Kenguru Suomen kilpailun raportti ja tilastot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kenguru Suomen kilpailun raportti ja tilastot"

Transkriptio

1 Kenguru 2019 Suomen kilpailun raportti ja tilastot

2 Yleiskuva Kansainvälinen Kenguru-matematiikkakilpailu järjestettiin Suomessa 16. kerran keväällä Kilpailuaika oli ma to 25.4., ja koulut saivat järjestää kisan vapaasti tällä välillä. Kilpailuun osallistui yhteensä 231 koulua. Eri sarjojen osallistujamäärän on koottu taulukkoon. Sarja Osallistujia Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ecolier (4. ja 5. luokka) Benjamin (6. ja 7. luokka) Cadet (8. ja 9. luokka) Student (lukio) 337 yhteensä Kilpailun tehtävät on valittu kansainvälisen Kangourou sans Frontières järjestön vuosikokouksessa. Tehtävistä on karsittu ja valikoitu Suomen olosuhteisiin sopivat kokonaisuudet ikäsarjoittain. Tehtävät ovat monivalintatehtäviä, joissa viidestä vaihtoehdosta tasan yksi on oikein. Alla on esimerkki Ecolier-sarjan tehtävästä. Ecolier 9. Linda käytti 8 nastaa ja kiinnitti 3 valokuvaa: Peter haluaa kiinnittää 7 valokuvaa samalla lailla. Kuinka monta nastaa hän tarvitsee? (A) 14 (B) 16 (C) 18 (D) 22 (E) 26 Kussakin sarjassa on kolmen, neljän ja viiden pisteen tehtäviä. Väärästä vastauksesta saa miinuspisteitä ¼ tehtävän maksimipisteistä, esimerkiksi 4 pisteen tehtävästi -1 piste. Vastauksen voi jättää myös tyhjäksi. Pisteisiin lisätään sen verran pohjapisteitä, että kenenkään pistemäärä ei voi jäädä negatiiviseksi. Kilpailussa on kaksi tavoitetta: saada mahdollisimman paljon pisteitä tai saada mahdollisimman monta peräkkäistä tehtävää oikein ( loikka ). Suomen Kenguru-kilpailussa ei julkisteta valtakunnallisia voittajia, vaan jokainen koulu juhlii omia voittajiaan paikallisesti. Tavoitteena on pitää kilpailu leikkimielisenä ja tarjota onnistumisen kokemuksia mahdollisimman monelle.

3 Sarjojen rakenne Sarjat on rakennettu seuraavasti: Sarja 3p 4p 5p Tehtäviä Kilpailuaika tehtäviä tehtäviä tehtäviä yhteensä Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) min Ecolier (4. ja 5. luokka) min Benjamin (6. ja 7. luokka) min Cadet ( 8. ja 9. luokka) min Student (lukio) min Tulokset Sarjojen yleiskuva näyttää seuraavalta. Sarja Pisteiden keskiarvo Maksimipisteet Kuinka suureen osaan tehtäviä vastattu Kuinka suuri osuus vastauksista oikein Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) % 52 % 48 % Ecolier (4. ja 5. luokka) % 59 % 55 % Benjamin (6. ja 7. luokka) % 57 % 51 % Cadet ( 8. ja 9. luokka) % 47 % 39 % Student (lukio) % 45 % 39 % Ratkaisuprosentti kaikki kilpailijat ja tehtävät huomioiden Alakoulusarjoissa ratkaisuprosentit ovat tavoitteiden mukaisia, kun taas Cadet- ja Studet-sarjoissa keskimääräinen ratkaisuprosentti on alhaisempi. Kisaajilta on loppunut aika tai tehtävät ovat olleet hieman liian vaikeita. Tuloksia on eritelty sarjoittain seuraavilla sivuilla.

4 Mini-Ecolier Pisteet keskiarvo 42 pistettä paras tulos 85 pistettä (maksimi 90 pistettä) paras 5 % 68 pistettä Yläkvartiili 51 pistettä Mediaani 41 pistettä Alakvartiili 31 pistettä Loikat keskiarvo 4,3 paras tulos 16 (maksimi 18) paras 5 % 7 Yläkvartiili 7 Mediaani 4 Alakvartiili 3 Vastausten jakauma Oikeat vastaukset on lihavoitu. Prosenttiosuuksissa on huomioitu vain kyseiseen tehtävään vastanneet a 1 % 1 % 7 % 4 % 60 % 1 % 3 % 18 % 46 % 27 % 28 % 5 % 49 % 73 % 2 % 8 % 12 % 27 % b 1 % 2 % 7 % 15 % 11 % 2 % 2 % 7 % 21 % 20 % 31 % 14 % 17 % 4 % 16 % 53 % 47 % 17 % c 2 % 90 % 4 % 66 % 6 % 77 % 3 % 41 % 7 % 28 % 6 % 17 % 8 % 16 % 10 % 19 % 7 % 14 % d 96 % 4 % 4 % 10 % 7 % 4 % 4 % 3 % 7% 12 % 11 % 41 % 19 % 3 % 37 % 11 % 21 % 22 % e 1 % 3 % 77 % 4 % 16 % 13 % 88 % 30 % 18 % 13 % 23 % 22 % 5 % 4 % 33 % 7 % 11 % 18 %

5 Tehtävien ratkaisuprosentit, Mini-Ecolier Tähän kuvaajaan on koottu, kuinka moni on vastannut kuhunkin tehtävään ja saanut sen oikein. Prosentit ovat osuuksia kaikista kilpailijoista. 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % Tehtäviin vastanneet ja oikein vastanneet, Mini-Ecolier 0 % Ratkaisuprosentti Vastausprosentti Huomioita tehtävistä Alkupään tehtävät on osattu hyvin. Esimerkiksi tehtävässä 1 ratkaisuprosentti on mukavat 96 %. Tehtävän 8 ratkaisuprosentti on vain 7 %, ja oikea vastaus B sai toiseksi vähiten valintoja. Tehtävä vaatii ikätasoon nähden varsin vaativaa hahmottamista. Sama tehtävä oli myös lukiosarjassa, missä sen ratkaisi 59 % kilpailijoista. Mini-Ecolier 1. Minkä pilven sisällä olevat luvut ovat kaikki pienempiä kuin 7? (A) (B) (C) (D) (E) Mini-Ecolier 8. Patricia taittaa paperin kaksi kertaa kuvan osoittamalla tavalla. Lopuksi hän leikkaa paperin kuvan mukaisesti. Kuinka monta paperinpalaa Patricialla on lopuksi? (A) 2 (B) 3 (C) 4 (D) 5 (E) 6

6 Ecolier Pisteet keskiarvo 56 pistettä paras tulos 105 pistettä (kaikki oikein, yhteensä 8 kilpailijaa) paras 5 % 89 pistettä Yläkvartiili 70 pistettä Mediaani 55 pistettä Alakvartiili 42 pistettä Loikat keskiarvo 6,1 paras tulos 21 (kaikki oikein, yhteensä 8 kilpailijaa) paras 5 % 12 Yläkvartiili 8 Mediaani 5 Alakvartiili 3

7 Vastausten jakauma Oikeat vastaukset on lihavoitu. Prosenttiosuuksissa on huomioitu vain kyseiseen tehtävään vastanneet. 3 pisteen tehtävät a 2 % 0 % 75 % 10 % 84 % 69 % 4 % b 1 % 1 % 0 % 3 % 6 % 8 % 3 % c 3 % 95 % 0 % 9 % 3 % 13 % 3 % d 4 % 2 % 23 % 75 % 2 % 5 % 88 % e 90 % 2 % 1 % 3 % 5 % 3 % 2 % 4 pisteen tehtävät a 4 % 13 % 9 % 2 % 17 % 24 % 27 % b 81 % 49 % 34 % 9 % 59 % 14 % 32 % c 7 % 25 % 47 % 6 % 7 % 32 % 3 % d 4 % 8 % 4 % 22 % 9 % 11 % 37 % e 4 % 6 % 4 % 60 % 8 % 18 % 1 % 5 pisteen tehtävät a 2 % 3 % 5 % 7 % 19 % 16 % 33 % b 3 % 4 % 13 % 13 % 31 % 13 % 31 % c 7 % 9 % 10 % 9 % 25 % 12 % 8 % d 63 % 11 % 14 % 19 % 20 % 22 % 3 % e 26 % 72 % 58 % 52 % 4 % 36 % 24 %

8 Tehtävien ratkaisuprosentit, Ecolier Tähän kuvaajaan on koottu, kuinka moni on vastannut kuhunkin tehtävään ja saanut sen oikein. Prosentit ovat osuuksia kaikista kilpailijoista. Tehtäviin vastanneet ja oikein vastanneet, Ecolier 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Ratkaisuprosentti Vastausprosentti Huomioita tehtävistä Tehtävien vastausprosentit ovat varsin sopivia ja laskevat mukavasti sarjan edetessä. Erityisen hankalaksi osoittautui tehtävä 17, jossa väärä vastaus E houkutteli 58 % tehtävään vastanneista. Liekö kertolasku 5 16 = 80 tuntunut hyvältä ratkaisulta? Ecolier 17. Kirjan sivut on numeroitu 1, 2, 3, 4, 5 ja niin edelleen. Numero 5 esiintyy tasan 16 kertaa sivunumeroissa. Kuinka monta sivua kirjassa voi korkeintaan olla? (A) 49 (B) 64 (C) 66 (D) 74 (E) 80

9 Benjamin Pisteet keskiarvo 52 pistettä paras tulos 105 pistettä (kaikki oikein, yhteensä 15 kilpailijaa) paras 5 % 84 pistettä Yläkvartiili 64 pistettä Mediaani 51 pistettä Alakvartiili 40 pistettä Loikat keskiarvo 5,5 paras tulos 21 (kaikki oikein, yhteensä 15 kilpailijaa) paras 5 % 13 Yläkvartiili 7 Mediaani 4 Alakvartiili 3

10 Vastausten jakauma Oikeat vastaukset on lihavoitu. Prosenttiosuuksissa on huomioitu vain kyseiseen tehtävään vastanneet. 3 pisteen tehtävät a 1 % 0 % 3 % 5 % 44 % 7 % 7 % b 1 % 1 % 87 % 3 % 12 % 6 % 14 % c 2 % 96 % 4 % 81 % 5 % 6 % 73 % d 2 % 1 % 4 % 2 % 16 % 9 % 3 % e 94 % 1 % 2 % 9 % 22 % 71 % 2 % 4 pisteen tehtävät a 5 % 69 % 8 % 2 % 18 % 54 % 9 % b 67 % 5 % 14 % 6 % 46 % 12 % 12 % c 6 % 15 % 57 % 72 % 3 % 16 % 57 % d 5 % 6 % 13 % 15 % 18 % 9 % 11 % e 16 % 4 % 7 % 4 % 13 % 8 % 11 % 5 pisteen tehtävät a 45 % 14 % 8 % 11 % 12 % 16 % 33 % b 3 % 10 % 12 % 18 % 16 % 26 % 17 % c 35 % 23 % 24 % 39 % 15 % 24 % 16 % d 1 % 7 % 22 % 23 % 36 % 23 % 13 % e 15 % 45 % 33 % 8 % 20 % 11 % 21 %

11 Tehtävien ratkaisuprosentit, Benjamin Tähän kuvaajaan on koottu, kuinka moni on vastannut kuhunkin tehtävään ja saanut sen oikein. Prosentit ovat osuuksia kaikista kilpailijoista. Tehtäviin vastanneet ja oikein vastanneet, Benjamin 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Ratkaisuprosentti Vastausprosentti Huomioita tehtävistä Tehtävien vastausprosentit laskevat sarjan edetessä kuten toivoa sopiikin. Tehtävä 5 on osoittautunut turhan vaikeaksi ollakseen kilpailun alkupäässä. Tehtävänanto on kieltämättä hieman kiero tämän kaltaiseen päättelyyn ensimmäistä kertaa törmääville. Benjamin 5. Luokan oppilaista 14 ottaa aina omat sukset mukaansa ja loput 12 lainaa aina sukset koulusta. Jos puolet luokan oppilaista osallistuu hiihtoretkelle, kuinka monella osallistujalla vähintään on omat sukset? (A) 1 (B) 2 (C) 3 (D) 4 (E) 5

12 Cadet Pisteet keskiarvo 42 pistettä paras tulos 100 pistettä (maksimi 105 pistettä) paras 5 % 70 pistettä Yläkvartiili 51 pistettä Mediaani 40 pistettä Alakvartiili 31 pistettä Loikat keskiarvo 4,5 paras tulos 20 (maksimi 21) paras 5 % 9 Yläkvartiili 6 Mediaani 4 Alakvartiili 3

13 Vastausten jakauma Oikeat vastaukset on lihavoitu. Prosenttiosuuksissa on huomioitu vain kyseiseen tehtävään vastanneet. 3 pisteen tehtävät a 1 % 1 % 4 % 18 % 12 % 5 % 2 % b 1 % 80 % 3 % 3 % 10 % 2 % 70 % c 96 % 2 % 9 % 1 % 10 % 84 % 8 % d 1 % 3 % 9 % 72 % 5 % 6 % 17 % e 1 % 15 % 75 % 5 % 63 % 3 % 3 % 4 pisteen tehtävät a 53 % 49 % 4 % 16 % 24 % 3 % 14 % b 10 % 16 % 12 % 39 % 26 % 37 % 32 % c 11 % 12 % 37 % 8 % 37 % 13 % 15 % d 19 % 14 % 17 % 18 % 8 % 10 % 31 % e 6 % 9 % 31 % 18 % 4 % 36 % 8 % 5 pisteen tehtävät a 31 % 21 % 33 % 6 % 18 % 33 % 14 % b 13 % 21 % 34 % 10 % 25 % 13 % 19 % c 9 % 44 % 14 % 33 % 28 % 27 % 26 % d 35 % 9 % 10 % 45 % 15 % 13 % 18 % e 12 % 6 % 8 % 6 % 13 % 14 % 23 %

14 Tehtävien ratkaisuprosentit, Cadet Tähän kuvaajaan on koottu, kuinka moni on vastannut kuhunkin tehtävään ja saanut sen oikein. Prosentit ovat osuuksia kaikista kilpailijoista. 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% Tehtäviin vastanneet ja oikein vastanneet, Cadet 0% Ratkaisuprosentti Vastausprosentti Huomioita tehtävistä Kolmen pisteen tehtävät ovat menneet pääasiassa hyvin, mutta tehtävän 8 jälkeen ratkaisuprosentit ovat varsin alhaisia. Cadet-sarja on ollut Kengurun tavoitteisiin nähden turhan hankala. Tämä huomioidaan vuoden 2020 kilpailussa. Ylivoimaisesti hankalimmaksi tehtäväksi muodostui tehtävä 15, jossa poltettiin erilaisia kynttilöitä. Myös versio paperintaittelusta (tehtävä 13) osoittautui vaikeaksi. Cadet 15. Kasperilla on kaksi suoran ympyrälieriön muotoista kynttilää, jotka eivät ole yhtä paksuja eivätkä yhtä pitkiä. Ensimmäinen kynttilä palaa 6 tuntia ja toinen 8 tuntia. Kasper sytytti molemmat kynttilät yhtä aikaa, ja kolmen tunnin kuluttua kynttilät olivat yhtä pitkät. Mikä on kynttilöiden alkuperäisten pituuksien suhde? (A) 4 : 3 (B) 8 : 5 (C) 5 : 4 (D) 3 : 5 (E) 5 : 3 Cadet 13. Sara taitteli neliön muotoisen paperin täsmälleen keskeltä kahtia kahdesti ja leikkasi paperin sen jälkeen kahdesti halki täsmälleen keskeltä kuvan mukaisesti. Kuinka moni hänen saamistaan paperinpaloista on neliöitä?

15 (A) 3 (B) 4 (C) 5 (D) 6 (E) 8

16 Student Pisteet keskiarvo paras tulos paras 5 % Yläkvartiili Mediaani Alakvartiili 48 pistettä 108,75 pistettä (maksimi 120 pistettä) 74 pistettä 56 pistettä 46 pistettä 36 pistettä Loikat keskiarvo 4,3 paras tulos 17 (maksimi 24) paras 5 % 10 Yläkvartiili 5 Mediaani 3 Alakvartiili 3

17 Vastausten jakauma Oikeat vastaukset on lihavoitu. Prosenttiosuuksissa on huomioitu vain kyseiseen tehtävään vastanneet. 3 pisteen tehtävät a 2 % 2 % 2 % 1 % 16 % 4 % 14 % 71 % b 3 % 96 % 1 % 13 % 59 % 3 % 9 % 3 % c 90 % 1 % 1 % 33 % 14 % 6 % 42 % 4 % d 1 % 1 % 91 % 3 % 4 % 5 % 11 % 16 % e 5 % 0 % 5 % 50 % 7 % 83 % 23 % 6 % 4 pisteen tehtävät a 6 % 36 % 6 % 17 % 34 % 23 % 36 % 20 % b 84 % 37 % 3 % 15 % 22 % 33 % 25 % 10 % c 3 % 9 % 10 % 17 % 29 % 11 % 9 % 12 % d 5 % 8 % 10 % 20 % 5 % 5 % 21 % 41 % e 2 % 9 % 71 % 30 % 12 % 27 % 9 % 17 % 5 pisteen tehtävät a 5 % 19 % 17 % 15 % 15 % 11 % 10 % 24 % b 6 % 14 % 28 % 15 % 16 % 12 % 20 % 20 % c 29 % 29 % 14 % 17 % 28 % 18 % 19 % 26 % d 16 % 18 % 32 % 11 % 8 % 39 % 17 % 10 % e 44 % 18 % 8 % 41 % 33 % 18 % 34 % 19 %

18 Tehtävien ratkaisuprosentit, Student Tähän kuvaajaan on koottu, kuinka moni on vastannut kuhunkin tehtävään ja saanut sen oikein. Prosentit ovat osuuksia kaikista kilpailijoista. Tehtäviin vastanneet ja oikein vastanneet, Student 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Ratkaisuprosentti Vastausprosentti Huomioita tehtävistä Ensimmäisen kymmenen tehtävän osalta tehtävät eivät selvästikään ole vaikeusjärjestyksessä! Erityisesti tehtävät 4 ja 7 ovat tuottaneet päänvaivaa. Tehtävässä 4 tosin helppo väärä vastaus (E) 18 on ollut suosittu (yli 50 % vastauksista), joten siihen on tuskin käytetty paljon aikaa. Tehtävässä 7 hämäsi selvästi pyramidin määritelmä: millainen on pyramidi, jossa on 23 kolmion muotoista tahkoa? Tehtävänä 5 oli sama paperintaittelutehtävä kuin Mini-Ecolier-sarjassa. Lukiolaisilta se sujui hyvin (oikein noin 59 % kisaajista). Student 4. Kolmea tavallista noppaa heitetään ja silmäluvut lasketaan yhteen. Kuinka monta eri mahdollisuutta summaksi on? (A) 14 (B) 15 (C) 16 (D) 17 (E) 18 Student 7. Pyramidissa on 23 kolmion muotoista tahkoa. Kuinka monta särmää tässä pyramidissa on? (A) 23 (B) 24 (C) 46 (D) 48 (E) 69

19 Kenguru vuonna 2020 Kenguru-kilpailun käyttöön valmistuu vuoden 2020 kisaan uusi verkkosivu Kengurukone, joka laatii tilastot automaattisesti ja mahdollistaa kisan tekemisen sähköisesti. Paperikoe säilyy jatkossakin vaihtoehtona, ja sen vastausten syöttäminen helpottuu. Uuteen Kengurukoneeseen tulee myös vanhojen tehtävien arkisto, joka mahdollistaa tehtävien hakemisen vuoden, aihepiirin ja vaikeustason mukaan. Kilpailua kehitetään vuoden 2019 kokemusten pohjalta, ja erityisesti Cadet- ja Student-sarjojen vaikeuteen kiinnitetään huomiota. Kiitos kaikille vuoden 2019 kisaan osallistuneille!

Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka

Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Kenguru 2019 Student lukio

Kenguru 2019 Student lukio sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2019 Ecolier 4. ja 5. luokka

Kenguru 2019 Ecolier 4. ja 5. luokka sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Tunnistekoodi (ope täyttää): Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Koodi: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai

Lisätiedot

Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi)

Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 (lukion 2. ja 3. vuosi) Kenguru 2013 Student sivu 1 / 7 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2016 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2016 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi)

Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi) Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6

Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6 Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kengurupalaute 2011 Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kilpailusarjat (Kaikki) 1. Kilpailusarjat? (78) (EOS: 0) Mihin sarjoihin koulu osallistui? Kilpailusarjat? Kilpailu jäi tällä kertaa pitämättä,

Lisätiedot

Kenguru 2019 Ecolier Ratkaisut

Kenguru 2019 Ecolier Ratkaisut Sivu 0 / 15 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS E C A D A A D 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS B B C E B A D 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS D E B E B E B Kilpailu pidetään

Lisätiedot

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2010 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2019 Cadet ratkaisut (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2019 Cadet ratkaisut (8. ja 9. luokka) Sivu 0 / 16 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse vastaus tehtävän numeron alle. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä. Jokaisessa tehtävässä

Lisätiedot

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11

Kenguru 2019 Mini-Ecolier 2. ja 3. luokka Ratkaisut Sivu 0 / 11 Sivu 0 / 11 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C E C A C 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E B A E B D 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS D A D B D D Kilpailu pidetään aikaisintaan

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2018 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2014 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2014 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2013 Junior sivu 1 / 9 (lukion 1. vuosikurssi)

Kenguru 2013 Junior sivu 1 / 9 (lukion 1. vuosikurssi) Kenguru 2013 Junior sivu 1 / 9 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2014 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi)

Kenguru 2014 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi) Kenguru 2014 Student sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2016 Student lukiosarja

Kenguru 2016 Student lukiosarja sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut Kenguru 2006 sivu 1 3 pistettä 1. Kenguru astuu sisään sokkeloon. Se saa käydä vain kolmion muotoisissa huoneissa. Mistä se pääsee ulos? A) a B) b C) c D) d E) e 2. Kengurukilpailu on pidetty Euroopassa

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

c) 22a 21b x + a 2 3a x 1 = a,

c) 22a 21b x + a 2 3a x 1 = a, Tehtäviä on kahdella sivulla; kuusi ensimmäistä tehtävää on monivalintatehtäviä, joissa on 0 4 oikeata vastausta. 1. Lukion A ja lukion B oppilasmäärien suhde oli a/b vuoden 2017 lopussa. Vuoden 2017 aikana

Lisätiedot

Kenguru 2018 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2018 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 0 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS

Lisätiedot

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2011 Ecolier RATKAISUT (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2011 Ecolier RATKAISUT (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 7 OIKEAT VASTAUSVAIHTOEHDOT ON ALLEVIIVATTU. JOISSAKIN TEHTÄVISSÄ ON MYÖS RATKAISUN SELITYS TAI PERUSTELU. 3 pistettä 1. Pasi haluaa maalata sanan KENGURU. Hän maalaa yhden kirjaimen joka päivä

Lisätiedot

Kenguru 2017 Student lukio

Kenguru 2017 Student lukio sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

PERUSKOULUN MATEMATIIKKAKILPAILU LOPPUKILPAILU PERJANTAINA

PERUSKOULUN MATEMATIIKKAKILPAILU LOPPUKILPAILU PERJANTAINA PERUSKOULUN MATEMATIIKKAKILPAILU LOPPUKILPAILU PERJANTAINA 4..005 OSA 1 Laskuaika 30 min Pistemäärä 0 pistettä 1. Mikä on lukujonon seuraava jäsen? Minkä säännön mukaan lukujono muodostuu? 1 4 5 1 1 1

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi)

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi) Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

1. Kuinka monella tavalla joukon kaikki alkiot voidaan järjestää jonoksi? Tähän antaa vastauksen: tuloperiaate ja permutaatio

1. Kuinka monella tavalla joukon kaikki alkiot voidaan järjestää jonoksi? Tähän antaa vastauksen: tuloperiaate ja permutaatio TOD.NÄK JA TILASTOT, MAA10 Kombinatoriikka Todennäköisyyksiä (-laskuja) varten tarvitaan tieto tapahtumille suotuisien alkeistapausten lukumäärästä eli tapahtumaa vastaavan osajoukon alkioiden lukumäärästä.

Lisätiedot

Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Sivu 0 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

1. a) Laske lukujen 1, 1 ja keskiarvo. arvo. b) Laske lausekkeen. c) Laske integraalin ( x xdx ) arvo. MATEMATIIKAN MALLIKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

1. a) Laske lukujen 1, 1 ja keskiarvo. arvo. b) Laske lausekkeen. c) Laske integraalin ( x xdx ) arvo. MATEMATIIKAN MALLIKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 1 YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 13..015 MATEMATIIKAN MALLIKOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ A-osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät 1 4. Tehtävät arvostellaan pistein 0 6. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän

Lisätiedot

Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin. Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 1.2.2013 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

Kenguru 2016 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2016 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 13 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

Kenguru 2015 Student (lukiosarja)

Kenguru 2015 Student (lukiosarja) sivu 1 / 9 NIMI RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2019 Student Ratkaisut

Kenguru 2019 Student Ratkaisut sivu 0 / 22 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 8 VASTAUS C B D C B E C A 4 pistettä TEHTÄVÄ 9 10 11 12 13 14 15 16 VASTAUS B B E D A E A A 5 pistettä TEHTÄVÄ 17 18 19 20 21 22 23 24 VASTAUS E E D D C C B

Lisätiedot

Loppukilpailu perjantaina OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20. Peruskoulun matematiikkakilpailu

Loppukilpailu perjantaina OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20. Peruskoulun matematiikkakilpailu Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 31.1.2014 OSA 1 Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 20 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Lisätiedot

Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka, ratkaisut

Kenguru 2019 Benjamin 6. ja 7. luokka, ratkaisut sivu 0 / 15 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS E C B C A E C 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS B A C C B A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS A C E C D B A Kilpailu pidetään

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet Ratkaisut

Kenguru 2015 Cadet Ratkaisut sivu 1 / 16 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Kenguru 2011 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2011 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Kenguru 2010, Benjamin, ratkaisut sivu 1 / 9

Kenguru 2010, Benjamin, ratkaisut sivu 1 / 9 Kenguru 2010, Benjamin, ratkaisut sivu 1 / 9 3 pistettä 1. Kun tiedetään, että + + 6 = + + +, mikä luku voidaan sijoittaa kolmion paikalle? A) 2 B) 3 C) 4 D) 5 E) 6 Ratkaisu: Kun poistetaan kummaltakin

Lisätiedot

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun tulosten ja tehtävien analysointi vuodelta 2009

Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun tulosten ja tehtävien analysointi vuodelta 2009 Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun tulosten ja tehtävien analysointi vuodelta 2009 Anastasia Vlasova Peruskoulun matematiikkakilpailutyöryhmä Tämän työn tarkoituksena oli saada käsitys siitä,

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Vestan kaudet 2008/

Vestan kaudet 2008/ Vestan kaudet 2008/2011-2017 Miten parantaa jääpallojoukkueen menestystä? Mitä on menestys ja miten mitata menestystä? Peli-iloa ja onnistumisen kokemuksia? Voitettuja kaksinkamppailuja? Korkea sijoitus

Lisätiedot

LUKUJONOT. 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut.

LUKUJONOT. 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut. LUKUJONOT 2 1) Jatka lukujonoja. 0, 1, 2,,,, 6, 8, 10,,,, 8, 12, 16,,,, 18, 15, 12,,,, 30, 25, 20,,,, 2) Täydennä lukujonoihin puuttuvat luvut. 2, 4,, 8,, 12,,, 7,, 3, 1 3) Keksi oma lukujono ja kerro

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö olisi

Lisätiedot

Kenguru Cadet, ratkaisut (1 / 6) luokka

Kenguru Cadet, ratkaisut (1 / 6) luokka Kenguru Cadet, ratkaisut (1 / 6) 3 pisteen tehtävät 1. Mikä luvuista on parillinen? (A) 2009 (B) 2 + 0 + 0 + 9 (C) 200 9 (D) 200 9 (E) 200 + 9 Ainoa parillinen on 200 9 = 1800. 2. Kuvan tähti koostuu 12

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Cadet, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

A Lausekkeen 1,1 3 arvo on 1,13 3,3 1,331 B Tilavuus 0,5 m 3 on sama kuin 50 l 500 l l C Luvuista 2 3, 6 7

A Lausekkeen 1,1 3 arvo on 1,13 3,3 1,331 B Tilavuus 0,5 m 3 on sama kuin 50 l 500 l l C Luvuista 2 3, 6 7 1 Tuotteen hinta nousee ensin 10 % ja laskee sitten 10 %, joten lopullinen hinta on... alkuperäisestä hinnasta. alkuperäisestä hinnasta. YLIOPPILASTUTKINTO- LAUTAKUNTA 23.3.2016 MATEMATIIKAN KOE PITKÄ

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ YLIOPPILSTUTKINTO- LUTKUNT..7 MTEMTIIKN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ -osa Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein. Kunkin tehtävän ratkaisu kirjoitetaan tehtävän alla olevaan ruudukkoon.

Lisätiedot

Tehtäväkohtaisia havaintoja. Tehtävä 1. Kuinka suuri on kellon viisarien välinen kulma, kun kello on a) 8.00 b) 12.45

Tehtäväkohtaisia havaintoja. Tehtävä 1. Kuinka suuri on kellon viisarien välinen kulma, kun kello on a) 8.00 b) 12.45 Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun tulosten ja tehtävien analysointia vuodelta 2010 Anastasia Vlasova Peruskoulun matematiikkakilpailutyöryhmä Kuinka sopiva peruskoulun matematiikkakilpailun

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

1 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

1 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Ensimmäisen asteen polynomifunktio ENNAKKOTEHTÄVÄT. a) f(x) = x 4 b) Nollakohdassa funktio f saa arvon nolla eli kuvaaja kohtaa x-akselin. Kuvaajan perusteella funktion nollakohta on x,. c) Funktion f

Lisätiedot

MAT Todennäköisyyslaskenta Tentti / Kimmo Vattulainen

MAT Todennäköisyyslaskenta Tentti / Kimmo Vattulainen MAT-5 Todennäköisyyslaskenta Tentti.. / Kimmo Vattulainen Vastaa jokainen tehtävä eri paperille. Funktiolaskin sallittu.. a) P A). ja P A B).6. Mitä on P A B), kun A ja B ovat riippumattomia b) Satunnaismuuttujan

Lisätiedot

Kertaustesti Perheessä on neljä lasta, joista valitaan arpomalla kaksi tiskaajaa. Millä todennäköisyydellä nuorin joutuu tiskaamaan?

Kertaustesti Perheessä on neljä lasta, joista valitaan arpomalla kaksi tiskaajaa. Millä todennäköisyydellä nuorin joutuu tiskaamaan? Kertaustesti 1 Nimi: 1. a) Noppaa heitetään kerran. Millä todennäköisyydellä saadaan silmäluku 2? b) Noppaa heitetään kaksi kertaa peräkkäin. Millä todennäköisyydellä molemmilla heitoilla saadaan silmäluku

Lisätiedot

A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-6. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei.

A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-6. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei. PITKÄ MATEMATIIKKA PRELIMINÄÄRIKOE 7..07 NIMI: A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei.. Valitse oikea vaihtoehto ja

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka), sivu 1 / 7 ratkaisut

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka), sivu 1 / 7 ratkaisut Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka), sivu 1 / 7 3 pistettä 1. Hiiri ja kissa seikkailevat kuvan sokkelossa. Kissa pääsee sokkeloa pitkin maitokupille ja hiiri juuston luokse. Kissan ja hiiren reitit

Lisätiedot

MATEMATIIKKA JA TAIDE I

MATEMATIIKKA JA TAIDE I 1 MATEMATIIKKA JA TAIDE I Tehtävät sopivat peruskoulun alaluokille. Ne on koostettu Matematiikkalehti Solmun Matematiikkadiplomeista I VI. Sivunumerot viittaavat näiden diplomitehtävien sivuihin. Aihepiirejä:

Lisätiedot

Kenguru 2018 Student lukio

Kenguru 2018 Student lukio sivu 0 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) Ratkaisut.

Kenguru 2012 Cadet (8. ja 9. luokka) Ratkaisut. sivu 1 / 16 3 pistettä 1. Kello laitetaan pöydälle viisaripuoli ylöspäin juuri silloin, kun minuuttiviisari osoittaa etelään. Kuinka monen minuutin kuluttua minuuttiviisari seuraavan kerran osoittaa itään?

Lisätiedot

a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön x 2 = 7? (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön 5 4 x

a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön x 2 = 7? (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat yhtälön 5 4 x Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 01 Arkkitehtimatematiikan koe, 1..01, Ratkaisut (Sarja A) 1. Anna kohdissa a), b) ja c) vastaukset tarkkoina arvoina. a) Mitkä reaaliluvut x toteuttavat

Lisätiedot

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä

Lisätiedot

Juuri 10 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty

Juuri 10 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty Juuri 0 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty 9..08 Kertaus K. a) Alapaineiden pienin arvo on ja suurin arvo 74, joten vaihteluväli on [, 74]. b) Alapaineiden keskiarvo on 6676870774

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

A-osio: Ilman laskinta, MAOL:in taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa.

A-osio: Ilman laskinta, MAOL:in taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa. MAA6 koe 26.9.2016 Jussi Tyni Muista merkitä vastauspaperiin oma nimesi ja tee etusivulle pisteytysruudukko. Kaikkiin tehtävien ratkaisuihin välivaiheet näkyviin! A-osio: Ilman laskinta, MAOL:in taulukkokirja

Lisätiedot

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius

Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,

Lisätiedot

Kenguru 2011 Junior (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2011 Junior (lukion 1. vuosi) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ 6.3.09 HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ Alla oleva vastausten piirteiden, sisältöjen ja pisteitysten luonnehdinta ei sido ylioppilastutkintolautakunnan arvostelua. Lopullisessa

Lisätiedot

Peruskoulun matematiikkakilpailu

Peruskoulun matematiikkakilpailu Peruskoulun matematiikkakilpailu 6.11.2013 Työskentelyaika 50 minuuttia. Laskinta ei saa käyttää. Muista perustelut! Perustele tehtävät 3-8 laskulausekkeella, piirroksella tai selityksellä. Tehtävät 1-3

Lisätiedot

Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo

Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo Teknisiä merkintöjä: MATEM Sivu: 1 (9) Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 7.5.2018 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2011

Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2011 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 13 2011 Asuntojen hinnat Helsingissä tammi maaliskuussa 2011 Asuntojen keskihinta 3 686 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 3 788 /m 2 ja rivitaloasunnoissa 3

Lisätiedot

Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja tai perusteluja näkyviin, ellei muuta ole mainittu.

Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja tai perusteluja näkyviin, ellei muuta ole mainittu. Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu perjantaina 6..009 OSA Ratkaisuaika 30 min Pistemäärä 0 Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja tai perusteluja näkyviin, ellei muuta

Lisätiedot

Kenguru 2015 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2015 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 13 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot