ODIN Europa SMB. Rahastokatsaus helmikuu Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ODIN Europa SMB. Rahastokatsaus helmikuu 2014. Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset"

Transkriptio

1 ODIN Europa SMB Rahastokatsaus helmikuu 2014 ODIN Europa ja ODIN Europa SMB sulautuvat yhdeksi rahastoksi Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset Lisää osinkoa luvassa

2 Helmikuu Rahaston tuotto oli vuoden toisena kuukautena 5,4 prosenttia eli 1,3 prosenttia indeksistä jäljessä. Kulunut kuukausi oli hyvä rahaston sijoitusten kannalta. Tämä käy selvästi ilmi oikealla olevasta alemmasta kaaviosta, jonka mukaan monet yhtiöt nousivat vuoden 2013 viimeisen vuosineljänneksen hyvien lukujen julkaisemisen jälkeen. Osuudenomistajakokouksessa 5. maaliskuuta, käsiteltiin ODIN Europa ja ODIN Europa SMB rahastojen sulautumista. Selkeä enemmistö hyväksyi sulautumisen, ja se toteutetaan Fuusiossa kaksi hyvää rahastoa sulautuu yhteen ja muodostaa yhden entistä paremman rahaston. Molemmat rahastot ovat tarjonneet viiden viime vuoden aikana erinomaista tuottoa, 261 ja 270 prosenttia. Rahaston salkunhoitajina jatkavat samat henkilöt, joilla on pitkä kokemus ja runsaasti tietoa eurooppalaisesta sijoitusmaisemasta ja jotka voivat tämän jälkeen keskittyä entistä täysipainoisemmin salkunhoitoon, analysointiin ja yrityskäynteihin ja käyttää vähemmän aikaa rahastojen hallinnointiin. 20,00% 15,00% 10,00% 5,00% 0,00% -5,00% -10,00% ODIN Europa SMB: Contribution February

3 Dixonsilla fuusiokeskusteluja Carphone Warehousen kanssa Sebastian James, mm. Elkjøpin ja El Gigantenin omistavan Dixonsin johtaja, vieraili ODINissa helmikuun puolivälissä antaakseen meille ajantasaista tietoa yhtiön tilanteesta ja kertoakseen tulevaisuudensuunnitelmista. Tapaamisen yhteydessä kävi selkeästi ilmi, että yhtiö pyrkii entisestään vahvistamaan asemaansa matkapuhelinalalla. Koska matkapuhelimesta tulee yhä keskeisempi osa arkipäiväämme eli laite, jolla voimme ohjata erilaisia toimintoja televisiosta mökin lämmitykseen, on selvää, että matkapuhelinalalla saavutettu vankka asema vahvistaisi Dixonsin koko tuotevalikoimaa. Sebastian James käytti sanaa «Interconnectivity», keskinäinen liitettävyys kaikki on integroitavissa ja ohjattavissa matkapuhelimesta käsin. Carphone Warehouse, Isossa-Britanniassa matkapuhelimia myyvä suuri ketju, on markkina-arvoltaan yhtä suuri kuin Dixons eli 1.8 miljardia puntaa. Sillä on Isossa-Britanniassa myymälää, kun taas Dixonsilla on 900 myymälää. Jos fuusio toteutuu, yhtiöstä tulee yksi maailman suurimmista elektronisten kulutushyödykkeiden ostajista. Siten se pystyy neuvottelemaan hyvät hinnat tavarantoimittajien kanssa ja olemaan hinnoillaan kilpailukykyinen varsinaisiin internetissä toimiviin tarjoajiin nähden. Lisäksi fuusion arvioidaan tuovan suuria kustannussäästöjä. Tuemme fuusiosuunnitelmia ja uskomme vahvasti tähän mahdolliseen uuteen yhtiöön, jonka johtamisesta vastaisi Dixonsin huippujohtaja Sebastian James y Performance DIXONS RETAIL PL DIXONS RETAIL PL MSCI EUROPE Computer & Electronics Retail Market Value (mill) 1,857 Price Price currency GBp Net debt -42 Reporting currency GBP Enterprise Value (mill) 1, E 2015E -4FY -3FY -2FY -1FY 0FY 1FY 2FY Sales (mill) 8,318 8,533 8,154 7,910 8,214 7,531 7,648 EBIT (operating Income) (mill) Net Income (mill) Price/earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend yield (%)

4 Vaatemarkkinoiden kuningas lunastaa odotukset Vaatevalmistaja Hugo Boss julkaisi hyviä tuloslukuja vuoden 2013 viimeisen neljänneksen osalta. Yhtiön vaatteiden, erityisesti miesten pukujen, myynti kasvoi mukavasti vuoden aikana ja lisääntyi selkeästi vuoden loppua kohti mentäessä. Kaikkien liiketoiminta-alueiden tulos oli positiivinen. Erityisen ilahduttavaa oli Euroopassa neljännen vuosineljänneksen aikana saavutettu yli kymmenen prosentin nousu. Tämä tukee käsitystämme eurooppalaisten kuluttajien ostohalun lisääntymisestä. Hugo Boss lukeutuu maailman johtaviin miesten muodin merkkituotteisiin. Yhtiö panostaa merkittävästi toimiin, joilla se pyrkii toistamaan menestyksensä naisten muodin alalla, ja se on kiinnittänyt Jason Wun naisten vaatemallistosta vastaavaksi taiteelliseksi johtajaksi y Performance HUGO BOSS -ORD MSCI EUROPE Wun uusi Boss-mallisto lanseerattiin tässä kuussa New Yorkin muotimessuilla, ja se sai kaikissa muotialan lehdissä runsaasti positiivista palautetta. Pidämme yhtiön kurinalaisesta tavasta käyttää pääomaa ja hyödyntää mahdollisuutta lisätä kannattavuuttaan kasvattamalla omien myymälöiden lukumäärää. Lisäksi alhainen markkinaosuus kehittyvillä markkinoilla (Kiinassa) tarjoaa yhtiölle suuren mahdollisuuden, koska sen merkkituote on näiden markkinoiden huippua. HUGO BOSS -ORD Apparel, Accessories & Luxury Market Value (mill) 6,794 Price Price currency EUR Net debt 114 Reporting currency EUR Enterprise Value (mill) 6, E 2014E -4FY -3FY -2FY -1FY 0FY 1FY 2FY Sales (mill) 1,686 1,562 1,729 2,059 2,346 2,452 2,653 EBIT (operating Income) (mill) Net Income (mill) Price/earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend yield (%)

5 Lisää osinkoa luvassa Irlantilaisen pakkausalan valmistajan Smurfit Kappan osakekurssi nousi viime kuussa 15 prosenttia. Myönteistä kurssikehitystä siivitti yhtiön neljännesvuosiraportti, joka oli miellyttävää luettavaa. Yhtiö on myötätuulessa ensinnäkin siksi, että hinnat ovat sen markkinoilla nousussa ja kysyntä kasvussa. Tämä koskee etenkin USA:ta mutta yhä suuremmassa määrin myös Eurooppaa. Ainoa heikolta tuntuva maa on Ranska. Yhtiö on viime vuosina käyttänyt kassavirtaansa velan lyhentämiseen. Nyt osinkoa korotetaan peräti 50 prosenttia, mikä kertoo yhtiön hallituksen ja johdon vahvasta tulevaisuudenuskosta. Lisäksi investointeja on tarkoitus lisätä tulevien kolmen vuoden aikana. Yhtiön johdon arvioiden mukaan näiden projektien tuotto on yli 20 prosenttia (sisäinen tuottoprosentti). 5y Performance SMURFIT KAPPA GR MSCI EUROPE Analyysimme mukaan pääoman tuottoa tulee parantaa entisestään ja niin saada nykyinen osakekurssi nousuun. SMURFIT KAPPA GR Paper Packaging Smurfit Kappa on ODIN Europa SMB:n toiseksi suurin positio. Market Value (mill) 4,655 Price Price currency EUR Net debt 2,629 Reporting currency EUR Enterprise Value (mill) 7, E 2015E -4FY -3FY -2FY -1FY 0FY 1FY 2FY Sales (mill) 6,057 6,677 7,357 7,335 7,957 8,319 8,659 EBIT (operating Income) (mill) Net Income (mill) Price/earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend yield (%)

6 Kiitos seitsemästä hyvästä vuodesta Omistettuamme italialaisen Ansaldo-yhtiön osakkeita seitsemän vuoden ajan päätimme myydä ne. Yritysostoa koskevat huhut nostivat yhtiön osakekurssia viime vuoden aikana. Ansaldo toimittaa merkinanto- ja valvontajärjestelmiä rautateille ja metroihin eri puolille maailmaa. Mielestämme yhtiön osakekurssi heijastaa nyt yhtiön perusarvoja hyvin. Lisäksi katsoimme, että yhtiön on syytä muuttaa omaa toimintastrategiaansa. Yhtiö tarvitsee nykyistä vankemman liiketoimintapohjan pysyäkseen kilpailukykyisenä y Performance Yhtiö on nyt arvostettu 11-kertaiseksi suhteessa vuoden 2013 liiketulokseen. EV/EBIT-luku oli ennätyksellisen korkea, noin 11. ANSALDO STS SPA MSCI EUROPE ANSALDO STS SPA Highways & Railtracks Market Value (mill) 1,480 Price 8.22 Price currency EUR Net debt -128 Reporting currency EUR Enterprise Value (mill) 1, E 2014E -4FY -3FY -2FY -1FY 0FY 1FY 2FY Sales (mill) 1,106 1,176 1,284 1,212 1,248 1,267 1,333 EBIT (operating Income) (mill) Net Income (mill) Price/earnings Price/Book Value EV/EBIT Return on Equity (%) Dividend yield (%)

7 Tuotto % (EUR) Salkku Indeksi Viime kuu 5,42 6,72 Vuoden alusta 2,37 7,76 Kehitys viimeisen 3 vuoden aikana Ylituotto -1,31-5,39 ODIN Europa SMB Indeksi Vuotuinen tuotto % (EUR) Salkku Indeksi 1 v. 3 v. 5 v. 21,75 10,89 23,68 10 v. 10,00 34,37 14,24 26,62 10,44 Ylituotto -12,62-3,36-2,94-0,43 Alusta 5,81 8,87-3,06 Riskiluvut (NOK) Alpha Beta Tracking Error Information Ratio Sharpe Ratio 1) Volatiliteetti 2) Salkku -5,08 1,18 6,61-0,51 0,49 18,51 Indeksi 0,84 14,81 1) Sharpen luvussa käytetään Norjan 3 kk.n riskitöntä 2) Volatiliteetissä käytetään yhden kuukauden tuottolukuja.

8 Eniten rahaston arvoa nostaneet 1 v.** Leoni 3,67 % Dixons Retail 3,60 % Smurfit Kappa 3,40 % Berendsen 3,00 % Huhtamäki 2,26 % Vähiten rahaston arvoa nostaneet 1 v.** Pescanova -1,10 % Dialog Semiconductor -0,90 % Petroleum Geo-Services -0,88 % Royal Imtech -0,68 % Nokian Renkaat/Tyres -0,03 % Toimialojen vaikutus rahaston tuottoon 1 v.** Teollisuustuotteet- ja palvelut 13,78 % Kestokulutushyödykkeet 11,40 % Perusteollisuus 5,65 % Rahoitus ja kiinteistö 1,90 % Informaatioteknologia 1,82 % Kulutustavarat 1,26 % Tietoliikennepalvelut 0,92 % Terveydenhuolto 0,42 % Energia -0,81 % *Maksut, palkkiot ja käteinen ovat vähennetty kontribuutio- ja attribuutiolaskelmista. **Kaikki kontribuutio- ja attribuutiolaskelmat ovat NOK:ssa

9 10 suurinta omistusta Yhtiö Maa Toimiala % koko salkusta C&C Group Irlanti Kulutustavarat 6,08 % Smurfit Kappa Irlanti Perusteollisuus 5,54 % Nutreco Alankomaat Kulutustavarat 4,89 % Dixons Retail Iso-Britannia Kestokulutushyödykkeet 4,84 % Berendsen Iso-Britannia Teollisuustuotteet- ja palvelut 4,61 % Austriamicrosystems Sveitsi Informaatioteknologia 4,57 % Astaldi Italia Teollisuustuotteet- ja palvelut 4,32 % Teleperformance Ranska Teollisuustuotteet- ja palvelut 4,06 % Bureau Veritas Ranska Teollisuustuotteet- ja palvelut 3,97 % SEB Ranska Kestokulutushyödykkeet 3,96 %

10 Toimialajakauma Toimiala Salkku Indeksi Yli/Alle Teollisuustuotteet- ja palvelut 29,19 % 23,33 % 5,86 % Kestokulutushyödykkeet 21,59 % 19,29 % 2,29 % Kulutustavarat 14,12 % 4,67 % 9,45 % Informaatioteknologia 8,30 % 9,34 % -1,03 % Perusteollisuus 5,54 % 8,84 % -3,30 % Rahoitus ja kiinteistö 5,21 % 19,63 % -14,41 % Energia 3,44 % 4,55 % -1,11 % Muut 12,60 % 10,35 % 2,25 % Salkku 100,00 % 100,00 % 0.00 %

11 ODIN Europa SMB ODIN Europa SMB on aktiivisesti hallinnoitu osakerahasto, joka sijoittaa Euroopassa pörssinoteerattuihin tai sitä kotipaikkanaan tai siellä pääkonttoriaan pitäviin pieniin ja keskisuuriin osakeyhtiöihin. Niiden koon on vastattava pienten tai keskisuurten yritysten määritelmää, jota rahaston vertailuindeksissä käytetään sijoitushetkellä. Rahaston pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa Euroopan pienten ja keskisuurien yritysten osakemarkkinoita parempi tuotto suhteessa rahaston vertailuindeksiin. Tietoja rahastosta Vastaava salkunhoitaja Alexandra Morris Alkaen Vertailuindeksi MSCI Europe Small Cap USD Perusvaluutta NOK Hallinnointipalkkio 2 % Merkintä- /lunastuspalkkio Pienin merkintäsumma 0 % 500 EUR

12 Salkunhoitajat Vastaava salkunhoitaja Alexandra Morris aloitti ODINilla vuonna Hän on valmistunut kauppatieteen maisteriksi St. Gallenin yliopistosta. Lisäksi hän on Certified Financial Analyst. ODINilla salkunhoidosta saamansa kokemuksen lisäksi Alexandralla on kokemusta sijoittajasuhteista vastaavana johtajana, finanssianalyytikkona meklariyrityksessä ja business controllerina. Salkunhoitaja Håvard Opland aloitti ODINilla kom til ODIN i Hän on kauppakorkeakoulusta valmistunut rahoitukseen erikoistunut ekonomi ja finanssianalyytikko. Håvard tuntee hyvin kansainväliset osakemarkkinat ja on viime vuosina tiivistänyt yhteistyötään Alexandran kanssa, fokuksena erityisesti Eurooppa.

13 Sisäänkirjautuminen ODIN Online - palveluun Merkitse osuuksia Voit ostaa napsauttamalla tätä Kirjaudu tästä Yhteydenotto asiakaspalveluun info@odinfond.no Tilaa ODINin uutiskirje Kirjoita sähköpostiosoitteesi tänne

14 Muistathan, että Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto riippuu muun muassa osakemarkkinoiden kehityksestä, salkunhoitajien ammattitaidosta, rahaston riskinotosta sekä rahasto-osuuksien hallinnoinnista perittävistä kuluista. Kurssitappiot voivat muuttaa tuoton negatiiviseksi. Tässä raportissa esitetyt asiat kuvaavat ODINin markkinanäkemystä kirjoitushetkellä. Niiden taustaksi on tutkittu luotettavina pidettyjä lähteitä, mutta emme silti voi taata, että näistä lähteistä saadut tiedot olisivat tarkkoja tai täydellisiä. ODIN Forvaltning AS:n työntekijät voivat käyttää omaan laskuunsa monentyyppisiä taloudellisia instrumentteja. Tämä tarkoittaa, että he voivat omistaa arvopapereita yrityksissä, joista puhutaan tässä raportissa, samoin kuin osuuksia ODINin arvopaperirahastoissa. Työntekijöiden omien kauppojen tulee noudattaa ODIN Forvaltning AS:n sisäisiä toimintaperiaatteita, jotka on laadittu arvopapereita koskevan lainsäädännön ja Norjan Verdipapirfondenes foreningin toimialastandardien mukaisesti. Lisätietoja meistä:

15

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I)

ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) ODIN Eiendom I (ODIN Kiinteistö I) Kuukausikatsaus huhtikuu 2014 Alhaiset korot ja hyvä taloudellinen tilanne Vuoden 2014 tulokset toistaiseksi vakaita Kurssinousua pääoman vahvistamisen vanavedessä Alhaiset

Lisätiedot

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa

ODIN Europa SMB. Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä. Vahvaa nousua toukokuussa. Kalanrehumarkkinat murroksessa ODIN Europa SMB Toukokuu 2013 ja tulevaisuudennäkymät Vahvaa nousua toukokuussa Kalanrehumarkkinat murroksessa Pfeiffer Vacuumiin kohdistuu painetta lyhyellä aikavälillä Hyvä tuotto toukokuussa Euroopan

Lisätiedot

ODIN Global. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun. Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta

ODIN Global. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun. Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta ODIN Global Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vähennämme suosikkiyhtiöiden omistusta Tuloskasvu verrattuna arvostustason nousuun Kassavirta ei mene koskaan pois muodista Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi

Lisätiedot

ODIN Europa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi käynnissä. Analogisilla puolijohteilla menee hyvin

ODIN Europa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi käynnissä. Analogisilla puolijohteilla menee hyvin ODIN Europa Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi käynnissä Analogisilla puolijohteilla menee hyvin Kaapeliyhtiöille määrättiin sakkoa hintayhteistyöstä ODIN Europa - huhtikuu

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset

ODIN Finland. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Metso vauhdissa. Cramo rakentaa moduuliyksiköitä. Hyvästit StoraEnsolle. USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Metso vauhdissa Cramo rakentaa moduuliyksiköitä Hyvästit StoraEnsolle USA:n kehnon sään vaikutukset ODIN Finland huhtikuu Rahaston tuotto oli huhtikuussa 1,7 prosenttia,

Lisätiedot

ODIN Europa. Rahastokatsaus marraskuu 2015

ODIN Europa. Rahastokatsaus marraskuu 2015 ODIN Europa Rahastokatsaus marraskuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Europa marraskuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 1,56 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Sverige. Trelleborgissa piilevää arvoa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Yhtiöt raottavat kukkaroaan

ODIN Sverige. Trelleborgissa piilevää arvoa. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. Yhtiöt raottavat kukkaroaan ODIN Sverige Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Trelleborgissa piilevää arvoa Yhtiöt raottavat kukkaroaan TV on demand DUNI INTRUM JUSTITIA TRELLEBORG LOOMIS G & L BEIJER SYSTEMAIR ADDTECH SWECO CLOETTA INDUTRADE

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2015 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Finland lokakuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto nousi viime kuussa 7,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon

41-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus. Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 41-2013 Sotheby s myyty! Italialaiset saavat vettä myllyyn Ensimmäisestä lähtöruudusta nousukiitoon Nokian Renkaiden lyhyt jarrutus Kuluneen viikon tapahtumia Rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti!

ODIN Norden. Rahastokatsaus huhtikuu 2014. TeliaSoneralla paljon dataliikennettä. Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö. Lue Investorin raportti! ODIN Norden Rahastokatsaus huhtikuu 2014 TeliaSoneralla paljon dataliikennettä USA:n kehnon sään vaikutukset Aker Asa erittäin aliarvostettu yhtiö Lue Investorin raportti! Metso vauhdissa Huhtikuu Rahaston

Lisätiedot

ODIN Emerging Markets

ODIN Emerging Markets ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Vietnam kartalle Pohjakalastusta Venäjällä 210 miljoonaa tilaajaa ODIN Emerging Markets huhtikuu ODIN Emerging Markets -rahaston tuotto oli huhtikuussa

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Kiinteistö I. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Kiinteistö I Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa 2 ODIN Kiinteistö I elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 2,6 prosenttia. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017

ODIN Kiinteistö. Rahastokatsaus elokuu 2017 ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus elokuu 2017 Rahaston salkku ODIN Kiinteistö C elokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,6 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

ODIN Norge. Rahastokatsaus huhtikuu Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti

ODIN Norge. Rahastokatsaus huhtikuu Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti ODIN Norge Rahastokatsaus huhtikuu 2014 Statoil teki hyvän tuloksen ennakkosignaalien mukaisesti BW Offshorelle ja Aker Solutionsille jättisopimukset Synergiaa energiasta Hafslund ostaa Østfoldin verkkotoiminnan

Lisätiedot

49-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto. Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä! Carl Zeiss parannuksen tiellä

49-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto. Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä! Carl Zeiss parannuksen tiellä Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 49-2013 Carl Zeiss parannuksen tiellä Tavoitteena entistä parempi pääoman tuotto Katse kohti autoelektroniikkaa Osakemarkkinoiden voitonvarmistus Rasvaa ruotsalaisyhtiöltä!

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

38-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Boolimaljasta riittää tarjottavaa. H&M uusiin huippuihin. Adidaksen näkymät alavireisiä

38-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Boolimaljasta riittää tarjottavaa. H&M uusiin huippuihin. Adidaksen näkymät alavireisiä Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 38-2013 Boolimaljasta riittää tarjottavaa Muutamme pääkaupunkiin Adidaksen näkymät alavireisiä H&M uusiin huippuihin Huoltoalusvarustamoilla lisää tarjottavaa Boolimaljasta

Lisätiedot

48-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan. Victoria s Secretistä katosi jännitys.

48-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan. Victoria s Secretistä katosi jännitys. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 48-2013 Victoria s Secretistä katosi jännitys Valettu nousuun Toisenlainen maa? Aker lujittaa otettaan Kannustimet liiketoiminnan edistäjinä Osakemarkkinat Kuluneen

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

ODINin viikkokatsaus 21-2014

ODINin viikkokatsaus 21-2014 ODINin viikkokatsaus 21-2014 Incredible India Veli Ponteva Uutisia avomereltä Vanha tuttavuus uudessa rahastossa Varustamoala jälleen alennusmyynnissä Osakemarkkinat Kulunut viikko Osakemarkkinat saivat

Lisätiedot

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Offshore. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Offshore Rahastokatsaus elokuu 2015 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Offshore elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 9,2 prosenttia. Vertailuindeksi nousi

Lisätiedot

ODIN Offshore. Big3 raportoi hyviä lukuja. Rahastokatsaus huhtikuu BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen

ODIN Offshore. Big3 raportoi hyviä lukuja. Rahastokatsaus huhtikuu BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen ODIN Offshore Rahastokatsaus huhtikuu 2014 BWO voitti Pohjanmerta koskevan sopimuksen Offshore ei ole sittenkään tuhoon tuomittu Big3 raportoi hyviä lukuja ODIN Offshore huhtikuu ODIN Offshore nousi huhtikuussa

Lisätiedot

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris

ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Alexandra Morris ODIN Europa Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Alexandra Morris 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Europa -rahaston arvo nousi 20,3 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 12,0 prosenttia.

Lisätiedot

ODIN Norden C. Rahastokatsaus lokakuu 2017

ODIN Norden C. Rahastokatsaus lokakuu 2017 ODIN Norden C Rahastokatsaus lokakuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norden C lokakuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 2,3 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita

47-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Atlas kartalla. Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Näköpiirissä kurssinousua. Lisää pankkiosakkeita Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 47-2013 Atlas kartalla Lisää pankkiosakkeita Irtautuneen yhtiön osake nousukiidossa Näköpiirissä kurssinousua Enemmän kuin ohimenevä ilmiö? Nopeita edestakaisia liikkeitä

Lisätiedot

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet

44-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan. Kongsberg loistaa. Colasta loppuivat poreet Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 44-2013 Fed huomion keskipisteessä Kuljemme vastavirtaan Kongsberg loistaa Colasta loppuivat poreet Kuluneen viikon tapahtumia Yhdysvaltain keskuspankin joka ikistä

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

ODIN Emerging Markets. Rahastokatsaus heinäkuu 2015

ODIN Emerging Markets. Rahastokatsaus heinäkuu 2015 ODIN Emerging Markets Rahastokatsaus heinäkuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Emerging Markets heinäkuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahasto laski viime kuussa 3,0 prosenttia.

Lisätiedot

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014 Hugin & Munin Weekly Market Briefing 19-2014 Hugo Bossilta komea tulos Lääkevalmistajan tulos koheni edelleen Pahvialan epätasainen kehitys Adidas katsoo tulevaisuuteen Ruotsalaisissa yhtiössä piilee substanssiarvoa

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 11 / 2014 Sisäpiiri- ja takaisinostoja Ranskalainen houkutus Uusi johtaja, uusia korkeuksia? Varustamot aktiivisia Laboratoriopalveluja tarjouksessa Frontline

Lisätiedot

50-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Ruotsin pörssi järkevällä tasolla. Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä?

50-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Ruotsin pörssi järkevällä tasolla. Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä? Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 50-2013 Ruotsin pörssi järkevällä tasolla Tatan huipputulos Fuusioita ja yritysostoja näköpiirissä? Öljypessimistit etsivät vääristä paikoista Huhtamäki laajentaa

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017

ODIN Sverige. Rahastokatsaus toukokuu 2017 ODIN Sverige Rahastokatsaus toukokuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Sverige C toukokuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 1,2 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 13 / 2014 Ei lisää projekteja, kiitos! Maksuratkaisut tuottivat hyvin H&M kasvaa kasvamistaan Nationale Suisse porskuttaa eteenpäin Osakemarkkinat Kulunut viikko

Lisätiedot

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017

ODIN USA. Rahastokatsaus marraskuu 2017 ODIN USA Rahastokatsaus marraskuu 2017 Rahaston salkku ODIN USA marraskuu 2017 Rahaston hinnoittelu Rahasto hinnoitellaan 21,6 kertaa 12 kuukauden tulosennusteella. Rahaston osinkotuotto on 1,1 prosenttia.

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

37-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Pankkien pääomavaatimukset kasvavat. Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia

37-2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Pankkien pääomavaatimukset kasvavat. Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 37-2013 Sotheby s ottaa vastaan tarjouksia Supistuuko huoltoalusten tarjonta? Öljynporauslauttojen hyviä sopimusuutisia Pankkien pääomavaatimukset kasvavat Kuivalastivarustamot

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 06 / 2014 Et itkeä saa, Argentiina Sopimuksia, fuusioita, osakeanteja Raporteissa vaihtelevaa kehitystä Mukavasti poikivia tuloksia Kiitos seitsemästä hyvästä

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen

ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Lars Mohagen ODIN Maritim Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Lars Mohagen 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Maritim -rahaston arvo nousi 28,4 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 50,1 prosenttia.

Lisätiedot

36/2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Vakaa erikoisvakuuttaja, National Suisse. Nokia sai tarpeekseen. Samsoniten kanssa matkalla

36/2013. Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Vakaa erikoisvakuuttaja, National Suisse. Nokia sai tarpeekseen. Samsoniten kanssa matkalla Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 36/2013 Nokia sai tarpeekseen Korkeat kurssit houkuttelevat osakeanteihin Samsoniten kanssa matkalla "Brazil is Norway on steroids" Vakaa erikoisvakuuttaja, National

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

ODIN Global SMB. Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät

ODIN Global SMB. Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät ODIN Global SMB Vuosi 2012 ja tulevaisuudennäkymät Hyvä vuosi ODIN Global SMB rahastolle Vuotta 2012 leimasi voimakas poliittinen kuohunta. Makrotalouden kehitykseen liittyi runsaasti epävarmuutta varsinkin

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 02 / 2014 Sopii kuin hanska käteen Edullista laatua Lohenkasvatusalan osakkeet nousussa hyvien hintojen imussa Oraclelta ilahduttava vastaus Myyntilistalla supertankkerit

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014

Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014 Hugin & Munin Weekly Market Briefing 20-2014 Addtech tekee tulosta Edullinen kassavirtakone Skottilainen kaapelisotku Soitoilla kasvua Houston: ei ongelmia näköpiirissä Poliittinen rauhattomuus luo ostomahdollisuuksia

Lisätiedot

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Johan Sverdrup oletettua pienempi? Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa

Hugin & Munin - Weekly Market Briefing. Johan Sverdrup oletettua pienempi? Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa Hugin & Munin - Weekly Market Briefing 51-2013 Keltaiset laput muuttuvat seteleiksi Norjalaiset yhtiöt jouluostoksilla Elvytyksen varovainen vähentäminen riemastuttaa Seismisen alan vaisut näkymät Johan

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016 Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 04 / 2014 Myykö positiivinen yllätys? Kirjastosta tietoa Teräsyhtiöt sulautuvat Aktivistisijoittajat koputtavat ovelle Joulu kestää aina pääsiäiseen asti Sykliset

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu 30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

AKTIA EUROPE SMALL CAP

AKTIA EUROPE SMALL CAP AKTIA OPE SMALL CAP 1 PERUSTIEDOT RAHASTO- OSUUDEN ARVONKEHITYS Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja 58,1 J. Haahtela, A. Thylin, A.Bergman 60% 50% 1 kuukausi -1,78% Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - toukokuu 31.05.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - toukokuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 14 / 2014 Hyviä huutokauppahintoja Hyviä uutisia Ruotsista Ostotarjoushuhut vauhdittivat Metsoa Ennakoitu tulosvaroitus Catcher-kenttää koskeva sopimus Osakemarkkinat

Lisätiedot

ODIN Europa. Rahastokatsaus kesäkuu 2017

ODIN Europa. Rahastokatsaus kesäkuu 2017 ODIN Europa Rahastokatsaus kesäkuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Europa C kesäkuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -3,3 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita.

Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä

Lisätiedot

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60%

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60% 1 PERUSTIEDOT Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pohjoismaisten yritysten osakkeisiin tavoitteena aktiivisella salkunhoidolla ylittää

Lisätiedot

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2017

ODIN Finland. Rahastokatsaus lokakuu 2017 ODIN Finland Rahastokatsaus lokakuu 2017 2 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Finland C lokakuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -0,6 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

ODIN Norge. Rahastokatsaus elokuu 2015

ODIN Norge. Rahastokatsaus elokuu 2015 ODIN Norge Rahastokatsaus elokuu 2015 2 Rahasto - suurimmat yhtiöt salkussa ODIN Norge elokuu Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston arvo laski 8,7 prosenttia viime kuussa. Vertailuindeksi

Lisätiedot

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2017

ODIN Energi. Rahastokatsaus kesäkuu 2017 ODIN Energi Rahastokatsaus kesäkuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Energi C kesäkuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli -4,1 prosenttia. Vertailuindeksin tuotto

Lisätiedot

HELSINKI CAPITAL PARTNERS

HELSINKI CAPITAL PARTNERS April 2019 HELSINKI CAPITAL PARTNERS HCP QUANT OSUUDENHALTIJOIDEN KOKOUS 29.4.2019 HCP Quant tuotto 2018 1.8.2018 1 Rahaston alituoton syitä 2018 S&P 500 Total Return EUR (vihreä) Russell 2000 Total Return

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

ODIN Norden C. Rahastokatsaus huhtikuu 2017

ODIN Norden C. Rahastokatsaus huhtikuu 2017 ODIN Norden C Rahastokatsaus huhtikuu 2017 Rahaston salkkuyhtiöt ODIN Norden C huhtikuu 2017 Viime kuun tuotto ja tuotto vuoden alusta Rahaston tuotto viime kuussa oli 4,2 prosenttia. Vertailuindeksin

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018

Makrokatsaus. Heinäkuu 2018 Makrokatsaus Heinäkuu 2018 Hyvä kesä myös osakemarkkinoilla 2 Heinäkuu oli hyvä kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, ja kauppasodan ja "Brexitin" aiheuttamista häiriöistä huolimatta pörssit

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014

ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014 ODIN Hugin & Munin Weekly Market Briefing 15 / 2014 Synergiaa ja energiaa Bluetooth nousun veturina Arvokuljetustoiminnasta kannattava lisä Onko Turkki tekemässä paluuta? Kaasualusten rahtimaksut pilvissä

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,8 % 75 % Korkosijoitukset 24,2 % Joukkolainat 19,0

Lisätiedot

Makrokatsaus. Marraskuu 2016

Makrokatsaus. Marraskuu 2016 Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat

Lisätiedot