Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala"

Transkriptio

1 Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

2 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten tavoitteiden mukaiseksi, hyvät käytännöt ovat levinneet hitaasti ja alueelliset erot pysyneet suurina. -> Iäkkäille ja omaisille saatava yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Sote-uudistus: alkaen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta maakunnille 2

3 Pirkanmaan väestö väestönrakenne muuttuu ikääntymisen myötä. koko Pirkanmaan huoltosuhde vuoden 2014 alussa oli 55,6. Vuoteen 2040 mennessä huoltosuhteen ennustetaan kasvavan 67,4 Yli 65-vuotiaiden osuus vuonna 2020 Pirkanmaalla

4 Pirkanmaalle luodaan yhteinen ikääntyneiden neuvonta ja asiakasohjaus Ikäneuvo Ikäneuvo on maakunnallinen yhteishanke, jolle STM on myöntänyt rahoitusta 2,34 miljoonaa euroa hallituksen kärkihankkeesta I&O (=kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa) Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli, Ikäneuvo toteuttaa yhteistä ja alueellista asiakas-/palveluohjauksen toimintamallia, KAAPO Ikäneuvon järjestämisvastuu maakunnalla Hankkeeseen osallistuvat: Akaan, Urjalan, Hämeenkyrön, Ikaalisen, Kangasalan, Pälkäneen, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden, Sastamalan, Punkalaitumen, Valkeakosken, Virtojen, Ruoveden, Ylöjärven, Tampereen ja Oriveden kunnat ja kaupungit sekä Pirkanmaan Senioripalvelut Oy, Tampereen Kaupunkilähetys ry ja Luona Hoiva Oy Hanke toteutetaan marraskuussa 2016 lokakuussa 2018

5 Neuvonta- ja asiakasohjaustoiminta koostuu yleisesti kolmesta perustehtävästä Ikääntynyt voi ottaa yhteyttä neuvontaan ja asiakasohjaukseen paikallistoimipisteessä, puhelimitse tai internetissä saadakseen neuvontaa, ohjausta ja apua 1. Neuvonta Välitetään yhteydenottajalle tietoa hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista sekä sosiaaliturvasta Ohjataan yhteydenottaja palvelutarpeen selvittelyyn tai muiden palvelujen piiriin 2. Asiakasohjaus Selvitetään avuntarvitsijan yksilölliset tarpeet ja niiden kanssa parhaiten yhteensopivat palvelut Tehdään Selvitys tehdään yhdessä yhdessä avuntarvitsijan ja/tai hänen omaistensa kanssa 3. Palvelujen koordinointi ja seuranta Koordinoidaan ja seurataan palvelunsaajan palvelujen toteutumista, tarkoituksenmukaisuutta ja laatua Tarpeen mukaan tehdään palvelutarpeen uudelleen arviointia tai esimerkiksi konsultoidaan erityisosaajia 5

6 Pirkanmaan Ikäneuvoa valmistellaan ja kehitetään yhdessä usealla eri osa-alueella Päätavoitteena on kehittää Pirkanmaan yhteinen asiakaslähtöinen neuvonnan ja asiakasohjauksen toiminta Ikäneuvo, jonka avulla asiakkaiden tietotarpeet ja arjessa selviytyminen toteutuvat 6

7 Mitä Ikäneuvon kehitystyön eri osa-alueilla pitää saada aikaan? (1/4) Neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli Hyödynnetään Pirkanmaan kunnissa tehtyä kehitystyötä asiakas- ja palveluohjauksen osalta (mm. Kotitorin kokemuksia) Käytössä on yksi puhelinnumero, johon alueella vastataan. Puhelin-, internet- ja CHAT-yhteydenottojen lisäksi kasvotusten tapahtuvaa neuvontaa paikalliset neuvontapisteet suunnitellaan osana kokeilua Toiminnan ohjaus, seuranta ja mittarointi Maakunnallisen reaaliaikaisen toiminnan- ja asiakasohjauksen työkalut

8 Mitä Ikäneuvon kehitystyön eri osa-alueilla pitää saada aikaan? (2/4) Alueelliset lähitorit Lähitori jakaa tietoa ja tukee alueen asukkaita sekä ohjaa, opastaa ja neuvoo heitä tarpeiden mukaan alueella tarjolla olevien palvelujen, ml. sähköisten palvelujen, pariin Lähitori tarjoaa yhteisen tilan alueen asukkaille ja aktivoi tarjoamaan vertaistukea ja osallistumaan vaikkapa vapaaehtoistoimintaan, harrastustoimintaan ja kerhoja opetustoimintaan Palvelutarjotin Pirkanmaalle Luodaan palveluvaatimukset tuottajaverkostolle, tehdään palvelutuotteiden palvelukuvaukset Maakunnassa toimivat palvelutuottajat on tiedossa ja niiden laatukriteerit on määritelty. Edellyttää sähköisen järjestelmän tekemistä.

9 Mitä Ikäneuvon kehitystyön eri osa-alueilla pitää saada aikaan? (3/4) Neuvonnan ja ohjauksen osaamisen varmistaminen Asiakasohjaajien täytyy olla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, joilla on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto Toimintaympäristön ja tarvittavan lainsäädännön tuntemus Erilaista erikoisosaamista Yhtenäiset kriteerit ja palvelulupaukset Yhdenmukaistetaan palvelukriteerit koko maakuntaa koskeviksi Kriteerit ja palvelulupaukset eri palveluihin Joidenkin palvelujen keskittäminen maakunnallisesti tai seudullisesti

10 Mitä Ikäneuvon kehitystyön eri osa-alueilla pitää saada aikaan? (4/4) Kuntouttaminen Intensiivikuntoutuksen ja kotikuntoutuksen toimintamallit Kotona asumista tukeva ylläpitävä ja parantava kuntoutus kotihoidon ja omaishoidon asiakkaille Kotikuntoutusohjelma laaditaan kullekin asiakkaalle yksilöllisesti Omaishoitoperheiden ja omaishoitajien tukimalli Omaisen jaksamisen tukeminen Omaishoitajuuden tunnistaminen Uusia toimintatapoja sijaistuksiin, terveystarkastuksiin, virkistykseen ym.

11 Ikäneuvon kehitystyön käytännön toteuttaminen on jaettu kolmen eri työryhmän vastuulle Neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli Työryhmä 1 Lähitorit Palvelutarjotin Toiminnan ohjaus, seuranta ja mittarointi Työryhmä 2 Osaamisen varmistaminen Kriteerit ja palvelulupaus Ikäneuvo -hanke Yhteinen asiakaslähtöinen neuvonta- ja asiakasohjaus toiminta Pirkanmaalla Kuntouttamisen kehittäminen Omaishoitoperheiden tukimalli Työryhmä 3 Viestintä Hallinto Hankehallinto

12 Projektin kokonaiskesto 24 kuukautta, jonka aikana suunnitellaan ja toteutetaan Ikäneuvon kehittäminen Hankkeen organisoituminen Hankkeen loppuraportointi STM:lle 1. Nykytilan tarkentaminen 2. Ikäneuvon kehittämisen suunnittelu ja toteutus 3. Arviointi ja raportointi 11/2016 1/2017 1/ /2018

13 Pohdittavaksi 1. Pirkanmaan yhteinen neuvonnan ja asiakasohjauksen malli - uhat ja mahdollisuudet? 2. Millaista on hyvä neuvonta ja asiakasohjaus? 3. Mitä hyviä neuvonnan ja asiakasohjauksen käytäntöjä pitäisi säilyttää? 4. Miten saadaan parhaiten asiakkaan ääni kuuluviin uutta mallia ja sotea valmisteltaessa? 13

14 Kiitos stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila, puh , muutosagentti Mari Patronen, koordinaattorit Pirjo Saloranta, Eija Mäkipää ja Tarja Laine 14

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella 1 Essi Mäki-Hallila Lähtökohdat ja tavoitteet: Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Kehittyvä vanhustyö, Tampere-talo 27.4.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 7 8 10 Kehitetään ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Eläkeläisvaltuusto, Tampere 12.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 7 8 9 TALOUDESTA

Lisätiedot

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen

IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen 1 Ikäneuvo-hankkeen tausta - osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke-esittely

Ikäneuvo hanke-esittely Ikäneuvo hanke-esittely 19.2.2018 Essi Mäki-Hallila Ikäneuvo on STM:n kärkihanke STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) kärkihanke toteutetaan koska: Iäkkäiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy -työryhmän ensimmäinen työpaja / ohjeistus 22.2.2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,

Lisätiedot

Matalan kynnyksen neuvonta ja ohjaus sekä yhdyspinnat kunnan - sote-keskuksen ja maakunnan liikelaitoksen välillä

Matalan kynnyksen neuvonta ja ohjaus sekä yhdyspinnat kunnan - sote-keskuksen ja maakunnan liikelaitoksen välillä Matalan kynnyksen neuvonta ja ohjaus sekä yhdyspinnat kunnan - sote-keskuksen ja maakunnan liikelaitoksen välillä case Pirkanmaan Ikäneuvo projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila Taustaa: Ikäneuvo-hankkeessa

Lisätiedot

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus 24.3.2017 1 Ikäneuvon neuvonnan ja asiakasohjauksen rautalankamalli Asiakas tai omainen visualisoituna Maakunnallinen neuvontanumero neuvonnalle, ohjaukselle ja alustavalle

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa

Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Asiakasohjauksen, lähitorin ja neuvonnan sekä kuntoutuksen ja omaishoidon kokeilujen toteuttaminen Ikäneuvo-hankkeessa Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Lautakuntaesityksen liite

Lautakuntaesityksen liite Lautakuntaesityksen liite 3 26.4.2017 Intro: Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen malliksi (KAAPO*), maakunta päättää mallista keväällä 2018 ja käynnistää toiminnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Ikäneuvo-kokeiluhankkeen tulokset. Ikäneuvo - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella, Pirkanmaa

Ikäneuvo-kokeiluhankkeen tulokset. Ikäneuvo - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella, Pirkanmaa Ikäneuvo-kokeiluhankkeen tulokset Ikäneuvo - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella, Pirkanmaa Ikäneuvo perustiedot Ikäneuvo - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

Johanna Ritvanen, hankejohtaja

Johanna Ritvanen, hankejohtaja Johanna Ritvanen, hankejohtaja 1 Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2016 2018 Hakujulistus 6.5.2016 (STM 2016:32) Rahoituksella rahoitetaan maakunnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto

Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Asiakasohjauksen työpajan ryhmätöiden yhteenveto Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen (KAAPO) työpaja järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017. Tutustu I&Okärkihankkeen vuoden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa Soili Partanen

I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa Soili Partanen I&O Kärkihankkeen kuulumiset Uusimaa 14.12.2017 Soili Partanen Uudenmaan maakunta Asukkaita 1 620 000 Kuntia 26 LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019 Tavoitteena

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke

KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke KomPAssi Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja palveluohjaushanke Hankejohtaja Johanna Ritvanen Varsinais-Suomen keskitetyn asiakas- ja palveluohjaushankkeen esittely Messukeskus, Turku 8.11.2016 KomPAssi-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta.  Yhdessä uutta Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja Essi Mäki-Hallila

Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja Essi Mäki-Hallila Palveluvalikko, Pirkanmaan Ikäneuvon näkökulma KAAPO-työpaja 13.10.2017 Essi Mäki-Hallila I&O-hakujulistuksen linjaukset palveluhakemistosta Yhteydenotto Verkkosivujen kautta omatoiminen tiedonetsintä:

Lisätiedot

Ikäneuvo asiakasohjaus eheiden hoitopolkujen mahdollistajana Kuntoutusalan opintopäivät Essi Mäki-Hallila, projektipäällikkö

Ikäneuvo asiakasohjaus eheiden hoitopolkujen mahdollistajana Kuntoutusalan opintopäivät Essi Mäki-Hallila, projektipäällikkö Ikäneuvo asiakasohjaus eheiden hoitopolkujen mahdollistajana Kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Essi Mäki-Hallila, projektipäällikkö TAUSTAA ASIAKASOHJAUKSELLE JA KAAPO-MALLILLE 2 Taustaa asiakasohjaukselle

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kauhava, 31.10.2017 I&O hallituksen kärkihanke www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus

Lisätiedot

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 31.10.2017 Merja

Lisätiedot

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

SOTEsta. Tuija Koivisto

SOTEsta. Tuija Koivisto SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Asumisen ja palvelujen yhdistäminen Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM

Asumisen ja palvelujen yhdistäminen Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM Asumisen ja palvelujen yhdistäminen 12.3.2018 Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM 1 Iäkkäiden asuminen ja palvelut Mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI 10.10.2017 Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteet Julkinen palvelulupaus

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.

Lisätiedot

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste

Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Asiakasohjaus Siiri -yhden luukun palvelupiste Sosiaalityö Lähtötilanne Omaishoidon tuki T3 Veteraanipalvelut PTH Sairaala Klinikat Kotihoidon alue 1 SKY Kotihoidon alue 3 SAS Kotihoidon alue 4 Vammaispalvelut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen

Lisätiedot

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Lapin alueella on saatavana intensiivistä kotihoitoa paljon palveluja tarvitseville Palvelurakennetta voidaan kehittää

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio Järjestö- ja seurakuntayhteistyö Tornio 2.5.2018 Informaatio, Itsearviointi ja oma apu Useita palvelun tuottajia Sähköiset palvelut: Kanta(omatietovaranto), Virtu.fi, ODA, Virtuaalisairaala, Etävertaistukiryhmät..

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset 1 25.10.2017 Toimintasuunnitelma 2016-2018 Tavoitteena on kehittää kotona asumista

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom

Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom Palvelutori Eerikin kehittäminen ja KomPAssi hanke 17.10.2017 Ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom Palvelutorin toimintamallin kehittämiseen vaikuttavat asiat SOTE- uudistuksen vaikutus - Muutosten

Lisätiedot

terveyspalveluiden tarpeen arviointi

terveyspalveluiden tarpeen arviointi Ikääntyneen asiakkaan suun terveyspalveluiden tarpeen arviointi Helppiseniorissa osana moniammatillista palvelutarpeen arviointia Parasta aikaa tapahtuma Julia Koskinen, hammashoitaja, terveydenedistäjä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Miten tästä eteenpäin? 2 Maakunnat muutosmatkalle Etelä-Pohjanmaan muutosagentti

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2017 I & O muutosagentti /PR Missä mennään ikääntyneiden palveluissa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? https://www.youtube.com/watch?v=h9

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Asiakasohjaus - asiakkaan vai kenen tarpeista? INTEGRAATIOFOORUMI, Helsinki Päivi Moisio

Asiakasohjaus - asiakkaan vai kenen tarpeista? INTEGRAATIOFOORUMI, Helsinki Päivi Moisio Asiakasohjaus - asiakkaan vai kenen tarpeista? INTEGRAATIOFOORUMI, Helsinki 13.11.2018 Päivi Moisio Asumis- ja toimintaympäristöjä ikäihmisille Tampereen Vanhuspalveluyhdistys ry yleishyödyllinen, voittoa

Lisätiedot

Ikäneuvo tilannekatsaus ja eteneminen. Liite 1.

Ikäneuvo tilannekatsaus ja eteneminen. Liite 1. Ikäneuvo tilannekatsaus ja eteneminen Liite 1. 1 Kertaus TAUSTAA ASIAKASOHJAUKSELLE JA HANKKEELLE 2 Taustaa asiakasohjaukselle Mallista kokemuksia useista kunnista, joissa osoittautunut yhdeksi vaikuttavimmista

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso Tommi Reiman, muutosagentti 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa / 1.10.2016

Lisätiedot

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin

Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat

Lisätiedot

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,

Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM, Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio, Rami Nurmi Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella

Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 17.1.2018 Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla (AVOT) Kärkihankkeen tavoitteena on kehittää iäkkäille sekä omais-

Lisätiedot