Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena"

Transkriptio

1 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Ne määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitaja voi saada lakisääteistä vapaata omaishoitajan työstä, mikäli asiakkaan hoito on erityisen sitovaa. Omaishoidon tuen sosiaaliohjaaja tekee päätöksen omaishoidon tuen lakisääteisen vapaan myöntämisestä. on alkaen yksi omaishoidon tuen lakisääteisen vapaan aikaisen tuntilomituksen järjestämistapa. Kyse on omassa kodissa järjestettävästä tuntilomituksesta. Sosiaali- ja terveysvirasto järjestää omaishoidon tuen lakisääteisen vapaan pääsääntöisesti ympärivuorokautisena hoitona kodin ulkopuolisessa yksikössä. Tuntilomituksen palveluseteli on vaihtoehto omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen, mikäli omaishoitoperhe ei koe tarvetta tai ei halua käyttää ympärivuorokautista hoitoa kodin ulkopuolisessa yksikössä. Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään enintään18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa. Asiakkaan omavastuuosuus on vuosittain vahvistettu omaishoidon lakisääteisestä lomituksesta maksettava osuus. Vuonna 2015 lakisääteisen lomituksen omavastuuosuus on 11,30 euroa/vrk. Palveluntuottajat laskuttavat asiakkaan omavastuuosuuden asiakkaalta. Mikä palveluseteli on? Omaishoidon tuen palveluseteli on yksi tapa järjestää omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikainen hoito hoidettavan kodissa. on kunnan myöntämä sitoumus, jolla asiakas voi ostaa lakisääteisten vapaiden aikaisen hoidon omaan kotiin niiltä palveluntuottajilta, jotka kunta on hyväksynyt palveluntuottajiksi.

2 2(5) n käyttäjä tekee sopimuksen palveluntuottajan kanssa lakisääteisen vapaan aikaisen hoidon järjestämisestä ja asiakkaan omavastuuosuuden perimisestä. Sopimusta tehtäessä kannattaa kiinnittää huomiota mm. sopimuksen kestoon ja irtisanomisaikaan, koska ne voivat vaikuttaa mahdollisuuteen vaihtaa palveluntuottajaa. Kunta ei ole sopimuksen osapuoli. n hakeminen ja käyttäminen n hakemisesta ja käytöstä saa tietoa oman alueen omaishoidon tuen sosiaaliohjaajalta. n käytöstä tehdään viranhaltijan päätös kalenterivuosittain tai omaishoidon sopimuksen voimassaoloon asti. lähetetään asiakkaalle. Asiakas saa myös listan kaupungin hyväksymistä palveluntuottajista, joista hän voi valita itselleen sopivan palveluntuottajan. Palveluntuottajien lista löytyy myös sosiaali- ja terveysviraston verkkosivuilta Asiakkaalla on vastuu varmistaa kertyneet vapaat omaishoidon sosiaaliohjaajalta ennen hoitojakson varaamista. Sen jälkeen hän voi sopia palveluntuottajan kanssa lakisääteisen vapaan aikaisen tuntilomituksen ajankohdasta. Asiakas antaa palvelusetelin palveluntuottajalle. myönnetään käytössä olevien määrärahojen puitteissa kalenterivuosittain. Vapaita voi käyttää sitä mukaa kun niitä on kertynyt, kuitenkin niin että ne tulee pääsääntöisesti käyttää kolmen kuukauden sisällä niiden kertymisestä ja kalenterivuoden aikana. Käyttämättömät vapaat eivät siirry seuraavalle vuodelle, poikkeuksena joulukuun vapaat voi kuitenkin käyttää tammikuussa. Omaishoidon asiakkaiden tulot tai varallisuus eivät vaikuta palvelusetelin saamiseen eivätkä sen suuruuteen. Asiakas voi halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa. Vaihtamisesta on sovittava etukäteen omaishoidon tuen sosiaaliohjaajan kanssa. Mikäli asiakas vaihtaa palveluntuottajaa, hänen pitää pyytää palveluntuottajalta palveluseteli takaisin ja toimittaa palveluseteli valitsemalleen uudelle palveluntuottajalle. Asiakas voi halutessa ostaa palveluntuottajalta palvelusetelin arvon ylittäviä palveluja omalla kustannuksellaan.

3 3(5) Palvelun peruutus Asiakkaan tulee peruuttaa sovittu varaus viimeistään kahta päivää ennen lomituksen alkua ilmoittamalla se palveluntuottajalle ja omaishoidon tuen sosiaaliohjaajalle. Mikäli asiakas peruuttaa ennalta sovitun varauksen samana päivänä tai edellisenä päivänä ennen lomituksen alkua ilman hyväksyttävää syytä (esim. sairaalaan joutuminen), hän menettää yhden vapaapäiväoikeuden (6 tuntia). n arvo Omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena kotiin annettavan palvelusetelin arvo on 34 /tunti. Asiakkaan omavastuuosuus on 11,30 /vuorokausi vuonna 2015 (vrk klo ). Tuntilomituksessa asiakkaan omavastuuosuudet määräytyvät seuraavasti: Jos kaikki tunnit pidetään yhtenä jaksona yhden päivän aikana, peritään omavastuuna 1 x 11,30 euroa. Jos tunnit pidetään yhtenä jaksona kahden vuorokauden aikana, peritään omavastuuna 2 x 11,30 euroa. Jos lomitustunnit pidetään kolmena erillisenä jaksona asiakkaalta, peritään omavastuuna 11,30 euroa jokaiselta kuuden tunnin jaksolta erikseen. Muita lisiä ei palveluseteliä käytettäessä makseta. Omaishoidon asiakkaiden tulot tai varallisuus eivät vaikuta palvelusetelin arvoon. n omavastuuosuus ei kerrytä sosiaali- ja terveyshuollon maksukattoa.

4 4(5) n käyttäjän asema Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet ä käyttävällä asiakkaalla on sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaiset oikeudet ja velvollisuudet. Asiakkaalla on mm. itsemääräämisoikeus omista asioistaan ja oikeus hyvään kohteluun sekä velvollisuus antaa sosiaalihuollon järjestämisessä ja toteuttamisessa tarpeelliset tiedot. Jos asiakas ei pysty suoriutumaan omavastuuosuudesta, asiakkaan tulee ilmoittaa tilanteesta palvelusetelipäätöksen tehneeseen yksikköön tai päätöksen tehneelle työntekijälle välittömästi. Kuluttajansuoja Asiakkaalla on kuluttajansuojalain mukainen kuluttajansuoja maksaessaan palveluja kunnan antamalla palvelusetelillä. Riitatilanteissa apua saa kuluttajaviraston kuluttajaneuvonnasta. Asian voi myös saattaa kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Palvelun laatua koskevat valitukset Asiakas neuvottelee palvelua koskevista ongelmista suoraan palveluntuottajan kanssa. Epäkohdat kannattaa esittää kirjallisesti. Tarvittaessa asiakas voi ottaa yhteyttä palvelusetelin myöntäneeseen omaishoidon tuen sosiaaliohjaajaan. Muutoksenhaku palvelusetelipäätöksestä Asiakkaalle tehtyyn päätökseen voi tehdä oikaisuvaatimuksen päätöksen mukana tulleen ohjeen mukaisesti. Asiakkaalla ei ole ehdotonta tai subjektiivista oikeutta vaatia palveluseteliä ja asiakkaalla on aina mahdollisuus kieltäytyä tarjotusta palvelusetelistä, jolloin kunta järjestää asiakkaan tarvitsemat palvelut toisella tavalla.

5 5(5) Ohjeistuksen muuttaminen Helsingin kaupunki voi täsmentää, täydentää tai muuttaa muita kuin lakisääteisiä ehtoja. Kaupunki tiedottaa ohjeistuksen muutoksista asiakkaille. LISÄTIEDOT: Omaishoidon tuen sosiaaliohjaaja: Puhelinnumero ja soittoaika: Viitteet n käyttöä säätelee laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) sekä laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1311/2003 (pykälä 12 muutettu 570/2009).

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN

Lisätiedot

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen:

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: 1 SOSIAALI-JA TERVEYSKESKUS Kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoito/26.11.2014 Savontie 55 78300 VARKAUS Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: TIEDOTE ASIAKKAILLE

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Toimintaohje työntekijöille 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö

HELSINGIN KAUPUNKI Toimintaohje työntekijöille 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö HELSINGIN KAUPUNKI Toimintaohje työntekijöille 1(8) PALVELUSETELI HARKINNANVARAISEEN LYHYTAIKAISHOITOON Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 13.1.2015 vammaistyön palvelusetelin harkinnanvaraiseen lyhytaikaishoitoon.

Lisätiedot

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: 11.11.2016 1 (6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: Omaishoidon vapaan aikainen hoito (palvelusetelin arvo kiinteä) Tehostettu palveluasuminen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli

Lisätiedot

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Tehostetun palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 26.3.2015 Sivu 1 / 6 YMPÄRIVUOROKAUTISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS SISÄLLYS 1. PERUSTIETOA PALVELUSETELISTÄ 3 2. PIEKSÄMÄELLÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT 4 2.1 Kotihoidon palveluseteli 4 2.2 Omaishoidon vapaapäivien palveluseteli

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Perusturvalautakunta 15.12.2016 150, liite 6 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2017 Lapsiperheiden tilapäinen kotipalvelu 2 Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun palveluseteli Säädösperusta Laki sosiaali-

Lisätiedot

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa.

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa. 1(8) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 85/2016 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI 1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta

HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia

Lisätiedot

Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus

Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Kouvolan kaupunki Hyväksytty Kotihoito ja vanhuspalvelut Perusturvalautakunta 16.11.2011 Tukipalvelusetelijärjestelmän kuvaus Kotona asumista tukevat palvelut Vuohijärven seudulla Palvelusetelikokeilu

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS 1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT 1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille.

Kaupunki ei sitoudu osoittamaan asiakkaita palveluntuottajille. Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen OHJE TUOTTAJALLE Palveluasumisen palveluseteli Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN Perusturvalautakunta 11.1.2012 6 2 1. OMAISHOIDON TUKI...3 Tuen myöntämisedellytykset...3 Omaishoidon tuen hakeminen ja käsittely...3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 18 Selvitys omaishoidon tuesta Helsingissä HEL 2017-002861 T 00 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi saadun selvityksen. Laki

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11. Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen 12.1.2012 Sami Uotinen va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja, johtava lakimies Esityksen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS 1 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELIJÄRJESTELMÄN KUVAUS Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelujen käyttäjän kunnan hyväksymältä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.

Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. LAUSUNTO 1/5 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Kuulemistilaisuus sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.5.2016 klo 10.00 Asiantuntijalausunto HE 85/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi omaishoidon

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Laukaan kunta Perusturvaosasto. Palveluseteliohje alkaen

Laukaan kunta Perusturvaosasto. Palveluseteliohje alkaen Laukaan kunta Perusturvaosasto Palveluseteliohje 1.6.2016 alkaen Hyväksytty perusturvalautakunnassa 12.5.2016 1 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (2009/569) tuli voimaan

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset

Lisätiedot

Salon kaupunki Vanhuspalvelut

Salon kaupunki Vanhuspalvelut 1(5) Salon kaupunki Vanhuspalvelut ASIAKASTIEDOTE Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palveluseteli 29.1.2016 2(5) 1. Palveluseteli Salon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä tilapäisen

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 2014 / Vertailutaulukko esityksestä

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 2014 / Vertailutaulukko esityksestä Vammaispalvelulain palveluasuminen ravintomenoista. Asumisvalmennus, VpL Vuokra ja käyttökustannukset Asuntoon liittyvät keskitetyt hankinnat ja yhteiskäyttö a) Ateriamaksu kun tarjotaan keskitetyt ateriapalvelut

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje

Omaishoidontuen toimintaohje Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014 Liite 6 Perusturvalautakunta 17.12.2013 154 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2014 Säädösperusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (7) 294 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto Mari Rantasen ym. valtuustoaloitteesta omaishoitajien henkilökohtaisen budjetin käyttöönoton selvittämisestä HEL

Lisätiedot

Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli

Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli 1 (5) Helmikuu 2015 Omaishoidon vapaan aikaisen hoidon palveluseteli Ohjeet palveluntuottajalle Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista

Lisätiedot

TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut TIEDOTE ASIAKKAILLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen Info-tilaisuus / Kuopio Anne-Mari Raassina, STM 19.10.2016 Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

PALVELUSETELIOHJE. Lokakuu 2012

PALVELUSETELIOHJE. Lokakuu 2012 PALVELUSETELIOHJE Lokakuu 2012 Päivitetty 16.12.2014 KANGASALAN KUNNAN PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi palvelujen järjestämistapa. Palvelusetelijärjestelmä ei synnytä asiakkaalle uusia oikeuksia palveluihin

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 1(8) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 2(8) SISÄLTÖ 1 Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3 Omaishoidon sopimus

Lisätiedot

Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015

Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015 Salon omaishoidon tuen myöntämisohjeet 65 vuotta täyttäneille vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki 1(6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2014 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 152, liite 8 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Vanhusten tehostettu palveluasuminen 2 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Laukaan kunta Perusturvaosasto PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Hyväksytty perusturvalautakunnassa 13.3.2013 Tehty indeksitarkistukset 1.1.2014 lukien 1 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA. 04.05.2011 Merja Ylönen

PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA. 04.05.2011 Merja Ylönen PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA 04.05.2011 Merja Yönen MIKÄ ON PALVELUSETELI? Paveusetei on yksi paveujen järjestämistapa. Paveuseteiä myönnetään asiakkaae sitoumus maksaa tietty osa tietystä yksityisen

Lisätiedot

Asumispalvelujen palveluseteli opas

Asumispalvelujen palveluseteli opas Asumispalvelujen palveluseteli opas Harjavalta Kokemäki Huittinen Nakkila MIKÄ ON PALVELUSETELI Palvelusetelin käyttöä säätelee laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä sekä laki sosiaali- ja

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet 2014 Stlk 11.12.2013, 199 Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kunnille tiedotteen uusista omaishoidon tuen hoitopalkkioista (kuntainfo 10/2013,

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] 2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi. Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Hallituksen esitys uudeksi palvelusetelilaiksi Helsinki 2.6.2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi palvelusetelilaki - taustaa Aiemmat palvelusetelisäännökset voimaan 2004 Sääntely keskittyi kotipalvelun

Lisätiedot