Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen"

Transkriptio

1 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

2 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman terveen & toimintakykyisen ikääntymisen turvaavia palveluja sekä monialaista kuntoutusta Kehitämme iäkkäiden ihmisten kotiin annettavien palvelujen määrää ja sisältöä Juurrutamme omais- ja perhehoitajien jaksamista tukevia käytäntöjä Luomme ja kokeilemme erilaisia toimintamalleja Sosiaali- ja terveysministeriö

3 Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten tavoitteiden mukaiseksi, hyvät käytännöt ovat levinneet hitaasti ja alueelliset erot pysyneet suurina. Omaishoito toteutuu alueellisesti vaihtelevasti ja omaishoitoa tukevia palveluja tarjotaan liian vähän ja ne ovat yksipuolisia. Sosiaali- ja terveysministeriö

4 Muutosagentin tehtävät alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen muutoksen johtaminen maakunnan toimijoiden muutokseen innostaminen & motivointi tietoon perustuvan muutoksen johtaminen hallitsemalla alueellinen tietoperusta ja ymmärtämällä alueen historiallinen kehitys I&O -kärkihankkeen kokeilujen tuki niillä alueilla, joissa niitä on. Muutosagentin työn tuloksena on kirjallinen ja alueen toimijoiden hyväksymä toimintasuunnitelma iäkkäiden elämisen ja palveluiden yhdistämisestä maakunnassa sisältäen toimintasuunnitelman toteutumisen seurannan (vrt. VaPL 980/2012, 5 ). Sosiaali- ja terveysministeriö

5 I&O muutosagentti Etelä-Pohjanmaalla STM I&O-tiimi, joht. Päivi Voutilainen Muutosagentti Isokyrö Ilmajoki Kauhava Lapua Seinäjoki Evijärvi Lappajärvi Kuortane Alajärvi Vimpeli Soini Teuva Kurikka Alavus Ähtäri Toimii osana E-P:n Sote:n palvelurakenneuudistusta I&O Muutosagentin johtoryhmän kokous 1 krt/kk Useita teematyöryhmiä Raportit STM:lle 1 krt/kk (konkretiaa) Maakuntien muutosagentit (19) 1 krt/kk Helsingissä Karijoki Isojoki Kauhajoki Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

6 Ikäihmiset Asiakasohjaus Ikäneuvola Palvelutarpeen arviointikäynnit Hyvinvointia edistävät kotikäynnit Ryhmätoiminta Päivätoiminta Omaishoidon tuki OMH tukitoimet Palveluseteli Hankkeet Kuljetus Kotona käytettävät palvelut Kotihoito Tukipalvelut Kotikuntoutus Kuntoutus Palveluseteli Asumispalvelut Asumispalvelupaikat Vuorohoitopaikat Palveluseteli Ostopalvelut

7 Palvelurakenneuudistuksen keskeiset tavoitteet Päätavoite: Etelä-Pohjanmaalle muodostetaan yhteen sovitettu iäkkäiden palvelukokonaisuus Osatavoitteet: 1) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 2) Ikäihmisten kotihoidon vahvistaminen ja kehittäminen 3) Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen 7 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

8 Toimenpiteet osatavoitteiden saavuttamiseksi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Keinot Keskustelut/kuntakierrokset kunnan toimijoiden kanssa kuntien roolista iäkkäiden hyvinvoinnin ja terveydenedistämisessä Maakunnallisen strategian hyvinvoinnin - ja terveydenedistämisen osa-alueessa on esillä iäkkäiden hyvinvoinnin- ja terveydenedistäminen Maakunnallisen Soten ja kuntien oman toiminnan yhdyspinta iäkkäiden hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisessä Ikääntyvän väestön omaehtoisen hyvinvoinninja terveydenedistämisen mahdollisuuksien luominen Kartoitetaan meneillään olevat kehittämis- ja tutkimushankkeet ja alueella tehdään tiivistä yhteistyötä näiden kanssa 8 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

9 Ikäihmisten kotihoidon vahvistaminen ja kehittäminen Keinot Maakunnallinen asiakasohjausmalli Maakunnallinen kotikuntoutusmalli Digitalisaation ja teknologian laaja hyödyntäminen kotihoitoon pilottikokeilut alueella Kotihoito 24/7, prosessien ja sisällön kehittäminen, toiminnanohjaus, lääkehoito, etä- ja tukipalvelut ym Henkilöstön mukaan ottava johtaminen, esim. Lean Yhtenäistetään kotihoidon kriteerit, mittarit ja asiakasmaksut Ensihoidon mahdollisuudet kotihoitoon, esim. päivystys olohuoneeseen -pilottikokeilu (Eksote) Lääkärikonsultaatiot 24/7 kotihoitoon, suunnittelu- ja pilottikokeiluja alueella Etälääkäripalvelut Ikääntyneiden akuuttitilanteet ja ikääntyneet päivystyksessä toimintamallien kehittäminen Kotona tapahtuvan saattohoidon kehittäminen Lisätään perhehoitajien valmennusta/ perhekotien määrää Gerontologisen sosiaalityön vahvistaminen Tehotetun asumispalvelun kriteerien ja toimintojen yhtenäistäminen Lakkautetaan laitospaikat ja vähennetään ympärivuorokautisten paikkojen suhteellista osuutta vuotiaiden määrästä. Vuorohoitopaikkojen ja päivätoiminnan lisääminen Senioriasumisen kehittäminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen Palveluseteli/asiakasseteli järjestelmän kehittäminen ja yhtenäistäminen 9 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

10 Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Keinot Laaditaan maakuntaan yhtenäiset omaishoidon kriteerit, jossa huomioidaan eri omaishoito ryhmät Omaishoidontuen palkkiot yhtenäistetään Omaishoidon vapaiden järjestämisvalikoimaa lisätään Omaishoidettaville ja -hoitajille laaditaan kuntoutussuunnitelmamallit Luodaan omaishoitajan jaksamisen tukimalli Perustetaan omaishoitokeskuksia 10 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

11 Muutos on koko ajan läsnä Digisote päivät, Hki : Ne organisaatiot, jotka pystyvät mukautumaan muutoksessa, etsimään uusia kustannustehokkaita toimintatapoja ja kuuntelemaan asiakkaiden tarpeita tulevat pärjäämään 11 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

12 Kiitos! stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Muutosagentti Anneli Saarinen Frami D, Tiedekatu 2, Seinäjoki p ,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 17.02.2017 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Kanta-Hämeen vanhusneuvostot kevät 2018 1 23.02.2018 Sisältö 1. I&O kärkihanke ja muutosagenttityöskentely 2. Kytkös Oma Hämeeseen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kauhava, 31.10.2017 I&O hallituksen kärkihanke www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Näin Kärkihanke toteutetaan! 1 2016 Päivi Voutilainen & Anja Noro Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Sosiaali- ja terveysvaliokunta, Eduskunta 2.6.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O kärkihanke) Sosiaali- ja terveysvaliokunta keskiviikko 12.10.2016 klo 09:30 / HE 134/2016 Asiantuntija: Anja Noro, THT, dosentti, Projektipäällikkö, STM kotihoitoa ja vahvistetaan (I&O kärkihanke) STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke toteutetaan, koska Korjaustoimiin on tarvetta Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kotiin annettavat palvelut, Aluehallintovirasto Tampere, 9.11.2017 I&O Etelä-Pohjanmaan Maakunnassa www.uusiep.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! kotihoitoa ja vahvistetaan Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM Länsi-Pohjan ja Lapin kuntien sosiaali- ja terveysjohdon ja sairaanhoitopiirien seminaari, 26.5.2016 Helsinki Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan

Lisätiedot

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke

I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke I&O kärkihanke / Kukoistava kotihoito -hanke Laajavuori 16.6.2017 I&O muutosagentti Tuija Koivisto Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa eli I&O kärkihanke Yksi

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

I&O Muutosagenttitoiminta Etelä-Pohjanmaalla

I&O Muutosagenttitoiminta Etelä-Pohjanmaalla I&O Muutosagenttitoiminta Etelä-Pohjanmaalla 1.11.2016-31.12.2018 I&O Loppuseminaari 29112018 I&O muutosagentti Anneli Saarinen 1 29.11.2018 - perustiedot Hanke on osa STM:n rahoittamaa I&O Kärkihanketta

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

SOTEsta. Tuija Koivisto

SOTEsta. Tuija Koivisto SOTEsta Tuija Koivisto 1 27.3.2017 Etunimi Sukunimi SOTE ja maakuntauudistus Suomen historian suurimpia hallinnon ja julkisten palveluiden uudistuksia Suurin muutos on hallinnon kokoaminen kolmeen tasoon:

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Miten tästä eteenpäin? 2 Maakunnat muutosmatkalle Etelä-Pohjanmaan muutosagentti

Lisätiedot

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT

I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT I & O Miten tästä eteenpäin! Kirsi Kiviniemi Varsinais-Suomen muutosagentti, TtT Havaintoja Varsinais-Suomen tilanteesta Varsinais-Suomen erityispiirteitä Varsinais-Suomen väestöstä 9,4 % oli 75 vuotta

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Osatyökykyisille tie työelämään Edistetään

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Hankkeen esittelytilaisuus Kangasala 10.2.2017 1 Lähtökohdat Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 30.11.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Pohjois-Pohjanmaalla Muutosagentti 1 8.3.2017 Keihäänkärkiä ovat Alueellisen palvelukokonaisuuden ja keskitetyn asiakas- /palveluohjauksen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Rintamaveteraaniasiain Pirkanmaan foorumi, AVI 8.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus Pirkanmaan sote-teemaryhmät

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 8.11.2017 I & O /PR Palveluissa havaittuja puutteita Iäkkäiden palvelujärjestelmä Järjestelmä on pirstaleinen Rakenne ei ole

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET STM:SSÄ Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja

Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - Tilannekatsaus Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö, I&O kärkihanke, STM Arviointityöpaja 28.04.2017

Lisätiedot

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetän ikähmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikisten omaishoitoa Asiakasarvoa yhdessä tekemällä Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 31.10.2017 Merja

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 24.1.2017 Liisa Niiranen 10,1 % 9 % 7,5 % 11,3 % Timo Aro 2016 Lapin väestöennuste Ennuste 2040 Ennuste 2030 Ennuste 2020

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta

IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN. Sote työvaliokunta IKÄIHMISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Sote työvaliokunta 5.2.2016 Anna-Kaisa Pusa, koollekutsuja, Kuntayhtymän johtaja / Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Kati Mäkelä, Ikäihmisten palvelujohtaja / Kuntayhtymä

Lisätiedot

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus

Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Ikäihmisten asiakasohjauksen palvelukokonaisuus Palvelukokonaisuus ja palveluketjut -verkosto, THL 7.3.2019 www.uusiep.fi Etelä-Pohjanmaa Väkiluku 2018** 189 755 Alle 15-vuotiaiden osuus** 31 691 (17 %)

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Anja Noro, THT, dosentti Projektipäällikkö, STM. Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien verkosto 5.4.2016 kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro

Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Marita Neiro Omaishoidon vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Mukana kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Tavoitteena

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa Mari Patronen, Pirkanmaan liitto Kehittyvä vanhustyö, Tampere-talo 27.4.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 7 8 10 Kehitetään ikäihmisten

Lisätiedot

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet

0-17-vuotiaat vuotiaat 65 vuotta täyttäneet 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2030 2040 2060 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000

Lisätiedot

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti,

Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, Mitä vanhuspalveluille tapahtuu sote-uudistuksessa? Valvanne Symposium IV, Lahti, 29.08.2016 Anja Noro THT, dosentti, projektipäällikkö Jäsennys Sote-reformi Sote- ja maakuntauudistus Vanhuspalvelut valmistautuvat

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kärkihanke Netissä http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito Hankesuunnitelma versio 25.2.2016 http://stm.fi/documents/1271139/1996957/io_hankesuunnitelma_25022016.pdf/a6b1

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin Päijät-Hämeessä?

Miten tästä eteenpäin Päijät-Hämeessä? Miten tästä eteenpäin Päijät-Hämeessä? Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja 24.11.2016 Muutosagenttina Päijät-Hämeessä

Lisätiedot

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä

Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Kaikenikäisten omaishoidon vahvistaminen Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen omaishoidon maakuntapäivä Anu Olkkonen-Nikula Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja I&O kärkihanke 2016-2018 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh

Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa. Rita Oinas, TtM, sh Miten tästä eteenpäin? Muutosagentti I&O Kärkihanke Pohjois-Pohjanmaa Rita Oinas, TtM, sh Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke

Lisätiedot

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta. Yhdessä uutta

Maakuntaliitto. Etelä-Savon maakunta.  Yhdessä uutta Etelä-Savon maakunta Maakuntaliitto www.es2019.fi Yhdessä uutta 28.9.2017 I&O kärkihankkeen muutosagenttina Etelä-Savon maakunnassa ja - edistämässä ikäihmisten kotihoidon ja kaikenikäisten omais- ja perhehoidon

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Sotemaku ohjausryhmä 27.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi

Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Palvelut asiakaslähtöisiksi Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

I&O Yhteinen Etelä-Pohjanmaa ikäihmisille Missä mennään tammikuussa 2018?

I&O Yhteinen Etelä-Pohjanmaa ikäihmisille Missä mennään tammikuussa 2018? I&O Yhteinen Etelä-Pohjanmaa ikäihmisille Missä mennään tammikuussa 2018? Vate 6.3.2018 I&O johtoryhmä ja maakunta- kierrokset I&O jory - Laatinut I&O toimintasuunnitelman, joka hyväksytty Stm:ssä - Kokoontunut

Lisätiedot

Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu. Maritta Haavisto

Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu. Maritta Haavisto Uudenmaan I&O Kärkihanke ja sotevalmistelu Maritta Haavisto 20.11.201 SISÄLTÖ 1. Uudenmaan I&O Kärkihankkeen valmistelu 2. Vanhusneuvostojen viesti valmistelijoille 3. Omaishoito -valmistelu 4. Mitä kuuluu

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5. Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016

Lisätiedot

Omaishoito muutoksessa miten Kanta-Hämeessä?

Omaishoito muutoksessa miten Kanta-Hämeessä? Omaishoito muutoksessa miten Kanta-Hämeessä? Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, I&O -kärkihanke Kärkihanketta tarvitaan sen vuoksi, että iäkkäiden palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö Maaseutuohjelma 2014-2020 Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Maaseudun kehittämisvarat

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila

Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella. 1 Essi Mäki-Hallila Ikäneuvo - kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella 1 Essi Mäki-Hallila Lähtökohdat ja tavoitteet: Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Muutosagenttitoiminnan tulokset Muutosagenttitoiminnan tulokset Tuula Kiviniemi, Pohjois-Karjala 1 30.11.2018 Muutosagenttitoiminta Pohjois-Karjala Hallituksen I&O kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Mari Patronen YTM, M.A. European Studies, EMBA Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2016 YTM, M.A. European Studies, EMBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 1. Nykyaikaistaa ja uudistaa

Lisätiedot

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIHOIDON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTIIN VIETÄVÄT PALVELUT HYVINVOINTIALA 21.3.2019 SATU KARPPANEN NEUVOTTELEVA VIRKAMIES SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ RATKAISUJA HAASTEISIIN HAETTIIN SEURAAVILLA TEEMOILLA.

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 3/2015 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 13.00 Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Työvaliokunnan pöytäkirja 25.11.2015

Lisätiedot

Kotihoidon uudet tuulet Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö I&O kärkihanke, STM

Kotihoidon uudet tuulet Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö I&O kärkihanke, STM Kotihoidon uudet tuulet Anja Noro THT, Dosentti, Tutkimusprofessori Projektipäällikkö I&O kärkihanke, STM Parasta aikaa seminaari 11.10.2016 Finlandiatalo, Helsinki 1 Sisältö Johdattelua Tilastotietoa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset. muutosagentti Rita Oinas Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O-Pohjois-Pohjanmaalla kokeilut ja tuotokset 1 25.10.2017 Toimintasuunnitelma 2016-2018 Tavoitteena on kehittää kotona asumista

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - I&O kärkihanke Eläkeläisvaltuusto, Tampere 12.3.2017 1 Mari Patronen 2 SOTE-uudistus 6 LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 7 8 9 TALOUDESTA

Lisätiedot

Muutosjohdon verkostotapaaminen

Muutosjohdon verkostotapaaminen Muutosjohdon verkostotapaaminen 31.10.2017 Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihanke Kainuussa Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 2.12.2016 Esittely Muutosagentti Koulutus Diakoni Yhteiskuntatieteiden maisteri Lisäopinnot Työnohjaaja JOKO, PD, emba Työhistoria

Lisätiedot

Kokonaisuus ratkaisee

Kokonaisuus ratkaisee Kokonaisuus ratkaisee TÄYDENTÄEN TOIMIVAA TÄYTYY-hanke Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O) 11/2016-11/2018 TÄYTYY-hanke / Markku

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - projektisuunnitelma Kuntajohtajafoorum 5.11.2015 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O. Lapin maakuntakierros Liisa Niiranen YTM Muutosagentti Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O Lapin maakuntakierros 17.10.2016 Liisa Niiranen YTM Muutosagentti 2 Muutosagentin tehtävät Johtaa ja ohjata alueellisen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 17.1.2018 Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla (AVOT) Kärkihankkeen tavoitteena on kehittää iäkkäille sekä omais-

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN KANTA-HÄMEESSÄ?

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN KANTA-HÄMEESSÄ? Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN KANTA-HÄMEESSÄ? 1 15.2.2017 Tilanneanalyysi pähkinänkuoressa maan tasolla: Iäkkäiden määrä kasvaa, eritoten

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi Muutosagenttitoiminnan tulokset - Keski-Suomi I&O muutosagentti Tuija Koivisto STM/3241/2016 1 13.3.2019 Keski-Suomen I&O muutosagentti Keski-Suomen I&O muutosagenttina toimi YTM Tuija Koivisto Ajalla

Lisätiedot

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL

Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa. Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Palveluohjauksen kehittäminen I&Okärkihankkeessa Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL Lapin alueella on saatavana intensiivistä kotihoitoa paljon palveluja tarvitseville Palvelurakennetta voidaan kehittää

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. I & O muutosagentti /PR Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 14.11.2017 I & O muutosagentti /PR Missä mennään ikääntyneiden palveluissa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa? https://www.youtube.com/watch?v=h9

Lisätiedot

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Toteutus Toteutus Kyselytutkimus toteutettiin Etelä-Savon ja Etelä- Pohjanmaan maakunnissa Yhteensä 30 kuntaa Tutustuttiin alueen kuntiin Verkkosivut

Lisätiedot

I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas

I&O-kärkihanke on POP muutosagentti Rita Oinas I&O-kärkihanke on POP 2016-2018 muutosagentti Rita Oinas Iäkkäille ja omaishoitajille I&O yhdenvertaisemmat, KÄRKIHANKKEEN TEEMAT paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut. Keskitetty

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Harri Jokiranta Muutosjohtaja Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä 22.2.2018 Harri Jokiranta Muutosjohtaja Esitysluonnos laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta Luku 1: Yleiset säännökset Luku 2: Asiakkaan valinnanvapaus Luku 3: Suoran

Lisätiedot

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö

Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Ikäihmisten keskitetty asiakasohjausyksikkö Työryhmä: Anneli Saarinen, pj. Sirkka Eväsoja, Lapua, Mirva Ämmälä, Seinäjoki, Helena Kahra-Smedlund, Isokyrö, Tarja palomäki, Jik, Eila Runsala, llky, Marita

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - Loppuseminaarit Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu

Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu Muutosagenttitoiminnan tulokset - Kainuu 1 13.3.2019 Hankkeen/kokeilun perustiedot Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Muutosagentin tehtävä Tehtävän kesto 10/2016

Lisätiedot

IO Kärkihankkeen vaikutus Etelä-Karjalaan. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

IO Kärkihankkeen vaikutus Etelä-Karjalaan. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT IO Kärkihankkeen vaikutus Etelä-Karjalaan Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa - kärkihankkeen tavoitteet Kärkihanke tähtää nykyistä

Lisätiedot