5.2. LUONNOSTA NAUTTIMINEN TYÖSTÄ PALAUTUMISEN KEINONA

Transkriptio

1 Kalevi Korpela Teoksessa U. Kinnunen & S. Mauno (2008). (toim.) Irtiottoja työstä: työkuormituksesta palautumisen psykologia, Tampere: Yliopistopaino LUONNOSTA NAUTTIMINEN TYÖSTÄ PALAUTUMISEN KEINONA Luonnossa oleskelu ja luonnosta nauttiminen on suomalaisille tuttu keino palautua työkuormituksesta. Valtakunnallinen luonnon virkistyskäytön inventointi (LVVI - tutkimus) vuosilta osoitti, että kaksi kolmesta suomalaisesta harrastaa kävelylenkkeilyä luontoympäristössä (Sievänen, 2001). Lähiympäristössä tapahtuva ulkoilu antoi mielihyvää ja esteettisiä elämyksiä, tuntui parantavan terveyttä ja kuntoa sekä auttoi irtautumaan arjesta (Paronen, 2001). Viimeisin lähiulkoilukerta piristi ja virkisti, mutta myös rauhoitti ja rentoutti. Tärkeitä ulkoilukokemuksessa olivat luonto ja maisemat. Kuten luvusta 5.1 ilmenee, luonnosta nauttiminen koettiin keskimääräisesti toiseksi parhaiten palauttavana vapaa-ajan toimintona kyselyssä, johon vastasi 527 viiden eri alan työntekijää; vastaajista 72 % arvioi luonnosta nauttimisen palauttavan työkuormituksesta hyvin. Tässä luvussa selvitetään tarkemmin, mihin ilmiöihin luonnosta nauttiminen on yhteydessä ja tarjotaan taustatietoa sille, miksi luonnossa oleskelu voisi palauttaa työkuormituksesta. Luonnosta nauttiminen on rentouttava ja elvyttävä vapaa-ajan toiminto Työkuormituksesta palautuminen vaikkapa luontokävelyn avulla syntyy psyykkisten ja fysiologisten mekanismien kautta. Psykologinen irrottautuminen, rentoutuminen, taidon hallintakokemukset ja vapaa-ajan kontrollointi ovat keskeisiä palautumisen psykologisia mekanismeja (Sonnentag & Fritz, 2007; ks. tarkemmin luku 2.1). Kyselyaineistossa (N = 527; ks. liite 1) luonnosta nauttimisen useus oli palautumisen psykologisista mekanismeista merkitsevästi yhteydessä vapaa-ajan rentoutumiseen (r =.14***) ja taidonhallintaan eli mahdollisuuteen kokea haasteita ja saada uusia näkemyksiä vapaa-ajalla (r =.09*). Lisäksi luonnosta nauttimisen tehokkuus, siis sen koettu kyky palauttaa, oli myös yhteydessä rentoutumiseen vapaa-ajalla (r =.11*). Vaikka yhteydet eivät kovin voimakkaita olekaan, suuntaus on selvä: mitä enemmän kertoo työpäivän jälkeen tekevänsä rentouttavia asioita, sitä useammin kertoo myös 115

2 nauttivansa luonnosta vapaa-ajallaan ja sitä työkuormituksesta palauttavampana sen kokee. Luontokokemuksen yhteys rentoutumiseen on sopusoinnussa luontokokemuksia kuvaavien teorioiden (Kaplan & Kaplan, 1989; Ulrich, 1983) ja monien kokeellisten tutkimustulosten kanssa. Ympäristöpsykologisessa tutkimuksessa elpymisessä palautumisessa erotetaan psykofysiologinen elpyminen, tarkkaavuuden elpyminen sekä mielialan muutokset. On todettu, että puistomaisen luontonäkymän katseleminen muuttaa stressaantuneen ihmisen sydämen (syke, verenpaine) ja pään lihasten toimintaa rentoutuneeksi jo 5 7 minuutissa (Ulrich ym., 1991). Rentoutuminen on nopeampaa ja tehokkaampaa nähtäessä luontonäkymiä kuin kasvittomia kaupunkinäkymiä. Nämä myönteiset vaikutukset tulevat esille myös todellisissa ympäristöissä liikuttaessa. Tarkkaavuutta rasittavien tehtävien jälkeen luontoreittiä kävelleillä mitattiin 20 minuutin kävelyn kohdalla matalampi verenpaine kuin kaupunkireittiä kävelleillä (Hartig ym., 2003). Tarkkaavuustehtävässä suoriutuminen oli huonompaa kaupunki- kuin luontoryhmässä sekä kävelyn puolivälissä että sen jälkeen. Luontoryhmäläisillä myönteiset tunteet (iloisuus, tarkkaavaisuus) olivat lisääntyneet ja kielteiset (vihaisuus, surullisuus, pelko) vähentyneet, kun kaupunkiryhmäläisillä kävi päinvastoin. Elpymisessä tapahtuu siis fysiologista rentoutumista ja mielialan parantumista. Jopa stressaantumattomien koehenkilöiden on todettu aivojen alfa-aaltojen (EEG) sekä sydämen toiminnan (EKG) perusteella olevan rentoutuneempia katsellessaan luontokuvia (kasvillisuus- tai vesikuvia) kuin katsellessaan kaupunkikuvia (Ulrich, 1981). Aivojen alfa-aalloissa erot näkyivät jo kymmenen ensimmäisen diakuvan katsomisen aikana, noin kolmessa minuutissa. Luontokuvilla, erityisesti vettä sisältävillä, oli myös myönteisempiä vaikutuksia tunteisiin. Koehenkilöt kertoivat olevansa tarkkaavaisempia luontokuvien katselemisen jälkeen. He raportoivat enemmän surullisuuden tunteita katsoessaan kaupunkikuvia. Työstä palautumisen kyselyssä (N = 527) luonnosta nauttimisen useus ja sen kyky palauttaa eivät yllättäen olleet yhteydessä psykologiseen irrottautumiseen. Yllättävää tämä on siksi, että arkipäivästä irtautuminen on yksi neljästä havaitun elvyttävyyden osatekijästä, jotka mahdollistavat varsinaisen elpymiskokemuksen (Kaplan & Kaplan, 1989). Yksi syy yhteyden puuttumiseen voisi olla se, että palautumiskyselyssä psykologinen irrottautuminen tarkoitti ainoastaan työstä irrottautumista. Elpyminen on siis paitsi fysiologisia ja tunteiden muutoksia, myös 116

3 tietynsisältöinen kokemus. Ympäristön tarjoaman elpymiskokemuksen mahdollistaa neljä osakokemusta: 1) paikassa syntyvä lumoutumisen, 2) arkipäivästä irrottautumisen tuntemus (vrt. psykologinen irrottautuminen työstä), 3) ympäristön yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden tuntu sekä 4) ympäristön sopivuus itselle (vrt. kontrolli). Lumoutuminen on tarkkaavuuden tahatonta kiinnittymistä johonkin ympäristön kiinnostavaan kohteeseen. Esimerkiksi auringonlasku, järvenpinta, pilvet tai nuotion liekit ovat luontaisesti lumoavia luonnon piirteitä. Lumoavaa voi myös olla havaitsemisen tapahtuma. Lumoutumisella tarkoitetaan siis sekä tapahtumaa että tietynlaisia sisältöjä, kohteita. Arkipäivästä irtautuminen tarkoittaa arkipäivän kiireistä, vaatimuksista ja rutiineista poispääsemistä, pyrkimisen ja huolehtimisen lakkaamista. Irtautuminen ei ole vain erilleen vetäytymistä, esimerkiksi lomamatkalle lähtemistä. Tunne voi syntyä arkipäivän paikoissakin, esimerkiksi omassa huoneessa tai puutarhassa, jos paikka lumoaa ja tuntuu itselle sopivalta. Irtautuminen on siis sekä maantieteellistä että psyykkistä. Elvyttävän paikan tai maiseman ulottuvuuden ja laajuuden (engl. extent) sekä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden (engl. coherence) tuntu ovat myös osa elvyttävää kokemusta. Maiseman tai paikan tulisi luoda tuntu, että se ympäröi ja ulottuu riittävän laajalle, jotta sinne voi mennä. Maiseman tai paikan osien tulisi olla toisiinsa sopusointuisesti yhteydessä niin, että ympäristöstä muodostuu johdonmukainen vaikutelma. Ulottuvuuden tunnun voi omin silmin nähdä, mutta se voi olla myös aavistus siitä, että maailma jatkuu välittömästi havaitun yli. Esimerkiksi pieni japanilainen kivipuutarha voi tuntua koko maailmankaikkeuden peililtä ja tässä mielessä äärettömältä. Kun ihmisen tavoitteet ja mieltymykset, ympäristön asettamat vaatimukset ja ympäristöstä saatava tieto ovat yhdensuuntaisia, syntyy tuntu itselle sopivuudesta (engl. compatibility). Äärimuodossaan sopivuus tuntuu ykseydeltä paikan tai ympäristön kanssa. Itselle sopivuus virittää ihmistä pohtivaan ja mietiskelevään mielentilaan. On osoitettu, että elpymisen osakokemukset ovat yhteydessä fysiologiseen rentoutumiseen. Eräässä kokeessa koehenkilöt katsoivat elpymisen osakokemusten (lumo, arkipäivästä irrottavuus, ympäristön yhteneväisyys ja ympäristön sopivuus) perusteella valittuja luontokuvia yhteensä kahden minuutin ajan (12 kuvaa 10 sek./kuva). Tulokset osoittivat, että heidän fysiologiset toimintansa (EMG, EEG ja verenkierron muutokset) osoittivat rentoutuneempaa tilaa kuin vertailuasetelmassa, jossa ärsykkeinä olivat yhtä pitkän ajan esitetyt sinipintaiset kuvat (Chang ym., 2007). 117

4 Kaiken kaikkiaan eri ympäristöissä herää erivahvuisesti elpymiskokemuksen mahdollistavia elämyksiä (Kaplan & Kaplan, 1989). Mitä enemmän lumoudumme, irtaudumme arjesta, koemme yhtenäisyyden tuntua ja itselle sopivuutta tietyssä paikassa, sitä todennäköisemmin se suo elpymiskokemuksen, johon sisältyy lumoutumisen ja arjesta irtautumisen lisäksi rentoutumisen ja rauhoittumisen elämyksiä sekä mieltä vaivaavien asioiden unohtumista tai asettumista uusiin mittasuhteisiin. Lyhyenkin elvyttävän kokemuksen jälkeen mielessä pyörivät asiat alkavat unohtua ja "pää alkaa selvetä". Sitten alkaa tahdonalaisen tarkkaavuuden eli keskittymiskyvyn elpyminen. Kokemuksen jatkuessa pidempään tuntuu helpommalta kohdata mieltä painavia asioita ja pohtia oman elämän päämääriä ja tarkoitusta. Luonnosta nauttimisen yhteys työkuormituksesta palautumiseen välittyy rentoutumisen ja elämäntyytyväisyyden kautta Kuvioon 1 on koottu kyselyaineistosta tehdyn korrelaatioanalyysin tulokset, joissa tarkastellaan luonnosta nauttimisen yhteyttä työkuormituksesta palautumiseen välittävien mekanismien kautta. Nimittäin korrelaatioanalyysit osoittivat, ettei työstä palautumisen tarve (joka tarkoittaa väsymystä ja vetäytymisen halua työpäivän jälkeen) eikä se, kuinka hyvin ihminen kokee yleensä palautuvansa työpäivän jälkeen (palautumisen arvio) olleet kumpikaan suoraan yhteydessä luonnosta nauttimiseen käytettyyn aikaan tai sen palauttavuuden kokemukseen. Sen sijaan psykologisista mekanismeista työpäivän jälkeinen rentoutuminen, johon puolestaan luonnosta nauttiminen on merkitsevästi yhteydessä, kuten jo todettiin, on vahvasti yhteydessä sekä palautumisen tarpeeseen (r = -.46***) että palautumisen onnistuneisuuden kokemukseen (r = -.47***). Mitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta ja mitä huonommin yleensä kokee palautuvansa työkuormituksesta työpäivän jälkeen, sitä vähemmän arvioi rentoutuvansa vapaa-ajalla. Aikaisemmat tutkimuksemme osoittavat, että luontokokemukset ja erityisesti niiden elvyttävyys ovat yhteydessä myös elämäntyytyväisyyteen (Korpela ym., 2008a). Tarkastellessani tätä yhteyttä kyselyaineistossa havaitsin, että luonnosta nauttimiseen vapaa-ajalla käytetty aika on erittäin merkitsevästi yhteydessä elämäntyytyväisyyteen (r =.17***; ks. kuvio 5.2.1), kun taas luonnosta nauttimisen palauttavuuden kokemus ei ole yhteydessä elämäntyytyväisyyteen. Lisäksi elämän- 118

5 tyytyväisyys on vahvasti yhteydessä palautumisen tarpeeseen (r = -.48***; kuvio 5.2.1): mitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta (väsymystä ja vetäytymisen halua) työpäivän jälkeen, sitä tyytymättömämpi elämäänsä on. Sen lisäksi elämäntyytyväisyys on yhteydessä vapaa-ajan rentoutumiseen (r =.37***; kuvio 1). Mitä useammin kertoo työpäivän jälkeen tekevänsä rentouttavia asioita, sitä tyytyväisempi elämäänsä on..17 Luonnosta nauttimisen useus Rentoutuminen Elämäntyytyväisyys vapaa-ajalla Palautumisen tarve -.46 Kuvio 1. Luonnosta nauttimisen epäsuora yhteys palautumisen tarpeeseen (luvut ovat korrelaatioita). Onkin mahdollista, että luonnosta nauttimisen ja palautumisen tarpeen välillä ei pelkän yksittäiskorrelaation perusteella havaita yhteyttä, koska yhteys syntyy rentoutumisen ja elämäntyytyväisyyden kautta. Saattaa siis olla, että luontokokemukset vaikuttavat rentouttavasti ja elämäntyytyväisyyttä lisäävästi ja vasta kun nämä otetaan huomioon, havaitaan yhteys palautumisen tarpeeseen. Kyselyaineiston analyysit osoittivatkin, että rentoutuminen ja elämäntyytyväisyys ovat ns. osittain välittäviä tekijöitä (mediaattoreita). Yhteydet syntyvät osittain näiden välittävien ilmiöiden kautta, mutta eivät kokonaan. Muitakin välittäviä tekijöitä voi siis olla olemassa. Korrelaatioyhteys luonnosta nauttimisen useudesta elämäntyytyväisyyteen pieneni (mutta jäi tilastollisesti merkitseväksi), kun rentoutuminen huomioitiin. Vastaavasti yhteys rentoutumisen ja palautumisen tarpeen välillä pieneni (mutta jäi tilastollisesti merkitseväksi), kun elämäntyytyväisyys vakioitiin. 119

6 Ilmeisesti on niin, että mitä vähemmän tekee rentouttavia asioita vapaa-ajalla, mukaan lukien luonnosta nauttiminen, sitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta. Mielipaikkakokemuksia selvittävissä tutkimuksissa onkin selvitetty tarkemmin paikkoihin liittyviä rentoutumisen ja elpymisen kokemuksia. Mielipaikat ja elpyminen Mielipaikkatutkimusten pääidea on ollut, että ihmiset tietoisesti tai tiedostamatta pyrkivät säätelemään oloaan ja mielentilaansa valitsemalla itselleen sopivia ympäristöjä ja välttelemällä sopimattomia. Mielipaikkojen on havaittu aikuisilla olevan valtaosin (n. 60 % mielipaikoista) luontopaikkoja myös muualla kuin Suomessa (Jorgensen ym., 2006; Korpela ym., 2001; Newell, 1997). Paikkoihin halutaan useimmiten rauhoittumaan ja virkistymään sekä nauttimaan luonnosta. Pääkaupunkiseudulta kerätyssä aikuisaineistossa havaittiin, että ne, jotka raportoivat muita enemmän kielteistä mielialaa (Korpela, 2003) tai joilla on muita enemmän ruumiillisia pikkuvaivoja, kuten pää- tai hartiasärkyjä, väsymystä tai huimausta ja heikkoa oloa (Korpela & Ylén, 2007), valitsivat muita todennäköisemmin mielipaikakseen asuinympäristönsä luontopaikan. He myös kokivat mielialansa kohentuvan enemmän kuin ne, joilla oli vähän kielteistä mielialaa ja oirehtimista. Kiinnostavaa on, että erityisesti luontomielipaikoissa itsesäätely on stressitason ja -kokemuksen, mielialan ja minäkokemuksen säätelyä. Niissä käymisen koetaan siis elvyttävän, selkiyttävän ajatuksia ja oman elämän pohdintaa, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamista, oman menneisyyden muistelua ja akkujen lataamista (Korpela, 2001; Korpela & Kyttä, 1991). Tällaista kognitiivista ja emotionaalista itsesäätelyä on havaittu jo 8-vuotiailla lapsilla (Korpela ym., 2002). Elvyttävästä ympäristöstä saattaa siis ajan mittaan muodostua psyykkistä itsesäätelyä palveleva mielipaikka, jota käytetään arkiulkoilun yhteydessä mm. päivittäisen stressin säätelyyn. Mielipaikkavalinnoissa onkin sattumaa suurempaa pysyvyyttä ainakin 10 kuukauden ajan (Korpela ym., 2008b). Kyselyaineiston perusteella ne, joilla on palautumisen vaikeuksia, hakeutuvat luontoon ja arvioivat sen olevan hyvin työkuormituksesta palauttavaa, mutta epäselväksi jää, missä vaiheessa luonnosta nauttiminen alkaa kohentaa palautumisen kokemusta. Asia ei selviä poikkileikkaustutkimuksessa ja -analyysissa, vaan vaatii seurantatutkimuksia. Aiheesta on tiettävästi vain yksi kokeellinen päiväkirjatutkimus 120

7 (Korpela & Ylén, 2008), joka osoittaa, että toistuvat luontomielipaikkakäynnit lisäävät elpymiskokemusten voimakkuutta. Kokeessa muodostettiin ryhmä, joka kävi mielipaikassa päivittäin viiden päivän ajan. Toinen ryhmä pidättäytyi mielipaikkakäynneistä ja kontrolliryhmälle ei annettu paikkakäynneistä mitään erityisohjeita. Koe osoitti, että lisäämällä mielipaikassa käyntejä (sekä luonto- että muut mielipaikat) voitiin elpymiskokemuksien voimakkuutta lisätä erittäin selvästi. Mielipaikkaryhmä koki myös koetun terveydentilansa parhaimmaksi, mutta ero muihin ryhmiin oli tilastollisesti vain suuntaa-antava (ei merkitsevä). Yhteenvetoa ja käytännön vihjeitä Kerrattakoon, että luonnosta nauttiminen koettiin keskimääräisesti toiseksi parhaiten palauttavana vapaa-ajan toimintona kyselyssä, johon vastasi 527 viiden eri alan työntekijää, ja 72 % vastaajista arvioi sen palauttavan työkuormituksesta hyvin. Kokeelliset tutkimukset osoittavat, että toimistotyötä muistuttavien stressitilanteiden jälkeen luontoympäristön katselu tai siellä oleilu tai kävely rentouttaa fysiologisesti (ja kaupunkiympäristöä tehokkaammin) noin 4 7 minuutin kuluttua. Työpäivän kuluessa voisikin pitää tällaisia mikroelpymishetkiä katselemalla ikkunasta luontoon mikäli tällainen ikkunamaisema on käytössä. Tiedetään, että ikkunanäkymän vihreys vähentää jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja ahdistuneisuutta työssä sekä lieventää työn kuormittavuuden (aikapaine, vähäiset työhön vaikuttamisen mahdollisuudet) vaikutuksia jännittyneisyyteen (Leather ym., 1998). Tähän tutkimukseen osallistui 100 eteläeurooppalaisen viinintuottajan työntekijää. Vastaajista 65 % oli valmistustehtävissä ja 35 % hallinto-, asiantuntija- ja johtotehtävissä. Myös työhuoneeseen ulottuvan auringonvalon määrä oli yhteydessä parempaan työtyytyväisyyteen ja koettuun hyvinvointiin ja vähäisiin työpaikanvaihtoaikeisiin. Tutkijat suosittelevat auringonvalon, ikkunoiden ja kasvillisuusalueiden huomioonottamista tehtaiden, toimistojen ja muiden työpaikkojen suunnittelussa (Leather ym., 1998). Jos ikkunanäkymää luontoon ei ole, lyhyt kävely tai eväiden nauttiminen luonnon helmassa kesäaikaan voisi suoda muutaman minuutin elpymishetken. Näin estettäisiin ja katkaistaisiin stressin ja työkuormituksen kasaantumista. Koska toistuvat mielipaikkakäynnit lisäävät elpymiskokemusten voimakkuutta, mielipaikkakäynnit, erityisesti luontoympäristössä, voitaisiin ymmärtää myös 121

8 laajemmin hyvinvoinnin edistämiskeinoksi. Viherympäristöihin kustannustehokkaana hyvinvoinnin ylläpitäjänä on kiinnitetty hiljan huomiota Suomessakin (Sulander & Holopainen, 2007). Liikuntareseptejä täydentämään voitaisiin alkaa kirjoittaa mielipaikkareseptejä (Korpela ym., 2008a). Tällaista voitaisiin kokeilla mm. terveydenhuollossa ja liikuntaneuvonnassa. Mielipaikkareseptissä ihmisiä innostetaan löytämään arkiympäristöstään mielipaikkoja ja kirjaamaan niihin liittyviä kokemuksia ja elämyksiä. Tätä kautta liikuntaa kertyy luonnostaan ja ihmiset ehkä alkavat kiinnittää entistä laatutietoisempaa huomiota fyysiseen ympäristöönsä ja sen aiheuttamiin kokemuksiin ja mielialoihin. Ulrich (2000) on esittänyt yleiset ihmistä tukevien ympäristöjen suunnittelun (evidence-based supportive design) perusperiaatteet yhteenvetona mm. elvyttäviä ympäristöjä koskevasta tutkimustiedosta. Esimerkiksi terveydenhoidon ympäristöjen ja työpaikkojen ei pitäisi estää stressin hallintaa eikä toimia stressaavina tai ihmisen hallinnantunnetta heikentävinä tekijöinä, vaan niillä tulisi olla stressiä vähentävä vaikutus. Tällöin fyysisistä tekijöistä tärkeimpiä ovat luonto- ja viherympäristöt sekä luontoelementit (puut, pensaat, kukat, vesi). Melu, suuri ihmismäärä, turvattomuus ja roskat mainitaan stressin vähentämistä haittaavina tekijöinä. Näiden osatekijöiden hyvällä suunnittelulla vaikutetaan todennäköisimmin vähentävästi potilaiden ja omaisten kokemaan stressiin ja ahdistukseen sekä lisäävästi potilaiden ja työntekijöiden tyytyväisyyteen. Ympäristön suunnittelun avulla myös kivun kokemusten väheneminen (Diette ym., 2003) ja säästöt lääkekuluissa tai hoitopäivissä (Ulrich, 1984) voivat olla mahdollisia erityisryhmissä. Sappikivipotilaiden havaittiin toipuvan vuorokautta nopeammin ja tulevan toimeen lievemmällä kipulääkityksellä puistoon suuntautuneissa potilashuoneissa kuin tiiliseinään suuntautuneissa huoneissa (Ulrich, 1984). Keuhkoputken tähystyksessä todettiin muita vähäisempää koettua kipua niillä potilailla, joilla oli luontonäkymä sänkyä ympäröivässä verhossa ja luontoäänien kuuntelumahdollisuus (Diette ym., 2003). Työympäristöjen elvyttävyyttä voidaan myös arvioida ja kehittää. Työterveyslaitoksen Terve mieli työssä -hankkeessa on kehitetty työpaikkaselvitykseen liittyvä työolojen mielenterveysvaikutusten arviointikehys (MIVA-kehys) (Kivistö ym., 2008). Sen psyykkisen kuormituskestävyyden ja palautumiskyvyn osaalueella selvitettiin työympäristön elvyttävyyden kokemuksia (lumoutumisen, irtautumisen, johdonmukaisuuden ja itselle sopivuuden tuntu). Niitä arvioitiin 122

9 työympäristöön sopivaksi muokatulla 16-osioisella havaitun elvyttävyyden mittarilla. Hankkeeseen osallistuneilla neljällä työpaikalla (autokorjaamo, kotihoito, sosiaalitoimisto ja päiväkoti) hankalimmin toteutettavissa oli työstä irtautumisen hetket, siis juuri mikroelvyttävät hetket. Työpaikkaselvitys johtikin kullekin työpaikalle räätälöityihin suosituksiin työympäristön muokkaamisesta paremmin työstä irrottautumista ja elpymistä tukevaksi. Kootusti sanottuna seuraavilla toimilla voi säädellä omaa elpymistään eli työkuormituksesta palautumistaan: 1) Nauti luonnosta vapaa-ajalla. Kuuntele ja katsele sekä ympäristöä että itseäsi. 2) Kirjoita itsellesi mielipaikkaresepti. Mieti, millä perusteella valitset vaikkapa sunnuntaikävelysi reitin. Mitä paikkoja ja reittejä välttelet ja miksi? Mieti, millaisissa maisemissa ja paikoissa elvyt ja palaudut. Ovatko ne näköalapaikkoja, järvenrantoja vai suojaisia puisto- tai metsäpolkuja? Mikä on mielipaikkasi, jonne askeleet vievät huomaamatta? Avaudu paikalle ja omille kokemuksillesi. Mistä löytäisit uuden mielipaikan? 3) Kokeile saada työpäivään mahtumaan mikroelpymishetki, yksi tai useampia. Unohdu tuijottamaan ulos ikkunasta tai kävele läheiseen puistoon haukkaamaan happea tai syömään eväitä. Pohdi, miten työpaikkasi fyysinen ympäristö tukee työssä jaksamista. Lähteet Chang, C-Y., Hammitt, W. E., Chen, P-K., Machnik, L., & Su, W-C. (2007). Psychophysiological responses and restorative values of natural environments in Taiwan. Landscape and Urban Planning, 85, Diette, G. B., Lechtzin, N., Haponik, E., Devrotes, A., & Rubin, H. R. (2003). Distraction therapy with nature sights and sounds reduces pain during flexible bronchoscopy. CHEST, 123, Hartig, T., Evans, G. W., Jamner, L. D., Davis, D. S., & Gärling, T. (2003). Tracking restoration in natural and urban field settings. Journal of Environmental Psychology, 23,

10 Jorgensen, A., Hitchmough, J., & Dunnett, N. (2007). Woodland as a setting for housing-appreciation and fear and the contribution to residential satisfaction and place identity in Warrington New Town, UK. Landscape and Urban Planning, 79, Kaplan, R., & Kaplan, S. (1989). The experience of nature. A psychological perspective. Cambridge: Cambridge University Press. Kivistö, S., Kallio, E., & Turunen, G. (2008). Työ, henkinen hyvinvointi ja mielenterveys. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 33. Helsinki: Yliopistopaino Oy. Korpela, K. (2001). Koettu terveys ja asuinalueen mieluisat ja epämieluisat ympäristöt. Raportissa Melukylä vai mansikkapaikka? Asukkaiden ja asiantuntijoiden näkemyksiä asuinalueiden terveellisyydestä. Suomen ympäristö 467, Helsinki: Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto. Korpela, K. M. (2003). Negative mood and adult place preference. Environment & Behavior, 35, Korpela, K., Hartig, T., Kaiser, F., & Fuhrer, U. (2001). Restorative experience and self- regulation in favorite places. Environment & Behavior, 33, Korpela, K. & Kyttä, M. (1991). Ympäristöanalyysi Tampereella. Raportissa C. Burman, M. Honkanen, T. Koho, K. Korpela, M. Kyttä, H. Lehtonen, P. Siitonen, S. Säätelä & P. Tuovinen: Ympäristön kokeminen ja havainnollistaminen. Esteettisesti ja laadullisesti korkeatasoinen fyysinen ympäristö ja uudet suunnittelutekniikat. Osa 2. Valtion teknillinen tutkimuskeskus, Tiedotteita 1235, Espoo. Korpela, K., Kyttä, M., & Hartig, T. (2002). Restorative experience, self-regulation and children s place preferences. Journal of Environmental Psychology, 22, Korpela, K., & Ylén, M. (2007). Perceived health is associated with visiting natural favourite places in the vicinity. Health & Place, 13, Korpela, K., & Ylén, M. (2008). Visiting favorite places increases stress-alleviating experiences a field experiment. Arvioitavana oleva käsikirjoitus. Korpela, K., Ylén, M., Tyrväinen, L., & Silvennoinen, H. (2008a). Determinants of restorative experiences in everyday favourite places. Health & Place, 14, Korpela, K., Ylén, M., Tyrväinen, L., & Silvennoinen, H. (2008b). Stability of self-reported favourite places and place attachment over a 10-month period. Journal of Environmental Psychology. doi: /j.jenvp Leather, P., Pyrgas, M., Beale, D., & Lawrence, C. (1998). Windows in the workplace: Sunlight, view, and occupational stress. Environment & Behavior, 30, Newell, P. B. (1997). A cross-cultural examination of favourite places. Environment & Behavior, 29, Paronen, O. (2001). Ulkoilun hyvinvointikokemukset ja esteet. Teoksessa T. Sievänen (toim.), Luonnon virkistyskäyttö Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI-tutkimus (s ). Loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. METLA, Vantaan tutkimuskeskus. 124

11 Sievänen, T. (toim.) (2001). Luonnon virkistyskäyttö Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI-tutkimus Loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. Sonnentag, S., & Fritz, C. (2007). The recovery experience questionnaire: development and validation of a measure for assessing recuperation and unwinding from work. Journal of Occupational Health Psychology, 12, Sulander, T., & Holopainen, M. (2007). Viherympäristöt parantavat ikäihmisten hyvinvointia. Helsingin Sanomat, Mielipide, , C5. Ulrich, R. S. (1981). Natural versus urban scenes. Some psychophysiological effects. Environment & Behavior, 13, Ulrich, R. S. (1983). Aesthetic and affective response to natural environment. Teoksessa I. Altman, & J. F. Wohlwill (toim.), Human behavior and environment: Advances in theory and research. Behavior and the natural environment (Vol. 6, s ). New York: Plenum Press. Ulrich, R. S. (1984). View through a window may influence recovery from surgery. Science, 224, Ulrich, R. S. (2000). Effects on Healthcare Environmental Design on Medical Outcomes. Teoksessa A. Dilani (toim.), Design and health the therapeutic benefits of design (s ). http: // ( ). Ulrich, R. S. (2002). Health benefits of gardens in hospitals. Paper for conference Plants for People, International Exhibition, Floriade. ( ) Ulrich, R., Simons, R.F., Losito, B.D., Fiorito, E., Miles, M.A., & Zelson, M. (1991). Stress recovery during exposure to natural and urban environments. Journal of Environmental Psychology, 11,