Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa
|
|
- Pirkko Leppänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa
2 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman terveen & toimintakykyisen ikääntymisen turvaavia palveluja sekä monialaista kuntoutusta Kehitämme iäkkäiden ihmisten kotiin annettavien palvelujen määrää ja sisältöä Luomme ja kokeilemme erilaisia toimintamalleja Juurrutamme omais- ja perhehoitajien jaksamista tukevia käytäntöjä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
3 Maakuntien muutosagentit I&O 18+1 alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen muutoksen johtaminen maakunnan toimijoiden muutokseen innostaminen & motivointi tietoon perustuvan muutoksen johtaminen hallitsemalla alueellinen tietoperusta ja ymmärtämällä alueen historiallinen kehitys I&O -kärkihankkeen kokeilujen tuki niillä alueilla, joissa niitä on. Muutosagentin työn tuloksena on kirjallinen ja alueen toimijoiden hyväksymä toimintasuunnitelma iäkkäiden elämisen ja palveluiden yhdistämisestä maakunnassa sisältäen toimintasuunnitelman toteutumisen seurannan (vrt. VaPL 980/2012, 5 ). Liisa Niiranen Rita Eija Oinas Tolonen Liisa Päivi Pia Vähäkangas Tuija Tuula Ahonen Tikkanen Anneli Koivisto Kiviniemi Saarinen Mari Irma Pirjo Patronen Ahokas- Rehula Anu Kukkonen Annukka Merja Tepponen Olkkonen Kirsi Kuismin -Nikula TommiReiman Kiviniemi Soili Partanen & Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Seija Meripaasi (Pks)
4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi (VaPL 980/2012, 5 ). Kunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana kunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain. Suunnitelmassa on: 1) arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä; 2) määriteltävä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi; 3) määriteltävä toimenpiteet, joilla kunta vastaa 2 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumisesta, sekä arvioitava voimavarat, jotka kunnassa tarvitaan toimenpiteiden toteuttamiseksi; 4) määriteltävä kunnan eri toimialojen vastuut 3 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden toteuttamisessa; sekä 5) määriteltävä, miten kunta toteuttaa yhteistyötä 4 :n 2 momentissa tarkoitettujen tahojen kanssa
5 Suunnitteluvelvoite kunnalta maakunnalle Oletus: vanhuspalvelulain suunnitelmavelvoite muuttuu muotoon, jossa kunta = maakunta MaaKunnan on laadittava suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä. Suunnitelma on laadittava osana maakunnan strategista suunnittelua. Suunnitelman hyväksyy maakunnanvaltuusto ja se on tarkistettava valtuustokausittain
6 Suunnitelmassa 1) arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä; SOTE 2020 hankkeen aineistot Sotkanet tilastot Sotkanet 2015 ikääntyneet maakuntien vertailu SOTKANET tilastot vuodelta 2015 IKÄÄNTYNEET Vanhuspalvelulain seurantakyselyn 11/2016 Kukoistava kotihoito-hankkeessa kerättävä laaja data-aineisto Muu tilastoaineisto Ikäihmisten kuuleminen
7 Suunnitelmassa 2) määriteltävä tavoitteet ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä ikääntyneelle väestölle tarjottavien palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi; 3) määriteltävä toimenpiteet, joilla maakunta vastaa 2 kohdassa tarkoitettujen tavoitteiden toteutumisesta, sekä arvioitava voimavarat, jotka maakunnassa tarvitaan toimenpiteiden toteuttamiseksi; 4) määriteltävä maakunnan eri toimialojen vastuut 3 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden toteuttamisessa; SOTE 2020 hankkeessa laadittu Keski-Suomen ikäihmisten palvelujen järjestämissuunnitelma vuonna 2020 ehdotus pohjana Kukoistava kotihoito hankkeen tuotokset Tiivis yhteistyö järjestämistyöryhmän, palvelulaitostyöryhmän ja valinnanvapaustyöryhmän kanssa; vanhuspalvelujen ammattilaisverkostoa hyödyntäen
8 Suunnitelmassa 5) määriteltävä, miten kunta toteuttaa yhteistyötä 4 :n 2 momentissa tarkoitettujen tahojen kanssa. 4 :n 2: Lisäksi maakunnan on tehtävä yhteistyötä maakunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. HyTe yhteistyö - Maakunnan velvoitteet - Kunnan velvoitteet - Maakunnan ja kunnan yhteistyö
9 Muutosagentin konkreetti tekeminen Kannustan ikäihmisiä omaan hyvinvointivastuuseen ja omakohtaiseen varautumiseen Kuntien hyvinvoinnin edistämistehtävän kirkastaminen SOTEn osalta ikäihmisten palvelukokonaisuudessa - ikäihmisten sotepalvelujen (hoiva- ja hoitopalvelupaketti) sisältö, laatu ja kriteerit määrittelyyn osallistuminen - keskitetty asiakas- ja palveluohjaus KAAPO, miten toteutuu Keski-Suomessa - kotihoidon tukipalvelut kokonaisuus - omaishoidon tuki; omais- ja perhehoidon keskus - tarvittavat muut selvitykset ikäihmisten palvelukokonaisuudessa - (asiakasmaksut) - Kukoistava kotihoito hankkeen tuki (projekti-, mentori- ja ohjausryhmä) - muut määrätyt tehtävät
10 Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
11 Kun muutoksen tuulet puhaltavat, on parempi rakentaa tuulimyllyjä kuin suojamuureja. Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
12 Kiitos! stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito ks2019.fi Muutosagentti Tuija Koivisto
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa
Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,
SOTEsta. Tuija Koivisto
SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke
I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)
Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen
Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja
Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi
Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta
Asumisen ja palvelujen yhdistäminen Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM
Asumisen ja palvelujen yhdistäminen 12.3.2018 Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM 1 Iäkkäiden asuminen ja palvelut Mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen hyvinvoinnin
0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet
1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT
I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta
I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas
I&O-kärkihanke on POP 2016-2018 muutosagentti Rita Oinas Iäkkäille ja omaishoitajille I&O yhdenvertaisemmat, KÄRKIHANKKEEN TEEMAT paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Keskitetty
MUUTOSINFO PALTAMO
MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.
Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja
Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh
Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa
Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (Ruokalan kabinetti) Sivu 1 Kokouksen avaus 3
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 16.01.2018 klo 10:00-12:13 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (Ruokalan kabinetti) Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila
Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi I&O muutosagentti Tuija Koivisto STM/3241/2016 1 13.3.2019 Keski-Suomen I&O muutosagentti Keski-Suomen I&O muutosagenttina toimi YTM Tuija Koivisto Ajalla
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn
Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista
Sote-johdon ja vanhustyön johdon työkokous Muutosagentin ajankohtaiskatsaus. Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O kärkihanke
Sote-johdon ja vanhustyön johdon työkokous 28.5.2018 Muutosagentin ajankohtaiskatsaus Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O kärkihanke Sisältö 1. Maakunta-soten valmistelun eteneminen - erillinen dia-sarja
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut
Muutosjohdon verkostotapaaminen
Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun
Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä
Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö
Esityksen sisältö. I&O kärkihanke. Päätelmiä. Taustaa Tavoitteet Keinot ja laajuus Tulokset Juurtuminen
Esityksen sisältö I&O kärkihanke Taustaa Tavoitteet Keinot ja laajuus Tulokset Juurtuminen Päätelmiä 2 Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden
1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 4 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi
Puumala Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 21.09.2017, klo 15:58-17:11 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma
Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2018-2019 Suunnitelman lähtökohdat ja laadinta Laadinnan vastuuhenkilö Koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma lainsäädännössä
MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Vanhusneuvosto
MUONION KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MUONION VANHUSNEUVOSTON KOKOUS Aika KLO 14.00 16.30 Paikka Läsnä Sosiaalitoimiston kokoushuone Kutsutut/osallistujat Läsnä Yrjö Perkkiö veteraanijärjestöjen edustaja,
I&O hallituksen kärkihanke
I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin
Kokonaisuus ratkaisee
Kokonaisuus ratkaisee TÄYDENTÄEN TOIMIVAA TÄYTYY-hanke Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O) 11/2016-11/2018 TÄYTYY-hanke / Markku
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017
Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa
Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole
Muutosagenttitoiminnan tulokset
Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten
Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu. Maritta Haavisto
Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu Maritta Haavisto 20.11.201 SISÄLTÖ 1. Uudenmaan I&O Kärkihankkeen valmistelu 2. Vanhusneuvostojen viesti valmistelijoille 3. Omaishoito -valmistelu 4. Mitä kuuluu
Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja,
Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 31.10.2017 Merja
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten
TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?
TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
Järvenpää Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (7) Aika 20.03.2018, klo 17:30-19:47 Paikka JUST Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 7 Ilmoitusasiat 8 Ikääntyneiden
Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto
Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Kehittyvä vanhustyö, Tampere-talo 27.4.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 7 8 10 Kehitetään ikäihmisten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset 1 25.10.2017 Toimintasuunnitelma 2016-2018 Tavoitteena on kehittää kotona asumista
Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta
Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia
Vaikuttavaa koti- ja omaishoitoa -hallituksen kärkihanke ajurina
Vaikuttavaa koti- ja omaishoitoa -hallituksen kärkihanke ajurina Satu Karppanen neuvotteleva virkamies, STM 1 2.11.2017 Mitä tavoitellaan? Mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen
Miten tästä eteenpäin Päijät-Hämeessä?
Miten tästä eteenpäin Päijät-Hämeessä? Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja 24.11.2016 Muutosagenttina Päijät-Hämeessä
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten
Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016. Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018
Muutosagenttitoiminta Keski-Pohjanmaa STM/3239/2016 Liisa Ahonen muutosagentti marraskuu 2018 Hankkeen/kokeilun perustiedot Muutosagenttitoiminta Ajalla 1.11.2016 31.12.2018 Kuuluu kärkihankkeeseen: Kehitetään
KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE
KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään
Uusi Stadin ikäohjelma - osana HYTEtyötä
Uusi Stadin ikäohjelma - osana HYTEtyötä Valmistelun tilannekatsaus, vanhusneuvoston kokous 5.9.2018 Johanna Seppälä ja Titta Reunanen Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2019-2021 -aikataulu ja sisältö Hyvinvointisuunnitelma
Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,
Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN KANTA-HÄMEESSÄ?
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN KANTA-HÄMEESSÄ? 1 15.2.2017 Tilanneanalyysi pähkinänkuoressa maan tasolla: Iäkkäiden määrä kasvaa, eritoten
VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)
VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Tapio Siirilä 29.9.2013 Lain sisällöstä ja toteuttamisesta Lakiin on kirjattu
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila
Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella 1 Essi Mäki-Hallila Lähtökohdat ja tavoitteet: Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa AVI 10.10.2017 Liisa Niiranen, muutosagentti Lappi Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteet Julkinen palvelulupaus
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain
Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Sote-valmistelijat
Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas
Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen
Omaishoito muutoksessa miten Kanta-Hämeessä?
Omaishoito muutoksessa miten Kanta-Hämeessä? Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, I&O -kärkihanke Kärkihanketta tarvitaan sen vuoksi, että iäkkäiden palvelujärjestelmä
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku. Anja Noro projektipäällikkö STM,
Ketterät kokeilut kärkihankkeessa tietoisku Anja Noro projektipäällikkö STM, 21.3.2016 STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2017 I & O muutosagentti /PR Missä mennään ikääntyneiden palveluissa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? https://www.youtube.com/watch?v=h9
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Eläkeläisvaltuusto, Tampere 12.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 7 8 9 TALOUDESTA
Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus. Sarianna Maaranen, perhehoidon koordinaattori OSSI-hanke
Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus OSSI-hanke Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus Maakunnallinen yhteistyö: yhtenäiset toimintamallit perhehoitoon Ikäihmisten perhehoidon sääntökirja Etelä-Savo 2018
Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:
Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Marjut Kettunen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Asiakassegmentointi Palveluiden tarjoaminen tarveperusteisesti on vaikuttavan ja kustannustehokkaan palvelutuotannon edellytys.
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso
Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kymenlaakso Tommi Reiman, muutosagentti 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa / 1.10.2016
Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin
Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa ( I & O) Pirjo Rehula Satakunta STM/3246/2016
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa ( I & O) Pirjo Rehula Satakunta STM/3246/2016 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Hallituksen kärkihanke nro 4. Kehitetään
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 2.12.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria
IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen
IKÄNEUVO - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella projektipäällikkö Essi Mäki-Hallila muutosagentti Mari Patronen 1 Ikäneuvo-hankkeen tausta - osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa