Stltk , liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on
|
|
- Elina Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Stltk , liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön avulla. Tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen hoidon toteutumista. Omaishoidon tuki on sosiaalihuoltolain 17 mukainen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan on huolehdittava omaishoidon tuesta annetun lainsäädännön puitteissa. Lain lisäksi tuen myöntämisessä sovelletaan STM:n antamaa ohjeistusta (opas 2005:30). Omaishoidon tuki on osa kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuutta ja se sijoittuu osaksi kotona asumista tukevia palveluita. Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidon tuki on määräraha sidonnainen palvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Kunnan on kuitenkin osoitettava talousarviossaan voimavaroja omaishoidon tukeen sen mukaan, mikä on kunnassa esiin nouseva tarve. Kunnalla on oikeus määritellä, kuinka omaishoidon tuki palvelua kohdennetaan ja millä kriteeristöllä sitä myönnetään. Omaishoidon tuen hakeminen ja hakemuksen käsittely Omaishoidon tukea myönnetään hakemuksen perusteella. Hakemus tehdään kirjallisesti tai viranomaisen suostumuksella kirjallisesti. Hakemus voidaan jättää Juuan sosiaalitoimeen tai vanhusten osalta suoraan omaishoidon tuen asiaa käsittelevälle kotiuttavalle sairaanhoitajalle (toimipaikka terveyskeskus) ja kehitysvammaisten osalta johtavalle kuntoutusohjaajalle. Asian käsittelyprosessi on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa ja tätä menettelytapaa noudatetaan Juuassa. Valmistelun jälkeen asia käsitellään SAS-ryhmässä ennen viranhaltijapäätöstä. Omaishoidon tuenmyöntäminen perustuu aina viranomaispäätökseen. Myös kielteiseen tai osittain myönteiseen hakemukseen annetaan perusteltu päätös, johon asiakas voi hakea muutosta ensiasteessa Juuan sosiaali- ja terveyslautakunnalta.
2 Tuen myöntämisedellytykset Kunta voi myöntää omaishoidon tukea (OhtL 3 ), jos 1. henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoidon tukea ei myönnetä, jos hoidettava asuu julkisessa tai yksityisessä sosiaali- tai terveydenhuollon toimintayksikössä esim. palveluasumisessa tai perhehoidossa. Hoitajan kotona tapahtuvaan hoitoon sovelletaan perhehoitajalakia kun muut perhehoidolle asetetut edellytykset täyttyvät. 2. hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla. aikaisemmin hoidettavalle tuntematon ns. vierashoitaja ei voi toimia omaishoitajana. 3. hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia. Hoitajan psyykkinen ja fyysinen terveydentila, toimintakyky ja voimavarat (esim. lääkitysten ymmärtäminen, päivittäisistä perustoiminnoista suoriutuminen, liikkuminen kotona ja kodinulkopuolella) sekä sosiaaliset verkostot on arvioitava. 4. omaishoito yhdessä muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää. 5. hoidettavan koti on olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva. apuvälineiden ja asunnon muutostöiden tarpeen arviointi. 6. omaishoito on kokonaisuudessaan hoidettavan edun mukaista. hoidettavan tahdon merkitys hoitomuotoa ja omaishoitajaa arvioitaessa. Näissä laissa mainittujen kriteereiden lisäksi tässä ohjeistuksessa määritetään Juuan kunnassa sovellettavat tarkemmat kuntakohtaiset kriteerit. Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu aina hoidettavan ja hoitajan monipuoliseen toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Arvioinnissa käytetään hoidettavan sekä hoitajan haastatteluja, kotikäynnillä tehtävää arviointia ja toimintakyvyn arviointia, jossa hyödynnetään olemassa olevia toimintakyvyn mittareita. Yhdenmukaiset arviointimenetelmät turvaavat tukea hakeneiden yhdenmukaisen kohtelun. Ikääntyneen (yli 65-vuotta)hoidettavan toimintakyvyn ja päivittäisen avuntarpeen arvioinnissa mittarina käytetään RAVA-mittaria. Arvioinnin perusteella asiakkaalle lasketaan hänen toimintakykyään kuvaava RAVA-indeksi. Muistisairaille tehdään myös MMSE ja /tai Cerad muistitestit.
3 Aikuisten (yli 16 v.) kehitysvammaisten hoidettavien toimintakyvyn mittaamiseen käytetään Toimi-arviointiasteikkoa. Lasten ja nuorten toimintakyvyn arvioimiseksi ei ole olemassa soveltuvaa mittaristoa. Toimintakyvyn arviointiin päätöksenteontueksi voidaan koota kulloiseenkin tilanteeseen soveltuva moniammatillinen työryhmä pääasiassa niistä tahoista, jotka osallistuvat asiakkaan hoitoon (esim. Honkalammen kehitysvammaneuvola ja PKSSK:n lastenneurologinen tai psykiatrinen pkl). Lapsilla hoitotyön sitovuutta arvioitaessa verrataan tilannetta saman ikäisten terveiden lasten hoitoon ja huolenpitoon. Lähtökohtaisesti lapsen hoito ja huolenpito on aina sitovaa. Omaishoidon tukea ei myönnetä, mikäli - hoidettava saa huomattavan määrän muita palveluita, eikä ole koko aikaisesti kotona hoidettavana esim. jos hoidettava saa keskimäärin 14 vuorokautta kuukaudessa muita palveluita (perhehoitoa, lyhyt aikaista tai säännöllistä vuorohoitoa) mikäli kehitysvammainen hoidettava on säännöllisesti päivätoiminnassa, koulussa tai päivähoidossa ja saa lisäksi tilapäistä hoitoa yli 7 vuorokautta kuukaudessa hoidettavalle on myönnetty henkilökohtainen avustaja muun kuin päivähoidon, koulun tai päivätoiminnan toteutumista varten. Omaishoidon sopimus Hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan välille tehdään toimeksiantosopimus, jossa sovitaan hoidon järjestämisestä. Sopimuksen sisältö on määritelty omaishoidon tukea koskevan lain 8 :ssä Omaishoitosopimus on voimassa toistaiseksi ellei sitä erityisestä syystä sovita määräaikaisesti voimassa olevaksi. Omaishoitosopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta säädetään lain 9 :ssä.
4 Omaishoidon tuki: hoitopalkkio ja muut tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut 1. Hoitopalkkio Lakisääteiseen omaishoidon tukeen sisältyy aina rahana suoritettava hoitopalkkio. Hoitopalkkion suuruuden määrittelee hoidon sitovuus ja vaativuus. Hoitopalkkio on veronalaista tuloa, josta toimitetaan ennakonpidätys. Omaishoidon tuen hoitopalkkio maksetaan hakemuksen jättämistä seuraavan kuukauden alusta alkaen tai kun määrärahaa vapautuu. Muutoin hoitopalkkiota ei makseta takautuvasti. Jos kuluvan vuoden osalta talousarvioon varattu määräraha on jo käytetty, omaishoidon tuki myönnetään siihen oikeutetulle, mutta omaishoidon tuen maksaminen alkaa vasta seuraavana vuonna, jolloin tarve on voitu huomioida talousarviossa. Maksun keskeytykset: Mikäli omaishoito keskeytyy hoidettavan terveydentilaan liittyvästä syystä tilapäisesti, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden kuluttua (esim. hoidettava siirtyy sairaalaan 11.3., jolloin hoitopalkkion maksatus lopetetaan 11.4.). Jos hoito keskeytyy tilapäisesti hoitajasta tai hoidettavasta riippuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä, maksetaan hoitopalkkio 5 keskeytyspäivältä kalenterikuukaudessa (hoidon keskeytymis- ja alkamispäivää ei huomioida). Maksuluokat Omaishoidon tukea myönnetään Juuassa jatkossa seuraavien maksuluokkien mukaisesti. Maksuluokka määräytyy myöntämiskriteereiden porrastuksen kautta. Hoitopalkkioluokka 1 (374, 51 /kk, määräytyy vuosittain) Yli 65-vuotiailla myöntämiskriteeri RAVA 2 ja/tai MMSE/Cerad pisteet 18 tai alle (keskivaikea tai vaikea muistisairaus) alle 65-vuotiaiden osalta, joilla ei ole muistisairautta, omaishoidon myöntämisen arvioi moniammatillinen työryhmä. Arvio perustuu asiakkaan toimintakykyyn ja hoivan tarpeeseen. Aikuiset kehitysvammaiset (yli 16-v.) arvioidaan Toimiarviointiasteikon mukaisesti, jolloin palkkio myönnetään, jos arviointiasteikon keskiarvona saatu arvo on 40 tai alle. Lapset ja nuoret, joilla kehitysvammaisuus tai muu sairaus tai vamma hoidon tarpeen syynä. Lapsen tulee olla lähes kaikissa henkilökohtaiseen hoitoon liittyvissä toimenpiteissä toisen henkilön avun tarpeessa.
5 Lapsella tulee olla: - vaikea liikuntakyvyn ongelma (apuvälineenä pyörätuoli) ja/tai - vaikea kommunikaatio ongelma tai - vähintään vaikea-asteinen kehitysvammaisuus tai - laaja-alainen kehityshäiriö (esim. varhaislapsuuden autismi, Asperger, Reittin oireyhtymä) tai muu vaikea-asteinen neuropsykiatrinen diagnoosi tai - vakava psyykkinen häiriö Lisäksi lapsi tarvitsee - erityisen vaativia hoitotoimenpiteitä (esim. letkuruokinta) tai - jatkuvaa apua ja valvontaa sosiaalisessa kanssakäymisessä - jatkuvaa valvontaa karkailun tai itsensä tai muiden vahingoittamisen riskin vuoksi. Hoitopalkkioluokka 2 (561, 76 /kk) Yli 65-vuotiaiden myöntämiskriteeri RAVA 3ja/tai MMSE/Cerad 18 alle, mikä tarkoittaa keskivaikeaa tai vaikeaa muistisairautta. Alle 65-vuotiaiden osalta, joilla ei ole muistisairautta, omaishoidon myöntämisen arvioi moniammatillinen työryhmä. Arvio perustuu asiakkaan toimintakykyyn ja hoivan tarpeeseen. Ei sovelleta kehitysvammaisiin ja lapsiin. Hoitopalkkioluokka 3 (749, 01 /kk, määräytyy vuosittain) Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava hoitopalkkio.
6 Erityismaksuluokka 4 (1 236, 36 /kk) Maksuluokkaa käytetään tapauksissa, joissa hoitaja jää hoitamaan laitoshoidon tarpeessa olevaa tai läheistään. Edellytyksenä on, että hoitaja joutuu hoidon takia jäämään pois ansiotyöstään eikä hän saa muuta korvausta ansion menetyksestään. Yli 65-vuotiailla RAVA 3,5-4 ja/tai MMSE ei voida mitata. Alle 65-vuotiaiden osalta, joilla ei ole muistisairautta, omaishoidon myöntämisen arvioi moniammatillinen työryhmä. Arvio perustuu asiakkaan toimintakykyyn ja hoivan tarpeeseen. Lasten kohdalla voidaan käyttää, jos hoidettavan katsotaan vaativan eriyisen paljon hoitoa. Useimmiten kyseessä on saattohoito tai muu ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon tarve. Tukihenkilökorvaus (187,30 /kk) Voidaan myöntää harkinnanvaraisesti tapauksessa, jossa kunnan keskuksen ulkopuolella asuva vanhus ei täytä omaishoidon tuen myöntämiskriteereitä, mutta kotona selviytyminen ei onnistu ilman ulkopuolisen apua. Korvausta voidaan myöntää vanhuksen naapurille tai ystävälle, joka sitoutuu vanhuksen arjessa selviytymisen avustamiseen säännöllisesti ja olennaisessa määrin. Myöntämisen edellytys on myös se, että tukikorvausjärjestelyllä voidaan kotihoidon tarjoamia palvelujen määrää vähentää merkittävästi. Tukihenkilökorvausta haetaan kirjallisesti kuten omaishoidon tukeakin. Tuen määrä on puolet alimmasta omaishoidon tuen määrästä. 2. Hoidettavalle annettavat palvelut Omaishoidon tukeen sisältyy hoidettavalle annettavat tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka kirjataan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Näitä voivat olla esim. kotihoidon palvelut ja tukipalvelut, apuvälineet tai päivä- ja lyhytaikaishoito. Hoidettavalle annettavista sosiaali- ja terveyspalveluista peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaiset asiakasmaksut.
7 3. Omaiselle annettava tuki - Sosiaali- ja terveydenhuollonpalvelut tukena itsensä hoitamiseen - ohjaus ja neuvonta - omaishoitajien kokoontumiset 4. Vapaan järjestäminen Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään 3 vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohden, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai vähäisin keskeytyksin päivittäin. Kertyneet vapaapäivät voidaan pitää säännöllisesti kuukausittain tai pitää vapaata pidemmällä jaksolla kerralla. Kunnan on huolehdittava hoidettavan hoidon tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä hoitajan vapaan aikana. Viimesijassa kunta voi päättää siitä, kuinka vapaan aikainen hoito järjestetään. Juuassa omaishoitajien vapaat järjestetään siten, että hoidettava on vuorohoitojaksolla kunnan omissa yksiköissä tai hoitokodissa. Vapaapäivät voidaan korvata myös rahana. Kehitysvammaisten ja lasten hoitajille järjestettävän vapaan yhteydessä sovitaan kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvasta ratkaisusta. Vapaan järjestämisestä on sovittava asiakkaan hoito ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikana hoidettavalle annettavista palveluista peritään hoidettavalta tuloista riippumaton vuorokausikohtainen tasamaksu. Tällä hetkellä maksu on enintään 10,60 euroa vuorokaudelta.
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?
Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2
LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
OMAISHOIDONTUEN OPAS
Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,
Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan
OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus
RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4)
1 Perusturva/Erityispalvelut ja Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet 1.1.2016 alkaen (Perusturvalautakunta 27.10.2015, 100 ja 15.12.2015, 4) Omaishoidon
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Hausjärven kunta OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN. Käsittely: Perusturvalautakunta
Lopen kunta OMAISHOIDON TUEN SEUDULLISET PERUSTEET 1.1.2016 ALKAEN Käsittely: Perusturvalautakunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuen tarkoitus ja sisältö... 1 2. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Omaishoitosopimus...
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA
sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN
OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.5.2016 ALKAEN Riihimäen kaupunki Koti- ja vanhuspalvelut Aikuisten ja vammaisten palvelut PL 125 11100 Riihimäki Päiväys 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUEN TARKOITUS JA SISÄLTÖ...
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Omaishoito on porrastettu neljään luokkaan hoidon ja huolenpidon tarpeen perusteella, ja vuonna 2005 hoitopalkkiot eri luokissa ovat:
LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet yli 18-vuotiaiden osalta 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRJESTÄMISTAVAT
1 KOKEMÄEN KAUPUNKI OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA JÄRJESTÄMISTAVAT 1.4.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta Ptlk 5.4.2017 40 1. OMAISHOIDON TUKI... 3 Tuen myöntämisedellytykset... 3 Omaishoidon tuen
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien
Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Yhtymähallitus 26.1.2016, liite 7 Ikäihmisten palvelulinja / Ikäkeskus OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2016 alkaen 1. OMAISHOIDON TUEN TARKOITUS JA SEN SISÄLTÖ Laki omaishoidon tuesta 937/2005
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Omaishoidon tuen myöntämisen yleiset periaatteet:
Hallinnollinen ohje 1 (6) Kehitysvammaisten, vammaisten ja sairaiden henkilöiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2018 alkaen Omaishoidontuki Omaishoitolain (937/2005) mukaan omaishoidolla tarkoitetaan
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
1. Omaishoidon tukea voidaan myöntää henkilölle, jonka kotipaikka on Pöytyän kunta.
OMAISHOIDON KRITEERIT 2017 Pöytyä Omaishoidon tuki Omaishoito on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämisestä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013
Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015)
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 27.2.2014 (päivitetty 9.9.2015) 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen
Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö
Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta 19.4.2018 1 Sisällys 1. Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 2 2. Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3. Palvelutarpeen arviointi...
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle:
Omaishoidon tuen ohjeistus 1. Yleistä Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu. Lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
OMAISHOIDONTUKI ohjeistus LUKIEN. myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot
OMAISHOIDONTUKI ohjeistus 1.1.2014 LUKIEN myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot SISÄLTÖ 1 Omaishoidon tuki... 3 2 Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3 Toimintakyvyn ja voimavarojen
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit
Limingan kunnan vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen ohjeet ja kriteerit 1.6.2017 Perusturvalautakunta 30.5.2017 35 Limingan kunta / Perusturvapalvelut 1 Sisällys 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidontuen toimintaohje
Omaishoidontuen toimintaohje 1/2015 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen hakeminen... 2 2. Omaishoidontuen myöntämisedellytykset... 2 3. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 2 4. Päätös omaishoidontuesta sekä
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle Salon kaupunki Vammaissosiaalityö
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2018 Salon kaupunki Vammaissosiaalityö 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, arviointi ja
65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005)
1 65 VUOTTA TÄYTTÄNEIDEN OMAISHOIDON TUKI LOIMAALLA 2018 (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen
Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen
1 (6) Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis-
Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012
PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon