KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa."

Transkriptio

1 KYSELY TYÖSKENTELYSTÄ LUONNONLÄHEISISSÄ YMPÄRISTÖISSÄ. PORI / ULVILA 2014 (Porin kuntakokeilu / Mikko Kataja). 16 vastaajaa. TAUSTAA Idea tämän kyselyn tekemiseen lähti työssäni tekemistä havainnoista, joiden perusteella vaikutti siltä, että luonnonympäristöihin työllistetyt ovat hyvin työelämäsuuntautuneita, erityisen tyytyväisiä työnkuvaansa ja myös motivoituneita työn tekemiseen. Ajatuksena oli myös saada taustoittavaa aineistoa järjestettävään aivoriiheen, jossa tavoitteena on pohtia Green Care - menetelmien mahdollisuuksia työllistämisessä ja tuottaa ideoita käytäntöön. Nykyisen työni sekä työhistoriani kautta olen tietoinen siitä, että Porin seudulla on työllistettyjä ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevia luonnonläheisissä ympäristöissä. Keräsin kyselyaineiston näistä tiedossani olevista kohteista. Kohteet ovat TUL -Satakunnan REKKU -hanke, Porin kaupungin ympäristötoimi ja Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistys. Ensimmäisen kohteen työnantaja on Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistys, joka on työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä jo vuosikymmeniä. Työtehtävät yhdistyksessä ovat hyvin monipuolisia, sisältäen esimerkiksi retkeilyreittien taukopaikkojen rakentamista ja luonnonläheisten kulttuuriympäristöjen kunnostamista. Toisen kohteen työnantaja on Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n REKKU - hanke. TUL-Satakunta on toteuttanut vastaavanlaista hanketoimintaa jo noin vuosikymmenen ajan. REKKU -hanke keskittyy lähinnä Porin lähialueiden retkeilyreittien kunnossapitoon ja huoltoon. Kolmannen kohteen työnantaja on Porin kaupungin ympäristötoimi. Kaupungin ympäristötoimella on jo vuosia ollut toiminnassaan mukana työllistettyjä ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Heidän työpanoksensa kohdentuu pääsääntöisesti Porin rannikon lintutornien ja niiden välisten reittien huoltoon sekä kuuluisan ja omaleimaisen Yyterin alueen huoltoon ja ylläpitoon.

2 1. TYÖYMPÄRISTÖ, TYÖPAIKKA, TYÖSSÄOLOAIKA, KOULUTUSTAUSTA JA IKÄJAKAUMA Vastaaja työssä luontoympäristössä Työssä luontoympäristössä Työssä ei luontoympäristössä Vastaajan työpaikka Kullaan- kotiseutu- ja museoyhdistys Porin ympäristötoimi TUL Satakunta, Rekku Vastaajien työssäolo, kuukautta 19 % 37 % % Vastaajien koulutustausta 25 % 19 % Ylioppilas Ammattikoulu 12 % 44 % YMK-ammattikorkeakoulu Peruskoulun yläastekeskikoulu

3 Vastaajien ikäjakauma 31 % 6 % 6 % 44 % 13 % < KOKEMUKSELLISUUS Tutkimusta: Negatiiviset tuntemukset vähenevät ja positiiviset tuntemukset lisääntyvät luontoympäristöissä työskentelevillä 1. Vastaajan kokemus työskentelystä luonnonläheisessä ympäristössä? Kokemus positiivinen Kokemus ei positiivinen Pidän erittäin paljon. Viihdyn täällä. Täältä saa otettua hienoja valokuvia luonnosta. Hyvä fiilis olla töissä. Terveellistä liikkua luonnossa. Paras työympäristö. 1 Tyrväinen, Silvennoinen, Korpela & Ylén 2007, 64.

4 3. VAIKUTTAVUUS Luonnonläheisellä työympäristöllä on ollut jonkinlaista vaikutusta vastaajaan? Kyllä (muu) 1 Kyllä (positiivinen) 13 Ei Kyllä (positiivinen) Kyllä (muu) Ei Se tuo tiettyä tyyneyttä ja rauhaa. Monipuolisuus Mieliala on metsässä parempi. 4. MIELIPAIKKA Tutkimusta: Luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissa ihminen pystyy säätelemään olotilaansa terveyttä edistävään suuntaan 2. Onko vastaajalla jotain tiettyä mielipaikkaa? Mielipaikka on luonnossa On mielipaikka Ei ole mielipaikkaa Korpela & Ylén 2007,

5 Millaisia tunteita vastaajat kokevat luontomielipaikoissaan? Esimerkkejä vastaajien kommenteista (koskien luontomielipaikkoja): Saa olla omassa rauhassa. Siellä rauhoittuu, virkistyy henkisesti. positiivisia. 5. MERKITYKSELLISYYS Vastaajan luontosuhde ennen nykyistä työtä 19 % Tärkeä Ei tärkeä 81 % Merkittävä virkistäytymispaikka, harrastus. Aika kurja kun ei ollut elämässä luontoaikaa. Alkoholi vei muihin harrastuksiin. Ennen ei kauhean merkitystä, mutta työn mukana lisääntynyt luonnon merkitys. 6. MUUTOKSELLISUUS Työn ja / tai luonnon muuttuminen merkityksellisemmäksi vastaajilla nykyisessä työssä Työ ja / tai luonto ei ole muuttunut merkityksellisemmäksi Työ ja / tai luonto muuttunut merkityksellisemmäksi Työ ja / tai luonto muuttunut merkityksellisemmäksi Työ ja / tai luonto ei ole muuttunut merkityksellisemmäksi

6 Luonto on tullut tärkeämmäksi Ne ovat vahvistuneet. Täällä on hienoa työskennellä. Luontoa ei saa vahingoittaa. Luonto pitää pitää siistinä 7. MIELTYNEISYYS Vastaajien työskentely mieluiten. Luonnonläheisessä ympäristössä / jossain muussa ympäristössä Luonnonläheisessä ympäristössä Jossain muussa ympäristössä Ihminen kuuluu luontoon, ei urbaaniin kaupunkiympäristöön. Kaikki käy! Mieli ja sielu lepää. 8. VAPAA-AIKA Tutkimusta: Vihreät ympäristöt näyttävät psyykkisen elvyttävyyden lisäksi edistävän myös fyysistä terveyttä, esimerkiksi lisäämällä ihmisten halua liikkumiseen 3. Vastaajan vapaa-ajan vietto muuttunut nykyisen työn myötä Kyllä 5 Ei 11 Ei Kyllä Tennegart Ivarsson & Grahn 2012,

7 Valokuvaan enemmän luontoa Kuljeskelen luonnossa Lenkkeily lisääntynyt 500 % 9. TYÖELÄMÄSUUNTAUTUNEISUUS Vastaajien työelämäsuuntautuneisuus 6 % Työeläsuuntautunut Ei työelämäsuuntautunut 94 % Toivottavasti saan olla tekemässä nykyisen kaltaisissa töissä. Olen kunt. työssä. Toivottavasti pääsis oikeisiin, työelämään luonnon kanssa. Työhön liittyvä että saisi toisenkin jakson sitten kun loppuu tämä jakso.

8 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Tämän kyselyn 4 vastaukset tukevat niitä tutkimuksia, joiden tuloksien perusteella luonnonympäristöillä on elvyttäviä vaikutuksia. Esimerkiksi Liisa Tyrväisen ym. mukaan työhön liittyvä, suhteellisen usein toistuva luonnossa oleskelu vaikuttaa niin, että negatiiviset tunteet vähenevät ja positiiviset lisääntyvät 5. Tähän kyselyyn vastanneiden osalta kokemus työskentelystä luonnonympäristöissä näyttäisi olevan monella tavalla positiivinen ja tätä kautta myös työkykyä parantava. Kyselyyn osallistuivat kaikki ne tiedossani olevat henkilöt, jotka ovat Porin seudulla tällä hetkellä kunnallisen työllistämisen kautta sijoittuneet työhön tai työtoimintaan selvästi luonnonympäristöihin. Kyselyyn osallistuneita oli kolmen eri työnantajan palveluksessa ja kaikki vastaajat kokivat työskentelevänsä luonnonläheisessä ympäristössä. Vastausten perusteella luonnonläheiset ympäristöt näyttävät olevan kyselyn kohderyhmälle sopivia ja motivoivia työympäristöjä. Pelkästään tämän kyselyn perusteella ei voida pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, mutta kysely näyttäisi tukevan myös joitain luontomielipaikoista tehtyjä tutkimuksia. Esimerkiksi pitkään luontomielipaikkoja tutkineiden Kalevi Korpelan ja Matti Ylénin mukaan luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissa ihminen pystyy säätelemään olotilaansa terveyttä edistävään suuntaan 6. Tämän kyselyn mielipaikkaosuudessa ilmenee, että kaikilla 16 vastaajilla oli mielipaikka. Näistä mielipaikoista 11 sijaitsi luontoympäristössä. Kyselyn kommenteissa vastaajat ilmoittivat kokevansa luontomielipaikoissaan positiivisia tuntemuksia. Kunnissa on paljon tekemätöntä ympäristön- ja maisemanhoitoon liittyvää työtä esimerkiksi erilaisilla retkeily-, viher-, ja virkistysalueilla. Toisaalta on paljon palkkatuella työllistämistä odottavia ja kuntouttavaa työtoimintaa tarvitsevia ihmisiä. Luonnonläheisiä ympäristöjä voisi kunnallisessa työllistämisessä hyödyntää paljon nykyistä enemmän. 4 Kataja Tyrväinen, Silvennoinen, Korpela & Ylén 2007, Korpela & Ylén 2007,

9 LÄHTEET: Kataja, Mikko: Kysely työskentelystä luonnonläheisessä ympäristössä. Porin kuntakokeilu, Korpela, Kalevi. & Ylén, Matti: Perceived health is associated with visiting natural favourite places in the vicinity. Health & Place 13: , Tyrväinen, Liisa, Silvennoinen, Harri, Korpela, Kalevi & Ylen, Matti: Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Metlan työraportteja 52: 57 77, [WWW] Tarkistettu Tenngart Ivarsson, Carina & Patrik Grahn: Differently Designed Parts of a Garden Support Different Types of Recreational Walks: Evaluating a Healing Garden by Participatory Observation. Landscape Research, Volume 37, No 5, , 2012.

Työllistymistä y edistävä toiminta

Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 0, 0 Työllistymistä y edistävä toiminta Setlementti Louhela ry Päätavoite. LOUHELA ON VASTUULLINEN TYÖNANTAJA jakautuu osatavoitteeseen 0. Osatavoite: Työntekijöiden

Lisätiedot

Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen

Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Luonto psykologin työssä Luonto on kumppani (työkaveri) ei pelkästään apuväline, lisuke tai hyödyke

Lisätiedot

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2. 23.5.2017) toteutettiin osana Salon kaupungin retkeily ja luontomatkailukohteiden

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano

Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Luontoympäristö vaikuttaa positiivisesti terveyteen Psyykkiset vaikutukset: Vihreä ympäristö

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Metsien käyttömuotojen merkitys muuttuu

Metsien käyttömuotojen merkitys muuttuu Mitä metsät merkitsevät tavalliselle kansalaiselle? Liisa Tyrväinen 1 & Harri Silvennoinen 2 1 Metla / Lapin yliopisto 2 JoY, metsätieteellinen tiedekunta Metsä yhteiskunnassa -seminaari Joensuu 6.11.2007

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa

Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa Psykologi Kirsi Salonen Luontosuhteen mittaaminen ja sen merkitys kuntoutuksessa ja terapiassa Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Terapiaistuntoja

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa

Lisätiedot

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi

Psykologi Kirsi Salonen. Luontokokemuksen. Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Psykologi Kirsi Salonen Luontokokemuksen pinnan alla Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Eko- ja ympäristöpsykologi Psykologipalvelut Hyvän MielenTila PsM, laillistettu psykologi,

Lisätiedot

Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia?

Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia? Mikä järjestöjen toiminnassa vahvistaa osallistujien hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena - miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut, Helsinki Jukka Valkonen Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä

Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia

Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Luonnon- ja maisemanhoidosta hyvinvointia Eeva Karjalainen, FT, Metsäntutkimuslaitos Luonnon- ja maisemanhoito maaseudulle lisää yrittäjyyttä ja vetovoimaa -seminaari Helsingissä 16.9.2008 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Noormarkun retkeilyreitti Green Care -ympäristönä Noormarkun retkeilyreitti

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti

Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Kyselyn tulosten koonti Kysely suomalaisten luontosuhteesta Kyselyn tulosten koonti 21.6.2018 Kyselyllä selvittiin suomalaisten suhdetta luontoon, sen monimuotoisuuden turvaamiseen ja siihen, miten vastuut tulisi jakaa eri tahojen

Lisätiedot

MATKAILIJOIDEN ASUMIS- JA YMPÄRISTÖTOIVEET LAPISSA. Liisa Tyrväinen, professori, Metla/Lapin Yliopisto

MATKAILIJOIDEN ASUMIS- JA YMPÄRISTÖTOIVEET LAPISSA. Liisa Tyrväinen, professori, Metla/Lapin Yliopisto MATKAILIJOIDEN ASUMIS- JA YMPÄRISTÖTOIVEET LAPISSA Liisa Tyrväinen, professori, Metla/Lapin Yliopisto Osahankkeet ja vastuuorganisaatiot MATKA Matkailu yhdyskuntarakenteessa Matkailijoiden ympäristöarvot

Lisätiedot

Luonnosta hyvinvointia

Luonnosta hyvinvointia Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 15/2018

Päätöspöytäkirja 15/2018 Päätöspöytäkirja 15/2018 Päätöspvm 28.2.2018 Elinkeino- ja työvoimapalvelut Porin kaupunki Konsernihallinnon toimiala Dnro PORI/459/02.05.01/2018 Toimialajohtaja Otsikko Porin retkeily- ja virkistysreittien

Lisätiedot

Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams. Lataa

Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams. Lataa Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams Lataa Kirjailija: Florence Williams ISBN: 9789523124776 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.74 Mb Palkitun tietokirjailijan kiehtova teos selvittää, miksi

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

31.3.2011/ Niina Laitinen

31.3.2011/ Niina Laitinen 31.3.2011/ Niina Laitinen Tutkimus tehdään Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut toteutettiin huhtikesäkuussa sekä syyskuun aikana 2010 Kohderyhmänä

Lisätiedot

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt

Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Urbaanin viherympäristön terveyshyödyt Marjo Neuvonen, Luonnonvarakeskus KANSALLINEN KAUPUNKIPUISTO HELSINKIIN! KYSELYTUNTI 26.10.2016 marjo.neuvonen@luke.fi Tausta Liikunnan puute ja ylipaino ovat tällä

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot

KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen

KUMPPANUUSSOPIMUS. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen KUMPPANUUSSOPIMUS Rantasalmen kunnassa Rapiapajalla ja Remmituvassa tapahtuvaa työllistämistä ja kuntouttavaa työtoimintaa sekä nuoren työelämään valmentautumisjaksoa varten. Sopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

Luonto ja koettu elvyttävyys

Luonto ja koettu elvyttävyys Luonto ja koettu elvyttävyys Prof., PsT, Kalevi Korpela Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö / psykologia Tampereen yliopisto kalevi.korpela@uta.fi http://www.favoriteplace.info Millaisten psykologisten

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro; Työttömän identiteetti yhdistyksen näkökulmasta

Kommenttipuheenvuoro; Työttömän identiteetti yhdistyksen näkökulmasta KAJO-keskus- ja KAIKU-hankkeiden loppuseminaari Kommenttipuheenvuoro; Työttömän identiteetti yhdistyksen näkökulmasta Hannu Järvinen Puheenjohtaja Puutyön Taitajat ry 22.11.2018 Tietoja yhdistyksestä Puutyön

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista 19.6.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen

Lisätiedot

Metsän aineettomat arvot. Leena Sikkilä Tietometsä-hanke

Metsän aineettomat arvot. Leena Sikkilä Tietometsä-hanke Metsän aineettomat arvot Leena Sikkilä Tietometsä-hanke Aineettomat arvot ovat usein sellaisia, joiden rahallista arvoa on joskus hankala määrittää. Aineettomia arvoja ovat mm. Metsien virkistyskäyttö,

Lisätiedot

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care Pekka Stenfors/Mikko Kataja Hallinnointi ja yhteistyökumppanit Toimintaa hallinnoi ja koordinoi Porin kaupungin Työllisyysyksikkö Yhteistyökumppanit: Ulvilan kaupunki Diakonia

Lisätiedot

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa

Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Kuva: Erkki Oksanen Maisemanhoito leimikonsuunnittelussa ja puunkorjuussa Harri Silvennoinen, Eeva Karjalainen ja Liisa Tyrväinen Metsätieteen päivä 2010 4.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Careen liittyviä tavoitteita Psykologisia tavoitteita: Mielialan kohentaminen

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin

Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin Green Care -laatumerkillä selkeyttä palvelutarjontaan Lapin Matkailuparlamentti 6.10.2016 Sanna Vinblad Lapin ammattikorkeakoulu Green Care koordinaatiohanke

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM

Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla. Jari Auronen, KTM Tutkimustietoa: Työpaikkaväkivalta terveydenhuoltoalalla Jari Auronen, KTM 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Pro gradu tutkielma: Työpaikkaväkivalta ja työn lopettamishalut terveydenhuoltoalalla. Tutkimuksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho

HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille. Kykyviisari-kyselyn voi täyttää paperilla tai verkkopalvelussa

Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille. Kykyviisari-kyselyn voi täyttää paperilla tai verkkopalvelussa Mikä Kykyviisari? Maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä työikäisille Perustuu vastajaan omaan arvioon tilanteestaan Arvioi suuntaa-antavasti vastaajan koettua työ- ja toimintakykyä, osallisuutta

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia?

Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia? Mikä edistää vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja vapaaehtoisten hyvinvointia? MIPA työpaja 11.4.2018, DIAK, Helsinki Jukka Valkonen Suomen Mielenterveysseura Tutkimuksen tausta ja tutkimusasetelma Osahankkeen

Lisätiedot

Niina Laitisen opinnäytetyö

Niina Laitisen opinnäytetyö Niina Laitisen opinnäytetyö Työnantajien suhtautuminen mielenterveyskuntoutujien työllistämiseen Millaista tietoa ja tukea työnantajat tarvitsevat työllistämiseen? Kuntoutujat takaisin työpolulle 9.5.2012

Lisätiedot

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011

Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Niina Laitinen Esittelijänä Nina Aarola Kyvyt käyttöön Kumppanuudella vaikuttavuutta Turku 25.10.2011 Tutkimus tehtiin Satakunnan TE-toimistoille (4), ELY-keskukselle ja Työmieli-hankkeelle Puhelinhaastattelut

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 11) Työllisyysjaosto Ympäristöteknisen toimialan työllistämishankkeen loppuraportti Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 ( 11) Aika 28.03.2019, klo 16:07-17:32 Paikka Ruokala Eines, Sammonkatu 1-3 Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10

Lisätiedot

Pieksämäen Seudun Liikunta ry:n kautta työllistyneiden kokemukset työssäolojaksostaan yhdistyksessä vuosina 2003-2008.

Pieksämäen Seudun Liikunta ry:n kautta työllistyneiden kokemukset työssäolojaksostaan yhdistyksessä vuosina 2003-2008. Pieksämäen Seudun Liikunta ry:n kautta työllistyneiden kokemukset työssäolojaksostaan yhdistyksessä vuosina 2003-2008 tiivistelmä pvm: 15.1.2009 tekijä: Jari Honkanen tutkimuksen ni mi: Pieksämäen Seudun

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA KEHITTÄMISTYÖLLE NÄHDÄÄN SUURI TARVE ALUEILLA J A KONKREETTISTA TOIMINTAA ON PYSTYTTY EDISTÄMÄÄN 26.8.16 Tässä on hienoja kuulumisia

Lisätiedot

25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi

25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi 25-50 -vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi Marika Kunnari & Anne Keränen & Asko Suikkanen Lapin yliopisto Päätösseminaari 26.11.2013 Helsinki Tutkimuskysymykset: Mitkä tekijät selittävät kokemuksellista

Lisätiedot

Luonnosta hyvinvointia

Luonnosta hyvinvointia Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE

KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE KYSELY UHANALAISTEN LAJIEN JA LUONTOTYYPPIEN HOITOHANKKEESSA 2009-2013 TYÖSKENNELLEILLE LUONNONHOITAJILLE Toteutettiin Tammikuussa 2014 Postitettiin kysely jokaiselle hankkeessa työssä olleelle luonnonhoitajalle,

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - perusturvayhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 66 55 tai enemmän: 14% alle 35: 14% 35-44: 29% 45-54: 44% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 66 määräaikainen, työllistetty,

Lisätiedot

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe

Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe Green care luonto hoitotyössä Kukkiva kaupunki 15.6.2017, Kerava Dos. Erja Rappe Al Sisältö Viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutukset Green care luontolähtöiset palvelut Suhteellisen terveyden

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu

Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Kartoitetaan olemassa oleva Green Care -toiminta Levitetään tietoa Green Care toiminnasta Lisäksi: Kartoitetaan tutkimus- ja koulutustarjonta Selvitään tutkimus-

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - KHyhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 28 alle 35: 11% 55 tai enemmän: 25% 35-44: 14% 45-54: 50% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 28 määräaikainen, työllistetty, harjoittelija:

Lisätiedot

Green Care mahdollisuudet Suomessa

Green Care mahdollisuudet Suomessa Green Care mahdollisuudet Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit, yhteisöllisyys, hiljaisuus

Lisätiedot

Suunnitelmista käytäntöön Sipoon Seniorikeskuksen liikunta- ja aistipiha

Suunnitelmista käytäntöön Sipoon Seniorikeskuksen liikunta- ja aistipiha Suunnitelmista käytäntöön Sipoon Seniorikeskuksen liikunta- ja aistipiha Iloa ja voimaa ympäristöstä Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016, Helsinki Sipoo ja Seniorikeskus lyhyesti ~ 20 000 kuntalaista,

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - ympäristötoimiyhteensä 1. ikä alle 35: 5% 35-44: 5% 45-54: 25% 55 tai enemmän: 65% 2. työsuhteen laatu määräaikainen, työllistetty, harjoittelija: 10% vakituinen: 90% 3. työpaikkasi

Lisätiedot

Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Toiminnallinen vertaistuki yhdistyksessä osana sosiaalisesti kestävää kehitystä

Toiminnallinen vertaistuki yhdistyksessä osana sosiaalisesti kestävää kehitystä Toiminnallinen vertaistuki yhdistyksessä osana sosiaalisesti kestävää kehitystä Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Oulu 15.3, Rovaniemi 16.3.2012 Toiminnanjohtaja Ville Liimatainen Sosiaalinen kestävyys Sosiaalisesti

Lisätiedot

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4

Tavoitteet ja toiminta monilla toiminnan tasoilla konkretisoituvaa 15.3.2013 4 15.3.2013 1 Toimikausi 1.9.2012-31.12.2015 TEM hyväksynyt hankehakemukset (ks. www.pori.fi/kk) Rahoitus Satakunnan ELY myöntänyt työllisyyspoliittisen avustuksen TEMin päätöksen mukaisesti Suomessa 26

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care Pekka Stenfors/Mikko Kataja Hallinnointi ja yhteistyökumppanit Toimintaa hallinnoi ja koordinoi Porin kaupungin Työllisyysyksikkö Yhteistyökumppanit: Ulvilan kaupunki Diakonia

Lisätiedot

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tilastollinen tilannekatsaus 1 29.10.2018 Volyymilukuja työllisyyskokeilussa Alkaneet työllistymistä edistävät palvelut työllisyyskokeilussa Lähteet:

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi

Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Kyselyt ja haastattelut Kaakkois-Suomi Green Care vihreä hoiva maaseudulla, VIVA Joutseno 1.11.2011 Anne Korhonen, TTS Esityksen sisältö Kyselyt Maaseutuyrittäjät Hoivayrittäjät Kunnat Kolmas sektori Haastattelut

Lisätiedot