Tuuholman verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuuholman verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 95/09/2 Dnro ISY-2007-Y-85 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJA Tuuholman Lohi Ky Yhteyshenkilö Veli Tilli ASIA Tuuholman verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Tuuholman Lohi Ky:n Tuuholman verkkoallaskasvattamo sijaitsee Virolahden kunnan Vilkkilän kylässä Virolahden suulla Tuuholmin saaren koillispuolella Tuuholminsalmessa Hakemus koskee kalankasvatuksen jatkamista Tuuholman laitoksessa. ASIAN VIREILLETULO Tuuholman Lohi Ky:n hakemus on tullut vireille ja sitä on täydennetty Virolahden velvoitetarkkailun yhteenveto vuodelta 2007 on toimitettu ympäristölupavirastolle

2 2 LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN Ympäristönsuojelulain 28 :n ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 c) mukaan kalanviljelylaitoksella on oltava ympäristölupa, kun toimintaa harjoitetaan nyt kysymyksessä olevassa laajuudessa. Kasvatusaltaiden sijoittaminen vesialueelle edellyttää vesilain 2 luvun 2 :n mukaista lupaa vesistöön rakentamisesta. Itä-Suomen vesioikeuden antaman Tuuholman laitosta koskevan päätöksen nro 76/97/2 mukaisesti, jos laitoksen kalankasvatustoimintaa on tarkoitus jatkaa vuoden 2007 jälkeen, on luvan haltijan tullut jättää mennessä rakentamista ja kalankasvatustoimintaa koskeva hakemus, johon oli liitettävä selvitys mahdollisuuksista vähentää kalankasvatuksesta muodostuvista jätevesistä aiheutuvaa vesistökuormitusta, yhteenvedot tarkkailutuloksista sekä muut asiaan kuuluvat selvitykset. Ympäristölupavirasto on ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdan 6) nojalla toimivaltainen viranomainen kalankasvatuslaitosta koskevassa asiassa. LAITOKSIA KOSKEVAT LUVAT Itä-Suomen vesioikeuden myöntämän Tuuholman kalankasvatuslaitosta koskevan määräaikaisen, vuoden 2007 loppuun saakka voimassa olevan luvan nro 76/97/2 keskeiset laitoksen rakenteita, kasvatusmäärää, ja vaikutusten tarkkailua koskevat lupamääräykset kuuluvat seuraavasti: "1. Luvan saaja saa pitää hakemuksessa esitetyssä paikassa verkkoaltaita siten, että niiden yhteenlaskettu tilavuus on enintään m 3. Hakijalla on oikeus pitää altaita suojaavat jääpuomit laitoksen ympärillä. 2. Kalojen ruokintaan saa käyttää enintään kg kuivarehua. Rehun fosforipitoisuus saa olla enintään 1,0 % ja typpipitoisuus 7,5 %. 3. Kalankasvattamoa on hoidettava huolellisesti siten, että aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Kalojen liikaruokintaa on vältettävä. Kuivarehusta on poistettava pöly ennen ruokintaa. 4. Luvan saajan tulee merkitä ja tarvittaessa valaista verkkoaltaat Suomenlahden merenkulkupiirin hyväksymällä tavalla. 5. Luvan saajan on ilmoitettava Etelä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolle, jos laitoksen kaloissa todetaan tai on syytä epäillä olevan kalatauteja sekä

3 ryhdyttävä asian vaatimiin toimenpiteisiin. Vakavissa sairaustapauksissa asiasta on ilmoitettava myös Kaakkois-Suomen ympäristökeskukseen sekä Kymen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikölle. 6. Luvan saajan on pidettävä laitoksen toiminnoista hoitopäiväkirjaa Kaakkois- Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Hoitopäiväkirjaan on merkittävä mm. tiedot laitoksella olevista ja siirretyistä kalamääristä, käytetyn rehun määrästä ja laadusta sekä teurasmääristä samoin kuin mahdollisista esiintyvistä kalasairauksista ja niiden hoidosta. Hoitopäiväkirjaa on säilytettävä laitoksella ja se on vaadittaessa esitettävä valvontaviranomaiselle. Luvan saajan on annettava Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla luotettava selvitys kalan kasvusta ja käytetyistä rehumääristä. Samoin on vaadittaessa annettava ympäristökeskukselle päiväkirjassa esitettävien tietojen tarkistamiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Näin saatuja tietoja tai selvityksiä ei ympäristökeskuksesta saa luvatta ilmaista sivullisille eikä niitä saa käyttää muuhun kuin ympäristökeskukselle kuuluvaan puheena olevan laitoksen valvontaa palvelevaan tarkoitukseen. Mikäli päiväkirjassa esitettävien tietojen luotettavuuden tarkistamiseksi tarpeellisista tiedoista tai selvityksistä syntyy erimielisyyttä, on asia saatettava erikseen vesioikeuden ratkaistavaksi. 7. Luvan saajan on tarkkailtava kasvattamon vaikutusta mereen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla sekä vaikutuksia kalastoon ja kalastukseen Kymen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikön hyväksymällä tavalla. Tätä varten luvan saajan on laadittava ehdotus tarkkailuohjelmiksi ja toimitettava ne kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta mainituille viranomaisille tarkastettavaksi. Niillä on oikeus tehdä ohjelmaan tarpeellisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi katsomansa muutokset ja lisäykset. Mikäli ohjelmasta syntyy erimielisyyttä, voidaan asia saattaa hakemuksella vesioikeuden ratkaistavaksi. Tarkkailu on suoritettava hyväksytyn ohjelman mukaisesti. Tiedot tarkkailun tuloksista on säilytettävä sekä toimitettava ne ohjelman hyväksyneille viranomaisille ja Virolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle näiden määrääminä aikoina sekä vaadittaessa annettava niiden nähtäväksi, joiden oikeus tai etu saattaa olla tiedoista riippuvainen. 8. Käytettävän kuivarehun ravinnepitoisuudet on selvitettävä Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. 9. Jos kasvattamon toiminta päättyy, luvan saajan tulee poistaa vesistöstä sellaiset kalankasvatustoimintaan kuuluvat laitteet ja rakenteet, jotka ovat haitaksi vesistön käytölle, rumentavat vesimaisemaa tai muutoin ovat haitallisia. 10. Luvan saajan tulee suorittaa luvan voimassaoloajalta Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle vuosittain luvan lainvoimaiseksi tultua vesilain 10 luvun 27 :ssä tarkoitettuna vesiensuojelumaksuna mk käytettäväksi valtiolle vesiensuojelusta ja eri- 3

4 tyisesti sitä varten suoritettavasta tutkimuksesta johtuviin menoihin. Maksu tulee suorittaa kunkin vuoden tammikuun loppuun mennessä." 4 HAKEMUS Alueen kaavoitustilanne ja vuokrasopimus Virolahden alueella on voimassa Virolahden kunnan hyväksymä merenranta-alueiden rantaosayleiskaava, jonka Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on vahvistanut Tuuholman verkkokassikasvattamon sijaintipaikkaa lähimmillä rannoilla Tuuholmin saaressa ei kesäasuntoja eikä niitä koskevia kaavavarauksia. Tuuholmin saaren koillisrannalla on louhosaluevaraus merkinnällä lo, muuten saaren itäosa on VR-merkinnällä retkeily- ja ulkoilualuetta. Tuuholminsalmen itärannalla, noin 500 metrin etäisyydellä verkkokasseista on Halsholmin ja Rääntiön saarissa loma-asuntoja ja lomaasuntovarauksia RA-merkinnöillä. Vilkkilän kalastuskunta -niminen osakaskunta on allekirjoitetulla vuokrasopimuksella vuokrannut kalankasvatusoikeuden Tuuholman Lohi Oy:lle Tuuholminsalmessa vuoden 2017 loppuun asti. Tuuholman laitoksen sijaintipaikat Tuuholman verkkoallaskasvattamo sijaitsee Virolahden kunnassa Virolahden suualueella Tuuholmin saaren koillispuolella Tuuholminsalmessa. Hakemuksen täydennyksen asemapiirroksen (MK 1:1 000) mukaan laitoksen kasvattamon verkkoaltaat sijoittuvat Tuuholmin saaren koillisrannalle metrin etäisyydelle rannasta. Verkkoaltaiden suojaksi niiden pohjois-, koillis- ja kaakkoispuolelle sijoitetaan jääpuomit. Virolahdelle, jonka pinta-ala on noin 30 km 2, ovat tyypillisiä meren pinnan suuret vaihtelut sekä lahden mataluudesta johtuen kesäisin ajoittain melko lämmin vesimassa. Tuuholman laitoksen kasvatusalueella veden syvyys on 7 11 metriä.

5 5 Virolahden pohjukkaan laskee Virojoki, jonka keskivirtaama on 3,6 m 3 /s. Virojoen ja Virolahden valuma-alueelta tuleva kuormitus on hakijan arvion mukaan kalankasvatuksen aiheuttamaa kuormitusta merkittävämpää. Virolahden alueella Suomen puoleisilla rannoilla ja saarilla on runsaasti lomaasutusta. Virolahden veden laatu Virolahden alueen veden laatua on seurattu vuodesta 1987 lähtien niin, että avovesikausina on otettu 2 3 kertaa vuosittain vesinäytteet Virolahden kalankasvatusaltaiden lähistöltä (6 näytepistettä), Virolahden perukasta (2 näytepistettä) ja Virolahden ulkopuoliselta merialueelta Santion saaren pohjoispuolelta (1 näytepiste). Laitosalueiden (Hailiniemen ja Tuuholman saaren lähialueet) näytepisteiden veden laatu on ollut tarkkailujaksolla suhteellisen tasainen. Typpipitoisuus on laskenut hieman ja se on ollut 2000-luvulla tasolla μg/l. Kokonaisfosforipitoisuus on laitosalueen lähistöllä ollut yleensä yli 30 μg/l mutta alle 45 μg/l. A-klorofyllipitoisuus on vaihdellut eri näytteenottokerroilla, mutta on enimmäkseen ollut tasolla μg/l. Näkösyvyys on koko lahden alueella ollut alle 2 metriä, yleensä kuitenkin enemmän kuin 1,5 metriä. Virolahden matalilla alueilla vesimassa sekoittuu avovesikautena, jolloin veden laatu on samankaltaista koko vesipatsaassa. Syvännealueilla, esimerkiksi Tuuholman saaren itäpuolella, jossa vesisyvyys on 19 metriä, on pohjan läheisessä vesikerroksessa havaittavissa loppukesällä happipitoisuuden alentumista ja korkeita fosforipitoisuuksia. Esimerkiksi vuonna 2006 syyskuun alussa pohjan lähellä fosforipitoisuus oli 110 μg/l (pinta 38 μg/l) ja hapen kyllästysaste oli 39 % (pinta 93 %). Puuluotojen kasvatusaltaiden vaikutusalueella veden laatu on ollut jonkin verran parempaa kuin Virolahden sisäalueella. Myös Tuuholmin saaren molemmin puolin sijaitsevilla näytepisteillä veden laatu on ollut hiukan parempaa kuin lähempänä Virolahden pohjukkaa olevilla näytepisteillä. Muutoin vedenlaatuerot Virolahden alueella

6 6 ovat olleet melko vähäisiä. Virolahden ulkopuolella (Santio) veden laatu on selvästi Virolahden aluetta parempi, a-klorofyllipitoisuus yleensä alle 10 mg/l ja näkösyvyys 2 3 metriä. Yleisesti voidaan todeta, että laitosalueella Virolahdella veden laatua voidaan pitää laatuluokituksessa tyydyttävän ja välttävän luokan väliin sijoittuvana. Lahden pohjukassa veden laatu on vielä jonkin verran huonompaa kuin laitosalueella. Virolahden ulkopuolisella alueella (Santio) veden laatu on hyvän ja tyydyttävän luokan välillä. Virtaussuunta Virolahdella ei ole aina yksiselitteisesti lahden pohjukasta, jonne laskee Virojoki, kalalaitosalueelle ja edelleen merialueelle päin. Tämä on kuitenkin pääasiallinen virtaussuunta. Virolahden pohjukasta tulevien vesien laatu vaikuttaa kalalaitosalueen veden laatuun voimakkaasti. Tarkkailuraportin yhteenvedon mukaan kalankasvatus lisää kasvatusalueiden läheisyydessä rehevöitymistä, mutta vaikutuksia on vaikea eritellä muusta Virolahteen tulevasta kuormituksesta. Pohjaeläimistö Virolahden alueella on osana vaikutustarkkailua tehty pohjaeläinseurantaa vuosina 1984, 1987, 1996, 2002 ja Virolahden pohja-alueet ovat pohjaeläimistön määrän ja lajisuhteiden perusteella pysyneet rehevinä. Kaksi ulointa näyteasemaa Hurpun niemen kärjen itä- ja länsipuolella erottuivat myös vuoden 2006 tuloksissa muita näyteasemia parempikuntoisina. Virolahden kalasto ja kalastus Virolahden kalastuksen merkittävimpiä saalislajeja Kaakkois-Suomen merialueen kalastuksesta ovat 1990-luvun lopulla tehdyn selvityksen mukaan silakka, ahven, kuha, särki, taimen, hauki ja siika. Lisäksi kohtalaisesti saadaan lahnaa, madetta, lohta ja säynettä. Vähämerkityksellisiä saalislajeja ovat kampela, kuore, vimpa, ankerias, kirjolohi, karppi ja toutain.

7 7 Virolahden alueella on kalankasvatuslupiin liittyvänä velvoitetarkkailuna toteutettu kalastuskysely vuoden 2006 kalastuksesta. Kysely kohdistettiin 42 kalastusluvan lunastaneelle henkilölle, joista 27 antoi vastauksen (64,3 %). Yhden vastaajan kalastus oli pyydysmäärän perusteella ammattimaista, muuten kalastus Virolahdella ja vertailualueena olleella Virolahden kirkonkylän vesialueella oli luonteeltaan kotitarve- ja virkistyskalastusta. Kalastuksessa käytettiin solmuväliltään alle 25 mm:n verkkoja silakan pyyntiin ja yli 40 mm:n verkkoja muuhun kalastukseen. Välikoon verkkoja ei juurikaan ollut käytössä. Virolahdella silakkasaalis oli yhteensä 335 kg eli 3,9 kg/vrk/verkko ja vertailualueella yhteensä kg eli 8,9 kg/vrk/verkko. Vertailualueen silakan yksikkösaalis on hyvä. Virolahdelta tiedusteluun vastanneiden harvoilla verkoilla (solmuväli yli 25 mm) saama saalis oli yhteensä kg ja se jakaantui seuraavasti: kuha 22,6 %, hauki 16,3 %, lahna 15,4 %, ahven 13,8 %, kirjolohi 12,0 %, särki 9,3 % ja siika 5,5 %. Muiden saalislajien (kuore, lohi, taimen, säyne, vimpa, suutari ja kampela) osuus kokonaissaaliista jäi alle 2 %:n. Yhteenlaskettu yksikkösaalis oli Virolahdella melko korkea eli 1,1 kg/vrk/verkko. Virolahden ja vertailualueen välillä oli harvojen verkkojen saalismäärässä saaliskoostumuksessa suuria eroja. Särkikalojen osuus saaliissa oli kalalaitosalueella suurempi ja vertailualueella saatiin enemmän siikaa, taimenta ja lohta. Vertailualueella yksikkösaalis oli selvästi pienempi eli 0,5 kg/vrk/verkko. Merkittävimpiä saalislajeja olivat ahven 22,6 %, siika 16,7 %, kuha 12,3 %, taimen 10,2 %, hauki 9,4 %, lahna 9,4 % ja kirjolohi 7,1 %. Kalastuskyselyyn vastanneet ilmoittivat kalastushaittoja esiintyvän kalalaitosalueen lähistöllä huomattavasti enemmän kuin vertailualueella. Suurimmat haitat olivat pyydysten likaantuminen, levähaitat, vähäarvoisen kalaston runsaus ja likaantuneet kalavedet. Vertailualueella hyljehaitat olivat suurempia. Merimetsot aiheuttivat kalastukselle haittaa molemmilla alueilla.

8 8 Virolahden alueen muu käyttö Virolahti sijaitsee Suomen ja Venäjän raja-alueella niin, että lahden kaakkoisosa kuuluu Venäjälle ja osa lahden Suomen puoleisesta vesialueesta kuuluu rajavyöhykkeeseen. Hurpun rajavartioasema on Virolahden suulla. Virolahdella kulkee veneväylä (3,4 m) mereltä Virojoen suulle. Liikenne on lähinnä paikallisten loma-asukkaiden pienveneliikennettä. Tuuholmin saaren kohdalla väylä kulkee saaren itäpuolella. Virolahden sisäalueella sijaitsee viisi verkkoallaslaitosta ja yksi sisäallaslaitos. Näiden laitosten vuosittainen kasvatusmäärä oli vesistötarkkailuraportin mukaan vuonna 2007 yhteensä kg. Virolahden alueella kalankasvatuslaitosten vaikutusalueella ei ole hakemuksen mukaan vedenottamoita, kaivoja, yleisiä uimarantoja tai muita toimintoja, joiden käyttöön tai olosuhteisiin laitoksen toiminnalla olisi vaikutuksia. Virolahden kunnan jätevesien purku Virolahteen on lopetettu vuonna Natura-alueet Virolahden lounaisosassa Sumarinsaaren länsipuolella on Kirkon-Vilkkilänturan Natura-alue (SPA-alue FI ), jonka pinta-ala on 194 ha. Natura-alue on yhteydessä muuhun Virolahteen kahden kapean salmen kautta. Kirkontura on jo pitkälle maatunut ja sille ovat luonteenomaisia laajat saraniityt. Vilkkiläntura on matalaa, ruovikkoista vesialuetta. Kirkon-Vilkkiläntura on erityisen arvokas vesilintujen muuttoaikainen levähdysalue. Kirkon-Vilkkilänturan Natura-alueen sisällä on Kirkonturalla lisäksi Vilkkilän (SCIalue FI ) Natura-alue, jonka pinta-ala on 22 ha. Alue on luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajeihin kuuluvan täplälampikorennon tärkeä elinalue. Kirkon-Vilkkilänturan alueelle on muodostettu Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen päätöksellä Kirkon-Vilkkilänturan luonnonsuojelualue. Päätöksen mu-

9 kaan rauhoitusmääräysten estämättä alueella on sallittu muun muassa olemassa olevien luvallisten rakennusten, rakennelmien ja laitteiden normaali käyttö ja kunnossapito. 9 Huovarinniemen perkaamon puhdistetut jätevedet johdetaan Vilkkilänturan eteläosaan. Tuuholman kasvattamon verkkoaltaat sijoittuvat yli kilomerin etäisyydelle Natura-alueen kaakkois-itäpuolelle Huovarinniemen toiselle puolelle. Virolahden alueen kalankasvatus Kaikkien Virolahden alueen kalankasvattamojen luvat ovat samanaikaisesti ympäristölupaviraston käsiteltävänä. Kasvatusyksiköiden nykyisien lupien kasvatusmäärät ja sallitut rehunkäytön enimmäismäärät sekä haetut uudet rehunkäyttömäärät ovat: Luvan haltija/hakija ja laitos Nakarin kalanvilj. Ky Puuluodon laitos Nakarin kalanvilj. Ky Katajaluodon laitos Nakarin kalanvilj. Ky Hailiniemen laitos Nakarin kalanvilj. Ky Niemenpään laitos Kellosalmen Lohi Oy Kellosalmen laitos Tuuholman Lohi Ky Tuuholman laitos Tuuholman Lohi Ky Huovarinniemen kiertovesilaitos Kellosalmen Lohi Oy Tommolan laitos (uusi) Nykyisen luvan kasvatusmäärä (noin) kg/v Nykyisen luvan mukainen rehun käyttö kg/v Haettu kuivarehun käyttö kg/v (toteutunut kasvatus alle kg/v) Päästörajat 150 kgp/v ja kgn/v

10 10 LAITOKSEN TOIMINTA Harjoitettu toiminta Vuosina Tuuholman laitoksen kasvatusmäärät ja siitä aiheutunut typpi- ja fosforikuormitus on ollut seuraava: Rehun ravinnesisältö Vesistökuormitus Vuosi Lisäkasvu kg/v Typpi kg/v Fosfori kg/v Typpi kg/v Fosfori kg/v Vuosina keskimääräinen ravinnekuormitus tuotettua kalakiloa kohti on ollut 69,1 g typpeä ja 8,8 g fosforia. Hakemuksen mukainen kasvatustoiminta ja vesistökuormitus Hakemuksien mukaan Tuuholman kasvatusaltaissa on tarkoitus kasvattaa kalaa noin kg vuodessa ja käyttää kasvatukseen kuivarehua kg vuodessa. Ruokinta tehdään tietokoneohjatusti ruokinta-automaateilla. Kasvatuslajeina laitoksella on ensisijaisesti kirjolohi, myös siikaa voidaan kasvattaa. Tuuholman kalankasvatuslaitoksen kasvatusmäärä, rehunkäyttö, rehun ravinnesisältö sekä toiminnan ravinnekuormitus olisi hakemuksen mukaan seuraava: Vuotuinen lisäkasvu noin kg Vuotuinen rehun käyttö kg Rehun typpisisältö kg N Rehun fosforisisältö 756 kg P Typpikuormitus kg N/v Fosforikuormitus 476 kg P/v Haetun toiminnan keskimääräinen ravinnekuormitus tuotettua kalakiloa kohti olisi 56,5 g typpeä ja 6,8 g fosforia.

11 11 Kasvatustoiminta tapahtuu Kellosalmen laitoksessa yhteensä 11 verkkoaltaassa, joista kolmen pinta-ala on 127 m 2 ja kahdeksan 326 m 2 eli yhteensä m 2. Hakemuksen täydennyksen liitekartassa 1 altaita on merkitty yhteensä 10 allasta, joiden pinta-ala on noin 300 m 2 eli yhteispinta-alaltaan noin m 2. Hakija on ilmoittanut pyrkimyksenä olevan siirtyminen näiden suurempikokoisten altaiden käyttöön. Tuuholman laitoksen altaiden vesisyvyys on noin kolme metriä. Tuuholman laitoksella kasvatetut kalat perataan Huovarinniemellä olevassa perkaamossa, jonka ympäristölupahakemus on käsitelty Kellosalmen Lohi Oy:n Kellosalmen laitoksen ympäristöluvan yhteydessä. Ympäristön kannalta parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja ympäristön kannalta parhaan käytännön soveltaminen Verkkoallaskasvatuksessa merkittävimmät vesistökuormitukseen vaikuttavat tekijät ovat rehun laatu ja ruokintatapa. Ruokinnassa käytetään pendel-tyyppisiä ruokintaautomaatteja. Lisäksi on otettava huomioon nykyisten rehujen laatu, jonka vuoksi kalan ulosteiden kautta veteen tuleva fosfori on selvästi aiempaa tiukemmin sidottua eli aikaisempaa vähemmän fosforista on liukenevaa. Jätehuolto Kellosalmen kasvatusaltailla kasvatettu kala kuljetetaan perattavaksi Huovarinniemellä sijaitsevaan perkaamoon. Kuolleet kalat ( kg/v) kompostoidaan ja kynnetään peltoon. Kalankasvatuksen yhteydessä muodostuva muovi- ja sekajäte ( kg/v) toimitetaan Kymenlaakson Jäte Oy:lle. Pakkauspahvi (noin 400 kg/v) poltetaan omalla tilalla.

12 12 TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN Vaikutukset veden laatuun Tuuholman kalankasvatuslaitos on toiminut vuodesta 1988 alkaen. Toiminnan vaikutukset vesistöön keskittyvät pääosin laitosalueelle. Tuuholmin saaren ja Halsholmin välisessä Tuuholminsalmessa virtaus Virolahteen ja sieltä ulos on voimakasta. Tuuholman verkkoallaskasvattamon laskennallinen kuormitus on jatkuvasti alentunut. Rehukerroin oli 15 vuotta sitten 1,5, kun se nyt on tasoa 1,2. Siten esitetty rehun käytön 8 %:n lisäys nykyiseen lupaan verrattuna merkitsee kuitenkin kuormituksen laskennallista alenemaa 6 12 %. Muut vaikutukset sekä arvio hyödyistä Virolahden pohjukkaan Tuuholman laitoksen itäpuolelta Tuuholminsalmessa menevälle veneväylälle kalalaitoksen rakenteista ei ole haittaa. Altaiden kulma-ankkurit on merkitty 200 l:n muovitynnyreillä ja pimeällä altaiden väylän puoleinen sivu on merkitty 3 4 merkkivalolla. Hakijan näkemyksen mukaan toiminnasta ei aiheudu haittaa tai vahinkoa ympäristön eri käyttömuodoille tai kiinteistöille. Tuuholman kasvattamon välittömässä läheisyydessä ei ole loma-asutusta. Kalankasvatus Virolahdella on merkittävä elinkeino. Tuuholman Lohi Ky ja Kellosalmen Lohi Oy muodostavat yritystoiminnallisen kokonaisuuden, jossa yhteistoiminnalla ja yhteiskäytöllä pyritään hyödyntämään investoinnit tehokkaasti. Toiminnalla on työllistävää vaikutusta suoraan ja heijastusvaikutuksena palveluketjussa. LAITOKSEN TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Hakija esittää, että Virolahden kalankasvatuksen tarkkailu toteutetaan Kaakkois- Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Virolahden alueen tarkkailun on toteuttanut Saimaan vesiensuojeluyhdistys. Voimassa oleva tarkkailuohjelma on laadittu

13 13 Hakija esittää harkittavaksi, että Virolahden alueen kalataloustarkkailua ei jatkettaisi, koska kasvatustoiminnan vaikutusta kalatalouteen ei voida kalastustiedusteluin selvittää. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Hakemukset on annettu tiedoksi kuuluttamalla ympäristölupavirastossa ja Virolahden kunnassa välisen ajan sekä erityistiedoksiantona asianosaisille. Ilmoitus kuulutuksesta on julkaistu Kaakonkulma -nimisessä lehdessä Hakemuksista on pyydetty lausunto Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselta, Kaakkois-Suomen TE-keskuksen kalatalousyksiköltä, Virolahden kunnan terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomaisilta, Virolahden kunnanhallitukselta, Merenkulkulaitoksen Suomenlahden väyläyksiköltä ja Kaakkois-Suomen rajavartiostolta. Lausunnot ja kannanotto 1) Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on ilmoittanut, että Tuuholman laitoksen kuormitus, rehun käyttö ja lisäkasvu ovat vuosina olleet: Fosfori, kg/a Typpi, kg/a Ominaiskuormitus Fosfori, g/tuotettu kalakilo Typpi, g/tuotettu kalakilo Rehun käyttö Kuivarehu, kg/a Lisäkasvu (Helcom suositus 18/3: P = 8 P/kg, N = 70 g N/kg)

14 14 Edellä olevien taulukoiden tiedot on koottu ympäristöhallinnon VAHTI-rekisteristä. Kuormituslaskelmassa rehun fosforipitoisuutena on ollut 1 % ja typpipitoisuutena 7,5 % (tarkastaja Kari Päiväsen sähköposti-ilmoitus ). Kalankasvatuslaitokset ovat nykyisin Virolahden alueen ainoat pistekuormittajat, sillä Virojoen taajaman puhdistamon toiminta päättyi siirtoviemärin valmistuttua vuonna Kalankasvatuslaitosten yhteenlaskettu fosforikuormitus vuosina on ollut keskimäärin noin kg vuodessa ja typpikuormitus kg vuodessa. Vastaavana ajanjaksona Virojoen ainevirtaamien perusteella laskettu fosforikuorma lahden sisäosaan on ollut noin kg vuodessa ja typpikuorma noin kg vuodessa. Kalankasvatuksen lahteen kohdistama kuormitusta voidaan pitää merkittävänä, vaikka joen kautta ja suoraan lahteen kohdistuva hajakuormitus vastaakin arviolta %:n osuudesta Virolahteen kohdistuvasta ravinnekuormituksesta. Kalankasvatuksen vesistövaikutuksia korostaa kuormituksen ajoittuminen pääosin loppukesään. Tarkastelualueen kalankasvatuslaitosten tuotanto on viime vuosina ( ) ollut lisäkasvuna ilmaistuna ollut noin tonnia kasvukaudessa. Tuotanto on kuluneiden vuoden aikana jonkin verran kasvanut, mutta rehunkäytön tehostumisen ansiosta ravinnekuormitus on nykyisin hieman pienempi kuin 1990-luvun puolivälissä. Vesistötarkkailutulosten mukaan veden laatu Virolahdella vaihtelee voimakkaasti riippuen virtauksista, tuulen suunnasta ja vedenpinnan korkeudesta. Tarkkailutuloksista ilmenee myös, että Virolahden vedenlaatu on heikoimmillaan lahden sisäosassa, jossa veden ravinnepitoisuudet (fosforipitoisuus yli 40 µg/l) ja levämäärää ilmentävä a-klorofyllipitoisuus (yli 12 µg/l) ovat selvästi vesistön rehevyyttä ilmentävällä tasolla. Rehevyyden seurannaisvaikutuksina vesi on sameaa ja näkösyvyys alentunut. Veden laatu lahden suulla, kalalaitosalueella, ei suuresti poikkea lahden sisäosan tilanteesta, joskin salmien kautta tapahtuva veden vaihto avoimemman rannikkoalueen välillä vaikuttaa myös kalalaitosalueen vedenlaatuun. Tuuholman ja Rääntion välisessä syvänteessä esiintyy ajoittain happivajetta, jonka seurauksena fosforia liukenee pohjasedimentistä veteen.

15 15 Vuosina koko Virolahden alueella, lahden sisäosasta suualueella olevalle kalalaitosalueelle asti, voitiin vedenlaatuarvoissa todeta hälyttävän voimakas, rehevöitymistä ilmentävä kehitys. Levämäärää kuvaava a-klorofyllipitoisuus kohosi sinänsä jo rehevyyttä ilmentävältä tasolta 15 µg/l lähes kaksinkertaiseksi tasolle yli 25 µg/l. Samalla veden sameusarvot kaksinkertaistuivat ja vedenlaatu lahdella oli yleisesti heikoimmillaan koko 1980-luvulta alkaneen tarkkailujakson aikana. Vuosina veden laatu lahdella oli useimpien mittausarvojen perusteella kuitenkin palautunut 1990-luvun tilannetta vastaavalle tasolle. Veden sameusarvot ovat kuitenkin edelleen tavanomaista korkeampia. Pitkällä aikavälillä lähinnä veden sameus on Virolahdella lisääntynyt, mutta veden typpipitoisuus hieman pienentynyt. Veden hygieeninen laatu kalankasvatuslaitosten vaikutusalueella on säilynyt hyvänä. Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan Virolahden vedenlaatu on ollut ainoastaan välttävää ja soveltuu rehevyytensä takia pääasiassa vain sellaisiin käyttötarkoituksiin, joiden vedenlaatuvaatimukset ovat vähäiset. Virolahden vedenlaadun ongelmat haittaavat todennäköisesti kalankasvatustakin ja lämpimän veden aikana kaloissa saattaa esiintyä makuhaittoja. Lahden rehevyys ja kuormittuneisuus näkyy selkeästi myös alueen pohjaeläimistössä, joka on lajistoltaan köyhä, mutta raskasta kuormitusta ja heikkoja pohjan oloja ilmentävien Chironomus plumosus -tyypin surviassääskitoukkien ja Tubificidae-harvasukamatojen dominoima. Näiden biomassat olivat suuria ja pohja siten reheviä ja ravinteikkaita oloja kuvaava. Pohjaeläintarkkailutuloksissa lahden rehevöityminen näkyy lajistomuutoksina, pohjaeläintiheyden ja biomassan kasvuna sekä diversiteetin vähentymisenä. Tuuholman salmen ulkopuolella pohjien tila on tarkkailun perusteella säilynyt selkeästi lahden sisäosaa parempikuntoisena. Tosin itäisen Suomenlahden rannikkovesien rehevöityminen näkyy täälläkin pohjaeläimistössä. Ympäristöhallinnon leväseurannan ja yleisöltä tulleiden levähaittailmoitusten mukaan sinilevähaitat Virolahdella ja sen suulla ovat yleisiä ja ajoittain runsaita. Viimeisin erittäin runsas sinileväkukinta todettiin lahden suulla ja Hurpun edustalla lokamarraskuun vaihteessa 2007.

16 16 Kalankasvatuksen kuormitus vaikuttaa pääasiassa vesistöä rehevöittävästi. Rehevöityminen on seurausta rehusta karkaavien sekä kalojen ulosteiden ja muiden eritteiden mukana tulevien fosforin ja typen yhdisteistä. Suuri osa kuormasta jää kiinteään muotoon kasvatusaltaiden välittömään läheisyyteen, mutta osa ravinteista poistuu liukoisessa muodossa, jolloin ne ovat levien käytössä. Kiinteä liete vajoaa lähialueelle heikentäen pohjasedimentin laatua sekä karsien ja muuttaen pohjaeläinyhteisöjä rehevyyttä ja kuormitusta sietävään suuntaan. Liuenneet ravinteet lisäävät leväkasvua, mikä näkyy sekä rantavyöhykkeen rihmamaisten levien määrän lisääntymisenä että planktonlevien runsastumisen aiheuttamana veden samentumisena. Virolahden voimakkaan rehevyyden takia kalankasvatuksen vaikutukset eivät ole olleet selvästi erotettavissa. Tarkkailutuloksissa on korostunut Virolahden pohjukasta tulevien vesien vaikutus koko lahden vedenlaatuun, jolloin kalankasvatuksen vaikutukset ovat suurelta osin peittyneet muiden vaikutusten alle eikä niitä ole selkeästi pystytty erittelemään vedenlaatutietojen perusteella. Epäilemättä 300 kalatonnin vuotuisen kasvatuksen aiheuttamalla kuormituksella on oma merkittävä vaikutuksensa, joka ylläpitää korkeata rehevyystasoa Virolahden suualueella asti, salmien kautta tapahtuvasta vedenvaihdosta ja sen laimentavasta vaikutuksesta huolimatta. Salmien ulkopuolella olevan Puuluodon laitoksen vuonna 1993 käynnistynyt toiminta ei ole ollut eroteltavissa vesialueen vedenlaadun muutoksina eikä vaikutuksina laajemmin pohjan tilaan. Osittain tämä liittynee parempiin sekoittumisoloihin. Ulompana Santion alueella havaitut vedenlaadun muutokset liittyvät laajempaan, itäisen Suomenlahden rannikkovesien yleiseen rehevöitymiseen. Valtioneuvoston periaatepäätös ( ) vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 edellyttää, että kalankasvatuksen vesiensuojelua tehostetaan erityisesti silloin, kun kuormitus kohdistuu pintavesiin, jotka ovat alle hyvän tilan tai tila uhkaa heiketä kalankasvatuksen ravinnekuormituksen johdosta ja jossa vesistön tilaa voidaan parantaa kalankasvatuksen kuormituksen alentamisella. Alustavan tila-arvion perusteella Virolahti ja koko itäinen Suomenlahti kokonaisuutena eivät nykytilassaan täytä hyvän ekologisen tilan kriteerejä, mikä edellyttää rannikkovesiin kohdistuvan ravinnekuormituksen merkittävää vähentämistä vuoteen 2015

17 17 mennessä. Itäisen Suomenlahden rannikkovedet luokittuivat alustavassa, vuosien tulosten perusteella tehdyssä tila-arviossa tyydyttävään tilaan ja Virolahti sen suualuetta myöten astetta heikompaan, välttävään tilaan. Tulosten perusteella Virolahti näyttäisi olevan ainoa Kaakkois-Suomen rannikon lahtialueista, joka poikkeaa näin huomattavasti sisäsaariston luonnontilaa kuvaavista vertailuoloista. Hälyttävä, 2000-luvun vaihteessa todettu voimakasta rehevöitymistä kuvaava jakso kuvannee Virolahteen kohdistuvan raskaan kuormituksen ja heikon veden vaihtuvuuden aiheuttamaa epävakautta. Vastaavan kaltainen tilanne voi toistua. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan Virolahden nykytila ei mahdollista kalankasvatuksen kuormituksen lisäämistä alueella. Välttäväksi arvioidun vesialueen tilan takia Virolahteen tulevaa kuormitusta tulee merkittävästi vähentää. Tämä koskee sekä harjoitettavaa kalankasvatusta että muita kuormituslähteitä. Kasvatustoiminnan siirtäminen vedenvaihtuvuudeltaan avoimemmalle paikalle, lahden ulkopuolelle, vähentäisi kuormituksesta aiheutuvia suoria vesistövaikutuksia. Virolahden verkkokassilaitosten vesistövaikutusten tarkkailu tulee toteuttaa yhteistarkkailuna, sillä kaikkien laitosten kuormitusvaikutukset kohdistuvat samalle alueelle Virolahden suulla. Tuuholman Lohi Ky:n poikaslaitoksen (kiertovesilaitos) kuormitusvaikutustarkkailu on mielekästä pitää erillisenä. Tarkkailuohjelmaa tulee voida tarkistaa lupakauden aikana Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailua tulee pääsääntöisesti suorittaa myös silloin, kun laitos ei väliaikaisesti toimi tai toiminta on vähäisempää kuin lupa edellyttää. Poikkeuksista tulee neuvotella Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Piilevämenetelmän käyttöä Virolahden kalankasvatuksen vaikutusten tarkkailussa tulee harkita. Välttäväksi arvioidun vesialueen tilan takia on Virolahden kalankasvatuksen kuormitusta merkittävästi vähennettävä. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus esittää luvan myöntämistä noin kg vuotuiselle tuotannolle ja talvisäilytykselle, mikäli kasvatuspaikan ja talvisäilytyspaikan vesialueiden käyttöoikeus on kunnossa.

18 18 Kuivarehun sisältämien ravinnepitoisuuksien (fosfori 0,8 %, typpi 6,5 %) ja rehukertoimen 1,2 tulisi olla sama kaikilla alueen kalankasvattajilla, jolloin Tuuholman Lohi Ky:n kuormitus olisi fosforin osalta 336 kg vuodessa ja typen osalta kg vuodessa. Kalojen ruokintaan saa kasvatusyksikössä käyttää enintään kg kuivarehua. Rehun fosforipitoisuus saa olla keskimäärin 0,8 %. Rehun typpipitoisuus saa olla keskimäärin 6,5 %. Altaiden pinta-ala enintään m 2. Luvan saajan on pidettävä laitoksen toiminnoista hoitopäiväkirjaa, johon on merkittävä mm. tiedot laitoksella olevista ja siirretyistä kalamääristä, käytetyn rehun määrästä ja laadusta sekä teurasmääristä samoin kuin mahdollisista esiintyvistä kalasairauksista ja niiden hoidosta. Päiväkirja tulee säilyttää laitoksella ja vaadittaessa esitettävä tai lähetettävä kaksoiskappale Kaakkois-Suomen ympäristökeskukseen. Ympäristökeskukselle on toimitettava kunkin vuoden helmikuun loppuun mennessä edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto ja liitettävä siihen rehun toimittajien antama selvitys vuoden aikana laitokselle toimitetuista rehuista. Vaadittaessa luvan saajan on annettava ympäristökeskukselle tarpeellisia tietoja päiväkirjassa ja vuosiyhteenvedossa esitettyjen tietojen luotettavuuden tarkistamiseksi. Luvan saaja tulee velvoittaa kustannuksellaan suorittamaan vesistövaikutusten tarkkailua hyväksytyn ohjelman mukaisesti. Tarkkailua tulee suorittaa myös silloin, kun laitos ei väliaikaisesti toimi. Tarkkailuohjelmaan voidaan tehdä muutoksia ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Lupa tulisi myöntää korkeintaan kymmeneksi vuodeksi. Uusi lupahakemus tulisi laitaa vireille viimeistään vuosi ennen luvan umpeutumista. 2) Haminan kaupungin ympäristölautakunta on Virolahden kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena antamassaan lausunnossa todennut, että valtioneuvoston periaatepäätöksessä vesiensuojelun tavoitteista vuoteen 2005 ovat kalankasvatuksen ominaispäästöjen tavoitearvot enintään 7 g fosforia ja 44 g typpeä kasvatettua kalakiloa

19 kohti ja rehukertoimen tavoitearvo on 1,0. Tuuholman laitos ei pääse hakemuksen mukaan ainakaan typen osalta tavoitearvoon. 19 Päästöjä tulisi vähentää siten, että myös typen ja rehukertoimen osalta päästään lähemmäs tavoitearvoja. Kasvattamojen vuotuisen kokonaiskuormituksen ei tulisi lisääntyä ja kasvatusmäärät tulee mitoittaa sen mukaisesti. Kuolleiden kalojen kompostoinnin tulee tapahtua siten, ettei ympäristöön aiheudu hajuhaittoja eikä toiminta houkuttele haittaeläimiä. Pakkauspahvin polttamista ei ole hakemuksessa tarkemmin selvitetty. Virolahden kunnan jätehuoltomääräysten mukaan kiinteistön lämmityksen yhteydessä muun polttoaineen joukossa voidaan polttaa puhdasta paperia, pahvia ja käsittelemätöntä puujätettä. Edellytyksenä on, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle tai ympäristölle. Polttamisesta ei saa aiheutua kohtuutonta rasitusta naapurustolle tai lähiympäristölle. Muun jätteen hävittäminen polttamalla on kielletty. 3) Virolahden kunnanhallitus on lausunut, että kalankasvatuksella on välitöntä ja välillistä työllistävää vaikutusta Virolahdella, joten tulevalla päätöksellä on merkitystä myös Virolahden elinkeinoelämälle. Luvat myönnetään säädösten ja määräysten mukaisesti. Vesistökuormitusta tulee seurata säännöllisesti näytteiden otolla. 4) Suomenlahden merivartiosto on lausunut, että sillä ei ole huomautettavaa asian suhteen. 5) Merenkulkulaitos on lausunut, että luvat kalankasvatuksen jatkamiselle voidaan myöntää. Rajavesikomission Suomen ryhmän kannanotto Rajavesikomission Suomen ryhmä on kaikkia Virolahden alueen kalankasvatuslaitosten hakemuksia koskevassa lausunnossaan todennut muun muassa, että vesipuitedirektiivin tavoitteena on kaikkien vesistöjen, mukaan lukien rannikkovedet, hyvä ekologinen tila. Nyt puheena olevien kalankasvattamojen vaikutuspiirissä olevat vedet

20 20 ovat vesistötarkkailutulosten perusteella korkeintaan tyydyttävässä tilassa. Kuormitusta onkin pystyttävä vähentämään selvästi nykyisestä. Näin ollen edellytyksiä tuotannon lisäämiselle ei ole olemassa. Nykyistenkin lupaehtojen mukaiset tuotantomäärät voidaan sallia vain, mikäli rehuvalinnalla ja ruokintatekniikkaa kehittämällä saadaan ominaiskuormitusta tuotettua kalakiloa kohti pienennettyä vähintään kolmannes. Uusien verkkoallaskasvattamojen perustamiselle ei ole edellytyksiä. Muistutukset 1) Hellä-Hämeenkylän osakaskunta on lausunut vastustavansa jo toiminnassa olevien allaskasvattamojen nykyisen käyttöasteen laajennusta. Mikäli jatkoluvat kalankasvatukseen myönnetään, on kasvattajille asetettava lupakaudelle vuotuinen kalanistutusvelvoite. Istutuslajiksi osakaskunta ehdottaa karisiikaa/saaristosiikaa. Virolahti on kapeitten salmien rajoittama lähes suljettu vesialue, jossa veden vaihtuvuus on pieni. Nykyiset verkkoallaskasvattamot sijaitsevat osakaskunnan vesialueen eteläpuolella. Avoveden aikana tuulen suunta on pääsääntöisesti etelästä ja lounaasta, jolloin kasvattamojen fosfori- ja typpipäästöt ajautuvat perinteisille karisiian 0,5 2,5 metrin syvyisille kutumatalikoille. Aikaisemmin erittäin runsaana esiintynyt karisiika on viimeisten vuoden aikana tyystin kadonnut ja ainakin merkittävänä syyllisenä voitaneen pitää lisääntynyttä kalankasvatusta. Verkkoallaskasvattamojen tulisi sijaita mieluummin syvemmillä vesialueilla Rääntiö Tuuholma -linjan kaakkois-eteläpuolella. 2) Kiiskilahden osakaskunta on tehnyt samansisältöiset vaatimukset kuin Hellä- Hämeenkylän osakaskunta 1) muistutuksessa. Kasvattamot tulee sijoittaa salmien ulkopuolelle pois liikaa kuormitetusta sisälahdesta. 3) AA ja BB (Pyöli RN:o 3:60, Vilkkilä) ovat Virolahden merialueen tilan huonontumiseen vedoten todenneet, että yksinkertainen ja todellinen täsmätoimenpide olisi lopettaa kalankasvatus ja sen myötä luonnonvastaisen toiminnan vesistöä saastuttava vaikutus.

21 21 Erityisesti kauniilla Virolahden merialueella kalankasvatuslaitokset ovat aiheuttaneet myös maisemallisen katastrofin sekä hajuhaitat, joita muun muassa perkausjätteiden käsittely aiheuttaa. Muistuttajat vaativat, että kalankasvatukselle Virolahdella ei saa myöntää jatkolupaa ainoassakaan alueella sijaitsevassa kasvattamossa puhumattakaan luvan myöntämisestä uudelle verkkoallaskasvattamolle ja lisäkapasiteetille. 4) CC (Itäranta RN:o 1:87, Paatio) ei ole pitänyt lisälupien myöntämistä aiheellisena voimakkaasti kasvavan fosfori- ja typpikuormituksen johdosta. Lisääntynyt vesistön saastuminen ja myös Venäjältä tuleva kuormitus on myös otettava huomioon. Nämä seikat aiheuttavat jo nyt muistuttajan mökkitontin arvon alennuksen. 5) DD (Susanna RN:o 2:80 ja Susanna I RN:o 2:100, Vilkkilä) on ehdottomasti vastustanut kasvatusluvan myöntämistä. Tuuholman ympäristön vedet ovat samentuneet. Vedet olivat vielä 1980-luvun alussa kirkkaat, nyt näkösyvyys on pari senttiä pinnasta. Lisäksi kasvattamosta leviää mädänhaju laajalle alueelle. Pietarin tai muun alueen jätevedet eivät aiheuta näitä paikallisia haittoja. Veteen jäävä ylimäärärehu ja kalojen ulosteet jäävät veteen ja leviävät ympäristöön. Verkkoaltaissa on myös kuolleita kaloja, jotka osaltaan alentavat veden laatua. Kalankasvattamon houkuttelemat lokit ja merimetsot, joita on satapäisiä parvia ruokailemassa altailla päivittäin, lisäävät mereen kohdistuvaa rasitusta. 6) EE (Niemi RN:o 1:97, Paatio) on ilmoittanut, että Niemi-niminen tila sijaitsee Rääntiön saaren länsikärjessä Tuuholminsalmen itäpuolella. Salmen toisella puolella on Tuuholman verkkoallaskasvattamo. Kalankasvatuksen hakemusten käsittelyssä tulee ottaa huomioon kaikkien kalankasvatuslaitosten yhteisvaikutus veden laatuun. Poikkeuksen tästä voi kuitenkin muodostaa Puuluodon kasvattamo, joka sijaitsee niin ulkona, että vesi vaihtuu sen ympärillä hy-

22 vin. Rääntiön saaren kärjessä ei ole ollut havaittavissa, että Puuluotojen laitos vaikuttaisi veden tai rannan laatuun Rääntiön saaren Halssinselän puoleisella rannalla. 22 Sen sijaan Rääntiön saaren Halsholman puolella (pohjoispuolella) veden laatu ei ole hyvä. Vesi on sameaa ja matalan rannan järviruokokasvillisuus on lisääntynyt luvulla ja varsinkin 2000-luvun alkupuolella. Muistuttaja ei vastusta kalankasvatusta elinkeinona, mutta Vilkkilän alueella olisi löydettävä kohtuullinen tasapaino elinkeinotoiminnan, virkistyskäytön ja Natura-alueen vaatimusten välillä. Ainakaan kasvatusaltaiden määrän ja niistä ympäristölle aiheutuvan rasituksen lisääminen saarien välissä ei sen vuoksi ole perusteltua. 7) FF ja GG (Vanhasaari RN:o 1:6, Kerttula RN:o 1:33, Kerttu I RN:o 1:37, Paavola RN:o 1:38 ja Riihiniitty RN:o 7:8, Vilkkilä) ovat kaikkia Virolahden kalankasvatuslaitoksia koskevassa muistutuksessaan lausuneet, että verkkoallaskasvattamot eivät sovellu nykyisille alueille seuraavista syistä: Veden vaihtuvuus on riittämätön Veden laatu on huonontunut Pystynäkyvyys (näkösyvyys) on huono Luonnonkalakannat ovat huonontuneet Harrastajakalastajien verkot sotkeentuvat Lämpimällä säällä on rasvakalvo veden pinnalla ja vesi haisee viemärikaivolta Altaiden alta nousee kuplivia likalauttoja lämpimällä säällä Vesi on vihreää ja uimakelvotonta lämpimällä säällä Moottorikäyttöisiä virtauskehittimiä käytetään likaisen veden takia Matalimmissa paikoissa altaiden paikkoja on siirretty pohjan likaantumisen ja nousun takia Ruokokasvillisuus normaalia pitempää ja mustanpuhuvan vihreää, kasvusto leviää vauhdilla Ravinteet kumuloituvat matalassa ja Natura-alueella Ravinteet kulkeutuvat allasalueilta hapettomiin syvänteisiin ja lisäävät leväkukintoja sekä haittaavat pohjaeläimistöä Näillä ravinnepäästöillä merialue saastuu lisää nopeasti

23 23 Luonnon omat mittarit osoittavat kiistattomasti tapahtuneen saastumisen lisääntymisen Vanhasaaren rannat alkoivat saastua nopeammin Puuluotojen altaiden tulon jälkeen Virolahden kalankasvatusalue on likaisin verrattaessa merenlahtia Summanjoelta itään Tällainen toiminta ei ole Suomen ja EU:n kestävän kehityksen hengen mukaista. Kuormitus ylittää kasvatusalueen kestokyvyn. Kasvatus on siirrettävä Ahvenanmaata vastaaviin olosuhteisiin tai maalle, jossa kuormitus on hallittavissa. Lisäksi muistuttajat ovat esittäneet kysymykset siitä, kuka korvaa rantojen ja mökkien arvon alenemisen sekä puhdistaa kasvatusalueet. Paikalla on tehtävä katselmus, kun kasvatus on täydessä käynnissä. 8) HH (Kellokallio RN:o 3:53, Vilkkilä) on lausunut vastustavansa uuden verkkoallaskasvattamon luvan myöntämistä ja nykyisten kasvattamojen lisälupia. Ympäristö tilasta vastaavien virkamiesten tulisi omalta osaltaan vastata itäisen Suomenlahden tilasta. 9) II ja JJ yhteisomistajina sekä KK käyttöoikeuden haltijana (Pantia RN:o 3:48, Vilkkilä) ovat ilmoittaneet, että perheellä on ollut kesämökki nykyisen kalankasvatusalueen keskellä Sumarin saaressa vuodesta 1969 alkaen. Muistuttajat ovat vaatineet, että kalankasvatus on lopetettava Virolahden alueella kokonaan pitemmällä aikavälillä eikä yhtään lupaa uusille kasvattamoille tai lisälupia olemassa oleville kasvattamoille saa tälle alueelle enää myöntää. Kasvatus on siirrettävä kokonaan maalle sijoitettuun kalankasvattamoon ja sen jätevedet on asianmukaisesti puhdistettava ennen Natura-alueeseen kuuluvaan Vilkkilänturaan laskemista. Kasvattamoiden toimintaa ja lainsäädännön noudattamista on valvottava nykyistä paremmin, jotta rikkeitä ei pääse tapahtumaan.

24 24 Kalankasvatuksen aloittamisen jälkeen tapahtuneita merkittävimpiä muutoksia ovat olleet seuraavat: vesi on ruskeaa, näkösyvyys olematon, pohja ja rannat limoittuneet, kaisla kasvaa tiheänä metrin levyisenä vyöhykkeenä koko ranta-alueella, ahvenruoho ja muut vesikasvit täyttävät kaisloista puhdistetun alueen. Rantakivet ja kalliot ovat veden alaisilta osiltaan ruskean levän peitossa ja sinilevä estää kesämökin käytön yhä useammin. Veteen lasketut verkot saalistavat vain roskakalaa särkeä, lahnaa ja limaista levää. Muistuttajat ovat tuoneet esille paikallisten ja kesäasukkaiden tekemiä havaintoja siitä miten kalankasvatuksessa noudatetaan lupiin liittyviä määräyksiä: Kuolleita kaloja ajautuu erityisesti altaiden läheisyydessä olevien kesämökkien rannoille jatkuvasti. Perkuujätteet haudataan edelleen maastoon eri paikkoihin tai kipataan peittämättä pellon reunaan. Perkuujätteitä on aikaisemmin haudattu rannan tuntumaan kaivettuihin hautoihin, joista mädäntymisen edistyessä liete valui haisevaa avo-ojaa pitkin turan vesistöön. Vielä viime kesältä (2007) on havaintoja metsään kunnan maalle kaivetuista ja vain osittain soralla peitetyistä haudoista sekä pellon reunaan kipatuista läjistä, joista mm. rotat ja muut villieläimet pääsevät niitä esteittä syömään. Mätänevän kalan löyhkä leviää lähialueelle ja sopivan tuulen vallitessa kauaskin. Rehusäkit poltetaan edelleen avotulella säännöllisesti. Tästä on todisteena musta savu ja nuotion jäännökset. Muovin polttamisesta syntyvät päästöt vaarantavat kaikkien alueella oleskelevien terveyden. Kuka tästä kantaa vastuun? Onko tämä paikallisen jätehuoltomääräyksen mukaista toimintaa? Aiemmilta vuosilta on tietoa kasvatusmäärien ylityksestä, jopa kaksinkertaisista kalamääristä. Toimintaa valvova viranomainen (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus) uskoo, että lupamääriä ei nykyisin pysty ylittämään johtuen rehumyyjien tilitysvelvollisuudesta. Onko varmaa, että kasvattajien itse tuottamaa rehua ei varmasti nykyisin enää käytetä? Kuolleita rauhoitettuja lintuja ajautuu jatkuvasti rannoille. Rauhoitettujen lintujen merimetsojen ja isojen lokkien ampuminen ei liene luvallista. Meluhaitoista muistuttajat tuovat esiin esimerkkinä Kellosalmen kasvattamon dieselaggregaattorin, joka käy pitkiäkin aikoja mökkien välittömässä läheisyydessä ja ääni kantautuu tyynellä ilmalla pitkienkin matkojen päähän. Myös lin-

25 tujen ampuminen häiritsee lähialueen vapaa-ajan viettoa sekä pelottaa kotieläimiä ) Nakarin Kalanviljelylaitos Ky on vaatinut, että mikäli ympäristölupavirasto Virolahden yhteistarkkailutuloksista, rehun koostumuksen vähäravinteisuudesta ja ruokintatekniikoista huolimatta katsoo, että olemassa olevien kalankasvatuslaitosten lupia ei voida myöntää haettujen suuruisille lisäkasvu- ja rehumäärille, tulee kaikkia laitoksia kohdella tasa-arvoisesti. Aiemmalla lupakierroksella esimerkiksi Nakarin Kalanviljelylaitos Ky:n Puuluotojen laitoksen fosforikuormitusta rajoitettiin noin 30 % hakemuksesta, mutta toisen yrittäjän kiertovesilaitos sai kilon lisärehuluvan. Mikäli vastaanottavan vesistön kuormitustaso on hakemuksissa esitettyjä tuotantomääriä rajaava tekijä rehun koostumusmuutoksista huolimatta, tulee hakijoiden esittämiä lisärehumääriä ja kalojen lisäkasvua pienentää kaikilta tasapuolisesti haetuista lisämääristä. 11) LL (Vuorenrinne RN:o 3:45, Vilkkilä) on vaatinut, että Virolahdella ei saa myöntää jatkolupaa yhdellekään alueella sijaitsevalle kasvattamolle. Muistuttaja vastustaa ehdottomasti luvan myöntämistä uudelle verkkoallaskasvattamolle ja lisäkapasiteetille. Suomenlahden ja Virolahden tilan kriittisen kehittymisen, kuten rehevöitymisen ja umpeenkasvun, vuoksi olisi tarpeen tarkistaa alueen kalankasvatusluvat nykyisten säännösten mukaisiksi. Perusteluinaan muistuttaja on vedonnut valtioneuvoston hyväksymiin vesiensuojelun suuntaviivoihin ja niissä kalankasvatukselle asetettuihin tavoitteisiin. Mökkiläisille on asetettu merkittävät vaatimukset vesienkäsittelylle, vaikka kalankasvatuksen kuormitukseen verrattuna kuormitus on vähäistä. Vilkkilänturan Natura-alue on kasvamassa umpeen ja rehevöityminen uhkaa sen suojelutavoitteita.

26 26 Kalankasvatuksesta tulee myös meluhaittoja, esimerkiksi Kellosalmen kasvattamolla on usein pitkiä aikoja käynnissä dieselaggregaatti, jonka aiheuttama melu kantautuu pitkälle. Muistuttaja on havainnut veden laadun heikkenemistä ja rantojen liettymistä tonttinsa lähistöllä. Kesäasunto sijaitsee Kellohiekalla noin 600 metrin etäisyydellä Kellosalmen kasvattamosta. 12) JJ on sen lisäksi, mitä on yhteismuistutuksessa 9) esittänyt, korostanut kalankasvatuksen jätehuollon järjestämisen tärkeyttä, mikä tarkoittaa ainakin seuraavaa: tiedetään se, paljonko rehua käytetään tiedetään se, paljonko muovisia jätesäkkejä syntyy tiedetään se, paljonko perkuujätettä syntyy jne. tämä pohjalta voidaan vaatia ympäristönäkökohdat huomioonottava suunnitelma koko prosessin osalta kyseessä on hyvin toimeentulevat yritykset, joten niiltä täytyy voida vaatia suunnitelmat mainittujen jäteasioiden hoitamisesta siten, että ympäristöviranomaiset voivat ohjeistaa, auttaa sekä jatkossa valvoa sitä, että suunnitelmia noudatetaan vuosittain voidaan vaatia (kuten nyt vaadittaneen rehunkäytön seurantatiedot) kirjaukset, kuluraportit, lähetysraportit yms. jotka todistavat, kuinka paljon mitä jäteluokkaa on syntynyt ja miten se on käsitelty, sekä verrata tätä tiedettyihin, ennalta määritettyihin perusarvoihin prosessi toimii kontrolloidusti, ympäristöä kuormitetaan mahdollisimman vähän ja asia on hoidettu niin kuin asiat pitää tänä päivänä hoitaa joka puolella. 13) MM, NN sekä OO ja PP (Nokkala RN:o 2:69, Vilkkilä) ovat ilmoittaneet, että Nokkalan kiinteistö sijaitsee Heposaaressa vähän yli kilometrin päässä Puuluodoista. Muistuttajat ovat vaatineet, että kaikki Virolahden kalankasvatusta koskevat hakemukset hylätään siltä osin kuin ne merkitsevät kalojen kasvatusmäärän tai käytettävän rehumäärän lisäämistä aikaisempiin lupamääriin verrattuna ja että kasvatusmääriä huomattavasti pienennetään entisiin määriin verrattuna. Missään tapauksessa ei tule myöntää mitään lupaa Kellosalmen Lohi Oy:n uudelle Tommolan verkkoallaskasvattamolle.

27 27 Puuluodon laitosta koskevassa hakemuksessa todetaan, että veden kokonaislaadussa ei olisi tapahtunut muutoksia parempaan tai huonompaan suuntaan kalalaitosalueella. Muistuttajat eivät voi yhtyä tähän käsitykseen. Heidän kiinteistönsä rannassa ei voi kesällä lämpimimpänä aikana uida. Vesi on läpinäkymätöntä ja se haisee pahalta. Rakennettujen lomarakennuspaikkojen arvo on alueella laskenut, koska meri ei täytä niitä vaatimuksia, joita lomapaikan rannalta vaaditaan. Muistuttajat ovat perustelleet vaatimuksiaan muun muassa ympäristönsuojelulain luvanmyöntämisedellytyksillä ja sillä, että luvan myöntämistä ei voida perustella intressivertailulla, josta ympäristönsuojelulaissa on luovuttu. Kalankasvatuslaitokset sijaitsevat lähellä aluevesirajaa. Ympäristönsuojelulain 9 :n mukaan Suomen aluevesillä ei saa ryhtyä toimeen, josta voi aiheutua merensuojelulaissa tarkoitettu meren pilaantumista Suomen aluevesien ulkopuolella. Perusteluissaan muistuttajat ovat lisäksi tuoneet esille Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen kannan Virolahden välttävästä tilasta ja siitä, että kuormitusta täytyy vähentää. Kalankasvattamot aiheuttavat Virolahdella suuren kalalokki-, merimetso- ja minkkikantojen kasvun. Ympäristölupaa ei tulisi missään nimessä myöntää toistaiseksi voimassa olevana, vaan enintään lyhyeksi määräajaksi. Alueella on tarpeen suorittaa katselmus sellaiseen aikaan, jolloin vedet ovat lämpimiä. Mielipiteet GG on toimittanut ympäristölupavirastoon yhteensä 27 henkilön allekirjoittaman kirjelmän, jossa vastustetaan kalankasvatusta meressä Virolahdella.

Hakemukset koskevat kalankasvatuksen ja talvisäilytyksen jatkamista Katajaluodon etelä- ja länsipuolella sijaitsevissa verkkoallaskasvattamoissa.

Hakemukset koskevat kalankasvatuksen ja talvisäilytyksen jatkamista Katajaluodon etelä- ja länsipuolella sijaitsevissa verkkoallaskasvattamoissa. PÄÄTÖS Nro 98/09/2 Dnrot ISY-2007-Y-88 ISY-2007-Y-89 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2009 HAKIJA Nakarin Kalanviljelylaitos Ky Yhteyshenkilö Jari Nakari, puh. 0400 754 554 ASIA Katajaluodon ja Hailiniemen

Lisätiedot

Puuluodon verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristöluvan tarkistaminen, Virolahti

Puuluodon verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristöluvan tarkistaminen, Virolahti PÄÄTÖS Nro 93/09/2 Dnro ISY-2006-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2009 HAKIJA Nakarin Kalanviljelylaitos Ky Yhteyshenkilö Jari Nakari, puh. 0400 754 554 ASIA Puuluodon verkkoallaskasvattamon vesitalous-

Lisätiedot

Hakemus koskee kalankasvatuksen jatkamista Kellosalmen laitoksessa ja perkaustoiminnan jatkamista Huovarinniemen perkaamossa.

Hakemus koskee kalankasvatuksen jatkamista Kellosalmen laitoksessa ja perkaustoiminnan jatkamista Huovarinniemen perkaamossa. PÄÄTÖS Nro 94/09/2 Dnro ISY-2007-Y-84 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2009 HAKIJA Kellosalmen Lohi Oy Yhteyshenkilö Seppo Tilli ASIA Kellosalmen verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa ja perkaamon

Lisätiedot

Niemenpään verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa ja perkaamon ympäristölupa,

Niemenpään verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa ja perkaamon ympäristölupa, PÄÄTÖS Nro 97/09/2 Dnro ISY-2007-Y-87 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2009 HAKIJA Nakarin Kalanviljelylaitos Ky Yhteyshenkilö Jari Nakari, puh. 0400 754 554 ASIA Niemenpään verkkoallaskasvattamon vesitalous-

Lisätiedot

Tommolan verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti

Tommolan verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti PÄÄTÖS Nro 99/09/2 Dnro ISY-2007-Y-248 Annettu julkipanon jälkeen 9.9.2009 HAKIJA Kellosalmen Lohi Oy Yhteyshenkilö Seppo Tilli ASIA Tommolan verkkoallaskasvattamon vesitalous- ja ympäristölupa, Virolahti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALANKASVATUKSELLE (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN uusi toiminta toiminnan

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Mallemucenin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää.

Mallemucenin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. PÄÄTÖS Nro 39/08/1 Dnro ISY-2007-Y-77 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Kaakon Lohi Oy ASIA Mallemucenin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALOJEN KASVATUKSEEN NIEMENPÄÄN, KATAJALUODON JA HAILINIEMEN VERKKOALTAISSA

YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALOJEN KASVATUKSEEN NIEMENPÄÄN, KATAJALUODON JA HAILINIEMEN VERKKOALTAISSA YMPÄRISTÖ- JA VESITALOUSLUPAHAKEMUS KALOJEN KASVATUKSEEN NIEMENPÄÄN, KATAJALUODON JA HAILINIEMEN VERKKOALTAISSA Kymijoen vesi ja ympäristö ry Liisa Muuri ja Janne Raunio SISÄLLYS 1 HAKIJAN JA LAITOKSEN

Lisätiedot

Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää.

Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. PÄÄTÖS Nro 40/08/1 Dnro ISY-2007-Y-75 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Sandvikin Lohi Oy ASIA Sandvikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää. ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-264

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-264 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-264 Annettu julkipanon jälkeen 15.11.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Kalojen kasvattaminen Orskerin yksikössä meressä Hyviluodon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 119/2007/3 Dnro LSY 2007 Y 74 Annettu julkipanon jälkeen 24.9.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalanpoikasten kasvattamiseen verkkoaltaissa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI

ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI ESIMERKKINÄ LÄNNENPUOLEN LOHI OY, LOUKEENKARI KUSTAVI Laitospaikka sijaitsee Kihdin pohjoispuolen vesimuodostumassa, joka ekologisen luokituksen mukaan on Saaristomeren ainoa hyvään tilaan luokiteltu vesimuodostuma.

Lisätiedot

Girsvikin kalankasvatuslaitoksen ja perkaamon ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää

Girsvikin kalankasvatuslaitoksen ja perkaamon ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää PÄÄTÖS Nro 38/08/1 Dnro ISY-2006-Y-254 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Kaakon Lohi Oy ASIA Girsvikin kalankasvatuslaitoksen ja perkaamon ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375 LYHENNYSOTE LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki KÄÄNNÖS LUPAPÄÄTÖS Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2006 ASIA HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa

Lisätiedot

Mossavikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää

Mossavikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää PÄÄTÖS Nro 37/08/1 Dnro ISY-2006-Y-253 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Kaakon Lohi Oy ASIA Mossavikin kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää ASIAN VIREILLETULO Hakija

Lisätiedot

VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016

VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016 VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2016 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 362/2017 Liisa Muuri SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT 2 3 KALANKASVATUSLAITOSTEN LISÄKASVU JA RAVINNEKUORMITUS

Lisätiedot

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa?

Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Miten vedenalaisen luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon vesiviljelyn sijainninohjauksessa? Jari Setälä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Velmu-seminaari Helsinki 8.12.2011 RKTL - Tietoa kestäviin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 116/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 365 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä kiinteistöön

Lisätiedot

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE 2018-2025 YKSITYISET TURVETUOTTAJAT POHJANLUMME KY SEINÄJOKI 2018 1 JOHDANTO 1 Lakajoen (Lapua ja Kuortane) kalataloudellinen

Lisätiedot

Lapinlahden Savonjärvi

Lapinlahden Savonjärvi Lapinlahden Savonjärvi Yleisötilaisuus 2.11.2011 Lapinlahden virastotalo Pohjois-Savon ELY -keskus, Veli-Matti Vallinkoski 3.11.2011 1 Savonjärvi 24.8.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 3.11.2011

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 136/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-27 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 136/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-27 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 136/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-27 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä Torngrundin

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 ASIA Pensarin Taimen Oy:n perkaamotoimintaa koskeva ympäristölupahakemus, Länsi-Turunmaa LUVAN HAKIJA Pensarin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2008/3 Dnro LSY 2006 Y 394 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2008/3 Dnro LSY 2006 Y 394 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2008/3 Dnro LSY 2006 Y 394 Annettu julkipanon jälkeen 14.2.2008 ASIA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen meressä verkkoaltaissa Sasinkloppien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 102/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 288

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 102/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 288 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 102/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 288 Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä Pujon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan

Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan Katsaus Suomenlahden ja erityisesti Helsingin edustan merialueen tilaan o Itämeri pähkinänkuoressa o Vedenlaadun kehitys Ulkoinen kuormitus Lämpötila ja suolapitoisuus Mitä on sisäinen kuormitus? Ravinteet

Lisätiedot

Sinin n vallankumous

Sinin n vallankumous Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivä 5.11.2015 Sinin n vallankumous Kommenttipuheenvuoro pienryhmän ehdotuksista koskien vesiviljelyn lupamenettelyn luvanvaraisuutta ja siihen liittyviä keventämismahdollisuuksia

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 214 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 214 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 14/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 214 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2008 ASIA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä Renskäretin

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 465 PÄÄTÖS Helsinki 11.4.2008 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 63 111 No YS 465 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee Strömsö Property Development

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa.

Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa. PÄÄTÖS Nro 3/2015/1 Dnro ISAVI/55/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2015 ASIA Varkauden tehtaiden ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Varkaus, Joroinen ja Rantasalmi HAKIJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Kalankasvatuksen. Antti Ylitalo 4.11.2010

Kalankasvatuksen. Antti Ylitalo 4.11.2010 Kalankasvatuksen ympäristölupajärjestelmä Suomessa Antti Ylitalo 4.11.2010 Lupajärjestelmän perusteet Kalankasvatuksen lupajärjestelmä on osa yleistä vesien ja ympäristön käytön säätelyä Vesilaki (VL)perustana

Lisätiedot

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky

Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Vesistöjen tila ja kuormituksen kestokyky Antton Keto ja Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus Maankuivatus- ja vesiensuojeluseminaari Salaojakeskus & BSAG 26.5.2016 Suitian linna Esityksen

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/3 Dnro LSY-2003-Y-291 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/3 Dnro LSY-2003-Y-291 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/3 Dnro LSY-2003-Y-291 Annettu julkipanon jälkeen 2.2.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä Koirankarin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA VESISTÖN KÄYTTÖSELVITYS Tiedustelu osakaskunnille 1. Yhteystiedot Osakaskunta Puheenjohtaja Osoite Puhelin Sähköposti 2. Tiedustelualue Tämä tiedustelu koskee Peuraojan, Koivuojan ja Livojen alaosan vesialueita.

Lisätiedot

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 4114 KUOPION KAUPUNKI SAVON SELLU OY KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA KUOPIO 12.5.2011 PÄIVITETTY 7.2.2012 JUKKA HARTIKAINEN KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 178/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 405 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 178/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 405 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 178/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 405 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164. kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164. kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA\ESITYSLISTA No9/2012 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN LUPAJAOSTO Sivu 164 KOKOUSAIKA 29.11.2012 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 143/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 390

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 143/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 390 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 143/2007/3 Dnro LSY 2005 Y 390 Annettu julkipanon jälkeen 29.10.2007 ASIA Luvan hakija Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen meressä verkkoaltaissa

Lisätiedot

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus

40% Suomenlahden tila paranee vaikkakin hitaasti. Suomenlahden. alueella tehdyt vesiensuojelutoimenpiteet ovat. Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus tila paranee vaikkakin hitaasti Suomenlahteen tuleva fosforikuormitus kuormitus (tonnia/vuosi) 10 000 Suomenlahteen tuleva fosfori- fosforipitoisuus on kuormitus on vähentynyt 4 merkittävästi, typpikuormituksen

Lisätiedot

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,

Lisätiedot

Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN

Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN PÄÄTÖS Nro 53/07/2 Dnro ISY-2006-Y-240 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2007 ASIA Kumpusaaren verkkokassikasvattamon ympäristölupa ja vesitalouslupa, Kuopio LUVAN HAKIJA Kuopion kaupunki Suokatu 42 F 70110

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 153/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-266 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 153/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-266 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 153/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-266 Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen ja talvisäilytykseen

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n toimitusjohtaja ja limnologi Pena Saukkonen Ympäristön,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2004 ASIA HAKIJAT Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy B 5193.100 Anne Simanainen (email) Henna Mutanen (email) 18.12.2012 Tiedoksi: Pohjois-Karjalan ely-keskus (email) Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Lausunto 8.5.2014 Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet 10.4.2014 Tausta: Kalastajat olivat 6.4.2014 tehneet havainnon, että jäällä oli tummaa lietettä lähellä Viitasaaren

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 100/11/1 Dnro PSAVI/221/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2011 ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 100/11/1 Dnro PSAVI/221/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2011 ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 100/11/1 Dnro PSAVI/221/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2011 ASIA Samulinmatalan kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupa, Ii LUVAN HAKIJA Lohibotnia Oy / Juha Väätäjä

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi

Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi 1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/08/1 Dnro ISY-2006-Y-256 Annettu julkipanon jälkeen Koukkusaaren Kalastus Oy

PÄÄTÖS Nro 42/08/1 Dnro ISY-2006-Y-256 Annettu julkipanon jälkeen Koukkusaaren Kalastus Oy PÄÄTÖS Nro 42/08/1 Dnro ISY-2006-Y-256 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2008 HAKIJA Koukkusaaren Kalastus Oy ASIA Koukkusaaren kalankasvatuslaitoksen ympäristö- ja vesitalouslupahakemus, Pyhtää ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2013

VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2013 VIROLAHDEN KALALAITOSTEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 231/2014 Viivi Mänttäri SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 SÄÄOLOT 1 3 KALANKASVATUSLAITOSTEN LISÄKASVU JA

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 146/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 370

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 146/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 370 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 146/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 370 Annettu julkipanon jälkeen 15.11.2006 ASIA Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä Iso Kuusisen laitoksessa

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on lakkautettu Tämän asian käsittelyä on jatkanut Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on lakkautettu Tämän asian käsittelyä on jatkanut Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2011/3 Dnro ESAVI/30/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.3.2011 ASIA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä Granön -nimisen saaren pohjoispuolella yhteisellä

Lisätiedot

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010

Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Päätös Nro 8/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.6.2010 ASIA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Kyrönjoen ali sekä töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen

Lisätiedot

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta

Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Kyyveden tila ESAELY:n keräämän tiedon pohjalta Vesistöpäivä 15.6 Haukivuori Pekka Sojakka Kyyvesi Pinta-ala 129,9 km 2 Kokonaisrantaviiva 857,261 km Max syvyys 35,25 m Keskisyvyys 4,39 m Tilavuus n. 57

Lisätiedot

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen

Lisätiedot

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 67/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-371

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 67/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-371 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 67/2004/3 Dnro LSY-2002-Y-371 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Kalojen kasvattaminen, perkaus ja vedenotto merestä maaallaslaitoksella

Lisätiedot

Ähtärinjärven tila ja kuormitus

Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtäri 24.11.2016 Anssi Teppo/Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Pertti Sevola/ Ähtärinjärvi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 143/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-329

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 143/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-329 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 143/2005/3 Dnro LSY-2004-Y-329 Annettu julkipanon jälkeen 16.12.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 169/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 369 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 169/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 369 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 169/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 369 Annettu julkipanon jälkeen 5.12.2006 ASIA Ympäristölupa kalankasvatukseen verkkoaltaissa meressä Erskrunnin saaren

Lisätiedot

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi

Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntäminen peltoviljelyn kasvuolosuhteiden parantamiseksi Ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 23.9.2015 29.9.2015 1 Hankkeen sijainti ja laajuus Hanke koskee n. 15 ha:n

Lisätiedot

Kalojen talvisäilytys verkkoaltaissa meressä Norrnäs Strömmenissä Östra Långholmin länsipuolella, Parainen

Kalojen talvisäilytys verkkoaltaissa meressä Norrnäs Strömmenissä Östra Långholmin länsipuolella, Parainen Etelä-Suomi Päätös Nro 192/2013/2 Dnro ESAVI/317/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.9.2013 ASIA LUVAN HAKIJA Kalojen talvisäilytys verkkoaltaissa meressä Norrnäs Strömmenissä Östra Långholmin länsipuolella,

Lisätiedot