ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta."

Transkriptio

1 Muistio 1 (6) OAJ NÄKÖKULMIA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SOPEUTTAMINEN/ REFORMI Aikataulu Hallinto Saavutettavuuden turvaaminen ja opetuksen laatu edellyttävät, että rakenteellinen uudistus ja rahoituslainsäädännön muutokset valmistellaan ensin ja vasta sen jälkeen arvioidaan resurssileikkausten tarve ja toteuttamistavat. Kaikki tutkintoon tai tutkinnon osaan johtava koulutus, myös työvoimakoulutuksena annettu, kootaan yhteen opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalle. Koska sertifikaattikoulutuksia sisältyy osaan tutkinnoista, kuuluvat myös ne OKM:n hallinnon alle. Aikuisille tarkoitettu kotouttamiskoulutus siirretään OKM hallinnon alle. Sen toteuttamiseen varataan riittävä rahoitus perusrahoituksen ulkopuolelta. Hallinnonalasta riippumatta muutostilanteisiin nopeasti reagoivan koulutuksen saavutettavuus ja resurssit on turvattava. Lailla on säädettävä valtakunnalliset kriteerit, että koulutuksen järjestäjältä edellytetään toimintaan sopivia tiloja, osaamista ja riittävä määrä kelpoista henkilöstä järjestettävän koulutuksen toteuttamiseksi. Yksi ammatillisen koulutuksen järjestämislupa Ammatillisen koulutuksen järjestämisluvassa päätetään koulutuksen järjestäjän oikeudesta järjestää kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin johtavasta koulutuksesta. Luvan saaneella järjestäjällä on oikeus järjestää: ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Luvassa on mahdollisuus hakea erityistehtävää, joka antaa oikeuden järjestää myös työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta

2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Muistio 2 (6) valtakunnallista erityistehtävää jonkun tietyn alan tai tietyn tehtävän järjestämiseen (esim. ilmailuala tai aikuiskoulutus, kultaseppäkoulutus ) kotouttamiskoulutusta Luvan saaneella järjestäjällä on mahdollisuus toteuttaa ja käyttää kaikkia ammatillisen koulutuksen toteuttamismuotoja: oppilaitosmuotoista koulutusta, oppisopimuskoulutusta, valmistavaa koulutusta, työssäoppimista ja mahdollista tulevaa koulutussopimusmallilla toteutettavaa koulutusta. Järjestämislupa sisältää aina myös velvollisuuden järjestää työvoimakoulutusta sekä toteuttaa työelämän kehittämis- ja palvelutehtävää. Edellytykset järjestämisluvan saamiseksi Luvan saannin edellytyksenä on, että koulutuksen järjestäjällä on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset asianmukaisen ja laadukkaan koulutustoiminnan järjestämiseen. Luvan myöntää ja toimintaedellytyksiä valvoo OKM. Järjestämismalli Tilat Ammatillisen reformin kehittämisohjelman yhteydessä on selvitettävä ammatillisen koulutuksen järjestämistä koulutusosakeyhtiömallilla sekä kaikkea osakeyhtiömallista koulutusta koskevan erillisen koulutusosakeyhtiölain tarvetta. Koulutusosakeyhtiömallissa opetushenkilöstön vaikutusmahdollisuudet ja edustus turvataan. Valtakunnallisesta ammatillisen koulutuksen kattavuudesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Vapaaehtoinen järjestämisverkon tiivistäminen toteutetaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjien, kuntien ja elinkeinoelämän kanssa. Opetushenkilöstön edustus on oltava mukana. Toiminnan sopeuttaminen väheneviin resursseihin vaatii pikaisia toimenpiteitä. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Suomen Kuntaliitto ovat toimittaneet ministeriölle esityksen, että vuoden 2015 syksyn aikana ministeriö muuttaa lainsäädäntöä seuraavasti:

3 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Muistio 3 (6) Valtio luopuu ammatillisen koulutuksen kiinteistöjen rakentamiseen tai korjauksiin saatujen valtionosuuksien takaisinpalautusvelvollisuudesta. Valtion ammatillisten oppilaitosten kunnallistamisen yhteydessä 1990-luvulla lahjoittamien kiinteistöjen luovutussopimukset puretaan ilman, että tästä aiheutuu kunnille kustannuksia. Koulutuksen järjestäjille kiinteistöjen omistusoikeuden luovutuksen yhteydessä tuleva varainsiirtoverovelvollisuus poistetaan. Koulutuksen järjestäjän on voitava innovatiivisesti yhteistyössä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa käyttää samoja tiloja ja laitteita. Lukuvuosi Opiskelijoiden mahdollisuudet opiskella ympärivuotisesti kytkeytyy tiiviisti rahoitusjärjestelmään. Mallissamme ympärivuotinen opiskelu on mahdollista, jos rahoitusjärjestelmä rakennetaan sen mukaiseksi. Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta Jatkossa ammatillisesta koulutuksesta säädettäisiin yhdellä lailla. Se sisältäisi nykyisten nuorten ja aikuisten koulutuksen ominaispiirteet, työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän, osaamisperustaisuuden, aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen, asiakaslähtöisyyden ja yksilölliset opintopolut. Näistä johtuen opiskelijalla on oikeus kelpoisen opettajan laatiman, ohjaaman, arvioiman ja valvoman opintosuunnitelmansa mukaiseen tarvittavaan määrään opetusta ja ohjausta. Opiskelijan tarve opetukseen ja ohjaukseen määritellään henkilökohtaistamisen kautta. Koulutuksen järjestäjällä on oltava riittävä määrä muodollisen kelpoisuuden omaavia opettajia. Tutkinnon arviointi Opiskelijan oppimisen ja osaamisen arvioinnista päävastuu on koulutuksen järjestäjällä ja opettajalla. Opettajalla on paras asiantuntemus tutkinnon osan, osan osan tai koko tutkinnon osaamisvaatimuksista. Opettajalla on paras asiantuntemus myös siitä, mitä opiskelijan kanssa yhdessä laadittuun oppimissuunnitlmaan on osaamistavoitteiksi asetettu. Näin varmistetaan myös tutkintojen laatu ja yhdenvertaisuus eri koulutuksen järjestäjien välillä.

4 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Muistio 4 (6). Tutkintoon sisältyvien näyttöjen arviointiin osallistuvat opettajan lisäksi opiskelija itsearvioinnin kautta sekä työelämän edustus, jolla on osaaminen kyseisestä työtehtävästä sekä johtamisesta. Näin toteutuu arvioinnin kolmikantainen järjestelmä. Koulutuksen järjestäjä antaa tutkintotodistuksen, kun kaikki tutkintoon kuuluvat osat on suoritettu ja arvioitu. Koulutuksen järjestäjällä on vastuu siitä, että tutkinnon tavoitteet on saavutettu ja arvioitu tutkinnolle asetettujen tavoitteiden mukaan. Koulutuksen järjestäjän toimintaa ja erityisetsi tutkintojen arvioinnin ja työelämässä tarvittavan osaamiseen vastaavuutta arvioivat työelämän edustajat. Uusi koulutuksen laadun varmistava toimikunta antaa palautetta koulutuksen järjestäjän toiminnasta ja on mukana sen kehittämisessä. Uusi koulutuksen laadun varmistava toimikunta Perustetaan välittömästi laajapohjainen työryhmä, joka selvittää mitä koulutus- ja tutkintotoimikuntien tehtävistä on jatkossa säilytettävä luotaessa uutta koulutuksen laadun varmistavaa toimikuntaa. Tämä uuden toimikunnan tehtävänä on koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun valvonta, koulutuksen työelämävastaavuuden kehittäminen, tutkintojen järjestämissopimusten seuranta sekä oikeus valvoa harkitsemansa laajuuden mukaisesti koulutuksen järjestäjien antamien tutkintotodistusten laatua. Toimikunnan vastuulla on myös seurata ja varmistaa, että koulutuksen järjestäjän tarjoama koulutus on luvassa määritetyn mukaista ja vastaa työelämän tarpeisiin. Opiskelu työpaikoilla Alueellisesti on tehtävä tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Työpaikkoja hyödynnetään oppimisympäristönä, jossa opettaja ja opiskelijat toimivat yhdessä. Näin voidaan hyödyntää tehokkaasti tiloja ja laitteita. Sopivien työssäoppimispaikkojen löytyminen on opettajan ja opiskelijan yhteinen haaste. Koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että työpaikka vastaa tarvetta ja siellä voi saavuttaa ne oppimistavoitteet, joita kyseiselle tutkinnon osalle on asetettu.

5 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Muistio 5 (6) Opiskelijaksi hakeutuminen ja opiskelijavalinta Opiskelijaksi hakeutuminen ja opiskelijavalinta on arvioitava ja uudistettava. Rahoitus Rahoitus on uudistettava vastaamaan uudistettua ammatillisen koulutuksen järjestelmää. Toisen asteen ja korkea asteen sekä muiden oppilaitosmuotojen yhteistyö Ammatillisen toisen asteen koulutuksen järjestäjän on tehtävä tiivistä yhteistyötä alueen muiden opetuksen ja koulutuksen järjestäjien kanssa. Opiskelijoille on luotava mahdollisuus opiskella ammatillisten opintojensa ohella myös korkea-asteen opintoja sekä lukio-opintoja. Toisen asteen yhdistelmätutkinnon suorittamisen on oltava mahdollista. Vapaan sivistystyön opintoja on voitava tunnistaa ja tunnustaa osaksi opintoja. Toisen asteen ja työelämänvälinen yhteistyö Työnantajilla on velvollisuus suunnitella koulutuksen järjestäjän kanssa irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille uudelleen työllistymistä edistävää koulutusta. Irtisanomisuhan alla olevilla työntekijöillä olisi oikeus osallistua näihin koulutuksiin. Työelämällä on velvollisuus antaa osaltaan palautetta koulutuksen kehittämiseksi ja tulevien koulutustarpeiden ennakoimiseksi. Muuttuva työ ja palvelussuhteen ehdot Toteutettaessa ammatillisen koulutuksen reformia on työajan ja muiden palvelussuhteen ehtojen vastattava opetushenkilöstön muuttuvaa työnkuvaa.

6 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Muistio 6 (6)

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 Yhtymähallitus 101 04.10.2017 Yhtymähallitus 119 07.11.2017 JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 YHALL 04.10.2017 101 Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille 11.5.2017

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola

Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA

AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Agendalla Uudistuvat valmentavat koulutukset Koulutukseen

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 24.11.2017 1.1.2018 1 tapa suorittaa tutkinto: näyttö 1 tapa

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET 6.4.2017 Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 16.4.2015 Näyttötutkintojärjestelmä 20 vuotta Historia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro Ammatillisen koulutuksen reformi Anna-Leena Kivipuro 9.2.2017 13.2.2017 2 Miksi reformi tarvitaan? Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja laajamittaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat, kasvavat ja moninaistuvat.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Tavoitteena hallitusohjelma 2015-2019 Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen AMKE:n yhteistyöfoorumi 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen verkon on oltava alueellisesti

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

1 (11) OAJ ESITYKSET PYKÄLÄMUUTOKSIKSI. (punainen on OAJ muutosesitys, yliviivattu osio esitetään poistettavaksi)

1 (11) OAJ ESITYKSET PYKÄLÄMUUTOKSIKSI. (punainen on OAJ muutosesitys, yliviivattu osio esitetään poistettavaksi) 1 (11) LIITE 1 Lausuntopyyntöön OKM/41/010/2016 hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi OAJ ESITYKSET PYKÄLÄMUUTOKSIKSI (punainen

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Työpajapäivät Rokualla

Työpajapäivät Rokualla Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp

Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 1.6.2017 klo 12:15 / HE 39/2017 vp / Asiantuntijapyyntö Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, SASKY Vahva, monialainen toisen asteen koulutuksen

Lisätiedot

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku

Kirje 30.09.2014. 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten ja valtionosuuksien haku Kirje OKM/49/592/2014 30.09.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, nuorten aikuisten osaamisohjelma 2015 ja nuorten aikuisten osaamisohjelman täydentävä haku 2014

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Päätös OKM/162/531/2017 6.10.2017 Rautaruukki Oyj Panuntie 11 00620 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/162/531/2017, Rautaruukki Oyj:n vastine Asia Ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp

Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp Asiantuntijalausunto HE 39/2017 vp Sivistysvaliokunta 7.6.2017 klo 11:30 / HE 39/2017 vp / Asiantuntijapyyntö Kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti, SASKY Ammatillisen koulutuksen reformi Vahva, monialainen toisen

Lisätiedot

Norminpurku. Nina Lahtinen

Norminpurku. Nina Lahtinen Norminpurku Nina Lahtinen 050 3413964 Opetusalan normeja puretaan Lainsäädännön päällekkäisyyttä puretaan. Suunnitelmasta, joka koskee oppilaiden ja opiskelijoiden suojaamista kiusaamiselta ja häirinnältä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A 2 MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä Puretaan nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot