Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lohjan torialue Pysäköintilaitoksen liikenteen toimivuustarkastelut Trafix Oy, LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT"

Transkriptio

1 LOHJAN TORIPARKKI, LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT 1

2 1 LÄHTÖKOHDAT Tarkastelussa on arvioitu Lohjan torin alle suunnitellun pysäköintilaitoksen ajojärjestelyjen toimivuutta. Tarkastelut on tehty käyttäen pohjana Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvityksen (Trafix Oy 2011) liikenne-ennusteita ja liikenteen toimivuusanalyysien liikennemalleja. Kuva. Ote Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvityksestä, liikenne-ennuste tavoiteverkolla vuonna Toimivuusarviot on tehty osayleiskaavan mukaisilla keskusta-alueen tavoitetilanteen katujärjestelyillä (mm. Laurinkatu kävelykatuna). Osayleiskaavan mukaisen keskustan katuverkon toimivuus edellyttää yleisesti sitä, että ennusteen mukaista autoliikenteen kasvua on pystyttävä rajoittamaan selvästi. Osayleiskaavaselvitysten mukaisesti Kauppakadun ja Suurlohjankadun liittymä (ja Suurlohjankadun ja Nummentien liittymä) ruuhkautuu koko verkkoa häiritsevästi, jos liikenne-ennuste toteutuu täydessä laajuudessa. Toriparkin pysäköintipaikkamääränä on toimivuustarkasteluissa käytetty noin 400 autopaikkaa. Tarkastelussa on huomioitu myös Lohjantähden pysäköinti (noin 150 autopaikkaa). Toriparkin arkipäivän iltaruuhkan liikennemääräksi on oletettu 300 ajon/h sisään ja 300 ajon/h ulos. Toriparkin ja Lohjantähden nykyisen laitoksen välille on ajoyhteys. Torin kehittämistoimenpiteiden yhteydessä Harjukatu katkaistaan (P-laitoksen sisäänajoramppi tulee kadun tilalle) ja Sepänkatu on katkaistu. Osayleiskaavan liikenneselvityksessä on todettu, että katuverkolla saavutetaan riittävä toimivuus, jos ennusteliikennemäärä toteutuu noin 80 %:sti. Tämän perusteella toriparkin toimivuustarkastelut on tehty vuoden 2035 iltahuipputunnin liikenne-ennusteella, josta on vähennetty 20 % (ja johon on lisätty toriparkin lisäliikenne ajon/h). Tarkastelussa Kauppakadun liittymiä on tarkasteltu erikseen ja ympäröivän katuverkon liittymien on oletettu toimivan vähintään tyydyttävästi siten, että niistä ei heijastu ongelmia Kauppakadulle 2

3 Ote Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvityksestä. Liikenteen ongelma-alueena Kauppakadun ja Suurlohjankadun ja Koulukadun liittymäseutu. 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS Kaksi ajoramppia toriparkkiin Kahden ajorampin järjestelyssä toriparkkiin on kaksi kaksisuuntaista ajoramppia (Kauppakadulta Suurlohjankadun suunnasta ja Harjukadun puolelta). Kauppakatu on nykyisestä poiketen 1+1- kaistainen P-laitoksen ramppijärjestelyjen tilavaatimusten vuoksi. (1) Harjukadun/Prisman/Toriparkin liittymässä kannattaa varautua vasemmalle kääntyviin ryhmittymiskaistoihin Kauppakadulla ja P-laitoksen (Harjukatu) suunnalla. Prismalle oikealle kääntyvältä kaistalta bussit saavat ajaa suoraan kuten nykyään. (2) Koulukadun liittymä on ohjattava valoin. Kaistajärjestelyt Suurlohjankadun suunnalta ovat: suoraan jatkuva kaista + toriparkin rampille johtava kaista + vasemmalle Koulukadulle kääntyvä kaista. Koulukatu on 2-kaistainen välillä Nyyrikinkatu Kauppakatu. Toriparkista Kauppakadulle ulos tuleva ramppi jatkuu omana kaistana Koulukadun yli. P- laitoksesta ulos tulevan liikenteen kääntyminen oikealle Koulukadulle on estettävä, koska ryhmittymismatka rampin ja Koulukadun liittymän välillä jää liian lyhyeksi ja vaaralliseksi. Tarkastellut kaistajärjestelyt on esitetty seuraavassa kuvassa. 3

4 Kuva 1. Toriparkki, kaksi sisäänajoramppia. Tarkastellut kaistajärjestelyt (iltahuipputunti 2035, osayleiskaavan mukainen katuverkko). (1) Harjukadun/Prisman/Toriparkin liittymässä toimivuus on esitetyin järjestelyin tyydyttävä iltaruuhkassa 2035 (mikäli keskustan muusta katuverkosta ei heijastu häiriöitä liittymään). Yksittäisenä liittymänä välityskyky olisi riittävä ja toimivuus hyvä. Suurlohjankadun suunnasta tuleva liikenne jonoutuu melko herkästi, mutta jonot purkautuvat valo-ohjauksen yhden vihreän vaiheen aikana. (2) Koulukadun liittymän toimivuus jää heikoksi. Syynä on ensisijaisesti Koulukadulta tuleva ja sinne kääntyvä vilkas liikenne. Koulukadun liikennemäärät saattavat olla yliarvioituja liikenne-ennusteessa, mutta joka tapauksessa Koulukadun kuormitus kasvaa, kun Harju- ja Sepänkadun yhteydet on katkaistu. Lisäksi on huomioitava mahdolliset ongelmat Suurlohjankadun ja Koulukadun liittymien valo-ohjauksien yhteenkytkennässä, jota ei tässä yhteydessä ole arvioitu tarkemmin. Herkimmin jonoutuvat suunnat ovat Suurlohjankadun suunnasta vasemmalle Koulukadulle kääntyvä suunta ja Koulukadun tulosuunta (valo-ohjauksen säädöistä riippuen). Myös Kauppakadun suunta etelästä jonoutuu herkästi, mutta kokonaisuutena Kauppakadun suuntainen ja toriparkin ramppien liikenne sujuu paremmin kuin Koulukadun suunta. Toriparkin ulos tulevalla suunnalla ajorampilta Koulukadun liittymän yli jatkuva oma kaista voi aiheuttaa ryhmittymisongelmia kuormittuneella Koulukatu Suurlohjankatu -välillä (Toriparkista tulevien ryhmittyminen oikealle kääntyvälle kaistalle, Kauppakadulta tulijoiden ryhmittyminen vasemmalle kääntyvälle kaistalle). 4

5 (3) Tori- ja Ilmarinkadun liittymien toimivuus on hyvä tai vähintään tyydyttävä, koska P- liikenne (toriparkki ja Lohjantähti) ei käytä katutasoa ja aiemmin Harjukatua käyttänyt liikenne siirtyy pois Kauppakadun keskivaiheilta. Muita havaintoja ja suosituksia harkittavaksi: Torikadun kaksisuuntaistaminen. Viereinen Ilmarinkadun liittymä muuttuu suuntaisliittymäksi. Lisäksi Laurinkatu on kävelykatu, jolloin Ilmarinkadun liikenne etelän suuntaa lukuun ottamatta joutuu kiertämään pitkän matkan keskustan katuverkossa. Torikadun kaksisuuntaistaminen ohjaa myös Torikadun varren pohjoiseen suuntautuvaa liikennettä pois kuormittuneelta Kauppakadulta. 5

6 Toriparkki, vain Harjukadun ajoramppi Yhden ajorampin (Harjukatu) järjestelyssä toriparkin ainoa katuyhteys on Harjukadun liittymä. Lohjantähden P-laitoksen ulos ajava liikenne ohjautuu myös kokonaan Harjukadun liittymään. Kauppakadun kaistajärjestelyt ovat nykyisen kaltaiset (Harjukadulta Koulukadulle 2+2-kaistaa), jolloin mm. Harjukadun risteyksessä Prisman tulosuunnan nykyinen kaistajärjestely voidaan säilyttää. (1) Harjukadun/Prisman/Toriparkin liittymässä tulee varautua samoihin kaistajärjestelyihin kuin kahden ajorampin tapauksessa. Suurlohjankadun suunnasta vasemmalle kääntyville tulee saada oma kääntymiskaista. (2) Koulukadun liittymä on ohjattava valoin. Suurlohjankadun suunnasta vasemmalle Koulukadulle kääntyy kaksi kaistaa ja yksi kaista johtaa suoraan. Koulukatu on 2-kaistainen välillä Nyyrikinkatu Kauppakatu. Tarkastellut kaistajärjestelyt on esitetty seuraavassa kuvassa. Kuva 2. Toriparkki, yksi sisäänajoramppi (Harjukatu). Tarkastellut kaistajärjestelyt (iltahuipputunti 2035, osayleiskaavan mukainen katuverkko). 6

7 Kokonaisuutena toimivuus on heikompi kuin kahden ajorampin vaihtoehdossa, koska liikenne kuormittaa koko Ilmarinkadun eteläpuolista Kauppakatua. Toisaalta 2+2-kaistainen katujärjestely lieventää ongelmaa jonkin verran suhteessa kahden ajorampin vaihtoehtoon. (1) Harjukadun/Prisman/Toriparkin liittymässä toimivuus esitetyin järjestelyin on heikompi kuin kahden ajorampin järjestelyssä, koska koko parkkilaitosyhdistelmän liikenne käyttää liittymää. Jonot venyvät toriparkin ulos tulevalla suunnalla pitkiksi ja voivat yltää ajoittain P- laitokseen sisälle. Kauppakadulla suoraan menevien suuntien jonot yltävät ajoittain edeltäviin liittymiin ja häiritsevät hetkittäin Kauppakadun muita liittymiä, mutta pidemmät jonot purkautuvat yleensä heti seuraavalla vihreällä. Välityskyky on vielä riittävä. (2) Koulukadun liittymän toimivuus jää heikoksi kuten kahden ajorampin tapauksessa. Koulukadun liittymässä Suurlohjankadun suuntaan menevä liikenne jonoutuu voimakkaasti ja häiritsee Ilmarinkadun ja ajoittain myös Torikadun liittymää. Kaistanvaihto- /sekoittumisongelmaa ei ole Koulukadun ja Suurlohjankadun välillä, kuten kahden ajorampin järjestelyssä. (3) Muiden Kauppakadun liittymien (Torikatu, Ilmarinkatu) toimivuus heikkenee, kun Kauppakadun liikenne kasvaa. Väistämisvelvollisilta sivusuunnilta ei pääse kääntymään Kauppakadulle Koulukadun liittymästä yltävien jonojen ja/tai vilkkaan liikenteen vuoksi (varsinkin Ilmarinkatu). 3 TOIMIVUUS ILMAN TORIALUEEN HANKETTA JA HANK- KEEN VAIKUTUKSET Kauppakadulla on joitakin toimivuusongelmia, vaikka torialueen lisämaankäyttö ei toteutuisikaan. Jos Harjukatua ei ole katkaistu, Harjukadun ja Kauppakadun liittymässä (1) Harjukadun suunta jonoutuu (kuten toriparkin ulosajoramppikin). Kauppakadun suuntaisen liikenteen toimivuus on parempi kuin toriparkin toteuduttua, jos toriparkki toteutetaan yhdellä ajorampilla. Kahden ajorampin järjestelyllä toimivuus on samalla tasolla. Koulukadun liittymässä (2) toimivuus on melko heikko myös ilman torialueen hanketta. Koulukadun tulosuunnalla toimivuus on kuitenkin selvästi parempi, koska Harjukatua ei ole katkaistu. Kauppakadulla etelästä tuleva suunta jonoutuu herkästi kuten toriparkinkin kanssa Harjukadulta tulevan liikenteen vuoksi. Jonoutuminen häiritsee Ilmarinkadun liittymää (3). Kauppakadun suuntaisen liikenteen toimivuus Koulukadun ja Suurlohjankadun välillä on tyydyttävä 2+2-kaistaisena (nykyjärjestelyt). Suurlohjankadun liittymän toimivuus on heikko, mutta toimivuusedellytykset ovat paremmat kuin torialueen hankkeen lisäliikenteen kanssa. Kahden sisäänajorampin järjestelyllä torialueen kehittämishanke lisää liikennettä Kauppakadun päissä Koulukadulta Suurlohjankadulle ja Harjukadulta Laurinkadulle. Ramppijärjestely takaa kuitenkin sen, että lisäliikenne ei juuri rasita Harjukadun ja Koulukadun välistä katuosuutta. Lisäksi Lohjantähden ulos tulevan suunnan P-liikenteen siirtyessä toriparkin rampeille liikenne vähenee Kalevan- ja Louhenkadulla sekä Kauppakadulla torin kohdalla. Yhden sisäänajorampin vaihtoehdossa torialueen lisäliikenne vaikuttaa koko Kauppakadun toimivuuteen, mikä heikentää toimivuutta sivukatujen liittymissä. Toisaalta liikenne Harjukadun ja Koulukadun välillä on vilkas myös ilman toriparkkia, jos Harjukatu jää ennalleen. Toriparkin ja siihen liittyvän lisämaankäytön seurauksena liikenne lisääntyy Suurlohjankadun päässä iltaruuhkan 2035 tilanteessa noin ajon/h/suunta eli noin 25 %. Kauppakadun eteläpäässä liikenne lisääntyy noin 100 ajon/h/suunta eli noin %. Suurlohjankadun päässä Toriparkin lisäliikenne huonontaa jonkin verran Suurlohjankadun liittymän toimivuutta. Kauppakadun eteläpäässä liikenteen lisäys ei aiheuta merkittäviä ongelmia. 7

8 Toriparkin toteuttaminen vähentää pysäköintipaikkaa etsivää liikennettä katuverkossa, mikä parantaa toimivuutta joiltain osin tässä esitetystä. Kuva 3. Katuverkko ilman torialueen hanketta (iltahuipputunti 2035). 8

9 4 YHTEENVETO Lohjan toriparkki voidaan liikenteen toimivuuden puolesta toteuttaa yhdellä ajorampilla (Harjukadun ramppi) mutta se edellyttää Kauppakadun kaistamäärän pitämistä nykyiseen tapaan Harjukadun ja Suurlohjankadun välillä 2+2-kaistaisena. Liikenteen sisäänajon osalta on eduksi, jos Lohjantähden pysäköinnin sisäänajoramppi toimii osaltaan myös Toriparkin liikenteen sisäänajoyhteytenä. Harjukadun liikennevaloliittymässä toriparkista ulos Kauppakadulle suuntautuvan liikenteen jono yltää pahimpina iltaruuhkan aikoina lähes pysäköintilaitokseen saakka mikä tulee huomioida rampin kaistoituksessa (rampille ulostulevalle liikenteelle mahdollisimman pitkä 2-kaistainen osuus). Lohjan toriparkin toteuttaminen ei huononna merkittävästi Lohjan keskustan liikenneverkon kokonaisuuden toimivuutta. Toriparkki tukee Lohjan keskustan kehittämistä ja tavoitetta keskitetyille pysäköintiratkaisuille. Alustava luonnos Kauppakadun ja Harjukadun liittymäseudusta, Trafix Oy

Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot ja

Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot ja Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteelliset selvitysaineistot 31.8.2015 ja 26.2.2016 Kuva: Google maps Tammelan stadion, asemakaava nro 8570 Liikenteellinen selvitysaineisto 31.8.2015 Tammelan

Lisätiedot

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lavolankadun liikenneselvitys: liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Jokinen Trafix Oy 14.12.2017 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Trafix Oy 1 : liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelukohde Tarkastelun kohteena on Lappeenrannan Lavolankadun liikenteellinen

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut

PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut PORMESTARIN KORTTELIN LIIKENNESUUNNITTELU Toimivuustarkastelut MUISTIO 14.6.2012 Lähtökohdat SISÄLLYSLUETTELO 1 LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 5 2.1 VE0: Pormestarin P-laitos ja nykyinen katuverkko...

Lisätiedot

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts.

Toimivuustarkastelut. Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. Toimivuustarkastelut Talman osayleiskaavan liikenneselvityksen päivitys, When infrastructure counts. 2 Toimivuustarkastelut, liikennemäärät Tarkasteltuina on mt148 ja mt140 kriittiset liittymäalueet Keravan

Lisätiedot

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1).

Trafix Oy Kuva 1. Tarkastelussa käytetyt liikennejärjestelyt; yksikaistainen kiertoliittymä (VE1). Mutkakadun kiertoliittymän toimivuustarkastelu Toimivuustarkastelussa tutkittiin Mutkakadun ja Snellmaninkadun liittymän muuttamista kiertoliittymäksi ennusteen 2014 ja vuoden 2025 iltahuipputunnin liikennemäärillä.

Lisätiedot

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu

Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu Myyrmäen katuverkon toimivuustarkastelu 3.1.2018 Tarkastelumenetelmä ja liikenneverkko Simuloimalla tutkittiin Myyrmäen keskusta-alueen katuverkon liikenteen toimivuutta vuoden 2040 iltahuipputunnin ennustetilanteissa,

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy 27.11.2014 LIITE 6 Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 27.11.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin

Lisätiedot

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy

Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut. Strafica Oy Kotkan Kantasataman liikenneselvitys Toimivuustarkastelut Strafica Oy 20.12.2014 Kantasataman lopputilanne 6.11.2014 2 Liikenne-ennuste Keväällä 2014 laadittua liikenne-ennustetta päivitettiin 6.11.2014

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO

LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO LAPPEENRANNAN KESKUSTAN LÄNSIOSA LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄTIEDOT 3 3 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 3.1 Nykytilanne...

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut 20.11.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Suunnitelman yleiskuvaus... 3 2. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 4 2.1. Tarkastelumenetelmä... 4 2.2.

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

ISON KRISTIINAN LAAJENNUS JA RAATIMIEHENKADUN KATKAISU Toimivuustarkastelut

ISON KRISTIINAN LAAJENNUS JA RAATIMIEHENKADUN KATKAISU Toimivuustarkastelut ISON KRISTIINAN LAAJENNUS JA RAATIMIEHENKADUN KATKAISU Toimivuustarkastelut MUISTIO 27.8.2012 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 LÄHTÖKOHDAT 2 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS 4 2.1 Nykyliikenne

Lisätiedot

Aulangontie 1, Hämeenlinna

Aulangontie 1, Hämeenlinna Aulangontie 1, Hämeenlinna Liikenteen toimivuustarkastelut Sito Parhaan ympäristön tekijät Simulointimallit: nyky- ja vertailuverkko NYKYVERKKO VERTAILUVERKKO Kääntyvien kaista, johon mahtuu 2 henkilöautoa

Lisätiedot

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy

Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007. WSP Finland Oy Turvesuonkadun hypermarketin liittymän toimivuustarkastelut 17.10.2007 WSP Finland Oy 1. TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena oli tutkia eri liittymäratkaisujen liikenteellistä toimivuutta Turvesuonkadun

Lisätiedot

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut

Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Niiralan asemakaavamuutos, liikenneennuste ja toimivuustarkastelut Ennakkoaineisto 13.1.2015 Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Liikenneselvityksen sisältö Työssä on tarkasteltu Niiralan asemakaava-alueelle

Lisätiedot

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Lappeenrannan sairaalan liittymien liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 28.4.2015 Johdanto Työssä on tarkasteltu Lappeenrannan sairaalan ympäristön uusien liittymäjärjestelyiden

Lisätiedot

Kivenlahden Metrokeskus

Kivenlahden Metrokeskus Kivenlahden Metrokeskus Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 8.5.2018 Työn lähtökohdat Tässä työssä on tutkittu Kivenlahteen rakennettavan Metrokeskuksen liikenteellistä toimivuutta

Lisätiedot

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS

SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS SANTALAHDEN ASEMAKAAVA RANTAVÄYLÄN TOIMIVUUS 28.3.2013 TARKASTELUALUEEN NYKYISET VUOROKAUSILIIKENNEMÄÄRÄT KAAVA-ALUEEN LIIKENNE-ENNUSTE Rakentuneella kaavaalueella 2 800 asukasta (sis. nykyiset asukkaat)

Lisätiedot

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS

PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1(10) 15.11.2010 MUISTIO PAINOKANKAAN-KARANOJAN LIIKENNESELVITYS 1. Yleistä Painokankaan-Karanojan osayleiskaava-alue (kuva 1) sijaitsee valtatien 10, Orsitien ja valtatien 3 eteläpuolella. Alueen toteutuneen

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 9.8.2017 Mikko Jokinen Trafix Oy LIITE 10 Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan

Lisätiedot

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo

Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä / Antti Soisalo Härmälän liikennejärjestelyjen esiselvitys Herkkyystarkastelu, Härmäläntanta II asukasmäärä 14.6.2012 / Antti Soisalo Huipputunnin liikennetuotokset korjattu ja simulointitulokset päivitetty 4.10.2012

Lisätiedot

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu

Lappeenrannan Kisapuiston liikenteellinen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Mikko Jokinen Trafix Oy 9.8.2017 LIITE 10 n liikenteellinen toimivuustarkastelu Liikennemäärät Tarkastelussa Kisapuiston liikennemäärinä on käytetty Lappeenrannan kaupungin arviota,

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen.

Liittymän toiminta nelihaaraisena valo-ohjaamattomana liittymänä Ristikkoavaimentien rakentamisen jälkeen. Porvoon kaupunki 7224 Loviisantien yritysalue Toimivuustarkastelu Tämä toimivuustarkastelu on laadittu Porvoon kaupungin toimeksiannosta. Tarkastelun kohteena on liikenteellinen toimivuus Loviisantie Porvoon

Lisätiedot

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu

Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Pohjoisväylän - Helsingintien liittymän toimivuustarkastelu Tarkasteluperiaatteet Tarkastelussa arvioidaan Terholan liikekiinteistön rakentamisen vaikutuksia Pohjoisväylän ja Hesingintien liittymän toimivuuteen.

Lisätiedot

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut

Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Palomiehentien liikenteen toimivuustarkastelut Tarkastelumenetelmä ja tarkasteltavat vaihtoehdot Simuloimalla tutkittiin Espoon Sepänkylään toteutettavan erikoistavarakaupan vaikutuksia lähiympäristön

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

Lappeenrannan monitoimihalli

Lappeenrannan monitoimihalli LIITE 9 Lappeenrannan monitoimihalli Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 24.5.2018 Tarkastelualue Ve 1 Lappeenrantaan suunnitellun monitoimihallin sijainti Lappeenkadun katetulla osuudella Kauppakadun ja Snellmaninkadun

Lisätiedot

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO

LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO LIDL LIIKENTEELLISET TARKASTELUT -VANTAANLAAKSO SISÄLTÖ Ajouratarkastelut Liikenteelliset toimivuustarkastelut Yhteenveto AJOURATARKASTELUT VANTAANLAAKSO Suunnitelman mukainen järjestely mahdollistaa toimivan

Lisätiedot

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA

VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA VIIRINLAAKSON MATKA- JA KAUPPAKESKUS, KLAUKKALA TOIMIVUUSTARKASTELUT LIITE: LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT NYKYTILANTEESSA Sami Iikkanen, Jukka Räsänen 20.5.2014 LISÄTARKASTELUJEN TARKOITUS Lisätarkastelut

Lisätiedot

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne

Karnaisten alueen maankäytön kehittäminen Liikenne Suunnittelualue Suunnittelualueena on valtatien 1 ja Karnaistentien sekä Hossanmäentien rajaama alue sekä Hossantien varsi Ruotiontien liittymästä valtatien ramppiliittymiin. Alueella sijaitsee nykyisin

Lisätiedot

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8)

Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) Jaakko Tuominen 14.1.2013 1 (8) 1 Yleistä Tarkastelualue sijaitsee Tuusulassa Vantaan rajalla. Kuva 1: tarkastelualueen sijainti (www.tuusula.fi) Kelatien alue on pienteollisuusaluetta ja alueen toteutunut

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE

LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE LIIKENNETARKASTELU KALEVANRINTEEN ENSIMMÄINEN RAKENNUSVAIHE 14.11.2013 SISÄLTÖ Nykyliikennemäärät ja liikenteen toimivuus Liikenne-ennuste Yön yli tilanteen toimivuus Herkkyystarkastelut NYKYTILANNE LIIKENNELASKENNAT

Lisätiedot

Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys

Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys Lohjan keskustan osayleiskaavan liikenneselvitys Sisällysluettelo 1 LAADITTU OSAYLEISKAAVALUONNOS 3 2 TAVOITTEET 4 2.1 Laadittavalle osayleiskaavalle asetetut tavoitteet 4 2.2 Osayleiskaavan liikenneselvitykselle

Lisätiedot

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma

Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu. Mikko Yli-Kauhaluoma Lappeenranta (Skinnarila) Sammonlahden koulukeskuksen liikenteen toimivuustarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma 14.9.2016 Tarkastelualue Tarkastelussa pääpaino keskittyi suunnitellun uuden koulukeskuksen ympäristön

Lisätiedot

Multimäki II, kunnallistekniikan YS

Multimäki II, kunnallistekniikan YS 1 / 7 Liikenteelliset tarkastelut Tero Rahkonen L1 28.5.2014 2 / 7 2 (7) 28.5.2014 SISÄLTÖ 1 LIIKENNEMÄÄRÄT... 3 1.1 Nykyliikenne... 3 1.2 Ennusteliikenne... 3 2 LIIKENTEEN TOIMIVUUS... 4 2.1 Toimivuustarkastelut...

Lisätiedot

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri

Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Rykmentinpuiston keskustan asemakaava-alueen keskeisten katuliittymien toimivuustarkastelut Katarina Wallin ja Olli Haveri Tarkastelumenetelmä Simuloimalla tutkittiin Tuusulan Rykmentinpuiston keskustan

Lisätiedot

Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit

Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit Liite 4 Elinvoimainen kaupunkikeskusta Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit Liidea Oy 24.6.2010 Sisällysluettelo Oulun keskustan pysäköintivaihtoehtojen simuloinnit 3 KORTTELIT VAARANPIHA,

Lisätiedot

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu

Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Outlet-kylän asemakaava Valtatien 2 Lasitehtaantien ja Kauppatien liittymien toimivuustarkastelu Humppilan kunta 12.2.2015 Page 1 Sisältö Työn lähtökohdat Tarkastelut Nykytilanne vuonna 2015 Outlet-kylä

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8578 Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum.

Lisätiedot

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1(7) 19.9.2014 MUISTIO MÄSKÄLÄN KAAVARUNKOALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS 1. Yleistä Tässä Mäskälän kaavarunkoalueen liikenteellisessä selvityksessä tarkastellaan kaavakaavarunkoalueen synnyttämän liikenteen

Lisätiedot

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu

Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Mustolan asemakaavan liikenneselvitys Liikenteellinen toimivuustarkastelu Tarkastelussa Lappeenrannan Mustolan asemakaava-alueen liikenteellinen toimivuus ja liiketilan kasvun vaikutukset nykyisen ja vuoden

Lisätiedot

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO

TYÖN SISÄLTÖ VE 1, ABESSINIANPUISTO TYÖN SISÄLTÖ Tässä työssä on tutkittu Lappeenrantaan suunnitellun uuden paloaseman liikenteellistä toimivuutta neljän eri sijaintivaihtoehdon välillä. Ve 1: Abessinianpuisto kaupungin keskustan itäpuolella,

Lisätiedot

LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET 2016/04/19

LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET 2016/04/19 LIIKENTEEN TOIMIVUUS NUOTTASAARENTIE 5 TOIMENPITEET TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT TARKASTELUALUE JA LIIKENNEMÄÄRÄT UUSI MAANKÄYTTÖ; NUOTTASAARENTIE 5 VE 0, NYKYTILA MAANKÄYTTÖ LIIKENNE VE 0+, NYKYTILA + MAANKÄYTTÖMUUTOKSET

Lisätiedot

Länsirannan asemakaavan muutos

Länsirannan asemakaavan muutos Länsirannan asemakaavan muutos Liikennetuotos ja liikennejärjestelyjen toimivuus 30.1.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Liikennetuotokset illan huipputunnilla 2 Liikennetuotoksen arvioissa on käytetty kulkutapana

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA, LISÄTYÖ

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA, LISÄTYÖ VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA, LISÄTYÖ LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT

FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT FOCUS-ALUEEN LIIKENNETARKASTELUT Lähtökohdat ja oletukset Liikenteellinen toimivuustarkastelu on laadittu Paramics-mikrosimulointiohjelmalla. Tarkastelualue on esitetty kuvassa 1. Toimivuustarkasteluissa

Lisätiedot

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016

Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 Liikenteelliset vaikutukset PKi, TRa 1.4.2016 Poikkitien palvelualueen liikenneselvityksen päivitys, 2016 2 (14) 1.4.2016 SISÄLTÖ 1 MAANKÄYTTÖ...

Lisätiedot

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS

HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS HATSINANPUISTO LIIKENNETARKASTELUJEN PÄIVITYS 11.4.2018 LÄHTÖKOHDAT Liikenteen toimivuustarkastelut laadittiin alun perin asemakaavamuutoksen 2017 yhteydessä, ja ne on kuvattu tarkemmin raportissa Perkkaan

Lisätiedot

Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut

Kauppajoupin liikenneselvitys. toimivuustarkastelut Kauppajoupin liikenneselvitys Liikenne-ennusteet ennusteet ja toimivuustarkastelut 06.05.2010 Yleistä liikenne-ennusteista ennusteista Liikenne-ennusteet laadittiin Seinäjoen liikennemallin tuloksia hyödyntäen

Lisätiedot

VT4 KANKAAN JA AHOLAIDAN ERITASOLIITTYMÄT LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

VT4 KANKAAN JA AHOLAIDAN ERITASOLIITTYMÄT LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT VT4 KANKAAN JA AHOLAIDAN ERITASOLIITTYMÄT LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 23.4.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT 2 2 KANKAAN ERITASOLIITTYMÄ, LIIKENTEEN TOIMIVUUS 2040 4 2.1 Sekoittumisalue

Lisätiedot

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila

Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys. Humppila Valtateiden 2 ja 9 risteysalueen liikenneselvitys Humppila 12.1.2011 Työn tavoitteet Työn tavoitteena on tutkia valtateiden 2 ja 9 risteysalueelle ja sen läheisyyteen kaavaillun uuden maankäytön synnyttämän

Lisätiedot

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut Sivu 1 / 9 Alberga Business Park / Sokerilinnatie Työssä selvitettiin Alberga Business Parkin (ABP) pysäköinnin liikenteellistä toimivuutta aamu- ja iltahuipputunnin aikana. Toimivuustarkastelut tehtiin

Lisätiedot

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut

Alberga Business Park / Sokerilinnatie Liikenteen toimivuustarkastelut Sivu 1 / 9 Alberga Business Park / Sokerilinnatie Työssä selvitettiin Alberga Business Parkin (ABP) pysäköinnin liikenteellistä toimivuutta aamu- ja iltahuipputunnin aikana. Toimivuustarkastelut tehtiin

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu

K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu K-Supermarket, Kalkkipellontie Liikenteellinen jatkotarkastelu Mikko Yli-Kauhaluoma Trafix Oy 4.5.2018 LS-03-02 Johdanto Tässä raportissa käsitellään Espoon Mäkkylään sijoitettavan K-Supermarket (KSM)

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015

Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Vapaudentien jatkeen liikennetarkastelu 10.11.2015 Liikenne-ennusteen päivittäminen Liikenne-ennuste pohjautuu Keski-Nurmon osayleiskaavatyön yhteydessä laadittuun ennusteeseen vuodelle 2040 Ennusteen

Lisätiedot

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA

VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA VETOVOIMAKESKUS TULOKSIA LIIKENNEMALLIEN ERI VAIHTOEHDOISTA LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen tavoite: vähittäiskaupan suuryksikkö 10 000 12 000 k-m2 (hypermarket) toimintatilat lapsille ja lapsiperheille

Lisätiedot

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010

Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Suupohjantien ja Kantatie 67:n liittymän n toimivuustarkastelut 18.6.2010.2010 Yleistä tarkasteluista Toimivuustarkastelut pohjautuvat nykytilanteen liikennelaskentaan tarkasteltavasta liittymästä sekä

Lisätiedot

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT 14.3.2017 LÄHTÖKOHDAT Tutkittiin Ojalan ja Lamminrahkan kaupunginosien rakentamisten vaikutusta liittymien toimivuuteen Aitolahdentiellä sekä Ojalan uudella

Lisätiedot

MUISTIO J. Rinta-Piirto 4.6.2008 Seinäjoen Itikanmäki Liikenne-ennuste ja arvioita toimivuuksista Lähtökohtia Seinäjoen Itikanmäen alueelle on suunnitteilla uutta maankäyttöä. Tavoitteena on muuttaa joen

Lisätiedot

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU

JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU JANKAN JA RISTINARKUN LIIKENTEELLINEN TARKASTELU 10.6.2015 SISÄLTÖ 1) Lähtökohdat 2) Tarkastelualueen nykytilanne 3) Maankäytön kehittämisen vaikutus liikenteen toimivuuteen LÄHTÖKOHDAT Tässä liikenneselvityksessä

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU

JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU JÄRVENPÄÄN KESKUSTAN KEHÄN TOIMIVUUSTARKASTELU LUONNOS 5.1.2012 1(8) 1 LÄHTÖKOHDAT Työn tarkoituksena on tutkia Järvenpäässä Helsingintielle rautatien länsipuolelle tehtävien katuverkon uudistamistoimenpiteiden

Lisätiedot

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE

Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE Oulun tiepiiri VT 20:N JA MT 848:N LIITTYMÄN TOIMIVUUS: SIMULOINTITARKASTELU JA LIIKENNEVALO-OHJAUKSEN TARVE MUISTIO 22.2.2005 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1 TARKASTELUALUE JA MENETELMÄT 2 2 TOIMIVUUS

Lisätiedot

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen

Genimap Oy, lupa L4377. Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii. Mika Räsänen Genimap Oy, lupa L4377 Liittymän toimivuustarkastelu Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii Mika Räsänen Valtatie 4, Shellin liittymä, Ii 1 1 LÄHTÖKOHDAT Tehtävä Tehtävänä on tarkastella liittymän toimivuutta

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014

NOUSIAISTEN KUNTA. Työ: 26725. Tampere 20.1.2014 NOUSIAISTEN KUNTA Kaitaraisten yritysalueen asemakaavan liikenneselvitys Työ: 26725 Tampere 20.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus: 0564810-5

Lisätiedot

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut

Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Eskoon Tyrnäväntien liittymien toimivuustarkastelut Jussi Lassila 16.3.2016 Sito Parhaan ympäristön tekijät Tarkastellut vaihtoehdot Toimivuustarkastelut on tehty kahdelle tilanteelle Perusennuste 2030-2040

Lisätiedot

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II

SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1(5) 2.2.2012 MUISTIO SIIRIN ALUEEN LIIKENTEELLINEN SELVITYS II 1. Yleistä Tämä Siirin alueen toinen liikenteellinen selvitys liittyy Siiri II alueen asemakaavan laadintaan, jossa Iso-Harvoilantieltä alkavaa

Lisätiedot

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut

Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut Naantalin Aurinkotie/Nuhjalantie liittymäalueen liikennelaskennat ja toimivuustarkastelut 11.4.2019 Liikennelaskennat AAMUN HUIPPUTUNTI Liikennelaskennat suoritettiin torstaina 28.3.2019 Aurinkotien ja

Lisätiedot

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET

KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET KORVENKANNAN KAAVA-ALUE, LIIKENNEVAIKUTUKSET MALLINNUKSEN MAANKÄYTÖN TUNNUSLUVUT KM-1-alueiden kokonaispinta-ala on 394 560 m², josta 40 % on varattu työpaikkaalueeksi. KM-1-alueiden kokonaisrakennusoikeus

Lisätiedot

VT4 JA YMPÄRÖIVÄ KATUVERKKO LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT

VT4 JA YMPÄRÖIVÄ KATUVERKKO LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT VT4 JA YMPÄRÖIVÄ KATUVERKKO LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT MUISTIO 30.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TARKASTELUALUE 2 2 LIIKENNEMÄÄRÄT 3 3 LIIKENNEJÄRJESTELYT JA LIIKENTEEN TOIMIVUUS 2030

Lisätiedot

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut

Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut Raportti Peuraniityn kunnallistekninen yleissuunnitelma, Liikenteen toimivuustarkastelut 28.5.2015 Sisältö Sisältö... 2 1. Tarkastelumenetelmä ja liikenne-ennuste... 3 1.1. Tarkastelumenetelmä... 3 1.2.

Lisätiedot

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma

MIILUKORPI II, ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU. 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma MIILUKORPI II, 631900 ASEMAKAAVA TOIMIVUUSTARKASTELU 1. Työn tausta: 1.1 Suunnitelma Työssä tutkittiin Miilukorpi II-asemakaavan vaikutukset liikenteen toimivuuteen ympäröivällä katuverkolla (Nupurintie

Lisätiedot

KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSAN AK Liikenteen toimivuustarkastelut

KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSAN AK Liikenteen toimivuustarkastelut KÄRÄJÄTÖRMÄN POHJOISOSN K 8678 Liikenteen toimivuustarkastelut 8.5.2018 TYÖN TVOITTT Tavoitteena on tutkia Käräjätörmän pohjoisosan asemakaavahankkeen vaikutuksia Myllypuronkadun toimivuuteen Lisäksi työssä

Lisätiedot

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise

Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset. Aineisto / Sitowise Lentokonetehtaan liikenteelliset vaikutukset Aineisto / Sitowise 2 Härmälänrannan alueen kehittyminen Nykytila Asunnoista valmiina noin 40% (Pääosa Valmetinkadun itäpuolella) Työmaaliikenne Useita asuintaloja

Lisätiedot

POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU

POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.11.2016 POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU TOIMIVUUSTARKASTELU 1 Tarkastus 7.11.2016 Päivämäärä 7.11.2016

Lisätiedot

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus

Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus 6.9.2013 1 (8) Vanhan Rauman katujärjestelyjen muutoksen liikenteellinen toimivuus Lähtökohdat Työssä on tarkasteltu Kuninkaankadun ja Kauppakadun katujärjestelyjen muutosten vaikutuksia Vanhan Rauman

Lisätiedot

Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut

Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut Kivenlahden eritasoliittymän tilavaraussuunnitelma Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut 05.01.2016 Liikenne-ennusteet Taustaa Liikenne-ennusteet perustuvat Länsimetron jatkeen alueen liikenneennusteet

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU

POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU 19TT_1-2 Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.5.2017 POIKKIMAANTIEN YLEISSUUNNITELMA TOIMIVUUSTARKASTELU TOIMIVUUSTARKASTELU 1 Tarkastus 15.5.2017 Päivämäärä

Lisätiedot

Ô ÌÛ íòèòì. Minna Can. Ta s. La pys äkk. La py säk ki

Ô ÌÛ íòèòì. Minna Can. Ta s. La pys äkk. La py säk ki Ô ÌÛ íòèòì thin katu Minna Can L-a py säk ki L-a py s äk ki Puijonkatu enk atu Koljonniem Kirkkokatu Vuorik atu menkat u Huolto Haapa nie K uopion hdenkatu La pys äkk i Ma ria Jo tu nin ka tu La py säk

Lisätiedot

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS

SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Vastaanottaja Tuusulan kunta Asiakirjatyyppi PROJEKTIMUISTIO Päivämäärä 27.03.2014 SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS SULAN ALUEEN LIITTYMÄSELVITYS Tarkastus 02 Päivämäärä 27/3/2014 Laatija Tarkastajat Riku

Lisätiedot

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina

Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Talman TM2-asemakaavaalueen kiertoliittymien (2 kpl) suunnittelu ensivaiheen tasoliittymäratkaisuina Liikenteen toimivuustarkastelut ja liittymäsuunnitelmat Työn lähtökohdat ja sisältö 2 Työssä tutkittiin

Lisätiedot

Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 Loppuraportin sisältö ESIPUHE 1. PYSÄKÖINTITUTKIMUS 1.1 1.2 2. AUTOPAIKKATARVE 2.1 2.2 3. KESKEISTEN KORTTELIEN PYSÄKÖINTITARKASTELUT 3.1 3.2 3.3 3.4 4.

Lisätiedot

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa NURMON ABC-MYYMÄLÄN ASEMAKAAVAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS Raportti, luonnos 3773-P11136 ABC-myymälä 26.2.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista

HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN Yhteenveto tehdyistä liikennetarkasteluista 12.12.2012 HÄRMÄLÄN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO TEHDYISTÄ LIIKENNETARKASTELUISTA Destia Oy Infrasuunnittelu

Lisätiedot

Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys

Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys Himoslehtelän asemakaavan liikenneselvitys Laura Mansikkamäki Antti Räikkönen Sito Parhaan ympäristön tekijät Taustaa ja nykytilanne Himoslehtelän asemakaavassa tarkoitus on muuttaa Himoslehtelän ja Honkarannan

Lisätiedot

Kehä III: Raskaan liikenteen ohituskiellon vaikutukset sujuvuuteen välillä Pakkala - Vt 3

Kehä III: Raskaan liikenteen ohituskiellon vaikutukset sujuvuuteen välillä Pakkala - Vt 3 Riku Nevala Kehä III: Raskaan liikenteen ohituskiellon vaikutukset sujuvuuteen välillä gg Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 45/2008 Riku Nevala Kehä III: Raskaan liikenteen ohituskiellon vaikutukset sujuvuuteen

Lisätiedot

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS

ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS ELOVAINION KOHDAN LIIKENTEELLINEN SELVITYS LIIKENNE-ENNUSTE LÄHTÖKOHDAT Liikenteellisiä tarkasteluita varten laadittiin liikenne-ennuste Ylöjärven keskustan alueelta. Ennusteessa on otettu huomioon Ylöjärven

Lisätiedot

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy

Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu. Strafica Oy Rasinkylän asemakaavan liikennetarkastelu Strafica Oy 15.4.2015 Tarkastelun sisältö Rasinkylän asemakaava-alue sijoittuu Kotkan Sutelan kaupunginosaan, Sutelantien, Pernoontien ja Mussalontien risteysalueen

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006 Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 14 Kuva 2. Maksimikäyttöasteet. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Lisätiedot

Veturitien työnaikaiset järjestelyt Liikenteelliset vaikutukset ja liikenteen toimivuusanalyysi

Veturitien työnaikaiset järjestelyt Liikenteelliset vaikutukset ja liikenteen toimivuusanalyysi Veturitien työnaikaiset järjestelyt Liikenteelliset vaikutukset ja liikenteen toimivuusanalyysi 28.3.2013 Alkusanat Keski-Pasilan kehittämiseen liittyen Veturitie Länsi-Pasilan kohdalla linjataan nykyiseltä

Lisätiedot

LIITE 1: TUTKITUT VERKKOVAIHTOEHDOT JA LIIKENTEEN TOIMIVUUS

LIITE 1: TUTKITUT VERKKOVAIHTOEHDOT JA LIIKENTEEN TOIMIVUUS LIITE : TUTKITUT VERKKOVAIHTOEHDOT JA LIIKENTEEN TOIMIVUUS. LIIKENNEMALLITARKASTELUT JA ENNUSTE- MALLIEN PERUSTEET Lahden seudun liikennemalli perustuu vuonna laadittuun laajaan liikennetutkimukseen. Tutkimuksessa

Lisätiedot