PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA"

Transkriptio

1 2014 PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki

2 1 PORIN SELVITYSALUEEN KUUDEN KUNNAN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA KUNTATALOUDELLINEN ELINVOIMA Selvitysalueen kuntien ulkoista elinvoimaa/kilpailukykyä verrattiin tilastollisten tunnuslukujen avulla, jotka liittyivät kunnan yleiseen elinvoimaan, väestökehitykseen ja väestörakenteeseen sekä kuntatalouteen Elinvoimaa mittaaviksi muuttujiksi valittiin sellaisia tunnuslukuja, jotka ovat keskenään vertailukelpoisia ja joiden perusteella voidaan päätellä olemassa olevan kehityksen lisäksi tulevaa kehitystä Jokaisen kunnan alueellista, väestöllistä ja taloudellista elinvoimaa arvioitiin vertaamalla tunnuslukuja kuntarakennelain kriteerien raja-arvoihin ja koko maan kaikkien kuntien keskiarvoon. Lisäksi arvioitiin sanallisesti ja subjektiivisesti neuvotteluvaiheen kuntia toisiinsa seitsenportaisella luokituksella Muuttujien raja-arvot määriteltiin ensisijaisesti kuntarakennelain kriteerien ja koko maan keskiarvojen mukaan. Yhteenvetotaulukoissa esitetään vihreällä raja-arvoa paremmat arvot ja punaisella raja-arvoa heikommat arvot Arvostelu perustui subjektiiviseen tarkasteluun, jossa verrattiin Porin selvitysalueen kuntia suhteessa toisiinsa. Erinomainen (arvot 9-10), hyvä (8), tyydyttävä (7), välttävä (6), heikko (5)ja kriisiytyvä (4)

3 2 PORIN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA TALOUDELLINEN ELINVOIMA Porin työpaikkaomavaraisuus oli 106,4 eli Porissa on 106,4 työpaikkaa sataa työllistä kohden. Poriin syntyi yhteensä uutta työpaikkaa vuosina Pori täytti yhden kriisikuntakriteerin (suhteellinen velkaantuneisuus) kuudesta vuoden 2013 Porin työpaikoista oli palveluissa 73,7 %, jalostuksessa 23,5 % ja maa- ja metsätaloudessa 1,1 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat teollisuus (39,3 %), tukku- ja vähittäiskauppa (26 %) ja liikeelämän palvelut (9,1 %). Porin työllisyysaste oli 63,9 % ja työttömyysaste 13,8 % vuoden 2013 Porissa oli yritystä vuoden 2013 Porissa oli 57,1 yritystä tuhatta asukasta kohden. Porin yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 988 yritystä vuosina eli keskimäärin 71 yritystä vuodessa. Porin kunnallisverotulot asukasta kohden olivat noin euroa. Porin tulotaso oli asukasta kohden laskettuna selvitysalueen korkein. Porin valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Valtionveronalaiset tulot olivat selvitysalueen toiseksi suurimmat. Porin taajama-aste oli 94,3 %, joka osoittaa alueen olevan yhdyskunta- ja taajamarakenteeltaan tiivis. Porissa oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita joka neljäs väestöstä (25,6 %) Porissa asui henkilöä vuoden 2013 Porin väkiluku on ollut kasvu-uralla vuoden 2005 jälkeen. Väestöennusteen mukaan Porin väkiluku kasvaa noin henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Porin väestönlisäys oli yhteensä 709 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys oli negatiivinen (-467), mutta kuntien välinen muuttoliike (522) ja nettosiirtolaisuus (654) positiivisia. Porin asukastiheys oli 99,8 asukasta neliökilometrillä maaalueella vuoden 2013 Tiheys oli selvitysalueen korkein. Porissa syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 826,5 henkilöä vuosina Porissa lasten eli alle 15-vuotiaiden osuus oli 14,8 %, työikäisten vuotiaiden 62,7 % ja yli 65-vuotiaiden 22,5 % vuoden 2013 Porin väestöllinen huoltosuhde oli 57,6 eli sataa työikäistä kohden oli 57,6 alle 15-vuotiasta tai yli 65-vuotiasta. Väestöennusteen mukaan väestöllinen huoltosuhde on 68,2 vuonna Porin taloudellinen huoltosuhde oli 1,47 eli jokaista työllistä kohden oli 1,47 ei-työllistä. Porissa ulkomaan kansalaisen osuus oli 1,9 % ja vieraskielisten osuus 2,4 % vuoden 2013 Porin tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 79,2 % ja valtionosuuksien 20,8 % vuoden 2013 Verotulojen ja toimintatuottojen osuus tulopohjassa oli selvitysalueen korkein. Porin tuloveroprosentti on 19,25 %. Tuloveroprosentti on selvitysalueen alhaisin. Tuloveroprosentti on koko maan vuoden 2013 asukasluvulla painotettua keskiarvoa (19,65) ja kriisikunnan raja-arvoa (20,0) alhaisempi. Porin toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as, joka oli toiseksi paras selvitysalueella Ulvilan jälkeen. Toimintakate aleni -1,1 % vuonna 2013 Porin kumulatiivinen ylijäämä on 682 euroa asukasta kohden Porissa oli sijoituksia 4051 /as. Ja nettovarallisuutta 6260 /asukasta kohden. Nettovarallisuus oli selvitysalueen korkein. Omavaraisuusaste oli 62,5 %. Porissa oli kuntalainaa (ilman konsernia) /as.. Suhteellinen velkaantuneisuus oli 50,5 %, ja ylitti vuoden 2013 lopussa raja-arvon 50 % Porin taloudellisena vahvuutena on monipuolinen elinkeinorakenne, väestönkasvu, korkea työpaikkaomavaraisuus ja nettovarallisuus. Haasteena valtionosuusuudistuksen tulokset ja muun seudun heikko vetovoima. PORIN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON PORIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON HYVÄ PORIN KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON

4 3 ULVILAN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA TALOUDELLINEN ELINVOIMA Ulvilan työpaikkaomavaraisuus oli 70,4 % eli erittäin alhainen niin kuin useassa kehyskunnassa. Ulvilaan syntyi yhteensä 117 uutta työpaikkaa vuosina Ulvilassa asui henkilöä vuoden 2013 Ulvilan väkiluku on hitaasti laskevalla uralla. Ulvilan väkiluku vähenee ennusteiden mukaan noin 100 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Ulvila täytti yhden kriisikuntakriteerin (tuloveroprosentti) kuudesta vuoden 2013 Ulvilan työpaikoista oli palveluissa 61,7 %, jalostuksessa 33,5 % ja maa- ja metsätaloudessa 3,3 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat teollisuus (53,1 %), tukku- ja vähittäiskauppa (15,1 %) ja rakentaminen (13,6 %). Ulvilan työllisyysaste oli 69,6 % ja työttömyysaste 10,8 % vuoden 2013 Ulvilassa oli 811 yritystä vuoden 2013 Ulvilassa oli 60,7 yritystä tuhatta asukasta kohden. Ulvilan yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 175 yritystä vuosina eli keskimäärin 12,5 yritystä vuodessa. Ulvilan kunnallisverotulot asukasta kohden olivat noin euroa. Ulvilan tulotaso oli asukasta kohden laskettuna selvitysalueen toiseksi korkein Porin jälkeen. Ulvilan valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Ulvilan taajama-aste oli korkea 84,5 % eli alue on yhdyskuntarakenteeltaan tiivis. Ulvilassa oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita hieman yli joka neljäs väestöstä (26 %) Ulvilan väestönvähennys oli yhteensä -325 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys (30) ja nettosiirtolaisuus (53) olivat positiivisia, mutta kuntien välinen muuttoliike (-408) oli pahasti negatiivinen. Ulvilan asukastiheys oli 33,6 asukasta neliökilometrillä maaalueella vuoden 2013 Ulvilassa syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 140,5 henkilöä vuosina Ulvilan lasten eli alle 15-vuotiaiden osuus oli 17,6 %, työikäisten vuotiaiden 60,6 % ja yli 65-vuotiaiden 21,9 % vuoden 2013 Ulvilan väestöllinen huoltosuhde oli 54,3. Väestöennusteen mukaan väestöllinen huoltosuhde on 68,2 vuonna Ulvilan taloudellinen huoltosuhde oli 1,39 vuoden 2013 Huoltosuhde oli Luvian jälkeen toiseksi paras selvitysalueella. Ulvilassa ulkomaan kansalaisen osuus oli 0,8 % ja vieraskielisten osuus 1,2 % vuoden 2013 Ulvilan tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 74,1 % ja valtionosuuksien 25,9 % vuoden 2013 Ulvilan tuloveroprosentti on 20,5 %. Tuloveroprosentti ylittää koko maan vuoden 2013 painotetun keskiarvon (19,65) ja kriisikunnan raja-arvon (20,0) Ulvilan toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as,. Luku oli kilpailukykyisin selvitysalueella. Toimintakate nousi kuitenkin 2,1 % vuonna Ulvilan kumulatiivinen ylijäämä on 737 euroa asukasta kohden Ulvilassa oli sijoituksia 1513 /as. Ja nettovarallisuutta 3626 /asukasta kohden. Omavaraisuusaste oli 66,1 %. Ulvilassa oli kuntalainaa (ilman konsernia) 1167 /as.. Suhteellinen velkaantuneisuus oli 30,1 %. Ulvilan taloudellisena vahvuutena on se, että talouden sopeuttamistoimiin on ryhdytty ajoissa ja tuottamatonta omaisuutta realisoitu. Korjausvelka vähäinen. Haasteena on negatiivinen väestönkehitys, vanhusvoittoisen määrän suhteellisen nopea kasvu ja alhainen työpaikkaomavaraisuus. ULVILAN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON ULVILAN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON ULVILAN KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON

5 4 KOKEMÄEN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA TALOUDELLINEN ELINVOIMA Kokemäen työpaikkaomavaraisuus oli 86,3 %, joka ylittää kriittisen 80 %:in rajan. Kokemäen työpaikkojen määrä kuitenkin väheni yhteensä noin 350 työpaikalla vuosina Kokemäellä asui henkilöä vuoden 2013 Kokemäen väkiluku on hitaasti laskevalla uralla. Kokemäen väkiluku vähenee väestöennusteen mukaan -353 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Kokemäki täytti kaksi kriisikuntakriteeriä (tuloveroprosentti ja omavaraisuusaste) vuoden 2013 Kokemäen työpaikoista oli palveluissa 62,1%, jalostuksessa 27,3 % ja maa- ja metsätaloudessa 8,9 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat teollisuus (37,6 %), tukku- ja vähittäiskauppa (19,4 %) ja kuljetus ja varastointi (17,2 %). Kokemäen työllisyysaste oli 66,5 % ja työttömyysaste 11,8 % vuoden 2013 Kokemäellä oli 518 yritystä vuoden 2013 Kokemäellä oli 66,7 yritystä tuhatta asukasta kohden. Kokemäen yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 82 yritystä vuosina eli keskimäärin 6 yritystä vuodessa. Kokemäen kunnallisverotulot asukasta kohden olivat noin euroa. Tulot jäivät noin euroa alhaisemmaksi kuin selvitysalueen keskiarvo. Kokemäen valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Kokemäen taajama-aste oli 59,1 %. Yhdyskuntarakenne on kohtuullisen tiivis, jonka rinnalla on eläviä kyläkeskuksia. Kokemäellä oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita hieman alle joka viides väestöstä (19,5 %) Kokemäen väestönvähennys oli yhteensä -310 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys (-214) oli negatiivinen. Kuntien välinen muuttoliike oli myös negatiivinen (-174), mutta nettosiirtolaisuudesta tuli pientä muuttovoittoa (78). Kokemäen asukastiheys oli 16,4 asukasta neliökilometrillä maa-alueella vuoden 2013 Kokemäen syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 62,25 henkilöä vuosina Ikäluokan koko ylittää toistaiseksi kriittisen 50 lapsen ikäluokan koon. Lasten eli alle 15-vuotiaiden osuus oli 13,7 %, työikäisten vuotiaiden 59,5 % ja yli 65-vuotiaiden 26,8 % vuoden 2013 Kokemäen väestöllinen huoltosuhde oli 65,1 vuoden 2013 lopussa eli lähes sama kuin Porissa ja Ulvilassa ennusteiden mukaan vuonna Väestöllinen huoltosuhde on väestöennusteen mukaan 88,1 vuonna Kokemäen taloudellinen huoltosuhde oli 1,57 vuoden 2013 Kokemäellä ulkomaan kansalaisen osuus oli 2,2 % ja vieraskielisten osuus 2,4 % vuoden 2013 Kokemäen tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 63,6 % ja valtionosuuksien 36,4 % vuoden 2013 Kokemäen tuloveroprosentti on 20,75 %. Tuloveroprosentti ylittää selvästi koko maan vuoden 2013 painotetun keskiarvon (19,65) ja kriisikunnan raja-arvon. Kokemäen toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as. Toimintakate nousi 2,2 % vuonna Kokemäen kumulatiivinen ylijäämä on vain 92 euroa asukasta kohden. Luku on toiseksi alhaisin Luvian jälkeen. Kokemäellä oli sijoituksia /as. ja nettovarallisuutta /asukasta kohden. Kokemäen nettovarallisuus oli Lavian jälkeen toiseksi alhaisin selvitysalueella. Omavaraisuusaste oli 37,1 %. Kokemäellä oli kuntalainaa (ilman konsernia) /as. Suhteellinen velkaantuneisuus oli 45,8 %. Kokemäen taloudellisena vahvuutena on toimintakatteen kasvun kuriin saaminen. Palvelutuotanto on kustannustehokasta. Haasteena on alhaiset verotulot, negatiivinen väestökehitys, vähäinen nettovarallisuus ja alhainen työpaikkaomavaraisuus. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON VÄLTTÄVÄ DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON VÄLTTÄVÄ KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON VÄLTTÄVÄ

6 5 LUVIAN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA TALOUDELLINEN ELINVOIMA Luvian työpaikkaomavaraisuus oli jopa kehyskunnaksi erittäin alhainen, vain 53,7 %. Luvian työpaikkojen määrä väheni yhteensä 164 työpaikalla vuosina Luvian työpaikoista oli palveluissa 51,5 %, jalostuksessa 36,6 % ja maa- ja metsätaloudessa 9,2 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat teollisuus (69,6 %), tukku- ja vähittäiskauppa (13,5 %) ja kuljetus ja rakentaminen (7 %). Luvian työllisyysdynamiikka oli selvitysalueen paras: työllisyysaste oli 70,7 % ja työttömyysaste 10,3 % vuoden 2013 Luvialla oli 236 yritystä vuoden 2013 Luvian yritysdynamiikka on hyvä: 70,3 yritystä tuhatta asukasta kohden. Luvian yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 67 yritystä vuosina eli keskimäärin 5 yritystä vuodessa. Luvian kunnallisverotulot asukasta kohden olivat euroa. Luvian valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Luvian valtionveronalaiset tulot olivat selvitysalueen korkeimmat. Luvian taajama-aste oli 63,1 %. Luvialla oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita enemmän kuin joka neljäs väestöstä (27,3 %). Korkeaasteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli korkein selvitysalueen kunnista. Luvialla asui henkilöä vuoden 2013 Luvian väkiluku on hitaasti kasvavalla uralla. Luvian väkiluku nousee väestöennusteen mukaan 63 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Luvian väestönlisäys oli yhteensä 42 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys (-15) oli juuri ja juuri negatiivinen. Kuntien välinen muuttoliike (36) ja nettosiirtolaisuus (21) olivat positiivisia. Luvian asukastiheys oli 19,9 asukasta neliökilometrillä maaalueella vuoden 2013 Tiheys on alhainen. Luvian syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 32,75 henkilöä vuosina Ikäluokan koko alittaa selvästi kriittisenä rajana pidetyn 50 lapsen ikäluokan koon. Lasten eli alle 15-vuotiaiden osuus oli 18,7 %, työikäisten vuotiaiden 58,6 % ja yli 65-vuotiaiden 22,7 % vuoden 2013 Luvian lasten osuus oli korkein ja iäkkäiden matalin selvitysalueen kunnista. Luvian väestöllinen huoltosuhde oli 66,8 vuoden 2013 lopussa eli lähes sama kuin Porissa ja Ulvilassa ennusteiden mukaan vasta vuonna Väestöllinen huoltosuhde on väestöennusteen mukaan 80,1 vuonna Luvian taloudellinen huoltosuhde oli 1,42 vuoden 2013 lopussa, joka oli selvitysalueen kilpailukykyisin arvo. Luvialla ulkomaan kansalaisen osuus oli 1,2 % ja vieraskielisten osuus 1,5 % vuoden 2013 Luvia täytti kolme kriisikuntakriteeriä (vuosikate, alijäämä ja omavaraisuusaste) kuudesta vuoden 2013 Luvian tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 75,2 % ja valtionosuuksien 24,8 % vuoden 2013 Luvian tuloveroprosentti on 20,75 %. Tuloveroprosentti ylittää selvästi koko maan vuoden 2013 painotetun keskiarvon (19,65) ja kriisikunnan raja-arvon. Luvian toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as. Toimintakate nousi 5,7 %. Luvian kumulatiivinen alijäämä oli -280 asukasta kohden. Selvitysalueen kunnista vain Luvian ja Lavian taloudet olivat alijäämäisiä. Luvian oli sijoituksia /as. ja nettovarallisuutta /asukasta kohden. Luvian nettovarallisuus oli Lavian ja Kokemäen jälkeen kolmanneksi alhaisin selvitysalueella. Omavaraisuusaste oli 40,1 %. Luvialla oli kuntalainaa (ilman konsernia) /as. Suhteellinen velkaantuneisuus oli 46,7 %. Luvian taloudellisena vahvuutena on perusterve väestö, poikkeuksellisen alhainen sairastavuusindeksi ja lievä väestökasvu. Haasteena on se, että kunta täyttää todennäköisesti 4-5 kriisikuntakriteeriä vuoden 2014 tilinpäätöksessä. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON HYVÄ KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON HEIKKO

7 6 NAKKILAN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN JA TALOUDELLINEN ELINVOIMA Nakkilan työpaikkaomavaraisuus oli 75,2 %, joka jää alle kriittisen 80 %:in rajan. Nakkilan työpaikkojen määrä kuitenkin väheni yhteensä noin 300 työpaikalla vuosina Nakkilassa asui henkilöä vuoden 2013 Nakkilan väkiluku on hitaalla kasvu-uralla. Nakkilan väkiluku nousee väestöennusteen mukaan 140 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Nakkila täytti yhden kriisikuntakriteerin (tuloveroprosentti) vuoden 2013 Nakkilan työpaikoista oli palveluissa 49,6%, jalostuksessa 42,2 % ja maa- ja metsätaloudessa 6,5 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat sähkö-, kaasu- ja vesihuolto (55,3 %), teollisuus (25,8 %) ja tukku- ja vähittäiskauppa (8,8 %). Nakkilan työllisyysaste oli 66,5 % ja työttömyysaste 11,7 % vuoden 2013 Nakkilassa oli 377 yritystä vuoden 2013 Nakkilassa oli 66,1 yritystä tuhatta asukasta kohden. Nakkilan yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 36 yritystä vuosina eli keskimäärin 2,6 yritystä vuodessa. Nakkilan kunnallisverotulot asukasta kohden olivat noin euroa. Nakkilan valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Nakkilan taajama-aste oli 74,2 %. Yhdyskuntarakenne on tiivis ja kaupunkimainen. Nakkilassa oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita hieman enemmän joka viides väestöstä (21,9 %) Nakkilan väestönvähennys oli vain -13 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys (-34) oli lievästi negatiivinen. Kuntien välinen muuttoliike oli positiivinen (23), mutta nettosiirtolaisuus oli negatiivinen (-2). Nakkila on nettosiirtolaisuuden negatiiviisuuden suhteen poikkeus suomalaisten kuntien joukossa. Nakkilan asukastiheys oli 31,4 asukasta neliökilometrillä maaalueella vuoden 2013 Nakkilan syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 58,5 henkilöä vuosina Ikäluokan koko ylittää toistaiseksi kriittisen 50 lapsen ikäluokan koon. Nakkilan alle 15-vuotiaiden osuus oli 17,1 %, työikäisten vuotiaiden 58,9 % ja yli 65-vuotiaiden 24 % vuoden 2013 Nakkilan väestöllinen huoltosuhde oli 66,5 vuoden 2013 lopussa eli lähes sama kuin Porissa ja Ulvilassa ennusteiden mukaan vuonna Väestöllinen huoltosuhde on väestöennusteen mukaan 87,3 vuonna Nakkilan taloudellinen huoltosuhde oli 1,57 vuoden 2013 Nakkilan ulkomaan kansalaisen osuus oli vain 0,5 % ja vieraskielisten osuus 0,7 % vuoden 2013 Nakkilan osuus oli alhaisin selvitysalueen kunnista. Nakkilan tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 66 % ja valtionosuuksien 34 % vuoden 2013 Nakkilan tuloveroprosentti on 20,25 %. Tuloveroprosentti ylittää koko maan vuoden 2013 painotetun keskiarvon (19,65) ja kriisikunnan raja-arvon. Nakkilan toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as. Toimintakate nousi 3,6 % vuonna Nakkilan kumulatiivinen ylijäämä oli 399 euroa asukasta kohden. Nakkilalla oli sijoituksia /as. ja nettovarallisuutta /asukasta kohden. Omavaraisuusaste oli 58,9 %. Nakkilalla oli kuntalainaa (ilman konsernia) /as. Lainamäärä oli selvitysalueen kolmanneksi alhaisin ja lähes kolme kertaa alhaisempi kuin keskimäärin kunnissa. Suhteellinen velkaantuneisuus oli 30,5 %. Nakkilan taloudellisena vahvuutena on vähäinen lainamäärä ja velkaantuneisuus. Palvelutoiminta on kustannustehokasta. Haasteena verotettavien tulojen alhaisuus. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON

8 7 POMARKUN ALUEELLINEN, DEMOGRAFINEN ELINVOIMA Pomarkun työpaikkaomavaraisuus 63,6 % jää selvästi alle kriittisen 80 %.in rajan. Pomarkun työpaikkojen määrä väheni yhteensä 222 työpaikalla vuosina Pomarkun työpaikkamenetykset olivat suhteellisesti suurimmat selvitysalueella. Pomarkussa asui henkilöä vuoden 2013 Pomarkun väkiluku on laskevalla uralla. Pomarkun väkiluku vähenee väestöennusteen mukaan 129 henkilöllä vuoteen 2025 mennessä. Pomarkku täytti yhden kriisikuntakriteerin (tuloveroprosentti) vuoden 2013 Pomarkun työpaikoista oli palveluissa 58,6%, jalostuksessa 28,8 % ja maa- ja metsätaloudessa 10,3 %. Liikevaihdoltaan kolme keskeisintä toimialaa olivat teollisuus (37,9 %), rakentaminen (19,6 %) ja tukku- ja vähittäiskauppa (17 %). Pomarkun työllisyysaste oli 64,6 % ja työttömyysaste 13 % vuoden 2013 Pomarkussa oli 162 yritystä vuoden 2013 Pomarkussa oli 69,2 yritystä tuhatta asukasta kohden. Pomarkun yritysperustanta (aloittaneet miinus lopettaneet) oli positiivinen: yhteensä 30 yritystä vuosina eli keskimäärin 2,1 yritystä vuodessa. Pomarkun kunnallisverotulot asukasta kohden olivat noin euroa. Kunnallisveronalaiset tulot jäivät noin euroa alhaisemmaksi kuin esimerkiksi Porissa, Ulvilassa ja Luvialla. Pomarkun valtionveronalaiset tulot olivat euroa tulonsaajaa kohden. Pomarkun taajama-aste oli 59,9 % Pomarkussa oli korkea-asteen tutkinnon suorittaneita alle viidennes väestöstä (16,9 %) Pomarkun väestönvähennys oli -140 henkilöä vuosina Luonnollinen väestönlisäys (-93) oli negatiivinen. Kuntien välinen muuttoliike oli negatiivinen (-51), mutta nettosiirtolaisuudesta Pomarkku sai vähäisen muuttovoiton (4). Pomarkun asukastiheys oli vain 7,9 asukasta neliökilometrillä maa-alueella vuoden 2013 Tiheys on erittäin alhainen. Pomarkun syntyvän ikäluokan koko oli keskimäärin 16 lasta vuosina Ikäluokan koko erittäin alhainen päivähoito- ja koulutuspalveluiden näkökulmasta. Pomarkun alle 15-vuotiaiden osuus oli 15,6 %, työikäisten vuotiaiden 57,8 % ja yli 65-vuotiaiden 26,6 % vuoden 2013 Pomarkun väestöllinen huoltosuhde oli 72,5 vuoden 2013 Huoltosuhde oli vuonna 2013 sellainen kuin esim. Porissa 2030-luvulla. Väestöllinen huoltosuhde on väestöennusteen mukaan 89,8 vuonna Pomarkun taloudellinen huoltosuhde oli 1,73 vuoden 2013 Pomarkun ulkomaan kansalaisen osuus oli 0,8 % ja vieraskielisten osuus 1,0 % vuoden 2013 Pomarkun tulopohjasta verotulojen ja toimintatuottojen osuus oli 50,4 % % ja valtionosuuksien 49,6 % vuoden 2013 Tulopohja on kapea ja valtionosuusriippuvuus suuri. Pomarkun tuloveroprosentti on 20,50 %. Tuloveroprosentti ylittää koko maan vuoden 2013 painotetun keskiarvon (19,65) ja kriisikunnan raja-arvon. Pomarkun toimintatulojen ja toimintamenojen välinen erotus (toimintakate) oli /as. Toimintakate aleni eniten selvitysalueen kunnista eli -5,7 %. Pomarkun kumulatiivinen ylijäämä oli euroa asukasta kohden. Ylijäämä oli kolmanneksi korkein selvitysalueen kunnista. Pomarkulla oli sijoituksia 943 /as. ja nettovarallisuutta /asukasta kohden. Omavaraisuusaste oli 71,1 % eli selvitysalueen toiseksi korkein Merikarvian jälkeen. Pomarkulla oli kuntalainaa (ilman konsernia) vain 690 /as. Lainamäärä oli selvitysalueen toiseksi alhaisin ja neljä kertaa alhaisempi kuin keskimäärin kunnissa. Suhteellinen velkaantuneisuus oli vain 20 %. Pomarkun taloudellisena vahvuutena on vähäinen lainamäärä ja velkaantuneisuus. Palvelut on tuotettu tehokkaasti pl. sote-palvelut. Haasteena alhainen työpaikkaomavaraisuus, negatiivinen väestönkehitys, verotettavien tulojen alhaisuus ja korkea valtionosuustukiriippuvuus. ALUEELLINEN KILPAILUKYKY ON VÄLTTÄVÄ DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY ON HEIKKO KUNTATALOUDELLINEN KILPAILUKYKY ON HYVÄ

9 Työpaikkaomavaraisuusaste %/raja-arvo vähintään 80 % Työpaikkojen määrän muutos /rajaarvo +/- Palvelujen osuus %/raja-arvo vähintään 73,1 % Työllisyysaste %/raja-arvo 67,9 % Työttömyysaste %/raja-arvo 12,2 % Yrityksiä 1000 as. kohden/raja-arvo 70 Kunnallisveronalaiaiset tulot /as./raja-arvo Valtionvveronalaiset tulot /tulonsaaja/rajaarvo Taajama-aste %/raja-arvo 84,7 % Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet %/raja-arvo 28,7 % 8 ALUEELLISEN KILPAILUKYVYN YHTEENVETO Kunta Kokemäki 86, ,1 66,5 11,8 66, ,1 19,5 Luvia 53, ,5 70,7 10,3 70, ,1 27,3 Nakkila 75, ,6 66,5 11,7 66, ,2 21,9 Pomarkku 63, ,6 64, , ,9 16,9 Pori 106, ,7 63,9 13,8 57, ,3 25,6 Ulvila 70, ,7 69,6 10,8 60, ,5 26 Lähteet: Tilastokeskus, Kuntaliitto, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö (www.satamittari.fi) DEMOGRAFINEN KILPAILUKYVYN YHTEENVETO

10 Asukasluku /rajaarvo as. Asukasluku väestöennuste /raja-arvo +/- Väestönlisäys abs /rajaarvo +/- Luonnollinen väestönlisäys abs /rajaarvo +/- Kuntien välinen nettomuutto abs /raja- arvo+/- Nettosiirtolaisuus abs /rajaarvo +/- Työikäisten vuotiaiden osuus %/raja-arvo 64,2 % Syntyvän ikäluokan koko /per vuosi/raja-arvo 50 lasta per vuosi Väestöllinen huoltosuhde 2013/raja-arvo 54,3 Väestöllinen huoltosuhde 2025/raja-arvo 68,2 Taloudellinen huoltosuhde/rajaarvo 1,50/raja-arvo 1,32 Vieraskielisten osuus %/raja-arvo 3,8 % 9 Kunta Kokemäki , ,1 88,1 1,57 2,4 Luvia , ,8 80,1 1,42 1,5 Nakkila , ,5 87,3 1,57 0,7 Pomarkku , ,5 89,8 1,73 1 Pori , ,6 68,2 1,47 2,4 Ulvila , ,3 68,2 1,39 1,2 Lähteet: Tilastokeskus, Kuntaliitto,

11 Verotulot + toimintatuotot tulopohjasta %/raja-arvo 70 % Valtionosuudet tulopohjasta %/raja-arvo max. 40 % Tuloveroprosentti %/rajaarvo 20,00 Toimintakate /as./raja-arvo alle /as. Kumulatiivinen ylijäämä /as./raja-arvo +/- Sijoitukset /as./raja-arvo yli 3000 /as. Nettovarallisuus /as./raja-arvo yli as. Omavaraisuusaste %/raja-arvo 50 % Kuntalainat /as./raja-arvo E/as. Suhteellinen velkaantuneisuus %/raja-arvo 50 % 10 TALOUDELLISEN KILPAILUKYVYN YHTEENVETO Kunta Kokemäki 63,6 36,4 20, , ,8 Luvia 75,2 24,8 20, , ,7 Nakkila , , ,5 Pomarkku 50,4 49,6 20, , ,0 Pori 79,2 20,8 19, , ,5 Ulvila 74,1 25,9 20, , ,1 Lähteet: Tilastokeskus, Kuntaliitto, FCG Oy

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA 2014 PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 29.9.2014 PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ALUEELLINEN,

Lisätiedot

Porin selvitysalueen vertailutilastoja

Porin selvitysalueen vertailutilastoja Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Porin selvitysalueen vertailutilastoja Sisältö Taloudellisten tunnuslukujen vertailua Porin selvitysalueen kunnissa Väestörakenteeseen

Lisätiedot

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta:

Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Veroprosentin korottamispaine porin selvityksestä, Eurajoella ei vahvan taseen takia korottamispainetta: Kuntakohtainen paine veroprosentin korottamiseksi 2012 2017e 2021e 2025e Harjavalta 23,6 23,4 25,0

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %

Virolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 % 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %

Miehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 % Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto

VTT Timo Aro 3.9.2012. Kuva: Satakuntaliitto Kuva: Satakuntaliitto Satakuntalaisina olemme ajoittain vaalineet ajatusta siitä, että mitään ei kysytä eikä mihinkään vastata. Satakuntalainen ottaa ympäristön huomioon kierolla tavalla olemalla hiljaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen, Ulvila Korkeakouluharjoittelija Mia Lindfors ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

3. Kuntatalous Harjavalta 79 Luvia vuosikate v.2011 (1 000 euroa) ,00-327, vuosikate v.2010 (1 000 euroa) 4 915,00 874,00 3.

3. Kuntatalous Harjavalta 79 Luvia vuosikate v.2011 (1 000 euroa) ,00-327, vuosikate v.2010 (1 000 euroa) 4 915,00 874,00 3. 3. Kuntatalous Harjavalta 79 Luvia 442 3.1 vuosikate v.2011 (1 000 euroa) -1 811,00-327,00 3.2 vuosikate v.2010 (1 000 euroa) 4 915,00 874,00 3.3 vuosikate % v.2011-4,5-1,9 3.4 vuosikate % v.2010 10,9

Lisätiedot

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1.1 väkiluku v.2012 7 486 3 360 1.2 väkiluvun muutos % V.2011-2012 -0,2 0,2 1.3 väestöennuste v.2013 7 420 3 364 1.4 väestöennuste v.2023 7

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA II neljännes (huhtikuu-kesäkuu) 2014 Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen Kuva: Antero Saari Sisältö Alue- ja paikallistalouden kehitys

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 23.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN ELINVOIMA SUHTEESSA VERROKKISEUTUIHIN VUOSINA 2000-2013

FORSSAN SEUDUN ELINVOIMA SUHTEESSA VERROKKISEUTUIHIN VUOSINA 2000-2013 FORSSAN SEUDUN ELINVOIMA SUHTEESSA VERROKKISEUTUIHIN VUOSINA 2000-2013 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Toukokuu 2015 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta 2. Elinvoima-analyysin tulokset muuttujittain viidellä osa-alueella

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA

SATAKUNTA NYT JA KOHTA SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä (Osa II Palvelurakenneuudistuksen kantokykymittarit Satakunnan kunnissa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu

KAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu KAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu Valtiotieteen tohtori Timo Aro 14.1.2014 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

Nilakan kuntien talous tp 2013

Nilakan kuntien talous tp 2013 Huom! Tarkistamaton raakaversio, ei julkaisukelpoinen Nilakan kuntien talous tp 2013 Keitele Keiteleen taseessa on kertynyttä alijäämää vähän, ainoastaan 9 /asukas. Sen veroprosentti 19,5% on selvityskuntien

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Lokakuu-joulukuu 2013 Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyden kehitys loka-joulukuussa 2013 1 (2) Satakunnan

Lisätiedot

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 %

Pyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 % Pyhtää 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 5 334 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) 0,8 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,9 % Pyhtää. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

Etelä-karjala. tilastoina 01/2015. Valokuvat: Arto Hämäläinen

Etelä-karjala. tilastoina 01/2015. Valokuvat: Arto Hämäläinen Etelä-karjala tilastoina 01/2015 Valokuvat: Arto Hämäläinen Väestö Etelä-Karjala 1990 1995 2000 2005 2010 2015 2020 2025 2030 Väestönmuutos-% 0,00 % -0,45 % -0,17 % -0,14 % -0,24 % -0,21 % -0,13 % -0,10

Lisätiedot

Kuntauudistus pähkinänkuoressa!

Kuntauudistus pähkinänkuoressa! Kuntauudistus pähkinänkuoressa! Kehittämispäällikkö Timo Aro 16.2.2012 Ei vielä niin kovin kauan sitten Elin sellaistakin vaihetta, että kunnissa oli hauskaa ja hilpeää, paljon väkeä töissä ja verotulot

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

3 Maakunta: Väkiluku , väestönmuutokset Väestönkehitys seutukunnittain 5 Väestöpyramidit 2014 ja 2030 (maakunta) 6 Väestön

3 Maakunta: Väkiluku , väestönmuutokset Väestönkehitys seutukunnittain 5 Väestöpyramidit 2014 ja 2030 (maakunta) 6 Väestön 3 Maakunta: Väkiluku 1990-2025, väestönmuutokset 1990-2015 4 Väestönkehitys seutukunnittain 5 Väestöpyramidit 2014 ja 2030 (maakunta) 6 Väestön ikärakenne, väestöllinen huoltosuhde, väkiluku kunnittain

Lisätiedot

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %

Hamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 % Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Lisätiedot

Satakunnan alueprofiili 2025

Satakunnan alueprofiili 2025 Satakunnan alueprofiili 2025 Sisältö Satakunnan alueprofiiliin vuonna 2025 liittyviä karttoja, taulukoita ja graafeja: 1.Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta 2.Elinvoiman näkökulmasta 1. Hyvinvoinnin

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Maapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 %

Maapinta-ala 340 km². Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 % Maapinta-ala 340 km² Järviä 3 km² Merialueita 356 km² Kunnan pinta-ala 699 km² Asukastiheys 56 asukasta/maa-km² Taajama-aste 82 % Sipoo on kasvava, itäuusmaalainen kunta, joka sijaitsee Helsingistä itään.

Lisätiedot

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE?

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Tämä taustalla Alvar Aallon aluesuunnitelma Kokemäenjokilaaksosta 1940-luvulla Suomen ensimmäinen ylikunnallinen seutusuunnitelma

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Kuntauudistus NYT! Kehittämispäällikkö, Timo Aro 2.3.2012 Porin kaupunki

Kuntauudistus NYT! Kehittämispäällikkö, Timo Aro 2.3.2012 Porin kaupunki Kuntauudistus NYT! Kehittämispäällikkö, Timo Aro 2.3.2012 Porin kaupunki Ei vielä niin kovin kauan sitten Elin sellaistakin vaihetta, että kunnissa oli hauskaa ja hilpeää, paljon väkeä töissä ja verotulot

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016

Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

RAUMAN SEUDUN JA VAKKA-SUOMEN KUNTIEN ELINVOIMA- JA ALUEANALYYSI VUOSINA VTT Timo Aro ja Valt.yo Rasmus Aro Joulukuu 2016

RAUMAN SEUDUN JA VAKKA-SUOMEN KUNTIEN ELINVOIMA- JA ALUEANALYYSI VUOSINA VTT Timo Aro ja Valt.yo Rasmus Aro Joulukuu 2016 RAUMAN SEUDUN JA VAKKA-SUOMEN KUNTIEN ELINVOIMA- JA ALUEANALYYSI VUOSINA 2005-2015 VTT Timo Aro ja Valt.yo Rasmus Aro Joulukuu 2016 SISÄLTÖ 1.Tausta 2.Elinvoima-analyysin tulokset 3.Yhteenveto 1. Tausta

Lisätiedot

Kilpailukyky ja työmarkkinat

Kilpailukyky ja työmarkkinat Kilpailukyky ja työmarkkinat - Työpaikka- ja elinkeinorakenne - Työvoima ja työttömyys - Työvoiman saatavuus - Tulotaso ja Helsingin kaupungin tietokeskus Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikat Helsingin

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA. II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA II neljännes (huhti-kesäkuu) 2015 1 TYÖLLISYYSKEHITYS 2 VÄESTÖKEHITYS 3 MUU YLEINEN KEHITYS 1. Työllisyyskehitys Porin työllisyyskehitys huhti-kesäkuussa 2015 Satakunnan työttömyysaste

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 henkilöä Irja Henriksson 10.8.2016 Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015 Lahden ja Nastolan yhdistyttyä viime vuodenvaihteessa tuli uudesta Lahdesta Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 17.6.2016 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2015 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2015 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,4 % (-18) -0,6 % (-60) -0,9 % (-13)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TULOSLASKELMAN TARKASTELU 1/7 2011 2010 Toimintatuotot 4.543.224 3.933.772 TA-toteutuma 108,32 % 104,8 % Muutos edell.vuodesta / % 609.453 / 15,5 % 639.183 / 19,4 % Toimintatuotot

Lisätiedot

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010

VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli

Lisätiedot

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot:

LIITE 3. Lähteet. Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Lohjan kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 26-213 Lähteet LIITE 3 Lähteenä käytetyt tilastoaineistot: Kaavio 1. Lohjan väkiluku vuosina 1995-25 Kaavio 2. Väkiluvun muutos Lohjalla vuodesta

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Tilastokatsaus Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitysalueelta IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI

Tilastokatsaus Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitysalueelta IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI Tilastokatsaus Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitysalueelta IMATRA PARIKKALA RAUTJÄRVI RUOKOLAHTI LAPPEENRANTA LEMI LUUMÄKI SAVITAIPALE TAIPALSAARI 1 Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalous

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Kouvolan elinvoima-analyysi

Kouvolan elinvoima-analyysi Kouvolan elinvoima-analyysi 1 SISÄLTÖ 1. Tausta 2. Aluetalousdynamiikka 3. Työllisyysdynamiikka 4. Yritysdynamiikka 5. Vetovoimadynamiikka 6. TKI-dynamiikka 2 1. Tausta 3 Kouvolan elinvoima-analyysin toteuttaminen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin kahtena

Lisätiedot

Teuva Kauhajoki Kurikka TUNNUSLUKUJA V 2010

Teuva Kauhajoki Kurikka TUNNUSLUKUJA V 2010 Teuva Kauhajoki Kurikka TUNNUSLUKUJA V 21 Vs. 2.1.212 1 212 35 Verotulot /as v 21 3 25 Verotulot / /as 2 15 1 5 Teuva Kauhajoki Kurikka Kunnat 6 1 t.ka Kunnat 1 2 t. ka Verotulot /as v 21 252 2719 2369

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008

Aviapolis-tilastot. Kesäkuu 2008 -tilastot Kesäkuu 2008 Väestö ikäryhmittäin Aviapoliksen suuralueella ja koko Vantaalla 1.1.2008 ja ennuste 1.1.2018 100 90 väestöosuus, % 80 70 60 50 40 30 20 10 75+ -vuotiaat 65-74 -vuotiaat 25-64 -vuotiaat

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2011

Väestönmuutokset 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella (1.1.) 1990-2012 ja ennuste vuosille 2013-2020 25 000 22 500 20 000 Ennuste 17 500 väestön määrä 15 000 12 500 10 000 7 500 5 000 2 500 0 1990 1992 1994 1996 1998

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN KILPAILUKYKYANALYYSI 1995-2012

JYVÄSKYLÄN SEUDUN KILPAILUKYKYANALYYSI 1995-2012 JYVÄSKYLÄN SEUDUN KILPAILUKYKYANALYYSI 1995-2012 VTT Timo Aro 6.9.2013 Alueiden kilpailukyky maakuntatasolla vuosina 1995-2012 2012 SIJOITUS MAAKUNTA PISTEET 1 Uusimaa 88 2 Pirkanmaa 79,5 3 Pohjanmaa 73,5

Lisätiedot

NAKKILAN KUNNAN ELINVOIMA- JA VERTAILUANALYYSI. VTT Timo Aro ja VTK Rasmus Aro Toukokuu 2017

NAKKILAN KUNNAN ELINVOIMA- JA VERTAILUANALYYSI. VTT Timo Aro ja VTK Rasmus Aro Toukokuu 2017 NAKKILAN KUNNAN ELINVOIMA- JA VERTAILUANALYYSI VTT Timo Aro ja VTK Rasmus Aro Toukokuu 2017 SISÄLTÖ 1.Tausta 2.Elinvoima-analyysin tulokset 1. Tausta MISTÄ PUHUTAAN, KUN PUHUTAAN ALUEEN ELINVOIMASTA? Hyvinvoinnista

Lisätiedot

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019

Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 Väestön määrä Aviapoliksen suuralueella 1991-2009 ja ennuste vuosille 2010-2019 25 000 22 500 20 000 Ennuste 19 016 väestön määrä 17 500 15 000 12 500 10 000 15 042 7 500 5 000 2 500 0 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

Painelaskelmat. Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Page 1

Painelaskelmat. Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Page 1 Painelaskelmat Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys 28.5.2014 Page 1 Laskelmien lähtötiedot 2012 tilinpäätöstiedot (Tilastokeskus) Hoitoilmoitustiedot (THL) Väestöennuste (Tilastokeskus 2012) Painelaskelmat

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Selvitysalue kuntatalouden tunnuslukuja Anni Antila

Selvitysalue kuntatalouden tunnuslukuja Anni Antila Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren kuntarakenneselvitys Kinnula Pihtipudas Kivijärvi Viitasaari Kannonkoski Selvitysalue kuntatalouden tunnuslukuja 16.1.2015 Anni Antila Saate

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2015 Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2015 Muut (17 %) SOTE (56 %) Henkilöstömenot (27 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla

Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Muuttajien taustatiedot. 12.5.2014 Jukka Tapio Toimintaympäristö Muuttajien taustatiedot Dialuettelo Dia 3 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2013 Dia 4 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2013 Dia 4 Tampereen maahan-

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/215 [1] SYNTYNEET Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus. Päivitetty

Työvoiman saatavuus. Päivitetty Työvoiman saatavuus Päivitetty 23.9.2013 Demografinen työvoimapula Helsingin seudulla vuosina 1980-2050 Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Vantaan tietopalveluyksikkö / lähde: www.aluesarjat.fi Demografinen

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Vahvat peruskunnat -hanke

Vahvat peruskunnat -hanke Vahvat peruskunnat -hanke Signe Jauhiainen 22.5.2012 Tutkimuskysymykset Syntyykö kuntaliitoksissa elinvoimaisia peruskuntia? Ovatko kunnat elinvoimaisia myös tulevaisuudessa? Millaisia vaikutuksia liitoksilla

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki 15.8.2014 Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi 15.8.2014 Tuomas Jalava Raahe Pyhäjoki Raahen seudun selvitysalue Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset

Lisätiedot

Muutoksen suunnat Porissa II neljännes/2013

Muutoksen suunnat Porissa II neljännes/2013 Muutoksen suunnat Porissa II neljännes/2013 Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.8.2013 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Muu yleinen kehitys I Työllisyyskehitys Porin työllisyyden

Lisätiedot

Nilakan talouslukuja. Talousryhmä Ohjausryhmä päivitys

Nilakan talouslukuja. Talousryhmä Ohjausryhmä päivitys Nilakan talouslukuja Talousryhmä 25.9.214 Ohjausryhmä 2.1.214 28.9.214 päivitys Vuosikate /as tp 213 35 3 25 2 15 1 5 Vuosikate /as 171 37 238 83 222 414855 79,3% poistoista 14837 138,% poistoista 397886

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 3/216 [1] Syntyneet Vuoden 216 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98

Muuttajien taloudellinen tausta tietoja Vantaalle ja Vantaalta muuttaneista vuosilta 1996-98 Tilastokatsaus 21:4 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 29.3.21 Katsauksen laatija: Hannu Kyttälä, puh. 8392 2716 sähköposti: hannu.kyttala@vantaa.fi B6 : 21 ISSN 786-7832, ISSN 786-7476 Muuttajien taloudellinen

Lisätiedot

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Kehittämispäällikkö Timo Aro, 6.6.2012 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Verotulokehitys Kuva: Pekka Simonen

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset ARTTUtutkimuskunnissa

Toimintaympäristön muutokset ARTTUtutkimuskunnissa Jaana Halonen, Sirkka-Liisa Piipponen Toimintaympäristön muutokset ARTTUtutkimuskunnissa 2000-luvulla Paras-ARTTU-ohjelman tutkimuksia nro 10 TEKIJÄT Jaana Halonen Sirkka-Liisa Piipponen KARTTAKUVAT Ronny

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot