Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen
|
|
- Onni Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Se on kokonaisuus, joka muodostuu omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, tuesta ja vapaasta sekä hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista. Hoidettavalle annettavat palvelut määritellään yksilökohtaisessa hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoidontukeen sisältyviä tai sitä täydentäviä palveluja voivat olla esim. apuvälineet, kotihoito, vanhusten/ vammaisten päivätoiminta, lasten päivähoito, kehitysvammaisten päivätoiminta, tukipalvelut tai lyhytaikainen laitoshoito. Omaishoidon tukeen liittyvistä palveluista peritään maksu sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaisesti. Omaishoitajalla tarkoitetaan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen. Omaishoitolain mukaan kunta ei voi enää tehdä sopimusta ns. vierashoitajan kanssa. Omaishoitajan on oltava vähintään 18 v. täyttänyt. Omaishoidon tuki on määräraha-sidonnainen eikä siihen ole subjektiivista oikeutta. Tukea voi hakea ympäri vuoden hoidettavan kotikunnalta. Omaishoidon tuesta annetaan hakijalle kirjallinen päätös. Jos päätös on kielteinen, siinä tulee näkyä perustelut ja valitusoikeus päätöksestä. A: Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tukea voidaan myöntää, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: 1) henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa. Yleensä tästä on osoituksena, että hänellä on myös oikeus Kelan maksamiin hoito- ja vammaistukiin. Toimintakyvyn arviointiin voidaan käyttää esim. Portaat-, Rava- MMSE- tai Keto toimintakykymittaria tai muuta soveltuvaa mittaria. 2) hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla 3) hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia 4) omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää 5) hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva 6) tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista. 7) vammaiselle tai sairaalle lapselle, jos hän alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi tarvitsee pitkäaikaisesti erittäin vaativaa ja sitovaa hoitoa ja huolenpitoa. Arvioinnissa huomioidaan lapsen ikätasoa vastaava päivittäisen hoivan, huolenpidon, ohjauksen ja valvonnan tarve. Lisäksi arvioidaan liikuntakykyä, kommunikaatiotaitoja sekä hoitotoimenpiteiden tarvetta. Alle 3-vuotiaille lapsille omaishoidon tuki myönnetään vain erittäin poikkeustapauksissa.
2 2 B: Omaishoidon tuen palkkiot Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden suuruudesta ja alimmasta hoitopalkkiosta säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 5 :ssä. Hoitopalkkioita korotetaan indeksitarkistuksilla vuosittain. Hoitopalkkion vähimmäismäärä on 384,67 / kk alkaen. Palkkioluokka I: 384,67 /kk (aik. 381,00 ) hoidettava tarvitsee päivittäin toistuvasti ohjausta ja apua päivittäisissä toiminnoissa (esim. ruokailussa, liikkumisessa, WC-toiminnoissa, pukeutumisessa, peseytymisessä) hoidettava voi olla lyhyitä aikoja max. 3 tuntia yksinään ilman omaishoitajaa hän tarvitsisi runsaasti päivittäisiä kotihoito ja tukipalveluja hoidon tarve ei välttämättä edellytä hoitajan ja hoidettavan asumista samassa taloudessa. Hoitaja sitoutuu toistuvaan päivittäiseen huolenpitoon ja hoitoon useita kertoja päivän aikana. pelkästään asiointi, taloustyöt, ulkotyöt tms. avuntarpeena eivät riitä omaishoidon tuen myöntämisperusteiksi Käytettäessä Rava- arviointimittaria suositus indeksiarvoksi on 2,5 3,0 tai MMSE Palkkioluokka II: 576,94 /kk (aik. 571,45 ) hoidettava tarvitsee ympärivuorokautista hoitajan apua ja runsasta avustamista lähes kaikissa toiminnoissa hoidettava vaatii jatkuvaa valvontaa muistamattomuuden ja levottomuuden tai käytöshäiriöiden takia käytettäessä Rava- arviointimittaria suositus indeksiarvoksi on yli 3 tai/ja MMSE Palkkioluokka III: 769,33 /kk (aik. 761,99 ) hoidettavalla on laitoshoidon tasoisen hoivan ja huolenpidon tarve hoidettava tarvitsee jatkuvasti runsaasti hoivaa ja huolenpitoa ja on täysin autettava kaikissa toiminnoissa ympärivuorokautisesti esimerkiksi hoitaja, joka hoitaa omaista, joka on saattohoitovaiheessa tai on äkillisen vaikean sairauden tai vammautumisen vuoksi täysin avuton pitkäaikaishoidossa oleva asiakas, jonka omainen/läheinen ottaa kotihoitoon hoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä omaa tai toisen työtä eikä hoitaja saa samalta ajalta vähäistä suurempia tuloja eikä hänellä ole oikeutta sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun mukaiseen erityishoitorahaan tai oikeutta vuorotteluvapaalain (1305/2002) 13 :n mukaiseen vuorottelukorvaukseen. käytettäessä Rava- arviointimittaria suositus indeksiarvoksi on yli 3,50 tai hoidettava on vaikeasti dementoitunut MMSE 0-10
3 3 C: Päätös omaishoidon tuesta ja omaishoidon tuen maksaminen Omaishoidon tukea hakevan henkilön luo tehdään kotikäynti. Kotikäynnin tarkoituksena on määritellä hoidettavan tuen ja palvelujen tarve sekä kartoittaa hoitajan sopivuus omaishoitajaksi. Päätös omaishoidon tuesta tehdään toistaiseksi. Erityisestä ja perustellusta syystä päätös voi olla määräaikainen. Mikäli hakija täyttää omaishoidon tuen myöntämisedellytykset, mutta kunnan määrärahatilanne ei salli uusien tukien myöntämistä, tehdään päätös, jossa todetaan, että tuen myöntämisedellytykset täyttyvät ja asia otetaan uudelleen käsittelyyn määrärahatilanteen salliessa. Omaishoidon tuki maksetaan hoitajalle kuukausittain. Tuki on veronalaista tuloa. Tukea ei makseta takautuvasti. Pääsääntöisesti omaishoidon hoitopalkkio otetaan tulona huomioon muita sosiaalietuisuuksia myönnettäessä samalla tavalla kuin muutkin tulot. Omaishoidon tuesta vastaavan tehtävänä on päättää ja suunnitella yhdessä asiakkaan kanssa palvelupaketti, jossa on suhteutettu rahallinen palkkio, omaishoitoa tukevat palvelut ja hoitajan vapaat määrärahojen puitteissa ja tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Omaishoitaja ei ole työsopimuslain (55/2001) tarkoittamassa työsuhteessa kuntaan, hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan. Omaishoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisessa eläkelaissa (202/64). Kunnan on otettava tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n 1 momentin mukainen vakuutus hoitajalle. D: Omaishoitosopimus ja hoito- ja palvelusuunnitelma Omaishoidon tuesta laaditaan kunnan ja omaishoitajan välillä toimeksiantosopimus, jonka liitteenä on hoito- ja palvelusuunnitelma. Omaishoitosopimus tarkistetaan tarvittaessa. Hoito- ja palvelusuunnitelma laaditaan yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa. Hoito- ja palvelusuunnitelmassa hoitaja sitoutuu hoidon tavoitteisiin ja kunta sitoutuu siinä määriteltyjen palvelujen järjestämiseen. Kunnan tehtävänä on valvoa, että laadukas ja hyvä hoito toteutuu. Hoitajalla on velvollisuus tiedottaa hoidettavan toimintakyvyssä ja hoidossa tapahtuvista muutoksista omaishoitotuen yhteyshenkilölle, joka vastaa myös omaishoitoon liittyviin kysymyksiin. E: Omaishoitajan vapaat Omaishoidon tuesta kunnan kanssa sopimuksen tehneellä henkilöllä on oikeus lakisääteiseen kolmen vuorokauden vapaaseen sellaisia kuukausia kohti, jolloin hoitaja on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Oikeus lakisääteiseen vapaan kertymiseen kirjataan omaishoidontuen sopimukseen, lakisääteisen vapaan pitäminen ei vähennä hoitopalkkion määrää. Vapaapäivät voi pitää, kun vapaaoikeus on kertynyt. Omaishoitaja voi pitää vapaat säännöllisesti kuukausittain tai hän voi kerätä päiviä ja pitää pidemmän jakson kerralla. Vapaapäivät on pidettävä kalenterivuoden aikana niin, että joulukuun vapaan voi pitää tammikuulla. Kunnalla on oikeus päättää siitä, miten omaishoitajan vapaan aikainen hoito järjestetään. Ensisijaisesti käytetään kaupungin itsensä tuottamia palveluita, mutta tarvittaessa palvelu voidaan myös ostaa ja järjestää ryhmälomituksena. Omaishoitajan vapaa voidaan järjestää myös tekemällä tehtävään soveltuvan henkilön kanssa toimeksiantosopimuksen, jolla tämä
4 4 sitoutuu huolehtimaan vakituisen omaishoitajan vapaan aikaisesta sijaishoidosta hoidettavan kotona. Sijaishoitajan palkkio on alkaen 53,51 /vuorokausi kotona tapahtuvasta sijaishoidosta. Korvaus on veronalaista tuloa ja se on indeksiin sidottu, kuten omaishoitajien korvaukset. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaat kokonaisina vuorokausina kunnassa olevien mahdollisuuksien mukaan tai hän voi halutessaan vaihtaa ne päiväsaikaan pidettävään vapaaseen, jolloin kunta järjestää vapaan aikaisen hoidon tapauskohtaisesti sopien. (8h/ pv korvaa yhden vapaa vrk) Omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi hoidettavalle järjestetyistä palveluista, jotka korvaavat hoitajan antamaa hoitoa ja huolenpitoa, kunta perii enintään asiakasmaksulain mukaisen maksun 11,30 /vrk. Toimeksiantosopimuksella hoidettavan kotona järjestetystä omaishoitajan vapaan aikaisesta sijaishoidosta ei maksua peritä. Alle 16-vuotiaan sijaishoidon järjestämisestä ei maksua peritä. Mikäli hoidettava on kuukauden aikana vähintään 7 vrk ympärivuorokautisesti hoidossa muualla kuin omaishoidossa (muusta syystä kuin omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien vuoksi), ei siltä kuukaudelta kerry lakisääteisiä vapaapäiviä. Oikeus vapaisiin poistuu, jos hoidettavalla on runsaasti muita kunnan järjestämiä palveluita (esim. yli 7-tunnin keskimääräinen poissaolo arkipäivisin.) F: Hoitopalkkion alentaminen ja keskeytys Hoitopalkkio voidaan sopia lakisääteisiä vähimmäismääriä pienemmäksi siinä tapauksessa, jos siihen on hoitajan esittämä erityinen syy. Jos hoidettavalle järjestetään runsaasti palveluja, esim. 2 vk/kk vuorohoidossa laitoksessa, hoidon sitovuus ja vaativuus vähenevät. Tämä otetaan huomioon hoitopalkkion tasoa määriteltäessä. Jos säännöllinen vuorohoito tulee mukaan sopimuksen teon jälkeen, silloin hoitopalkkion määrä tarkistetaan uudelleen. Jos omaishoito keskeytyy tilapäisesti hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä, keskeytyy hoitopalkkion maksaminen kuukauden kuluttua. Hoidon keskeytyessä muusta syystä omaishoidon tuen palkkion maksaminen keskeytyy välittömästi. Jos hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä ja hoidettava hoidetaan samanaikaisesti joko sosiaali- tai terveydenhuollon palveluin niin hoitopalkkion maksaminen keskeytyy. Hoitajalla on velvollisuus tiedottaa hoidon keskeytyksistä hoito- ja palvelu-suunnitelmaan merkitylle yhteyshenkilölle. G: Omaishoidon tuen päättyminen Omaishoitosopimus päättyy ilman irtisanomista sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi tai hoidettava siirtyy pitkäaikaiseen hoitoon. Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden kuukauden kuluttua. Jos hoitaja irtisanoo sopimuksen, sopimus päättyy kuukauden kuluttua sopimuksen irtisanomisesta. Irtisanomisaika alkaa kulua irtisanomisilmoitusta seuraavasta päivästä.
5 5 Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa joko hoidettavan tai hoitajan terveyden tai turvallisuuden, tulee sopimus purkaa välittömästi.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN
Omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet 2014 Stlk 11.12.2013, 199 Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kunnille tiedotteen uusista omaishoidon tuen hoitopalkkioista (kuntainfo 10/2013,
OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus
RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA
sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
OMAISHOIDONTUEN OPAS
Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,
VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN
1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.
Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan
Omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet vuodelle 2018
Omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet vuodelle 2018 SJK/51/05.12.00/2018 Sosiaali- ja terveysministeriö lähettää vuosittain kunnille tiedotteen uusista omaishoidontuen hoitopalkkioista. Omaishoidon
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE VUONNA 2013
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE VUONNA 2013 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien
Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN
ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.4.2015 30 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) ja lain muutoksiin
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...
1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet
1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160 Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoitolaissa omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT 1.1.2017 alkaen 2 SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI...3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT...4 2.1 Omaishoidon tuen hakeminen...4 2.2 Omaishoidon
[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]
2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN
YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 23.1.2014 7 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937)