Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut"

Transkriptio

1 Kauppajoupin liikenneselvitys Liikenne-ennusteet ennusteet ja toimivuustarkastelut

2 Yleistä liikenne-ennusteista ennusteista Liikenne-ennusteet laadittiin Seinäjoen liikennemallin tuloksia hyödyntäen Vuoden 2024 KVL-ennusteen osalta tarkistettiin Joupin alueen nykyisen kaupan sijoittuminen sekä ennustetilanteen kerrosalat Joupin ostospuiston liikenteen suuntatutumista tarkistettiin Pohjana Joupin alueen nykyisen kaupan liikenteen suuntautuminen Liikenneverkkoa ja aluejakoa tihennettiin tarkasteltavalla alueella Kaupan liikennetuotokset määritettiin Ympäristöministeriön Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa -opasta hyödyntäen Kaupan lisäyksen kerrosalat ennustetilanteessa Citymarket ja K-Rauta, kerrosala laajennuksineen k-m2 Tuotoksissa oletettiin, että noin 10 % asiakkaista vierailee useammassa kaupassa yhden ostosmatkan aikana Joupin ostospuisto, kerrosala yhteensä k-m2 Tuotoksissa oletettiin, että noin 20 % asiakkaista vierailee useammassa kaupassa yhden ostosmatkan aikana Liikenne-ennuste sijoiteltiin seuraaville verkkovaihtoehdoille VE1: Suupohjantie 2+2-kaistainen Krouvarinkadusta itään. Vakkurinkadun läpiajo toteutettu ja Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys katkaistu. Joupin ETL:n läntinen vaihtoehto. VE2: Kuten Joupin ETL:n itäinen vaihtoehto, muuten kuten VE1 VE3: Ei vakkurinkadun läpiajoa, muuten kuten VE1 VE4: Ei vakkurinkadun läpiajoa ja Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys olemassa, muuten kuten VE1 VE5: Vakkurinkadun läpiajo toteutettu ja Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys olemassa, muuten kuten VE1 VE6: Ei joupin ETL:ää, muuten kuten VE1

3 Verkkovaihtoehto 1

4 Verkkovaihtoehto 2

5 VE1 KVL 2024 ja kapasiteetin käyttk yttöaste

6 VE2 KVL 2024 ja kapasiteetin käyttk yttöaste

7 VE3 KVL 2024 ja kapasiteetin käyttk yttöaste

8 VE4 KVL 2024 ja kapasiteetin käyttk yttöaste

9 VE5 KVL 2024 ja kapasiteetin käyttk yttöaste

10 VE6 KVL 2024 ja teoreettinen kapasiteetin käyttk yttöaste

11 Verkollisten vaihtoehtojen vaikutukset Verrattuna vaihtoehtoon 1 VE 2: Joupin eritasoliittymän itäinen vaihtoehto Liikennettä siirtyy Vanhankylänkaarelta sekä Välskärinkadulta Kenkkärinkadulle, mikä johtuu suurelta osin muutoksista Joupin ostospuiston sisäänajojärjestelyissä. VE 3: Ei Vakkurinkadun läpiajoa Aiemmin Vakkurinkadun läpiajoa käyttänyt liikenne siirtyy käyttämään Vanhankylänkaarta VE 4: Ei Vakkurinkadun läpiajoa ja Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys olemassa Samat vaikutukset kuin VE3. Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys ei muuta reitinvalintoja. VE 5: Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys toteutettu Krouvarinkadun ja Vanhankylänkaaren yhteys ei muuta reitinvalintoja. VE 6: Joupin eritasoliittymää ei toteutettu Ilman Joupin eritasoliittymää Suupohjantien kuormitus kasvaa huomattavasti, kun eritasoliittymää käyttänyt liikenne siirtyy käyttämään Suupohjantietä. Lisäksi Itikan eritasoliittymän itäisten ramppien kuormitus kasvaa. Katuverkkovaihtoehtojen 1 ja 2 eroja tarkasteltaessa tulee huomioida Emme -liiken-neverkkomallin tarkastelutarkkuuden rajallisuus pienten verkkomuutosten (eritasoliittymän siirto 200 metrillä) vaikutuksia tarkasteltaessa. Verkkomalli sijoittelee liikenteen eri reiteille matka-ajan sekä matkan pituuden perusteella, eikä sillä kyetä kuvaamaan täysin todellista käyttäytymistä. Malli on aina yksinkertaistus todellisuudesta.

12 Yleistä toimivuustarkasteluista Tarkasteltiin perjantain iltahuipputuntia Kaupan liikenteen lisäksi myös muun liikenteen osalta kuormittunut tilanne Kaupan liikenteen osalta lauantain huipputunti lienee ruuhkaisin, mutta lauantaisin muuta liikennettä on vähemmän Perjantain iltahuipun liikennemäärät määritettiin KVL-ennusteen perusteella Oletettiin, että perjantain iltahuipputunnin osuus kaupan KVL-liikenteestä on noin 13 % ja muun liikenteen osuus KVL-liikenteestä on noin 10 %.

13 Tarkasteltavat liittymät Suupohjantieltä tarkasteltiin liittymät Pakarinkadulta Itikan eritasoliittymään, minkä lisäksi tarkasteltiin myös Joupin kaupallisen alueen liittymät Pakarinkadulla, Kenkkärinkadulla sekä Välskärinkadulla

14 Liittymäjärjestelyt Suupohjantie välillv lillä Pakarinkatu - Kenkkärinkatu

15 Liittymäjärjestelyt Suupohjantie välillv lillä Kenkkärinkatu - Krouvarinkatu

16 Liittymäjärjestelyt Suupohjantie välillv lillä Krouvarinkatu Itikan etl

17 Liittymävirrat IHT 2024 Perusverkolla

18 Liittymävirrat IHT 2024 Perusverkolla

19 Toimivuus IHT 2024 Suupohjantie välillv lillä Pakarinkatu - Kenkkärinkatu Tarkastellun verkon länsiosassa ei esiinny toimivuusongelmia.

20 Toimivuus IHT 2024 Suupohjantie välillv lillä Kenkkärinkatu Krouvarinkatu Suupohjantien ja Herralankadun liittymään muodostuu ajoittain kohtalaisen pitkiäkin jonoja etelän suunnasta tultaessa. Lisäksi jonoja muodostuu ajoittain myös Välskärinkadun suunnasta tultaessa, mutta ne eivät aivan ulotu Minimanin liittymään asti. Toimivuusongelmia esiintyy myös Krouvarinkadun liittymässä, missä Krouvarinkadulta tuleva liikenne jonoutuu voimakkaasti. Liittymän toimivuutta voidaan parantaa valo-ohjauksella tai muuttamalla liittymä kiertoliittymäksi.

21 Toimivuus IHT 2024 Suupohjantie välillv lillä Krouvarinkatu Itikan etl Jouppilantien ja Suupohjantien 2-kaistainen kiertoliittymä toimii pääosin hyvin. Ainoastaan keskustan suunnasta tultaessa muodostuu ajoittain pidempiä jonoja. Suupohjantien ja Itikan ramppiliittymän valo-ohjattu liittymä toimii kohtuullisen hyvin, vaikka jonoja muodostuukin kaikille haaroille.

22 Parannusehdotus Krouvarinkadun ja Suupohjantien liittymä kiertoliittymänä

23 Toimivuus IHT 2024 Suupohjantien ja Krouvarinkadun liittymä kiertoliittymänä Krouvarinkadun ja Suupohjantien kiertoliittymän myötä Krouvarinkadun jonoutuu edelleen, mutta Krouvarinkadulta tulevan suunnan viivytykset ovat huomattavasti pienempiä, toisin sanoen jonot purkautuvat nopeammin. Lisäksi kiertoliittymä katkoo hieman Suupohjantien suuntaista liikennevirtaa, mikä parantaa viereisten kiertoliittymien toimivuutta. Lisäksi vaikutukset näkyvät myös Itikan etl:n liittymässä, missä jonoutuminen rauhoittuu kaikilla haaroilla.

24 Suupohjantien ja Krouvarinkadun liittymä kiertoliittymänä Krouvarinkadun liikenteen viivytystarkastelu Kanavoitu liittymä Kiertoliittymävaihtoehdossa Krouvarinkadun suunnan viivytykset näyttäisivät vähintäänkin puolittuvan verrattuna kanavoituun vaihtoehtoon. Vaikka Krouvarinkadun jononpituudet eivät olennaisesti näyttäisi lyhentyvän, voidaan tarkasteluiden perusteella todeta, että jonot purkautuvat kiertoliittymävaihtoehdossa huomattavasti kanavoitua vaihtoehtoa nopeammin. Lisäksi muutoksella on positiivisia vaikutuksia myös viereisten kiertoliittymien toimivuuteen. Kiertoliittymä

25 Toimivuus IHT 2024 Suupohjantien ja Krouvarinkadun liittymä kiertoliittymänä Krouvarinkadun ja Suupohjantien liittymätyypin muutoksella on vaikutusta myös Herralankadun kiertoliittymään. Jonoutuminen etelä- ja pohjoishaaroilla vähenee verrattuna tilanteeseen, missä Krouvarinkadun liittymä on kanavoitu ja valo-ohjaamaton.

26 Lisätarkastelu 1: Suupohjantien ja Pakarinkadun liittymä kiertoliittymänä 1-kaistainen kiertoliittymä toimii Pakarinkadun ja Suupohjantien liittymässä varsin hyvin.

27 Lisätarkastelu 2: Itikan ramppiliittymä 2- kaistaisena kiertoliittymänä 2-kaistainen kiertoliittymä toimii Itikan ramppiliittymän ja Suupohjantien liittymässä valo-ohjausta paremmin. Tosin on otettava huomioon, ettei kiertoliittymää voida hallita kuten valo-ohjattua liittymää

28 Joupin ETL:n itäinen inen vaihtoehto

29 Liittymävirrat IHT 2024 Joupin ETL itäinen inen ve

30 Liittymävirrat IHT 2024 Joupin ETL itäinen inen ve

31 Toimivuus IHT 2024 Joupin ETL itäinen inen ve Suupohjantie välillv lillä Pakarinkatu - Kenkkärinkatu Tarkastellun verkon länsiosassa ei esiinny toimivuusongelmia.

32 Toimivuus IHT 2024 Joupin ETL itäinen inen ve Suupohjantie välillv lillä Kenkkärinkatu Krouvarinkatu Suupohjantien ja Herralankadun liittymään muodostuu ajoittain jonoja etelän suunnasta tultaessa. Jonoutuminen on satunnaista eikä kovinkaan voimakasta. Muissa liittymissä toimivuusongelmia ei ole havaittavissa.

33 Toimivuus IHT 2024 Joupin ETL itäinen inen ve Suupohjantie välillv lillä Krouvarinkatu Itikan etl Liittymissä ei havaittavissa toimivuusongelmia.

34 Yhteenveto Joupin alueelle ehdotetut liittymäjärjestelyt toimivat pääosin varsin hyvin Jonoutumista esiintyy lähinnä Herralankadun, Krouvarinkadun, Jouppilantien ja Itikan etl:n liittymissä Toimivuutta saadaan parannettua, jos Krouvarinkadun ja Suupohjantien liittymä on kiertoliittymä. Suurimmat toimivuusongelmat Suupohjantien ja Itikan etl:n liittymässä valoohjattuna Liittymä toimii hyvin 2-kaistaisena kiertoliittymänä. Ongelmana voi tosin olla kiertoliittymän huono hallittavuus. Joupin eritasoliittymän itäinen vaihtoehto näyttäisi jakavan liikennettä katuverkolle läntistä vaihtoehtoa tasaisemmin Liikenteen siirtyminen Välskärinkadulta Kenkkärinkadulle johtunee pääosin Joupin ostospuiston sisäänajojärjestelyiden muutoksista Liittymäjärjestelyt näyttäisivät toimivan vielä kohtalaisesti kaikkien liittymävirtojen kasvaessa %, jos sekä Itikan Etl:n, Krouvarinkadun ja Pakarinkadun liittymät toteutetaan kiertoliittyminä

SEINÄJOEN KAUPPA-JOUPIN LIIKENNESELVITYKSEN TARKISTUS

SEINÄJOEN KAUPPA-JOUPIN LIIKENNESELVITYKSEN TARKISTUS SEINÄJOEN KAUPPA-JOUPIN LIIKENNESELVITYKSEN TARKISTUS Seinäjoen kaupunki Sito Oy Strafica Oy 6.5.2010 Seinäjoen Kauppa-Joupin liikenneselvitys 2 ESIPUHE Tämä 6.5.2010 päivätty Kauppa-Joupin liikenneselvityksen

Lisätiedot

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Yleistä tarkasteluista Toimivuustarkastelut pohjautuvat nykytilanteen liikennelaskentaan tarkasteltavasta liittymästä sekä

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön

Lisätiedot

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi VANTAAN AKSELIN ALUEEN LIIKENNE- ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 23.2.2011 SISÄLTÖ 2 1

Lisätiedot

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011

HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 HARVIALAN ALUEEN LIIKENNE RAKENNUSKESKUS CENTRA 30.9.2011 1 AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Vuonna 2010 tehtiin Harvialan alueen liikenneselvitys Selvityksessä tutkittiin v. 2030 ennustetilannetta, jossa alueelle

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla

Lisätiedot

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu 3.1.2018 Tarkastelumenetelmä ja liikenneverkko Simuloimalla tutkittiin Myyrmäen keskusta-alueen katuverkon liikenteen toimivuutta vuoden 2040 iltahuipputunnin ennustetilanteissa,

Lisätiedot

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE 14.11.2013 SISÄLTÖ Nykyliikennemäärät ja liikenteen toimivuus Liikenne-ennuste Yön yli tilanteen toimivuus Herkkyystarkastelut NYKYTILANNE LIIKENNELASKENNAT

Lisätiedot

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Jokinen Trafix Oy 14.12.2017 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Trafix Oy 1 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelukohde Tarkastelun kohteena on Lappeenrannan Lavolankadun liikenteellinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Bastukärrin kaava-alueiden liikenneselvitys Muistio

SISÄLLYSLUETTELO. Bastukärrin kaava-alueiden liikenneselvitys Muistio Bastukärrin kaava-alueiden liikenneselvitys Muistio 4.6.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. Työn tausta ja sisältö... 2 2. Liikenne-ennusteen lähtökohdat... 2 1.1. Maankäyttötiedot... 2 1.2. Liikennetuotokset...

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut 20.11.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Suunnitelman yleiskuvaus... 3 2. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 4 2.1. Tarkastelumenetelmä... 4 2.2.

Lisätiedot

Kankaan ja Seppälän alueiden liikennetarkastelu. Taina Haapamäki Strafica Oy

Kankaan ja Seppälän alueiden liikennetarkastelu. Taina Haapamäki Strafica Oy Kankaan ja Seppälän alueiden liikennetarkastelu Taina Haapamäki Strafica Oy (26.6.2012) päivitetty 14.8.2012 Liikenne-ennusteen lähtökohdat Pohjalla Jyväskylän seudun liikennemalli aluejakoa tarkennettu

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus

Kivenlahden Metrokeskus Kivenlahden Metrokeskus Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 8.5.2018 Työn lähtökohdat Tässä työssä on tutkittu Kivenlahteen rakennettavan Metrokeskuksen liikenteellistä toimivuutta

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS

16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 16UTS0003 31.3.2011 OY SUNNY-TRADING LTD HÄMEENLINNAN KAUPUNKI SUNNY CAR CENTER ALUEELLINEN LIIKENNESELVITYS 1 Esipuhe Tämä liikenneselvitystyö on laadittu Oy Sunny-Trading Ltd :n toimeksiannosta. Se käsittää

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Liikenteen toimivuustarkastelut ja liittymäsuunnitelmat Työn lähtökohdat ja sisältö 2 Työssä tutkittiin

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA TOIMIVUUSTARKASTELUT LIITE: LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT NYKYTILANTEESSA Sami Iikkanen, Jukka Räsänen 20.5.2014 LISÄTARKASTELUJEN TARKOITUS Lisätarkastelut

Lisätiedot

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS TOIMIVUUSTARKASTELUT

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS TOIMIVUUSTARKASTELUT Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä Kesäkuu 2013 VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS TOIMIVUUSTARKASTELUT TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 17/06/2013 Laatija Tarkastaja Kimmo Heikkilä Riikka Salli Viite

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT

HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 ESPOO Puh. 020 755 611 Fax 020 755 6202 www.ramboll.fi HAMINAN MERIKADUN LIIKENNEJÄRJESTELYT JA TOIMIVUUSTARKASTELUT Päivämäärä 21.4.2011 SISÄLTÖ 2 LIITTEET...

Lisätiedot

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Jussi Lassila 16.3.2016 Sito Parhaan ympäristön tekijät Tarkastellut vaihtoehdot Toimivuustarkastelut on tehty kahdelle tilanteelle Perusennuste 2030-2040

Lisätiedot

Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkosuunnitelma

Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkosuunnitelma Liikenne-ennuste ja toimivuustarkastelut MTu / TRa / TSä 31.12.2013 2 (17) 31.12.2013 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Poikkitien yritys- ja palvelualueen kaavarunkotyö... 3 1.2 Tuleva maankäyttö... 3 1.3

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut

Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut 05.01.2016 Liikenne-ennusteet Taustaa Liikenne-ennusteet perustuvat Länsimetron jatkeen alueen liikenneennusteet

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve 1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla osuudella Kauppakadun ja Snellmaninkadun

Lisätiedot

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS 11.4.2018 LÄHTÖKOHDAT Liikenteen toimivuustarkastelut laadittiin alun perin asemakaavamuutoksen 2017 yhteydessä, ja ne on kuvattu tarkemmin raportissa Perkkaan

Lisätiedot

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM)

KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) KORVENKYLÄN LIIKENNE- ENNUSTE STRATEGINEN MALLI (EMME4) JA MIKROSIMULOINTIMALLI (VISSIM) STRATEGINEN MALLI Nykytilan 2014 ennuste laadittiin ruutuaineistosta (250m) saatujen asukas- ja työpaikkatietojen

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys

Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Pirkkalan keskustakorttelin asemakaavan muutoksen liikenneselvitys Lisätarkastelu muuttuneiden maankäyttösuunnitelmien perusteella Maiju Lintusaari Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtötiedot Asumisen

Lisätiedot

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava

Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava Liikenne-ennuste ja toimivuustarkastelut Luonnos 26.6.2018 Tarkennettu 10.10.2018 Tarkennukset 26.2.2019 Tarkennettu 24.4.2019 Liikenne-ennuste Liikenne-ennuste on

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

Vuohkallion liikenneselvitys

Vuohkallion liikenneselvitys Vuohkallion liikenneselvitys Heinola LIIKENNE-ENNUSTE JA TOIMIVUUSTARKASTELU maps.goog le.fi maps.google.fi Helmikuu 2011 MUISTIO 1 (10) Piritta Laitakari, puh. 0207 911 544 Juha Vehmas, puh. 0207 911

Lisätiedot

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkastelussa on arvioitu Lohjan torin alle suunnitellun pysäköintilaitoksen ajojärjestelyjen toimivuutta. Tarkastelut on tehty käyttäen

Lisätiedot

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS

LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS LIITE 5 BASTUKÄRRIN LOGISTIIKKA-ALUEEN LIIKENNESELVITYS MUISTIO 16.10.2007 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE 2 1.1 Tarkastelukohde ja liikennemäärät... 2 1.2 Liittymäjärjestelyt... 3

Lisätiedot

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO TYÖN SISÄLTÖ Tässä työssä on tutkittu Lappeenrantaan suunnitellun uuden paloaseman liikenteellistä toimivuutta neljän eri sijaintivaihtoehdon välillä. Ve 1: Abessinianpuisto kaupungin keskustan itäpuolella,

Lisätiedot

BASTUKÄRR III TYÖPAIKKA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNESELVITYS

BASTUKÄRR III TYÖPAIKKA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNESELVITYS BASTUKÄRR III TYÖPAIKKA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LIIKENNESELVITYS 21.12.2012 3 2 LIIKENNE-ENNUSTEET 2.1 Maankäytön mitoitus Keski-Sipoon maankäyttö Maantie 148:n liikenneselvityksessä käytettyjä Nikkilän

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma MIILUKORPI II, 631900 ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma Työssä tutkittiin Miilukorpi II-asemakaavan vaikutukset liikenteen toimivuuteen ympäröivällä katuverkolla (Nupurintie

Lisätiedot

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS Raportti, luonnos 3773-P11136 ABC-myymälä 26.2.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

Käppärä Musa -asemakaavan liikenteellinen tarkastelu, Pori Raportti

Käppärä Musa -asemakaavan liikenteellinen tarkastelu, Pori Raportti Käppärä Musa -asemakaavan liikenteellinen tarkastelu, Pori Raportti TRa, TAa, ARä / Sito 1.7.2015 1.7.2015 1 (37) SISÄLTÖ 1 TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET... 2 2 SUUNNITTELUALUE JA LIIKENTEELLISET LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄTIEDOT 3 3 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 3.1 Nykytilanne...

Lisätiedot

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS

VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Vastaanottaja Viitasaaren kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Syyskuu 2014 VIITASAAREN VÄHIT- TÄISKAUPAN SUURYK- SIKÖN LIIKENNESELVITYS Liikenneselvitys 1 SISÄLTÖ 1. Lähtökohdat 2 1.1 Liikennöintiselvityksen

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KESKUSTAN TOIMIVUUSTARKASTELU

SIILINJÄRVEN KESKUSTAN TOIMIVUUSTARKASTELU 1 (21) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 2.1 Nykyliikenne... 3 2.2 Liikenne-ennuste 2015... 7 2.3 Liikenne-ennuste 2030... 7 3 LIITTYMIEN TOIMIVUUS... 8 3.1 Nykytilanteen toimivuus... 9

Lisätiedot

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Vastaanottaja Tuusulan kunta Asiakirjatyyppi PROJEKTIMUISTIO Päivämäärä 27.03.2014 SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Tarkastus 02 Päivämäärä 27/3/2014 Laatija Tarkastajat Riku

Lisätiedot

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut

Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 28.10.2016 1/19 307267 KARKOITE Katarina Wallin ja Olli Haveri Karakallion täydennysrakentaminen, liikenteen toimivuustarkastelut sekä toimenpidetarkastelut 1. Tarkastelun tausta Työssä tarkastellaan Karakallioon

Lisätiedot

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT 14.3.2017 LÄHTÖKOHDAT Tutkittiin Ojalan ja Lamminrahkan kaupunginosien rakentamisten vaikutusta liittymien toimivuuteen Aitolahdentiellä sekä Ojalan uudella

Lisätiedot

Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista

Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista Lausunto julkisivujen ääneneristämisvaatimuksista 12.11.2013 Toimeksianto Tuusulaan Rykmentinpuiston alueelle suunnitellaan rakennettavaksi uutta asuinaluetta. Erityisesti alueen pohjoisosassa, Kuullontien

Lisätiedot

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 4.5.2018 LS-03-02 Johdanto Tässä raportissa käsitellään Espoon Mäkkylään sijoitettavan K-Supermarket (KSM)

Lisätiedot

PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut

PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut MUISTIO 14.6.2012 Lähtökohdat SISÄLLYSLUETTELO 1 LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 5 2.1 VE0: Pormestarin P-laitos ja nykyinen katuverkko...

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1). Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.

Lisätiedot

Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne

Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Erityiskohteen liikenteellinen tarkastelu osana liikenneselvitystä Sito Parhaan ympäristön tekijät 33 [Esityksen nimi] Kirstula Mäkelä Tiiriö alueen liikenne Alueen

Lisätiedot

Kotkansaaren osayleiskaava

Kotkansaaren osayleiskaava Kotkansaaren osayleiskaava Kotkansaaren sisääntuloteiden yleissuunnitelma 1.0 4.7.2016 Esipuhe Tässä työssä tarkastellaan Kotkansaaren n liittymistä Kotkansaaren katuverkkoon sekä ratkaisujen liittymistä

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS

MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS MIKKELÄN TAKOMON LIIKENNESELVITYS 31.10.2017 LÄHTÖKOHDAT Työssä tarkasteltiin Espoontien ja Teirinsyrjän liittymään tarvittavia liikennejärjestelyjä - hankkeen toteutuessa. Nykyisessä asemakaavassa päivittäistavarakaupan

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

NURMON KAUPAN HANKKEEN LIIKENTEESEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

NURMON KAUPAN HANKKEEN LIIKENTEESEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI FCG Finnish Consulting Group Oy Ruokakesko Oy / Pohjanmaa NURMON KAUPAN HANKKEEN LIIKENTEESEEN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Raportti Nurmon kaupan alue 19.4.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti

Lisätiedot

Asemakaavan havainnekuva 2

Asemakaavan havainnekuva 2 Puustellinkallion kaava alueen liikennetekninen tarkastelu 08.06.2017 Ympäristösi parhaat tekijät Asemakaavan havainnekuva 2 Julkisen liikenteen saavutettavuus 3 Tarkasteluvaihtoehtojen kerrosneliöt (Kerrosneliömäärät

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys

Sipoon Söderkullan liikenteellinen selvitys 16.01.2014 LPo, MTu, TLe Raportti 16.1.2014 16.1.2014 1 (15) SISÄLTÖ 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Työn tausta... 2 1.2 Söderkullan alueen tie- ja katuverkko... 2 1.3 Alueen kehittyminen ja suunnitelmat...

Lisätiedot

Järvenpään keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys

Järvenpään keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys Liikenne-ennusteen päivitys ja toimivuustarkastelut MTu / TRa / TSä v.2.0 31.12.2013 2 (31) 31.12.2013 SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Järvenpään osayleiskaavatyö... 3 1.2 Maankäytön muutokset... 3 1.3

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Lokakuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/10/27 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA

LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Intended for Jouko Kunnas Document type Muistio Date Kesäkuu 2014 LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA LIIKENTEELLISET TARKASTELUT HENNA, ORIMATTILA Date 2014/05/30 J. Nyberg, J. Räsänen Made

Lisätiedot

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT

NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT Vastaanottaja Tommi Jalkanen, Nokian kaupunki Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 5.5.2011 NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA LIIKENTEELLISET TOI- MIVUUSTARKASTELUT NOKIAN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus 6.9.2013 1 (8) Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus Lähtökohdat Työssä on tarkasteltu Kuninkaankadun ja Kauppakadun katujärjestelyjen muutosten vaikutuksia Vanhan Rauman

Lisätiedot

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET MALLINNUKSEN MAANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT KM-1-alueiden kokonaispinta-ala on 394 560 m², josta 40 % on varattu työpaikkaalueeksi. KM-1-alueiden kokonaisrakennusoikeus

Lisätiedot

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030

Salo, Rannikon OYK. Liikenteelliset vaikutukset. Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 LIITE 4 Salo, Rannikon OYK Liikenteelliset vaikutukset Liikennemäärät ja liikenne-ennuste v.2030 Osayleiskaava-alueella kulkee kaksi lounais-koillis-suuntaista tietä: Merikulmantie (mt 1824) ja Hämeenkyläntie

Lisätiedot

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu

Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Himoksen Uskolan ja kylpylän asemakaavojen alueen liikenteen toimivuustarkastelu Jämsän kaupunki 9.5.2016 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Johtopäätökset Paikkatietoikkuna 2016 9.5.2016 Page

Lisätiedot

18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS

18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS 18.12.2013 VAAHTERAMÄEN ASEMAKAAVAN JA KLAUKKALAN MONITOIMITALON LIIKENNESELVITYS LIIKENNESELVITYS Tarkastus 03 Päivämäärä 18/12/2013 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Jukka-Pekka

Lisätiedot

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO

KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO KARTANONRINTEEN ASEMAKAAVA-ALUEEN LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELU SIPOO Muistio 16.3.2012 Laatija: Johanna Nyberg, Ramboll Finland Oy Tarkistanut: Ari Sirkiä, Ramboll Finland Oy 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT 1.1

Lisätiedot

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut

Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Matti Keränen Trafix Oy 22.8.2011 Porvoo, Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalue, liikenteelliset tarkastelut Tehtävän kuvaus Tässä muistiossa tarkastellaan Porvoon Kuninkaanportin ja Eestinmäen kaavaalueiden

Lisätiedot

HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista

HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista 12.12.2012 HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO TEHDYISTÄ LIIKENNETARKASTELUISTA Destia Oy Infrasuunnittelu

Lisätiedot

Sveitsin Portaalin liikenneselvitys

Sveitsin Portaalin liikenneselvitys Sveitsin Portaalin liikenneselvitys 4.11.2013 Sisältö 1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 4 Tarkastelualue... 4 Työn tausta ja tavoitteet... 4 2 Alueen nykytilanne... 5 Maankäyttö... 5 Ajoneuvoliikenteen

Lisätiedot