Miten tästä eteenpäin yhdessä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten tästä eteenpäin yhdessä?"

Transkriptio

1 Miten tästä eteenpäin yhdessä? Seija Meripaasi Sh, Esh, TtM Pääkaupunkiseudun muutosagentti PKS I&O tilaisuus Kuva: Nanette Sinervo

2 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, I&O kärkihanke Muutosagentti on kärkihankkeen maakunnallinen toimeenpanija, jonka keskeinen yhteistyökumppani on alueen sote -muutosjohtaja. Uudenmaan maakunnassa on kaksi muutosagenttia, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä. Uudenmaan muutosagentti ja PKS muutosagentti. Muutosta tehdään yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa. Tavoitteena on ohjata iäkkäiden palvelukokonaisuuden yhtenäistämistä ja kehittämistä sekä hyvien käytäntöjen juurruttamista Pääkaupunkiseudulla on määritelty yhteisiä tavoitteita ja tahtotilaa viime vuonna ja se työ on erinomaisena pohjana jatkolle Tilannekuvan kirkastaminen ja yhteisen tiekartan valmistelu on meneillään

3 Muutosta johdetaan pääkaupunkiseudulla kokoamalla erilaiset verkostot yhteen Ikioma hankkeen teemojen ympärille Pääsemme yhdessä keskustelemaan ja suunnittelemaan palveluja pääkaupunkiseudulla ikäihmisten näkökulmasta ja heidän kanssaan. Meillä on paljon saman sisältöisiä palveluja eri kaupungeissa mutta termit ovat erilaisia. Suunnitteilla on käsitteiden yhdenmukaistaminen, jotta eri palvelut on helpommin hahmotettavissa. Esimerkkinä Helsingin Monipuoliset palvelukeskukset, Espoon Elä ja Asu seniorikeskukset ja Vantaalla vanhustenkeskukset. Kuvassa Leppävaarassa avattava LEA seniorikeskus

4 Lähde: Uudenmaan liitto

5 Pääkaupunkiseutu: Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen Pääkaupunkiseudun väestömäärä on 1.1 miljoonaa asukasta Pääkaupunkiseutu on suurempi väestöltään kuin yhdeksän maakuntaa yhteensä Vuoden 2015 lopussa yli 65 vuotiaita asukkaita oli Ikääntyneiden määrän kasvu on tällä hetkellä erityisen nopeaa Espoossa ja Vantaalla, Esimerkiksi 85 vuotta täyttäneitä oli vuonna 2015 Espoossa 5.8% ja Vantaalla 5.9% prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Ikääntyneiden palveluissa pyritään kotona asumisen tukemiseen. Kaikissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa on myös asetettu tavoitteeksi palvelurakenteen keventäminen. Ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa kehitettään aktiivisesti eri toimijoiden yhteistyöllä. Toimintaa kehitetään yhdessä asiakkaiden ja kuntalaisten kanssa

6 Pääkaupunkiseudun yhteistyö Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat hyvin samanlaisia vanhustenpalvelujen organisoinnin suhteen, joka on yhden johdon alaisuudessa. Helsinki muodostaa myös ikääntyneiden palveluissa kokonaisuuden, joka on jaettu maantieteellisesti neljään palvelualueeseen. Tavoitteet, kehittäminen ja toiminnan seuranta on yhteistä Helsingin tasolla. PKS ikääntyneiden johtajat ovat kokoontuneet säännöllisesti arvioimaan toimintaa ja asettamaan yhteisiä tavoitteita. Mukana ovat myös Kerava ja Kirkkonummi. GeroMetro kehittämisverkosto on ollut tärkeä PKS alueen kehittämiselle. Toiminnassa on mukana myös HUS:in edustajat ja Socca ym. Kehittämisverkosto on toiminut aktiivisesti yli kaksi vuotta.

7 Tätä tavoittelemme: Asiakas on aina oikeassa paikassa, palvelut asiakkaan ympärille omassa kodissa Asioinnin painopiste muuttuu (Helsingin dia muokattuna) Palvelu- Keskukset, Elä ja Asu seniori keskukset ym Sähköiset palvelut Läsnäolo arjessa

8 Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Yhteinen tahtotila Yhtenäinen palvelu- ja asiakasrakenne Yhtenäiset palvelujen kriteerit Tarvepohjainen tarkastelu Palvelurakenne kevenee ja on kestävällä pohjalla Tulevaan sote malliin ja valinnanvapauteen varautuminen Kotona asuminen ja kotona asumista tukevat palvelut ovat aina ensisijainen vaihtoehto. Laajalla keskitetyllä palvelutarpeen arvioinnilla kyetään vastaamaan asiakkaan palvelutarpeeseen laajalla palveluvalikoimalla Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki on koko yhteiskunnan asia, ei ainoastaan sote palveluiden.

9 Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Triple aim toteutuu, eli saatavuus ja asiakaskokemus (laatu), tuottavuus ja vaikuttavuus paranevat Vaihtoehtoisten tuotantotapojen avoin ja objektiivinen vertailu Asiakassegmentointi: paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden tunnistaminen, palveluista eniten hyötyvien tunnistaminen ja erityisesti kuntoutuksesta hyötyvien tunnistaminen Kotihoidon kohdentumisen vertailu Intensiivinen kotihoito Onnistunut kotihoito Omaishoito Keskitytään vaikuttaviin omaishoitoa tukeviin palveluihin Omaishoidon kriteerien tarkastelu eri vaiheissa eri kaupungeissa

10 Pääkaupunkiseudun tavoitetila ikääntyneiden palveluissa Yhteisöllisen asumisen mahdollistaminen sitä haluaville mutta ei sote palveluna. Moniammatillisten tiimien yhteistyö asiakkaiden tarpeiden mukaan jo palvelutarpeen arvioinnissa Monituottajamallin hyödyntäminen, kaikki toimijat mukaan Riittävä lääketieteellinen tuki Kotiutustiimitoiminnan edelleen kehittäminen Kotisairaala toiminnan kehittäminen

11 Yhteinen tilannekuva ja tuleva tiekartta PKS alueella Uudenmaan maakunnassa Tarjotaan pääkaupunkiseudun ikääntyneille nykyistä yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannuksia hillitsevät kotiin vietävät palvelut. Henkilöstön mukaanotto alusta alkaen Pääkaupunkiseudun kehittämisellä ja ratkaisuilla on suuri merkitys valtakunnallisesti uusien palvelukonseptien kehittämisessä ja vaikuttavuuden arvioinnissa Seuraavissa dioissa on joitakin poimintoja PKS kaupunkien monipuolisesta kehittämisestä ja toiminnasta.

12

13 Virtuaalipalvelu, hyvinvointia tabletista Virtuaalipalvelu/ etähoito on tavoitteellista kaksisuuntaista kuva- ja äänivälitteistä hoivapalvelua. Virtuaalipalvelu on aina asiakkaan tarpeista lähtevää ja hoitosuunnitelman mukaista kotihoidon ja Helsingin kaupungin palvelukeskuksen välistä tavoitteellista yhteishoitoa. Virtuaalipalvelussa palvelukeskus tekee etäkäyntejä kotihoidon ja asiakkaan kanssa yhteisesti sovittuina ajankohtina. Virtuaalipalvelussa palvelukeskus toimittaa asiakkaalle tietokoneen esim. tablettilaite, jonka avulla tehdään virtuaaliset hoitokäynnit. Virtuaalipalvelulla autetaan asiakasta päivittäisissä toiminnoissa kuten esimerkiksi lääkkeiden otosta ja ruokailusta muistuttamalla ja valvomalla. Helsingin kotihoidon asiakkaista virtuaalipalvelua käyttää n. 550 ja etäkäyntejä kuukaudessa tehdään n

14 Ennaltaehkäisevät palvelut Vantaalla: Asiakasohjausyksikön/seniorineuvonnan toiminta vakiintunut. Ikäihmisten ohjaus, palvelutarpeen arviointi ja sosiaalihuoltolain mukaiset päätökset tehdään kaikki yksikössä. YHDEN LUUKUN PERIAATE Kuljetuspalveluprosessin ja liikkumista tukevien palvelujen kriteerit lautakunnassa syksy Omaishoidon tukea koskevat lakimuutokset , vapaapäiväoikeuden laajentaminen. Omaishoidon tuen vapaapäivä kotiin -palveluseteli käytössä PSOPjärjestelmässä. Päivätoiminnan uudistus, tavoitteena joustavaksi osaksi kotona asumisen tukemista. Hyvä Työ hankeen päättäminen (työttömien työskentely vanhuspalveluissa) ja toimintamallin integroiminen olemassa olevaan toimintaan (oma toiminta, työttömät, vapaaehtoiset).

15 Kotihoito Vantaalla: Toiminnanohjausjärjestelmä asteittain käyttöön vuoden 2016 loppuun mennessä. Kotiin vietävä kuntoutus - vantaalaisen toimintamallin luominen kuntoutus kotona tai kotikuntoutus Evondos -lääkeautomaattien ja Menumat ruoka-automaattien testaus syksyn 2016 aikana. Kotihoidon palveluseteli alkaen. Kotisairaalan uudelleen organisoiminen valmistelussa.

16

17 Mitä tavoittelemme? Espoon Nestori- keskitetty seniorineuvonta ja palveluohjaus esimerkkinä Ennakoivien palvelujen vahvistamista Erinomaista asiakaskokemusta yhden luukun periaatteella (kerralla kuntoon) Palveluohjauksen vahvistamista (vastuutyöntekijämalli) Toimintatapojen yhdenmukaistamista ja palvelujen oikeudenmukaista kohdentamista Henkilöstön hyvinvoinnin paranemista 6 Kestävää talouden kehitystä

18 Espoon sairaala : Visio Espoon sairaala on ikääntyneiden hoidon ja kuntoutuksen edelläkävijä Suomessa ja Euroopassa Espoon sairaala on ikääntyneiden hoidon ja kuntoutuksen osaamiskeskus Jorvin kampuksella Sairaala on kotona asumisen tukipalvelu Espoon sairaalan palvelut integroituvat HUS Jorvin ja Espoon kaupungin palveluihin (hoitoketjut) Seinätön sairaala etäyhteydet, liikkuvat palvelut Asiakassegmentointi ja erityisosaaminen Uusi kuntoutuksen konsepti ja kotikuntoutus Valmentaja HUS tuottaa kaikki tukipalvelut

19 Kauniaisten vanhuspalveluissa ajankohtaista Kauniaisten terveyskeskussairaalan toiminnan siirtäminen Espoon uuteen sairaalaan 03/2017 ->uudet hoitoprosessit ja toimintatavat Palvelukeskus Villa Breda (valm. keväällä 2018) ->tehostettu palveluasuminen ->palvelukeskustoiminta ->kotihoidon tukipiste

20 Ikääntyvien palvelut kotona asumisen tueksi pääkaupunkiseudulla Menestystekijät tulevaisuuteen: Moniammatillinen osaaminen Eri palvelut eri tarpeisiin Tuki tuodaan asiakkaan luokse Sähköiset palvelut 24/7

21 Tervetuloa mukaan ikiomaan muutokseemme! Me teemme muutosta yhdessä toisiltamme oppien! Reseptinä luottamus, innostus, ennakkoluulottomuus, osaaminen ja verkostoituminen! Kiitos ja ollaan yhteydessä!

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) pääkaupunkiseudulla. PKS muutosagentti Seija Meripaasi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) pääkaupunkiseudulla. PKS muutosagentti Seija Meripaasi Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) pääkaupunkiseudulla 1 1.3.2017 PKS muutosagentti Seija Meripaasi Kärkihanketta toteutetaan koko maassa 2 1.3.2017 PKS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Palmian virtuaalipalvelu 7.10.2015

Palmian virtuaalipalvelu 7.10.2015 Palmian virtuaalipalvelu 7.10.2015 Virtuaalipalvelu, hyvinvointia tabletista Virtuaalipalvelu on tavoitteellista kaksisuuntaista kuva- ja äänivälitteistä hoivapalvelua. Virtuaalipalvelu on aina asiakkaan

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,

Lisätiedot

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta

Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 4.4.2014 Arja Peiponen VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki, Sote, SHK, Etelän palvelualue Idea pääkaupunkiseudun yhteisestä kehittämisverkostosta

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä Lääkehoidon kokonaisuuden hallinta iäkkäällä 29.1.2019, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja (I&O kärkihankkeen muutosagentti ad

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Muutosjohdon verkostotapaaminen

Muutosjohdon verkostotapaaminen Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015

Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat. Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vanhuspalvelujen ajankohtaiset asiat Matti Lyytikäinen Vanhusten palvelujen johtaja Vanhusneuvosto 27.3.2015 Vapa onnistumiset 2014 Hoitoketjut sujuviksi Potilaat kotiutuivat sairaalasta kotiin, ei vanhainkotiin

Lisätiedot

GeroMetron katsaus Laurea Tikkurila. Tiina Autio ja Meri Pekkanen. Socca 1

GeroMetron katsaus Laurea Tikkurila. Tiina Autio ja Meri Pekkanen. Socca 1 GeroMetron katsaus 13.12.2017 Laurea Tikkurila Tiina Autio ja Meri Pekkanen 1 GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 2 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala. ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala

Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala. ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Ajankohtaista palvelujen uudistamisessa Ydinprosessien kehittämisverkostot ovat aloittaneet

Lisätiedot

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke Hankejohtaja Johanna Ritvanen Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja palveluohjaushankkeen esittely Messukeskus, Turku 8.11.2016 KomPAssi-

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta.  Yhdessä uutta Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Kotona tapahtuva kuntoutus

Kotona tapahtuva kuntoutus GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta Kotona tapahtuva kuntoutus 2016-2018 1 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo,

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Vanhusten palvelujen ajankohtaiskatsaus. Erityisasiantuntija Maria Rysti

Vanhusten palvelujen ajankohtaiskatsaus. Erityisasiantuntija Maria Rysti Vanhusten palvelujen ajankohtaiskatsaus Erityisasiantuntija Maria Rysti 16.5.2017 Vanhusten palvelujen vuosi 2017 Uuden sairaalan käyttöönotto maaliskuussa, palveluja myös Kirkkonummen ja Kauniaisten väestölle

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Etäpalvelut ikäihmisten palveluissa, esimerkkinä Helsingin kaupunki

Etäpalvelut ikäihmisten palveluissa, esimerkkinä Helsingin kaupunki Etäpalvelut ikäihmisten palveluissa, esimerkkinä Helsingin kaupunki Palvelukeskus Helsinki Monipalvelut, tuotantopalvelut, puhelin- ja hyvinvointipalvelut 1500 työntekijää, joista 150 puhelinpalveluissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari 26.8.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelut 2019 Vahva pohja - Rakenteelliset muutokset hyvässä vauhdissa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä 13.4.2018, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntouttava arviointijakso Tehostettu

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020 IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kanta-Häme

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kanta-Häme Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kanta-Häme 1 7.1.2019 Perustiedot Muutosagenttitoiminta 21.11.2016-31.12.2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke

Lisätiedot

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 31.10.2017 Merja

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Luonnos. Sote-tuotannon alaryhmä (Luonnos)

Luonnos. Sote-tuotannon alaryhmä (Luonnos) Luonnos Sote-tuotannon alaryhmä 12.1.2017 (Luonnos) Tuotannon alaryhmän tehtävä Lapin Sote-uudistuksen valmistelu Lapin Sotevalmistelun johtoryhmä MOR 2. Sote-tuotanto 3. Sote-TKI 1.1 1. Sotejärjestäminen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen

Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 17 ELOKUU 2017 Kotihoidon käyntien lukumäärä ei aina perustu arvioituun hoivan tarpeeseen Päälöydökset Koko maassa 78 prosentilla säännöllisen kotihoidon asiakkaista on vähintään

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Tiina Autio Meri Pekkanen

Tiina Autio Meri Pekkanen Tiina Autio Meri Pekkanen Mikä on GeroMetro? Pääkaupunkiseudun kuntien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava ja Kirkkonummi) yhteinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis-, koulutus- ja tutkimusverkosto

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari 9.5.2019 Toimintamalli Päijät-Hämeessä Ikääntyminen on koko yhteiskunnan asia Ikääntynyt on aikuinen ihminen elämänsä loppuun saakka Ikääntyneet ovat voimavara Palvelurakenneuudistukset,

Lisätiedot

Työryhmän työskentely 2017

Työryhmän työskentely 2017 Tapaaminen18.1.2018 Uudenmaan ikääntyneiden palvelujen järjestäminen ratkaisee sote uudistuksen onnistumisen? (30% soster kustannuksista syntyy paljon sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävien ikääntyneiden

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Vanhusten palvelut Helsinki

Vanhusten palvelut Helsinki Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

GeroMetron kauden aloitusseminaari

GeroMetron kauden aloitusseminaari GeroMetron kauden aloitusseminaari 12.00 Seminaarin avaus vs. osastopäällikkö Arja Peiponen, Helsingin kaupunki 12.15 Kuntien helmet rakennusmateriaalina yhteiselle mallille muutosagentti Seija Meripaasi

Lisätiedot

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain

Tavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain 1 Liite 9 TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2007-2008 Vaikuttavuus ja palvelukyky Kriittiset menestystekijät Kriteerit/ Mittarit Palvelujen saatavuus 75 v täyttäneiden palvelujen kattavuus/v Tavoitetaso 2007 2008

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus Liisa Niiranen Länsipohjan tuotantoalue-integraatio 2 Länsipohjan tuotantoalue-valmistelu 3 4 Prosessien arviointikriteerit Ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Nykytila

Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Nykytila Sote Uusimaa Vammaisten palvelut Nykytila 4.5.2017 Mikaela Westergård Jäsenet Mikaela Westergård, Helsinki (pj) Leila Eklöv, Itäinen-Uusimaa Kerstin Frondén, HUS Katrina Harjuhahto-Madetoja, Eteva Raija

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Kotihoidon virtuaalipalvelut

Kotihoidon virtuaalipalvelut Kehittyvä Kotihoidon virtuaalipalvelut vanhustyö 2.11.2017, Varsinaissuomi Eeva Sandelin vs. palvelualueen johtaja Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000

Lisätiedot