SMOL ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SMOL ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014"

Transkriptio

1 1 SMOL ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Suomen musiikinopettajien liitto SMOL ry:n toiminta-ajatus SMOL vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä edellyttämällä tavalla jäsentensä ammatillisiin, palkkauksellisiin ja yhteiskunnallisiin etuihin. Sen lisäksi SMOL vahvistaa toiminnallaan jäsenistönsä ammatti- identiteettiä ja tukee jäsentensä työhyvinvointia OAJ:n strategian mukaisesti. Toimintatapa: - kouluttaa ja tukee vastuuhenkilöitä yhteistyössä OAJ:n koulutuspalvelujen kanssa - tekee yhteistyötä OAJ:n alueellisen ja paikallisen tason sekä OAJ:n toimiston kanssa - aktivoi jäsenistöä osallistumaan OAJ:n toimintaan - toimii aktiivisesti OAJ:n valtuustossa, toimikunnissa ja muissa toimielimissä - tilastoi ja suorittaa kyselyitä jäseniltä ja muilta toimijoilta sekä hyödyntää OAJ:n tutkimuspalveluja - ottaa kantaa musiikkipoliittisiin kysymyksiin ja vaikuttaa niihin kansallisissa sekä kansainvälisissä musiikkialan verkostoissa Visio SMOL on vahva ja arvostettu järjestö! Arvot: avoimuus luottamus jatkuvuus asiantuntijuus

2 2 Toimintaympäristö Vuoden 2014 aikana ja sen jälkeen tiedossa oleva toimintaympäristö: Sopimukset Uudet työ-ja virkaehtosopimukset Työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa ainakin vuodenvaihteeseen ja mahdollisesti vuoden 2017 alkuun asti. Vain pienet korotukset eri sopimusaloilla. Palkansaajien ostovoima pieneni. Rahoitus Valtion budjetti 2014 ja rahoituksen linjaukset seuraaville vuosille - rahoitus koulutuksen järjestäjille, ei muutoksia - yksikköhinnat taiteen perusopetuksessa ja vapaassa sivistystyössä ennallaan Tietoisuus yleissitovuudesta kattaa koko jäsenkentän. Yhteistyön lisääminen Taiteen perusopetusliiton kanssa, jotta voidaan tehdä kyselyjä kentästä. Sääntöuudistus toteutuu mahdollisimman kattavasti jäsenyhdistyksissä. Sosiaalisen median merkitystä viestinnässä vahvistetaan. SMOL siirtyy kokonaan sähköiseen viestintään. Seurattavat asiat: - valtion, kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien linjaukset rahoituksesta - ammatillisen II asteen koulutuksen säilyminen nykyisessä laajuudessa Taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta/opetustunti on 74,66 euroa (yksityisissä oppilaitoksissa 76,47 euroa), vapaa sivistystyö kansalaisopistoissa 78,75 euroa. Valtionvarainministeriö on määritellyt asukasmäärän perusteella rahoitettavan taiteen perusopetuksen perushinnaksi kaikille kunnille vuonna ,40 euroa/asukas. - laatu ja tuloksellisuus rahoitusperusteissa kaikissa sopimuksissa - ammatillisen II asteen koulutuksen säilyminen nykyisessä laajuudessa musiikkialalla? - AMK:n rahoitus 100 % valtiolta, amkien toimilupien

3 3 musiikkialalla - ammattikorkeakoulujen toimilupien säilyminen ja koulutusvastuiden määrittely vuoden 2014 alussa - rahoitusmuutos ammatillisella toisella asteella - koulutustakuun vaikutukset musiikkialalla, erityisesti syrjäytymisen ehkäisyssä - II asteen oppilaitosten yhteistyön muutokset - vaikutetaan, että musiikin käyttömahdollisuudet huomioidaan TM:n projekteissa esim. koulutustakuun yhteydessä - ollaan mukana yhteistyötahojen kautta lakien, asetusten ja muiden alaan vaikuttavien määräysten valmistelutyössä - rehtoreiden ja varhaisiän musiikkikasvattajien rooli paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti SMOL:n ammatillinen toimikunta kokoontui kolme kertaa vuoden 2014 aikana keskustelemaan ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen järjestäjien tilanteesta eri puolilla Suomea. Vuoden 2014 aikana työtä aiheutti erityisesti ammatillisen toisen asteen koulutuksen rakenneuudistushanke, josta ei vielä ko. vuoden aikana näkynyt tuloksia. Koulutustakuun toteutumisesta ei tullut tietoja liiton jäsenkentästä. SMOL vaikutti OAJ:n lausuntoihin ja kannanottoihin liiton edustajien kautta OAJ:n valmistelevissa elimissä, hallituksessa ja valtuustossa. Rehtoreiden ja varhaisiän musiikinopettajien asemasta käytiin keskusteluja liiton hallituksessa ja MOR ry:n osalta myös OAJ:n järjestöjohtajan kanssa. Muutoksia asemaan ei tullut, mutta OAJ:n järjestörakenteen kehittämisen myötä tilanne voi muuttua. OAJ:n hallituksen päätöksen mukaisesti Sivista ry:n sopimusta noudattavissa oppilaitoksissa neuvotteluoikeudet siirrettiin OAJ:n paikallisyhdistyksiin pois oppilaitosten luottamusmiehiltä. Paikallisyhdistys voi palauttaa ne takaisin säilyminen ja koulutusvastuiden määrittely vuoden 2014 alussa Kuntien valtionosuuksien leikkaukset - taiteen perusopetuksen arvioinnin tuottamien lisäkustannusten huomiointi Kuntauudistus hallitusohjelman linjaukset kuntien määrän merkittävään vähentämiseen - koulutuksen järjestäjäverkon muutokset - opettajien työolosuhteiden muutokset - taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön yhteisorganisaatiot Hallitusohjelman koulutuspoliittiset linjaukset ja niiden pohjalta tehty Koulutus ja tutkimus , kehittämissuunnitelma (KESU) Voimakas rakenteellinen kehittäminen jatkuu kaikilla asteilla, erityisen voimakkaana AMK:ssa ja ammatillisella II asteella - verkon karsinta / kokoaminen isompiin kokonaisuuksiin, musiikin koulutusohjelmien alasajo - hallinnolliset uudistuksen (Oy:t, jne.) - ammatillisen perustutkintokoulutuksen vähennykset Yhteiskuntatakuu taataan paikka koulutuksessa tai muissa aktiivitoimissa perusopetuksen jälkeen jokaiselle - joustavat opiskelujärjestelyt, osatutkinnot - nuorten syrjäytymisen ehkäisy poikkihallinnollinen ohjelma - opinto-ohjauksen vahvistaminen ja laatustrategia - mielikuvamarkkinointi musiikkialan koulutuksen vaikutuksesta yhteiskunnalle - ideapankin luominen onnistuneista toiminnoista

4 4 luottamusmiehille. Käytännön kokemuksia asian toimivuudesta ei tullut kuin yhdestä musiikkioppilaitoksesta. Taiteen perusopetuksen tavoitettavuus koko maassa, valtiovallan tekemän selvityksen tulosten analysointi Liiton tietoon ei tullut OKM:n tai OPH:n laatimia selvityksiä taiteen perusopetuksen tavoitettavuudesta. Yhteiskunnallinen koulutus vapaan sivistystyön kentällä OAJ:n järjestöllinen kehittäminen järjestörakenteen kehittäminen Sääntöuudistus Liiton laatimat paikallisten yhdistysten mallisäännöt valmistuivat vuoden 2014 aikana, mutta ne eivät vielä olleet yhdistysten käytössä ko. vuoden aikana. - OAJ:n tietojärjestelmät ja niiden hyödyntäminen SMOL:ssa SMOL:n kotisivut uudistettiin kesän aikana, sisällöllinen kehittäminen jatkui koko vuoden. - sosiaalinen media viestinnässä SMOL:n facebook-sivujen päivittämistä lisättiin. Sivuja päivittivät Hanna-Maija Aarnio, Säde Heikinheimo ja Markku Ollila. - OAO:n sisäinen viestinnän kehittämistiimi - OAJ:n viestintätyöryhmä SMOL:n puheenjohtaja toimi vuoden 2014 aikana OAO:n

5 5 sisäisen viestintätiimin puheenjohtajana. Tiimin tehtävänä on ollut ottaa kantaa OAJ:n viestintätyöryhmässä käsiteltäviin asioihin ja evästää OAO:n edustajia ko. ryhmässä. SMOL:n edustajana OAJ:n viestintätyöryhmässä toimi Hanna-Maija Aarnio alkaen. Liiton talous Liiton tuloslaskelma vuodelta 2014 osoittaa alijäämää ,82 euroa. Liiton tappiollinen tulos johtuu erityisesti siitä, että SMOL perusti OKKA-säätiöön oman rahaston, johon lahjoitettiin euroa. Rahaston tuotoista tullaan jakamaan stipendejä liiton jäsenille. Lisäksi SMOL:n järjestämän jäsenseminaarin kulut ylittivät talousarvion varauksen merkittävästi, kun seminaariin osallistui ilahduttavasti noin 80 jäsentä. Liiton sijoitukset tuottivat vuonna , 16 euroa voittoa. OAJ:n valtuustovaalit OAJ:n valtuustovaalit järjestettiin SMOL:n valtuutetuiksi OAO:n valtuustoryhmään kaudelle valittiin Säde Heikinheimo, Mirja Kopra ja Markku Ollila. Ehdokkaina oli kahdeksan henkilöä. SMOL menetti yhden valtuustopaikan. Liiton vaalisihteerinä toimi Säde Heikinheimo. AKAVA-talon remontti OAJ:n väistötilat sijaitsevat osoitteessa Maistraatinportti 2, kuten myös SMOL:n toimisto. AKAVA-talon remontin arvellaan kestävän noin 1,5 vuotta.

6 6 Toiminnan tavoitteet Parhaat voimat opetusalalla Toimintaohjelma Voimassa olevat työ- ja virkaehtosopimukset ja niiden noudattamisen varmistaminen - Etsitään ratkaisuja vuotojen tukkimiseen - Kootaan esim. muun työn toimintamalleja verkkoon - Etsitään keinoja OAJ:n kanssa luottamusmiesten, yhdistysten puheenjohtajien ja henkilöjäsenten edunvalvontaosaamisen parantamiseen - Vaikutetaan omalta osaltamme siitä, että paikallisia palkkausjärjestelmäkokeiluja suunniteltaessa ollaan tiiviissä yhteistyössä OAJ:n toimiston kanssa ja korotukset kohdentuvat myös musiikinopettajille - Tiedotetaan jäsenille OAJ:ssa hyväksytyistä kokeilujen reunaehdoista - Kannustetaan palkkausjärjestelmien kehittämiseen paikallistasolla - Vaikutetaan sopimusten yleissitovuuden toteutumiseen ja seurataan tilannetta aktiivisesti Musiikinopettajien palkkaus, työaika, työolosuhteet, sosiaaliturva ja muut edut ottavat huomioon muuttuvan toimintaympäristön ja opettajan monimuotoiset työtehtävät: - Musiikinopettajien palkkataso kehittyy vähintään muuta koulutusalaa vastaavasti. - Liukumat toteutuvat musiikinopettajien palkkauksessa. Vaikutetaan siihen, että rakenteelliset uudistukset tehdään maltillisesti ja niiden negatiiviset vaikutukset jäseniin minimoidaan. Vaikutetaan siihen, että alueasiamiehet, alueyhdistykset ja muut alueelliset toimijat ymmärtävät myös taiteen perusopetuksen opettajien asioita ja hoitavat niihin liittyviä koulutus- ja palkkapoliittisia asioita roolinsa mukaisesti.

7 7 - Tuntiopettajien palvelussuhteen ehtoja parannetaan o erityisesti taiteen perusopetuksen sivutoimisten tuntiopettajien ja vapaan sivistystyön tuntiopettajien osalta o päätoimisten tuntiopettajien työehtojen saaminen viran- /toimenhaltijoita vastaaviksi Ammatillisen koulutuksen rakenteelliset uudistukset tehdään hallitusti. Muuttuvat toimintatavat (teknologian käyttö, tutkinnon perusteet, opetussuunnitelmat, erilaiset arviointitavat) huomioidaan opettajien työajassa. Liittokokouksien ja muiden liiton järjestämien koulutuksien sisältöä ja toimintatapoja kehitetään. Yhä useampi liiton jäsen osallistuu liittokokouksiin ja muihin liiton järjestämiin tilaisuuksiin. OAJ juhli 40-vuotista toimintaansa ja laati oman visionsa tulevaisuuden oppimisen maailmasta otsikolla Suomi Osaamisen Kärjessä Taiteen perusopetuksen osuuden sisällöstä vastasi SMOL, mutta lopullisen muodon hyväksyi OAJ:n hallitus. OAJ:n syysvaltuustossa puheenjohtaja Mirja Kopra toi esille ponnessaan huolen sopimusten vuotamisesta. Valtuutettujen työpajoissa pohdittiin eri opetusaloilla mahdollisia keinoja saada jäsenet noudattamaan sopimuksia. Asian käsittelyä on jatkettu myöhemmin OAJ:n toimielimissä. Säde Heikinheimo esitti ponnen, että OAJ tutkii taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää antavien oppilaitosten rahoituspohjan. OAJ teki asiasta selvityksen. Markku Perttunen otti SMOL:n luottamusmiesten neuvottelupäivillä esille ajatuksen vuosityöaikakokeiluiden ulottamisesta musiikin liitteisiinkin, jos löytyy kiinnostuneita oppilaitoksia. Asia herätti runsaasti keskustelua ko. päivillä, mutta sen käsittelyä on jatkettu liiton hallituksessa. On mahdollista, että Alue- ja paikallistason toiminnassa mukana olevat SMOL:n jäsenet ovat tuoneet alaa koskevia asioita muiden opettajaryhmien tietoon. Liiton pj on osallistunut aluevaikuttajien koulutustilaisuuksiin. Vaikutetaan siihen, että tarjolla on riittävästi ammatillista opettajankoulutusta sekä musiikki- ja tanssipedagogikoulutusta. Organisoidaan OAO:n ja OAJ:n kanssa luottamusmiesten koulutuspäiviä. Organisoidaan SMOL:n omia koulutuksia mm. yhteysopettajille yhdessä OAO:n ja OAJ:n kanssa. SMOL:n kevätliittokokous pidettiin Porissa ja syysliittokokous Helsingissä. Kevätliittokokouksen koulutusosuudessa kuultiin opetus- ja kulttuuriministeri Krista Kiurua ja OAJ:n valtuuston puheenjohtajaa Arja Laulaiista, mentaalivalmennuksesta luennoi psykologi Markku Gardin. Illalla liittokokousväkeä viihdytti Murhamestareiden Murhamysteeri-illallinen. Syysliittokokouksen koulutusosuudesta vastasivat FM Jaana Oikkonen ja liiton varapuheenjohtajat. Iltaohjelmana oli baletti Lumikuningatar. Liittokokoukseen osallistui keväällä 40 jäsentä ja syksyllä 60 jäsentä. Tavoite osallistujamäärän kasvattamisesta ei toteutunut. Yhteysopettajille suunnattu jäsenseminaari järjestettiin Haikon kartanossa Sen osallistujamäärä oli ilahduttavasti 80 jäsentä.

8 8 kokeiluista kiinnostuneita oppilaitoksia löytyy. Asia ei vielä edennyt vuoden 2014 aikana. Liiton jäsenmäärä pieneni hiukan vuoden 2013 tasosta. Muutos selittyy pääosin Lahden ammattikorkeakoulun musiikinopettajien siirtymisestä toiseen valtakunnalliseen yhdistykseen. SMOL:n työttömyysprosentti nousi vuonna 2014 jo 12%. Se toiseksi suurin OAJ:n ammatillisten opettajien keskuudessa, ainoastaan AKOL:n jäseniä oli enemmän työttömänä. Prosentin nousuun liittyviä syitä ei ole vielä kartoitettu. SMOL ja OAJ solmivat uuden yhteistyösopimuksen Sopimuksen sisältö ei vaikuttanut liiton toimintaedellytyksiin, esim. jäsenmaksupalautteen määrä säilyi ennallaan. OAJ:n hallitus myönsi SMOL:n hakemuksesta neljä hopeista Kulttuurin hyväksi mitalia. Niistä kolme jaettiin olleen työvaliokunnan kokouksen yhteydessä liiton entiselle puheenjohtaja Liisa Vakkilaiselle, Rondo-lehden päätoimittaja Harri Kuusisaarelle ja opetusneuvos Eija Kauppiselle. Neljäs mitali toimitettiin lehtori Soili Perkiölle kesäkuussa Oriveden opistolle. Vuoden 2014 aikana OAJ:n hallitus myönsi Anna Hoffrénille järjestön hopeisen ansiomerkin ja Hannu Lehtiselle hopeisen ansiomerkin kultaisin lehvin. Liiton pitkäaikainen vky-sihteeri Ritva Slunga kuoli Hänen tehtäviensä hoitamisesta ei vielä vuoden 2014 lopussa saatu sovittua. Webropol- kyselyiden avulla kehitettiin tilaisuuksien sisältöä ja toimintaa. SMOL:n hallitus ja jäsenten vastuuyhdistykset ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa. SMOL järjestää tapaamisia yhteistyötahojen kanssa ja vaikuttaa SMOL:n tavoitteiden etenemiseen. Yhteysopettajaverkoston jäseniä koulutetaan ja kehitetään yhteistoimintaa. Hallituksen jäsenten vastuuyhdistykset jaettiin vuonna 2014 alueyhdistysten pohjalta; hallituksen jäsenellä on vastuullaan yksi tai useampi alueyhdistys ja niiden alueella olevat SMOL:n jäsenyhdistykset. Yhteysopettajalistaa päivitettiin muutaman kerran vuoden 2014 aikana yhteysopettajakoordinaattorin ja tiedottajan toimesta. SMOL:n yhteistyökumppaneita olivat vuonna 2014 SML, Konservatorioliitto, Muusikkojen liitto, KMO ja AKI. Liiton edustajat SML:ssä ja Konservatorioliitossa toivat esille liiton näkemyksiä, mutta vastuuhenkilöiden tapaamisia ei järjestetty. Muusikkojen liittoon, KMO:on tai AKI:in ei oltu yhteydessä. Säde Heikinheimo toimi SMOL:n edustajana Suomen musiikkineuvoston hallituksen varajäsenenä ja vuoden 2014 lopussa myös musiikkikasvatus ja koulutustyöryhmän jäsenenä.

9 9 Toiminnan tavoitteet Työnteon edellytykset kunnossa Kaikki opettajalle määrätyt tehtävät ovat palkanmaksun perusteena. Musiikinopettajien säännöllinen täydennys- ja lisäkoulutus sekä ammattitaidon ajantasaistaminen mahdollistetaan lainsäädännöllä. Toimintaohjelma SMOL vaikuttaa siihen, että - lomautukset ja leikkaukset torjutaan mahdollisuuksien mukaan ja yhteistyössä OAJ:n kanssa - koulutuksesta tehtävien leikkausten vaikutukset minimoidaan - saadaan kaikki opettajan työ palkkauksen perusteeksi - työaikasuunnitelmat ja työajan seuranta toteutuvat - säädetään opiskelijan oikeudesta opetukseen ja ohjaukseen / Opettaja-opiskelijamäärän suhteen pienenemiseen AMK:ssa/ taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön oppilaitosten opetustarjonnassa noudatetaan OPH:n opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tuntimääriä - koulutus- ja tutkintotoimikuntien opettajajäsenet vievät eteenpäin OAJ:n linjauksia ja että heihin ollaan yhteydessä aktiivisesti OAJ:sta - SMOL:n toiminnassa ja tavoitteissa ovat painokkaasti mukana työhyvinvointiin liittyvät asiat. SMOL:n edustajat koulutus- ja tutkintotoimikunnissa osallistuivat toimintaan aktiivisesti. Musiikki-, teatteri- ja tanssialan koulutustoimikunta kokoontui 2 kertaa, lisäksi järjestettiin kaksi yhteisseminaaria kaikkien koulutustoimikuntien kesken. Koulutustoimikunta otti

10 10 Täydennyskoulutus on olennainen osa opetushenkilöstön palkallista työtä. Musiikinopettajien työolosuhteet ja työympäristöt ovat turvallisia. Yhteistoimintalakeja noudatetaan kaikilla SMOL ry:n jäsenten työpaikoilla. - Yhteistoiminta on aitoa vuoropuhelua oppilaitosjohdon ja henkilöstön kesken. Opetushenkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa työtään koskeviin päätöksiin ennen päätöksien tekoa. Rahoitusjärjestelmiä kehitettäessä tulee turvata ammatillisen koulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen toimintaedellytykset. - Opetukseen ja ohjaukseen käytetyn rahan osuus kokonaisrahoituksesta kasvaa. - Koulutusrakenteita kehitettäessä turvataan opettajien palvelussuhteen ehdot. - Opettaja/opiskelijasuhde paranee. Koulutus- ja tutkintotoimikunnat kehittävät ammatillista ja muuta koulutusta OAJ:n linjausten mukaisesti. Opetusviranomaiset maksavat toimikuntatyöstä korvaukset. kantaa ammatillisen II asteen rakenneuudistukseen, erityisesti musiikin ammatillisen koulutuksen säilymisen puolesta ja teki Vose- ja Tokora-lausunnot. Koulutustoimikunnan jäsen oli Anna Hoffrén, varajäsen Hannu Lehtinen. Tutkintotoimikunnassa oli jäsenenä Hannu Lehtinen. Tutkintotoimikunta kokoontui kerran ja täydensi toimintaansa sähköpostikokouksin. Yhteysopettajille tehtiin kysely liiton jäsenten työpaikalla kokemista uhkaavista tilanteista. Kysely osoitti, että uhkaavia tilanteita ei juuri ollut, sen sijaan työilmapiiriongelmia ja homeongelmia esiintyy. Aiheesta kaivataan lisää koulutusta. Toimikuntiin osallistuvien ansionmenetykset maksettiin edelleen SMOL:n varoista. Aslak- kuntoutuskurssi musiikinopettajille haettiin ja saatiin vuodelle Kuntoutuskeskus Petreassa järjestettävän kurssin aloitti 10 henkilöä. TYKkuntoutuskurssi haettiin ja saatiin vuodelle Yhteyshenkilönä kuntoutusasioissa toimi Tuire Arpalahti. Liiton valmisteli lausuntoa viikonlopputyöstä. Sitä ei ole vielä julkaistu.

11 11 Toiminnan tavoitteet Vahva ja arvostettu yhdistys Toimintaohjelma SMOL:n jäsenet toimivat aktiivisesti OAJ:n alueyhdistyksissä ja paikallisyhdistyksissä yhteistyössä eri alojen ja asteiden opettajien kanssa. Liitto tehosti opettajayhdistysten liittymistä OAJ:n paikallis- ja alueyhdistyksiin. Pääkaupunkiseudun alueyhdistyksen vastuutoimijat yhdessä SMOL:n tiedottajan kanssa kutsuivat Helsingin alueella toimivien musiikkioppilaitosten opettajia palaveriin. Tapahtumaa ei kuitenkaan toteutettu osallistujamäärän vähyyden vuoksi. Pohditaan uusia alueellisia organisoitumisen muotoja ammatillisten opettajien osalta. OAJ:n, OAO:n ja SMOL:n järjestörakenne vastaa muuttuvaa toimintaympäristöä. - Jäsenet tuntevat OAJ:n omaksi järjestökseen. - SMOL ottaa käyttöön uudet sääntönsä ja liiton paikalliset yhdistykset toteuttavat omat sääntöuudistuksensa. - SMOL:n jäsenmäärä ja järjestäytymisaste kasvavat. - Ammatillisten ja taiteen perusopetuksen opettajien järjestörakenne kehittyy vastaamaan toimintaympäristön muutosta. - SMOL:lla on toimiva yhteysopettajaverkko. - SMOL:lla on yhteys alueverkostojen ammatillisten opettajien jaostoihin Vaikutetaan siihen yhdessä OAJ:n ja OAO:n kanssa, että kaikki potentiaaliset jäsenet opettajista ja muusta opetushenkilöstöstä saadaan järjestäytymään OAJ:n aktiivisiksi jäseniksi. Liiton uusien sääntöjen mukaan SMOL:n jäseneksi voi liittyä opetus- ja kulttuurialalla toimiva henkilö. Liiton työvaliokunta kartoitti taiteen perusopetuksen parissa toimivien opettajien mahdollisia järjestäytymiskohteita, mutta varsinaista jäsenkampanjaa ei tehty. Mahdollisesta kampanjasta tai rinnakkaisjäsenyyden mahdollisuudesta keskusteltiin OAJ:n kehittämispäällikkö Jenni Arnkilin kanssa.

12 12 ja niissä toimiviin taiteen perusopetuksen opettajiin. Kansainväliset asiat ovat osa SMOL:n toimintaa. Viestintä on tuloksellista ja tavoitteellista. Opettaja-lehdestä kehitetään ajankohtaisia asioita käsittelevä OAJ:n järjestölehti, johon saadaan myös SMOL:n jäseniä koskettavia artikkeleita. Musiikinopettaja-lehteä kehitetään SMOL:n omana järjestölehtenä. SMOL on mukana OAJ:n viestinnän kehittämisessä ja pitää yhteyttä sen toimijoihin. SMOL aloitti taiteen perusopetuksen kestävän kehityksen sertifioinnin suunnittelutyön yhdessä OKKA-säätiön Erkka Lainisen kanssa. Yhteyshenkilönä toimii Anna Hoffrén. Analysoidaan OAJ:n sääntömuutosten vaikutus SMOL:n toimintaan ja kehitetään toimintaa analyysin pohjalta. Rakennetaan yhteys alueyhdistysten alueasiamiehiin, alueyhdistyksiin ja alueyhdistysten SMOL:n jäseniin. SMOL:n edustajat osallistuvat sekä OAJ:n kansainvälisiin että erilaisiin musiikkikasvatus- ja musiikkialan tapahtumiin. Anna Hoffrén osallistui NSL:n kesäkurssille Ruotsissa. Tuire Arpalahti osallistui ISME-konferenssiin Brasiliassa. SMOL on mukana OAJ:n tietojärjestelmien ja kotisivujen kehittämisessä. SMOL:n kotisivut ovat ajan tasalla. Tiedottaja päivittää niitä systemaattisesti. Kotisivu-uudistus jatkui koko toimintavuoden eivätkä sivut olleet vielä vuoden lopussa kunnossa. Reaaliaikaisessa viestinnässä käytetään sähköisiä viestintävälineitä. Liiton jäsenkyselyt, viestit yhteysopettajille, koulutus- ja kokousmateriaalit sekä ilmoittautumiset koulutuksiin ja OAJ:n valtuustovaalien äänestys toteutettiin sähköisesti. Kaksi liiton hallituksen kokouksista toteutettiin sähköpostikokouksina. OAJ:n järjestelmien kehittämistyön vuoksi yhteydet eivät toimineet toivotulla tavalla. Tilanne parani huomattavasti vuoden loppuun

13 13 mennessä. OAO:n sisäinen OAJ:n viestinnän kehittämisryhmä valmistelee ja tekee esityksiä Opettaja-lehden teemoiksi ja aiheiksi OAO:n hallitukselle sekä OAO:n edustajille OAJ:n viestintäryhmässä. Musiikinopettaja-lehti ilmestyy sähköisesti ja sen sisällön kehittämistä jatketaan edelleen. OAO:n sisäinen viestinnän kehittämisryhmä kokoontui aktiivisesti. Yksi kokouksista toteutettiin sähköisenä. Musiikinopettaja-lehden vaalinumero jaettiin jäsenille Opettaja-lehden numeron 8-9/2014 välissä, syksyn lehti ilmestyi sähköisessä muodossa. Sen ilmestymisestä informoitiin yhteysopettajia ja lehti on myös liiton kotisivuilla. Hallitus kokoontui vuoden 2014 aikana 12 kertaa. Yksi kokouksista toteutettiin suunnitteluseminaarina Tallinnassa Seminaariin osallistuivat myös varajäsenet. Muutoin hallituksen kokouksissa jatkettiin entistä käytäntöä, jonka perusteella jokaiseen kokoukseen kutsutaan kaksi varajäsentä. Liittokokousten yhteydessä sekä jäsen- ja suunnitteluseminaariin kutsuttiin kaikki hallituksen varajäsenet.

SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Suomen musiikinopettajien liitto SMOL ry:n toimintaajatus SMOL vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä edellyttämällä

Lisätiedot

SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SMOL. Toimintatapa

SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SMOL. Toimintatapa LIITE A 1 SMOL ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Suomen musiikinopettajien liitto SMOL ry:n toiminta-ajatus SMOL - vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä

Lisätiedot

- vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä edellyttämällä tavalla jäsentensä ammatillisiin,

- vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä edellyttämällä tavalla jäsentensä ammatillisiin, SMOL ry 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Suomen musiikinopettajien liitto SMOL ry:n toiminta-ajatus SMOL - vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä edellyttämällä

Lisätiedot

SMOL ry Liite 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SMOL. Toimintatapa

SMOL ry Liite 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SMOL. Toimintatapa 1 SMOL ry Liite 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Suomen musiikinopettajien liitto SMOL ry:n toiminta-ajatus SMOL - vaikuttaa yhteistyössä OAJ:n ja OAJ:n ammatillisten opettajien (OAO) kanssa sääntöjensä

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS 2014 Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017

JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN. Kevät 2017 JÄRJESTÖRAKENTEEN KEHITTÄMINEN Kevät 2017 Kirsti Hietaranta järjestöasiamies, OAJ Tavoitteet Järjestörakenteen yksinkertaistaminen, kehittäminen ja tehostaminen palvelee entistä paremmin niin järjestön,

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Johdanto OAJ:n toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet koko järjestön toiminnalle vuosiksi 2019-2020 Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

TAMPEEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETTAJAT RY: TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008

TAMPEEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETTAJAT RY: TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 Sivu 1/5 TAMPEEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPETTAJAT RY: TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 1.YLEISTÄ Yhdistyksemme on perustettu 19.5.1941, joten vuosi 2008 on yhdistyksemme 68. toimintavuosi. Pitkän

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

AO ry oli aktiivinen TOKORA:n valmisteluvaiheessa edustajiensa välityksellä eri valmisteluelimissä.

AO ry oli aktiivinen TOKORA:n valmisteluvaiheessa edustajiensa välityksellä eri valmisteluelimissä. LIITE 2 AO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammattilliset opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Aikuisopettajien liitto AKOL ry / 7 TOKE 2016

Aikuisopettajien liitto AKOL ry / 7 TOKE 2016 Toimintakertomus vuodelta 2016 Aikuisopettajien liitto AKOL ry. 21.1.2017 2 / 7 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n 48.toimintavuosi ja sen liittymisestä OAJ:n ja keskusjärjestö

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Viestintästrategia vuosille

Viestintästrategia vuosille Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

OAJ Etelä-Karjala Ajankohtaista OAJ:ssa ja OAO:ssa

OAJ Etelä-Karjala Ajankohtaista OAJ:ssa ja OAO:ssa OAJ Etelä-Karjala Ajankohtaista OAJ:ssa ja OAO:ssa OAJ, Opetusalan Ammattijärjestö OAO, OAJ:n Ammatilliset Opettajat 3.4.2013 Imatra Päivi Koppanen OAJ vpj., OAO pj. Lehtori, OAJ:n plm. TAMK paivi.koppanen@tamk.fi

Lisätiedot

Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ

Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ Opetusalan johtamisen foorumi Johtajuus muutosmyrskyssä Helsinki 5. 6.5.2014 Petri Lindroos OAJ Erkki Mustonen, johtava lakimies, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Sopimuskorotukset 2014 2015 Sopimus: OVTES

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009 Kokousaika 13.5.2009 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Läsnä Muut osallistujat Anneli Vuorio, puheenjohtaja

Lisätiedot

SAJO ry pähkinänkuoressa

SAJO ry pähkinänkuoressa SAJO ry pähkinänkuoressa Lepola Reija 20.2.2015 TOIMINTA-AJATUS Yhdistys edistää jäsenistönsä ammatillista osaamista, palvelussuhteeseen liittyviä ehtoja ja työssä jaksamista, kehittää ammatillista koulutusta

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma VUOSISUUNNITELMA 2017 2018 SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen koulutus 69 opiskelijaa - musiikkiopisto 520 opiskelijaa - musiikkileikkikoulu 520 opiskelijaa -

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

5/26/2010. Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI

5/26/2010. Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI AMMATILLISEN TUTKINTOJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISHANKKEEN (TUTKE) VÄLIRAPORTTI Ehdotukset tutkintotoimikuntajärjestelmän kehittämiseksi Tutkintotoimikuntajärjestelmän keskeiset kehittämishaasteet Ohjausryhmän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Varhaisiän musiikinopettajat ry Småbarns musiklärare rf. Hanna Untala 17.10.2011

Varhaisiän musiikinopettajat ry Småbarns musiklärare rf. Hanna Untala 17.10.2011 Varhaisiän musiikinopettajat ry Småbarns musiklärare rf Hanna Untala 17.10.2011 Muskari - alle kouluikäisten lasten suosituin harrastus Suomessa muskarilaisia on eri järjestäjätahojen alla arviomme mukaan

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden tarkistamistyöhön osallistuvat Ammatillisten perustutkintojen perusteiden uudistaminen ja työn toteutus eri osapuolten kesken Koulutuksen järjestäjien tilaisuus 15.9.2008 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET Suomen musiikkineuvoston MUSIIKKIPOLIITTISET HALLITUSOHJELMATAVOITTEET MUSIIKKI TYÖNÄ AMMATTIMUUSIKKOJEN JA MUSIIKIN TEKIJÖIDEN TOIMINTAEDELLYTYKSET JA RESURSSIT TURVATTAVA Suomalaiset muusikot ja musiikin

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa

Lisätiedot

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Torstai 17.11.2011 Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ALUEYHDISTYKSEN LÄHTÖKOHDAT OAJ:n syysvaltuustossa 2003 hyväksytty

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö sivu 1/6 n opetustoiminnan johtosääntö 1 5, 7 19 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 25.5.2015, 6 ) 6 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 24.8.2015, 8 ) I luku Toimiala 1 Toiminnan järjestäminen Oppilaitoksen

Lisätiedot

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen

Lisätiedot

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät 16.4.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Miten toimintaympäristömme muuttuu yhteiskunnassa? Talouden epävakaus ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Valtuuston päätös 7.-8.11.2014

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Valtuuston päätös 7.-8.11.2014 KATSAUS TULEVAAN VUOTEEN Lastentarhanopettajaliiton painopisteenä on lisätä varhaiskasvatuksen yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta toiminnan sekä viestinnän keinoin. Vuoden teemana on Lastentarhanopettajan

Lisätiedot

Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset. Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät

Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset. Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät Toisen asteen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden ja rahoituksen uudistukset Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.-3.10.2014 Muutama poiminta suuntaviivoista Lukio- ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017 2018 perustehtävä Missio OAJ on vahva koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan edun rakentaja ja valvoja. TULEVaISUUSKUVa Visio Olemme osaamisen ja sivistyksen merkittävin vaikuttaja

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM.

KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. OAJ Pääkaupunkiseutu Tiivistelmä 5/2018 1 (5) KOKOUKSESSA KÄSITELTIIN MM. TALOUSASIAT Yhdistyksen talous Merkittiin tiedoksi tuloslaskelma ja tase. JAOSTOT Edunvalvonta- ja koulutusavustusanomukset Päätettiin

Lisätiedot

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta.

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Muistio 1 (6) OAJ NÄKÖKULMIA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SOPEUTTAMINEN/ REFORMI Aikataulu Hallinto Saavutettavuuden turvaaminen ja opetuksen laatu edellyttävät, että

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015

LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2016 on Lastentarhanopettajaliiton 97. toimintavuosi. Varhaiskasvatuslain 1. vaihe korostaa pedagogiikkaa ja lastentarhanopettajien vastuuta toiminnasta. Tästä johtuen LTOL:n

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa

Lisätiedot

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana

Lisätiedot

Ajankohtaista edunvalvonnasta

Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen 13.5.2015 Jyväskylä Ammatilliset opettajat, AO, ry varapuheenjohtaja OAJ:n ammatilliset opettajat, OAO 2. varapuheenjohtaja OAJ:n valtuutettu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet koko järjestön toiminnalle vuosiksi 2017 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan, jossa määritellään

Lisätiedot

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma Kirje OKM/41/592/2016 26.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma 1. Johdanto Osana pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista hallitusohjelmaa,

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013

Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013 Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Toimintasuunnitelma 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alueyhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan eri opettajaryhmien yhteiskunnallisen aseman, kasvatus- ja opetustyön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot