Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teemaesittelyt. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja."

Transkriptio

1 TrainingFocus-teemojen esittelyt yksilö- ja joukkueurheilussa Teema 1: Keskittyminen Keskittynyt urheilija kiinnittää huomion suorituksen kannalta olennaisiin asioihin ja osaa säädellä keskittymisensä tapaa, suuntaa ja aikaa, kunnes suoritus on onnistuneesti ohi. Keskittynyt joukkue toimii yhtenäisesti ja suoriutuu optimaalisella tasolla. Joukkue pystyy ylläpitämään ja muuttamaan keskittymisen tasoa tilanteen vaativalla tavalla. Valmiustason harjoitteiden avulla urheilijat saavat mahdollisuuden oivaltaa keskittymisen merkityksen suorituksien onnistumiseksi, ja motivoitua näin kiinnittämään keskittymiseensä entistä tarkemmin huomiota. Keskittymisen valmiuksien harjoitteet harjoittavat myös tilanteiden nollaamisen ja rauhoittumisen taitoja. Valmentaja oppii tuntemaan urheilijoidensa käsityksiä keskittymisestä ja omista keskittymisen taidoistaan. Perustaitojen harjoitteiden avulla urheilijat opettelevat keskittymisen perustekniikoita ja siirtyvät tietoisemmalle ja itsenäisemmälle tasolle koskien oman keskittymisen säätelyä ja harjoittelun laatua. Urheilija ymmärtää menetelmien hallitsemisen myötä mahdollisuuden keskittymiskyvyn kehittämiseen yhä paremmaksi ja lajinomaisemmaksi. Huipputaitojen keskittymisharjoitusten avulla urheilijat voivat syventää keskittymisen taitojaan kohti huippusuorituksille tyypillisiä vaatimuksia. Urheilijat ja valmentajat saavat mahdollisuuden yksilöllisen keskittymisen harjoittelun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Urheilija saavuttaa yhä suuremman varmuuden toimia itseensä luottaen haastavissakin tilanteissa. Keskittymisharjoitukset joukkueille auttavat suuntaamaan huomion joukkueen toiminnan kannalta keskeisiin asioihin. Joukkueen urheilijat kiinnostuvat oman toiminnan säätelystä osana huippusuoritusta. Keskittymisharjoitukset kehittävät koko joukkueen suoritustasoa tarjoamalla yksilöllisiä keinoja urheilijoiden keskittymiskyvyn kehittämiseksi. Urheilijat oppivat tuntemaan paremmin toisensa ja tukemaan optimaalista keskittymistä vaativaa ilmapiiriä ja toimintatapoja.

2 Teema 2: Motivaatio ja motivoituminen Motivoitunut urheilija nauttii harjoittelusta, jolloin hän myös oppii tehokkaasti, jaksaa harjoitella paljon ja selviää usein helpommin ja nopeammin urheiluun liittyvistä hankalammista harjoittelu- ja kilpailuhetkistä. Joukkueen korkeaa motivaation tilaa kuvaa sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ja jokaisen joukkueenjäsenen kantama vastuu yhteisistä asioista ja toimintatavoista. Valmiustasolla urheilijat tulevat tutuiksi motivaatio- ja motivoitumiskäsitteiden kanssa. Urheilijat pohtivat omaa motivaatiotaan ja motivoitumisen taitoaan. Urheilijoiden tutustuessa paremmin omaan motivaatioonsa ja motivoitumisen tapoihinsa, tietoinen vaikuttaminen omaan harjoitteluun lisääntyy. Perustaitojen tasolla urheilijat lisäävät lajitietoisuuttaan sekä ymmärrystään siitä, mitä lajissa huipulle pääseminen vaatii. Urheilijat harjoittelevat urheilemisesta nauttimisen vahvistamista sekä ottamaan vastuuta omasta motivoitumisestaan. Sisäinen motivoituminen vahvistuu, kun urheilija vaikuttaa itse harjoitteluunsa. Harjoitteet lisäävät valmentajan tietoisuutta omien urheilijoidensa toiveista ja tarpeista ja siten mahdollisuuksia toteuttaa valmennusta, joka ylläpitää ja samalla kehittää urheilijoiden motivaatiota. Huipputaitojen tasolla urheilijat tarkastelevat ja harjoittavat ajatuksiaan huippu-urheilusta ja siihen taustalla vaikuttavista asioista. Urheilija pyrkii tulemaan tarkasti tietoiseksi oman motivaationsa rakenteesta. Motivaation selkeytymisen myötä rentous ja vapaus harjoitella kovaa kohti huipputavoitteita lisääntyvät. Urheilija ja valmentaja voivat tarkkailla motivaation tilaa ja tarvittaessa vaikuttaa motivaation säilyttämiseen ajoissa, ennen kuin harjoittelu laatu on mahdollisesta motivaatio-ongelmasta johtuen kärsinyt. TrainingFocuksen joukkueurheilun motivaatioharjoitukset tarkastelevat motivaatiota ja motivoitumista sekä yksilön että joukkueen näkökulmasta. Tavoitteena on urheilijoiden sisäisen motivaation vahvistaminen. Urheilijat oivaltavat, että motivoituminen on taito ja alkavat ottamaan vastuuta omasta motivoitumisestaan sellaisiinkin harjoituksiin ja harjoitteisiin, joista he eivät itsestään ole riittävän innostuneita. Joukkueen urheilijat tarkastelevat rohkeasti ajatuksiaan siitä, kuinka paljon he haluavat huipulle ja mikä kaikki muu on heidän elämässä tärkeää. Valmentaja pohtii joukkueen motivaation tilaa: minkälaiset asiat joukkueessa toimivat hyvinä motivaattoreina ja mitkä mahdollisesti eivät.

3 Teema 3: Tavoitteenasettelu Tavoitteenasettelun avulla urheilijat ja valmentajat asettavat motivoivia päämääriä harjoittelulle. Taitavan tavoitteenasettelun ja toiminnan arvioinnin myötä urheilijoiden harjoittelu ja kilpaileminen vastaavat tavoitteiden saavuttamisen vaatimuksia. Valmiuksien tasolla urheilijat opettelevat ymmärtämään tavoitteiden ja tavoitteenasettelun sekä harjoittelun laadun merkityksiä, mikä on vankka perusta motivaation säilymiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle urheilijan uralla. Perustaitojen tasolla opetellaan tavoitteenasettelun monipuolinen perustekniikka kiinnostavien harjoitteiden avulla, jotka samalla johtavat urheilijan pohtimaan monipuolisesti omia tavoitteitaan urheilussa. Paineiden ja epäonnistumisten käsittely yleensä helpottuvat. Huipputaitojen tasolla huipulle tähtäävän urheilijan uran onnistumista edistetään järjestelmällisen ja yksilöllisen tahtotilan kehittämisen, kausi- ja vuosisuunnittelun sekä uran kokonaisvaltaisen arvioinnin avulla. Joukkueen tavoitteenasettelun harjoitteiden myötä urheilijat opettelevat ymmärtämään henkilökohtaisen tavoitteenasettelun merkityksen joukkueen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Joukkueen jäsenten ottaessa enemmän vastuuta oman toiminnan kehittämisestä henkilökohtaisen tavoitteenasettelun avulla, joukkueen harjoittelun laatu ja sitä kautta suorituskyky nousevat.

4 Teema 4: Itseluottamus Urheilijan itseluottamus on yksilöllinen tunne siitä, että uskoo ja luottaa omiin taitoihinsa ja ominaisuuksiinsa. Itseluottamuksesta kertoo myös se, että urheilija arvostaa itseään ainutlaatuisena ihmisenä ja persoonana erilaisissa urheilemiseen liittyvissä tilanteissa. Itseluottamuksen valmiuksien harjoitteet auttavat urheilijaa kohti lisääntyvää itsetuntemusta ja itseluottamusta. Urheilija opettelee tietämään ja tuntemaan omat vahvuutensa ja samalla harjaantuu ottamaan vastaan ja hyödyntämään myös korjaavaa palautetta. Perustaitojen tasolla valmentaja ja urheilija aloittavat systemaattisen itseluottamuksen kehittämisen lajiharjoittelun yhteydessä ja ohessa. Harjoittelu ja kilpaileminen yleensä tasapainottuvat, kun urheilija pystyy itse vaikuttamaan itseluottamuksen tunteisiin erilaisissa tilanteissa. Harjoittelusta ja kilpailemisesta iloitseminen usein lisääntyy. TrainingFocus antaa valmentajalle mahdollisuuden oppia tuntemaan urheilijaansa paremmin ja toimimaan siten yhä tuloksellisemmin urheilijan itseluottamusta tukiessaan. Itseluottamuksen huipputaitojen tasolla urheilija oppii yhä tehokkaammin käytännössä vaikuttamaan itseluottamuksen kokemusten säätelyyn ja kehittämiseen. Taidot ulottuvat myös kilpailutilanteisiin ja muihin urheilijan itseluottamusta erityisesti haastaviin tilanteisiin. Itseluottamukseen ja sen kehittämiseen liittyy läheisesti seuraava TrainingFocuksen teema, tunteiden hallinta. Joukkueen itseluottamuksen harjoitteiden avulla urheilijat opettelevat kehittämään psyykkisiä taitojaan pitkäjänteisesti ja tuloksellisesti, mikä johtaa itseluottamuksen kehittymiseen. Joukkue oppii havaitsemaan hyviä itseluottamuksen kokemuksia ja harjaantuu toistamaan niitä useammin ja voimakkaampina. Joukkueen harjoittelu ja kilpaileminen yleensä tasapainottuvat ja sitoutuminen vahvistuu, kun urheilijat pystyvät itse vaikuttamaan itseluottamuksen tunteisiin erilaisissa tilanteissa.

5 Teema 5: Tunteiden hallinta Urheilu on hieno mahdollisuus kokea paljon erilaisia tunteita, jotka rikastuttavat elämää monella tavoin. Tunteiden hallinnan teema harjoittaa urheilijoiden itseluottamukseen, harjoittelun laatuun ja suoritusvarmuuteen merkittävästi vaikuttavia taitoja. Valmiuksien tasolla harjoitteet johtavat urheilijaa tunnistamaan, ymmärtämään ja hyväksymään omia tunteitaan. Harjoitteet opettavat tunnistamaan omia tapoja ohjata omaa suorittamista ja suoriutumista itsepuheen avulla. Samalla harjoitteet kehittävät valmiuksia myönteiseen, suoriutumista tukevaan ajatteluun ja tunteiden säätelyyn. Valmentaja tulee paremmin tietoiseksi urheilijan harjoituksissa ja kilpailuissa kokemista tunteista ja ajatuksista, ja urheilijoiden ja valmentajien vuorovaikutus monipuolistuu. Perustaitojen harjoitteet opettavat urheilijalle keinoja tietoiseen tunteisiin vaikuttamiseen ja sitä kautta suorituskyvyn säätelyyn. Urheilija opettelee tunnistamaan oman, hyvältä tuntuvan tunne-elämän piirteitä ja saavuttaa taitoja säädellä urheilussa eteen tulevia voimakkaitakin tunteita hyvinvointia tukevilla tavoilla. Harjoitteet ohjaavat myös stressinhallinnan perustaitojen harjoittamiseen. Huipputaitojen tasolla urheilija ottaa vastuuta omasta kehittymisestään suorituksiin liittyvien tunteiden säätelijänä huippu-urheilun vaatimalla tasolla. Tietoisen harjoittelun seurauksena urheilijan tilanteiden nollauskyky ja virheiden sietäminen kehittyvät, mikä pitkällä tähtäimellä myös useimmiten vähentää paineita ja johtaa yhä parempaan suoritusvarmuuteen. Joukkueurheilun tunteiden hallinnan harjoitteet opettavat joukkueen yksilöille keinoja tietoiseen tunteisiin vaikuttamiseen. Urheilijat opettelevat menetelmiä ja keinoja, joiden avulla he pystyvät tietoisesti vaikuttamaan omiin tunteisiinsa sekä tarkoituksenmukaisia itsensä kannustamisen ja ohjaamisen tapoja. Urheilijat opettelevat kiinnittämään huomiota omiin stressin kokemuksiin ja käsittelemään virheitä luonnollisena osana urheilua. Joukkueen tunteisiin ja ryhmähenkeen liittyviä harjoitteita löytyy teemasta 8: Ryhmädynamiikka.

6 Teema 6: Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen Taitava kilpailuun valmistautuja tietää ja toteuttaa rutiineja, jotka auttavat virittymään yksilöllisesti hyvään kilpailuvireeseen. Suoritukseensa ja itseensä luottava urheilija kilpailee nauttien mahdollisuudesta testata osaamistaan oman lajinsa parissa. Taitavan joukkueen jäsenet tuntevat toisensa kilpailijoina ja osaavat toimia myös yksilöllisesti optimaalisen kilpailumielialan synnyttämiseksi. Joukkue yltää toistuvasti vähintään oman tasoiseen suoritukseen mahdollisten paineidenkin alla, ja osaa myös hyödyntää virheet kehittääkseen joukkueen suoritusta yhä korkeammalle tasolle. Valmiuksien tasolla urheilija opettelee tunnistamaan omaan valmistautumiseen ja kilpailemiseen liittyviä piirteitä. Urheilija aloittaa menetelmien opettelun, joiden avulla hän voi tietoisesti kehittää kilpailemisen taitojaan. Perustaitojen tasolla urheilija suunnittelee ja harjoittelee itselleen toimivat valmistautumisen ja kilpailemisen rutiinit, joiden avulla hän voi vähitellen kehittää suoritusvarmuuttaan kohti huipputasoa. Urheilija käyttää apunaan optimaalista kilpailunomaista harjoittelua, mielikuvia sekä kilpailunanalyysejä. Huipputaitojen tasolla urheilija opettelee tarkasti ja nopeasti analysoimaan suoritusvirettään ja mahdollisia paineen tunteita haastavissakin tilanteissa sekä vaikuttamaan niihin tehokkaimmilla tavoilla suorituskyvyn säilyttämiseksi tai palauttamiseksi. Joukkueen kilpailemisen harjoitteiden avulla joukkue tulee tietoisemmaksi tekijöistä, jotka vaikuttavat kilpailuissa tai otteluissa suoriutumisen onnistumiseen. Joukkueen suoritusvarmuutta kehitetään toimivien valmistautumis- ja kilpailu/ottelurutiinien avulla. Tavoitteena on peli- tai kilpailutilanteista nauttiminen niin, että huippusuorituskyky on mahdollista. Valmentaja harjoittaa taitojaan tunnistaa joukkueen yli- tai alivirittyneisyyden tilan ja vaikuttaa siihen käytännön menetelmin.

7 Teema 7: Mielikuvaharjoittelu Mielikuvaharjoittelu on urheilusuorituksien ja niiden osien suorittamista mielikuvissa. Urheilijat voivat hyödyntää mielikuvaharjoittelua tehokkaasti mm. lajin osasuoritusten, kokonaisten lajiharjoitusten sekä kilpailusuoritusten ja myös poikkeavien tilanteiden harjoittamisessa. Valmiuksien tasolla TrainingFocus tarjoaa harjoituksien sarjan, joiden avulla urheilijat ja valmentajat voivat tutustua mielikuvaharjoitteluun, innostua siitä ja oppia, miten luodaan hyvät valmiudet tuottaa todenmukaisia, onnistuneita mielikuvia urheilusuorituksista. Perustaitojen harjoitteiden avulla urheilijat ja valmentajat voivat opetella mielikuvaharjoittelun perustekniikan. Mielikuvaharjoittelua hyödynnetään tehokkaasti lajiin liittyvien liikkeiden ja suoritusten osien harjoittelussa. Huipputaitojen tasolla urheilijat ja valmentajat voivat hyödyntää mielikuvaharjoittelua tehokkaasti kokonaisten lajiharjoitusten sekä kilpailusuoritusten harjoittelussa. Lisäksi mielikuvaharjoittelu ulotetaan myös poikkeavien tilanteiden harjoittamiseen, kuten loukkaantumistilanteisiin, pelkotilanteisiin tai haastaviin olosuhteisiin. Vastaavasti joukkueen mielikuvaharjoittelun myötä urheilijat opettelevat mielikuvaharjoittelun perustekniikan. Urheilijat harjoittavat kykyä tietoisesti hallita ja muuttaa mielikuvia haluamaansa suuntaan sekä kykyä muodostaa lajiin liittyvistä liikkeistä ja osasuorituksista laadukkaita mielikuvia. Joukkue voi käyttää mielikuvaharjoittelua pelitaktiikan omaksumisessa sekä muiden kilpailu- /ottelusuoritusten harjoittamisen apuna.

8 Teema 8: Ryhmädynamiikka Ryhmädynamiikan harjoitteet sopivat sekä joukkueille että yksilöurheilijaryhmille. Tehokkaasti ja tasokkaasti toimivan joukkueen ja ryhmän jäsenet omaavat vahvan ryhmäidentiteetin ja sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen myös omien tarpeidensa ohi. Ryhmässä jaetaan tietoa ja hyödynnetään toisten osaamista taitavasti. Omaa ja toisten panosta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi arvostetaan korkealle. Harjoitteiden avulla ryhmä opettelee toimimaan tehokkaasti perustehtävänsä ja tavoitteidensa suuntaisesti. Harjoitteet kehittävät ryhmän vuorovaikutusta, mikä tukee ryhmän optimaalista suoriutumista haastavissakin tilanteissa. Tavoitteena on, että jokainen ryhmän jäsen tulee huomioiduksi ja voi näin lisätä ryhmään kuulumisen tunnettaan. TrainingFocus auttaa valmentajaa ymmärtämään ryhmädynaamisia ilmiöitä ja antaa käytännön vinkkejä ryhmäprosessien ohjaamiseen osana lajivalmennusta.

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Kilpailuun valmistautumisen ja kilpailemisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Valmistautumisen ja kilpailemisen valmiuksien tavoitteita Tutustuminen omiin, valmistautumiseen

Lisätiedot

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta

Harjoitteiden lyhyet kuvaukset. Osa 1: Kilpailemisen taidon perusta. Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle kilpailemisesta Tässä on kuvattuna jokainen harjoitemateriaalin sisältyvä harjoite. Harjoituksesta kuvataan sen tavoite ja toteutustapa lyhyesti. Voit tutustua harjoitteisiin alustavasti kuvausten avulla. Voit myös hakea

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Lyhyet harjoitteiden kuvaukset: Keskittymisen valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Keskittymisen valmiuksien tavoitteita Mitä keskittyminen tarkoittaa sekä omien keskittymisen tapojen ja taitojen tunnistaminen

Lisätiedot

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot. Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita

Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot. Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita Lyhyet harjoitteiden kuvaukset Tunteiden hallinnan valmiudet, perustaidot ja huipputaidot Tunteiden hallinnan valmiuksien tavoitteita Huomion kiinnittäminen harjoituksissa ja kilpailuissa koettuihin tunteisiin

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8

Kilpailemaan valmentaminen Harjoite 8 Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 8: Kilpailija-analyysi Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteessa analysoidaan, missä kilpailemiseen liittyvissä taidoissa

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Training focus. Ohjeet. Tavoitteet

Training focus. Ohjeet. Tavoitteet Ohjeet Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeiden sisältö otsikoittain Tavoitteet Ohjelmaan ja harjoittelun aloittaminen Harjoitteiden ja sisällöt verkossa Värikoodit Aloitustason

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi

Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Harjoite 3: Valmentajan psyykkinen lajianalyysi Aikaa kuluu yksilöllisesti Voidaan tehdä osina Harjoituslomake ja kynä Tavoitteet Lajin ja urheilijan psyykkisten taitojen ja niiden kehittämistarpeen analyysi

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön

Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeet valmentajille ja urheilijoille TrainingFocuksen käyttöön Ohjeiden sisältö otsikoittain: Tavoitteet Ohjelmaan tutustuminen ja harjoittelun aloittaminen Tietoiskut Harjoitteiden ohjeet ja sisällöt

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

AC Kajaani valmennuslinja 2017

AC Kajaani valmennuslinja 2017 ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja

Lisätiedot

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu

1.Ampujan fyysinen valmennus. 2. Ampujan psyykkinen valmennus. 3. Valmennuksen suunnittelu 1.Ampujan fyysinen valmennus 2. Ampujan psyykkinen valmennus 3. Valmennuksen suunnittelu Ampujan fyysinen harjoittelu Kysymys: Miksi ampujan täytyy olla fyysisesti hyvässä kunnossa? *kestääkseen lajiharjoittelua

Lisätiedot

psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca

psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca psyykkinen valmennus valmentajien täydennyskoulutus, 20 op Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden

Lisätiedot

Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta

Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta Huippu-urheilijoiden näkemyksiä psyykkisestä valmennuksesta Suomen psykologiliiton psyykkisen valmennuksen toimikunnan selvitys keväällä 2010 Psykologia 2010 - Tuumasta toimeen! 18-20.8.2010 Jyväskylän

Lisätiedot

Harjoittelun painopistealueet

Harjoittelun painopistealueet Harjoittelun painopistealueet Perustaito/pallonhallinta Perustaitoharjoitteet eivät saa olla irrallinen osa harjoittelua vaan niiden sisällöt tulee liittää aina kiinteästi itse peliin ja pelin vaatimiin

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Urheilija osallistuu kilpailuihin ja toteuttaa omaa tehostettua lajiharjoittelua esim. harjoitusleirien aikana. Lisäksi urheilija tekee

Lisätiedot

Jukolakoulu

Jukolakoulu Jukolakoulu 13.3.2011 Suorituksen hallinta Janne Weckman Suorituksen hallinta Oman ajattelun tuntemista, kontrollointia ja analysointia kutsutaan suorituksen hallinnaksi Optimaaliseen suoritustilaan pääseminen

Lisätiedot

Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin

Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalipala osaksi päivittäistä akatemiavalmennusta? Psyl urheilulukio 29.5.2013 Markku Gardin Mentaalitarinoita Ei me puhuta stressistä. Me ei puhuta tulostavoitteista tai sijoituksista. Me puhumme siitä,

Lisätiedot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot

Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 16: Vireys- ja suoritustilan sekä jännityksen nopeat hallintakeinot Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoite

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI

VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI 1 / 12 21.11.2014 VALMENNUSTOIMINNAN PROFIILI Urheiluosaaminen 3.3. Lajiosaaminen Lajitekniikat ja taidot Kilpaileminen 100 80 60 1.1. Itsetuntemus Itsearviointikyky Perustelukyky Itsensä kehittämisen

Lisätiedot

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015

Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016. Markku Gardin Syyskuu 2015 Keskity SSA-harjoituksissa laatua harjoitteluun 2015-2016 Markku Gardin Syyskuu 2015 Onnistunut urheilusuoritus Fyysinen kunto X Lajissa tarvittavat taidot X Mentaaliset taidot X Hyvä joukkue-, kaverihenki

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus 2010 osaamistavoitteet TASO 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

Vanhemmat ja lapsen urheileminen

Vanhemmat ja lapsen urheileminen Vanhemmat ja lapsen urheileminen Lähtökohdat Harrastamisen aloittaminen Miksi aloitetaan? Yleinen lähtökohta harrastukselle on hauskuus Tavoitteet ohjaavat toimintaa Yhteiset vai erilliset tavoitteet Kenen

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Pelin kautta opettaminen

Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelaamaan oppii vain pelaamalla?? Totta, mutta myös harjoittelemalla pelinomaisissa tilanteissa havainnoimista, päätöksentekoa ja toimintaa. Pelikäsitystä

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa?

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11 15 vuotiaiden kilpaurheilun kehittämistyö Urheilijaksi kasvamisen edellytykset Harjoitteleminen, liikkuminen

Lisätiedot

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Erikseen varattuna hetkenä 20-60 minuuttia Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet Harjoitella kiinnittämään ajoissa huomiota mahdollisen negatiivisen stressin kertymiseen

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua

Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua Luku 4 Nuoruus päämäärätietoista harjoittelua 155 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi NUORUUS Vahvuutesi

Lisätiedot

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 256 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi

Lisätiedot

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus taitovalmennus valmentajien täydennyskoulutus, 20 op Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus osaamistavoitteet Suunta Huipulle -kurssi Taso 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ Olli Cajan Ski Sport Finland Training Center Santasport 2015- Ski Slopestyle ja Ski Half Pipe maajoukkueen päävalmentaja 2012-2015 OC Taito 2014- Taitoc-konseptin kehittäminen ja

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Noin 90 minuuttia Harjoituslomake ja kynät Tavoitteet Harjoitteen avulla joukkue voi suunnitella ja hahmotella ihanteellisesti sujuvan kilpailun/ottelun

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma. pisteet. Koodi: LIO39XX Päätös: UOPI C12/2015

15 Opetussuunnitelma. pisteet. Koodi: LIO39XX Päätös: UOPI C12/2015 Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa ammattitaitonsa omassa valmennus- ja kilpailutoiminnassaan. Hän osallistuu Lapin Urheiluakatemian ja edustamansa seuransa

Lisätiedot

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin

Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin. Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Mentaaliset taidot ja huippusuoritus urheilussa ja työelämässäkin Porin Rotaryklubi 8.2.2013 Markku Gardin Urheilijoiden kokemuksia Ville Peltonen: Lämmittelyssä käyn läpi pelin tilanteita. Pelissä ollaan

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi

URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS. Erkka Westerlund lepoaika.fi URHEILUN JA VALMENNUKSEN ARVOSTUS Erkka Westerlund erkka.westerlund@ lepoaika.fi YKSI ELÄMÄ 5 v 60 v ---------- ---------------------- ------------- ---------------------------------- ------------? 4 +

Lisätiedot

TIA ISOKORPI 1.1.1998- KT,

TIA ISOKORPI 1.1.1998- KT, TIA ISOKORPI Hämeenlinnan ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.1998- KT, Johdon työnohjaaja (CSLE ) KeVer: Opiskelijan ohjausryhmän pj. yhdessä Elina Ora-Hyytiäisen (Laurea amk) kanssa lokakuu 2004-2009

Lisätiedot

Nuoren jääkiekkoilijan luonteen tukeminen. Tuomas Grönman, Niilo Konttinen, Rauli Urama & Antti Järvinen 2015

Nuoren jääkiekkoilijan luonteen tukeminen. Tuomas Grönman, Niilo Konttinen, Rauli Urama & Antti Järvinen 2015 Nuoren jääkiekkoilijan luonteen tukeminen Tuomas Grönman, Niilo Konttinen, Rauli Urama & Antti Järvinen 2015 Psyykkisen valmennuksen tavoitteet Motivoituminen itsensä kehittämiseen Itsetuntemuksen lisääminen

Lisätiedot

Valmennuksen haasteet. Olympia- ja Paralympiavalmentajaseminaari Vierumäki Kirsi Hämäläinen

Valmennuksen haasteet. Olympia- ja Paralympiavalmentajaseminaari Vierumäki Kirsi Hämäläinen Valmennuksen haasteet Olympia- ja Paralympiavalmentajaseminaari 18-19.10.2012 Vierumäki Kirsi Hämäläinen Pelin jälkeen sain häneltä tekstarin. Ainahan minä saan hulluna tekstareita, mutta tämä viesti oli

Lisätiedot

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL Esitys Taekwondourheilijoiden kevätpäivässä 3/6/13 INVICTUS 2 TU11:n IDEA Taekwondourheilijat 2011 ry on taekwondoseura, joka tarjoaa huippuluokan taekwondo-opetusta

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIAN PERUSTEITA

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIAN PERUSTEITA 22.2.2012/ MaD202 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIAN PERUSTEITA Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU) Luentorunko 22.2.2012 1.Lahjakkuudesta lajinsa huippuosaajaksi -Tutkimustietoa

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto

Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa. Tavoitteet. Urheiluvalmennus ja ammatillinen perustutkinto Urheiluvalmentautumisen tutkinnon osat ammatillisessa tutkinnossa Urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen erityisen tehtävän saaneissa oppilaitoksissa urheiluvalmentautuminen on integroitu yhtenäiseksi

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MOTIVOINTI URHEILUSSA (PAINONNOSTOSSA) TEORIAA. Ari Moilanen Painonnostovalmentaja Ounasvaaran Atleetti Klubi

LASTEN JA NUORTEN MOTIVOINTI URHEILUSSA (PAINONNOSTOSSA) TEORIAA. Ari Moilanen Painonnostovalmentaja Ounasvaaran Atleetti Klubi LASTEN JA NUORTEN MOTIVOINTI URHEILUSSA (PAINONNOSTOSSA) Ari Moilanen Painonnostovalmentaja Ounasvaaran Atleetti Klubi TEORIAA Kiinnostus aktiviteettiin (esim. urheiluun) käsitetään usein sisäisen motivaation

Lisätiedot

Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät

Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät Urheilijan polun lapsuusvaihe Tahtotila Mahdollisimman moni lapsi innostuu urheilusta ja mahdollisimman monelle innostuneelle lapselle syntyy edellytykset

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Lajinkehittämistyö: PSYYKKINEN VALMISTAUTUMINEN PESÄPALLOSSA. Emmi Viitalan ja Antti Kuusiston valmistautumismallit. Jussi Parvi PLVT 10

Lajinkehittämistyö: PSYYKKINEN VALMISTAUTUMINEN PESÄPALLOSSA. Emmi Viitalan ja Antti Kuusiston valmistautumismallit. Jussi Parvi PLVT 10 Lajinkehittämistyö: PSYYKKINEN VALMISTAUTUMINEN PESÄPALLOSSA Emmi Viitalan ja Antti Kuusiston valmistautumismallit Jussi Parvi PLVT 10 Pesäpallon lajivalmentajatutkinto 1.4.2016 SISÄLLYS 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Menestyvä huippu-urheilu

Menestyvä huippu-urheilu Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu Huippu-urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN OSAAMINEN ARVOSTETTU URHEILU Yhdessä urheilijan polulla KANSAINVÄLINEN MENESTYS Toimintaympäristö Tavoitteellisuus

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 NUORTEN HARRASTAMISEN KULMAKIVET! Harrastamisen on oltava HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Hauskuuden ja haasteisiin tarttumisen

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia

Lisätiedot

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus

Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuus Työkaluna sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittari ESITE TYÖPAJOJEN JA ETSIVÄN NUORISOTYÖN TOIMIJOILLE JA SIDOSRYHMILLE 1 Millaisia vaikutuksia työpajatoiminnalla

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia. - Kokonaisvaltainen valmennus Yksilökeskeinen valmennusfilosofia - Kokonaisvaltainen valmennus Kokonaisvaltainen valmennus Taktiikka / Pelikäsitys Havainnointi / Hahmottaminen Ratkaisuvaihtoehdot Päätöksenteko Ratkaisut Suorittaminen

Lisätiedot

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS

VALMENNUSOHJELMAN / INTERVENTION KUVAUS Myötätunto itseä kohtaan - ohjelman tutkiminen ja kehittäminen suomalaisen työelämän tarpeisiin TSR hankenumero 115274 MYÖTÄTUNNON MULLISTAVA VOIMA HELSINGIN YLIOPISTON TUTKIMUSHANKE VALMENNUSOHJELMAN

Lisätiedot

Lajinomaista harjoittelua 365

Lajinomaista harjoittelua 365 Urheilijakeskeinen kokonaisvaltainen suunnistusvalmennus Suorituksen hallinta Lajinomaista harjoittelua 365 Palautuminen Terveys Ravinto Uni www.suunnistusliitto.fi FOKUS LAADUKKAASSA TEKEMISESSÄ MENESTYS

Lisätiedot

Pelaajien ja valmentajien tavoiteasettelu junioritenniksessä

Pelaajien ja valmentajien tavoiteasettelu junioritenniksessä Pelaajien ja valmentajien tavoiteasettelu junioritenniksessä Weinberg, Robert. S, Burke, Kevin, L. ja Jackson, Allen Tässä tutkimuksessa selvitettiin valmentajien ja pelaajien tavoiteasettelua junioritenniksessä.

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi

Lisätiedot

URHEILIJAN VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGINEN TUKEMINEN

URHEILIJAN VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGINEN TUKEMINEN 8.10.2016 Valmennusseminaari/ Hämeenlinna URHEILIJAN VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGINEN TUKEMINEN Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU) - 1 - Mitä on valmentautumisen psykologinen

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle

Visio Vision toteuttamiseksi seura on luonut toimintafilosofian, joka toimii pohjana kaikelle tekemiselle Visio 2025 Rovaniemen Palloseuran juniorityön visiona kasvattaa systemaattisesti pelaajia omaan edustusjoukkueeseen ja kansainvälisille kentille alkaen vuodesta 2025 Vision toteuttamiseksi seura on luonut

Lisätiedot

urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09

urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09 1 urheilijan mentaalinen valmennus joukkueesta voimaa ja menestystä Markku Gardin 20.11.09 2 JOUKKUEHENKI, YHTEENKUULUVUUS TMS. - on tärkeä valmennuksessa, - se vaikuttaa urheilijan kilpailusuoritukseen,

Lisätiedot