YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375"

Transkriptio

1 LYHENNYSOTE LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki KÄÄNNÖS LUPAPÄÄTÖS Nro 83/2006/3 Dnro LSY 2003 Y 375 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Ympäristölupa kalojen kasvattamiseen verkkoaltaissa meressä Pensundetissa sekä perkaamotoimintaan Nauvon kunnan Pensarin kylässä. Pensarin Taimen Oy, Laukaa TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Hakemus koskee kalojen kasvattamista yhteensä kg vuodessa lisäkasvuna laskettuna verkkoaltaissa meressä Pensundetissa Svinön pohjoispuolella Nauvon kunnan Pensarin kylässä kiinteistöön Mellangård RN:o 1:36 (kiinteistötunnus ) kuuluvalla vesialueella. Hakemus koskee myös sanotulla kiinteistöllä harjoitettavaa perkaamotoimintaa. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Perkaamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen siirtäminen Perkaamo ja kalankasvatustoiminta sijaitsevat samalla toimintaalueella. Niiden välillä on tietty toiminnallinen yhteys siten, että perkaamossa perataan kaikki laitoksella kasvatetut kalat. Perkaamon jätevedet johdetaan samalle vesialueelle, jolla kalankasvatuslaitos sijaitsee. Perkaamojätevesien aiheuttama kuormitus meressä on kuitenkin hyvin pieni verrattuna kalankasvatuslaitoksen aiheuttamaan kuormitukseen. Perkaamotoiminnan ympäristövaikutuksiin ei myöskään voida vaikuttaa kalankasvatuslaitosta koskevassa lupaharkinnassa sen enempää mereen kohdistuvan kuormituksen kuin jätteen synnyn ja käsittelyn osalta. Perkaamotoiminnan ja kalankasvatuksen välillä ei näin ollen ole sellaista ympäristönsuojelulain 35 :n 4 momentissa tarkoitettua teknistä ja toiminnallista yhteyttä, että toimintojen ympäristövaikutuksia tai jätteenkäsittelyä olisi välttämätöntä tarkastella yhdessä. Ympäristönsuojelulain 31 :n 2 momentin 2) kohdan mukaan alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen käsittelemään kyseessä olevaa vesistön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa koske

2 2 van ympäristölupa asian ja siinä yhteydessä perkaamoa koskevan ympäristöluvan myös muilta osin. Edellä sanotuin perustein ympäristölupavirasto siirtää perkaamotoiminnan ympäristölupaa koskevan Pensarin Taimen Oy:n hakemuksen Lounais Suomen ympäristökeskukselle. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Pensarin Taimen Oy:lle luvan verkkoaltaiden pitämiseen meressä ja kalojen kasvattamiseen niissä Pensundetissa kiinteistöön kuuluvalla vesialueella Nauvon kunnan Pensarin kylässä (liite 2). Luvan saajan on noudatettava ympäristönsuojelulain ja vesilain säännöksiä sekä seuraavia lupamääräyksiä. Lupamääräykset Laitos 1) Verkkoaltaiden yhteenlaskettu pinta ala saa olla enintään m 2. Verkkoaltaat saadaan käsitellä ainoastaan sellaisilla antifoulingaineilla, jotka on hyväksytty käytettäviksi kalankasvatustoiminnassa. 2) Luvan saajan on pidettävä kalankasvatustoimintaan liittyvät rakenteet ja laitteet asianmukaisessa kunnossa ja ankkuroitava ne niin, että ne pysyvät suunnitellulla paikalla eivätkä aiheuta vesiliikenteelle tai merialueen muulle käytölle vältettävissä olevaa haittaa. 3) Verkkoaltaat on vesiliikenteen turvaamiseksi merkittävä Saaristomeren merenkulkupiirin hyväksymällä tavalla. Altaiden sijainnista ja merkitsemisestä samoin kuin niiden myöhemmästä poistamisesta on tehtävä karttaliittein varustettu ilmoitus merenkulkupiirille. Kalankasvatus 4) Vuosittain käytettävä rehu saa sisältää enintään 930 kg fosforia ja enintään kg typpeä. Mereen joutuvat ominaispäästöt eivät saa ylittää 6,5 g fosforia eikä 47 g typpeä kasvatettavaa kalakiloa kohti. Ominaispäästöarvot lasketaan vähentämällä vuosittain käytettävän rehun ravinnemäärästä kalan lisäkasvuun sitoutunut ravinnemäärä ja jakamalla näin saatu erotus kalan vuotuisella lisäkasvulla. Kasvatetussa kalassa on 0,4 % fosforia ja 2,75 % typpeä. 5) Rehua ei saa yliannostella ja siitä on poistettava pöly ennen ruokintaa.

3 3 Luvan saajan on pyrittävä pienentämään rehukerrointa ja käyttämään rehua, jonka fosfori ja typpipitoisuudet ovat mahdollisimman alhaisia. 6) Laitosta on hoidettava asianmukaisesti ja ottaen huomioon ympäristönsuojelunäkökohdat. Toiminta on järjestettävä siten, että siitä ei aiheudu melu eikä hajuhaittoja ympäristöön. Laitoksella käytettävät rehut ja kemikaalit on varastoitava siten, ettei niistä aiheudu pintatai pohjaveden pilaantumisen varaa. Jätehuolto 7) Kuolleet kalat ja kalojen verestämisessä syntyvä jäte on otettava talteen ja toimitettava jätteiden käsittelypaikkaan, jolla on lupa käsitellä tällaista jätettä, tai kompostoitava ja käsiteltävä eläinperäisen jätteen käsittelystä annettujen säännösten mukaisesti. Kompostointi on hoidettava siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän hajuhaittaa. 8) Toimintaa on harjoitettava siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Jätteet on lajiteltava jätelajeittain ja varastoitava asianmukaisesti. Hyötykäyttökelpoiset jätteet on toimitettava hyötykäyttöön. Hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet saa toimittaa kaatopaikalle. Ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteen käsittelypaikkoihin. Häiriö ja muut poikkeukselliset tilanteet 9) Luvan saajan on ilmoitettava merkittävistä häiriö ja poikkeustilanteista Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Nauvon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Häiriö ja poikkeustilanteiden syyt on välittömästi selvitettävä ja havaitut viat on korjattava viipymättä. Toiminnan tarkkailu ja raportointi 10) Luvan saajan on ilmoitettava Lounais Suomen ympäristökeskukselle laitoksen vastuullisen hoitajan yhteystiedot. 11) ) Luvan saajan on suoritettava laitoksen käyttö ja päästötarkkailua. Luvan saajan on tämän vuoksi pidettävä hoitopäiväkirjaa laitoksen toiminnasta. Päiväkirjaan on merkittävä tiedot laitoksella käytetyn rehun määrästä ja laadusta, laitokseen tuodun ja siitä poistetun kalan määrästä, käytössä olevien altaiden pinta alasta ja tilavuudesta, verestyksen yhteydessä tulevan veren, kuolleiden kalojen ja muun laitoksella syntyvän jätteen määrästä ja käsittelystä sekä niiden toimittamisesta edelleen, mahdollisista kalataudeista ja kalakuolemista sekä käytetyistä lääkkeistä ja muista käytetyistä kemikaaleista, laitoksella käytettävän rehun ja kemikaalien varastoinnista sekä muista seikoista, jotka vaikuttavat päästöjen seurantaan ja ohjaukseen.

4 4 Tarkkailu on tehtävä siten, että sen perusteella on mahdollista luotettavasti määrittää laitoksen merialueelle aiheuttamat päästöt. Lounais Suomen ympäristökeskus voi tarvittaessa antaa tarkempia ohjeita tarkkailun suorittamisesta. Hoitopäiväkirjat on säilytettävä viiden vuoden ajan kasvatuskauden päättymisestä lukien ja vaadittaessa esitettävä viranomaisille. Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Nauvon kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava edellistä vuotta koskeva yhteenveto tätä tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella. Luvan saajan on vaadittaessa annettava ympäristökeskukselle päästötarkkailun luotettavuuden tarkistamiseksi tarvittavat tiedot ja selvitykset. Lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta sovelletaan ympäristökeskuksen vaitiolovelvollisuuteen sen suorittaessa ympäristönsuojelulain mukaisia tehtäviä. Toimintaan liittyvät päästö ja tarkkailutiedot sekä ympäristön tilaa koskevat tiedot eivät kuitenkaan ole salassa pidettäviä. 12) Luvan saajan on tarkkailtava kalankasvatuksen vaikutuksia merialueella Lounais Suomen ympäristökeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailun tulee sisältää vuosittainen veden laadun tarkkailu sekä tiettyinä vuosina tehtävä pohjan ja pohjaeläimistön tilan seuranta. Kalankasvatuksen vaikutuksia alueen kalakantoihin ja kalastukseen on tarkkailtava Varsinais Suomen työvoima ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla. Tarkkailut voidaan suorittaa yhteistarkkailuna alueen muiden tarkkailuvelvollisten kanssa. Ehdotukset vaikutustarkkailuohjelmiksi on toimitettava edellä mainituille viranomaisille tarkistettaviksi kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Jos tarkkailutulokset antavat siihen aihetta, voi asianomainen viranomainen tämän päätöksen estämättä myöhemmin muuttaa tarkkailuohjelmaa. Tarkkailujen tulokset on toimitettava tarkkailuohjelmissa määrätyin ajoin edellä mainituille viranomaisille ja Nauvon kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. Tarkkailutiedot on pyydettäessä annettava myös asianosaisille nähtäviksi. 13) Luvan saajan on ilmoitettava joko kunnan eläinlääkärille tai läänin eläinlääkärille ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, jos laitoksella olevissa kaloissa todetaan tai on syytä epäillä olevan eläintautilain nojalla vastustettavaa tautia tai muuta tarttuvaa tautia, jota ei yleensä esiinny Suomessa.

5 5 Vakavissa kalatautitapauksissa on ilmoitus tehtävä myös Lounais Suomen ympäristökeskukselle ja Varsinais Suomen työvoima ja elinkeinokeskukselle. Luvan voimassaolo Lupa on voimassa saakka. Jos Pensarin Taimen Oy:n tarkoituksena on jatkaa kalankasvatusta edellä sanotun päivämäärän jälkeen, yhtiön on viimeistään saatettava ympäristölupavirastossa vireille uutta lupaa koskeva hakemus. Tämä lupa on siinä tapauksessa voimassa siihen saakka, kun uuden hakemuksen perusteella annettu päätös on saanut lainvoiman. Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminen Korvattavat vahingot Jos asetuksella annetaan määräyksiä, jotka ovat ankarampia kuin tämän päätöksen lupamääräykset, tai luvasta poikkeavia määräyksiä luvan voimassaolosta, on asetusta luvan estämättä noudatettava. Kalankasvatuksesta, kun toimintaa harjoitetaan edellä olevien lupamääräysten mukaisesti, ei ennalta arvioiden aiheudu ympäristönsuojelulain ja ympäristövahinkojen korvaamisesta annetun lain mukaan korvattavaa vesistön pilaantumista. Verkkoaltaiden pitämisestä meressä ei aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa. Korvattava päätös Länsi Suomen vesioikeuden antama päätös nro 50/1997/3, sellaisena kuin sitä on muutettu vesiylioikeuden antamalla päätöksellä nro 40/1998. PERUSTELUT Kalankasvatus Hakemus koskee kalankasvatuslaitosta, joka on ollut toiminnassa yli 15 vuotta. Kalankasvatuslaitos sijaitsee melko avoimella merialueella, missä veden vaihtuvuus on suhteellisen hyvä. Merenkulkulaitoksen merikartan mukaan vesisyvyys laitoksen kohdalla on metriä. Etäisyys kalankasvatuslaitoksesta lähimpään asutukseen on runsaat 200 metriä. Ympäristönsuojelun tietojärjestelmän tietojen mukaan kalan lisäkasvu laitoksella on vuosina ollut keskimäärin kg vuodessa, ja keskimääräiset vuosittaiset päästöt mereen ovat olleet 500 kg fosforia ja kg typpeä. Vedenlaatututkimuksissa vuosina laitoksen lähialueiden ja vertailualueiden rehevyydessä ei ole havaittu merkittävä eroa. Pohjaeläintutkimuksessa vuonna 2003 pohjan tila yhdellä laitoksen läheisellä tarkkailupisteellä oli huonontunut puoliterveestä puolilikaantuneeksi vuoteen 2000 verrattuna.

6 6 Laitoksella vuosittain käytettävä rehu saa lupamääräyksen 4) mukaan sisältää enintään 930 kg fosforia ja kg typpeä. Kalan vuotuisen kg:n enimmäislisäkasvun aiheuttamat päästöt mereen olisivat ympäristölupaviraston laskelman mukaan noin 570 kg fosforia ja noin kg typpeä vuodessa. Laskelmassa on käytetty seuraavia lähtötietoja: rehun fosforipitoisuus 0,90 %, rehun typpipitoisuus 6,5 %, rehukerroin 1,15 ja kalaan sitoutuvan fosforin ja typen määrä 4 g/kg ja 27,5 g/kg. Hoidettaessa laitosta huolellisesti ja käytettäessä mahdollisimman vähän ravinteita sisältäviä rehulaatuja rehun sallituilla ravinnemäärillä on mahdollista saavuttaa suurempikin lisäkasvu. Samalla ravinnepäästöt pienenevät. Laitoskoko Lupaharkinta Laitoksen enimmäiskoko on määritelty verkkoaltaiden pinta alan perusteella. Pinta alaa koskeva lupamääräys on laitoksen koon kuvaamisen ja valvonnan kannalta yksiselitteinen ja riittävä. Kalankasvatuksessa käytettävien verkkoaltaiden suurin sallittu pinta ala, m 2, on laskettu kalatiheyden 10 kg/m 3, allassyvyyden 4 m ja kalojen laskennallisen lisäkasvun kg/a perusteella. Luvan mukainen pinta ala on jonkin verran suurempi kuin hakemuksessa tarkoitettu, mutta ero on verkkoaltaiden vesistövaikutusten kannalta merkityksetön. Ympäristönsuojelulaki Yllä olevin perustein kalankasvatuksesta, kun se toteutetaan lupamääräysten mukaisesti, ei aiheudu terveyshaittaa tai merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa eikä erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toimintaa ei ole sijoitettu Nauvon kunnan rantayleiskaavan vastaisesti. Kun toimintaa harjoitetaan tämän päätöksen ja annettujen lupamääräysten mukaisesti, toiminta täyttää ympäristönsuojelulaissa, jätelaissa ja luonnonsuojelulaissa sekä niiden nojalla annetuissa asetuksissa asetetut vaatimukset. Vesilaki Kalankasvatuslaitos on tarpeen hyödyllistä taloudellista toimintaa varten. Laitoksen pitäminen meressä ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Pensarin Taimen Oy:llä on vuokraoikeus laitosta varten tarvittavaan vesialueeseen. LAINKOHDAT Ympäristönsuojelulain 42, 43, 45, 46 ja 56 Vesilain 2 luvun 6 :n 1 momentti

7 7 LAUSUNTO MUISTUTUKSISTA Ominaiskuormitusarvot Mereen kohdistuvia ominaispäästöjä koskeva ympäristökeskuksen vaatimus on otettu huomioon siten, että raja arvoksi on fosforin osalta määrätty 6,5 g/kg ja typen osalta 47 g/kg kasvatettua kalaa. Arvot vastaavat ympäristölupaviraston käyttämiä laskentaperusteita. Lupamääräysten mukaisiin ominaiskuormitusarvoihin voidaan päästä hoitamalla laitosta huolellisesti ja käyttämällä mahdollisimman vähäravinteista rehua. Toiminnan vesistövaikutusten tarkkailu Vesistötarkkailun tavoitteena on selvittää kalankasvatustoiminnan vaikutukset vedenlaatuun ja vaikutusten pysyvyys koko lupakauden aikana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarkkailua ei voida keskeyttää niinä vuosina, jolloin kalankasvatusta ei väliaikaisesti harjoiteta. Muut muistutukset ja vaatimukset Ympäristölupavirasto on ottanut muut ympäristökeskuksen ja Merenkulkulaitoksen muistutuksissa esitetyt seikat huomioon edellä olevista lupamääräyksistä tarkemmin ilmenevällä tavalla. KÄSITTELYMAKSU euroa Maksu on määrätty ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen 2 :n (1416/2001) ja sen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Hakemus koskee ympäristölupaa kalankasvatukseen, jossa lisäkasvu on yli kg vuodessa.

8 8 MUUTOKSENHAKU Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudelta valittamalla. Ympäristölupaviraston päätökseen, jolla perkaamotoiminnan ympäristölupaa koskeva hakemus on siirretty Lounais Suomen ympäristökeskukselle ei hallintolainkäyttölain 5 :n nojalla saa hakea valittamalla muutosta tämän asian yhteydessä. Liitteet 1) Valitusosoitus 2) Kartta BIRGITTA VAUHKONEN Birgitta Vauhkonen PEKKA KEMPPAINEN Pekka Kemppainen KÄÄNNÖKSEN OIKEAKSI TODISTAA: Esittelijä Pekka Kemppainen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Birgitta Vauhkonen, Hannu Kokko ja Juha Helin (tarkastava jäsen). Asian on esitellyt esittelijä Pekka Kemppainen. PK/ha

9 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet LIITE 1 Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön, terveyden tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@om.fi) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka ajan päättymistä. Länsi Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: vaihde (09) telekopio: (09) sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 82 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

10 LIITE 2 Kalankasvatuslaitos

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 ASIA HAKIJA Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2011/3 Dnro ESAVI/389/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 ASIA Pensarin Taimen Oy:n perkaamotoimintaa koskeva ympäristölupahakemus, Länsi-Turunmaa LUVAN HAKIJA Pensarin

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen L Y H E N N Y S O T E LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki K Ä Ä N N Ö S LUPAPÄÄTÖS Nro 6/2007/3 Dnro LSY 2006 Y 184 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin asentaminen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden venelaiturin pysyttäminen Pappilan kylän yhteisellä

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 51/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-9 Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja viemärin pysyttäminen Saarnijärven alitse tilojen Mäki-

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Koppnäsin keskuskalasataman aallonmurtajan pysyttäminen, vesialueen

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 41/11/1 Dnro PSAVI/310/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJA Karbonaattisakan käsittely Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivosalueella, Sotkamo Talvivaara Sotkamo

Lisätiedot