SAJO ry pähkinänkuoressa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAJO ry pähkinänkuoressa"

Transkriptio

1 SAJO ry pähkinänkuoressa Lepola Reija

2 TOIMINTA-AJATUS Yhdistys edistää jäsenistönsä ammatillista osaamista, palvelussuhteeseen liittyviä ehtoja ja työssä jaksamista, kehittää ammatillista koulutusta ja vaikuttaa koulutuspolitiikkaan. VISIO 2016 Yhdistys on merkittävä koulutusalan toimija ja haluttu yhteistyökumppani. Kaikki ammatillisen koulutuksen johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat jäseniämme ja toimivat koulutuksen ja yhdistyksen verkostoissa.

3 SAJO ry:n toiminnan tavoitteet - luoda edellytyksiä ammatillisen koulutuksen menestymiselle - kehittää jäsenistön palvelussuhteiden ehtoja pitää yllä vertaisverkostoa. Yhdistyksen hallitus toteuttaa em. tavoitteita neuvottelemalla työnantajajärjestöjen ja opetusviranomaisten edustajien kanssa, järjestämällä koulutus- ja tutkimustoimintaa sekä pitämällä huolta jäsentensä työsuhdeturvasta. Yhdistyksellä on edustus monessa opetusalan valtakunnallisessa kehittämistyöryhmässä.

4 STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT MENESTYSTEKIJÄT SITOVAT TAVOITTEET JA MITTARIT Jäsenet ja vaikuttavuus Jäsenet osallistuvat aktiivisesti yhdistyksen toimintaan Jäsenistön määrä kasvaa Jäsenyydestä on hyötyä Toimiva vertaistuki Yhdistyksen jäsenistö on monialainen Jäsenten määrä kasvaa vuosittain Osallistumisaktiivisuus kasvaa vuosittain Palvelussuhdeselvitys on tehty (2012) Hallitus ja jaostot Jaostojen toiminta käynnistyy Alueelliset jäsenryhmät aktivoituneet Verkostoyhteistyö on tuloksellista Toimivat jaostot ja alueelliset jäsenryhmät Toimivat suhteet verkostoihin Monipuoisten tiedotustapojen hyödyntäminen Yhdistyksellä viisi alajaostoa toiminnassa Alueellisia jäsenryhmiä toiminnassa 10 Prosessit ja sisäinen tehokkuus Yhdistys tuottaa jäsenistöä palvelevia tapahtumia Jäsenryhmien ja alajaostojen vaikuttavuus Aktiivinen vuorovaikutus jäsenistön kanssa Selkeä hallituksen sisäinen työnjako Ajantasainen vuosikello Hallituksen jäsenten ja muiden toimijoiden osaamisen lisääminen Jäsenten antama tapahtumapalaute esim. webropol Talous Yhdistyksen tulorahoitus mahdollistaa toiminnan ylläpitämisen ja kehittämisen Talous on vakaa Järjestötoiminnan kehittämiseen käytetään vähintään 5% jäsenmaksutuotosta

5 Miksi jäseneksi? pyrimme jäsenistömme palvelussuhteiden määrätietoiseen parantamiseen yhdistyksen kautta saat halutessasi myös Opettajien työttömyyskassan takaaman työttömyysturvan SAJO ry:n jäsenenä saat ammatillisen vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen järjestämme jäsenistöllemme vuosittain kaksi erityyppistä koulutus- ja virkistäytymistilaisuutta myönnämme avustusta johtajien aluetoimintaan ja tarjoamme vertaistukea yhdistyksen kautta voit vaikuttaa moniin itseäsi ja työtäsi koskeviin asioihin jäsenmaksumme on 25 euroa kuukaudessa (verovähennyskelpoinen)

6 Hallitus 2015 Tehtävänimeke Nimi Matkapuhelin Sähköpostiosoite Taustayhteisö Hallituksen puheenjohtaja Lepola Reija +358 (0) reija.lepola(a)sedu.fi Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu Hallituksen varapuheenjohtaja Juvonen Esa +358 (0) esa.juvonen(a)sakky.fi Hallituksen sihteeri Kähäri-Wiik Kaija +385 (0) Hallituksen jäsen Ede Rabbe +358 (0) kaija.kahariwiik(a)kpedu.fi Savon ammatti- ja aikuisopisto Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto rabbe.ede(a)optimaedu. Optima samkommun fi Hallituksen jäsen Alarova Raimo +358 (0) raimo.alarova(a)vsky.fi Hallituksen jäsen Turunen Jyrki +358 (0) jyrki.turunen(a)pkky.fi Hallituksen jäsen Wahlberg-Jauho Arja +358 (0) (Ede) Pylvänäinen Arto +358 (0) arja.wahlbergjauho(a)edu.hel.fi arto.pylvanainen(a)sask y.fi Valkeakosken ammattija aikuisopisto Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Stadin ammattiopisto Sastamalan koulutuskuntayhtymä (Juvonen) Harf Benjamin +358 (0) benjamin.harf(a)rediteq.fi Rediteq Oy (Kähäri-Wiik) (Alarova) (Turunen) Sivonen Raimo +358 (0) raimo.sivonen(a)kao.fi Kainuun ammattiopisto Manninen Kauko +358 (0) Pölönen Harri +358 (0) harri.polonen(a)pkky.fi kauko.manninen(a)rasek Raision ammattiopisto o.fi Pohjois-Karjalan Ammattiopisto (Wahlberg-Jauho) Sammalvaara Susanna +358 (0) susanna.sammalvaara(a) Vantaan ammattiopisto vantaa.fi

7 Lue lisää Kiitos!

TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2012 31.12.2012

TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2012 31.12.2012 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2012 31.12.2012 1. Hallituksen kokoonpano ja hallitustyöskentely: Hallitustyöskentelyn vuosikello on esitetty liitteessä 1. Hallituksen jäsenet, varajäsenet ja heidän osallistumisensa

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi hankkeen käynnistysseminaari 8.2.2010 Tellervo Tarko Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 31. Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Johan Hahkala Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 2. Axxell Utbildining Ab. 3. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 4. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 5. Etelä-Savon

Lisätiedot

Kirkon Hallintovirkamiehet

Kirkon Hallintovirkamiehet Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A 1 57100 Savonlinna 044 7768024 kihv.ry@kolumbus.fi http://www.kirkonhallintovirkamiehet.fi/ Kirkon Hallintovirkamiehet ry on keskusjärjestöihin kuulumaton

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea

Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Kilpailutoiminta osana koulutuksen järjestäjän arkea AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava ammatillisen koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi

Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Pedagogisen johtamisen (oppimisen johtamisen) kehittämishanke 2011-2012 8.2.2011 Seminaari, Vantaa Pedagogisen johtamisen kehittämishanke Tavoitteena on

Lisätiedot

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS

KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut 2014-2018 KOORDINOIJAN TILANNEKATSAUS Verkostopäivä 21.11.2014 Marja Veikkola, koulutuskokeilujen koordinaattori (Osekk) Koulutuskokeilujen koordinointi Opetushallitus

Lisätiedot

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma

Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Välinehuollon, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen kokeiluohjelma Aira Rajamäki Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilun yhteistyöpäivä 29.9.2014 Amiedu 29.9.2014

Lisätiedot

Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä 2014

Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä 2014 Kuntayhtymän johtoryhmä 108 10.12.2013 Kuntayhtymän hallitus 248 18.12.2013 Kuntayhtymän hallitus 43 25.03.2015 Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä 2014 381/02.05.01/2013 Kuntayhtymän johtoryhmä 10.12.2013

Lisätiedot

Voimassa olevat järjestämissopimukset

Voimassa olevat järjestämissopimukset Voimassa olevat järjestämissopimukset Koulutuksen järjestäjä Tutkintotilaisuuksista vastaava oppilaitos Adulta Oy tutkinto Adulta Oy AEL Ami-säätiö / Amiedu Ami-säätiö / Amiedu myyntiedustaja, kodintekniikan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 30.11.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 30.11.2010 klo 9.15 16.00 Paikka: JHL, Sörnäisten rantatie 23 Paikalla:

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

Keskuspuiston kamaristrategia 2012-2015. Keskuspuiston Nuorkauppakamari Helsinki ry Worldwide Federation of Young Leaders and Entrepreneurs

Keskuspuiston kamaristrategia 2012-2015. Keskuspuiston Nuorkauppakamari Helsinki ry Worldwide Federation of Young Leaders and Entrepreneurs Keskuspuiston kamaristrategia 2012-2015 Keskuspuiston Nuorkauppakamari Helsinki ry Worldwide Federation of Young Leaders and Entrepreneurs Visio 2012-2015 Keskuspuiston nuorkauppakamari vuonna 2015 on

Lisätiedot

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki 23.-24.4.2016

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki 23.-24.4.2016 MIEHET A-SARJA 1. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Lappia 2. Tampereen Seudun ammattiopisto Tredu Tredu 3. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylä 4. Sastamalan koulutuskuntayhtymä Sasky

Lisätiedot

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU

Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU 1 (6) Aika: Tiistai 21.12.2010 klo 10.17-14.07 Paikka: Turun aikuiskoulutuskeskus, Kärsämäentie 11, 20630 TURKU Läsnä Arto Saarelainen Puheenjohtaja Jyväskylän aikuisopisto Marja Heino Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HITSAUKSEN JA LEVYTEKNIIKAN PÖYTÄKIRJA 1 / 5 TUTKINTOTOIMIKUNTA 8217

HITSAUKSEN JA LEVYTEKNIIKAN PÖYTÄKIRJA 1 / 5 TUTKINTOTOIMIKUNTA 8217 HITSAUKSEN JA LEVYTEKNIIKAN PÖYTÄKIRJA 1 / 5 TUTKINTOTOIMIKUNTA 8217 AIKA : 16.12.2010, KLO 12.40 16.00 PAIKKA : Koulutuskeskus SALPAUS.Lahti LÄSNÄ : Erkki Sortti, puheenjohtaja Harri Kuutti Esa Malinen,poissa

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

KATTO-STRATEGIA 2011-2015

KATTO-STRATEGIA 2011-2015 KATTO-STRATEGIA 2011-2015 Ä ON SISÄLTÖ.... 3 -AJATUS JA ARVOT....... 4 TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA.... 7.1 JÄSENTOIMINNAN TAHTOTILA 2015. 7.2 JÄSENTOIMINNAN TOIMENPIDE-ESITYKSET....... 8 EKONOMIELÄMÄN KAIKKIIN

Lisätiedot

Koordinaattorin tilannekatsaus

Koordinaattorin tilannekatsaus Koordinaattorin tilannekatsaus HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOULUTUSKOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 19.5.2015 Marja Veikkola Vuoden 2014 väliraportin tietojen kerääminen Webropol kysely 2.1. - 23.1.2015 (raportti

Lisätiedot

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja

TOPLAKE Työssäoppimisen laatu ja RATKAISUYHTEENVETO 2011 VALTIONAVUSTUS Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen mom.29.20.20 (va:231) 1 200 000 euroa Avustuksen saaja Hanke Koordinaattori Myönteiset päätökset 1. Axxell

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Ahlmanin koulun säätiö

Lisätiedot

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry . Muuttuvaan osaamistarpeeseen vastaaminen Johan Hahkala, toiminnanjohtaja 12.02.2013 Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry AMKE ry kokoaa yhteen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on kattava

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Teollisuus. 603 Koneistus. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen. Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus.

Teollisuus. 603 Koneistus. Lajivastaavat. Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen. Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus. Teollisuus 603 Koneistus Kuva: Skills Finland / Jaakko Manninen Lajivastaavat Tero Kuusisto Koulutuskeskus Salpaus tero.kuusisto(at)salpaus.fi 1 / 9 puh. 044 708 0637 Tommi Ratia Koulutuskeskus Salpaus

Lisätiedot

Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä vuodelle 2015

Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä vuodelle 2015 Kuntayhtymän johtoryhmä 110 09.12.2014 Kuntayhtymän hallitus 261 17.12.2014 Henkilöstön tulospalkkiojärjestelmä vuodelle 2015 448/02.05.00/2014 Kuntayhtymän johtoryhmä 09.12.2014 110 PKKY:ssä on ollut

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi Pedagogisen johtamisen kehittämishanke 2011-2012 Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Seinäjoella

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015

Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015 8540 Välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 17.3.2015 Välinehuollon tutkintotoimikunnan linjaukset välinehuoltoalan perustutkinnon järjestämissopimuksissa ja tutkintotilaisuuksissa

Lisätiedot

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen Taustaa Suomen Pakolaisavusta Järjestö perustettiin vuonna 1965 uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

Ammatillinen perustutkintokoulutus

Ammatillinen perustutkintokoulutus Hallitus 80 16.12.2011 Luksian tuloksellisuusrahoitus 2012 KYH 80 Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuus otettiin ensimmäisen kerran osaksi yksikköhinnan määräytymisperustetta vuoden 2006 rahoituksessa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Kokous. keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Kokous. keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 12.1.2011 1(6) Vanhustyön tutkintotoimikunnan kokous Aika keskiviikko 12.1.2011 klo 10.00 16.15 Kampin palvelukeskus, Salomonkatu 21 B Jokiranta Raili Kauppila

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 14.3.2014 Pekka Keränen

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 14.3.2014 Pekka Keränen TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 14.3.2014 Pekka Keränen Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä OSAO:ssa Kehittämis- ja palvelutehtävä liittyy aluestrategioihin (Pohjois- Pohjanmaan), järjestäjän

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2014 www.seivastalli.fi NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

TALOTEKNIIKAN VERKOSTOLLA TULOSTA

TALOTEKNIIKAN VERKOSTOLLA TULOSTA TALOKS www.taloks.fi TALOTEKNIIKAN VERKOSTOLLA TULOSTA 2008 Hankkeen tavoitteet Kehittää alan koulutustarjontaa siten että pystytään vastaaman työelämän osaamistarpeisiin riippumatta siitä missä päin Suomea

Lisätiedot

Poissa: Marja Heino Varapuheenjohtaja Turun aikuiskoulutuskeskus Mikko Pöyry Jäsen Appelsiini Finland Oy

Poissa: Marja Heino Varapuheenjohtaja Turun aikuiskoulutuskeskus Mikko Pöyry Jäsen Appelsiini Finland Oy 1 (6) Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 10.17-14.58 Paikka: Faktia Koulutus Oy, Perkiöntie 9, 30300 FORSSA Läsnä Arto Saarelainen Puheenjohtaja Jyväskylän aikuisopisto Petteri Heimonen Jäsen Pohjoisen Keski-Suomen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa:

Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Tutkinnon järjestäjät Yrittäjyysalan tutkintotoimikunnalla (nro 8542) on voimassa oleva järjestämissopimus seuraavien järjestäjien kanssa: Ammattitutkinnot Yrittäjän ammattitutkinto Amiedu Ammattiopisto

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus)

AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA 2014-2016 (oppilaitosmuotoinen koulutus) 27.6. AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRÄT VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) ten jaksotus KOKO MAA 150 151 150 701 550 149 210-1 491 148 210-1 000 550-976 -1 941 kokonais, OKM päätös 27.6.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintasuunnitelma 2011. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintasuunnitelma 2011 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Yleistä 2 Yhdistyksemme on perustettu 9.5.1937, vuosi 2011 on yhdistyksemme 74. toimintavuosi. Jäsenmäärämme 1.1.2010 oli 786. Toiminta-ajatuksemme

Lisätiedot

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt

Ennakoiva strategia. Tulevaisuus- näkymät. Suunniteltu tulevaisuus. Nykytila. Mennyt ENNAKOIVA STRATEGIA Ennakoiva strategia Mennyt Nykytila Suunniteltu tulevaisuus Tulevaisuus- näkymät Strategialinjaukset Ennakoiva strategia Suunniteltu tulevaisuus Palvelut Henkilöstö Yleiset ja toimialakohtaiset

Lisätiedot

SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY. Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010

SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY. Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010 SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010 1 Yhdistyksen nimi on Suomen musiikkiterapiayhdistys Musikterapiföreningen i Finland ry Yhdistyksen

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 19.11.2010 no. 8312 Optima-kokous Tutkintotoimikunnan sähköpostikokous Aika: perjantai 19.11.2010 klo 9.00 tiistai 23.11. klo 15.00 Paikka: Optima-kokous

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151

KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1 000 147 000-1 500-651 -1 651-3 151 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAMÄÄRIEN SOPEUTTAMINEN VUOSINA - (oppilaitosmuotoinen koulutus) kokonais, 1.1. OKM esitys OKM esitys OKM esitys esitys -16 KOKO MAA 150 151 149 500-651 148 500-1

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Aikuiskoulutusorganisaatioiden nykytilan kartoitus 2011

Aikuiskoulutusorganisaatioiden nykytilan kartoitus 2011 Aikuiskoulutusorganisaatioiden nykytilan kartoitus 2011 1. Minkä ELY-keskuksen alueella pääosin toimitte? Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Häme Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kehity kemian ammattilaisena suorita näyttötutkinto Kemianteollisuus on jatkuvasti kehittyvä toimiala, jonka

Lisätiedot

Melan strategia 2009 2013

Melan strategia 2009 2013 Melan strategia 2009 2013 Päivi Huotari Hallitus 28.10.2008 Melan tehtävä ja toiminta-ajatus Vakuuttavaa hyvinvointia Melan tehtävänä on parantaa maatalousyrittäjien ja apurahansaajien hyvinvointia elämän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA Kansainvälisesti taitava henkilöstö ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden vahvistajana teemaseminaari 1.10.2015 Kansainvälisten asioiden päällikkö Aino Malin

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi kokoon kutusutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tieto- ja tietoliikennetekniikan tutkintotoimikunta 8326 Aika: Torstai 1.9.2011 alkaen kello 10:00 Paikka: Koulutuskeskus Salpaus, Ståhlberginkatu 6 15110 Lahti Läsnä: Jari Taimi puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö AMOS/Koskimäki. Päivitetty 15.1.2016 AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄT OMISTUSTYYPEITTÄIN 1.1.2016 LUKIEN Yhteensä 126 järjestäjää Kunnat (9) Helsingin kaupunki Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki Kouvolan kaupunki Oulun kaupunki

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 16.3.2011 1(7) Kokous. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 16.3.2011 1(7) Kokous. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Vanhustyön tutkintotoimikunta 8336 PÖYTÄKIRJA 16.3.2011 1(7) Vanhustyön tutkintotoimikunnan kokous Aika keskiviikko 16.3.2011 klo 10.00 13.55 Kirkkohallitus, Satamakatu 11 Paikalla Poissa Kauppila Riitta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Ravintolapalveluverkosto Oppilaitosravintoloiden johtajat, esimiehet, vastuuhenkilöt Hyvää Pataa 7.-8.6.2011 Seinäjoella www.amke.fi ja www.dynamo.amke.fi Ravintolapalveluverkosto

Lisätiedot

KoKoA - Koulutetut kokemusasiantuntijat ry. 17.10.2014 Helsinki, Rajapinnalla Mikael Söderström KoKoa Koulutetut kokemusasiantuntijat ry

KoKoA - Koulutetut kokemusasiantuntijat ry. 17.10.2014 Helsinki, Rajapinnalla Mikael Söderström KoKoa Koulutetut kokemusasiantuntijat ry KoKoA - Koulutetut kokemusasiantuntijat ry 17.10.2014 Helsinki, Rajapinnalla Mikael Söderström KoKoa Koulutetut kokemusasiantuntijat ry KoKoA ry:n taustaa Mielen avain hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuksessa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa. 1(5) YLEISTÄ 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Nuoli-Haukat r.y. ja sen kotipaikka on. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Kieli 3 Toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot