rahavirta, jatkuvat toiminnot Investointien rahavirta, lopetetut toiminnot Investointien rahavirta, Fortum yhteensä Rahavirta ennen rahoitusta, Fortum yhteensä

24 Tunnusluvut Miljoonaa euroa Viim. 12 kk 2014 Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA), jatkuvat toim Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA), koko Fortum Korollinen nettovelka, koko Fortum Vertailukelpoinen nettovelka/käyttökate, koko Fortum -1,3 2,3 ilman Värmen rahoitusta -1,4 2,0 Sijoitetun pääoman tuotto (%), ROCE 25,8 19,5 Likvidit varat yhteensä 8,0 miljardia euroa Luottolimiitit yhteensä 2,2 miljardia euroa 24

25 Velkasalkku ja keskikorko ( ) Lainojen vuosittainen erääntyminen Joukkovelkakirjalainat Muut pitkäaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta Muut lyhytaikaiset velat Korollista velkaa oli yhteensä miljoonaa euroa Keskikorko 4,0 % (3,7 %) Velkasalkku pääasiassa EUR- ja SEK-määräinen. Salkun keskikorko 2,8 % (2,9 %) 669 (681) miljoonaa euroa vaihdettu RUB-määräiseksi. Keskikorko sisältäen suojauskustannuksen 13,8 % (11,3 %) Lisäksi Fortumilla on useiden vastapuolten kanssa Credit Support Annex -sopimuksia, joista on saatu 200 miljoona euroa. Vastaava summa on kirjattu lyhytaikaisiin velkoihin. 25

26 Näkymät

27 Näkymät Pohjoismaiset markkinat Fortum arvioi edelleen, että sähkön kysyntä Pohjoismaissa kasvaa tulevina vuosina keskimäärin noin 0,5 % vuodessa Sähkön suhteellisen osuuden energian kokonaiskulutuksesta odotetaan kasvavan edelleen Venäjä Arvioimme, että Russia-segmentin vuotuisen liikevoittotavoitetason (EBIT), 18,2 miljardia ruplaa, saavuttaminen viivästyy 2-3 vuodella. Aiemmin tavoitteena oli saavuttaa tämä taso vuoden 2015 aikana investointiohjelman valmistuttua. Avaintekijät ja riskit Taloudelliset Poliittiset Valuuttakurssit Sähkön tukkuhinta ja volyymit Kysyntä ja tarjonta Vesivarastot CO 2 -päästöoikeuksien hinta Polttoaineet Voimalaitosten käytettävyys 27

28 Näkymät Vuosittaiset investoinnit lukuun ottamatta mahdollisia yrityskauppoja 2015: noin 600 miljoonaa euroa Suojaukset Loppuvuosi 2015: noin 65 % suojattu hintaan noin 36 euroa/mwh 2016: noin 35 % suojattu hintaan 34 euroa/mwh 2017: noin 15 % suojattu hintaan 33 euroa/mwh Verotus Fortumin veroaste vuonna 2015 on % Ruotsin parlamentti hyväksyi ydinvoimakapasiteetin veron 17 % noston. Vero astui voimaan Verotuksen muutoksen vaikutuksen arvioidaan olevan Fortumille vuositasolla noin 15 miljoonaa euroa, joka on vähennyskelpoinen yhtiöverotuksessa 28

29 Lisätietoja

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015. Fortum Oyj 17.7.2015 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015 Fortum Oyj 17.7.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuu 2016: Tyydyttävä tulos matalista sähkönhinnoista huolimatta Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015

Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015. Fortum Oyj 29.4.2015 Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2015 Fortum Oyj 29.4.2015 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona.

Lisätiedot

Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-syyskuu 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 25.10.2016 Keskeistä vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä Kolmas vuosineljännes on perinteisesti haasteellinen liiketoimintamme kausiluonteisuudesta johtuen.

Lisätiedot

Tilinpäätös Fortum Oyj

Tilinpäätös Fortum Oyj Tilinpäätös 2016 Fortum Oyj 2.2.2017 Keskeistä vuonna 2016 Heilunta hyödykemarkkinoilla ja korkeat vesivarastot laskivat sähkönhintaa vuoden 2016 alussa. Loppuvuodesta joitain positiivisia merkkejä havaittavissa

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 29.4.2014 Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) I/2014 I/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 473 1 654 5 309 5 128 Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 23.10.2014 Vuoden 2014 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2014 III/2013 I-III/2014 I-III/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 976 1

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 18.7.2014 Vuoden 2014 toisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) II/2014 II/2013 I-II/2014 I-II/2013 2013 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 016 1 205 2

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj

Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Puolivuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2017 Fortum Oyj 20.7.2017 Strategian toteuttaminen jatkuu Otimme käyttöön 70 MW:n aurinkovoimalaitoksen Intiassa Toimitamme radioaktiivisten nesteiden puhdistusjärjestelmiä

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Q1 2013 Tulos Tunnuslukuja (EUR) I/2013 I/2012 LTM Liikevaihto, milj. 1 991 1 901 6 249 EBITDA, milj. 772 897 2 413 Liikevoitto, milj. 603 739

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015

Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Fortum Oyj Vuosi 2014 4.2.2015 Vuoden 2014 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2014 IV/2013 2014 2013 Liikevaihto, milj. 1 285 1 390 4 751 5 309 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 556 547 1 873 1 975 Liikevoitto,

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 19.7.2013 Vuoden 2013 toisen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (EUR) II/2013 II/2012 I-II/2013 I-II/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 327 1 284 3 318

Lisätiedot

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014

Fortum Oyj. Vuosi 2013 4.2.2014 Fortum Oyj Vuosi 2013 4.2.2014 Vuoden 2013 tulos Tunnuslukuja (euroa) IV/2013 IV/2012 2013 2012 Liikevaihto, milj. 1 590 1 834 6 056 6 159 Vertailukelpoinen EBITDA, milj. 649 766 2 299 2 416 Liikevoitto,

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuun 2016 tulos Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset 12 kk Liikevaihto 989 1 040 3 459 3 408

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012

Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 Fortum Oyj Vuosi 2011 1.2.2012 1 Päätapahtumia vuonna 2011 Kokonaisuudessaan hyvä vuosi haastavassa ympäristössä Ydinvoiman käytettävyys Ruotsissa parani selvästi Ydinturvallisuusselvitykset tehty; laitokset

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2013 23.10.2013 Vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulos Tunnuslukuja (euroa) III/2013 III/2012 I-III/2013 I-III/2012 2012 Viim. 12 kk Liikevaihto, milj. 1 148

Lisätiedot

Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuu 2017 osavuosikatsaus Fortum Oyj 27.4.2017 Keskeistä Q1 2017 Vuoden 2017 alun markkinatilanne parani hieman Sähkönhinnat nousseet, mutta ovat edelleen matalalla Russia-segmentin liikevoittotavoite

Lisätiedot

Toimintavuosi

Toimintavuosi Toimintavuosi 2008 5.2.2009 Hyvä vuosi Hyvä tulos haastava liiketoimintaympäristö suuret vaihtelut polttoaineiden ja sähkön tukkuhinnassa vuoden aikana Merkittävä asema kasvaville Venäjän sähkömarkkinoille

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-kesäkuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 20.7.2016 Keskeistä vuoden 2016 toisella neljänneksellä Operatiivinen tulos odotusten mukainen, laitosten käytettävyys hyvä ja meneillään olevat projektit

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2008 22.10.2008 Sähkömarkkinat kehittyvät EU-jäsenvaltiot poliittiseen yhteisymmärrykseen energian sisämarkkinoista Sähkömarkkinoiden integraatio etenee Nord Poolin ja EEX:n

Lisätiedot

Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013

Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013 Fortum Oyj Vuosi 2012 31.1.2013 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa hieman kasvanut vuodesta 2011; teollinen kulutus pysyi samalla tasolla Pohjoismaiset spot-hinnat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2007 18.10.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos kolmannella neljänneksellä Territorial Generating Company 1:n osakeanti Fortum säilytti omistusosuutensa (25,4 %) Lenenergon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2007 24.4.2007 Vankka tuloskehitys jatkui Paras neljännestulos lämpimästä säästä ja alhaisesta spot-hinnasta huolimatta Hyvät suojaukset Vahva kassavirta Markets-segmentin

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007 31.1.2008

Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Tilinpäätös 2007 31.1.2008 Hyvä vuosi Hyvä taloudellinen tulos Korkeampi sähkön tukkumyyntihinta haastavassa markkinaympäristössä 39,7 euroa/mwh vuonna 2007 (+7 %) vs. Nordpool 27,9 euroa/mwh (-43 %) Fortumin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005 20. lokakuuta 2005 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä kolmannen neljänneksen tulos. Vahva kassavirta ja selkeästi kohonnut liikevoitto Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2007 18.7.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos toisella neljänneksellä Erittäin vahva kassavirta Selvästi parantunut Marketsin tulos toisella neljänneksellä Paremmat

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2011 19.7.2011 Päätapahtumia toisella vuosineljänneksellä Hyvä tuloskehitys jatkui Ydinvoiman suunnitelmanmukaiset seisokkien ajoitukset heikensivät Powerin tulosta

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer

Lisätiedot

Tilinpäätös Fortum Oyj

Tilinpäätös Fortum Oyj Tilinpäätös 2015 Fortum Oyj 3.2.2016 Lopetettujen liiketoimintojen IFRS oikaisu Vuoden 2015 ensimmäisessä osavuosikatsauksessa Distribution-segmentti esitetään lopetettuna toimintona. Tästä johtuen jatkuvat

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Fortum Oyj. Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015 3.2.2016. Fortum Oyj. Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4

Fortum Oyj. Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015 3.2.2016. Fortum Oyj. Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015 3.2.2016 Fortum Oyj Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4 Sisällys Matalat sähkön hinnat ja alaskirjaukset painoivat jatkuvien toimintojen tulosta - osingonjakoehdotus

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016 Tilinpäätös 215 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 216 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 215 Tulos 215 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 28.4.2016 Atria-konserni 1.1. 31.3.2016 Q1 Q1 Milj. EUR 2016 2015 2015 Liikevaihto 314,5 314,5 1 340,1 Liikevoitto 1,6 0,7 28,9 Liikevoitto-% 0,5

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014

Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014 Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.12. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 351,0 363,4 1 340,2

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö

Pörssitiedote 1 (6) FINGRID OYJ www.fingrid.fi 24.10.2008 FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008. Toimintakatsaus. Voimajärjestelmän käyttö FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Pörssitiedote 1 (6) Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä-syyskuussa 19,4 terawattituntia (19,9 TWh vastaavana aikana

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30. Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.11.2013 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 Elecsterillä hyvä kannattavuus kolmannella vuosineljänneksellä Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu Liikevaihto

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma Toimitusjohtajan katsaus Pekka Lundmark Toimitusjohtajan katsaus Fortum tänään Taloudellinen tulos 2015 Megatrendit ja Fortumin

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 22.10.2015. Fortum Oyj. Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4

Fortum Oyj. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 22.10.2015. Fortum Oyj. Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 22.10. Fortum Oyj Kotipaikka Espoo Y-tunnus 1463611-4 Sisällys Osaomisteisen ydinvoiman alaskirjaus Ruotsissa ja matalat sähkön hinnat heikensivät tulosta 3 Fortumin toimitusjohtaja

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni Katsaus 1.1. - 31.3.2014 Milj. 2014 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2013 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.214 Kannattavuuden parannusohjelman eteneminen näkyy vahvassa Q1 214 tuloksessa Q1 14 EBITDA oli 3 miljoonaa euroa (Q1 : 284 milj. euroa) Kannattavuuden

Lisätiedot

Pörssitiedote klo 9.00

Pörssitiedote klo 9.00 Pörssitiedote 22.3.2012 klo 9.00 Stora Enson uuden liiketoiminta-aluejaon mukaiset historialliset luvut STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.3.2012 klo 9.00 Stora Enso on 17.1.2012 julkistetun tiedotteen mukaisesti

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Metsä Group Vuositulos 2015

Metsä Group Vuositulos 2015 Metsä Group Vuositulos 2015 Kari Jordan Pääjohtaja 3.2.2016 Metsä Group Vuositulos 2015 Vahva tuloksentekovuosi Liikevaihto 5 016 milj. euroa (4 970 milj. euroa) Liiketulos* 537 milj. euroa (418 milj.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali

Metsä Board. Puolivuosikatsaus 1 6/2017 Esitysmateriaali Metsä Board Puolivuosikatsaus 1 6/217 Esitysmateriaali Q2 217 lyhyesti Korkealaatuisten kartonkien kysyntä jatkui hyvänä Markkinahinnat olivat vakaat tai nousivat Metsä Boardin kartonkitoimitukset kasvoivat

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010 Tilinpäätös Tammi-joulukuu 29 5.2.21 Keskon osavuosikatsaus 1-12/29 Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien toimialojen tulos positiivinen K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi +5,6

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-3/2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa Alkuvuoden tappio johtuu infratoiminnan kausiluonteisuuudesta. Työkausi on jo osin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot