5.2. LUONNOSTA NAUTTIMINEN TYÖSTÄ PALAUTUMISEN KEINONA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5.2. LUONNOSTA NAUTTIMINEN TYÖSTÄ PALAUTUMISEN KEINONA"

Transkriptio

1 Kalevi Korpela Teoksessa U. Kinnunen & S. Mauno (2008). (toim.) Irtiottoja työstä: työkuormituksesta palautumisen psykologia, Tampere: Yliopistopaino LUONNOSTA NAUTTIMINEN TYÖSTÄ PALAUTUMISEN KEINONA Luonnossa oleskelu ja luonnosta nauttiminen on suomalaisille tuttu keino palautua työkuormituksesta. Valtakunnallinen luonnon virkistyskäytön inventointi (LVVI - tutkimus) vuosilta osoitti, että kaksi kolmesta suomalaisesta harrastaa kävelylenkkeilyä luontoympäristössä (Sievänen, 2001). Lähiympäristössä tapahtuva ulkoilu antoi mielihyvää ja esteettisiä elämyksiä, tuntui parantavan terveyttä ja kuntoa sekä auttoi irtautumaan arjesta (Paronen, 2001). Viimeisin lähiulkoilukerta piristi ja virkisti, mutta myös rauhoitti ja rentoutti. Tärkeitä ulkoilukokemuksessa olivat luonto ja maisemat. Kuten luvusta 5.1 ilmenee, luonnosta nauttiminen koettiin keskimääräisesti toiseksi parhaiten palauttavana vapaa-ajan toimintona kyselyssä, johon vastasi 527 viiden eri alan työntekijää; vastaajista 72 % arvioi luonnosta nauttimisen palauttavan työkuormituksesta hyvin. Tässä luvussa selvitetään tarkemmin, mihin ilmiöihin luonnosta nauttiminen on yhteydessä ja tarjotaan taustatietoa sille, miksi luonnossa oleskelu voisi palauttaa työkuormituksesta. Luonnosta nauttiminen on rentouttava ja elvyttävä vapaa-ajan toiminto Työkuormituksesta palautuminen vaikkapa luontokävelyn avulla syntyy psyykkisten ja fysiologisten mekanismien kautta. Psykologinen irrottautuminen, rentoutuminen, taidon hallintakokemukset ja vapaa-ajan kontrollointi ovat keskeisiä palautumisen psykologisia mekanismeja (Sonnentag & Fritz, 2007; ks. tarkemmin luku 2.1). Kyselyaineistossa (N = 527; ks. liite 1) luonnosta nauttimisen useus oli palautumisen psykologisista mekanismeista merkitsevästi yhteydessä vapaa-ajan rentoutumiseen (r =.14***) ja taidonhallintaan eli mahdollisuuteen kokea haasteita ja saada uusia näkemyksiä vapaa-ajalla (r =.09*). Lisäksi luonnosta nauttimisen tehokkuus, siis sen koettu kyky palauttaa, oli myös yhteydessä rentoutumiseen vapaa-ajalla (r =.11*). Vaikka yhteydet eivät kovin voimakkaita olekaan, suuntaus on selvä: mitä enemmän kertoo työpäivän jälkeen tekevänsä rentouttavia asioita, sitä useammin kertoo myös 115

2 nauttivansa luonnosta vapaa-ajallaan ja sitä työkuormituksesta palauttavampana sen kokee. Luontokokemuksen yhteys rentoutumiseen on sopusoinnussa luontokokemuksia kuvaavien teorioiden (Kaplan & Kaplan, 1989; Ulrich, 1983) ja monien kokeellisten tutkimustulosten kanssa. Ympäristöpsykologisessa tutkimuksessa elpymisessä palautumisessa erotetaan psykofysiologinen elpyminen, tarkkaavuuden elpyminen sekä mielialan muutokset. On todettu, että puistomaisen luontonäkymän katseleminen muuttaa stressaantuneen ihmisen sydämen (syke, verenpaine) ja pään lihasten toimintaa rentoutuneeksi jo 5 7 minuutissa (Ulrich ym., 1991). Rentoutuminen on nopeampaa ja tehokkaampaa nähtäessä luontonäkymiä kuin kasvittomia kaupunkinäkymiä. Nämä myönteiset vaikutukset tulevat esille myös todellisissa ympäristöissä liikuttaessa. Tarkkaavuutta rasittavien tehtävien jälkeen luontoreittiä kävelleillä mitattiin 20 minuutin kävelyn kohdalla matalampi verenpaine kuin kaupunkireittiä kävelleillä (Hartig ym., 2003). Tarkkaavuustehtävässä suoriutuminen oli huonompaa kaupunki- kuin luontoryhmässä sekä kävelyn puolivälissä että sen jälkeen. Luontoryhmäläisillä myönteiset tunteet (iloisuus, tarkkaavaisuus) olivat lisääntyneet ja kielteiset (vihaisuus, surullisuus, pelko) vähentyneet, kun kaupunkiryhmäläisillä kävi päinvastoin. Elpymisessä tapahtuu siis fysiologista rentoutumista ja mielialan parantumista. Jopa stressaantumattomien koehenkilöiden on todettu aivojen alfa-aaltojen (EEG) sekä sydämen toiminnan (EKG) perusteella olevan rentoutuneempia katsellessaan luontokuvia (kasvillisuus- tai vesikuvia) kuin katsellessaan kaupunkikuvia (Ulrich, 1981). Aivojen alfa-aalloissa erot näkyivät jo kymmenen ensimmäisen diakuvan katsomisen aikana, noin kolmessa minuutissa. Luontokuvilla, erityisesti vettä sisältävillä, oli myös myönteisempiä vaikutuksia tunteisiin. Koehenkilöt kertoivat olevansa tarkkaavaisempia luontokuvien katselemisen jälkeen. He raportoivat enemmän surullisuuden tunteita katsoessaan kaupunkikuvia. Työstä palautumisen kyselyssä (N = 527) luonnosta nauttimisen useus ja sen kyky palauttaa eivät yllättäen olleet yhteydessä psykologiseen irrottautumiseen. Yllättävää tämä on siksi, että arkipäivästä irtautuminen on yksi neljästä havaitun elvyttävyyden osatekijästä, jotka mahdollistavat varsinaisen elpymiskokemuksen (Kaplan & Kaplan, 1989). Yksi syy yhteyden puuttumiseen voisi olla se, että palautumiskyselyssä psykologinen irrottautuminen tarkoitti ainoastaan työstä irrottautumista. Elpyminen on siis paitsi fysiologisia ja tunteiden muutoksia, myös 116

3 tietynsisältöinen kokemus. Ympäristön tarjoaman elpymiskokemuksen mahdollistaa neljä osakokemusta: 1) paikassa syntyvä lumoutumisen, 2) arkipäivästä irrottautumisen tuntemus (vrt. psykologinen irrottautuminen työstä), 3) ympäristön yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden tuntu sekä 4) ympäristön sopivuus itselle (vrt. kontrolli). Lumoutuminen on tarkkaavuuden tahatonta kiinnittymistä johonkin ympäristön kiinnostavaan kohteeseen. Esimerkiksi auringonlasku, järvenpinta, pilvet tai nuotion liekit ovat luontaisesti lumoavia luonnon piirteitä. Lumoavaa voi myös olla havaitsemisen tapahtuma. Lumoutumisella tarkoitetaan siis sekä tapahtumaa että tietynlaisia sisältöjä, kohteita. Arkipäivästä irtautuminen tarkoittaa arkipäivän kiireistä, vaatimuksista ja rutiineista poispääsemistä, pyrkimisen ja huolehtimisen lakkaamista. Irtautuminen ei ole vain erilleen vetäytymistä, esimerkiksi lomamatkalle lähtemistä. Tunne voi syntyä arkipäivän paikoissakin, esimerkiksi omassa huoneessa tai puutarhassa, jos paikka lumoaa ja tuntuu itselle sopivalta. Irtautuminen on siis sekä maantieteellistä että psyykkistä. Elvyttävän paikan tai maiseman ulottuvuuden ja laajuuden (engl. extent) sekä yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden (engl. coherence) tuntu ovat myös osa elvyttävää kokemusta. Maiseman tai paikan tulisi luoda tuntu, että se ympäröi ja ulottuu riittävän laajalle, jotta sinne voi mennä. Maiseman tai paikan osien tulisi olla toisiinsa sopusointuisesti yhteydessä niin, että ympäristöstä muodostuu johdonmukainen vaikutelma. Ulottuvuuden tunnun voi omin silmin nähdä, mutta se voi olla myös aavistus siitä, että maailma jatkuu välittömästi havaitun yli. Esimerkiksi pieni japanilainen kivipuutarha voi tuntua koko maailmankaikkeuden peililtä ja tässä mielessä äärettömältä. Kun ihmisen tavoitteet ja mieltymykset, ympäristön asettamat vaatimukset ja ympäristöstä saatava tieto ovat yhdensuuntaisia, syntyy tuntu itselle sopivuudesta (engl. compatibility). Äärimuodossaan sopivuus tuntuu ykseydeltä paikan tai ympäristön kanssa. Itselle sopivuus virittää ihmistä pohtivaan ja mietiskelevään mielentilaan. On osoitettu, että elpymisen osakokemukset ovat yhteydessä fysiologiseen rentoutumiseen. Eräässä kokeessa koehenkilöt katsoivat elpymisen osakokemusten (lumo, arkipäivästä irrottavuus, ympäristön yhteneväisyys ja ympäristön sopivuus) perusteella valittuja luontokuvia yhteensä kahden minuutin ajan (12 kuvaa 10 sek./kuva). Tulokset osoittivat, että heidän fysiologiset toimintansa (EMG, EEG ja verenkierron muutokset) osoittivat rentoutuneempaa tilaa kuin vertailuasetelmassa, jossa ärsykkeinä olivat yhtä pitkän ajan esitetyt sinipintaiset kuvat (Chang ym., 2007). 117

4 Kaiken kaikkiaan eri ympäristöissä herää erivahvuisesti elpymiskokemuksen mahdollistavia elämyksiä (Kaplan & Kaplan, 1989). Mitä enemmän lumoudumme, irtaudumme arjesta, koemme yhtenäisyyden tuntua ja itselle sopivuutta tietyssä paikassa, sitä todennäköisemmin se suo elpymiskokemuksen, johon sisältyy lumoutumisen ja arjesta irtautumisen lisäksi rentoutumisen ja rauhoittumisen elämyksiä sekä mieltä vaivaavien asioiden unohtumista tai asettumista uusiin mittasuhteisiin. Lyhyenkin elvyttävän kokemuksen jälkeen mielessä pyörivät asiat alkavat unohtua ja "pää alkaa selvetä". Sitten alkaa tahdonalaisen tarkkaavuuden eli keskittymiskyvyn elpyminen. Kokemuksen jatkuessa pidempään tuntuu helpommalta kohdata mieltä painavia asioita ja pohtia oman elämän päämääriä ja tarkoitusta. Luonnosta nauttimisen yhteys työkuormituksesta palautumiseen välittyy rentoutumisen ja elämäntyytyväisyyden kautta Kuvioon 1 on koottu kyselyaineistosta tehdyn korrelaatioanalyysin tulokset, joissa tarkastellaan luonnosta nauttimisen yhteyttä työkuormituksesta palautumiseen välittävien mekanismien kautta. Nimittäin korrelaatioanalyysit osoittivat, ettei työstä palautumisen tarve (joka tarkoittaa väsymystä ja vetäytymisen halua työpäivän jälkeen) eikä se, kuinka hyvin ihminen kokee yleensä palautuvansa työpäivän jälkeen (palautumisen arvio) olleet kumpikaan suoraan yhteydessä luonnosta nauttimiseen käytettyyn aikaan tai sen palauttavuuden kokemukseen. Sen sijaan psykologisista mekanismeista työpäivän jälkeinen rentoutuminen, johon puolestaan luonnosta nauttiminen on merkitsevästi yhteydessä, kuten jo todettiin, on vahvasti yhteydessä sekä palautumisen tarpeeseen (r = -.46***) että palautumisen onnistuneisuuden kokemukseen (r = -.47***). Mitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta ja mitä huonommin yleensä kokee palautuvansa työkuormituksesta työpäivän jälkeen, sitä vähemmän arvioi rentoutuvansa vapaa-ajalla. Aikaisemmat tutkimuksemme osoittavat, että luontokokemukset ja erityisesti niiden elvyttävyys ovat yhteydessä myös elämäntyytyväisyyteen (Korpela ym., 2008a). Tarkastellessani tätä yhteyttä kyselyaineistossa havaitsin, että luonnosta nauttimiseen vapaa-ajalla käytetty aika on erittäin merkitsevästi yhteydessä elämäntyytyväisyyteen (r =.17***; ks. kuvio 5.2.1), kun taas luonnosta nauttimisen palauttavuuden kokemus ei ole yhteydessä elämäntyytyväisyyteen. Lisäksi elämän- 118

5 tyytyväisyys on vahvasti yhteydessä palautumisen tarpeeseen (r = -.48***; kuvio 5.2.1): mitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta (väsymystä ja vetäytymisen halua) työpäivän jälkeen, sitä tyytymättömämpi elämäänsä on. Sen lisäksi elämäntyytyväisyys on yhteydessä vapaa-ajan rentoutumiseen (r =.37***; kuvio 1). Mitä useammin kertoo työpäivän jälkeen tekevänsä rentouttavia asioita, sitä tyytyväisempi elämäänsä on..17 Luonnosta nauttimisen useus Rentoutuminen Elämäntyytyväisyys vapaa-ajalla Palautumisen tarve -.46 Kuvio 1. Luonnosta nauttimisen epäsuora yhteys palautumisen tarpeeseen (luvut ovat korrelaatioita). Onkin mahdollista, että luonnosta nauttimisen ja palautumisen tarpeen välillä ei pelkän yksittäiskorrelaation perusteella havaita yhteyttä, koska yhteys syntyy rentoutumisen ja elämäntyytyväisyyden kautta. Saattaa siis olla, että luontokokemukset vaikuttavat rentouttavasti ja elämäntyytyväisyyttä lisäävästi ja vasta kun nämä otetaan huomioon, havaitaan yhteys palautumisen tarpeeseen. Kyselyaineiston analyysit osoittivatkin, että rentoutuminen ja elämäntyytyväisyys ovat ns. osittain välittäviä tekijöitä (mediaattoreita). Yhteydet syntyvät osittain näiden välittävien ilmiöiden kautta, mutta eivät kokonaan. Muitakin välittäviä tekijöitä voi siis olla olemassa. Korrelaatioyhteys luonnosta nauttimisen useudesta elämäntyytyväisyyteen pieneni (mutta jäi tilastollisesti merkitseväksi), kun rentoutuminen huomioitiin. Vastaavasti yhteys rentoutumisen ja palautumisen tarpeen välillä pieneni (mutta jäi tilastollisesti merkitseväksi), kun elämäntyytyväisyys vakioitiin. 119

6 Ilmeisesti on niin, että mitä vähemmän tekee rentouttavia asioita vapaa-ajalla, mukaan lukien luonnosta nauttiminen, sitä useammin kokee työstä palautumisen tarvetta. Mielipaikkakokemuksia selvittävissä tutkimuksissa onkin selvitetty tarkemmin paikkoihin liittyviä rentoutumisen ja elpymisen kokemuksia. Mielipaikat ja elpyminen Mielipaikkatutkimusten pääidea on ollut, että ihmiset tietoisesti tai tiedostamatta pyrkivät säätelemään oloaan ja mielentilaansa valitsemalla itselleen sopivia ympäristöjä ja välttelemällä sopimattomia. Mielipaikkojen on havaittu aikuisilla olevan valtaosin (n. 60 % mielipaikoista) luontopaikkoja myös muualla kuin Suomessa (Jorgensen ym., 2006; Korpela ym., 2001; Newell, 1997). Paikkoihin halutaan useimmiten rauhoittumaan ja virkistymään sekä nauttimaan luonnosta. Pääkaupunkiseudulta kerätyssä aikuisaineistossa havaittiin, että ne, jotka raportoivat muita enemmän kielteistä mielialaa (Korpela, 2003) tai joilla on muita enemmän ruumiillisia pikkuvaivoja, kuten pää- tai hartiasärkyjä, väsymystä tai huimausta ja heikkoa oloa (Korpela & Ylén, 2007), valitsivat muita todennäköisemmin mielipaikakseen asuinympäristönsä luontopaikan. He myös kokivat mielialansa kohentuvan enemmän kuin ne, joilla oli vähän kielteistä mielialaa ja oirehtimista. Kiinnostavaa on, että erityisesti luontomielipaikoissa itsesäätely on stressitason ja -kokemuksen, mielialan ja minäkokemuksen säätelyä. Niissä käymisen koetaan siis elvyttävän, selkiyttävän ajatuksia ja oman elämän pohdintaa, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamista, oman menneisyyden muistelua ja akkujen lataamista (Korpela, 2001; Korpela & Kyttä, 1991). Tällaista kognitiivista ja emotionaalista itsesäätelyä on havaittu jo 8-vuotiailla lapsilla (Korpela ym., 2002). Elvyttävästä ympäristöstä saattaa siis ajan mittaan muodostua psyykkistä itsesäätelyä palveleva mielipaikka, jota käytetään arkiulkoilun yhteydessä mm. päivittäisen stressin säätelyyn. Mielipaikkavalinnoissa onkin sattumaa suurempaa pysyvyyttä ainakin 10 kuukauden ajan (Korpela ym., 2008b). Kyselyaineiston perusteella ne, joilla on palautumisen vaikeuksia, hakeutuvat luontoon ja arvioivat sen olevan hyvin työkuormituksesta palauttavaa, mutta epäselväksi jää, missä vaiheessa luonnosta nauttiminen alkaa kohentaa palautumisen kokemusta. Asia ei selviä poikkileikkaustutkimuksessa ja -analyysissa, vaan vaatii seurantatutkimuksia. Aiheesta on tiettävästi vain yksi kokeellinen päiväkirjatutkimus 120

7 (Korpela & Ylén, 2008), joka osoittaa, että toistuvat luontomielipaikkakäynnit lisäävät elpymiskokemusten voimakkuutta. Kokeessa muodostettiin ryhmä, joka kävi mielipaikassa päivittäin viiden päivän ajan. Toinen ryhmä pidättäytyi mielipaikkakäynneistä ja kontrolliryhmälle ei annettu paikkakäynneistä mitään erityisohjeita. Koe osoitti, että lisäämällä mielipaikassa käyntejä (sekä luonto- että muut mielipaikat) voitiin elpymiskokemuksien voimakkuutta lisätä erittäin selvästi. Mielipaikkaryhmä koki myös koetun terveydentilansa parhaimmaksi, mutta ero muihin ryhmiin oli tilastollisesti vain suuntaa-antava (ei merkitsevä). Yhteenvetoa ja käytännön vihjeitä Kerrattakoon, että luonnosta nauttiminen koettiin keskimääräisesti toiseksi parhaiten palauttavana vapaa-ajan toimintona kyselyssä, johon vastasi 527 viiden eri alan työntekijää, ja 72 % vastaajista arvioi sen palauttavan työkuormituksesta hyvin. Kokeelliset tutkimukset osoittavat, että toimistotyötä muistuttavien stressitilanteiden jälkeen luontoympäristön katselu tai siellä oleilu tai kävely rentouttaa fysiologisesti (ja kaupunkiympäristöä tehokkaammin) noin 4 7 minuutin kuluttua. Työpäivän kuluessa voisikin pitää tällaisia mikroelpymishetkiä katselemalla ikkunasta luontoon mikäli tällainen ikkunamaisema on käytössä. Tiedetään, että ikkunanäkymän vihreys vähentää jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja ahdistuneisuutta työssä sekä lieventää työn kuormittavuuden (aikapaine, vähäiset työhön vaikuttamisen mahdollisuudet) vaikutuksia jännittyneisyyteen (Leather ym., 1998). Tähän tutkimukseen osallistui 100 eteläeurooppalaisen viinintuottajan työntekijää. Vastaajista 65 % oli valmistustehtävissä ja 35 % hallinto-, asiantuntija- ja johtotehtävissä. Myös työhuoneeseen ulottuvan auringonvalon määrä oli yhteydessä parempaan työtyytyväisyyteen ja koettuun hyvinvointiin ja vähäisiin työpaikanvaihtoaikeisiin. Tutkijat suosittelevat auringonvalon, ikkunoiden ja kasvillisuusalueiden huomioonottamista tehtaiden, toimistojen ja muiden työpaikkojen suunnittelussa (Leather ym., 1998). Jos ikkunanäkymää luontoon ei ole, lyhyt kävely tai eväiden nauttiminen luonnon helmassa kesäaikaan voisi suoda muutaman minuutin elpymishetken. Näin estettäisiin ja katkaistaisiin stressin ja työkuormituksen kasaantumista. Koska toistuvat mielipaikkakäynnit lisäävät elpymiskokemusten voimakkuutta, mielipaikkakäynnit, erityisesti luontoympäristössä, voitaisiin ymmärtää myös 121

8 laajemmin hyvinvoinnin edistämiskeinoksi. Viherympäristöihin kustannustehokkaana hyvinvoinnin ylläpitäjänä on kiinnitetty hiljan huomiota Suomessakin (Sulander & Holopainen, 2007). Liikuntareseptejä täydentämään voitaisiin alkaa kirjoittaa mielipaikkareseptejä (Korpela ym., 2008a). Tällaista voitaisiin kokeilla mm. terveydenhuollossa ja liikuntaneuvonnassa. Mielipaikkareseptissä ihmisiä innostetaan löytämään arkiympäristöstään mielipaikkoja ja kirjaamaan niihin liittyviä kokemuksia ja elämyksiä. Tätä kautta liikuntaa kertyy luonnostaan ja ihmiset ehkä alkavat kiinnittää entistä laatutietoisempaa huomiota fyysiseen ympäristöönsä ja sen aiheuttamiin kokemuksiin ja mielialoihin. Ulrich (2000) on esittänyt yleiset ihmistä tukevien ympäristöjen suunnittelun (evidence-based supportive design) perusperiaatteet yhteenvetona mm. elvyttäviä ympäristöjä koskevasta tutkimustiedosta. Esimerkiksi terveydenhoidon ympäristöjen ja työpaikkojen ei pitäisi estää stressin hallintaa eikä toimia stressaavina tai ihmisen hallinnantunnetta heikentävinä tekijöinä, vaan niillä tulisi olla stressiä vähentävä vaikutus. Tällöin fyysisistä tekijöistä tärkeimpiä ovat luonto- ja viherympäristöt sekä luontoelementit (puut, pensaat, kukat, vesi). Melu, suuri ihmismäärä, turvattomuus ja roskat mainitaan stressin vähentämistä haittaavina tekijöinä. Näiden osatekijöiden hyvällä suunnittelulla vaikutetaan todennäköisimmin vähentävästi potilaiden ja omaisten kokemaan stressiin ja ahdistukseen sekä lisäävästi potilaiden ja työntekijöiden tyytyväisyyteen. Ympäristön suunnittelun avulla myös kivun kokemusten väheneminen (Diette ym., 2003) ja säästöt lääkekuluissa tai hoitopäivissä (Ulrich, 1984) voivat olla mahdollisia erityisryhmissä. Sappikivipotilaiden havaittiin toipuvan vuorokautta nopeammin ja tulevan toimeen lievemmällä kipulääkityksellä puistoon suuntautuneissa potilashuoneissa kuin tiiliseinään suuntautuneissa huoneissa (Ulrich, 1984). Keuhkoputken tähystyksessä todettiin muita vähäisempää koettua kipua niillä potilailla, joilla oli luontonäkymä sänkyä ympäröivässä verhossa ja luontoäänien kuuntelumahdollisuus (Diette ym., 2003). Työympäristöjen elvyttävyyttä voidaan myös arvioida ja kehittää. Työterveyslaitoksen Terve mieli työssä -hankkeessa on kehitetty työpaikkaselvitykseen liittyvä työolojen mielenterveysvaikutusten arviointikehys (MIVA-kehys) (Kivistö ym., 2008). Sen psyykkisen kuormituskestävyyden ja palautumiskyvyn osaalueella selvitettiin työympäristön elvyttävyyden kokemuksia (lumoutumisen, irtautumisen, johdonmukaisuuden ja itselle sopivuuden tuntu). Niitä arvioitiin 122

9 työympäristöön sopivaksi muokatulla 16-osioisella havaitun elvyttävyyden mittarilla. Hankkeeseen osallistuneilla neljällä työpaikalla (autokorjaamo, kotihoito, sosiaalitoimisto ja päiväkoti) hankalimmin toteutettavissa oli työstä irtautumisen hetket, siis juuri mikroelvyttävät hetket. Työpaikkaselvitys johtikin kullekin työpaikalle räätälöityihin suosituksiin työympäristön muokkaamisesta paremmin työstä irrottautumista ja elpymistä tukevaksi. Kootusti sanottuna seuraavilla toimilla voi säädellä omaa elpymistään eli työkuormituksesta palautumistaan: 1) Nauti luonnosta vapaa-ajalla. Kuuntele ja katsele sekä ympäristöä että itseäsi. 2) Kirjoita itsellesi mielipaikkaresepti. Mieti, millä perusteella valitset vaikkapa sunnuntaikävelysi reitin. Mitä paikkoja ja reittejä välttelet ja miksi? Mieti, millaisissa maisemissa ja paikoissa elvyt ja palaudut. Ovatko ne näköalapaikkoja, järvenrantoja vai suojaisia puisto- tai metsäpolkuja? Mikä on mielipaikkasi, jonne askeleet vievät huomaamatta? Avaudu paikalle ja omille kokemuksillesi. Mistä löytäisit uuden mielipaikan? 3) Kokeile saada työpäivään mahtumaan mikroelpymishetki, yksi tai useampia. Unohdu tuijottamaan ulos ikkunasta tai kävele läheiseen puistoon haukkaamaan happea tai syömään eväitä. Pohdi, miten työpaikkasi fyysinen ympäristö tukee työssä jaksamista. Lähteet Chang, C-Y., Hammitt, W. E., Chen, P-K., Machnik, L., & Su, W-C. (2007). Psychophysiological responses and restorative values of natural environments in Taiwan. Landscape and Urban Planning, 85, Diette, G. B., Lechtzin, N., Haponik, E., Devrotes, A., & Rubin, H. R. (2003). Distraction therapy with nature sights and sounds reduces pain during flexible bronchoscopy. CHEST, 123, Hartig, T., Evans, G. W., Jamner, L. D., Davis, D. S., & Gärling, T. (2003). Tracking restoration in natural and urban field settings. Journal of Environmental Psychology, 23,

10 Jorgensen, A., Hitchmough, J., & Dunnett, N. (2007). Woodland as a setting for housing-appreciation and fear and the contribution to residential satisfaction and place identity in Warrington New Town, UK. Landscape and Urban Planning, 79, Kaplan, R., & Kaplan, S. (1989). The experience of nature. A psychological perspective. Cambridge: Cambridge University Press. Kivistö, S., Kallio, E., & Turunen, G. (2008). Työ, henkinen hyvinvointi ja mielenterveys. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 33. Helsinki: Yliopistopaino Oy. Korpela, K. (2001). Koettu terveys ja asuinalueen mieluisat ja epämieluisat ympäristöt. Raportissa Melukylä vai mansikkapaikka? Asukkaiden ja asiantuntijoiden näkemyksiä asuinalueiden terveellisyydestä. Suomen ympäristö 467, Helsinki: Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto. Korpela, K. M. (2003). Negative mood and adult place preference. Environment & Behavior, 35, Korpela, K., Hartig, T., Kaiser, F., & Fuhrer, U. (2001). Restorative experience and self- regulation in favorite places. Environment & Behavior, 33, Korpela, K. & Kyttä, M. (1991). Ympäristöanalyysi Tampereella. Raportissa C. Burman, M. Honkanen, T. Koho, K. Korpela, M. Kyttä, H. Lehtonen, P. Siitonen, S. Säätelä & P. Tuovinen: Ympäristön kokeminen ja havainnollistaminen. Esteettisesti ja laadullisesti korkeatasoinen fyysinen ympäristö ja uudet suunnittelutekniikat. Osa 2. Valtion teknillinen tutkimuskeskus, Tiedotteita 1235, Espoo. Korpela, K., Kyttä, M., & Hartig, T. (2002). Restorative experience, self-regulation and children s place preferences. Journal of Environmental Psychology, 22, Korpela, K., & Ylén, M. (2007). Perceived health is associated with visiting natural favourite places in the vicinity. Health & Place, 13, Korpela, K., & Ylén, M. (2008). Visiting favorite places increases stress-alleviating experiences a field experiment. Arvioitavana oleva käsikirjoitus. Korpela, K., Ylén, M., Tyrväinen, L., & Silvennoinen, H. (2008a). Determinants of restorative experiences in everyday favourite places. Health & Place, 14, Korpela, K., Ylén, M., Tyrväinen, L., & Silvennoinen, H. (2008b). Stability of self-reported favourite places and place attachment over a 10-month period. Journal of Environmental Psychology. doi: /j.jenvp Leather, P., Pyrgas, M., Beale, D., & Lawrence, C. (1998). Windows in the workplace: Sunlight, view, and occupational stress. Environment & Behavior, 30, Newell, P. B. (1997). A cross-cultural examination of favourite places. Environment & Behavior, 29, Paronen, O. (2001). Ulkoilun hyvinvointikokemukset ja esteet. Teoksessa T. Sievänen (toim.), Luonnon virkistyskäyttö Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI-tutkimus (s ). Loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. METLA, Vantaan tutkimuskeskus. 124

11 Sievänen, T. (toim.) (2001). Luonnon virkistyskäyttö Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI-tutkimus Loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. Sonnentag, S., & Fritz, C. (2007). The recovery experience questionnaire: development and validation of a measure for assessing recuperation and unwinding from work. Journal of Occupational Health Psychology, 12, Sulander, T., & Holopainen, M. (2007). Viherympäristöt parantavat ikäihmisten hyvinvointia. Helsingin Sanomat, Mielipide, , C5. Ulrich, R. S. (1981). Natural versus urban scenes. Some psychophysiological effects. Environment & Behavior, 13, Ulrich, R. S. (1983). Aesthetic and affective response to natural environment. Teoksessa I. Altman, & J. F. Wohlwill (toim.), Human behavior and environment: Advances in theory and research. Behavior and the natural environment (Vol. 6, s ). New York: Plenum Press. Ulrich, R. S. (1984). View through a window may influence recovery from surgery. Science, 224, Ulrich, R. S. (2000). Effects on Healthcare Environmental Design on Medical Outcomes. Teoksessa A. Dilani (toim.), Design and health the therapeutic benefits of design (s ). http: // ( ). Ulrich, R. S. (2002). Health benefits of gardens in hospitals. Paper for conference Plants for People, International Exhibition, Floriade. ( ) Ulrich, R., Simons, R.F., Losito, B.D., Fiorito, E., Miles, M.A., & Zelson, M. (1991). Stress recovery during exposure to natural and urban environments. Journal of Environmental Psychology, 11,

Luonto ja koettu elvyttävyys

Luonto ja koettu elvyttävyys Luonto ja koettu elvyttävyys Prof., PsT, Kalevi Korpela Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö / psykologia Tampereen yliopisto kalevi.korpela@uta.fi http://www.favoriteplace.info Millaisten psykologisten

Lisätiedot

Ann Ojala Luonto ja hyvinvointi Näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Syysseminaari 17. 18.9.2013, Luontokeskus Haltia, Nuuksio, Espoo

Ann Ojala Luonto ja hyvinvointi Näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Syysseminaari 17. 18.9.2013, Luontokeskus Haltia, Nuuksio, Espoo Luonnossa oleskelun ja ulkoilun vaikutus stressiin Ann Ojala Luonto ja hyvinvointi Näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Syysseminaari 17. 18.9.2013, Luontokeskus Haltia, Nuuksio, Espoo Esityksen

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen

Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014

Lisätiedot

University of Tampere University of Jyväskylä

University of Tampere University of Jyväskylä Työ kuormituksesta palautumisen haasteet Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Psykologian laitos Työelämän muutokset 24 x 7 x 365 logiikka Aina avoin yhteiskunta Työn rajattomuus Aika ja paikka Oma kyky asettaa

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Eeva Karjalainen, FT, Metsäntutkimuslaitos Luonnon- ja maisemanhoito maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa -seminaari Helsingissä 16.9.2008 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Marjo Neuvonen, Luonnonvarakeskus KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO HELSINKIIN! KYSELYTUNTI 26.10.2016 marjo.neuvonen@luke.fi Tausta Liikunnan puute ja ylipaino ovat tällä

Lisätiedot

Luonnosta hyvinvointia

Luonnosta hyvinvointia Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton

Lisätiedot

Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen

Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Luonto psykologin työssä Luonto on kumppani (työkaveri) ei pelkästään apuväline, lisuke tai hyödyke

Lisätiedot

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Luontoympäristö vaikuttaa positiivisesti terveyteen Psyykkiset vaikutukset: Vihreä ympäristö

Lisätiedot

Teksti: TYTTI PASANEN, KALEVI KORPELA Luonto liikuttaa ja elvyttää

Teksti: TYTTI PASANEN, KALEVI KORPELA Luonto liikuttaa ja elvyttää Teksti: TYTTI PASANEN, KALEVI KORPELA Luonto liikuttaa ja elvyttää 4 LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015 Ympäristötutkimuksista tiedetään, että suuri osa aikuisista sanoo mielipaikakseen luontoympäristön. Mielipaikkoihin

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Luontokokemuksen pinnan alla Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Eko- ja ympäristöpsykologi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila PsM, laillistettu psykologi,

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa

Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Terapiaistuntoja

Lisätiedot

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

<o2>ympäristö muuttaa mielialaa

<o2>ympäristö muuttaa mielialaa Kalevi Korpela (2008). Ympäristö ja positiiviset tunteet. Teoksessa R-L. Punamäki, P. Nieminen & M. Kiviaho (toim.) Mieli ja terveys: ilon ja muutoksen psykologiaa, 59-78. Tampere: Yliopistopaino.

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset

Lisätiedot

KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa.

KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa. KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa. TAUSTAA Idea tämän kyselyn tekemiseen lähti työssäni tekemistä havainnoista,

Lisätiedot

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala

Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja Anne Rantala Mitä voin itse tehdä? Muutostyöpaja 13.6. Anne Rantala 13.6.2016 1 1. Jäsennä itseäsi ja suhdetta työhösi Miten työ asettuu suhteessa muuhun elämään ja arvoihisi? Millaisia tavoitteita sinulla on työn

Lisätiedot

OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN

OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN Miten ylläpitää jaksamista tärkeässä työssä OMAN TYÖHYVINVOINNIN TUKEMINEN Neuvontapalvelupäivät 11.10. Tampere Anna Koski projektipäällikkö, TtM Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmä Tutkimus-

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

Luonnossa MieliHyväksi

Luonnossa MieliHyväksi Psykologi Kirsi Salonen Luonnossa MieliHyväksi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Elämää maaseudulla eläin-ja Elämäntapa ihmisperheen kanssa PsM,

Lisätiedot

Luonnosta hyvinvointia

Luonnosta hyvinvointia Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton

Lisätiedot

Luonto ja lapsi Luonto ja lapsi / Leena Lahtinen 2011

Luonto ja lapsi Luonto ja lapsi / Leena Lahtinen 2011 Luonto ja lapsi HIH-tutkimukset / Hyvinvointi ja terveys (Human issues in Horticulture tutkimus) Monitieteellinen tutkimus; ympäristöpsykologia, psykologia, sosiologia ja lääketieteellinen tietämys ja

Lisätiedot

Tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista

Tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista Tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista Ann Ojala Tutkija (ympäristö- ja sosiaalipsykologinen tutkimus) ann.ojala(ät)luke.fi Lataa luontoa! 24.9.2015 Esityksen sisältö Luontoympäristön hyvinvointivaikutukset

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Luonto ja vapaaehtoistoiminta

Luonto ja vapaaehtoistoiminta Luonto ja vapaaehtoistoiminta Suomalaiset ja luonto Suomalaiset ovat luontokansaa ja ulkoilmaihmisiä. Suomen maa-alasta lähes 80 % on metsää. Metsä on merkinnyt suojaa, leipää ja lämpöä (Arvonen 2014).

Lisätiedot

Työkuormituksesta palautuminen

Työkuormituksesta palautuminen Heikki Ruskon juhlaseminaari Sykettä työhön ja urheiluun Työkuormituksesta palautuminen - psykologinen ja fysiologinen näkökulma 15.5.2007 Taru Feldt Työstressi työpsykologisen tutkimuksen keskiössä Stressi

Lisätiedot

Elämäntilannetekijöiden yhteys mielipaikassa koettuihin elpymistuntemuksiin

Elämäntilannetekijöiden yhteys mielipaikassa koettuihin elpymistuntemuksiin TIETEELLISET ARTIKKELIT Mervi Virtanen & Kalevi Korpela Elämäntilannetekijöiden yhteys mielipaikassa koettuihin elpymistuntemuksiin Tutkimuksessa on eksploratiivisesti etsitty perhetyyppiin, asumiseen

Lisätiedot

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe Green care luonto hoitotyössä Kukkiva kaupunki 15.6.2017, Kerava Dos. Erja Rappe Al Sisältö Viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutukset Green care luontolähtöiset palvelut Suhteellisen terveyden

Lisätiedot

Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila Psykologi Kirsi Salonen

Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila  Psykologi Kirsi Salonen Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila Psykologi Kirsi Salonen Luonto psykologin työssä Luonto on kumppani (työkaveri) ei pelkästään apuväline, lisuke

Lisätiedot

"Hyvinvointirakentaminen"

Hyvinvointirakentaminen "Hyvinvointirakentaminen" Rakennetun ympäristön ohjelma, TEKES 18.5.2010 Helsinki Kari Reijula, professori Työterveyslaitos Taustaa "Kymmenen kirjaa arkkitehtuurista" (Vitruvius 80-15 eaa.) rakennelman

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön merkitys ihmisten hyvinvoinnille

Luonnon virkistyskäytön merkitys ihmisten hyvinvoinnille Luonnon virkistyskäytön merkitys ihmisten hyvinvoinnille Marjo Neuvonen Metsäntutkimuslaitos Jyväskylän seudun viherseminaari 31.10.2013 Liekkilä, Vaajakoski marjo.neuvonen@metla.fi Kuvitus: Niko Neuvonen,

Lisätiedot

Mitä tiedetään luontoympäristön hyvintointivaikutuksista, mitä pitäisi vielä selvittää?

Mitä tiedetään luontoympäristön hyvintointivaikutuksista, mitä pitäisi vielä selvittää? Mitä tiedetään luontoympäristön hyvintointivaikutuksista, mitä pitäisi vielä selvittää? Ann Ojala Tutkija (ympäristö- ja sosiaalipsykologinen tutkimus) ann.ojala(ät)luke.fi Green Care - Vaikuttavuusseminaari

Lisätiedot

Luonnon hyvinvointivaikutukset

Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologi Kirsi Salonen Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Psykologiliiton

Lisätiedot

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT

Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009. JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajien kuormittuminen ja hyvinvointi 19.5.2009 JOHTAMISTAIDON OPISTO, JTO Paikallisjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen Dosentti,KT Johtajan toiminnan ja käyttäytymisen yhteys stressiin, palautumiseen ja

Lisätiedot

Työpanoksen ja palkitsemisen epätasapaino yhteys sykevaihteluun. Saija Mauno & Arja Uusitalo

Työpanoksen ja palkitsemisen epätasapaino yhteys sykevaihteluun. Saija Mauno & Arja Uusitalo Työpanoksen ja palkitsemisen epätasapaino yhteys sykevaihteluun Saija Mauno & Arja Uusitalo Tausta lyhyesti Poikkeavan sykevaihtelun havaittu ennustavan sydänsairauksia ja kuolleisuutta sydänsairauksiin.

Lisätiedot

Työtilan ja kodin luontoelementtien sekä vapaa-ajan luontoliikunnan yhteydet elämäntyytyväisyyteen, elinvoimaisuuteen, uniongelmiin ja koettuihin

Työtilan ja kodin luontoelementtien sekä vapaa-ajan luontoliikunnan yhteydet elämäntyytyväisyyteen, elinvoimaisuuteen, uniongelmiin ja koettuihin Työtilan ja kodin luontoelementtien sekä vapaa-ajan luontoliikunnan yhteydet elämäntyytyväisyyteen, elinvoimaisuuteen, uniongelmiin ja koettuihin terveysoireisiin Anniina Virtanen Psykologian pro gradu

Lisätiedot

ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA

ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA ELVYTTÄVÄT YMPÄRISTÖT KUNTOUTUMISEN TUKENA Rat Park Experiment (Bruce Alexander) Normaaleista koeoloista poiketen rottapuistossa oli tilaa lähes koko huoneen verran. Häkin sisustus haettiin luonnosta,

Lisätiedot

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa

Lisätiedot

Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.

Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10. Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.2015, Kuopio Sisältö 1. Miksi out on in? 2. Luonnon terveysvaikutukset

Lisätiedot

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto

Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla. Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Työnilon jäljillä Miksi katse työniloon? Työnilosta tuloksellisuutta Työnilon edistäminen työpaikoilla Marja Liisa Manka Työhyvinvoinnin professori, Tampereen yliopisto Marja Liisa Manka 1 Miksi katse

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

hyvinvointivaikutukset näkyviksi?

hyvinvointivaikutukset näkyviksi? Mittaamalla luonnon hyvinvointivaikutukset näkyviksi? Helka Sarén lehtori, Mamk Mistä liikkeelle ideointia työpajassa kohderyhmän valinta mittauksen kohteet luontolähtöisissä hyvinvointipalveluissa esim.

Lisätiedot

Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin

Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin Luonto ja hyvinvointi -näkökulmia painonhallintaan ja luontoliikuntaan Luontokeskus Haltia 18.9.2013 Luonnosta lisäarvoa liikunnan vaikutuksiin Dosentti Raija Laukkanen Sisältö Liikunta ja terveys Liikunnan

Lisätiedot

MIELIPAIKASSA ELPYMISEN, NEGATIIVISEN AFFEKTIIVISUUDEN JA KOETUN TERVEYDEN VÄLISET YHTEYDET

MIELIPAIKASSA ELPYMISEN, NEGATIIVISEN AFFEKTIIVISUUDEN JA KOETUN TERVEYDEN VÄLISET YHTEYDET MIELIPAIKASSA ELPYMISEN, NEGATIIVISEN AFFEKTIIVISUUDEN JA KOETUN TERVEYDEN VÄLISET YHTEYDET Heidi Stenius Pro gradu tutkielma Psykologian laitos Tampereen yliopisto Elokuu 2006 TAMPEREEN YLIOPISTO Psykologian

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Luonto päihdesosiaalityön tukena. Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Kaisa Mesimäki

Luonto päihdesosiaalityön tukena. Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Kaisa Mesimäki Luonto päihdesosiaalityön tukena Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Kaisa Mesimäki Sosiaalityön pro gradu -tutkielma 2011 Sieltä saa tyyneyttä, sieltä saa energiaa. Luontokokemukset päihdeongelmasta

Lisätiedot

Edistävätkö viheralueet ihmisen terveyttä?

Edistävätkö viheralueet ihmisen terveyttä? Edistävätkö viheralueet ihmisen terveyttä? Liisa Tyrväinen, professori METLA Metsä- ja viherpäivät,11.6 2014, Kuopio Taustaa Stressiin ja vähäiseen liikuntaan liittyvät sairaudet merkittävä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

HYVINVOINTIA JA AKTIIVISTA ELÄMÄNTAPAA EDISTÄVÄ YHDYSKUNTARAKENNE

HYVINVOINTIA JA AKTIIVISTA ELÄMÄNTAPAA EDISTÄVÄ YHDYSKUNTARAKENNE HYVINVOINTIA JA AKTIIVISTA ELÄMÄNTAPAA EDISTÄVÄ YHDYSKUNTARAKENNE Marketta Kyttä, Maankäytön suunnittelun professori Aalto-yliopisto, Rakennetun ympäristön laitos YHDYSKUNTA- SUUNNITTELU JA TERVEYS ON

Lisätiedot

Luonnon hyvinvointivaikutukset

Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologi Kirsi Salonen Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi 2 22.07.12 Alatunnisteen teksti tähän Psykologi Kirsi Salonen Laillistettu psykologi,

Lisätiedot

https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli

https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli www.metsamieli.fi https://www.facebook.com/ Metsamielimenetelma Metsämieli Metsämieli- menetelmä u Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset yhdistyvät mielentaitoharjoituksiin u Harjoittele pihalla,

Lisätiedot

Edistävätkö viheralueet asukkaiden terveyttä?

Edistävätkö viheralueet asukkaiden terveyttä? Edistävätkö viheralueet asukkaiden terveyttä? FT Eeva Karjalainen Metsäntutkimuslaitos Metsä ja viherpäivät, 24. 25.5.2012, Helsinki Kokemuspohjainen ja perinteinen tieto Intuitiivinen tieto: luonnossa

Lisätiedot

Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa

Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa Tehdään yhdessä luonto mielen hyvinvoinnin edistäjänä palvelutalossa Tarja Levo TunneMieli-projekti (2012-2016) Eläkeliitto ry tarja.levo@elakeliitto.fi (040) 7257 410 95 % suomalaisista harrastaa ulkoilua

Lisätiedot

Luonnon hyvinvointivaikutukset

Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologi Kirsi Salonen Luonnon hyvinvointivaikutukset Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi 2 22.07.12 Alatunnisteen teksti tähän Psykologi Kirsi Salonen Laillistettu psykologi,

Lisätiedot

Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa

Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa Sykevälivaihtelu palautumisen arvioinnissa Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Kuopio 10.11.2015 TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen Sisältö Taustaa Muutokset työelämässä kuormituksen arvioinnista

Lisätiedot

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy Eväitä parempaan itsensä johtamiseen 6.6.2019 Hanna Poskiparta, Novetos Oy Kerro vieruskaverille TOIMINTA: Yksi asia, jonka sait valmiiksi tällä viikolla? TUNNE: Miltä tuntui? MERKITYS: Mitä tämä merkitsi

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin

Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Työn ja organisaation ominaisuuksien vaikutus henkilöstön hyvinvointiin Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Esityksen rakenne Kiireen merkitykset ja vaikutukset Job control / vaikutusmahdollisuudet Oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Metsän hyvinvointivaikutukset tutkimusten mukaan

Metsän hyvinvointivaikutukset tutkimusten mukaan Metsän hyvinvointivaikutukset tutkimusten mukaan Liisa Tyrväinen, professori METLA Metsä hyvinvoinnin lähteenä -seminaari 5.11. 2013, luontokeskus Haltia, Espoo Taustaa Stressiin ja vähäiseen liikuntaan

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Vesiluonnon erityispiirteet; hyvinvointivaikutukset

Vesiluonnon erityispiirteet; hyvinvointivaikutukset Vesiluonnon erityispiirteet; hyvinvointivaikutukset Kirsi Salonen, projektitutkija (Jyväskylän yliopisto), tohtorikoulutettava (Tampereen yliopisto), PsM, psykoterapeutti Käytäntö ja tutkimus (Kirsi Salonen)

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi ja liikunta. Suunnittelija Tamara Björkqvist, Ikäinstituutti

Mielen hyvinvointi ja liikunta. Suunnittelija Tamara Björkqvist, Ikäinstituutti Mielen hyvinvointi ja liikunta Suunnittelija Tamara Björkqvist, Ikäinstituutti Al Terveisiä Ikäinstituutista! Päämäärä on edistää hyvää vanhenemista tukemalla toimintakykyisyyttä ja osallisuutta. Asiantuntijuusalueet

Lisätiedot

LUONTOIKKUNANÄKYMÄ ON YHTEYDESSÄ HYVINVOINTIIN VUOTIAILLA

LUONTOIKKUNANÄKYMÄ ON YHTEYDESSÄ HYVINVOINTIIN VUOTIAILLA LUONTOIKKUNANÄKYMÄ ON YHTEYDESSÄ HYVINVOINTIIN 15 34-VUOTIAILLA Tuomas Hakamäki Pro gradu -tutkielma Psykologian laitos Tampereen yliopisto Joulukuu 2009 TAMPEREEN YLIOPISTO Psykologian laitos HAKAMÄKI,

Lisätiedot

Ihminen ja älykäs tila

Ihminen ja älykäs tila Ihminen ja älykäs tila Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Työ, terveys ja muutoshaasteet TÄNÄÄN! lama työttömyys velkaantuminen Suomessa (hallituksen strategia-asiakirjat,

Lisätiedot

Hyvinvointia tukevat työympäristöt

Hyvinvointia tukevat työympäristöt VTM Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena KatuMetro

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Annina Ropponen, TtT, dosentti, erikoistutkija Associated researcher, Karolinska Institutet, Division of Insurance Medicine

Hyvinvointia työstä. Annina Ropponen, TtT, dosentti, erikoistutkija Associated researcher, Karolinska Institutet, Division of Insurance Medicine Hyvinvointia työstä Annina Ropponen, TtT, dosentti, erikoistutkija Associated researcher, Karolinska Institutet, Division of Insurance Medicine Asiantuntijoiden työajat ja ajankäyttö yhteydet palautumiseen

Lisätiedot

Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä

Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä Työntekijänä 24h taloudessa: Mobiilipäiväkirjatutkimus päivittäisestä hyvinvoinnista ja terveydestä Anna Rönkä JY, Sanna Sihvonen JAMK, Mari Punna JAMK, Ulla Teppo JAMK & Kaisa Aunola JY Näkökulmamme epätyypilliseen

Lisätiedot

Puutarhan hyvinvointivaikutukset. Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos

Puutarhan hyvinvointivaikutukset. Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Puutarhan hyvinvointivaikutukset Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Miksi viljelet puutarhapalstaa? juuret maatalossa ruumiillinen työ palstalla ylläpitää kuntoa ja

Lisätiedot

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen. Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Ensihoitajien psyykkinen ja fyysinen kuormittuminen sekä työssäjaksaminen Anssi Aunola Lääkintämestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Mitä kuormittavuus on? Työn kuormittavuus on moniulotteinen käsite.

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen

Hyvinvointianalyysi TESTIRAPORTTI. Essi Salminen Hyvinvointianalyysi Essi Salminen ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Essi Salminen Kartoituksen alkupäivämäärä 11.10.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho

Lisätiedot

Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä?

Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Kaupunkiviheralueilta terveyttä: onko ympäristön laadulla väliä? Liisa Tyrväinen, professori METLA Argumenta seminaari: Luontoympäristön vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin 19.11. 2013, Majvik, Kirkkonummi

Lisätiedot

LUONTO HYVINVOINNIN TEKIJÄNÄ

LUONTO HYVINVOINNIN TEKIJÄNÄ LUONTO HYVINVOINNIN TEKIJÄNÄ PsM, TO Palvelupäällikkö Condia 19.5.2010 Condia Oy tänään pähkinänkuoressa Palveluvalikoima: Työterveys- ja työhyvinvointipalvelut organisaatioille Yrittäjien työterveyshuolto

Lisätiedot

Luontoliikunnasta terveys-ja hyvinvointipalveluja

Luontoliikunnasta terveys-ja hyvinvointipalveluja Luontokeskus Ukko, Koli 13.1.2014 Luontoliikunnasta terveys-ja hyvinvointipalveluja Dosentti Raija Laukkanen Oulun yliopisto Sisältö Liikunta ja terveys Liikunnan käsitteestä Luontoliikunnan monivaiheisuus

Lisätiedot

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia

Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun alustavia tuloksia Arja Kurvinen & Arja Jolkkonen Karjalan tutkimuslaitos NÄKÖKULMIA OSALLISTAVAAN TYÖLLISYYSPOLITIIKKAAN JA SOSIAALITURVAAN - Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Luonnon hyvinvointivaikutukset

Luonnon hyvinvointivaikutukset Luonnon hyvinvointivaikutukset 23.5. 2018, YM, Finlandia-talo Kalevi Korpela Psykologian professori Yhteiskuntatieteiden tdk, TaY kalevi.korpela@uta.fi https://research.uta.fi/enviwell/ epidemiologiset

Lisätiedot

Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä

Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä Uuden Oulun identiteettiä etsimässä Prof. Helka-Liisa Hentilä 28.9.2011 Runko Paikan identiteetti Paikkaidentiteetti Kaupunkitilan fyysiset ominaispiirteet Kaupunkitila, toiminnot ja tilakäyttäytyminen

Lisätiedot

MIELIPAIKKAKÄYNTIEN YHTEYS ELPYMISEEN, KOETTUUN TERVEYDENTILAAN, KOETTUIHIN TERVEYSOIREISIIN JA ELÄMÄNTYYTYVÄISYYTEEN

MIELIPAIKKAKÄYNTIEN YHTEYS ELPYMISEEN, KOETTUUN TERVEYDENTILAAN, KOETTUIHIN TERVEYSOIREISIIN JA ELÄMÄNTYYTYVÄISYYTEEN MIELIPAIKKAKÄYNTIEN YHTEYS ELPYMISEEN, KOETTUUN TERVEYDENTILAAN, KOETTUIHIN TERVEYSOIREISIIN JA ELÄMÄNTYYTYVÄISYYTEEN Sanna Mäkinen Pro gradu -tutkielma Psykologian laitos Tampereen yliopisto Syyskuu 2009

Lisätiedot

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta

Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Kaupunkilaisten kokemuksia elinympäristön laadusta Ympäristöterveyskyselyn tuloksia 14.12.2016 Timo Lanki HSY:n ilmanlaadun tutkimusseminaari Tausta Kaivattiin ilmansaasteiden ja melun epidemiologisiin

Lisätiedot

Fyysisen ja henkisen työkyvyn kehittäminen - mitä tehdä käytännössä. Mikko Koivu

Fyysisen ja henkisen työkyvyn kehittäminen - mitä tehdä käytännössä. Mikko Koivu Fyysisen ja henkisen työkyvyn kehittäminen - mitä tehdä käytännössä Mikko Koivu Työhyvinvoinnin johtaminen TYÖ: sisältö, menetelmät, välineet, ergonomia TYÖYHTEISÖ: yhteistyö, tiedonkulku, pelisäännöt

Lisätiedot

VIRKISTÄÄKÖ VAPAA-AIKA? Vapaa-ajan toimintojen koettu virkistävyys ja niihin käytetty aika suomalaisilla

VIRKISTÄÄKÖ VAPAA-AIKA? Vapaa-ajan toimintojen koettu virkistävyys ja niihin käytetty aika suomalaisilla VIRKISTÄÄKÖ VAPAA-AIKA? Vapaa-ajan toimintojen koettu virkistävyys ja niihin käytetty aika suomalaisilla Anniina Vauhkonen Pro-gradu tutkielma Psykologian laitos Tampereen yliopisto Syyskuu 2010 TAMPEREEN

Lisätiedot

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Ajanhallinta ja itsensä johtaminen Tavoitteena on antaa pastoreille työvälineitä ja menetelmiä, joiden avulla he voivat arvioida ja kehittää omaa ajanhallintaansa ja itsensä johtamista. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Luontoalueiden vaikutus ihmisen terveyteen

Luontoalueiden vaikutus ihmisen terveyteen Luontoalueiden vaikutus ihmisen terveyteen Liisa Tyrväinen, professori METLA Monimuotoisesta luonnosta terveyttä ja hyvinvointia seminaari 29.4.2014 Finlandia-talo, Helsinki Taustaa Stressiin ja vähäiseen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit

Case Kiireinen äiti. Hyvinvointianalyysi Raportit Case Kiireinen äiti Hyvinvointianalyysi Raportit HYVINVOINTIANALYYSI Henkilö: Case Kiireinen äiti Ikä 47 Pituus (cm) 170 Paino (kg) 62 Painoindeksi 21.5 Aktiivisuusluokka Leposyke Maksimisyke 6.0 (Hyvä)

Lisätiedot

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care Pekka Stenfors/Mikko Kataja Hallinnointi ja yhteistyökumppanit Toimintaa hallinnoi ja koordinoi Porin kaupungin Työllisyysyksikkö Yhteistyökumppanit: Ulvilan kaupunki Diakonia

Lisätiedot

Case Insinööri. Hyvinvointianalyysi

Case Insinööri. Hyvinvointianalyysi Case Insinööri Hyvinvointianalyysi ALOITUSKYSELYRAPORTTI Profiili Case Insinööri Kartoituksen alkupäivämäärä 03.09.2015 KYSELYN TULOKSET Liikun mielestäni riittävästi terveyden kannalta. Liikuntani teho

Lisätiedot

KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY

KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY KOHTI KESÄÄ - KASVUA JA HYVINVOINTIA SUOMEN MYYMÄLÄKALUSTE OY SANNA-MARI HYNNINEN, TOIMITUSJOHTAJA, KESKI-SUOMEN YRITTÄJÄT 10.5.2016 1 LÄHES 4000 JÄSENYRITYSTÄ 28 PAIKALLISYHDISTYSTÄ YRITTÄJIEN VERKOSTO,

Lisätiedot

Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio

Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia 2 2010-2014 Ohjelman strategiset

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI MITÄ ON HYVINVOINTI? Hyvinvointi koostuu useista tekijöistä. Mitattaviksi hyvinvoinnin osatekijöiksi luetaan terveys,

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

LUONTOYMPÄRISTÖJEN KÄYTTÖ EDISTÄÄ PSYYKKISTÄ HYVINVOINTIA ELPYMISKOKEMUSTEN KAUTTA

LUONTOYMPÄRISTÖJEN KÄYTTÖ EDISTÄÄ PSYYKKISTÄ HYVINVOINTIA ELPYMISKOKEMUSTEN KAUTTA LUONTOYMPÄRISTÖJEN KÄYTTÖ EDISTÄÄ PSYYKKISTÄ HYVINVOINTIA ELPYMISKOKEMUSTEN KAUTTA Sini Kivimäki Psykologian pro gradu -tutkielma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Elokuu 2012

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

HYVÄÄ OLOA VOIMAMETSÄSTÄ: TUTKIMUS PSYKOLOGISIA HARJOITTEITA SISÄLTÄVÄSTÄ LUONTOREITISTÄ

HYVÄÄ OLOA VOIMAMETSÄSTÄ: TUTKIMUS PSYKOLOGISIA HARJOITTEITA SISÄLTÄVÄSTÄ LUONTOREITISTÄ HYVÄÄ OLOA VOIMAMETSÄSTÄ: TUTKIMUS PSYKOLOGISIA HARJOITTEITA SISÄLTÄVÄSTÄ LUONTOREITISTÄ Kirsi Vattulainen Psykologian pro gradu tutkielma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Tampereen yliopisto

Lisätiedot

FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI Hyvinvoinnin opas Firstbeatin asiakkaille

FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI Hyvinvoinnin opas Firstbeatin asiakkaille FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI Hyvinvoinnin opas Firstbeatin asiakkaille s.1 SISÄLLYS Johdanto... 3 Hyödyllinen vai haitallinen stressi?... 4 Tavallisimmat stressin aiheuttajat... 5 Tunnista ja taltuta

Lisätiedot

Kaupunkien metsät elvyttävät

Kaupunkien metsät elvyttävät Kaupunkien metsät elvyttävät Liisa Tyrväinen & Ann Ojala Metsäntutkimuslaitos Kaupunkikestävyyttä uudelleen muotoilemassa 18.4.2012 Helsingin yliopisto Luonnon käytön terveyshyödyt Kaupunkiympäristössä

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot