Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2010"

Transkriptio

1 Raportti 1 (5) Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros Hankkeen tausta ja tavoitteet Elintarviketeollisuudessa järjestettiin vuosina turvallisuuskilpailu, johon kuului muun muassa puolen vuoden välein toteutetut kolme arviointikäyntiä osallistuvilla työpaikoilla. Arviointi tehtiin Elmeri + -havaintomenetelmällä. Kilpailun organisoi Työturvallisuuskeskuksen elintarvikealojen työalatoimikunta, jossa ovat edustettuina alan työmarkkinajärjestöt: Elintarviketeollisuusliitto ry, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, Ammattiliitto PRO, Meijerialan Ammattilaiset MVL ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. Lisäksi johtoryhmässä oli työsuojeluhallinnon ja :n edustus. Hanketta rahoittivat myös Työsuojelurahasto, Valtakunnallinen Työtapaturmaohjelma ja sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto. Syksyllä 2008, ja uudestaan syksyllä 2010 organisoitiin seurantakierrokset. Niihin on ollut mahdollista osallistua myös sellaisten elintarviketeollisuuden työpaikkojen, jotka eivät olleet mukana aiempina vuosina. Kaikkien kierrosten työpaikkakäynnit on toteuttanut työsuojeluhallinto elintarvikealan työsuojelutarkastajien voimin. Ennen jokaista kierrosta tarkastajille on järjestetty Elmeri + -havaintomenetelmän kalibrointikoulutus 3T Ratkaisut Oy:n toimesta. Tässä raportissa esitetään syksyn 2010 seurantakierroksen yleiset tulokset ja verrataan niitä aiempien kierrosten tuloksiin. Työpaikkakohtaiset tulokset on raportoitu tarkemmin erikseen kullekin osallistuneelle työpaikalle. 2. Menetelmät ja osanottajat Havainnoinnin käytännön toteutusta varten Elmeri + -menetelmästä laadittiin vuonna 2005 elintarviketeollisuutta koskeva sovellusohje yhteistyössä työsuojeluhallinnon kanssa. Havainnoitavia asioita ovat Työskentely; suojainten käyttö ja riskinotto Järjestys; lattiat, pöydät ja jäteastiat Liikkumisturvallisuus; kulkutiet, putoamisvaarat, poistumistiet Ergonomia; työasennot, toistorasitus, käsinnostot Työhygienia; ääniympäristö, valaistus, lämpöolot, kemialliset aineet ja ilman laatu. Tarkastajille on järjestetty päivän mittainen kalibrointikoulutus ennen jokaista arviointikierrosta. Kalibroinnissa tarkastajille näytettiin arvioitavaa työpistettä koskeva lyhyt video ja valokuvia 2 3 kertaa peräkkäin. Tänä aikana he joutuivat itsenäisesti täyttämään arviointilomakkeen. Näin esitettiin 3 5 työpistettä peräkkäin, yhteensä noin tunnin aikana. Tämän jälkeen jokaisen työpisteen arviot käytiin läpi yhdessä ja keskusteltiin mahdollisista eriävistä arvioista yhteisen näkemyksen löytämiseksi. Arviointien yhtenevyyttä tarkastajien välillä arvioitiin laskemalla tarkastajien saamien indeksien keskiarvo ja keskihajonta. Keskihajonta ei saisi olla enempää kuin 10 % keskiarvosta. Viidestä kalibrointikerrasta neljä ovat täyttäneet tämän tavoitteen, mukaan lukien syksyn 2010 kalibrointi. (taulukko 1).

2 Raportti 2 (5) Taulukko 1. Elmeri + -menetelmän kalibrointitulokset Kalibrointikerta Tarkastajien lukmäärä, kpl Työpisteiden lukumäärä, kpl Elmeri + -indeksin keskiarvo Elmeri + -indeksin keskihajonta Kevät ,04 Syksy ,29 Kevät ,30 Syksy ,64 Syksy ,61 Kaikki arviointikierrokset ovat olleet avoimia kaikille elintarviketeollisuuden yrityksille ja työpaikoille. Eri kierroksilla määrä on vaihdellut välillä Syksyn 2010 kierrokseen osallistui 18 työpaikkaa, joista kymmenen oli juomateollisuuden työpaikkoja (kaikki meijereitä). (Taulukko 2). Syksyn 2010 kierroksen työpaikoista kymmenen ei ollut osallistunut yhteenkään aiempaan arviointikierrokseen. Taulukko 2. Seurantakierrokseen ilmoittautuneet työpaikat sarjoittain ja niiden mukana olo aiemmilla havaintokierroksilla. Sarja Kevät Syksy Kevät Syksy Syksy Lihateollisuus Juomateollisuus Leipomoteollisuus Muu Yhteensä Tulokset Osanottajien sijoitus Tarkastajien havainnoima työympäristön taso oli kilpailun ensimmäisellä arviointikierroksella keskimäärin 73 prosenttia, toisella kierroksella 81 prosenttia ja kolmannella 83 prosenttia. Seurantakierroksella 2008 tulos oli myös keskimäärin 83 prosenttia. Seurantakierroksella 2010 tulos oli keskimäärin 84,2 prosenttia (kuva 1). Parhaat työpaikat eri sarjoissa olivat seuraavat: Valio Oy Toholammin tehdas Elmeri + -indeksi 94 % Pohjanmaan Leipomo Oy Elmeri + -indeksi 88 % Saarioinen Oy, Jyväskylä Elmeri + -indeksi 88 % Finncatering Oy Elmeri + -indeksi 87 %

3 Raportti 3 (5) Kuva 1. Elmeri + -indeksi työpaikoittain syksyn 2010 kierroksella. Työpaikat numeroitu sarjoittain parhaasta heikoimpaan, J=juomateollisuus, Le= leipomo, Li=lihateollisuus, M=muu elintarviketeollisuus. Muutokset vuodesta 2006 vuoteen 2010 Yhteensä 7 työpaikkaa osallistui kaikkiin viiteen arviointikierrokseen. Kilpailun aikana niiden indeksin keskiarvo nousi keskimäärin 13,6 prosenttiyksikköä, 70,0 prosentista 83,6 prosenttiin. Vuoden 2008 seurannassa taso oli laskenut 5 prosenttiyksikköä. Syksyn 2010 kierroksella suunta oli uudestaan kääntynyt nousuun keskiarvon ollessa kaikkia aiempia korkeampi 86,9 prosenttia (kuva 2). Kuva 2. Elmeri + -indeksin kehitys. Tuloksissa ovat mukana kaikkiin viiteen arviointikierrokseen osallistuneet 7 työpaikkaa.

4 Raportti 4 (5) Työympäristön osatekijät Meijereiden työympäristön osa-alueet olivat syksyllä 2010 kauttaaltaan vähintään kohtalaisia. Heikoin osa-alue oli melu, 74 % työpisteistä melutaso alitti havaintojen mukaan 85 db(a). Melun ohella vain pöytien järjestys jäi alle 80 %:n tason (kuva 3). Kuva 3. Meijereiden Elmeri + -osaindeksit syksyllä 2010, n=10 Leipomoissa yhteensä kuusi osaindeksiä jäi alle 80 %:n tason. Heikoimmasta päästä luetellen ne olivat työskentely (suojainten käyttö), melu, lattian järjestys, konesuojaus, työpiste-ergonomia ja koneiden hallintalaitteet (kuva 4). Kuva 4. Leipomoiden Elmeri + -osaindeksit syksyllä 2010, n=3

5 Raportti 5 (5) Lihateollisuudessa neljä osaindeksiä jäi alle 80 %:n tason. Heikoimmasta alkaen ne olivat melu, fyysinen rasitus, koneiden hallintalaitteet ja konesuojaus (kuva5). Kuva 5. Lihateollisuuden Elmeri + -osaindeksit syksyllä 2010, n=3 Pohdinta Osanottajien määrä rajoittaa mahdollisuutta tehdä tuloksista yleistyksiä laajemmin elintarviketeollisuuteen. Kuitenkin kymmenen mukana ollutta meijeriä kuvaavat hyvin ainakin alan suurimman yrityksen hyvää tilannetta. Kokonaisindeksi 88 % ja osaindeksien pieni hajonta kertovat, että työympäristön kehittämiseen on panostettu. Myös lihateollisuuden parhaat osanottajat ovat parantaneet tasoaan vuosien myötä ja saavuttaneet yli 80 %:n tason. Kaikki syksyn 2010 kierrokseen osaa ottaneet leipomot olivat nyt ensikertaa mukana. Niistä paras oli hyvällä tasolla, muilla on edessä enemmän kehittämisen sarkaa. Työpaikan työympäristön tason ulkopuolinen objektiivinen selvittäminen ja sen vertaaminen muihin oman alan työpaikkoihin on omiaan antamaan pontta kehittämiselle. Työolojen kehittäminen parantaa yleensä myös työn sujuvuutta ja laatua, joten se on sekä työntekijöiden että yrityksen etu.

Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2008

Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2008 Raportti 1 (7) Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2008 Hankkeen tausta ja tavoitteet Elintarviketeollisuudessa järjestettiin vuosina 2005 2007 turvallisuuskilpailu. Tavoitteena oli nopeuttaa

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2010

Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2010 Elintarviketeollisuuden työympäristön seurantakierros 2010 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet Elintarviketeollisuudessa järjestettiin vuosina 2005-2007 turvallisuuskilpailu, johon kuului muun muassa puolen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu 2005 2007

Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu 2005 2007 Raportti 1 (8) Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu 2005 2007 1 Hankkeen tausta ja tavoitteet Elintarviketeollisuudessa järjestettiin vuosina 2005 2007 turvallisuuskilpailu Teknologiateollisuudessa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros Heikki Laitinen 2009

Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros Heikki Laitinen 2009 Teknologiateollisuuden työympäristön seurantakierros 2009 Puheenvuoron sisältö Seurantakierroksen organisoinnista Työympäristön vahvuudet ja heikkoudet 2009 Haastamme kilpailun 2002-2005 vaikutukset 2009

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007 Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus

Lisätiedot

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012 Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012 Lähtökohdat Turvallisuustaso alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna Tarpeettomia onnettomuus- ja sairauskustannuksia

Lisätiedot

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011 Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2011 Lähtökohdat Turvallisuustaso alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna Tarpeettomia onnettomuus- ja sairauskustannuksia

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailujen vaikuttavuus

Työturvallisuuskilpailujen vaikuttavuus 1 Työsuojeluhallinnon julkaisuja 9 2017 Työturvallisuuskilpailujen vaikuttavuus Työsuojelutarkastajat turvallisuustason mittaajina Työsuojeluhallinto Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella

Lisätiedot

Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen

Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Vuoden 2017 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2017 VUODEN 2017 INFRAN KILPAILUT/KAMPANJAT

Lisätiedot

KUTSU. Betoniteollisuuden 10. Työturvallisuuskilpailuun 2018

KUTSU. Betoniteollisuuden 10. Työturvallisuuskilpailuun 2018 KUTSU Betoniteollisuuden 10. Työturvallisuuskilpailuun 2018 Lähtökohdat Betoniteollisuus ry:n tavoite on päästä kokonaan eroon työtapaturmista vuoteen 2020 mennessä. Parhaat yritykset ovat tähän kyenneet,

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työympäristö ja tapaturmat Valtakunnallisen turvallisuuskampanjan vaikutukset

Teknologiateollisuuden työympäristö ja tapaturmat Valtakunnallisen turvallisuuskampanjan vaikutukset Heikki Laitinen Raportti 18.12.2007 3T Ratkaisut Oy Teknologiateollisuuden työympäristö ja tapaturmat 1996 2007 Valtakunnallisen turvallisuuskampanjan vaikutukset 1 Sisällysluettelo 1. Tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Vuoden 2016 Uudenmaan turvallisuuskilpailu. Maa- ja vesirakentaminen. Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Vuoden 2016 Uudenmaan turvallisuuskilpailu. Maa- ja vesirakentaminen. Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto Vuoden 2016 Uudenmaan turvallisuuskilpailu Maa- ja vesirakentaminen Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2017 VUODEN 2017 INFRAN KILPAILUT/KAMPANJAT Uudenmaan kilpailu

Lisätiedot

TURVALLISUUSKIERROKSILLA

TURVALLISUUSKIERROKSILLA TURVALLISUUSKIERROKSILLA TULOSTA HANKE TYÖTERVEYSLAITOS JA NELJÄ HELSINGIN KAUPUNGIN ERI HALLINTOKUNNAN TYÖPAIKKAA PILOTOIVAT 2014 HANKKEESSA Työsuojeluvaltuutettu Kaarlo Kontro Helsinki TYÖKALU KOKO HELSINGIN

Lisätiedot

Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen

Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Vuoden 2018 Uudenmaan turvallisuuskilpailu ja valtakunnallinen kampanja Maa- ja vesirakentaminen Työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta/ Etelä-Suomen aluehallintovirasto VUODEN 2018 INFRAN KILPAILU Vuoden

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

KUTSU. Betoniteollisuuden 11. Työturvallisuuskilpailuun 2019

KUTSU. Betoniteollisuuden 11. Työturvallisuuskilpailuun 2019 KUTSU Betoniteollisuuden 11. Työturvallisuuskilpailuun 2019 Lähtökohdat Betoniteollisuus ry:n tavoite on päästä kokonaan eroon työtapaturmista vuoteen 2020 mennessä. Parhaat yritykset ovat tähän kyenneet,

Lisätiedot

E L M E R I T E O L L I S U U D E N T Y Ö Y M P Ä R I S T Ö N H A V A I N N O I N T I

E L M E R I T E O L L I S U U D E N T Y Ö Y M P Ä R I S T Ö N H A V A I N N O I N T I E L M E R I T E O L L I S U U D E N T Y Ö Y M P Ä R I S T Ö N H A V A I N N O I N T I Työpaikan työturvallisuustason mittaaminen ja seuranta on haasteellinen tehtävä. Tapaturmien ja sairauksien tilastointi

Lisätiedot

Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla

Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2019 Uudellamaalla Esittely ja säännöt Uudenmaan alueellinen työturvallisuuskilpailu Terve ja turvallinen työpaikka Osana Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa

Lisätiedot

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE

Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Työympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä ESTE Nina Nevala, Tiina Juhola, Juha Anttila, Hannu Alaranta Työsuojelurahaston tutkimus- ja kehityshanke 104373 Hankkeen toteuttajat Työterveyslaitos Invalidiliiton

Lisätiedot

Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen

Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen Vuoden 2014 kilpailu ja vuoden 2013 tuloksia Turvallisesti 2000 luvulla työturvallisuuskilpailu 2014 Uudellamaalla Esittely ja säännöt Uudenmaan alueellinen työturvallisuuskilpailu Pidempiä työuria työsuojelulla

Lisätiedot

Työturvallisuustoiminnan menestystekijät

Työturvallisuustoiminnan menestystekijät 3T Ratkaisut Oy Työturvallisuuden menetystekijät raportti 31.12.2007 1(1) 3T Ratkaisut Oy Raportti 31.12.2007 Työturvallisuustoiminnan menestystekijät Valtakunnallisen työturvallisuuskampanjan vaikutukset

Lisätiedot

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) VAAROJEN TUNNISTAMINEN Yritys: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia esiintyy vaaraa tietoa Melu F 1. Jatkuva melu F 2. Iskumelu

Lisätiedot

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon.

Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. Tuttu ympäristö yllättää. Perusasiat kuntoon. PERUSASIAT KUNTOON työssä ja kotona Siisteys ja järjestys ehkäisevät tapaturmia, lisäävät työtehoa ja viihtyvyyttä merkittävästi niin työpaikalla kuin kotonakin.

Lisätiedot

Henkilöstöön panostaminen

Henkilöstöön panostaminen Henkilöstöön panostaminen Tavoitteet vuodelle 2014 Kehitetään sisäisiä toimintamalleja tehostamaan parhaiden käytäntöjen ja osaamisen jakamista. Jatketaan työvälineiden ja järjestelmien kehitystyötä tukemaan

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue

Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Yhteinen työpaikka -uhka vai mahdollisuus? Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue [Tekijän nimi ja osasto] 13.12.2018 1 Mikä on yhteinen työpaikka? TtL 49 : Yhteisellä

Lisätiedot

Autoalan kysely 2014

Autoalan kysely 2014 Autoalan kysely 2014 Autoalan työsuojelun yhteistoiminnan ja työympäristön riskien vaikuttavuuskysely 2014 1 Toimipaikkanne henkilöstön lukumäärä 100% 80% 60% 51% 40% 32% 20% 17% 0% 1% 1-9 10-20 21-40

Lisätiedot

Ergonomia työterveyden edistäjänä

Ergonomia työterveyden edistäjänä Ergonomia työterveyden edistäjänä Työterveyslaitoksen koulutus 2016 Mika Nyberg, TtM, tft, erityisasiantuntija mika.nyberg@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto - Ergonomia Ergonomia on ihmisen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden parhaat

Elintarviketeollisuuden parhaat Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu TIEDOTUSLEHTI 2007 Elintarviketeollisuuden parhaat Turvallisuuskilpailun tulokset Kilpailun voittaja: Apetit Pakaste Oy, Pudasjärven tehdas Johtoryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Pirjo Harjunen Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari 15.12.2011 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Pirjo Harjunen 14.12.2011 1 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman

Lisätiedot

Vuoden 2015 kilpailu ja vuoden 2014 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen

Vuoden 2015 kilpailu ja vuoden 2014 tuloksia. Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen Vuoden 2015 kilpailu ja vuoden 2014 tuloksia Uudenmaan alueellinen työturvallisuuskilpailu Pidempiä työuria työsuojelulla Osana Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 hanketta Yhteistyö eri osapuolten

Lisätiedot

ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry

ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry ELINTARVIKETEOLLISUUSLIITTO ry SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL ry Pöytäkirja Aika 14.2.2008 Paikka Läsnä ETL:n toimisto Osallisliittojen edustajat 1. Palkkamääräykset Liitot sopivat tällä pöytäkirjalla

Lisätiedot

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %.

Palkkoja korotetaan tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,24 %. ETL:n työmarkkinatiedote 14.4.2011 MEIJERIALA 13/11 PALKANTARKISTUKSET 1.4.2011 1. TYÖNTEKIJÄT Tausta Elintarviketeollisuusliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry hyväksyivät 24.5.2010 valtakunnansovittelijan

Lisätiedot

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5)

Aikaisemmat toimenpiteet. Riskitaso (1-5) 1 VAAROJEN TUNNISTAMINEN Työpaikka: Päiväys: Arvioinnin kohde: Tekijät: FYSIKAALISET VAARATEKIJÄT (F) Melu Jatkuva melu Iskumelu Häiritsevä ääniympäristö Lämpötila ja ilmanvaihto Työpaikan lämpötila Yleisilmanvaihto

Lisätiedot

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan Huomisen pöytää kattamassa Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Elintarviketeollisuus kokoaan merkittävämpi tekijä Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

STTK:n jäsenliittojen työ- ja virkaehtosopimukset

STTK:n jäsenliittojen työ- ja virkaehtosopimukset Liitto Työ- tai virkaehtosopimuksen nimi Sopimus alkaa Sopimus päättyy Ammattiliitto Nousu Rahoitualan työehtosopimus (nordealaiset) 1.12.2016 30.11.2017 Ammattiliitto Pro Ahtausalan teknisten toimihenkilöt

Lisätiedot

Kenguru Suomen kilpailun raportti ja tilastot

Kenguru Suomen kilpailun raportti ja tilastot Kenguru 2019 Suomen kilpailun raportti ja tilastot Yleiskuva Kansainvälinen Kenguru-matematiikkakilpailu järjestettiin Suomessa 16. kerran keväällä 2019. Kilpailuaika oli ma 25.3. to 25.4., ja koulut saivat

Lisätiedot

Työympäristön perusasiat ja Elmeri + Lisätietomateriaali (9/2004): - Elmeri + -hyväksymisperusteet - 3T Ratkaisut Oy www.3tratkaisut.

Työympäristön perusasiat ja Elmeri + Lisätietomateriaali (9/2004): - Elmeri + -hyväksymisperusteet - 3T Ratkaisut Oy www.3tratkaisut. Työympäristön perusasiat ja Elmeri + Lisätietomateriaali (9/2004): - Elmeri + -hyväksymisperusteet - 3T Ratkaisut Oy www.3tratkaisut.fi Työskentely / Työtapa TYÖSKENTELY / TYÖTAPA Havainnot: Yksi havaintoruudun

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste,

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, 8.4.2014 Pro on Yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista: suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA?

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? RAKENNUS- JA METSÄALAN PETUSTUTKINTOJEN OPPIMISTULOKSET 12.11.2012, OPH NÄYTÖISTÄ KOOTUT TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi, oppilaitoksen/toimintayksikön

Lisätiedot

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2010

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2010 Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2010 Lähtökohdat Turvallisuustaso alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna Tarpeettomia onnettomuus- ja sairauskustannuksia

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010. Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen

Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010. Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen Työsuojelun vastuualueilta (AVI) kerättävä valvontatieto TTK 17.8.2010 Apulaispiiripäällikkö Kirsi Häkkinen 1 Työsuojelun vastuualue 18.8.2010 2 Entisistä kahdeksasta työsuojelupiiristä on muodostettu

Lisätiedot

METSÄALAN PERUSTUTKINTO

METSÄALAN PERUSTUTKINTO . JOHDANTO.... KANSALLISET OPPIMISTULOKSET.... OPPILAITOSKOHTAISET OPPIMISTULOKSET... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.. Rakennusalan perustutkinto... 4 4. ERITYISOPISKELIJOIDEN OPPIMISTULOKSET...

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua

Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Sisällysluettelo ESIPUHE 1. PAINOKSEEN... 3 ESIPUHE 2. PAINOKSEEN... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4

Sisällysluettelo ESIPUHE 1. PAINOKSEEN... 3 ESIPUHE 2. PAINOKSEEN... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 Sisällysluettelo ESIPUHE 1. PAINOKSEEN... 3 ESIPUHE 2. PAINOKSEEN... 3 SISÄLLYSLUETTELO... 4 1. METODOLOGIAN PERUSTEIDEN KERTAUSTA... 6 1.1 KESKEISTEN KÄSITTEIDEN KERTAUSTA... 7 1.2 AIHEESEEN PEREHTYMINEN...

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ

KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ KESKEYTYKSET JA HÄIRIÖT TOIMIHENKILÖTYÖSSÄ Auto ja katsastusala 25.8.2013 Veli Matti Tuure TTS Työtehoseura PL 5 05201 Rajamäki 2 Tämä raportti ja siinä esitetyt analyysitulokset koskevat Toimihenkilötyön

Lisätiedot

Kiviainespäivät Kiviainesalan turvallisuuskilpailu 2018 TIMO PINOMÄKI

Kiviainespäivät Kiviainesalan turvallisuuskilpailu 2018 TIMO PINOMÄKI Kiviainespäivät 18.-19.1.2018 Kiviainesalan turvallisuuskilpailu 2018 TIMO PINOMÄKI Sisältö Kiviainesalan turvallisuuskilpailu ja havaintoja historiasta sekä nykytilasta Kiviainesalan turvallisuuskilpailu

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry

Työsuojelukysely. Johdanto. Kyselyn toteutus. Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry Teknologiateollisuus ry Metallityöväen liitto ry 21.1.2009 Työsuojelukysely Johdanto Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen Liitto ry toteuttivat syksyllä 2008 yhteisen kyselyn työturvallisuudesta ja

Lisätiedot

Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1

Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1 Mu$a mistä +etää nykyisen +lanteen ja mitä +laa? 13.5.2014 Econtact ó oikeita asioita oikein 1 TYÖHYVINVOINNIN ANALYSOINTI Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Menestyvät yritykset pitävät ihmisten

Lisätiedot

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 RTK-Palvelu Oy: Kohti hyvää, monikulttuurista työyhteisöä RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti kehittänyt työyhteisöään. RTK-Palvelu Oy on valtakunnallinen kiinteistöpalvelualan

Lisätiedot

MVR Keskeiset muutokset MVR mittariin. INFRA ry Ari Kähkönen

MVR Keskeiset muutokset MVR mittariin. INFRA ry Ari Kähkönen MVR-2017 Keskeiset muutokset MVR 2010 -mittariin 12.10.2017 Ari Kähkönen MVR-mittauksesta 1/2 MVR-mittari on maa- ja vesirakentamisen työmaiden työolosuhteiden ja -turvallisuuden arviointimenetelmä. MVR-mittauksella

Lisätiedot

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue

Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailun tulokset 2107 ja säännöt vuodelle 2018 28.2.2018 Ylitarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun vastuualue Kilpailumittaukset Uudellamaalla TR-keskiarvo 90,6 Työskentely

Lisätiedot

HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014

HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 JÄRJESTYS JA SIISTEYS 1 Betoniteollisuuden hyvät turvallisuuskäytännöt sisältävät n. 350 sivua erilaisia hyviä käytäntöjä. Kaikki

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2019 -NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Sivu 1 / 7 Kyselyn avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyn kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä.

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

TuTa tutkimus- ja. -seminaarin avaus. Leo Suomaa

TuTa tutkimus- ja. -seminaarin avaus. Leo Suomaa TuTa tutkimus- ja kehitysohjelma 2007-20092009 -seminaarin avaus Leo Suomaa Tikkurila 1.10.2009 10 Tuottavuus ja työturvallisuus kehittyvät käsi kädessä (Laitinen & kumpp.) 2 2009 LSuo Palkansaajien kuolemaan

Lisätiedot

Tietoa elintarviketeollisuudesta ja koulutuksesta

Tietoa elintarviketeollisuudesta ja koulutuksesta Tietoa elintarviketeollisuudesta ja koulutuksesta Elintarviketeollisuusliitto ry 2012 Elintarviketeollisuus Kehittää ja valmistaa ruokaa kuluttajille ja suurtalouksille Panostaa jatkuvasti uutuuksien kehittämiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista työsuojelurintamalta hyvä tietää työpaikalla , TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, EVO/Kari Mäkelä,

Ajankohtaista työsuojelurintamalta hyvä tietää työpaikalla , TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, EVO/Kari Mäkelä, Ajankohtaista työsuojelurintamalta hyvä tietää työpaikalla 6.5.2017, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, EVO/Kari Mäkelä, www.teamliitto.fi 1 Sisältö Työehtosopimusneuvottelut 2017 Työsuojeluvaalit

Lisätiedot

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki

Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Esteetön työpaikka - arviointimenetelmä ja hyvien ratkaisujen tietopankki Nina Nevala Tiimipäällikkö, dos. Millainen on esteetön työpaikka? työpaikkarakennus on esteetön työpaikalla on helppo liikkua ja

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke

Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Teknologiateollisuuden työhyvinvointihanke 2010-2015 Työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteishanke Liitot sopineet työehtosopimuksissaan edistävänsä

Lisätiedot

Havainnoitavan ryhmän lasten arviointi

Havainnoitavan ryhmän lasten arviointi Havainnoitavan ryhmän lasten arviointi Jyrki Reunamo Helsinki, Hämeenlinna, Kouvola & Turku Tammi-Helmikuu 2014 16.2.2015 1 Koulutuksen sisältö Lasten arviointi Oppimisympäristön arviointi Johtajien tekemä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus

Tarkastuskertomus 2019/ (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuskertomus 2019/12066 1 (3) Työsuojelutarkastus Tarkastuspäivä ja -aika 17.6.2019 klo 9.30-11.30 Työnantaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Osoite PL 2000, 33521 Tampere Valvontakohde Acutan Sairaalahuolto

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Taustaa valvontahankkeen käynnistymiselle Kuntasektorilla on tapahtunut ja tapahtuu

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015 Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2015 Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSKIERROS JA TYÖTURVALLISUUSTEHTÄVÄ

TYÖTURVALLISUUSKIERROS JA TYÖTURVALLISUUSTEHTÄVÄ Johtaminen hyvään henkilöstöllä turvallinen olla, tapaturmia nolla TYÖTURVALLISUUSKIERROS JA TYÖTURVALLISUUSTEHTÄVÄ 22.10.2011 Eerika Tausa Osastonhoitaja, TtM Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Miten saamme aikaan paremman työpäivän?

Miten saamme aikaan paremman työpäivän? Ergonomia Better at work Miten saamme aikaan paremman työpäivän? > Antamalla perusarvojen ohjata työtämme > Paneutumalla ihmiseen ja hänen työympäristöönsä kokonaisuutena > Tarjoamalla ergonomiakeskeisiä

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden parhaat

Elintarviketeollisuuden parhaat Elintarviketeollisuuden turvallisuuskilpailu TIEDOTUSLEHTI 1/2006 Elintarviketeollisuuden parhaat Turvallisuuskilpailun 1. kierros Sämpyläleipomo Baco Oy: Puutteet korjataan heti - Tavoitteena meillä on

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Huomioi, että täytät lomakeeseen ko. lomakkeessa käsiteltävän riskiluokan vaaroja esim. fysikaaliset vaaratekijät, tapaturman vaarat jne.

Huomioi, että täytät lomakeeseen ko. lomakkeessa käsiteltävän riskiluokan vaaroja esim. fysikaaliset vaaratekijät, tapaturman vaarat jne. Työpaikka/toimipiste: Päiväys: Vastaajan nimi: Liittyy: Arvioinnin kohde/kohteet: Hyvä vastaaja, Tässä lomakkeet/tarkistuslistat työpaikan työtehtävän / aiheuttavien kuormitustekijöiden kartoittamisen

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestämisprojekti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja,

Lisätiedot

KEKKILÄ OY JA NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN YMPÄRISTÖPANEELI. Kekkilä Oy ja Nurmijärven kunta. Raportti

KEKKILÄ OY JA NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN YMPÄRISTÖPANEELI. Kekkilä Oy ja Nurmijärven kunta. Raportti Vastaanottaja Kekkilä Oy ja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.11.2017 Viite 82116477-001 KEKKILÄ OY JA NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN YMPÄRISTÖPANEELI SYYSKUU 2017 KEKKILÄ OY JA

Lisätiedot

T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari. Kristian Selén 7.12.2005

T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari. Kristian Selén 7.12.2005 T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Kristian Selén 7.12.2005 2nd Edition 2004 Maurice Oxenburgh, Pepe Marlow, Andrew Oxenburgh ISBN 0-415-24331-9 Good ergonomics is good economics Paremmat työolot

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle

Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle 1 Työturvallisuussäännösten tuki hyvälle käsityönopetukselle Työsuojelusäännösten soveltaminen oppilaan työhön peruskoulussa Yleisiä iä huomioita it Vanhempi hallitussihteeri Antti Posio, STM 2 Oppilaalla

Lisätiedot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot

Työttömät insinöörit kuukausittain Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastot INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Jlar 24.8. Työttömyydessä maltillista kausivaihtelua, vastavalmistuneiden tilanne aiempia vuosia parempi Insinöörien työttömyystietoja heinäkuussa * Työttömien insinöörien määrä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ

VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ VAAROJEN TUNNISTAMINEN JA RISKIEN ARVIOINTI KALANVILJELY-YRITYKSISSÄ Työturvallisuuslain (738/2002, 10 ) mukaan on jokaisen työnantajan selvitettävä ja arvioitava työpaikalla esiintyvät vaaratekijät. Tämä

Lisätiedot

Työhygieenikko insinööritoimistossa

Työhygieenikko insinööritoimistossa Työhygieenikko insinööritoimistossa Työhygieenikot työympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden takaajina EuroSafety-/Työhyvinvointimessut 15.9.2016 14.10.2016 Mikael Fingerroos, AX-Suunnittelu 1 Taustaa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015. Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Hankkeen tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on kunta-alan työpaikkojen turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot