Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi"

Transkriptio

1 Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija oppii mielikuvaharjoittelun perustekniikan oikein, ja että hän muodostaa harjoittelemistaan liikkeistä teknisesti hyviä mielikuvia. Harjoitus soveltuu erityisesti melko uusien tai uusien taitojen opetteluun. Lisäksi harjoitus osoittautuu joskus korvaamattomaksi korjaamaan urheilijan väärää liikemallia ja mielikuvaa jostain harjoiteltavasta liikkeestä, jonka kanssa on ollut ongelmia tai jonka oppiminen on kestänyt turhan kauan. Suoritusohjeet On muistettava, että jo automatisoituneiden liiketaitojen kohdalla ei yleensä kannata ohjata urheilijaa turhaan pilkkomaan suoritustaan osiin, koska tämä voi johtaa liialliseen ajatteluun taidon kohdalla, joka jo sujuu selkärangasta ohjattuna! Kannattaa näin ollen valita harjoittelun kohteeksi liikesuorituksia, joihin toivotaan vielä lisää sujuvuutta, automatisoitumista ja suoritusvarmuutta!

2 1. Jaa urheilijoille lomakkeet ja käykää läpi harjoituksen tavoite ja kulku Jalkapallon kaaripotku-esimerkin avulla (seuraavalla sivulla). Valmentaja voi myös halutessaan käyttää esimerkkinä jotain oman lajin liikettä, joka jaetaan yhdessä osiin harjoitusta opeteltaessa. 2. Valitkaa osiin jaettava liike yhdessä tai kaikille oma. 3. Urheilijat kirjoittavat ja piirtävät liikkeen lomakkeelle jakaen sen ydinkohtiin ja niissä muistettaviin teknisiin asioihin. Valmentajan tulee olla läsnä, jotta urheilijat voivat halutessaan kysyä neuvoa. Tarkista myös valmentajana tai itse urheilijana, että liike jaetaan riittävän moneen osaan, mutta toisaalta vain ydinkohtiin. 4. Kun urheilijat ovat valmiita, palauttavat he lomakkeet valmentajalle. 5. Tarkista valmentajana urheilijoiden kirjoituksista ja piirroksista: a. Onko liike jaettu olennaisiin ydinkohtiin? b. Onko ydinkohdista osattu kirjata ylös tärkeät ja myös juuri urheilijalle yksilöllisesti olennaiset tekniset asiat? Puuttuuko jotain? Onko sellaiset asiat kirjattu, joista olet urheilijalle valmentajana erityisesti puhunut? c. Kuvaavatko urheilijan piirtämät kuvat hyvin liikkeen oikeaoppista liikemallin vaihetta? d. Havaitsetko mahdollisia virheellisiä ajatuksia, käsityksiä tai mielikuvia liikkeen suorittamisesta tai rakentumisesta? e. Arvioi kokonaisuutena urheilijan kirjoitusta ja piirroksia, ymmärsikö hän tehtävän ja onko tehtävä suoritettu urheilijan tasoa vastaavalla tavalla? f. Havaitsetko jotain, josta syystä olisi syytä keskustella kyseisen urheilijan kanssa ennen kuin hän alkaa käyttämään piirroksia ja kirjoituksia seuraavassa mielikuvaharjoituksessa liikkeen kuvittelun apuna? 6. Tarkistettuasi lomakkeet, anna urheilijoille palautetta. Kannusta ja kehu suorituksia motivoidaksesi urheilijoita toistamaan harjoitus. 7. Kun urheilijan liikeanalyysissä ei ole mielestäsi korjattavaa, voi hän edetä seuraavaan harjoitukseen (Harjoitus 3: Tuota oikea mielikuva) VINKKEJÄ! Kun urheilija on oppinut harjoituksen hyvin, harjoitusta voidaan tarvittaessa käyttää uusien tai vaikeiden liikkeiden oppimisen tukena. Pyydä tällöin urheilijaa hahmottelemaan ydinkohdat ja piirtämään kuvat tulevasta opeteltavasta liikkeestä. Tämän jälkeen käy liike vielä paperilla hänen kanssaan huolellisesti läpi niin, että urheilijalle syntyy mahdollisimman tarkka kuva siitä, minkälaiset mielikuvat hänen tulee muodostaa opeteltavasta liikkeestä.

3 Esimerkki: Urheilija on jakanut jalkapallon kaaripotkun ydinkohtiin (kuvat puuttuvat tässä, mutta suosittelemme aina käytännössä myös piirtämään ydinkohdat.) Kaaripotku: 1. Valmiusasento Katse kohteeseen ja sitten katse palloon 2. Vauhti Kaareva vauhti! 3. Potku a) Tukijalka pallon viereen, jalka taakse b) Nilkka ojennettuna pallon alle c) Jalan saatto Oman suorituksen/liikkeen jakaminen osiin: Liike tai suoritus: Lähde seuraavaksi jakamaan liikettä osamielikuviksi. Eli mieti suorituksesta järjestyksessä ydinkohdat, joiden pitää toteutua ja onnistua oikein, jotta suoritus olisi täysin onnistunut. Kirjoita alla oleville riveille nämä ydinsanat allekkain. Sanojen jälkeen kirjoita vieressä olevaan tilaan tekniset yksityiskohdat, jotka kussakin liikkeen vaiheessa tulee muistaa. Lisäksi havainnollista asiaa piirtämällä kuva kyseisestä suorituksen kohdasta. Piirrä lyijykynällä. Tikku-ukotkin riittävät. Lopuksi näytä jakosi valmentajallesi ja kysy, onko se hänestäkin oikein jaettu. On tärkeää, että liike on teknisesti oikein kuvattu.

4

5

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Pidä harjoitus hauskana

Pidä harjoitus hauskana Pidä harjoitus hauskana 1. Tarkkaile tuleeko aitoja hymyjä 2. Harjoituksen rytmittäminen 3. Toista tuttuja ja turvallisia harjoitteita minä osaan! 4. Ole läsnä ja innostunut: ilmeet, eleet, kehon kieli,

Lisätiedot

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi

Lisätiedot

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

ORGANISOINNIN PERUSTEET Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 ORGANISOINNIN PERUSTEET 14.4.2011 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 HARJOITUS TEHTÄVÄ: Millainen on hyvin organisoitu harjoitus? HARJOITUSKERTAAN LIITTYVÄT ASIAT Harjoituksen suunnittelu Toiminta

Lisätiedot

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Noin 90 minuuttia Harjoituslomake ja kynät Tavoitteet Harjoitteen avulla joukkue voi suunnitella ja hahmotella ihanteellisesti sujuvan kilpailun/ottelun

Lisätiedot

NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU OSA 3. Kokonaisliike ja koordinaatio Suomen Suunnistusliitto 8.- 9.2. 2014

NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU OSA 3. Kokonaisliike ja koordinaatio Suomen Suunnistusliitto 8.- 9.2. 2014 NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU OSA 3 Kokonaisliike ja koordinaatio Suomen Suunnistusliitto 8.- 9.2. 2014 NUORTEN LIIKETAITOHARJOITTELU KOKONAISUUS Liiketaitoharjoittelun perusteet Kehonhallinta, nopeus,

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

Harjoite 1: Minkälainen on hyvä valmentaja

Harjoite 1: Minkälainen on hyvä valmentaja Harjoite 1: Minkälainen on hyvä valmentaja Aikaa kuluu yksilöllisesti ualutun verran Kysymyslomake itselle ja lomake urueilijoille jaettavaksi sekä kynä Tavoitteet: Valmentaja saa urueilijoiltaan tietoa

Lisätiedot

Liiketaidoista lajitaitoihin

Liiketaidoista lajitaitoihin Liiketaidoista lajitaitoihin Nuorisovalmennusseminaari 2014 Petka Lehtinen Sisältö 1. Miksi liiketaitoharjoittelua 2. Liiketaidot 3. Milloin ja miten? 4. Mistä lisätietoa? 5. Ajatuksia ja malleja käytännön

Lisätiedot

Harjoittelun painopistealueet

Harjoittelun painopistealueet Harjoittelun painopistealueet Perustaito/pallonhallinta Perustaitoharjoitteet eivät saa olla irrallinen osa harjoittelua vaan niiden sisällöt tulee liittää aina kiinteästi itse peliin ja pelin vaatimiin

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoite

Lisätiedot

Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa.

Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa. LINTU- BINGO Valmistelu Tulosta bingon ohjeet, BINGO-kyltti ja tarvitsemasi määrä lintubingoalustoja. Tiedostossa on 12 lintubingoalustaa. Jokaisessa kuvat ovat eri järjestyksessä. Alustoja voi käyttää

Lisätiedot

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen

KUUDELLA PELAAMINEN. Kuudella pelaamisen opettelu. Pertti Honkanen KUUDELLA PELAAMINEN Kuudella pelaamisen opettelu Pertti Honkanen Avain asiat KOLME VERKOLLE KOLME TAAKSE KESKIPASSARI VASTAANOTTO,etu ja takapelaajien vastuut OMA SYÖTTÖVUORO - Kuutonen edessä pelaaminen

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT Omatoiminen harjoittelu E11-D13

TAMPEREEN PALLO-VEIKOT Omatoiminen harjoittelu E11-D13 TAMPEREEN PALLO-VEIKOT Omatoiminen harjoittelu E11-D13 Tee harjoituskokonaisuus 3 kertaa viikon aikana vähintään kolmen viikon ajan. Vähintään siis 9 kertaa yhteensä. Ohjeita: - Tee ohjelman mukaiset harjoitteet

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT syöttäminen - sisäteräsyöttö

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT syöttäminen - sisäteräsyöttö 76 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT syöttäminen - sisäteräsyöttö haltuunotto - jalkapohjalla - sisäterällä kuljettaminen PELITAIDOT pallollinen pelaaja palloton

Lisätiedot

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Tarkkana tekniikoissa Perustekniikoissa tulee vaatia mini-ikäisistä alkaen oikeita suorituksia. Opettelemalla

Lisätiedot

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI

D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Ohjelma D VALMENTAJAKURSSI PROSESSINOMAISESTI Sisältö: D-valmentajakurssilla perehdytään lapsen ja nuoren kokonaisvaltaiseen valmentamisen ja yksilöllisen valmennusfilosofian perusasioihin. Kurssin kuusi

Lisätiedot

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Markku Gardin 2012 KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Aivojen peilisolut perustana: katso tai kuvittele, tee ja tunne Aivojen ja hermoston tutkimus on mennyt viime vuosina pitkin askelin

Lisätiedot

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU Suorituksen katsomisen ja videon rooli Teuvo Moilanen UKK-instituutti 17.1.2012 KEITÄ TE OLETTE? URHEILIJOITA VALMENTAJIA KORTIT ESIIN SEUROJEN TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

EeNet harjoituspäiväkirja ohje

EeNet harjoituspäiväkirja ohje EeNet harjoituspäiväkirja ohje Harjoituspäiväkirjassa pelaaja voi lisätä harjoitus-, peli ja loukkaantumistietoja. Valmentaja voi seurata pelaajan harjoittelua yhteenvetojen ja kalenterinäkymän kautta

Lisätiedot

AITAKÄVELY. Aitakävely koko jalkapohjalla askeltaen. Aitakävelykoulu tulostettava muistilista ohjaajalle ja valmentajalle

AITAKÄVELY. Aitakävely koko jalkapohjalla askeltaen. Aitakävelykoulu tulostettava muistilista ohjaajalle ja valmentajalle AITAKÄVELY aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen tasapainon

Lisätiedot

STPS 06-JOUKKUEEN PELAAJIEN OMATOIMINEN HARJOITTELU

STPS 06-JOUKKUEEN PELAAJIEN OMATOIMINEN HARJOITTELU STPS 06-JOUKKUEEN PELAAJIEN OMATOIMINEN HARJOITTELU SISÄLLYSLUETTELO 1. Sisällysluettelo 2 2. Alkusanat 3 3. Koordinaatio-, ketteryys- ja kehonhallintaharjoitteita 4 3.1 Naruhyppely 4 3.2 Kuperkeikka eteen

Lisätiedot

Perusliikuntataitojen kehittäminen

Perusliikuntataitojen kehittäminen Perusliikuntataitojen kehittäminen Suunnistusliiton seminaari 5.2.2011 Taitoharjoittelun teesejä (jotka eivät pidä paikkaansa) Lajitekniikan kehittämiseen tarvitaan runsaasti valmentajan ohjeita. Vain

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Erikseen varattuna hetkenä 20-60 minuuttia Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet Harjoitella kiinnittämään ajoissa huomiota mahdollisen negatiivisen stressin kertymiseen

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua

Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua 155 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi NUORUUS Vahvuutesi

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

Mitä on taitovalmennus?

Mitä on taitovalmennus? Mitä on taitovalmennus? Ekologinen malli motorisesta kontrollista/oppimisesta Taitovalmentajan tehtävänä on tehdä itsestään tarpeeton Opeta urheilijat oppimaan! Luo olosuhteet ja tilanne, jossa oppiminen

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön

Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeiden sisältö otsikoittain: Tavoitteet Ohjelmaan tutustuminen ja harjoittelun aloittaminen Tietoiskut Harjoitteiden ohjeet ja sisällöt

Lisätiedot

Esityksen tavoite. Video apuvälineenä koripalloilijan taitoharjoittelussa. 1.Kertoa miksi videota kannattaa käyttää apuvälineenä taitoharjoittelussa

Esityksen tavoite. Video apuvälineenä koripalloilijan taitoharjoittelussa. 1.Kertoa miksi videota kannattaa käyttää apuvälineenä taitoharjoittelussa 1/11/17 Video apuvälineenä koripalloilijan taitoharjoittelussa Nuorisovalmennusseminaari 2017 Petka Lehtinen Esityksen tavoite 1.Kertoa miksi videota kannattaa käyttää apuvälineenä taitoharjoittelussa

Lisätiedot

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT valmiusasento

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT valmiusasento 84 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT valmiusasento palloon tottuminen syöttäminen - rannesyöttö polvet koukussa, painopiste alhaalla pää pystyssä, katse pelissä

Lisätiedot

Taitovalmennus. Lapin Urheiluopisto Olli Cajan

Taitovalmennus. Lapin Urheiluopisto Olli Cajan Taitovalmennus Lapin Urheiluopisto Olli Cajan Pohjaa näkemyksille Taitovalmentaja (Lapin urheiluopisto) - Taitokonseptin kehitys - Urheiluakatemia (kaikki lajiryhmät) - Junnuakatemia (eri lajiryhmiä) -

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Potkutekniikka: vinkkejä 1. N. 45 asteen vauhti, potkaiseva jalka 45 kulmassa (varpaat eivät osoita suoraan maahan) 2. Tukijalka jättää tilaa potkaisevalle jalalle. Tukijalka on lähes pallon tasalla. 3.

Lisätiedot

Verryttelyn tavoitteet ja mahdollisuudet

Verryttelyn tavoitteet ja mahdollisuudet Tampereen Urheilulääkäriaseman iltaseminaari 6.5.2008 Tavoitteena menestyvä urheilija Verryttelyn tavoitteet ja mahdollisuudet Juha Koskela Lasketaanpa arvio: Alkuverryttelyyn 20 min (on aika vähän nopeus-,

Lisätiedot

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Loikkien ketteräksi Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Helena Viholainen, Tutkijatohtori, KT, elto Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikka MIKSI TUKEA MOTORISTA KEHITYSTÄ? 26.10.2011 Tampere

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

Harjoituskerta on rakennettava tiettyjen fysiologisten ja pedagogisten periaatteiden

Harjoituskerta on rakennettava tiettyjen fysiologisten ja pedagogisten periaatteiden Suomen Pyöräilyunioni ry PVT/ mn YKSITTÄISEN HARJOITUKSEN RAKENNE Harjoituskerta on rakennettava tiettyjen fysiologisten ja pedagogisten periaatteiden mukaan. Tavallisesti harjoituskerta jaetaan kolmeen

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin. Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity kilpailuissakin Valmennuksen lumoissa Kuninkaanhaan koulu 23.9.2014 Markku Gardin Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI 2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI Kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä (oma kuva) Nimi Puh.nro Seura Valmentaja AEROSPORT SARJA 1. DYNAAMINEN kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

Sanna Laine 7.3.2015

Sanna Laine 7.3.2015 Sanna Laine 7.3.2015 Valmentajakouluttaja Ammattivalmentaja Nyrkkeilyliitossa 6,5 vuotta Yhteisöpedagogi Oma kilpaura nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä Valmentajakokemusta lasten valmentamisesta terveysliikunnan

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro BLUES MK -01 Blue Nimi Nro Harjoituspäiväkirja Kesä 2013 Hyvä Blues 01 Blue pelaaja, Olet päässyt edellisen kauden aikana hieman maistamaan sitä, miltä kilpakiekon pelaaminen tai jääkiekon treenaaminen

Lisätiedot

Harjoite 6: Uskomusten tarkistaminen

Harjoite 6: Uskomusten tarkistaminen Harjoite 6: Uskomusten tarkistaminen Tutustuminen ja suunnittelu yksilöllisesti Pitkäjänteinen työskentely Suunnittelun voi tehdä kotitehtävänä Harjoituslomake Tavoitteet Harjoite auttaa pureutumaan monesti

Lisätiedot

Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja.

Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja. TrainingFocus-teemojen esittelyt yksilö- ja joukkueurheilussa Teema 1: Keskittyminen Keskittynyt urheilija kiinnittää huomion suorituksen kannalta olennaisiin asioihin ja osaa säädellä keskittymisensä

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Keskittymisen valmiuksien tavoitteita Mitä keskittyminen tarkoittaa sekä omien keskittymisen tapojen ja taitojen tunnistaminen

Lisätiedot

NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry.

NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry. NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry. Graduointivaliokunta Natsakokeiden filosofiaa: - Graduointiohjeet eivät määrittele natsakokeiden sisältöjä, joten se jää seuran/ graduoitsijan kontolle. - Natsakokeiden

Lisätiedot

Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu

Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu NMV-ikäisen urheilijan näkökulmasta HARJOITTELUN PERUSPERIAATTEET ~ Säännöllistä! ~ Nousujohteista! ~ Tarkoituksenmukaista! ~ Realistista! ~ Suunnitelmallista!

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012

Psyykkinen valmennus lasten urheilussa. Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Psyykkinen valmennus lasten urheilussa Porin Ässät Markku Gardin 03.12.2012 Urheilijan polun alkuvaihe Lapsi tuodaan ja tulee mukaan urheilutoimintaan Oppii lajia ja yhteistyötä muiden kanssa Kehittyy

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Vanhemmat ja lapsen urheileminen

Vanhemmat ja lapsen urheileminen Vanhemmat ja lapsen urheileminen Lähtökohdat Harrastamisen aloittaminen Miksi aloitetaan? Yleinen lähtökohta harrastukselle on hauskuus Tavoitteet ohjaavat toimintaa Yhteiset vai erilliset tavoitteet Kenen

Lisätiedot

LIIKUNTAKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ

LIIKUNTAKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ LIIKUNTAKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen päämääränä on pysyvän liikuntakipinän herättäminen reserviin siirtyville asevelvollisille. Keinot 1. Liikunta-asenteiden muokkaus 2. Liikunnallisten

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Nuorten Liiketaitoharjoittelu

Nuorten Liiketaitoharjoittelu Nuorten Liiketaitoharjoittelu Käytännön harjoitus Suomen Palloliitto Koulutuskiertue 2010 1.LIIKETAITO: VALMIUSASENTO TAVOITE: Valmiusasento, josta liike tapahtuu mihin tahansa suuntaan mahdollisimman

Lisätiedot

GrIFK Fyysinen harjoittelu. Arto Tuohisto-Kokko 08.05.2012, Kauniainen

GrIFK Fyysinen harjoittelu. Arto Tuohisto-Kokko 08.05.2012, Kauniainen GrIFK Fyysinen harjoittelu Arto Tuohisto-Kokko 08.05.2012, Kauniainen Harjoitusmalli jossa Fyysinen harjoittelu mukana 20 pelaajaa + 2 mv 17.30-19.00 (harjoitusvuoro 18-19) - Kenttä ½- kenttää ja 2 pikkumaalia

Lisätiedot

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon

Lisätiedot

Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet

Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet Teksti: Harri Mannonen Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet Supermikrojen perusperiaatteet Koripalloharrastuksen aikaista aloittamista suositaan, koska sen avulla voidaan

Lisätiedot

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen

Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Valmentajailta Harjoitteita taitojen oppimiseen Tiistaina 15.4.2008 klo 18-21 SPL:n toimitilat Westendinkatu 7 Mitä purjehtijan tulisi osata.. A) Optien rankingkilpailuihin osallistuessaan? B) Nuorten

Lisätiedot

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015 Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki

Lisätiedot

Training focus. Ohjeet. Tavoitteet

Training focus. Ohjeet. Tavoitteet Ohjeet Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeiden sisältö otsikoittain Tavoitteet Ohjelmaan ja harjoittelun aloittaminen Harjoitteiden ja sisällöt verkossa Värikoodit Aloitustason

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus taitovalmennus valmentajien täydennyskoulutus, 20 op Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Lisätiedot

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN HUOMIOI TURVASEIKAT harjoitteissa valmentajan selkeät komennot - pilli hammassuojat käyttöön harjoituksissa niska kiinni hartiasuojiin, jolloin katse on eteenpäin. Mahdollinen

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015

JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 JÄÄPALLO-OHJAAJAN OPAS 2014-2015 Leikkejä, luisteluharjoitteita ja lajiharjoitteita lapsille ja nuorille Toteutettu yhteistyössä Ruotsin jääpalloliiton kanssa Harjoitusten rakenne esimerkki 60 min: Huomioi

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä SHA tapahtumaa.

Lisätiedot

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta

Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Hyvä liikehallinta suojaa vammoilta Kuva: Mika Hilska Irja Lahtinen Tutkimuskoordinaattori Fysioterapeutti Tampereen Urheilulääkäriasema 350 000 liikuntavammaa / vuosi Parkkari et. al. 1 Miksi liikuntavammojen

Lisätiedot

E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan. A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen

E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan. A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen HEARS -MALLI H Hyvä kuunteluasento E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen R Reagoi ilmeilläsi; jos toinen näyttää surulliselle ole surullinen. Jos toinen

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä

Lisätiedot

4. Toimiminen ohjaajana

4. Toimiminen ohjaajana 4. Toimiminen ohjaajana OHJAAJAN ROOLI JA TEHTÄVÄT TOIMIMINEN OHJAAJANA - OPETUSTYYLIT KARKEA JAOTTELU SUUNNITTELEMALLA ONNISTUT SELVITÄ ETUKÄTEEN Ryhmän koko Osallistuvien lasten ikä Kuinka kauan lapset

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

PIF Käsipallo KÄSIPALLOILIJAN URAPOLKU

PIF Käsipallo KÄSIPALLOILIJAN URAPOLKU PIF Käsipallo KÄSIPALLOILIJAN URAPOLKU Hyväksytty PIF käsipallon hallituksessa 6.10.2016 Johdanto... 3 Käsipallovanhemmat... 3 PIF käsipallon urapolku... 4 Pallokiva ja Minimix... 4 E F juniorit... 4 D

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

Liiketaitoharjoittelu. Jussi Räikkä , Salo

Liiketaitoharjoittelu. Jussi Räikkä , Salo Liiketaitoharjoittelu koripallossa Jussi Räikkä 14.12.2011, Salo Valmennuksen kehä Osaan ratkaista pelitilanteita 1-2 peli-kaverin kanssa Minulla on keinot, miten voitan 1vs.1 tilanteita Peli- ja ajattelutaidot

Lisätiedot