KAUPUNKIEN ELINVOIMAN VERTAILUANALYYSI

Transkriptio

1 KAUPUNKIEN ELINVOIMAN VERTAILUANALYYSI Suurten ja keskisuurten kaupunkien absoluuttinen ja suhteellinen elinvoima vuosina Valtiotieteen tohtori Timo Aro Tammikuu 2014

2 SISÄLTÖ 1 Analyysin tausta ja toteuttaminen 2 Analyysin indeksit ja muuttujat 3 Tulokset 4 Tulkinnat

3

4 ANALYYSIN TAUSTA Alueiden kilpailukyvyn yksiselitteinen määrittely ei ole mahdollista: kyse on kompleksisesta eli laaja-alaisesta ja moniulotteisesta käsitteestä. Alueen kilpailukykyä tai elinvoimaa voidaan analysoida useasta eri näkökulmasta tai keskittymällä yhteen näkökulmaan kerrallaan tässä analyysissä keskitytään sekä alueiden absoluuttiseen että suhteelliseen elinvoimaan. Elinvoima, kilpailukyky, vetovoima, houkuttelevuus, uusiutumiskyky, dynaamisuus, innovatiivisuus, vitaalisuus, energisyys jne. ovat usein samaa tekemisen meininkiä tarkoittavia sisarkäsitteitä aluekehityksen yhteydessä. Analyysin lähtökohtana oli kolme keskeistä tekijää: 1. Kaupunkien vertailu samanaikaisesti usean eri teeman (5) ja muuttujan (20) avulla 2. Alueiden kehityksen analysoiminen samanaikaisesti absoluuttisten ja suhteellisten arvojen perusteella 3. Alueiden kehityksen analysointi keskipitkällä aikavälillä vuosien välisenä aikana.

5 ANALYYSIN KOHDEALUE Analyysin kohteena oli 26 kaupunkia. Kohdejoukko sisältää kaikki suuret ja keskisuuret kaupungit ja jokaisesta maakunnasta vähintään keskuskaupungin Kohteena olivat seuraavat kaupungit: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Kouvola, Pori, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Vaasa, Rovaniemi, Seinäjoki, Kotka, Mikkeli, Salo, Porvoo, Lohja, Kokkola, Hyvinkää, Rauma ja Kajaani. 26 suurimman kaupungin (ja seudun) osuus on merkittävä kaikilla avainluvuilla suhteessa koko maahan: 55,5 % koko maan väestöstä, 64,5 % koko maan työpaikoista 82,4 % koko maan bruttokansantuotteesta (seudut) ja 95,7 % koko maan tutkimus- ja tuotekehitysmenoista (seudut)

6 ANALYYSIN KOHDEALUEEN 26 KAUPUNKIA KARTALLA ASUKASLUVUN MUKAAN RYHMITELTYNÄ Kartta: Timo Widbom 2015

7 ANALYYSIN TOTEUTTAMINEN Analyysin aineistona olivat Tilastokeskuksen ja Kuntaliiton tilastot vuosien välisenä aikana. Ajanjakso jaettiin muutosdynamiikan tunnistamiseksi kahteen aikajaksoon: vuosien ja kehitykseen. Analyysiin on sisällytetty viisi ulkoiseen elinvoimaan (=kilpailukykyyn) liittyvää teemapohjaista osa-aluetta: (alue)talous-, työllisyys-, innovatiivisuus, vetovoi-ma ja sosiaalinen tasa-arvo. Jokaisessa teemassa on neljä muuttujaa. Analyysi sisältää jokaisen teeman osalta absoluuttisiin ja suhteellisiin arvoihin (muutokseen) perustuvaa tietoa: olennaista erottaa toisistaan absoluuttinen ja suhteellinen elinvoima! Kaupunkien positiota verrataan suhteessa toisiinsa ja vuosien kehitystä suhteessa vuosien kehitykseen.

8

9 ANALYYSIN OSA-ALUEET JA MUUTTUJAT ALUE- TALOUS TYÖLLISYYS INNOVA- TIIVISUUS VETO- VOIMA SOSIAALINEN TASA-ARVO Bruttokansantuote asukasta kohden Työpaikkojen määrän kehitys Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet yli 15- vuotiaasta väestöstä Väestönlisäys Pitkäaikaisten toimeentulotukiasiakkaiden osuus vuotiaista BTV-indeksin muutos Yksityisen sektorin työpaikkojen määrän kehitys Koulutustasomittain (VKTM) koko väestön osalta Taloudellisen huoltosuhteen muutos KELA:n sairatavuusindeksin muutos Kunnallisverotulot asukasta kohden Työllisyysasteen muutos Tutkimus- ja tuotekehitysmenot asukasta kohden Väestöllinen huoltosuhde 2013 ja ennuste 2030 Asuntokuntien tuloerot Gini - kertoimella Yritysperustanta suhteessa yrityskantaan Työttömyysasteen muutos Yksityisen sektorin osuus tutkimus- ja tuotekehitysmenoista Vieraskielisten määrän kehitys Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohden Absoluuttista elinvoimaa analysoidaan muuttujittain korkeimman tai parhaimman arvon perusteella: arvo perustuu viimeisimpään eli vuosien keskiarvoon tai viimeisen käytettävissä olevan tilastovuoden arvoon. Suhteellista elinvoimaa analysoidaan muuttujittain muutos- tai kasvuprosentin perusteella: vuosien keskimääräistä arvoa verrataan vuosien keskimääräiseen arvoon

10 Käytetyt absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman mittarit Absoluuttinen elinvoima: 1. BKT asukasta kohden ka BTV-indeksin muutos Kunnallisverotulot asukasta kohden ka Yritysperustanta suhteessa yrityskantaan ka Työpaikkojen määrän kehitys ka Yksityisen sektorin työpaikkojen määrän kehitys ka Työllisyysaste keskimäärin Työttömyysaste keskimäärin Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus keskimäärin Koulutustasomittaimen määrin arvo keski- 11. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen määrä asukasta kohden vuonna Yksityisen sektorin osuus tutkimus- ja tuotekehitysmenoista vuonna Väestönlisäys keskimäärin vuosina 14. Taloudellinen huoltosuhde keskimäärin vuosina Väestöllinen huoltosuhde vuonna Vieraskielisten osuus Pitkäaikaisten vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden osuus keskimäärin KELA:n sairastavuusindeksi keskimäärin Asuntokuntien tuloerot vuosina keskimäärin 20. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset keskimäärin vuosina Suhteellinen elinvoima: 1. BKT:n muutos % ( / ) 2. BTV-indeksin muutos Kunnallisverotulojen muutos % ( / ) 4. Yritysperustannan muutos % ( / ) 5. Työpaikkojen määrän muutos % ( / ) 6. Yksityisen sektorin työpaikkojen määrän muutos % ( / ) 7. Työllisyysasteen muutos %-yksikköä ( / ) 8. Työttömyysasteen muutos %-yksikköä ( / ) 9. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden muutos % ( / ) 10. Koulutustasomittaimen muutos % ( / ) 11. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen muutos % (2013/2005) 12. Yksityisen sektorin osuuden muutos % (2013/2005) 13. Väestönlisäyksen muutos % ( / ) 14. Taloudellisen huoltosuhteen muutos % ( / ) 15. Väestöllisen huoltosuhteen muutos % (2030/2013) 16. Vieraskielisten muutos % (2013/2005) 17. Pitkäaikaisten vuotiaiden toimeentuloasiakkaiden osuuden muutos % ( / ) 18. KELA:n sairastavuusindeksin muutos % ( / ) 19. Asuntokuntien tuloerojen muutos % ( / ) 20. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannusten muutos % ( / )

11 Luku- ja tulkintaohje muuttujakohtaisiin taulukoihin Taulukoissa esitetään samanaikaisesti absoluuttisia ja suhteellisia arvoja vuosien ja /2013 kehityksen osalta Jokaisen taulukon oikeassa sarakkeessa esitetään muutos (% tai %-yksikkö), jossa vuosien kehitystä verrataan vuosiin Jokaisessa taulukossa kaupungit on asetettu järjestykseen muutosprosentin (oikea sarake) perusteella. Osa muuttujista (BKT, BTV, T&K menot) on seudullisia, sillä niistä ei ole saatavissa kuntakohtaista tietoa. Saman seutukunnan kunnille on silloin annettu sama arvo. Jokainen teema pitää sisällään aina neljä muuttujaa. Teeman jälkeen esitetään lyhyt yhteenveto keskeisistä havainnoista. Tulososiossa esitetään yhteenveto kaikkien teemojen ja kaikkien muuttujien osalta sekä absoluuttisen että suhteellisen elinvoiman mukaan. Lisäksi kaupungit on sijoitettu viiteen viidennekseen 20 muuttujan sijoitusten keskiarvon perusteella.

12

13 Bruttokansantuote asukasta kohden vuosina BKT kasvoi suhteellisesti eniten Lappeenrannassa, Seinäjoella ja Raumalla BKT oli asukasta kohden korkein Helsingin, Vaasan ja Rauman seuduilla BKT laski neljällä seudulla vuosina verrattuna edellisiin vuosiin Kaupunki BKTA asukasta kohden keskimäärin BKTA asukasta kohden keskimäärin Muutos abs. euroa per asukas / Muutos % / Lappeenranta Seinäjoki ,4 Rauma ,7 Kuopio ,6 Kokkola ,7 Joensuu ,9 Kajaani ,9 Mikkeli ,5 Vaasa ,2 Lahti ,7 Rovaniemi ,6 Turku ,6 Pori ,6 Jyväskylä ,8 Helsinki ,7 Espoo ,7 Vantaa ,7 Hyvinkää ,7 Lohja ,7 Kotka ,4 Tampere ,7 Hämeenlinna ,7 Oulu ,8 Kouvola ,5 Porvoo ,8 Salo ,7 Muuttuja kuvaa alueen kokonaistuotannon kehitystä. BKT:hen lasketaan yhteen kaikki arvoa tuottava taloudellinen toiminta yhteiskunnassa eli kaikki tavaratuotanto ja palvelut. Lähde: Tilastokeskus, aluetilinpito

14 Alueen tuotannon, työllisyyden ja väestön vuosimuutos suhteessa koko maan muutokseen vuosina (BTVindeksi) BTV-indeksi oli korkein Porvoossa, Kokkolassa, Jyväskylässä ja Vaasassa vuosina BTV-indeksi oli selvästi muita kaupunkeja alhaisempi Kouvolassa ja Salossa vuosina BTV-indeksi oli koko maan tasoa korkeampi 17 kaupungissa vuosina Kaupunki Bruttokansantuote Työn osuus Keskiväkiluku BTV-indeksi ajanjaksolla suhteessa koko maan muutokseen Porvoo 2,58 0,53 0,39 1,17 Kokkola 2,64 0,85-0,04 1,15 Jyväskylä 1,03 Vaasa 1,01 Kuopio 1,52 1,14 0,12 0,93 Tampere 0,9 Seinäjoki 0,64 Oulu -0,22 0,71 1,31 0,6 Rovaniemi 1,02 0,78-0,06 0,58 Helsinki 0,15 0,02 0,65 0,27 Espoo 0,15 0,02 0,65 0,27 Vantaa 0,15 0,02 0,65 0,27 Lohja 0,15 0,02 0,65 0,27 Hyvinkää 0,15 0,02 0,65 0,27 Turku 0,61-0,15 0,25 0,24 Hämeenlinna 0,26 0,13 0,25 0,24 Joensuu 0,4 0,26-0,23 0,15 Lappeenranta -0,39 0,33-0,27-0,11 Lahti 0,03-0,2-0,15-0,13 Kotka -0,28 0,07-0,51-0,24 Pori -0,32 Rauma -0,37 Kajaani -0,04-0,25-0,85-0,38 Mikkeli -0,19-0,26-0,77-0,41 Salo -4,02-0,46-0,03-1,5 Kouvola -3,99-0,63-0,79-1,8 BTV-indeksi on laskennallinen tilastoluku alueiden kehityksen muutoksen tarkasteluun. Muuttuja kuvaa alueen tuotannon, työn ja väkiluvun vuosimuutosta suhteessa koko maan muutokseen * BTV osaindeksien tiedot puuttuvat Länsi-Suomen osalta Lähde: Tilastokeskus, aluetilinpito: Kuntaliitto, kuntakuvaaja

15 Kunnallisverotulot asukasta kohden vuosina Kunnallisverotettavat tulot nousivat suhteellisesti eniten Porissa, Rovaniemellä ja Hyvinkäällä Kunnallisverotettavat tulot olivat määrällisesti korkeimmat Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla Kunnallisverotettavat tulot kasvoivat %:in välillä vertailukaupunge issa Kaupunki Kunnallisverotulot per asukas keskimäärin Kunnallisverotulot per asukas keskimäärin Muutos abs. euroa pe asukas Muutos % Pori ,7 Rovaniemi Hyvinkää ,8 Kajaani ,8 Kuopio ,6 Seinäjoki ,8 Rauma ,6 Lappeenranta ,2 Oulu ,2 Lohja ,8 Mikkeli ,7 Kokkola ,2 Helsinki ,9 Jyväskylä ,5 Kouvola ,5 Salo ,3 Vantaa ,1 Vaasa ,1 Tampere Porvoo ,5 Hämeenlinna ,9 Turku ,3 Lahti ,2 Kotka ,6 Joensuu ,6 Espoo ,5 Kunnan verotulot muodostuvat kunnallisveroista, yhteisöveron osuudesta ja kiinteistöverotuloista. Kunnallisverojen osuus on noin 85 % kunnan kaikista veroista Lähde: Tilastokeskus, kuntien tilinpäätökset; Kuntaliitto

16 Yritysperustanta (aloittaneet-lopettaneet yritykset) suhteessa alueen yrityskantaan vuosina Yritysperustanta oli suhteessa yrityskantaan vilkkainta Espoossa, Jyväskylässä ja Oulussa Yritysperustanta kasvoi vain Vaasassa ja Kotkassa vuosina suhteessa aikaisempaan kehitykseen Yritysperustanta väheni 24 kaupungissa vuosina aikaisempaan kehitykseen verrattuna Kaupunki Yritysperustanta suhteessa yrityskantaan (promillea) keskimäärin vuosina Yritysperustanta suhteessa yrityskantaan (promillea) keskimäärin vuosina Yritysperustannan muutos promillea vuosina / Vaasa 14,6 20 5,4 Kotka 15 17,9 2,9 Salo 24,1 23,1-1 Mikkeli 21,2 19,7-1,5 Lappeenranta 24 22,4-1,6 Seinäjoki 25,7 23,5-2,2 Rovaniemi 26,9 24-2,9 Jyväskylä 32,3 28,1-4,2 Pori 18,9 14,6-4,3 Helsinki 31,5 26,5-5 Espoo 35,9 30,3-5,6 Tampere 32,1 26,1-6 Kuopio 22,5 15,2-7,3 Vantaa 33,6 26-7,6 Lahti 18,2 9,6-8,6 Turku 30,7 21,7-9 Rauma 19,4 10,1-9,3 Joensuu 25,8 16-9,8 Oulu 37,8 27,4-10,4 Porvoo 31,9 21,4-10,5 Hyvinkää 28, ,7 Hämeenlinna 27,8 16,5-11,3 Kokkola 26,6 15,3-11,3 Kajaani 23, ,3 Kouvola 17,8 5,1-12,7 Lohja 31 10,3-20,7 Yritysperustanta ilmaisee aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten välisen erotuksen Lähde: Tilastokeskus, aloittaneet ja lopettaneet yritykset

17 Talous teemaan liittyvät keskeiset nostot Absoluuttinen elinvoima BKT ylitti euroa asukasta kohden neljällä kaupunkiseudulla: Helsingin, Vaasan, Rauman ja Porvoon. BKT jäi alle euron asukasta kohden yhdeksällä seudulla. Salon seudun BKT romahti verrattuna vuosiin BTV-indeksi nousi selvästi koko maan muutosta korkeammaksi Porvoon, Kokkolan, Jyväskylän ja Vaasan seuduilla vuosina BTV-indeksi jäi Kouvolassa ja Salossa eniten jälkeen koko maan kehityksestä. Kunnallisverotulot olivat asukasta kohden korkeimmat metropolialueella ja yksittäisissä teollisuuskaupungeissa (Vaasa, Rauma, Kotka). Joensuun kunnallisverotulot olivat asukasta kohden alhaisimmat: vain 63 % Espoon tasosta. Yritysperustanta suhteessa olemassa olevaan yrityskantaan oli vilkkainta Espoossa, Jyväskylässä ja Oulussa sekä alhaisinta Kouvolassa ja Lahdessa vuosina Kouvolan yritysperustanta oli kuusi kertaa vähäisempää kuin esimerkiksi Espoossa vuosina Suhteellinen elinvoima BKT:n kasvoi suhteellisesti eniten Lappeenrannassa, Seinäjoella, Raumalla ja Kuopiossa vuosina verrattuna vuosiin BKT:n muutos oli negatiivinen kolmella alueella: Salon, Porvoon ja Kouvolan kaupun-kiseudulla. BTV-indeksi oli suhteessa koko maan muutokseen parempi 17 kaupungissa ja heikompi 9 kaupungissa. Kunnallisverotulot kasvoivat suhteellisesti eniten Porissa, Rovaniemellä ja Hyvinkäällä sekä vähiten Espoossa, Joensuussa ja Kotkassa. Kunnallisverotulot kasvoivat keskimäärin %:ia vuosien välillä. Yritysperustanta kasvoi vain Vaasassa ja Kotkassa vuosina verrattuna vuosiin Kehitys heikkeni eniten Lohjassa, Kouvolassa ja Kajaanissa aikaisempaan kehitykseen verrattuna.

18

19 Työpaikkojen määrän kehitys vuosina Kunta Työpaikkojen määrä keskimäärin Työpaikkojen määrä keskimäärin Työpaikkojen muutos abs Muutos % Työpaikkojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten Seinäjoella, Kokkolassa ja Hyvinkäällä Työpaikkojen määrä kasvoi absoluuttisesti eniten pääkaupunkiseudun kaupungeissa Työpaikkojen määrä kasvoi 18 ja väheni 8 kaupungissa vuosina Seinäjoki ,9 Kokkola ,4 Hyvinkää ,4 Espoo ,2 Vantaa ,2 Vaasa ,6 Kuopio ,5 Rovaniemi ,4 Jyväskylä ,1 Joensuu ,7 Oulu ,4 Kajaani ,0 Tampere ,6 Lappeenranta ,4 Lahti ,2 Hämeenlinna ,1 Helsinki ,9 Pori ,1 Turku ,2 Mikkeli ,2 Porvoo ,2 Lohja ,5 Kotka ,6 Rauma ,9 Kouvola ,1 Salo ,7 Muuttuja pitää sisällään kaikkien työantajasektoreiden työpaikat (valtio, valtioenemmistöinen osakeyhtiö, kunta, yksityinen sektori ja yrittäjät Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti

20 Yksityisen sektorin työpaikkojen määrän kehitys vuosina Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä lisääntyi suhteellisesti eniten Vantaalla, Seinäjoella ja Kuopiossa Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä lisääntyi määrällisesti eniten Vantaalla, Espoossa ja Kuopiossa Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä kasvoi 14 ja väheni 12 kaupungissa vuosina Kaupunki Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä keskimäärin Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä keskimäärin Yksityisen sektorin työpaikkojen absoluuttinen muutos Yksityisen sektorin työpaikkojen suhteellinen muutos % Vantaa ,3 Seinäjoki ,3 Kuopio ,1 Espoo ,5 Rovaniemi ,4 Hyvinkää ,3 Vaasa ,3 Joensuu ,9 Oulu ,6 Jyväskylä ,5 Hämeenlinna ,8 Tampere ,8 Helsinki ,4 Kokkola ,2 Mikkeli ,8 Lappeenranta ,2 Kajaani ,7 Porvoo ,2 Lahti ,6 Turku ,8 Pori ,5 Rauma ,3 Kotka ,8 Lohja ,8 Kouvola ,8 Salo ,2 Muuttuja pitää sisällään vain yksityisen sektorin työpaikkojen kehityksen Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti

21 Työllisyysasteen kehitys vuosina Työllisyysaste oli korkein Espoossa, Vantaalla ja Porvoossa vuosina Työllisyysaste ylitti 70 %:in tason 10 kaupungissa vuosina Kaupunki Työllisyysaste % keskimäärin Työllisyysaste % keskimäärin Työllisyysaste kohentui suhteellisesti eniten Kajaanissa, Kuopiossa ja Kokkolassa Työllisyysasteen muutos %- yksikköä Kajaani 63,0 64,5 1,5 Kuopio 65,2 66,5 1,3 Kokkola 68,9 70,1 1,2 Pori 65,5 66,4 0,9 Lappeenranta 65,4 66,3 0,9 Rovaniemi 64,3 65,2 0,9 Mikkeli 66,9 67,7 0,9 Seinäjoki 71,5 72,3 0,7 Joensuu 61,4 61,7 0,3 Jyväskylä 65,3 65,5 0,2 Vaasa 71,1 71,1 0,0 Hyvinkää 73,3 73,2-0,1 Lahti 65,7 65,4-0,3 Oulu 66,2 65,9-0,3 Hämeenlinna 70,9 70,6-0,3 Rauma 69,9 69,5-0,3 Helsinki 72,1 71,7-0,4 Kouvola 66,5 66,0-0,5 Lohja 74,5 73,9-0,7 Espoo 76,6 75,8-0,8 Vantaa 76,3 75,5-0,8 Turku 66,5 65,5-1,1 Tampere 67,2 66,1-1,1 Porvoo 75,3 74,1-1,2 Kotka 64,4 62,6-1,8 Salo 72,4 68-4,4 Muuttuja kuvaa vuotiaiden työllisten osuutta suhteessa vastaanvanikäiseen väestöön Lähde: Tilastokeskus, työssäkäynti

22 Työttömyysasteen kehitys vuosina Työttömyysaste alentui suhteellisesti eniten Kajaanissa, Rovaniemellä ja Kokkolassa Työttömyysaste oli alhaisin Espoossa, Helsingissä ja Vaasassa vuosina Työttömyysaste alentui vain 9 kaupungissa vuosina verrattuna vuosiin Kaupunki Työttömyysaste % keskimäärin Työttömyysaste % keskimäärin Työttömyysasteen muutos %-yksikköä Kajaani 15,4 13,7-1,6 Rovaniemi 13,9 12,8-1,1 Kokkola 10,1 9,2-0,9 Kuopio 11,4 10,9-0,6 Joensuu 15,6 15,1-0,5 Pori 13,6 13,3-0,3 Seinäjoki 9,1 8,9-0,2 Mikkeli 11,6 11,5-0,05 Vaasa 8,0 8,0-0,02 Lappeenranta 12,7 12,8 0,1 Helsinki 7,6 7,9 0,3 Hyvinkää 8,0 8,5 0,4 Espoo 5,5 5,9 0,5 Rauma 10,6 11,1 0,5 Lahti 13,9 14,5 0,5 Hämeenlinna 9,3 10,0 0,7 Jyväskylä 12,8 13,5 0,7 Oulu 12,1 12,9 0,8 Kouvola 12,0 12,9 0,9 Vantaa 7,3 8,5 1,2 Porvoo 7,2 8,4 1,2 Tampere 12,1 13,5 1,4 Lohja 7,0 8,6 1,6 Turku 10,7 13,0 2,3 Kotka 13,4 16,4 3,0 Salo 8,8 13,4 4,6 Muuttuja kuvaa vuotiaiden työttömien osuutta suhteessa vastaanvanikäiseen työvoimaan Lähde: Tilastokeskus,

23 Työllisyys teemaan liittyvät keskeiset nostot Absoluuttinen elinvoima Suhteellinen elinvoima 26 kaupungissa oli yhteensä noin 1,5 miljoonaa työpaikkaa. Työpaikkojen määrä kasvoi 18 kaupungissa ja väheni 8 kaupungissa. Työpaikkojen määrä kasvoi määrällisesti eniten Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Yksityisen sektorin työpaikat kasvoivat määrällisesti eniten Vantaalla, Espoossa ja Kuopiossa. Yksityisen sektorin työpaikat kasvoivat 14 kaupungissa ja vähenivät 12 kaupungissa. Suurimmat määrälliset vähennykset kohdistuivat Saloon, Kouvolaan, Turkuun ja Kotkaan. Työllisyysaste oli korkein Espoossa, Vantaalla ja Porvoossa vuosina Työllisyysaste ylitti 70 %:in tason 10 kaupungissa. Työllisyysaste oli alhaisin Joensuussa ja Kotkassa. Espoon työllisyysaste oli keskimäärin 14,1 %-yksikköä korkeampi kuin Joensuun Työttömyysaste oli alhaisin Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Työttömyysaste oli yhdeksässä kaupungissa keskimäärin alle 10 % vuosina Kotkan työttömyysaste oli keskimäärin kolme kertaa korkeampi kuin Espoossa. Työpaikkojen määrä kasvoi suhteellisesti eniten Seinäjoella, Kokkolassa ja Hyvinkäällä vuosien välisenä aikana. Työ-paikkojen määrä laski kahdeksalla seudulla: työpaikkojen määrä väheni suhteellisesti eniten rakennemuutospaikkakunnilla Salossa, Kouvolassa ja Raumalla Yksityisen sektorin työpaikkojen määrä lisääntyi suhteellisesti eniten Vantaalla, Seinäjoella ja Kuopiossa. Yksityisen sektorin työpaikkamenetykset olivat suhteellisesti suurimmat Salossa, Kouvolassa ja Lohjalla. Työllisyysaste koheni eniten Kajaanissa, Kuopiossa ja Kokkolassa vuosina verrattuna vuosiin Työllisyysaste heikkeni 15 kaupungissa vuosina verrattuna edelliseen viisivuotisjaksoon. Työllisyysaste heikkeni eniten Salossa ja Kotkassa Työttömyysaste aleni suhteellisesti eniten Kajaanissa, Rovaniemellä ja Kokkolassa vuosina Työttömyysaste nousi eniten Salossa, Kotkassa ja Turussa.

24

25 Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet yli 15 vuotiaista Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus nousi suhteellisesti eniten Helsingissä, Tampereella ja Lappeenrannassa Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus korkein Espoossa, Helsingissä ja Oulussa Muutos% korkein siellä, missä valmiiksi eniten korkea-asteen suorittaneita! Kunta Korkea-asteen osuus % ka Korkea-asteen osuus % ka Muutos %- yksikköä / Helsinki 33,8 36,6 2,7 Tampere 29,5 31,9 2,4 L-ranta 24,4 26,6 2,3 Joensuu 25,0 27,2 2,2 Vaasa 29,7 31,8 2,1 Mikkeli 25,0 27,0 2,1 Turku 27,3 29,4 2,0 Lahti 24,1 26,1 2,0 Seinäjoki 28,1 30,1 2,0 Kokkola 22,7 24,7 2,0 Jyväskylä 30,1 32,1 1,9 Oulu 30,6 32,5 1,9 Pori 23,2 25,1 1,9 Kuopio 27,6 29,5 1,9 Hämeenlinna 26,9 28,7 1,8 Rovaniemi 27,6 29,4 1,8 Espoo 40,5 42,2 1,7 Kajaani 25,6 27,1 1,6 Porvoo 27,7 29,3 1,6 Rauma 25,0 26,5 1,5 Kotka 23,6 25,1 1,5 Salo 22,5 23,9 1,4 Hyvinkää 26,6 28,0 1,4 Kouvola 21,7 23,1 1,4 Lohja 23,8 25,1 1,3 Vantaa 27,8 29,0 1,2 Muuttuja kuvaa alimman korkea-asteen, alemman korkeakoulututkinnon, ylemmän korkeakoulututkinnon ja tutkijakoulutuksen suorittaneiden osuutta yli 15-vuotiaasta väestöstä Lähde: Tilastokeskus, koulutusrakenne

26 Koulutustasomittain koko väestön osalta vuosina Koulutustaso nousi suhteellisesti eniten Kokkolassa, Lahdessa ja Lappeenrannassa Koulutustaso oli korkein Espoossa, Helsingissä ja Oulussa Koulutuserot erittäin suuret kaupunkien välillä Kaupunki Koulutustaso keskimäärin Koulutustaso keskimäärin Muutos abs. Muutos % Kokkola 294,6 316,3 21,7 7,4 Lahti 300,4 321,3 20,9 7 Lappeenranta ,7 21,7 7 Pori 295,2 315,7 20,5 6,9 Hämeenlinna 317,4 338,7 21,3 6,7 Mikkeli ,7 20,7 6,7 Seinäjoki 331,6 353,7 22,1 6,7 Vaasa 345, ,4 6,5 Joensuu ,7 21,7 6,4 Tampere ,7 22,7 6,3 Salo ,2 Kuopio ,1 Helsinki 388, ,2 6 Porvoo Turku ,7 20,7 6 Hyvinkää 313,8 332,3 18,5 5,9 Kajaani ,7 18,7 5,9 Lohja 290, ,8 5,8 Jyväskylä 371,2 392,3 21,1 5,7 Rauma ,7 Kotka 294,4 310,3 15,9 5,4 Oulu 381,8 402,3 20,5 5,4 Rovaniemi 340, ,4 5,4 Kouvola 284,6 299,3 14,7 5,2 Vantaa 327,8 342,3 14,5 4,4 Espoo 442,8 459,3 16,5 3,7 Muuttujassa lasketaan yhteen 20 vuotta täyttäneen väestön suorittamat tutkinnot eri koulutusasteilla. Mittain huomioi väestön koulutuksien lukumäärän ja painottaa ne koulutusasteen mukaan sekä tiivistää tiedot yhdeksi indikaattoriksi (=koulutustasomittain). Lähde: Tilastokeskus, koulutusrakenne

27 Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen määrä asukasta kohden vuosina 2005 ja 2013 T&K menot nousivat suhteellisesti eniten Seinäjoen, Rauman ja Vaasan seuduilla T&K menojen osuus korkein asukasta kohden Salon, Oulun ja Tampereen seuduilla vuonna 2013 T&K menojen osuus väheni kuudella alueella vuosina Seutukunta T&Kmenot asukasta kohden vuonna 2005 T&Kmenot asukasta kohden vuonna 2013 Absoluuttinen muutos euroa Muutos %-yksikköä Seinäjoen 104,6 301,3 196,7 188,1 Rauman 263,1 697,6 434,5 165,2 Vaasan 807,4 1963,4 1156,0 143,2 Kokkolan 237,3 382,1 144,8 61,0 Lahden 235,2 352,4 117,2 49,8 L-rannan 677,5 978,7 301,3 44,5 Porin 259,9 373,6 113,8 43,8 Mikkelin 250,9 347,5 96,6 38,5 Joensuun 499,9 672,0 172,1 34,4 Helsingin 1704,6 2001,6 297,0 17,4 Rovaniemen 438,0 510,9 72,9 16,6 Turun 1055,1 1194,7 139,6 13,2 Kajaanin 391,7 434,6 42,9 11,0 Salon 3716,9 4040,9 324,0 8,7 Oulun 3242,9 3424,7 181,8 5,6 Hämeenlinnan 335,3 335,0-0,3-0,1 Tampereen 2369,6 2318,7-50,9-2,1 Kuopion 889,5 858,7-30,9-3,5 Jyväskylän 1161,7 1078,6-83,0-7,1 Kouvolan 118,3 96,9-21,4-18,1 Kotkan 243,2 179,4-63,7-26,2 Porvoon 757, Muuttuja ilmaisee alueen tutkimus- ja tuotekehitysmenojen määrän asukasta kohden. Muuttuja pitää sisällään korkeakoulujen, valtion ja yritysten tutkimus- ja tuotekehitysmenot. Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja tuotekehitysmenot

28 Yksityisen sektorin osuus kaikista tutkimus- ja tuotekehitysmenoista vuosina 2005 ja 2013 Yksityisen sektorin osuus t&k menoista nousi suhteellisesti eniten Seinäjoen, Vaasan ja Porin seuduilla vuosina Yksityisen sektorin osuus t&k menoista korkein Salon, Rauman, Vaasan ja Porin seuduilla vuonna 2013 Yksityisen sektorin osuus T&Kmenoista nousi vain neljällä seudulla Seutukunta T&K-menoista yksityisen sektorin osuus % 2005 T&K-menoista yksityisen sektorin osuus % 2013 Muutos %- yksikköä Seinäjoen 59,8 69,1 9,3 Vaasan 82,7 83,6 0,9 Porin 81,6 82,1 0,5 Salon 99,7 99,9 0,2 Helsingin 67,5 67,2-0,3 Rovaniemen 20,4 19,9-0,5 Rauman 89,2 88,0-1,2 Joensuun 24,4 22,9-1,5 Oulun 80,0 78,3-1,7 Lappeenrannan 49,2 47,2-2,0 Tampereen 80,0 77,6-2,4 Hämeenlinnan 72,0 69,0-3,0 Turun 55,0 51,8-3,2 Lahden 86,5 79,5-7,1 Kuopion 29,0 20,1-8,9 Kotkan 87,4 77,1-10,3 Mikkelin 52,9 42,1-10,8 Kajaanin 61,1 48,5-12,6 Jyväskylän 53,9 36,1-17,9 Kouvolan 92,2 57,6-34,6 Porvoon 98,1 0,0 0,0 Lohjan 79,9 0,0 0,0 Kokkolan 0,0 60,6 0,0 Muuttuja pitää sisällään vain yksityisen sektorin tutkimus- ja tuotekehitysmenot Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja tuotekehitysmenot

29 Innovatiivisuus teemaan liittyvät keskeiset nostot Absoluuttinen elinvoima Suhteellinen elinvoima Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli korkein Espoossa, Helsingissä ja Oulussa. Samat kaupungit olivat myös kärjessä Tilastokeskuksen koko väestön koulutustasoa mittaavan koulutustasomittarin perusteella vuonna Espoossa on 42,2 % yli 15-vuotiaista suorittanut korkeaasteen tutkinnon. Kouvolassa alhaisin osuus korkea-asteen tutkinnon suorittaneita (23,1 %). Koko väestön koulutustasoerot olivat suuret vertailuanalyysin kaupunkien välillä. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus ja koulutustaso nousivat kaikissa kaupungeissa vuosina , mutta lähtökohtaiset erot pikemmin kasvoivat kuin lähentyivät. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen määrä asukasta kohden vaihteli merkittävästi. T&K-menot olivat asukasta kohti laskettuna korkeimmat Salossa, Oulussa ja Tampereella. Esim. Oulun t&k-menot olivat 10 kertaa suuremmat kuin esim. Seinäjoella Yksityisen sektorin osuus t&kmenoista oli yli neljä viidesosaa t&kmenoista Salon, Rauman, Vaasan seuduilla ja Porin seuduilla. Joensuussa ja Kuopiossa yksityisen sektorin osuus jäi viidennekseen kaikista t&k - menoista Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus nousi suhteellisesti eniten Helsingissä, Tampereella ja Lappeenrannassa vuosina Kasvu oli hitainta, kuten olettaa saattaa, niissä kaupungeissa, joissa ei ollut omaa tiedekorkeakoulua ja/tai ammatti-korkeakoulua tai erot olivat jo lähtö-tilanteessa suuret. Koko väestön koulutustaso nousi suhteellisesti eniten Kokkolassa, Lahdessa ja Lappeenrannassa. Koulutustason nousu oli maltillisinta Espoossa ja Vantaalla. Tutkimus- ja tuotekehitysmenot nousivat suhteellisesti eniten asukasta kohden laskettuna Seinäjoen, Rauman ja Vaasan seuduilla vuosina Seinäjoen ja Rauman t&k menot kolminkertaistuivat ja Vaasan kaksinkertaistuivat vuosina T&K menojen osuus väheni kuudella seudulla vuosina Yksityisen sektorin osuus t&k menoista nousi ylivoimaisesti eniten Seinä-joella vuosien välisenä aikana. Yksityisen sektorin osuus nousi lisäksi Vaasan, Porin ja Salon seuduilla, mutta laski kaikilla muilla seuduilla. Yksityisen sektorin osuus heikkeni eniten Kouvolan ja Jyväskylän seuduilla.

30

31 Väestönlisäys vuosina Väestönlisäys oli suhteessa asukaslukuun suurinta Espoossa, Oulussa ja Seinäjoella vuosina Väestönlisäys oli määrällisesti suurinta Helsingissä, Espoossa ja Oulussa vuosina Väestö lisääntyi 22 kaupungissa ja väheni neljässä kaupungissa vuosina Kaupunki Väestönlisäys yhteensä abs Väestönlisäys % per vuosi keskimäärin Väestönlisäys % per vuosi keskimäärin Muutos %- yksikköä / Turku ,2 0,8 0,6 Kuopio ,4 0,9 0,5 Rauma ,3 0,1 0,4 Joensuu 770 0,2 0,6 0,4 Helsinki ,8 1,2 0,4 Espoo ,4 1,6 0,2 Vaasa ,7 0,9 0,2 Lappeenranta 577 0,1 0,3 0,2 Tampere ,8 1 0,2 Oulu ,3 1,5 0,2 Pori 538 0,1 0,2 0,1 Mikkeli ,1 0 0,1 Lahti ,5 0,6 0,1 Kouvola ,5-0,4 0,1 Vantaa ,2 1,2 0 Kotka Seinäjoki ,4 1,4 0 Kokkola ,7 0,6-0,1 Kajaani ,2-0,2 Jyväskylä ,1 0,9-0,2 Rovaniemi ,8 0,6-0,2 Hyvinkää ,8 0,5-0,3 Hämeenlinna ,8 0,5-0,3 Salo ,6 0,2-0,4 Porvoo ,8 0,4-0,4 Lohja ,9 0,4-0,5 Muuttuja pitää sisällään kaikki väestönkehityksen osatekijät eli luonnollisen väestönlisäyksen, kuntien välisen nettomuuton ja siirtolaisuuden. Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot

32 Taloudellinen huoltosuhde vuosina Taloudellinen huoltosuhde oli optimaalisin Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä vuosina Taloudellinen huoltosuhde oli epäedullisin Kotkassa, Joensuussa ja Kajaanissa vuosina Taloudellinen huoltosuhde kohentui Kuopiossa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Porissa vuosina Kaupunki Taloudellinen huoltosuhde keskimäärin Taloudellinen huoltosuhde keskimäärin Muutos abs / Muutos % / Kuopio 1,37 1,33 0,04 2,9 Rovaniemi 1,43 1,39 0,04 2,8 Kajaani 1,54 1,5 0,04 2,6 Pori 1,47 1,46 0,01 0,7 Lappeenranta 1,4 1,4 0 0 Seinäjoki 1,21 1, Vaasa 1,2 1,2 0 0 Joensuu 1,51 1, Mikkeli 1,41 1,42-0,01-0,7 Kokkola 1,37 1,38-0,01-0,7 Jyväskylä 1,31 1,32-0,01-0,8 Hyvinkää 1,16 1,18-0,02-1,7 Helsinki 1 1,02-0,02-2 Hämeenlinna 1,3 1,33-0,03-2,3 Oulu 1,31 1,34-0,03-2,3 Lahti 1,38 1,42-0,04-2,9 Kouvola 1,44 1,49-0,05-3,5 Turku 1,25 1,3-0,05-4 Tampere 1,2 1,25-0,05-4,2 Espoo 0,97 1,02-0,05-5,2 Vantaa 0,96 1,01-0,05-5,2 Porvoo 1,11 1,17-0,06-5,4 Rauma 1,28 1,35-0,07-5,5 Lohja 1,16 1,23-0,07-6 Kotka 1,49 1,62-0,13-8,7 Salo 1,25 1,46-0,21-16,8 Muuttuja kuvaa kuinka monta ei-työllistä on yhtä työllistä kohden Lähde: Kuntaliitto, kuntakuvaaja

33 Väestöllinen huoltosuhde vuosina 2011 ja 2030 Väestöllisen huoltosuhteen muutos oli vähäisin Vaasassa, Oulussa ja Espoossa vuosina Väestöllinen huoltosuhde oli alhaisin Helsingissä ja korkein Salossa vuonna 2013 Väestöllinen huoltosuhde on ennusteen mukaan alhaisin Helsingissä ja korkein Kouvolassa vuonna 2030 Kaupunki Väestöllinen huoltosuhde vuonna 2013 Väestöllinen huoltosuhde vuonna 2030 (ennuste) Muutos abs Muutos % Vaasa 52 59,4 7,4 14,2 Oulu 49,4 58,4 9 18,2 Helsinki 42,6 51,2 8,6 20,2 Espoo 48,4 58,3 9,9 20,5 Kokkola 61, ,9 21,1 Turku 47,8 58,2 10,4 21,8 Vantaa 47,4 57,8 10,4 21,9 Tampere 45,6 55,7 10,1 22,2 Seinäjoki 54,7 67,8 13,1 23,9 Pori 59,6 74,3 14,7 24,7 Kotka 60,2 75,9 15,7 26,1 Jyväskylä 47, ,6 26,5 Salo 62,8 80,1 17,3 27,5 Hämeenlinna 60 76,6 16,6 27,7 Lahti 55,4 71,7 16,3 29,4 Lohja 59,1 77,5 18,4 31,1 Lappeenranta 54,9 72,1 17,2 31,3 Porvoo 55,6 73,1 17,5 31,5 Rauma 59 77,8 18,8 31,9 Kuopio 50 66,4 16,4 32,8 Hyvinkää 53,7 71,5 17,8 33,1 Mikkeli 59 79,6 20,6 34,9 Kajaani 55,6 76,4 20,8 37,4 Rovaniemi 50, ,5 38,6 Kouvola 60,4 84,3 23,9 39,6 Joensuu 49,9 71,8 21,9 43,9 Muuttuja kuvaa kuinka monta vuotiasta on yhtä alle 15- vuotiasta tai yli 65-vuotiasta kohden Lähde: Tilastokeskus, väestöennuste

34 Vieraskielisten määrän kehitys vuosina Vieraskielisten osuus kasvoi suhteellisesti eniten Raumalla, Seinäjoella ja Kotkassa vuosina Vieraskielisten osuus oli korkein Vantaalla, Helsingissä, Espoossa ja Turussa vuonna 2013 Vieraskielisten määrä kasvoi henkilöllä 26 kaupungissa vuosina Kaupunki Vieraskielisten osuus (%) vuonna 2005 Vieraskielis-ten osuus (%) vuonna 2013 Vieraskielis-ten muutos % vuosina Rauma 1,1 3,1 181,8 Seinäjoki 0, Kotka 3,2 7,8 143,8 Kokkola 1,1 2,6 136,4 Hämeenlinna 1,6 3,7 131,3 Pori 1,1 2,4 118,2 Kouvola 1,7 3,6 111,7 Vantaa 6,3 13,2 109,5 Kuopio 1,5 3,1 106,7 Lohja 1,6 3,3 106,3 Espoo 6,2 12,3 98,4 Vaasa 3,7 7,2 94,6 Lappeenranta 3,1 5,9 90,3 Rovaniemi 1,5 2,8 86,7 Oulu 1,7 3,1 82,4 Joensuu 2,1 3,7 76,2 Hyvinkää 2,6 4,5 73,1 Tampere 3,7 6,3 70,3 Lahti 3,3 5,6 69,7 Helsinki 7,6 12,8 68,4 Jyväskylä 2,4 4 66,7 Mikkeli 1,8 3 66,7 Porvoo 3 4,9 63,3 Turku 5,6 9,1 62,5 Salo 3,3 5,3 60,6 Kajaani 1,9 3 57,9 Muuttuja kuvaa vieraskielisten eli muiden kuin suomen-, ruotsintai saamenkielisten osuutta alueen väestöstä Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne

35 Vetovoima teemaan liittyvät keskeiset nostot Absoluuttinen elinvoima Suhteellinen elinvoima Väestö lisääntyi 22 kaupungissa ja väheni vain neljässä kaupungissa. 26 kaupungin väestönlisäys oli yhteensä henkilöä vuosina eli keskimäärin henkilöä vuodessa. Väestönlisäys oli määrällisesti suurinta Helsingissä, Espoossa ja Oulussa. Taloudellinen huoltosuhde oli optimaalisin pääkaupunkiseudun kaupungeissa ja epäedullisin Joensuussa, Kotkassa ja Kajaanissa. Pääkaupunkiseudun kaupungeissa oli työllisten ja ei-työllisten suhdeluku 1, kun se esimerkiksi Kotkassa oli 1,62. Väestöllinen huoltosuhde oli alhaisin Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla vuonna 2013 sekä säilyy väestöennusteen mukaan kilpailukykyisimpänä edelleen vuonna Huoltosuhde oli epäedullisin Salossa vuonna 2013 ja ennusteen mukaan Kouvolassa vuonna Vieraskielisten määrä lisääntyi henkilöllä vertailukaupungeissa vuosina Vieraskielisten osuus oli korkein pääkaupunkiseudun kaupun-geissa ja Turussa sekä alhaisin Seinä-joella vuonna Vieraskielisten osuus oli korkein Vantaalla vuonna 2013: Vantaalla oli suhteessa asukaslukuun kuusi kertaa enemmän vieraskielisiä kuin Seinäjoella. Väestönlisäys oli suhteessa asukaslukuun nopeinta Espoossa, Oulussa ja Seinäjoella vuosina Väestönlisäys ylitti 1 prosentin kasvutason kuudessa kaupungissa vuosina : Espoossa, Oulussa, Seinäjoella, Vantaalla, Helsingissä ja Tampereella. Vuosien kehitys oli ripeintä Turus-sa ja Kuopiossa verrattuna vuosiin Taloudellinen huoltosuhde kohentui vain Kuopiossa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Porissa vuosina verrattuna vuosiin Taloudellinen huoltosuhde heikkeni kaikissa muissa kaupungeissa vuosina : tilanne heikkeni suhteellisesti eniten Salossa, Kotkassa, Lohjalla ja Raumalla. Väestöllinen huoltosuhde heikkenee kaikissa kaupungeissa ikärakenteen muutoksen seurauksena vuosina Väestöllisen huoltosuhteen muutos tulee olemaan väestöennusteen mukaan vähäisin Vaasassa, Oulussa ja Helsingissä sekä suurin Joensuussa, Kouvolassa ja Rovaniemellä. Vieraskielisten suhteellinen osuus kasvoi eniten Raumalla, Seinäjoella ja Kotkassa vuosien välisenä aikana. Vieraskielisten osuus kasvoi kaikissa kaupungeissa keskimäärin 2 kertaiseksi vuosien välillä

36

37 Pitkäaikaisten toimeentulotukiasiakkaiden osuus (%) vuotiaasta väestöstä vuosina Toimeentulotuen saajien osuus laski suhteellisesti eniten Turussa vuosina Toimeentulotuen saajien osuus kasvoi kolmanneksella Kotkassa, Salossa ja Espoossa Toimeentulotuen saajien osuus oli korkein Kotkassa ja alhaisin Kokkolassa vuosina Kaupunki Toimeentulotukiasiakkaiden osuus (%) keskimäärin vuosina Toimeentulotukiasiakkaiden osuus (%) keskimäärin vuosina Muutos % / Turku 2,6 2,3-11,5 Kokkola 1,2 1,1-8,3 Lappeenranta 2,6 2,5-3,8 Vaasa 2,9 2,8-3,4 Rauma 1,5 1,5 0 Seinäjoki 1,9 2 5,3 Kajaani 1,9 2 5,3 Mikkeli 1,7 1,8 5,9 Kouvola 1,5 1,6 6,7 Pori 1,4 1,5 7,1 Rovaniemi 2,3 2,5 8,7 Lohja 1,1 1,2 9,1 Hyvinkää 1,9 2,1 10,5 Joensuu 3,5 3,9 11,4 Tampere 2,6 2,9 11,5 Jyväskylä 2,5 2,8 12 Helsinki 2,9 3,4 17,2 Lahti 2,9 3,4 17,2 Kuopio 2,6 3,1 19,2 Oulu 1,3 1,6 23,1 Porvoo 1,3 1,6 23,1 Hämeenlinna 1,7 2,1 23,5 Vantaa 3, Espoo 1,6 2,1 31,3 Salo 1,2 1,6 33,3 Kotka 2,8 4,3 53,6 Muuttuja kuvaa vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden osuutta suhteessa vastaavanikäiseen väestöön. Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaissa ovat mukana ne asiakkaat, joiden tuen tarve jatkuu vuodesta toiseen. Indikaattori mittaa paremmin todellista köyhyyttä kuin kaikkien toimeentulotukiasiakkaiden osuus väestöstä. Lähde: THL, SotkaNet -tietokanta

38 KELA:n sairastavuusindeksin muutokset vuosina (koko maa=100) Sairastavuusindeksi laski suhteellisesti eniten Seinäjoella ja Vantaalla vuosina Sairastavuusindeksi nousi suhteellisesti eniten Porissa, Lahdessa ja Kokkolassa vuosina Sairastavuusindeksi oli alhaisin Espoossa ja korkein Kuopiossa vuosina Kaupunki Muuttuja kuvaa kuinka tervettä tai sairasta alueen väestö on suhteessa koko maan keskiarvoon (100). Indeksi perustuu kolmeen vakioituun muuttujaan: kuolleisuuteen, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuuteen työikäisistä ja erityiskorvattavia lääkkeitä saavien osuuteen alueen väestöstä KELA:n sairastavuusindeksi keskimäärin vuosina KELA:n sairastavuusindeksi keskimäärin vuosina Muutos % / Seinäjoki 100,6 97,9-2,7 Vantaa 91,1 89-2,3 Espoo 77,4 76,6-1 Porvoo 89,1 88,2-1 Joensuu 106,5 105,8-0,7 Helsinki 90,3 89,7-0,7 Lappeenranta 99 98,5-0,5 Vaasa 92 91,5-0,5 Kouvola 104,6 104,3-0,3 Lohja 96,2 95,9-0,3 Salo 96,5 96,4-0,1 Hyvinkää 96,3 96,2-0,1 Kuopio 114,4 114,4 0 Jyväskylä 99,4 99,7 0,3 Mikkeli 105,4 105,7 0,3 Turku 97,6 98,1 0,5 Kotka 109,3 109,8 0,5 Tampere 95,8 96,6 0,8 Oulu ,9 0,8 Rauma 92,2 93 0,9 Hämeenlinna 94,9 95,9 1,1 Kajaani 111, ,3 Rovaniemi 104,8 106,2 1,3 Kokkola 99,3 100,8 1,5 Lahti 98,8 100,4 1,6 Pori 101,1 104,7 3,6 Lähde: THL, SotkaNet -tietokanta

39 Asuntokuntien tuloerojen kehitys vuosina (Gini kerroin) Asuntokuntien tuloerot vähenivät suhteellisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Oulussa vuosina Asuntokuntien tuloerot kasvoivat suhteellisesti eniten Lohjalla vuosina Asuntokuntien tuloerot olivat korkeimmat Helsingissä ja Espoossa sekä alhaisimmat Kokkolassa vuosina Kaupunki Gini kerroin keskimäärin vuosina Gini kerroin keskimäärin vuosina Muutos % / Helsinki 34,7 33,4-3,7 Espoo 32,9 31,7-3,6 Oulu 29 28,1-3,1 Kotka 26,2 25,6-2,3 Hyvinkää 26,6 26-2,3 Kokkola 24,7 24,2-2 Rovaniemi 26,4 26-1,6 Rauma 26,9 26,5-1,5 Kouvola 25,3 25-1,2 Hämeenlinna 26 25,7-1,2 Mikkeli 25,9 25,6-1,2 Kajaani 25,5 25,2-1,2 Kuopio 27,4 27,1-1,1 Porvoo 27,1 26,8-1,1 Vantaa 25,1 25-0,4 Pori 26,4 26,3-0,4 Salo 27,8 27,7-0,4 Lahti 27,8 27,8 0 Tampere 29,7 29,8 0,3 Jyväskylä 27,2 27,3 0,4 Vaasa 27,3 27,7 1,5 Lappeenranta 25,8 26,2 1,6 Seinäjoki 25,7 26,1 1,6 Joensuu 27,9 28,4 1,8 Turku 30,1 30,7 2 Lohja 25,7 28,5 10,9 Muuttuja kuvaa asuntokuntien välisiä tuloeroja Gini kertoimen avulla, joka voi vaihdella välillä: mitä alhaisempi kerroin on, sitä tasaisempi tulonjako on asuntokuntien välillä. Lähde: THL, SotkaNet -tietokanta

40 Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset vuosina (euroa per asukas) Sote nettokustannukset nousivat vähiten pääkaupunkiseudulla ja eniten Kotkassa vuosina Sote kustannukset olivat alhaisimmat Espoossa ja Seinäjoella sekä korkeimmat Kotkassa ja Vaasassa Sote kustannukset kasvoivat kaikissa kaupungeissa euron välillä asukasta kohden Kaupunki* Muuttuja kuvaa sosiaali- ja terveystoimen yhteenlaskettuja nettokustannuksia. Toimintakustannuksissa ovat mukana kunnan oman toiminnan, kuntayhtymän tai kuntayhtymien ja näiden ulkopuolelta ostettujen palvelujen kustannukset. Sote nettokustannukset keskimäärin Sote nettokustannukset keskimäärin Muutos abs. euroa / Muutos % / Helsinki ,7 Espoo ,4 Vantaa ,4 Porvoo ,3 Turku ,2 Tampere ,1 Lahti ,9 Oulu ,3 Lappeenranta ,5 Seinäjoki ,1 Jyväskylä ,5 Hyvinkää ,7 Hämeenlinna ,9 Mikkeli ,1 Rovaniemi ,1 Kuopio ,1 Joensuu ,2 Lohja ,2 Salo ,4 Kokkola ,1 Vaasa ,2 Kouvola Pori ,3 Rauma ,7 Kotka ,9 * Kajaanin tiedot puuttuvat vertailukelvottomuuden vuoksi Lähde: THL, SotkaNet -tietokanta

41 Sosiaalinen tasa-arvo teemaan liittyvät keskeiset nostot Absoluuttinen elinvoima Pitkäaikaisten vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden osuus suhteessa vastaavanikäiseen väestöön kasvoi 22 kaupungissa ja väheni neljässä kaupungissa vuosina verrattuna vuosiin Toimeentulotukiasiakkaiden osuus oli korkein Kotkassa, Kouvolassa, Helsingissä ja Lahdessa sekä alhaisin Kokkolassa, Lohjassa, Raumalla ja Porissa. KELA:n sairastavuusindeksi oli alhaisin Espoossa, Porvoossa ja Vantaalla sekä korkein Kuopiossa, Kajaanissa ja Kotkassa vuosina Sairastavuuserot olivat suuret kahden ääripään välillä: Espoon indeksi oli vain 76,6 (koko maa 100), kun se oli Kuopiossa 114,4 Asuntokuntien väliset tuloerot ovat suurimmat Gini kertoimen mukaan Helsingissä, Espoossa ja Turussa sekä tasaisimmat Kokkolassa, Kouvolassa ja Vantaalla. Tuloerot tasoittuivat 18 kaupungissa vuosina verrattuna edelliseen viisivuotisjaksoon. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat alhaisimmat Espoossa, Seinäjoella ja Oulussa sekä korkeimmat Kotkassa, Vaasassa ja Helsingissä vuosina Sote kustannukset vaihtelivat 2956 (Espoo) ja 3659 (Kotka) euron välillä asukasta kohden. Suhteellinen elinvoima Toimeentulotukiasiakkaiden osuus väheni Turussa, Kokkolassa, Lappeenrannassa ja Vaasassa vuosina , mutta kaikissa muissa kaupungeissa kasvoi verrattuna vuosiin Toimeentulotuen saajien osuus kasvoi kaksinker-taiseksi Kotkassa ja noin kolman-neksella Salossa ja Espoossa KELA:n sairastavuusindeksi laski eniten Seinäjoella, Vantaalla, Espoossa ja Porvoossa vuosina verrattuna vuosiin Sairastavuusindeksi nousi eniten Porissa, Lahdessa ja Kokkolassa. Sairastavuusindeksi jäi koko maan keskiarvon alle 15 kaupungissa. Asuntokuntien väliset tuloerot vähenivät suhteellisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Oulussa vuosina aikaisempaan kehitykseen verrattuna. Päinvastainen tilanne oli Lohjalla. Sote kustannukset nousivat suhteellisesti vähiten pääkaupunkiseudulla vuosina Kustannukset nousivat suhteellisesti eniten Kotkassa, Raumalla ja Porissa. Kustannukset nousivat noin viidenneksellä joka toisessa kaupungissa vuosina aikaisempaan kehitykseen verrattuna.

42

43 Tulosten analyysi Jokaisen kaupungin sijoitusta verrattiin muuttujittain suhteessa toisiinsa absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman mukaan: jokainen kaupunki sai muuttujakohtaisesti sijoituksen perusteella arvon Kaikki muuttujat olivat painottomia eli jokaista teemaa ja muuttujaa käsiteltiin samanarvoisesti. Jokaisen muuttujan summapisteet (sijoitukset) laskettiin yhteen absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman mukaan. Kaupunkien summapisteiden minimi oli 20 pistettä (=kaupunki olisi saanut parhaimman arvon jokaisessa muuttujassa) ja maksimi 520 pistettä (=kaupunki olisi saanut heikoimman arvon jokaisessa muuttujassa). Yhteenlasketut summapisteet jaettiin muuttujien määrällä (20), jonka avulla saatiin sijoitusten keskiarvo muuttujakohtaisesti sekä absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman mukaan. Kaupungit jaettiin niiden absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman sijoitusten keskiarvolla jokaisen viiden teeman kohdalla viiteen viidennekseen: paras viidennes, toiseksi paras viidennes, kolmanneksi paras viidennes, neljänneksi paras viidennes ja viimeinen viidennes. Ensimmäisessä viidenneksessä oli kuusi seutua ja muissa viidenneksissä viisi seutua Kaupungit jaettiin absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman yhteispisteiden ja muuttujien sijoitusten keskiarvon perusteella järjestykseen. Elinvoima-analyysin tuloksia voi tarkastella a) muuttujakohtaisten taulukoiden (20) avulla tai b) absoluuttisen sekä suhteellisen elinvoiman yhteenvetotaulukoiden avulla

44

45

46

47

48 ABSOLUUTTINEN ELINVOIMA 20 MUUTTUJAN PERUSTEELLA Analyysi: Timo Aro 2015 Kartta: Timo Widbom 2015

49

50

51

52

53 SUHTEELLINEN ELINVOIMA 20 MUUTTUJAN PERUSTEELLA Analyysi: Timo Aro 2015 Kartta: Timo Widbom 2015

54

55

56 Tulkinnat absoluuttisen elinvoiman näkökulmasta Kaupunkien elinvoimaa verrattiin samanaikaisesti absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman näkökulmasta. Absoluuttisen elinvoiman kohdalla oli tavoitteena tunnistaa kehitystä mittaavien muuttujien avulla rakenteeltaan vahvimmat ja kilpailukykyisimmät kaupungit. Absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman muuttujia analysoitiin saman aikaikkunan aikana ( ), mutta keskeinen ero on siinä, että absoluuttinen elinvoima kehittyy keskipitkän ja pitkän aikavälin kuluessa, kun taas suhteellista elinvoimaa on muutosdynamiikan vuoksi mielekästä analysoida vain lyhyellä aikavälillä. Absoluuttisen elinvoiman osalta vahvimpaan viidennekseen kaupungeista kuuluivat Espoo, Vantaa, Helsinki, Vaasa, Tampere ja Oulu. Vahvimpaan viidennekseen kuuluivat sekä absoluuttisen että suhteellisen elinvoiman mukaan Vaasa ja Helsinki. Heikoimpaan viidennekseen kuuluivat sekä absoluuttisen että suhteellisen elinvoiman mukaan Kotka ja Kouvola. Absoluuttinen elinvoima perustuu historialliseen kehitykseen, alueellisen työnjaon muodostumiseen ja sijaintiin, jonka ansiosta tietyt alueet ovat olleet vahvoja vuosikymmenien ajan. Absoluuttisen elinvoiman osalta vahvin viidennes kaupungeista ei sisältänyt suuria yllätyksiä aikaisempien kilpailukykytutkimusten perusteella. Samat kaupungit ja kaupunkiseudut olisivat kärjessä tai kärkijoukossa lähes millä tahansa kehitystä kuvaavalla kilpailukykymuuttujalla. Hyvä tilanne perustuu pitkäaikaiseen myönteiseen kehitykseen erityisesti aluetalouden, työpaikkakehityksen, osaamisen ja vetovoiman osalta. Absoluuttisen elinvoiman kohdalla usein yksi myönteinen tekijä vaikuttaa positiivisesti toiseen ja luo kumuloituvia myönteisiä kerrannaisvaikutuksia. Kärkiviidenneksen kaupunkien tunnuspiirteenä oli Vaasaa lukuun ottamatta se, että niillä on ns. alkuetua puolellaan ja ne ovat saaneet vuosikymmeniä kilpailuetua olemalla kansallinen asutus-, työpaikka- ja osaamiskeskittymä, sijainnin ansiosta ja olemalla vetovoimainen asukkaiden, yritysten ja investointien sijaintikohde. Porvoon, Lohjan ja Hyvinkään kaltaiset pääkaupunkiseudun kaupunkien vaikutusalueella olevat kaupungit saivat merkittävää etua sijainnistaan lähellä suuria keskuksia. 26 kaupunkia jaettiin jokaisen viiden teeman kohdalla viiteen viidennekseen niiden saaman eri muuttujien sijoitusten keskiarvon perusteella. Espoo ja Helsinki olivat absoluuttisen elinvoiman osalta vahvimpia: Espoo oli parhaassa viidenneksessä jokaisessa viidessä teemassa ja Helsinki neljässä teemassa lukuun ottamatta sosiaalista tasa-arvoa. Vantaa, Vaasa, Tampere ja Porvoo olivat parhaassa viidenneksessä kolmessa teemassa viidestä. Hyvinkää ja Seinäjoki kuuluivat parhaaseen viidennekseen kahdessa teemassa. Kokkola, Oulu, Rauma, Turku ja Lappeenranta pääsivät parhaaseen viidennekseen yhdessä teemassa. Sosiaalinen tasa-arvo teemassa oli eniten hajontaa elinvoimaltaan vahvimpien kaupunkien osalta: esimerkiksi pääkaupunkiseudun kaupunkien osalta Espoo ja Vantaa kuuluivat sosiaalisen tasa-arvon osalta parhaaseen viidennekseen, mutta Helsinki jäi heikoimpaan viidennekseen.

57 Tulkinnat suhteellisen elinvoiman näkökulmasta Kaupunkien elinvoimaa verrattiin samanaikaisesti absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman näkökulmasta. Suhteellisen elinvoiman osalta oli tavoitteena tunnistaa muutosdynamiikaltaan nosteessa olevat, muutosherkimmät ja ketterimmät kaupungit. Absoluuttisen ja suhteellisen elinvoiman muuttujia analysoitiin saman aikaikkunan aikana ( ), mutta keskeinen ero on siinä, että absoluuttinen elinvoima kehittyy keskipitkän ja pitkän aikavälin kuluessa, kun taas suhteellista elinvoimaa on muutosdynamiikan vuoksi mielekästä analysoida vain lyhyellä aikavälillä. Suhteellisen elinvoiman kohdalla analysoitiin kaupunkien muutos- ja kehitysdynamiikkaa vuosien välisenä aikana. Suhteellisen elinvoiman kohdalla voi tapahtua äkillisiä ja nopeita muutoksia ylös- ja alaspäin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Tavoitteena oli tunnistaa kovan elinvoiman lisäksi eniten asemaansa kohentaneet tai positiotaan menettäneet kaupungit. Suhteellisen elinvoiman vahvimman viidenneksen muodostivat pohjalaiskaupungit (Seinäjoki, Vaasa ja Kokkola), Lappeenranta, Kuopio ja Helsinki. Pohjalaiskaupunkien ja Kuopion kehitysdynamiikka on ollut vahvaa 2010-luvun vaihteen jälkeen. Vahvimpaan viidennekseen kuuluivat sekä absoluuttisen että suhteellisen elinvoiman mukaan Vaasa ja Helsinki. Heikoimpaan viidennekseen kuuluivat sekä absoluuttisen että suhteellisen elinvoiman mukaan Kotka ja Kouvola. 26 kaupunkia jaettiin jokaisen viiden teeman kohdalla viiteen viidennekseen niiden saaman eri muuttujien sijoitusten keskiarvon perusteella. Suhteellisen elinvoiman osalta vahvin kaupunki oli Seinäjoki, joka kuului ainoana kaupunkina jokaisen viiden teeman osalta parhaaseen viidennekseen. Suhteellisen elinvoiman osalta hyvään tulokseen pääsivät lisäksi Kuopio, Vaasa, Kokkola ja Helsinki, jotka ylsivät kolmessa teemassa parhaaseen viidennekseen. Pori, Lappeenranta, Rovaniemi ja Kajaani pääsivät kahdessa teemassa parhaaseen viidennekseen. Yhdessä teemassa parhaaseen viidennekseen pääsivät Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä ja Oulu. 7 Kaupunkien ketteryys- tai kimmoisuuskyky vaihteli merkittävästi vuosien välisenä aikana. Viime vuosien aikana eniten positiotaan suhteessa aikaisempaan kehitykseen nostivat parhaimman viidenneksen (Seinäjoki, Vaasa, Kokkola, Lappeenranta, Kuopio ja Helsinki) lisäksi muun muassa Pori ja Rovaniemi. Suhteellisen elinvoiman osalta parhaiten menestyneet kaupungit ovat kyenneet parhaiten (=herkimmin) reagoimaan talouden suhdannevaihteluihin tai häiriöihin. Metsä- ja ICT-teollisuuden raju rakennemuutos ilmenee siinä, että Kouvolan ja Kotkan suhteellinen elinvoima laski ja Salon romahti. Toisin sanoen Kouvolan, Kotkan ja Salon kaltaiset rakennemuutospaikkakunnat eivät ole toistaiseksi kyenneet riittävästi joustamaan tai toipumaan yhden toimialan rakennemuutosshokista. Kokkola ja Pori ovat taas esimerkkejä alueista, jotka ovat kyenneet palautumaan, uusiutumaan ja monipuolistamaan toimialarakennettaan pitkän rakennemuutoksen seurauksena.