Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella"

Transkriptio

1 Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

2 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle Kansallisen kehittämistyön painopisteet Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen eikä ole kehittynyt kansallisten tavoitteiden mukaiseksi Hyvät käytännöt ovat levinneet hitaasti ja alueelliset erot ovat pysyneet suurina Sote-uudistus: alkaen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta maakunnille. Asiakas- ja palveluohjauksen kehittäminen KAAPO-mallin mukaisesti Neuvonnan ja asiakasohjauksen avulla voidaan lisätä kustannusten hallintaa sekä parantaa palvelupolkuja Kotihoidon sisällön kehittäminen Kaikenikäisten omaishoidon kehittäminen Perhehoidon kehittäminen Asumis- ja laitospalveluiden kehittäminen

3 Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli, Ikäneuvo on osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - kärkihanketta toteuttaa yhteisen, alueellisen asiakas-/palveluohjaus -toimintamallin, KAAPO STM myöntänyt rahoitusta 2,34 M Ikäneuvon järjestämisvastuu kirjattu hankejulistuksessa maakunnalle (järjestäjälle) Hankkeeseen osallistuvat: Akaan, Urjalan, Hämeenkyrön, Ikaalisen, Kangasalan, Pälkäneen, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden, Sastamalan, Punkalaitumen, Valkeakosken, Virtojen, Ruoveden, Ylöjärven, Tampereen ja Oriveden kunnat ja kaupungit sekä Pirkanmaan Senioripalvelut Oy, Tampereen Kaupunkilähetys ry ja Luona Hoiva Oy Hanke toteutetaan marraskuussa 2016 lokakuussa 2018

4 Asiakas kokoaa palvelunsa neuvonnan ja ohjauksen tuella Asiakasohjaaja kokoaa oikean osaamisen ja tiedon asiakkaan tarpeista oikeaan paikkaan Asiakasmäärä 4 Yleinen viestintä ja neuvonta Kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminta Matalan kynnyksen neuvonta ja ohjaus Asiakkaan ohjaus ja palvelutarpeen arviointi, moniammatillinen geriatrinen arviointi (SGA) mahdollinen Sotekeskus Puhelinneuvonta, Lähitori verkosto (asiakasohjaus yhteistyö) Palvelukokonaisuuksien seuranta Intensiiviohjaus (ml. SGA) Maakunnan liikelaitos (asiakasohjaus)

5

6 Ikäneuvon mallia sekä suunnitellaan että kehitetään käytännön kokeilujen kautta kuntien yhteistyönä Päätavoitteena on kehittää Pirkanmaan yhteinen asiakaslähtöinen neuvonnan ja asiakasohjauksen toiminta Ikäneuvo, jonka avulla asiakkaiden tietotarpeet ja arjessa selviytyminen toteutuvat 6

7 Hankkeessa toteutettavat kokeilut Kokeilu Neuvonta ja palveluvalikko Kokeilun kuvaus Yhteisen puhelinneuvontapalvelun toteutus kokeiluun osallistuville kunnille ostopalveluna. Kunnat kartoittavat paikallisesti tarjolla olevat palvelut palveluvalikon muodostamiseksi Osaamisen kehittämien Lähitori Asiakasohjaus Kunnat laajentavat ja jatkokehittävät olemassa olevia toimipisteitään Iähitorin toimintaidean mukaiseksi lähitorit muodostavat Ikäneuvon paikallisen, matalan kynnyksen neuvontapisteverkon ja kohtaamispaikan asiakkaille Pirkanmaalle perustetaan yhteinen asiakasohjaustoiminto, jolla on kaksi toimipistettä: läntisen ja itäisen alueen toimipiste Kokeilukuntien nimittämät asiakasohjaajat vastaavat kokeilussa oman alueensa asiakasohjauksen toteuttamisesta Ikäneuvon yhteisten toimintaprosessien mukaisesti, työkaluja hyödyntäen sekä alueensa tiimin kanssa yhteistyötä tehden ja Ikäneuvoa samalla kehittäen Kukin kokeilukunta päättää asiakasohjaajiensa toimintamandaatin laajuudesta (mitkä palvelut ja vastuutehtävät asiakasohjauksessa) Tavoitteena asiakasohjauksen näkökulmasta sujuvien asiakaspolkujen edellytysten tunnistaminen ja kuvaaminen Yhteiset kriteerit Kotikuntoutus Suurimmassa osassa asiakasohjauksen kokeilukunnista otettu käyttöön yhteiset kotihoidon ja kotihoidon tukipalvelujen palvelujen myöntämisen kriteerit Luodaan menetelmät kotikuntoutuksen huomioimiseen palvelutarpeen arvioinnissa sekä kotikuntoutusinterventioiden toteutumisen seurantaan ja arviointiin osana asiakasohjauksen toimintaa Tunnistetaan kunnissa käynnissä olevissa kotikuntoutuskokeiluissa kehitetyt ja käyttöönotetut toimintamallit ja hyvät käytännöt Ikäneuvon kotikuntoutuksen maakunnallisen mallin suunnittelun tueksi ja koostetaan niistä käsikirja. Omaishoito Omaishoitoperheiden etätukipilotti Kokeilukunnat lähettävät ikääntyneille omaishoitoperheille kyselyn, jonka vastausten analyysin perusteella suunnitellaan kokeilu

8 stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito #IKIOMAT pirkanmaa.fi/pirkanmaa2019/muutosagentit/ikaneuvo-hanke-pirkanmaalla/ facebook.com/ikaneuvo projektipäällikkö: Essi Mäki-Hallila, puh , Pirkanmaan muutosagentti: Mari Patronen, koordinaattorit: Pirjo Saloranta Eija Mäkipää ja Tarja Laine projektisuunnittelija: Marika Luosmala, 8

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella 1 Essi Mäki-Hallila Lähtökohdat ja tavoitteet: Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Kehittyvä vanhustyö, Tampere-talo 27.4.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 7 8 10 Kehitetään ikäihmisten

Lisätiedot

Lautakuntaesityksen liite

Lautakuntaesityksen liite Lautakuntaesityksen liite 3 26.4.2017 Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen malliksi (KAAPO*), maakunta päättää mallista keväällä 2018 ja käynnistää toiminnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Eläkeläisvaltuusto, Tampere 12.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 7 8 9 TALOUDESTA

Lisätiedot

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen 1 Ikäneuvo-hankkeen tausta - osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa

Lisätiedot

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen

Lisätiedot

Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja Essi Mäki-Hallila

Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja Essi Mäki-Hallila Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja 13.10.2017 Essi Mäki-Hallila I&O-hakujulistuksen linjaukset palveluhakemistosta Yhteydenotto Verkkosivujen kautta omatoiminen tiedonetsintä:

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole

Lisätiedot

I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa Soili Partanen

I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa Soili Partanen I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa 14.12.2017 Soili Partanen Uudenmaan maakunta Asukkaita 1 620 000 Kuntia 26 LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019 Tavoitteena

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kauhava, 31.10.2017 I&O hallituksen kärkihanke www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy -työryhmän ensimmäinen työpaja / ohjeistus 22.2.2017

Lisätiedot

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Lapin alueella on saatavana intensiivistä kotihoitoa paljon palveluja tarvitseville Palvelurakennetta voidaan kehittää

Lisätiedot

Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom

Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke 17.10.2017 Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom Palvelutorin toimintamallin kehittämiseen vaikuttavat asiat SOTE- uudistuksen vaikutus - Muutosten

Lisätiedot

SOTEsta. Tuija Koivisto

SOTEsta. Tuija Koivisto SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen

Lisätiedot

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2017 I & O muutosagentti /PR Missä mennään ikääntyneiden palveluissa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? https://www.youtube.com/watch?v=h9

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta.  Yhdessä uutta Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon

Lisätiedot

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke Hankejohtaja Johanna Ritvanen Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja palveluohjaushankkeen esittely Messukeskus, Turku 8.11.2016 KomPAssi-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Johanna Ritvanen, hankejohtaja

Johanna Ritvanen, hankejohtaja Johanna Ritvanen, hankejohtaja 1 Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2016 2018 Hakujulistus 6.5.2016 (STM 2016:32) Rahoituksella rahoitetaan maakunnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI 10.10.2017 Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteet Julkinen palvelulupaus

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Muutosjohdon verkostotapaaminen

Muutosjohdon verkostotapaaminen Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelulinja 2018

Ikäihmisten palvelulinja 2018 Ikäihmisten palvelulinja 2018 Ella Suojalehto Eläkeläisneuvosto 2.11.2017 14.11.2017 1 Hyvinvointipalvelujenorganisaatio 2017 14.11.2017 2 Ikäihmisten palvelulinjan organisaatio 2017 14.11.2017 3 Avo-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset 1 25.10.2017 Toimintasuunnitelma 2016-2018 Tavoitteena on kehittää kotona asumista

Lisätiedot

Seutukierrokset - koonti

Seutukierrokset - koonti Seutukierrokset - koonti Etelä-Pirkanmaa Lounais-Pirkanmaa Luoteis-Pirkanmaa 7.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Etelä-Pirkanmaan nostoja palvelutarpeet eroavat hieman alueittain, Urjalassa korostuu ikäihmisten

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien

Lisätiedot

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016

StV Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 StV 6.9.2017 Asia: K 14/2017 vp Hallituksen vuosikertomus 2016 Strategiajohtaja Liisa Heinämäki, STM 1 5.9.2017 Hallitusohjelma STM:ssä 2 Reformeista sote -uudistus on keskeinen mukaan lukien tietojärjestelmän

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti Pirjo Rehula

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti Pirjo Rehula Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 28.9.2017 I & O muutosagentti Pirjo Rehula Uudistukseen liittyvä keskeinen lainsäädäntötyö Rakenteet: laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kunnan vastuutyöntekijä

Kunnan vastuutyöntekijä Kunnan vastuutyöntekijä t t Vanhuspalvelulain uusi keino iäkkään henkilön palvelujen turvaamiseksi Ikäihminen toimijana -hanke Lapissa Arja Honkakoski Kehittämispäällikkö, Poske Kunnan vastuutyöntekijä

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma

Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä. Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma Kukoistava kotihoito -hanke Työryhmät 1 ja 2: Työpajapäivä 5 Keuruulla, Hotelli Keurusselässä Toimintamallit ja juurruttamissuunnitelma alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy

Lisätiedot

Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala. ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala

Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala. ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Ajankohtaista Palvelujen uudistaminen Muuta Kotisairaala ylilääkäri Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Ajankohtaista palvelujen uudistamisessa Ydinprosessien kehittämisverkostot ovat aloittaneet

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Risto hankkeen tutustumiskäynti Tampereelle 11.6.2014 Paula Kortesniemi

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Risto hankkeen tutustumiskäynti Tampereelle 11.6.2014 Paula Kortesniemi Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Risto hankkeen tutustumiskäynti Tampereelle 11.6.2014 Paula Kortesniemi Kotona asumista tukevat hankkeet Vapaaehtoistyö Lähitori Asiakas ja palveluohjaus Henkilökohtainen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Marjo Lavikainen, Erkki Papunen, Anne-Mari Raassina & Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.10.2015 Hyvinvointi ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma

Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri ohjelman toimintasuunnitelma 2009-2013 Ohjelman verkostossa mukana (tilanne syyskuussa 2008) Akaan lukiot Kalevan lukio Kangasalan lukio Lempäälän lukio Mäntän seudun

Lisätiedot

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Muutosagentti maakunnan muutoksen tukena 31.12.2018 saakka tehtävänä on ohjata iäkkäiden palvelukokonaisuuden edelleen rakentumista

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 31.10.2017 Merja

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 2.12.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Miten tästä eteenpäin? 2 Maakunnat muutosmatkalle Etelä-Pohjanmaan muutosagentti

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Kotona asumisen kehittämisen teemaryhmän kokous

Kotona asumisen kehittämisen teemaryhmän kokous Muistio 1 (5) Kotona asumisen kehittämisen teemaryhmän kokous Aika 24.3.2017 klo 12-14 Paikka Osallistujat Pirkanmaan liitto, Kelloportinkatu 1B, Tampere; kokoustila Tammerkoski Päivi Tryyki (pj)/ Sastamala,

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Kotikuntoutustyöryhmä

Kotikuntoutustyöryhmä Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Pyydetty tilastoyhteenveto (12.10.2016) Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013

Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus. Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Kotona asumista tukeva hankekokonaisuus Oma tupa, oma lupa Henkilökohtaisen budjetoinnin seminaari Jyväskylä 20.11.2013 Tampereen osahankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjauksen toimintamalli 2. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot