Turvallinen käyttäytyminen toiminnan voimavara

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallinen käyttäytyminen toiminnan voimavara"

Transkriptio

1 Turvallinen käyttäytyminen toiminnan voimavara Kaarin Ruuhilehto, VTT 20 vuotta tulityökoulutusta -juhlaseminaari Tampere

2 Tietoa ja taitoa on koulutettu jo 20 vuotta. Kurssit ovat tuottaneet jo yli osaajaa. Suurpalovahingot Tulitöiden osuus kokonaisvahingoista % Tulitöiden turvallisuuskoulutus alkoi % 5 v keskiarvo

3 Mutta 3

4 Putkimiehen haalarit syttyivät palamaan hänen yrittäessään sammuttaa polkemalla hiomakipinästä syttynyttä rättiä TOT-raportti 7/01

5 Tapaturmaan johtaneet tekijät Työssä laiminlyötiin tulityöohjeita, vaikka putkimies oli saanut tulityökortin viikkoa aikaisemmin Alkusammutuskalustoa olisi pitänyt ehdottomasti käyttää. Tulipalo olisi ollut sammutettavissa ilman suurempaa kiirettä vieressä olleilla sammuttimilla. Tulityöohjeiden laiminlyönti Väärä tulipalon sammutustapa Haalarit syttyivät palamaan Putkimiehen kulkema reitti haalareiden sytyttyä palamaan Hidastunut haalarien sammutus 5

6 Vastaavien tapaturmien torjunta Työvaatetuksen valinnan tulisi perustua työn ja työolosuhteiden riskien arviointiin. Lähde: SPEK Tulityöohjeiden tarkka noudattaminen SFS 5900 Tulityökortti Suojaustoimenpiteet Alkusammutuskalusto Tulityövartiointi Sopiva työvaatetus Työpistekohtainen suojapeite 6

7 Ihminen voi vaikuttaa turvallisuuteen negatiivisesti tai positiivisesti Inhimillinen virhe, virheellinen toiminta Ohjeiden vastainen toiminta Ohjeiden noudattamatta jättäminen, ohjeiden laiminlyönti Ihminen toimii tilanteessa järkevästi ja oikein ja haluaa tehdä työnsä hyvin (turvallisesti, laadukkaasti ja tehokkaasti). Jälkikäteen voidaan todeta toiminnan tietyssä tilanteessa olleen huolimatonta, virheellistä tai epätarkoituksenmukaista. Silloin on helppo osoittaa, mitä tärkeää tietoa on jäänyt käyttämättä tai tekijöitä huomioimatta tai tekoja tekemättä. Inhimilliset ja organisatoriset tekijät vaikuttavat siihen, miten hyvin ihminen voi ennen työhön ryhtymistä ja työtä tehdessään havaita kaikki turvallisen tekemisen vaatimukset ja toimia oikein. 7

8 8

9 Mikä on turvallista käyttäytymistä? Mistä käyttäytymisen turvallisuus syntyy? Mikä erottaa turvallisen ja ei-turvallisen käyttäytymisen? Voiko sama käyttäytyminen olla sekä turvallista että ei-turvallista? Mikä auttaa lisäämään turvallista käyttäytymistä? (Mikä auttaa lisäämään käyttäytymisen turvallisuutta?) Mikä on koulutuksen rooli? Mikä on tulityökorttikoulutuksen rooli? 9

10 Onnettomuus syntyy syiden ja seurausten ketjuna. Ihminen samanlainen komponentti, olemassa yksi paras tapa suorittaa työtehtävä. Noudattaako ihminen suunniteltua ja ohjeistettua tehokkainta ja turvallisinta työtapaa? Turvallinen käyttäytyminen: Ohjeen mukaisesti Onnettomuus syntyy järjestelmän virheistä ja suojausten pettäessä. Ihminen on omanlainen komponentti, toimii tietyin, järjestettävissä olevin edellytyksin. Millaisia virheitä ihminen tekee? Voiko hän suorittaa työn tehokkaasti ja turvallisesti? Turvallinen käyttäytyminen: Työsuoritus suunniteltaessa luoduin ja johtamalla ylläpidetyin edellytyksin. Onnettomuus syntyy normaalissa toiminnassa. Ihminen mukauttaa suorituksensa tehtävän vaatimusten ja olosuhteiden mukaan. Miten ihminen ennakoi tilanteita, tarkkailee vaaroja ja varautuu tuleviin uhkiin? Turvallinen käyttäytyminen: Työsuoritus tilanteen ja olosuhteiden vaatimusten mukaisesti. 10

11 Suoritus Ennakointi Tilannekohtaisesti mukautettu tapa. Odottamattomat yhteensattumat - >kielteisiä seurauksia. Yksi turvallinen tapa, poikkeamat vaaraan johtavia rikkomuksia. Käyttäytyminen käsitteenä laajenee. Organisointi Yksi turvallinen tapa, poikkeamat virheitä, joista organisaatio voi oppia. Organisointi 11

12 Tulityökorttikoulutus ja työn vaatimukset? Ohjeen mukaan - analysoi tehtävä ja määrittele tehokas ja turvallinen työtapa - valitse soveltuvimmat henkilöt työn vaatimuksiin nähden - kouluta henkilöt suorittamaan työ vaaditulla tavalla turvallisesti - varmista työtavan noudattaminen (esimerkiksi rahallisilla palkkioilla) Suoritustason työntekijät Ihmiselle mahdollinen Ihmisellä on inhimilliset rajoituksensa, jotka ylitetään - luomalla työ ja -ympäristö ihmiselle sopivaksi - järjestelemällä työpiste ihmiselle sopivaksi - valitsemalla ja kouluttamalla sopivat ihmiset työhön. Valvojat Luvanantajat Suunnittelijat Riskienhallinta osa kaikkien työtä. - Kokonaiskuva - Suorituspaineet - Turvallisuuskulttuuri Ennakoiva turvallisuusjohtaminen Ihmisen tehokkuus perustuu hänen mukautuvaisuuteensa ja joustavuuteensa. - optimaalinen suoritus tässä ja nyt; - ristiriitaisten tavoitteiden hallinta. Organisaation kaikilla tasoilla - ennakoitava muutoksia ja häiriöitä - tarkkailtava riskejä ja niiden kehittymistä - varauduttava vastaamaan uhkiin YRITYSJOHTO 12

13 perustuu riskien arvioimiseen 1. Riskienarviointi on yksi vaihe yritysten ja työpaikkojen riskienhallinnan prosessia 2. Riskien arviointia on myös se, kun ihminen toimeen tarttuessaan valitsee toimintatapansa Riskin havaitseminen Riskin tulkinta 13

14 Objektiivinen riski tilanteen todellinen riskitaso Esiintymisen todennäköisyys ja seurausten vakavuus Subjektiivinen riski Ilmaistu riski ihmisen havaitsema ja tulkitsema riski tilanteessa miten paljon ihminen ilmaisee pitävänsä jotain asiaa riskinä millaisen kuvan kokemastaan riskistä henkilö haluaa antaa muille Riskien yliarvioiminen tai aliarvioiminen riskeistä johtuen arviot erilaiset ihmisistä johtuen arviot erilaiset sosiaalinen yhteisö Riskikäyttäytyminen/ riskinotto henkilö ryhtyy toimintaan, jonka tuloksista sekä seurauksista vallitsee epävarmuus Suuri riskiarvio ei välttämättä varjele riskinotolta Flink-Reiman-Hiltunen,

15 Nämä riskit aliarvioidaan yliarvioidaan Normaali ja toistuva tilanne, joka ei ennenkään ole ollut vaaraksi Vahingoittaa yhtä kerrallaan, hitaasti Jos tilanne on itse päätetty, tehdään jotain omasta halusta Jos riski on henkilökohtainen eikä kohdistu muihin Jos potentiaalinen palkinto on suuri Itse ja asiantuntijat tietävät paljon Jos arvioija on elämyshakuinen persoonallisuus Jos muut ryhmässä eivät ilmaise pitävänsä sitä suurena Jos arvioija kokee riskin niin suureksi, että turvautuu puolustusmekanismeihin Ainutkertainen tilanne Uusi ja ennen kokematon Katastrofaalinen, vahingoittaa suurta määrää äkisti Pelottava Muiden päättämä Ei ole omassa kontrollissa Hyötyä on vaikea arvioida tai se menee muille Jos asia tai tilanne on helposti mielessä kuviteltavissa vaaralliseksi Itse ja asiantuntijat tietävät vähän Jos arvioija kokee muista syistä johtuvia negatiivisia tunteita Ihmisen (> versus luonnon) aiheuttama Jos muutkin ryhmässä ilmaisevat pitävänsä sitä suurena 15

16 Riskin havaitsemiseen ja riskikäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä ihminen pyrkii toimimaan siten kuin hän tilanteessa näkee parhaaksi (mielekkyysperiaate; eheys, hyvyys, tasapaino) tilanteen tulkintaan ja merkityksen luomiseen vaikuttavat mm. sukupuoli (naisten arviot korkeampia) ikä (vanhemmiten riskin vähättely vähenee) tunteet (negatiivinen tunnetila korottaa riskiarvioita) motivoitumisen tyyli (välttämään herkistyminen korottaa riskiarviota) sosiaalinen yhteisö todetut hyödyt persoonallisuuspiirteet (ulospäin suuntautuneisuus, neuroottisuus, avoimuus, tunnollisuus, sovinnollisuus) elämyshakuisuus (myönteistä tai kielteistä) 16

17 Kirjallisuutta Flink Anna-Liisa, Reiman Teemu, Hiltunen Mika (2007) Heikoin lenkki? - Riskienhallinnan inhimilliset tekijät. Edita. Hki. Hollnagel, E Resilience Engineering: Why, What and How. Esitys NoFS 2007 konferenssissa, Tampereella kesäkuuta 2007, Työterveyslaitos: BC7D-0FD515EA4BB7/0/Erik_Hollnagel.pdf Hollnagel, E Barriers and Accident Prevention. Ashgate Publishing Ltd. Hampshire, England. Reason, J. (1997) Managing the Risks of Organizational Accidents. Ashgate. Hampshire, England. 252 s. Reiman Teemu, Oedewald Pia (2008) Turvallisuuskriittiset organisaatiot. Onnettomuudet, kulttuuri ja johtaminen. Edita. Hki. 17

Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija Kaarin Ruuhilehto, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki

Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija Kaarin Ruuhilehto, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki Työnteko räjähdysvaarallisessa tilassa mitä väliä? Erikoistutkija, VTT HenRi-hankkeen loppuseminaari 14.2.2008, Tukes, Helsinki Tehtäväksi sain psykologin puheenvuoro ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavista

Lisätiedot

Vaaratapahtumien käsittelijän vaativa tehtävä

Vaaratapahtumien käsittelijän vaativa tehtävä Vaaratapahtumien käsittelijän vaativa tehtävä Kaarin Ruuhilehto, VTT Vaaratapahtumien raportointiverkoston seminaari Vaasa 28.10.2008 Esityksen sisältö Ohjaanko kukoistamaan vai lakastumaan? Apu voidaan

Lisätiedot

Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat

Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat Turvallisuusasenteet ja turvalliset työtavat erityisasiantuntija Jarmo Vorne http://www.tttdigi.fi/index.php?mid=15&pid=57&aid=2774 Miksi henkilöt työskentelevät ei turvallisesti? Henkilö ei usko joutuvansa

Lisätiedot

Laivanrakennus, metalliteollisuus TOT 7/01

Laivanrakennus, metalliteollisuus TOT 7/01 TOT-RAPORTTI 7/01 Putkimiehen haalarit syttyivät palamaan hänen yrittäessään sammuttaa polkemalla hiomakipinästä syttynyttä rättiä TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Putkimies oli irrottamassa rakennettavan

Lisätiedot

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi

Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Resilientti kansalaisyhteiskunta ja pelastustoimi Teija Mankkinen Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Sähköposti: teija.mankkinen@spek.fi Puhelin: 040-161 7787 Toiminnan

Lisätiedot

Laadun ja turvallisuuden kehittäminen vaaratapahtumista oppimalla

Laadun ja turvallisuuden kehittäminen vaaratapahtumista oppimalla Laadun ja turvallisuuden kehittäminen vaaratapahtumista oppimalla Arto Helovuo M.Sc. (Human Factors and Systems Safety) Lentokapteeni, Finnar Oyj Toimialajohtaja, Qreform Oy Joka kymmenes potilas Study

Lisätiedot

Organisaation potilasturvallisuuden edellytysten arviointi DISC-mallin avulla kaksi tapaustutkimusta. Organisaatio analyysiyksikkönä

Organisaation potilasturvallisuuden edellytysten arviointi DISC-mallin avulla kaksi tapaustutkimusta. Organisaatio analyysiyksikkönä 1 Organisaation potilasturvallisuuden edellytysten arviointi DISC-mallin avulla kaksi tapaustutkimusta Pietikäinen, E., Reiman, T., Macchi, L. & Oedewald, P. 26.1.2011 Potilasturvallisuuden tutkimuspäivät,

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen?

Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? Turvallisuuskulttuuri - Mikä estää tai edistää johtajan sitoutumista turvallisuuteen? 28.4.2016 Jouni Kivistö-Rahnasto Professori Turvallisuus ja riskienhallinta 30-vuotta sitten Asenne ei ratkaise! se

Lisätiedot

Ennakoiva ja joustava turvallisuuden johtaminen

Ennakoiva ja joustava turvallisuuden johtaminen Ennakoiva ja joustava turvallisuuden johtaminen Teuvo Uusitalo, VTT RATUKE seminaari 12.11.2009 Esityksen sisältö Ennakoiva turvallisuuden johtaminen tutkimushanke Mitä ennakoiva ja joustava turvallisuuden

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä

Hyvinvointia työstä Hyvinvointia työstä www.ttl.fi/sujuva Julkaistu 11.05.2015 1 Inhimilliset virheet ja niiden vähentäminen työpaikoilla Sujuvaa työtä, vähemmän virheitä -tutkimushankkeen tuloksia Vuokko Puro, Henriikka

Lisätiedot

TURVALLISESTI VAIHTOON - ENNAKOIDEN JA VARAUTUEN

TURVALLISESTI VAIHTOON - ENNAKOIDEN JA VARAUTUEN Lähde: Ranta/Turvallisuusjohtaja/Laurea TURVALLISESTI VAIHTOON - ENNAKOIDEN JA VARAUTUEN TYÖRYHMÄ: Pertti Hukkanen ja Riikka Hälikkä, DIAK Tiina Ranta, Laurea-ammattikorkeakoulu Solja Ryhänen, Jyväskylän

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri. Säteilyturvallisuuspäivät 2018 Elina Pietikäinen Awanic Oy

Turvallisuuskulttuuri. Säteilyturvallisuuspäivät 2018 Elina Pietikäinen Awanic Oy Turvallisuuskulttuuri Säteilyturvallisuuspäivät 2018 Elina Pietikäinen Awanic Oy elina.pietikainen@awanic.fi Hallituksen esitys säteilylaiksi (HE 28/2018) korostaa turvallisuuskulttuurin ylläpitämisen

Lisätiedot

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet

Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Riskienarvioinnin perusteet ja tavoitteet Jukka Tamminen Yli-ins., DI TSP-Safetymedia Oy 1 Työsuojelun valvonnan vaikuttamisen kohteet TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖTURVALLISUUDEN HALLINTA Organisaatio

Lisätiedot

Turvallisuus ja riskienhallinta terveydenhuollossa - miksi onnettomuuksia kuitenkin tapahtuu? Aaro Toivonen turvallisuuspäällikkö

Turvallisuus ja riskienhallinta terveydenhuollossa - miksi onnettomuuksia kuitenkin tapahtuu? Aaro Toivonen turvallisuuspäällikkö Turvallisuus ja riskienhallinta terveydenhuollossa - miksi onnettomuuksia kuitenkin tapahtuu? Aaro Toivonen turvallisuuspäällikkö Tervetuloa epämukavuusvyöhykkeelle! Sisällys 1. Organisaatioturvallisuuden

Lisätiedot

Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa - työterveyshuollon näkökulma

Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa - työterveyshuollon näkökulma Hyvinvointia työstä Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa - työterveyshuollon näkökulma Perjantai- meeting, Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 30, Helsinki 22.1.2016 Erikoistutkija Anna-Maria Teperi,

Lisätiedot

Turvallisuus on muutakin kuin paloturvallisuutta / Joona Vuorenpää, Viljami Vuorela, Tuomo Karppinen

Turvallisuus on muutakin kuin paloturvallisuutta / Joona Vuorenpää, Viljami Vuorela, Tuomo Karppinen Turvallisuus on muutakin kuin paloturvallisuutta 11.2018 / Joona Vuorenpää, Viljami Vuorela, Tuomo Karppinen MITÄ TURVALLISUUS ON Onko turvallisuus uhkan ja vaaran poissaoloa? Tunne tuntuu turvalliselta,

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet

Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Työn vaarojen selvittämisen ja riskien arvioinnin periaatteet Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK Paivi.rauramo@ttk.fi 1 Turvallisuusjohtamisen perusmalli EU:ssa Vaarojen ja haittojen

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna

Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna Potilasturvallisuuden johtaminen turvallisuuskävelyt työkaluna Arto Helovuo M.Sc. (Human Factors and Systems Safety) Lentokapteeni, Finnar Oyj Toimialajohtaja, Qreform Oy Turvallisuuden hallinnan lähtökohtia

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Turvallisuuskulttuuri ja johtaminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Turvallisuuskulttuuri ja johtaminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Turvallisuuskulttuuri ja johtaminen Turvallisuuskulttuuri (1/2) Kulttuuri vaikuttaa yhteisön jäsenten tapaan toimia Samankaltaiset arvot, ajattelumallit,

Lisätiedot

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö

Nuoret liikenteessä. Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuoret liikenteessä Antero Lammi Koulutuspäällikkö Nuorten vakavissa onnettomuuksissa on usein iso kasauma riskejä Nuorten liikenneturvallisuustilanne Vuonna 2009 18-20 vuotiaita kuolleita 30 ja loukkaantuneita

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ

TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ TYÖSUOJELUVASTUUT ESIMIESTYÖSSÄ Koulutuksen tavoite on antaa esimiehille valmiudet ottaa vastuu henkilöstön työturvallisuudesta perehdyttämällä osallistujat työturvalainsäädännön vaatimuksiin ja esimiestyöhön

Lisätiedot

Turvallisuudesta ja riskienhallinnasta terveydenhuollossa

Turvallisuudesta ja riskienhallinnasta terveydenhuollossa Turvallisuudesta ja riskienhallinnasta terveydenhuollossa Aaro Toivonen turvallisuuspäällikkö Tervetuloa epämukavuusvyöhykkeelle! 1 Sisällys 1. Organisaatioturvallisuuden kokonaisuus 2. Vaara- ja uhkatilanteiden

Lisätiedot

Turvallisuusjohtamisjärjestelmäyleistä

Turvallisuusjohtamisjärjestelmäyleistä Turvallisuusjohtamisjärjestelmäyleistä Heidi Niemimuukko 12.3.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esitys Turvallisuusjohtamisjärjestelmä konseptina Miksi turvallisuusjohtamista? Johtamisjärjestelmässä

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri ja sen kehittäminen kouluttajan näkökulmasta

Turvallisuuskulttuuri ja sen kehittäminen kouluttajan näkökulmasta Turvallisuuskulttuuri ja sen kehittäminen kouluttajan näkökulmasta Tulitöiden kurssinjohtajapäivät, 14.5.2014, Porvoo Teemu Reiman Teemu.reiman@vtt.fi 2 Turvallisuuskriittiset organisaatiot Turvallisuuskriittisiksi

Lisätiedot

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta

edistäminen Näkyvä turvallisuuden johtaminen Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Valmius Perehdytys Kehitettävien työtapojen valinta valinta keskustelut Havainnointi- ja ja palautteenantomenettely Edellytysten kehittäminen Työtapojen analyysi Turvallista käyttäytymistä edistämällä turvallisuus viedään uudelle, entistäkin paremmalle tasolle.

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 2 Turvallisuus prosessilaitoksen suunnittelussa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Putkisto- ja instrumentointikaavio 3. Poikkeamatarkastelu

Lisätiedot

VAPAUDEN JA ASIANTUNTIJUUDEN JOHTAMINEN. Jukka Ahonen

VAPAUDEN JA ASIANTUNTIJUUDEN JOHTAMINEN. Jukka Ahonen VAPAUDEN JA ASIANTUNTIJUUDEN JOHTAMINEN Jukka Ahonen ERILAISIA ASIANTUNTIJOITA Asiantuntijoita ei voi johtaa saman kaavan mukaan Miten johto voi ymmärtää ja ennakoida erilaisten ihmisten käyttäytymis-

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Inhimilliset tekijät ja turvallisuus mitä voimme oppia ilmailusta? 7.9.2009. Arto Helovuo

Inhimilliset tekijät ja turvallisuus mitä voimme oppia ilmailusta? 7.9.2009. Arto Helovuo Inhimilliset tekijät ja turvallisuus mitä voimme oppia ilmailusta? 7.9.2009 Arto Helovuo Mitä turvallisuus on käytännössä? Potilasturvallisuus = terveydenhuolto-organisaatioiden ja terveydenhuollon ammattilaisten

Lisätiedot

Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen. MS-E2194 Björn Wahlström 1-3 syyskuuta 2015

Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen. MS-E2194 Björn Wahlström 1-3 syyskuuta 2015 Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen MS-E2194 Björn Wahlström 1-3 syyskuuta 2015 Kurssikokonaisuus Ensimmäinen päivä, 1.9 kurssikokonaisuus, muutama onnettomuus, miksi onnettomuudet tapahtuvat,

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi -tapaaminen Helsingissä Jouko Heikkilä ja Kaarin Ruuhilehto

Tutkimus tutuksi -tapaaminen Helsingissä Jouko Heikkilä ja Kaarin Ruuhilehto 7XUYDOOLVXXVMDULVNLNl\WWl\W\PLQHQ ± VLLQlSlKDDVWH Tutkimus tutuksi -tapaaminen Helsingissä 24.9.2004 Jouko Heikkilä ja Kaarin Ruuhilehto 7XUYDOOLVHWW\ WDYDW 9lOLQHLWl Nl\WWl\W\PLVHQ PXXWRNVHHQ MD MXXUUXWWDPLVHHQ

Lisätiedot

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Sari Kukkamaa Neuropsykologi (OYS Neurokirurgia) Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Psykologiliiton liikennepsykologian

Lisätiedot

Hyppylentämisen Turvallisuusseminaari. Skydive Finland ry & Laskuvarjotoimikunta Utti, Finland

Hyppylentämisen Turvallisuusseminaari. Skydive Finland ry & Laskuvarjotoimikunta Utti, Finland Hyppylentämisen Turvallisuusseminaari Skydive Finland ry & Laskuvarjotoimikunta 5.-6.1.2019 Utti, Finland Hyppylentämisen riskikartoitus 2 Riskinarviointi NCO.SPEC.105 Ennen hyppylentotoiminnan aloittamista

Lisätiedot

Sairaankuljetuksen turvallisuus on johtamista SEMINAARI

Sairaankuljetuksen turvallisuus on johtamista SEMINAARI Sairaankuljetuksen turvallisuus on johtamista SEMINAARI 27.4.2006 Kuva: STM 2005 (muokattu) 2 Kuva: SaTuRH 3 Kuva: SaTuRH 4 Sairaankuljetustyön riskeille on tyypillistä: Riippuvuus hälytystehtävistä ja

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka

Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Riskienhallinta- ja turvallisuuspolitiikka Tavoite Riskienhallinta ja turvallisuustyö toiminnan jatkuvuuden, tehokkuuden ja häiriöttömyyden varmistajana. Riskienhallinta ja turvallisuustyö strategian mahdollistajana.

Lisätiedot

VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE

VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUSTEN TURVALLISUUS ON ONNISTUMISEN SIVUTUOTE 1 Case: Vantaan Energia Case: Vantaan Energia Oy Turvallisuushavainnot 2013 CASE: Vantaan energia Oy Kehitysprojektit 2013-14 Turvallisuustilastojen

Lisätiedot

Turvakävely pedagogisena menetelmänä

Turvakävely pedagogisena menetelmänä Turvakävely pedagogisena menetelmänä Professori Eila Lindfors, KM Antti Hilander & KM Jeremias Lahtivirta Safety & security in education: prevent, learn & implement 26.- 27.2018 Rauma 3rd OPTUKE-symposium

Lisätiedot

RISKEISTÄ RIKAS LAPSUUS. Tatu Hirvonen. tatuhirv@ gmail.com. www.miner vakustannus.fi

RISKEISTÄ RIKAS LAPSUUS. Tatu Hirvonen. tatuhirv@ gmail.com. www.miner vakustannus.fi RISKEISTÄ RIKAS Tatu Hirvonen LAPSUUS tatuhirv@ gmail.com www.miner vakustannus.fi RISKIKASVATUKSEN NÄKÖKULMA Etsitään hyvää tasapainoa järkevän riskien välttämisen/poistamisen ja riskien hyväksymisen/sietämisen

Lisätiedot

Riskin arviointi. Peruskäsitteet- ja periaatteet. Standardissa IEC esitetyt menetelmät

Riskin arviointi. Peruskäsitteet- ja periaatteet. Standardissa IEC esitetyt menetelmät Ylitarkastaja Matti Sundquist Uudenmaan työsuojelupiiri Riskin arviointi Peruskäsitteet- ja periaatteet Standardissa IEC 61508-5 esitetyt menetelmät matti.sundquist@stm.vn.fi 2.9.2004 1 Toiminnallinen

Lisätiedot

Turvallisuus ihmisten toimintana

Turvallisuus ihmisten toimintana Turvallisuus ihmisten toimintana OHJELMA Aika: Torstai 5.6.2014 klo 9.00-16.00 Paikka Allergiatalo, Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki 08.30 09.00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen 09.00 09.05 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä. Luennoitsija / tilaisuus / päiväys

Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä. Luennoitsija / tilaisuus / päiväys Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä Miten organisaation turvallisuuden tilaa tulisi arvioida ja edistää? Tarkastellaan näkyvää, Pyritään saamaan

Lisätiedot

Riskienhallinnan perusteet

Riskienhallinnan perusteet Riskienhallinnan perusteet VTT Automaatio Turun kauppakorkeakoulu Työterveyslaitos Tampereen teknillinen korkeakoulu 1(20) Kalvoluettelo Riski -sanasta 3 Riskienhallinta -sanasta 4 Riskienhallinnan perusteet

Lisätiedot

CRM-Miehistöyhteistyö Crew Resource Management Laadukkaaseen ensihoitoon. Seppo Sallankivi FH 10

CRM-Miehistöyhteistyö Crew Resource Management Laadukkaaseen ensihoitoon. Seppo Sallankivi FH 10 CRM-Miehistöyhteistyö Crew Resource Management Laadukkaaseen ensihoitoon Seppo Sallankivi FH 10 23.05.2016 Crm Otettiin käyttöön NASA:n työpajassa 1979 NASA 1981: Inhimilliseen virheeseen myoẗa vaikuttivat

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle Mika Liuhamo, tuotepäällikkö https://fi.linkedin.com/in/liuhamo 2 Miksi? Lähtökohtia kehittämiselle Liiketoiminta Työn sujuvuus, tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden perusteet

Yritysturvallisuuden perusteet Yritysturvallisuuden perusteet Teemupekka Virtanen Helsinki University of Technology Telecommunication Software and Multimedia Laboratory teemupekka.virtanen@hut.fi Järjestelyihin liittyviä asioita Tilatkaa

Lisätiedot

Tulityövahinko alihankintaketjussa Tulityöseminaari 2015. Mikko Parikka

Tulityövahinko alihankintaketjussa Tulityöseminaari 2015. Mikko Parikka Tulityövahinko alihankintaketjussa Tulityöseminaari 2015 Mikko Parikka Tulityösuunnitelma Stora Enson tehdasalueella tai toimitiloissa on aina noudatettava tulityösuunnitelmaa. Työn tilaaja huolehtii siitä,

Lisätiedot

Turvallisuusilmapiiri

Turvallisuusilmapiiri Turvallisuusilmapiiri Metalliteollisuuden työalatoimikunta Muistutuksena Turvallisuuskielteinen Turvallisuusmyönteinen 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Vastaajien taustoja Ylin johto 6 % Asiantuntija % Keskijohto

Lisätiedot

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne

Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin. Messukeskus Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Riskien arvioinnista turvallisuushavainnointiin Messukeskus 14.11.2013 Työturvallisuuskeskus, Kerttuli Harjanne Kerttuli Harjanne 15.11.2013 1 Esityksen sisältö Miksi riskien arviointia Miten riskien arviointia

Lisätiedot

Mikä muovaa työtapoja?

Mikä muovaa työtapoja? Mikä muovaa työtapoja? Turvallisten työtapojen edistäminen työssä -seminaari Työterveyspäivillä 29.10.2002 klo 13-17 Kaarin Ruuhilehto VTT Tuotteet ja tuotanto Työsuojelurahasto - VTT - TaATTL - Fortum

Lisätiedot

Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen. MS-E2194 Björn Wahlström elokuuta 2017

Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen. MS-E2194 Björn Wahlström elokuuta 2017 Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen MS-E2194 Björn Wahlström 29-31 elokuuta 2017 Kurssikokonaisuus 2017 Tiistaina, 29.8 kurssikokonaisuus, systeeminen näkökulma turvallisuuteen, muutama

Lisätiedot

Inhimillinen tekijä osana turvallisuuskulttuuria rautateillä

Inhimillinen tekijä osana turvallisuuskulttuuria rautateillä Hyvinvointia työstä Inhimillinen tekijä osana turvallisuuskulttuuria rautateillä Anna-Maria Teperi, FT Henriikka Ratilainen, DI Työterveyslaitos 24.1.2018 RATA2018-seminaari Turku, Logomo Mitä on HF (human

Lisätiedot

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä

Riskien arviointi on laaja-alaista ja järjestelmällistä vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden määrittämistä BETONITEOLLISUUDEN RISKIENARVIOINTI- TYÖKALU Betoniteollisuuden työpaikoilla esiintyy erilaisia vaaroja ja ongelmakohtia, joissa voi esiintyä tapaturman/ sairastumisen mahdollisuus: SUUNNITTELE, TUNNISTA,

Lisätiedot

Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa Mira Seppänen Representative & Lead consultant IBS Finland & Baltic countries

Inhimilliset tekijät työturvallisuudessa Mira Seppänen Representative & Lead consultant IBS Finland & Baltic countries INSTITUTE BRUNO SCHMAELING CONSULTING GROUP SCIENTIFIC DIRECTOR PROF. DR. CHRISTIAN CALLO Mira Seppänen Representative & Lead consultant IBS Finland & Baltic countries Onko joskus käynyt näin? Siinä minä

Lisätiedot

1. Inhimilliset tekijät (HF, Human Factors) - perusteet. Cog 274 A-M Teperi, PsL

1. Inhimilliset tekijät (HF, Human Factors) - perusteet. Cog 274 A-M Teperi, PsL 1. Inhimilliset tekijät (HF, Human Factors) - perusteet Cog 274 A-M Teperi, PsL Human factors - määritelmiä - useita, mutta samansisältöisiä, esim.: IEA (International Ergonomics Association), 2000: Ergonomics

Lisätiedot

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta

Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta Ennakoiva työturvallisuusajattelu haltuun! Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta 1 Ala on sitoutunut nolla tapaturmaa tavoitteeseen, joka saavutetaan: Jämäkän turvallisuusjohtamisen, -suunnittelun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTAOHJE 1/7 LIIKENNELIIKELAITOS Yhteiset Palvelut / Turvallisuuspalvelut K. Kalmari / Y. Judström 18.9. 1/7 Avainsanat: riskienhallinta, vaarojen tunnistaminen, riskien estimointi, vaararekisteri HKL:n metro ja raitiotieliikenteen riskienhallinnan toimintaohje 1 Riskienhallinta Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksessa.

Lisätiedot

Inhimilliset tekijät ja potilasturvallisuus

Inhimilliset tekijät ja potilasturvallisuus Inhimilliset tekijät ja potilasturvallisuus Hannu Salonen Opettaja /simulaatio-ohjaaja Mistä terveydenhuollon tulee ottaa oppia? Turvallisuuskriittinen organisaatio ts. korkean luotettavuuden organisaatio

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Raudoittaja putosi työtelineeltä 1,85 m matkan betonilattialle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Raudoittaja putosi työtelineeltä 1,85 m matkan betonilattialle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI Raudoittaja putosi työtelineeltä 1,85 m matkan betonilattialle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT 14/06 Tapahtumakuvaus Raudoittaja NN väänsi runkovaiheessa olevan liikerakennuksen toisen kerroksen

Lisätiedot

Miten tunnistamme PIMAhankkeen. sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE?

Miten tunnistamme PIMAhankkeen. sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE? Miten tunnistamme PIMAhankkeen turvallisuuden sudenkuopat LÖYDÄMMEKÖ NE? PYSTYMMEKÖ VÄLTTÄMÄÄN NE? OSAAMMEKO MINIMOIDA / ELIMINOIDA NE? MUTKU-PÄIVÄT 2018 / PÄIVI KOSKELA Vastuut yhteisellä työpaikalla

Lisätiedot

Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi

Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi Mistä tietoa kerätään? Käyttäytyminen Liikakäyttäytyminen Käyttäytymispuute Myönteinen käyttäytyminen Tilanne Motivaatio Kehitys Biologiset muutokset

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2014

Toimialan onnettomuudet 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Turvallisuuden bisnesmalli

Turvallisuuden bisnesmalli Turvallisuuden bisnesmalli 19.4.2013 STM, esote Minä Valtioneuvoston palveluiden ja järjestelmien turvallisuus Puolustusvoimien tietoturvallisuuden toimialajohtaja Alma Median turvallisuuspäällikkö Professori

Lisätiedot

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin

Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin Juha Pietarinen Riski = epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin Valtionhallinnossa = epävarmuuden vaikutus lakisääteisten tehtävien suorittamiseen ja tavoitteisiin - Voiko riski olla mahdollisuus myös lakisääteisten

Lisätiedot

Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta

Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta Heidi Niemimuukko 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Trafin tahtotila Riski- ja suorituskykyperusteinen toimintatapa Turvallisuusjohtaminen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva

Yritysturvallisuuden seminaari, T-110.5690. Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Yritysturvallisuuden, T-110.5690 Esitys 1(2) 21.9.2005 Esko Kaleva Kirjan tiedot Turvallisuusjohtaminen Pertti Kerko ISBN 952-451-0413 PS-kustannus Aavaranta-sarja no. 49, v.2001 Sivuja 368 Hinta ~50 eur

Lisätiedot

11.1.2010 vrs10 Henkilöstötoimikunta 16.12.2009 HUS kuntayhtymän työsuojelujaosto 8.12.2009 ja 11.1.2010

11.1.2010 vrs10 Henkilöstötoimikunta 16.12.2009 HUS kuntayhtymän työsuojelujaosto 8.12.2009 ja 11.1.2010 VUOSILLE 2010 2013 11.1.2010 11.1.2010 vrs10 Henkilöstötoimikunta 16.12. HUS kuntayhtymän työsuojelujaosto 8.12. ja 11.1.2010 VUOSILLE 2010 2013 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2 2. TYÖSUOJELUN TOIMINTA AJATUS JA

Lisätiedot

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset 1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin

Lisätiedot

Turvallisuusseminaari 30.11 1.11.2006 Silja-Line

Turvallisuusseminaari 30.11 1.11.2006 Silja-Line Turvallisuusseminaari 30.11 1.11.2006 Silja-Line Koneturvallisuus ohjausjärjestelmät ja niihin liittyvät tiedonsiirtojärjestelmät Toiminnallinen turvallisuus Standardi IEC 62061 Koneturvallisuus turvallisuuteen

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden perusteet

Yritysturvallisuuden perusteet Yritysturvallisuuden perusteet Teemupekka Virtanen Helsinki University of Technology Telecommunication Software and Multimedia Laboratory teemupekka.virtanen@hut.fi 4.Luento Riskienhallinta osana turvallisuutta

Lisätiedot

2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta

2. Työvälineiden, materiaalien ja menetelmien hallinta Työskentely maatalousalalla 1. Työprosessin hallinta Maatilan tai maaseutuyrityksen työtehtävien tekeminen Tyydyttävä T1 noudattaa työaikoja ja toimii ohjattuna työohjeiden mukaisesti suhtautuu myönteisesti

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Haluatko polttaa työpaikkasi?

Haluatko polttaa työpaikkasi? Haluatko polttaa työpaikkasi? VAHINKOKORVAUKSIA 25 2 Miljoonaa euroa 15 1 5 Palo Murto Vuoto 88 9 92 94 96 98 2 4 6 8 1 12 2 1 VAHINKOMÄÄRIÄ 8 7 6 1 kpl 5 4 3 2 1 Palo Murto Vuoto 88 9 92 94 96 98 2 4

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg

Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa. Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Kaj von Weissenberg Laadunvarmistuksen merkitys toimitusketjussa Fingrid: Omaisuuden hallinnan teemapäivä Kaj von Weissenberg 19.5.2016 1 Lisää Inspectasta Luomme turvallisuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä Pohjois-Euroopassa

Lisätiedot

Metallituotteiden valmistus. Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT

Metallituotteiden valmistus. Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT TOT-RAPORTTI 11/02 Ahtaaja jäi satamassa teräsaihioiden purkutyössä haarukkatrukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Satamassa purettiin 20 tonnin painoisia teräsaihioita laivasta. Teräsaihiot

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä

Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen 29.11.2012 Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä 2 Potilasturvallisuudessa on ongelmia Potilasturvallisuuden järjestelmällinen kehittäminen on

Lisätiedot

Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN. PS-kustannus

Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN. PS-kustannus Pertti Kerko TURVALLISUUS- JOHTAMINEN Kustantajan yhteystiedot PL 303 Kekkolantie 11 B 40101 Jyväskylä 40520 Jyväskylä Asiakaspalvelu puhelin: (014) 678 709 faksi: (014) 678 719 Internet: www.ps-kustannus.fi

Lisätiedot

Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa

Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 1 Tilapäisen tulityön suorittaminen Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 2 Sisällys Tilapäisen tulityön suorittaminen... 1 Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa...

Lisätiedot

tsoft Tarkastusmenettelyt ja katselmukset Johdanto Vesa Tenhunen 4.2.2004

tsoft Tarkastusmenettelyt ja katselmukset Johdanto Vesa Tenhunen 4.2.2004 Tarkastusmenettelyt ja katselmukset tsoft Vesa Tenhunen 4.2.2004 http://cs.joensuu.fi/tsoft/ Johdanto Yksi tärkeimmistä tekijöistä laadukkaiden ohjelmistojen tuottamisessa on puutteiden aikainen havaitseminen

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa,

Tilaisuuden turvallisuus; poistumistiet ja kokoontumispaikka. Missä olemme: Heureka, Kuninkaalantie 7 Vantaa, Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 26.04.2019 Vantaa, Mikkeli, Kokkola, Kemi, Turku #työturvallisuuspäivä Perehdyttämisen hyvät käytännöt Eero Honka asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Eero.honka@ttk.fi

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi

Lisätiedot

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset Hyvinvointia työstä Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset 25.1.2018 Henriikka Ratilainen ja Maria Tiikkaja 24.1.2018 Työterveyslaitos Ratilainen & Tiikkaja www.ttl.fi 2 Mikä on turvallisuusilmapiirikysely?

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA Vaasa

Hyvinvointia työstä. TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA Vaasa Hyvinvointia työstä TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA 1.11.2017 Vaasa Turvallisuuden johtaminen esimiestyönä vanhempi asiantuntija Mika Liuhamo, Turvallisuusratkaisut puh. 030 474 8620, mika.liuhamo@ttl.fi

Lisätiedot

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi

Lisätiedot

Kurssikokonaisuus 2016

Kurssikokonaisuus 2016 Systeeminen turvallisuuden suunnittelu ja johtaminen MS-E2194 Björn Wahlström 29-31 elokuuta 2016 Kurssikokonaisuus 2016 Ensimmäinen päivä, 29.8 kurssikokonaisuus, systeeminen näkökulma turvallisuuteen,

Lisätiedot

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta

Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksista oppiminen tutkinnan näkökulmasta Onnettomuuksien ehkäisy 2012, Espoo 7.2.2012 Johtaja, dosentti Direktör, docent Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Olycksutredningscentralen Uutisointia:

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot