Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki:"

Transkriptio

1 Valtuustoaloite liikuntakortin myöntämisestä kaikille omaishoitajille sekä omaishoitajien kuormittuneisuuden seuraamisesta Airi Suuronen ja Prabhakaran Ranjith Kumar ym. KV Valtuutetut Airi Suuronen ja Prabhakaran Ranjith Kumar jättivät valtuustolle, siitä ennen kokousta puheenjohtajalle ilmoitettuaan, seuraavan kirjallisen valtuustoaloitteen, jonka olivat heidän lisäkseen allekirjoittaneet valtuutetut Sari Myllykangas, Mauri Ojamäki, Anna-Kaisa Häppölä, Aarne Kauranen, Tarja Filatov, Tiia Nurminen, Satu Aaltonen, Ulla Appelroth, Pentti Nyholm, Mika Einiö, Leena Murtonen, Veera Oksanen, Pasi Vesala ja Sirpa Laakso: Hämeenlinnan kaupunki myöntää omaishoitajan liikuntakortin kaikille, joiden hoidettavana on yli 65-vuotias ikäihminen. Hoidon kuormittavuus ei kuitenkaan ole riippuvainen hoidettavan iästä. Kaikkien omaishoitoperheiden hyvinvointi on turvattava riittävällä taloudellisella, tiedollisella, psyykkisellä, sosiaalisella, ja muulla arjen tarpeisiin vastaavalla tuella. Liikunnan ja muun osallistumisen mahdollisuudet on turvattava kaikille omaishoitajille. Esimerkiksi toisten omaishoitajien tapaaminen ja harrastukset ovat tärkeitä kaikkien omaishoitajien jaksamiselle. Erityislasten omaishoitajilla on omanlaisiaan kuormitustekijöitä, vaikkakaan ei aina fyysisesti niin raskaita kuin ikäihmisten omaishoitajilla. Erityislasten omaishoitajat käyvät omaishoidon lisäksi usein myös työssä. Tällaisessa hoitosuhteessa ei tahdo jäädä riittävästi tilaa ihmissuhteille. Tämä puolestaan aiheuttaa henkistä kuormitusta ja liikunta auttaa siihen. Hämeenlinnan kaupunki kohtelee räikeällä tavalla, ilman mitään perusteita, omaishoitajia eriarvoisesti. Kaikkia omaishoitajia on kohdeltava keskenään tasavertaisina, hoidettavan tai omaishoitajan ikä ei saa olla miltään osin kriteeri etuisuuksien saamiseksi. Myös omaishoidon kuormittavuutta kannattaa seurata, sillä uupumisen ehkäiseminen kannattaa. Jos omaishoitaja uupuu, tulee pahimmassa tapauksessa hoidettavaksi kaksi potilasta kerralla. Me allekirjoittaneet esitämme, että Hämeenlinnan kaupunki: - myöntää omaishoitajan liikuntakortin kaikille omaishoitajille - seuraa erilaisin mittarein omaishoitajien kuormittuneisuutta - järjestää omaishoitajille terveystarkastuksen kuormittuneisuuden mukaan. Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. KH Valmistelija hallintopäällikkö Niina Kuusela, p Hämeenlinnan kaupungin hallintosäännön 3. luvun VALTUUSTON

2 TYÖJÄRJESTYS 5 :n mukaan: Kokouksessa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei heti oteta käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Aloite on tuotava valtuuston käsittelyyn 6 kuukauden kuluessa sen jättämisestä. Kenakkalan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan valmisteltavaksi. Valmistelu tulee tehdä mennessä. Kenakkalan täydennetty ehdotus: Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteen terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan sekä ikäihmisten lautakunnan valmisteltavaksi. Valmistelu tulee tehdä mennessä. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi täydennetyn ehdotuksen. TETOLA Valmistelijat tilaajapäällikkö Tuulikki Forssén puh ja asiakasohjausyksikön päällikkö Janne Parikka puh Valtuustossa on käsitelty valtuustoaloite, joka on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksessa Valtuustoaloitteessa esitetään liikuntakortin myöntämistä kaikille omaishoitajille sekä omaishoitajien kuormittuneisuuden seuraamista. Aloitteen mukaan: Hämeenlinnan kaupunki ikäihmisten palvelut myöntää omaishoitajien liikuntakortin kaikille, joiden hoidettavana on yli 65-vuotias ikäihminen. Hoidon kuormittavuus ei ole kuitenkaan riippuvainen hoidettavan iästä. Kaikkien omaishoitoperheiden hyvinvointi on turvattava riittävällä taloudellisella, tiedollisella, psyykkisellä, sosiaalisella ja muulla arjen tarpeisiin vastaavalla tuella. Liikunnan ja muun osallistumisen mahdollisuudet on turvattava kaikille omaishoitajille. Esimerkiksi toisten omaishoitajien tapaaminen ja harrastukset ovat tärkeitä kaikkien omaishoitajien jaksamiselle. Erityislasten omaishoitajilla on omanlaisiaan kuormitustekijöitä, vaikkakaan ei aina fyysisesti niin raskaita kuin ikäihmisten omaishoitajilla. Erityislasten omaishoitajat käyvät omaishoidon lisäksi usein myös työssä. Tällaisessa hoitosuhteessa ei tahdo jäädä riittävästi tilaa ihmissuhteille. Tämä puolestaan aiheuttaa henkistä kuormitusta ja liikunta auttaa siihen. Hämeenlinnan kaupunki kohtelee räikeällä tavalla ilman mitään perusteluja omaishoitajia eriarvoisesti. Kaikkia omaishoitajia on kohdeltava keskenään tasavertaisena hoidettavan tai omaishoitajan ikä ei saa olla miltään osin kriteeri etuisuuksien saamiseksi.

3 Myös omaishoidon kuormittavuutta kannattaa seurata, sillä uupumisen ehkäiseminen kannattaa. Jos omaishoitaja uupuu, tulee pahimmassa tapauksessa hoidettavaksi kaksi kerralla. Aloitteessa esitetään, että Hämeenlinnan kaupunki myöntää omaishoitajan liikuntakortin kaikille omaishoitajille. Seuraa erilaisin mittarein omaishoitajien kuormittuneisuutta ja järjestää omaishoitajille terveystarkastuksen kuormittuneisuuden mukaan. Vammaispalveluissa myönnetään etuuksia ja palveluja. Osa etuuksista ja palveluista on kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia (ns. subjektiivisia oikeuksia) ja osa määrärahasidonnaisia tukitoimia. Asian arviointi Omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan omainen tai muu hänelle läheinen henkilö. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalie annettavista palveluista sekä omaishoitajalle maksettavasta palkkiosta, lakisääteisistä vapaapäivistä ja omaishoitoa tukevista muista palveluista. Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan vuoden 2006 alusta. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon tuessa on kysymys kunnan yleiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvasta etuudesta ja omaishoidon tuen myöntäminen on riippuvainen talousarvioon varatuista määrärahoista. Kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta myöntää omaishoidon tukea eikä kenelläkään ole tukeen ehdotonta oikeutta. Kunnalla on myös oikeus yleisohjeellaan tarkemmin määritellä, millä edellytyksillä omaishoidon tukea kunnassa järjestetään. Omaishoitajalle on järjestettävä vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohden, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai vähäisin keskeytyksin päivittäin. Hämeenlinnan kaupungissa omaishoidon tuen päätöksenteko tapahtuu vammaispalvelujen toimesta, silloin kun on kyse alle 65-vuotiaasta ja poikkeustapauksissa myös yli 65-vuotiaasta selkeästi vaikeavammaisesta henkilöstä. Omaishoidon tuen päätöstä tehtäessä huomioidaan laki omaishoidon tuesta, mutta samalla huomioidaan myös muu vaikeavammaisia koskeva lainsäädäntö ja mahdolliset muut palvelut ja etuudet. Hakijan kokonaistilanne otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä. Hämeenlinnassa vammaispalveluissa on voimassa terveyttä ja toimintakykyä edistävän lautakunnan hyväksymä Hämeenlinnan kaupungin omaishoidon tuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot. Omaishoitajaperheiden saamat palvelut vammaispalveluissa

4 Omaishoitajaperheet saavat vammaispalveluissa heille kuuluvat lakisääteiset palvelut. Perheiden palveluita arvioidaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Esimerkiksi vapaiden osalta useimmat saavat enemmän vapaita kuin lakisääteiset kolme vuorokautta. Omaishoitajia tuetaan myös muilla kotiin annettavilla palveluilla. Vapaiden järjestelyissä voidaan käyttää kaupungin omaa yksikköä, ostopalveluja tai palveluseteliä. Lisäksi kouluikäisille lapsille järjestetään koulujen loma-ajan hoito. Kaikki tämä on maksutonta. Lisäksi kehitysvammaisille järjestetään ilmaisia kerhoja. Virvelinrannat tilat ovat myös maksuttomasti vammaisjärjestöjen käytössä vammaisten toimintaan (myös liikuntasali ja kuntosali). Nykyisen Suomen hallitusohjelman kärkihankkeissa korostetaan sitä, että omaishoidon tukipalvelujen lisääminen kohdennetaan ikääntyneille omaishoitajille ja heidän ikääntyneille omaishoidettavilleen (yli 65- vuotiaat). Hämeenlinnassa selvitetään omaishoidontuen kokonaisuuden uudelleenorganisoimista vuoden 2016 aikana. Tällä hetkellä siihen tarkoitetut määrärahat ja päätöksenteko tehdään kahdessa paikassa. Selvitettävänä on, että voitaisiinko tulevaisuudessa kaikki omaishoitoon liittyvät asiat hoitaa samasta yksiköstä samoin perustein. Vuoden 2016 vammaispalvelun määrärahoissa ei ole huomioitu valtuustoaloitteessa esitettyjä kululisäyksiä. Vs.tilaajajohtajan ehdotus: Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta päättää, että omaishoidontukeen liittyvien asioiden käsittely, organisointi ja etuudet selvitetään ikäihmisten lautakunnan kanssa yhdessä vuoden 2016 aikana. Selvityksen laatiminen aloitetaan keväällä Päätös: Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. IKLA Valmistelija: Leena Harjula, tilaajapäällikkö, p Omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan omainen tai muu hänelle läheinen henkilö. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajalle maksettavasta palkkiosta, lakisääteisistä vapaapäivistä ja omaishoitoa tukevista muista palveluista. Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan vuoden 2006 alusta. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon tuessa on kysymys kunnan yleiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvasta etuudesta ja omaishoidon tuen myöntäminen on riippuvainen talousarvioon varatuista määrärahoista. Kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta myöntää omaishoidon tukea eikä kenelläkään ole tukeen ehdotonta oikeutta. Kunnalla on myös oikeus yleisohjeellaan tar-

5 kemmin määritellä, millä edellytyksillä omaishoidon tukea kunnassa järjestetään. Omaishoitajalle on järjestettävä vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohden, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai vähäisin keskeytyksin päivittäin. Hämeenlinnan kaupungissa omaishoidon tuen päätöksenteko tapahtuu vammaispalvelujen toimesta, silloin kun on kyse alle 65-vuotiaasta ja poikkeustapauksissa myös yli 65-vuotiaasta selkeästi vaikeavammaisesta henkilöstä. Muille yli 65-vuotiaille hoidettaville omaishoidontuki myönnetään ikäihmisten asiakasohjausyksikön toimesta. Hämeenlinnassa ikäihmisten palveluissa on voimassa ikäihmisten lautakunnan hyväksymä Hämeenlinnan kaupungin omaishoidon tuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot. Palkkiot ovat yhtenevät terveydenja toimintakyvyn lautakunnan hyväksymien palkkioiden kanssa. Omaishoidon tuen päätöstä edeltää hoidettavan palvelutarpeen selvittäminen, jonka pohjalta muodostuu asiakkaan palvelusuunnitelma. Vammaispalvelujen lainsäädäntö ja etuudet poikkeavat ikäihmisille myönnettävistä palveluista ja näin ollen myös omaishoidettavien palvelukokonaisuus on erilainen riippuen onko kyseessä vaikeavammainen vai ikääntynyt ihminen. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vanhuspalvelulain mukaisen suunnitelman ikääntyneen väestön tukemiseksi. Suunnitelman mukaan ikääntyneiden omaishoitajien jaksamista on tuettu kuntoutusjaksoilla, omaishoitoperheille on käynnistetty laaja-alaiset palvelutarpeen selvittämiset ja yli 75-vuotiaiden omaishoitajien terveystarkastukset (myös vammaisia hoitavien) on käynnistetty vuoden 2015 aikana. Lisäksi ikäihmisten lautakunta on tarjonnut vuodesta 2015 alkaen vanhusneuvoston aloitteesta omaishoitajan liikuntakortin kaikille niille, joiden omaishoidettava on ikäihminen (yli 65 vuotias), omaishoitajalla ei ole ikärajaa. Liikuntakortin käyttöön kaupungin uimahalleissa ja uimahallien yhteydessä oleviin kuntosaleihin ei ole aika- tai muita rajoitteita. Ikäihmisten lautakunta maksaa kortin vuosikustannuksen Liikuntahallit Oy:lle. Omaishoitajilta ei peritä maksua kortista. Tänä vuonna omaishoitajan liikuntakortteja on myönnetty 35 omaishoitajalle. Edellytyksenä liikuntakortin myöntämiselle on, että omaishoitaja sitoutuu käyttämään korttia. Nykyisen Suomen hallitusohjelman kärkihankkeissa korostetaan sitä, että omaishoidon tukipalvelujen lisääminen kohdennetaan ikääntyneille omaishoitajille ja heidän ikääntyneille omaishoidettavilleen. Hämeenlinnassa selvitetään omaishoidontuen kokonaisuuden uudelleenorganisoimista vuoden 2016 aikana. Tällä hetkellä siihen tarkoitetut määrärahat ja päätöksenteko tehdään kahdessa paikassa. Selvitettävänä on, että voitaisiinko tulevaisuudessa kaikki omaishoitoon liittyvät asiat hoitaa samasta yksiköstä samoin perustein.

6 Vs.tilaajajohtajan ehdotus: Ikäihmisten lautakunta päättää, että omaishoidontukeen liittyvien asioiden käsittely, organisointi ja etuudet selvitetään terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan kanssa yhdessä vuoden 2016 aikana. Selvityksen laatiminen aloitetaan keväällä Päätös: Ikäihmisten lautakunta hyväksyi ehdotuksen. KH Kenakkalan ehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee ikäihmisten lautakunnan ja terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan selvitykset ja päätökset tiedoksi ja esittää valtuustolle, että se merkitsee selvitykset ja päätökset tiedoksi ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen. Lisätietoja antavat tilaajapäällikkö Tuulikki Forssén p , asiakasohjausyksikön päällikkö Janne Parikka p ja tilaajapäällikkö Leena Harjula, p KV Päätös: Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Tiedoksi HML/tetola, ikla

Valtuustoaloite liukastumistapaturmien ennaltaehkäisystä - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Valtuustoaloite liukastumistapaturmien ennaltaehkäisystä - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä Dnro HML/1266/00.02.04.05/2017 Valtuustoaloite liukastumistapaturmien ennaltaehkäisystä - Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä KV 6.3.2017 42 Valtuutettu Iisakki Kiemunki jätti valtuustolle Sosialidemokraattisen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet Valtuutettu Aarne Kaurasen ja valtuutettu Martti Töttölän sekä usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman laatiminen Hämeenlinnaan KV 15.6.2015 100

Lisätiedot

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet

Ohjelmassa on syytä esitellä näiden palvelujen nykytila, kehittämistavoitteet Valtuutettu Aarne Kaurasen ja valtuutettu Martti Töttölän sekä usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Liikunta- ja kulttuuripoliittisen ohjelman laatiminen Hämeenlinnaan KV 15.6.2015 100

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/ /2017. Yhall Yhtymähallitus 62 28.03.2017 Yhtymähallitus 91 02.05.2017 Ikäihmisten omaishoidon myöntämisperusteet 196/05.12.00/2017 Yhall 28.03.2017 62 Omaishoito perustuu lakiin omaishoidon tuesta 2.12.2005/937 ja

Lisätiedot

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p. 03 621 2007

Valmistelija: hallintopäällikkö Katri Kaukosalo, p. 03 621 2007 Valtuutettu Marko Palmin ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite ikäihmisten perhehoidosta / ikäihmisten lautakunnan selvitys KV 4.3.2013 29 KH 18.3.2013 8 Valtuutettu Marko Palm jätti

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.

Lisätiedot

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta

Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta Valtuutettu Sari Raution ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite seudullisen palvelusetelin käyttöönotosta KV 8.2.2010 26 Valtuutettu Sari Rautio jätti valtuustolle, siitä ennen kokousta

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN

KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit

Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit 1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea

Lisätiedot

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta.

Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Oulun kaupunki lähettää asiantuntijalausunnon omaishoidontukilain muuttamisesta. Oulussa 1.6.2016 OULUN KAUPUNKI Arja Heikkinen sosiaalijohtaja Raimo Ojanlatva

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

Oulun kaupungin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden

Oulun kaupungin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden Oulun kaupungin vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.5.2017 Hyvinvointilautakunta 30.3.2017 35 Hyvinvointipalvelut 1 (7) VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:

Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet: Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.5.2013 ALKAEN 1. OMAISHOITO Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut

ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi

Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

omaishoidon tueksi Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito Perhehoito Lapissa uusia mahdollisuuksia omaishoidon tueksi Sirkka Nissi Onnela, aluevastaava, Omaishoitajat ja Läheiset liitto Omaishoitajan vapaan järjestämisen haasteita, näkökulmia Omaishoito perhehoito

Lisätiedot

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi

Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Omaishoitoa Kuka maksaa? Sari Kehusmaa, tutkija, FT, Kelan tutkimusosasto Sari.kehusmaa@kela.fi Miten Suomi hoitaa? Hoito keskittyy koteihin Laitoshoidon purkaminen edellyttää kaiken kotona annettavan

Lisätiedot

Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit

Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 33 17.03.2016. Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013. Perusturvalautakunta 17.03.

Perusturvalautakunta 33 17.03.2016. Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013. Perusturvalautakunta 17.03. Perusturvalautakunta 33 17.03.2016 Omaishoidontuen myöntämisperusteet 1.4.2016 alkaen 649/05.12.00/2013 Perusturvalautakunta 17.03.2016 33 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko Hallitus 64 11.03.2015 Omaishoidon tuen kriteerit 2015 251/05.12.00.01/2015 EKSTPHAL 64 Eksoten yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet ovat olleet käytössä vuoden 2010 alusta. Myöntämisperusteita

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset

Lisätiedot

Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa

Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa Omaishoidon tuen uudistukset sosiaalija terveysvirastossa Vammaistyön kuntalaistilaisuus 22.3.2017 Jonna Weckström, vammaisten sosiaalityön päällikkö Mitä omaishoidon tuki on? - Omaishoidon tuella tarkoitetaan

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 18 Selvitys omaishoidon tuesta Helsingissä HEL 2017-002861 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi saadun selvityksen. Laki

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 10.12.2015 Sivu 1 / 1 4750/2015 02.05.00 59 nuorisopalvelujen maksuperusteet 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Anna Seppänen, puh. 047 382 47350 Ari Jaakkola, puh. 050 522 7521 Mirja Taavila, puh. 046 877

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

Omaishoidon tukihakemus kehitysvammaisen hoitoon vammaisen hoitoon sairaan alle 65-v hoitoon

Omaishoidon tukihakemus kehitysvammaisen hoitoon vammaisen hoitoon sairaan alle 65-v hoitoon Kainuun maakunta -kuntayhtymä Sosiaali- ja terveystoimiala Perhepalvelut Vammaispalvelut Omaishoidon tukihakemus kehitysvammaisen hoitoon vammaisen hoitoon sairaan alle 65-v hoitoon Käsittelijä täyttää

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Tampere 14.11.2016 Anne-Mari Raassina 1 14.11.2016 Omais- ja perhehoidon kehittämisen tausta ja tavoitteet Hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien,

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin

Lisätiedot

Hämeenlinnan tulee omilla toimillaan edesauttaa lasten ja nuorten tasaarvoisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia.

Hämeenlinnan tulee omilla toimillaan edesauttaa lasten ja nuorten tasaarvoisia liikuntaharrastusmahdollisuuksia. Valtuutettu Irma Taavelan ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Kaupungin omistamien harrastuspaikkojen tilavuokrat maksuttomiksi alle 18- vuotiailta käyttäjiltä KV 4.3.2013 27 Valtuutettu

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Esitän valtuustoaloitteenani että

Esitän valtuustoaloitteenani että Valtuutettu Airi Suurosen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Hämeenlinnan kaupungin tulee aloittaa muistisairauksien hoidon tehostamisen toimenpiteitä KV 9.12.2014 153 Valtuutettu

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT 1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen

Lisätiedot

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)

65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) 1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN 2018 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 82 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ 2 Omaishoidon tukea koskevan lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 2 MAAKUNNALLINEN VALMISTELU SATAKUNNASSA Satakunnan 17 kuntaa Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymä (6) Porin perusturvan

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2017 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginkanslia Puheenjohtaja 29.05.2017 8 HEL 2017-004337 T 05 08 00 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päätti

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot