KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN"

Transkriptio

1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005) 5 :ssä. Lain 6 :n mukaan hoitopalkkioita tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (393/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Vuodelle 2015 vahvistettu palkkakerroin on 1,363 ja vuodelle 2016 vahvistettu palkkakerroin on 1,373. Omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on lukien 387,49 euroa kuukaudessa. Hoitopalkkion määrän tarkistus tehdään lukien myös sellaisiin hoitopalkkioihin, jotka on sovittu vähimmäismäärää suuremmiksi tai pienemmiksi ja jotka perustuvat ennen tarkistusajankohtaa voimassa olleeseen omaishoitosopimukseen. Vuodelle 2016 vahvistettu palkkakerroin merkitsee hoitopalkkioihin noin 0,73 prosentin korotusta vuoteen 2015 verrattuna. Omaishoitajalla tarkoitetaan omaista tai muuta hoidettavalie läheistä henkilöä, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen. Omaishoitajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt ja hänen terveytensä ja toimintakykynsä tulee vastata omaishoidon asettamia vaatimuksia, jotta hän kykenee kantamaan kokonaisvastuun hoidettavasta sekä takaamaan hänelle asianmukaisen ja turvallisen hoidon. Sopimus omaishoidontuesta laaditaan toistaiseksi ja vain erityisestä syystä määräaikaisena. Omaishoidontuki on osa sosiaalipalveluja ja jonka järjestämisestä kunta vastaa määrärahojensa puitteissa. Omaishoidontuki kohdennetaan eniten hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset (3 ) Kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos 1. henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa; 2. hoidettavan omainen tai hoidettavalie läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla; 3. hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia; 4. omaishoito yhdessä muiden tarvittavien palvelujen kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden kannalta riittävää; 5. hoidettavan koti on terveydellisistä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva; 6. tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista.

2 Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalie annettavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta sekä omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalie läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tukeen eivät ole oikeutettuja henkilöt, joilla avuntarve kohdistuu pelkästään asiointi- ja kodinhoitotehtäviin. Palvelukodeissa asuvilla henkilöillä ei ole oikeutta omaishoidontukeen. Omaishoidon tuki ei ole tarkoitettu korvaamaan sairaudesta tai vammasta aiheutuvia kustannuksia, kuten Kansaneläkelaitoksen maksamat hoitotuet ja vammaistuki. Omaishoidon tuesta päättävä voi edellyttää hakijaa tarvittaessa toimittamaan asiantuntijalausunnon siitä, että on kykenevä toimimaan kyseisen asiakkaan hoitajana. Arvioitaessa hoitajan soveltuvuutta hoitotehtävään, sopivuuteen voivat vaikuttaa mm. sosiaaliset tai terveydelliset syyt ja/tai liiallinen päihteiden käyttö. Arvioitaessa ikääntyneen hoidettavan hoitoisuutta on Tunturi-Lapin kunnissa käytössä RAVAtar-toimintakykymittari sekä täydentävinä mittareina voidaan käyttää esim. MMSE-muistitoimintojen mittaria. Lisäksi hoidettavan hoitoisuuden arvioinnissa käytetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta. Lasten omaishoidontuen myöntämisen arvioinnissa huomioidaan lapsen ikätason vastaavan hoivan, ohjauksen ja valvonnan tarve. Lisäksi arvioidaan liikunta- ja kommunikointikykyä ja erityisen vaativien toimenpiteiden tarvetta. Omaishoidon tuesta laaditaan kunnan ja omaishoitajan välille toimeksiantosopimus, jonka liitteenä on oltava hoito- ja palvelusuunnitelma. Omaishoidon sopimuksen tulee lain 8 :n mukaisesti sisältää tiedot ainakin hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta, hoitajan oikeudesta lakisääteisiin kolmen vuorokauden vapaaseen kuukautta kohden, tieto määräaikaisen sopimuksen kestosta, hoitopalkkion maksamisesta hoidon keskeytyessä hoitajasta johtuvasta syystä, sekä hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä. Hoito- ja palvelusuunnitelmaan on kirjattava (7 ) omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö, muiden hoidettavalie tarpeellisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen määrä ja sisältö, omaishoitajaa ja hoitotehtävää tukevien sosiaalihuollon palvelujen määrää ja sisältö, miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana. Hoitopalkkio (5 ja 6 ) Hoitopalkkio voidaan sopia alinta määrää pienemmäksi, jos siihen on hoitajan esittämä erityinen syy tai jos hoitaja ei ole yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti runsaasti päivittäin. Hoitopalkkiota maksetaan omaishoidon tuen hakemuksen jättämisestä seuraavan kuukauden alusta tai mikäli hake-

3 mus on ollut määrärahojen loppumisesta johtuen jonossa, määrärahojen vapautumista seuraavan kuukauden alusta. Omaishoidon tuen määrärahojen vapautuessa ensisijalla ovat eniten hoitoa ja huolenpitoa vaativat henkilöt. Omaishoitosopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimus voidaan tehdä määräaikaisena, jos hoidon jatkuminen ei hoitajasta tai hoidettavasta johtuvasta syystä ole tietyn määräajan jälkeen mahdollista. Hoidon tarve on etukäteen tarkasti määriteltävissä tai hoito korvataan tietyn määräajan jälkeen toisella palvelulla. Mikäli omaishoidon tukea haetaan esimerkiksi leikkauksen jälkeen, toimintakyky arvioidaan kuntoutumisen jälkeen. Omaishoidon tukea myönnetään pääsääntöisesti, kun tuen tarpeen arvioidaan olevan pysyvä ja hoidon sitovuudessa ja vaativuudessa ei ole odotettavissa lähiaikoina muutoksia ja omaishoitajan voidaan olettaa selviytyvän hoitajana pitkäaikaisesti. Kaikissa tapauksissa hoitajat/hoidettavat ovat velvollisia ilmoittamaan hoidettavan kunnossa tapahtuneet muutokset, sekä toimintakyvyn paranemisen että heikentymisen. Mikäli toimintakyky on muuttunut, tuen tarve arvioidaan uudelleen. Omaishoidon tuen maksuperusteet: Ravatar-indeksin arvot: 1. luokka 2,60-3,60 387,49 e/kk - asiakas tarvitsee paljon apua useimmissa päivittäistoiminnossa (esim. pukeminen, peseytyminen, wc-käynnit) tukipalvelujen (siivous, asiointi jne.) lisäksi - hoitaja on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti runsaasti päivittäin 2. luokka 3,61-581,16 e/kk - 1. luokan perusteiden lisäksi hoidettavan hoidon tarve vastaa laitoshoitoa 3. luokka 774,98 e/kk - hoidettavalla on hoidollisesti raskas siirtymävaihe omaishoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtään tai päätoimista opiskelua (noin puoli vuotta, monessa tapauksessa tätä vähemmän) - hoitajalla ei ole tälle ajalle vähäistä suurempia työtuloja, oikeutta sairausvakuutuslain 10 luvun mukaiseen erityishoitorahaan tai oikeutta vuorotteluvapaakorvaukseen.

4 Sijaishoidon palkkio kohoaa lukien 0,73 prosenttia. Kunnan kanssa omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus vähintään kolmen vuorokauden (72 tuntia) mittaiseen vapaaseen kuukaudessa (4 ), jos hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta. että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta. Omaishoitajan tulee hakea vapaapäivät ja pitää vapaansa kuukausittain tai säästää ja pitää kerralla useampia vapaapäiviä. Vapaat on kuitenkin pidettävä kalenterivuoden aikana vuoden loppuun mennessä. Kunnan on huolehdittava hoidon järjestämisestä vapaiden aikana. Hoidettavalla tai omaishoitajalle ei ole ehdotonta oikeutta valita vapaan aikaista hoitomuotoa tai -paikkaa. Omaishoitajan vapaapäivien käyttämisestä tulee omaishoitajan itse ilmoittaa hoidettavan hoitopaikkaan hoitoon tuodessaan. Omaishoitajan vapaan ajalta peritään asiakasmaksulain 6 b :n ja lautakunnan asiakasmaksutaksan mukainen maksu, joka on tällä hetkellä 11,30 vuorokausi. 11,50 v alusta. Omaishoitoa tukevina palveluina järjestetään koti- ja tukipalveluita, osapäivähoitoa, päivätoimintaa sekä intervallihoitoa. Palveluista sovitaan tarkemmin hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitoa ja omaishoitajaa tukevista palveluista neuvotellaan erikseen ja päätös tehdään yksilöllisen harkinnan mukaan. Omaishoitoa tukevista ja hoidettavalie järjestettävistä palveluista peritään normaalit asiakasmaksulain mukaiset sosiaali- ja terveyslautakunnan päättämät maksut. Omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tukea hakevan luo tehdään kotikäynti, jonka tarkoituksena on kartoittaa hoidettavan toimintakyky, hoidon sitovuus, hoidettavan olosuhteet ja hoitajan soveltuvuus omaishoitajaksi. Omaishoidon tuen päätöksen tekee sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävään määrittelemä viranhaltija. Hoitopalkkion maksaminen omaishoidon keskeytymisen ajalta Jos hoidettavan hoitoon kuuluu muuta kuin omaishoitajan kotona antama hoito, on hoito merkittävä hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Lakisääteisten (3 vrk/kk) vapaiden pitäminen ei keskeytä palkkion maksamista. Jos omaishoito keskeytyy äkillisesti hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä, keskeytyy hoitopalkkion maksaminen kuukauden kuluttua (9.2 ). Mikäli hoito keskeytyy omaishoitajasta johtuvasta syystä, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy seitsemän (7) vuorokauden kuluttua riippumatta siitä onko keskeytys yhtäjaksoinen vai ei. Tarkastelujakso on aina yksi kalenterikuukausi. Samoin mikäli hoito keskeytyy hoidetta-

5 vasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä, keskeytyy hoitopalkkion maksaminen 7 vrk:n kuluttua. Kun hoito keskeytyy omaishoitajasta koskevasta syystä, omaishoitajan on ilmoitettava omaishoidon tuesta vastaavalle viranhaltijalle omaishoitoa koskevat keskeytykset. Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden (2) ja omaishoitaja irtisanomista seuraavan yhden (1) kuukauden kuluttua. Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa hoidettavan tai omaishoitajan terveyden tai turvallisuuden, sopijapuolet voivat purkaa sopimuksen välittömästi. Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Omaishoitaja ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa kuntaan, hoidettavaan tai hoidettavan huoltajaan. Omaishoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisessa eläkelaissa. Kunta ottaa omaishoitajalle tapaturmavakuutuslain mukaisen vakuutuksen. Omaishoidon tuki on hoitajalle veronalaista tuloa.

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653

Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella

Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P

Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - 1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN 1 Versio 14.1.2013 Perusturvalautakunta 13.2.2013 liite nro 1 OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 01.02.2013 ALKAEN Omaishoidontukea voidaan myöntää omaishoitolain 3 :n mukaan, jos 1. henkilö alentuneen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P

Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-

OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina.

Ympärivuorokautinen sidonnaisuus tarkoittaa sitä, että omaishoitajan on huolehdittava hoidettavastaan kaikkina vuorokauden aikoina. Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2013 Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen

LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet

Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ

Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle:

Omaishoidon tukihakemukset toimitetaan ikäihmisten palveluiden työntekijälle: Omaishoidon tuen ohjeistus 1. Yleistä Laki omaishoidon tuesta (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu. Lain tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Kokkolassa ja Kruunupyyssä [Työryhmä: Lena Aho-Rintamäki, Iiris Jurvansuu, Kaija Keski-Rahkonen, Eija Korkia-Aho ja Hanna Saarinen] 1.6.2015

Lisätiedot

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT 1.1.2017 alkaen 2 SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI...3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT...4 2.1 Omaishoidon tuen hakeminen...4 2.2 Omaishoidon

Lisätiedot

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI ALKAEN YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET RANTASALMI 1.3.2017 ALKAEN Hyväksytty kunnanhallituksessa 6.3.2017 / 2 OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien

KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JÄRVI- POHJANMAALLA 1.6.2009 19.5.2009 Päivi Joensuu Terttu Lakaniemi Merja Mäkitalo SISÄLLYS 1. Omaishoidontuki 2. Omaishoidontuen hakeminen 3. Tuen myöntämiskriteerit

Lisätiedot

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio Hoito- ja vanhuspalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.

LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2. Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus

Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8. Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2015 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014

TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015

Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen

Lisätiedot

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen

LIITE 2. Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI. Myöntämisperusteet ja ohjeet. 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen LIITE 2 Kirkkonummen kunta OMAISHOIDON TUKI Myöntämisperusteet ja ohjeet 1. Yleiset edellytykset ja omaishoidon tuen hakeminen Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus

OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus RÄÄKKYLÄN KUNTA Sosiaaliosasto Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUKI - ohjeistus myöntämisedellytykset, kriteerit ja hoitopalkkiot Hyväksytty perusturvalautakunnassa 24.2.2016 7 SISÄLTÖ 1 OMAISHOIDONTUKI...

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISKRITEERIT JA SOVELTAMISOHJEET KEMIÖNSAAREN KUNNASSA Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja soveltamisohjeet vanhustenhuollossa. Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LOIMAALLA 2016 YLEISTÄ OMAISHOIDONTUESTA (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito

Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2014 Perusturvalautakunta 28.1.2014 Liite 12 Sivu 2 / 9 SISÄLLYS OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2014 -------------- 3 Omaishoidon tuen määritelmä

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet 2014 Stlk 11.12.2013, 199 Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kunnille tiedotteen uusista omaishoidon tuen hoitopalkkioista (kuntainfo 10/2013,

Lisätiedot

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio

Omaishoidontuen hakeminen, sopimus ja palkkio Vammaispalvelut - Selänne Omaishoidontuen myöntäminen Yhteiset kriteerit 1.1.2014 Omaishoidontuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus

Lisätiedot

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit

Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten

Lisätiedot

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI

OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit

Lisätiedot

OMAISHOIDON LINJAUKSET JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGISSA JA KEURUSSEUDUN KUNNISSA

OMAISHOIDON LINJAUKSET JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGISSA JA KEURUSSEUDUN KUNNISSA OMAISHOIDON LINJAUKSET JYVÄSKYLÄN VERKOSTOKAUPUNGISSA JA KEURUSSEUDUN KUNNISSA 2009-2012 Petäjäveden kunta SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3

Lisätiedot

ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN

ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN ALLE 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA 1.4.2015 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.4.2015 30 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) ja lain muutoksiin

Lisätiedot

Omaishoidon tuen tarkoitus

Omaishoidon tuen tarkoitus Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LAKI OMAISHOIDON TUESTA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LAKI OMAISHOIDON TUESTA Perusturvalautakunta sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.9.2011 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Perusturvalautakunta 30.8.2011/89 Perusturvalautakunta sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa

Lisätiedot

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE

Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017

OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.12.2016 Perusturvaosasto 119 Suvi-Tuulia Seitsojoki 08.12.2016 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2017 Omaishoidon tukea haetaan

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA sivu 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2016 LAKI OMAISHOIDON TUESTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Liedon aluejaosto 22.3.2016 19 sivu 2 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Voimassa 1.4.2016 alkaen

Lisätiedot

Ptltk 26.11.2015 86, hite ld. röjä~fföi~ö~ttji~ 1 MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016

Ptltk 26.11.2015 86, hite ld. röjä~fföi~ö~ttji~ 1 MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 Ptltk 26.11.2015 86, hite ld röjä~fföi~ö~ttji~ 1 MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 L. li ~ 0 iii 0 0 ~ 0 0 :0 iii 00 Å ~ ~ ~ Ä o i ii ~0 0 TUEN TARKITUS JA SISÄLTÖ maishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]

[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] 2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta

SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN

YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN YLI 65-VUOTIAIDEN OMAISHOIDON TUEN PERUSTEET JUVALLA JA RANTASALMELLA 1.1.2014 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 23.1.2014 7 2 OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937)

Lisätiedot

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut

Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 1(8) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2017 Salon kaupunki Vammaispalvelut 2(8) SISÄLTÖ 1 Yleistä omaishoidon tuesta... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen... 3 3 Omaishoidon sopimus

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Aikuisten hoito 2015

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Aikuisten hoito 2015 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Aikuisten hoito 2015 Hyväksytty sosiaalilautakunnassa 13.5.2015 Omaishoidon tuki Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö.. 2 1.1 Omaishoidon tuen

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN OPAS

OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Soteltk 12.12.2012 132 OMAISHOIDONTUEN OPAS Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue 1.1.2013 alkaen Liperin kunta,

Lisätiedot

Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo

Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo Ohje asiakkaalle: Omaishoidon tuki Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö... 1 Hoitopalkkiot... 1 Hoitopalkkion maksaminen... 1 3.1 Hoitopalkkion alentamisperusteet...

Lisätiedot

1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet

1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet 1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160 Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoitolaissa omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi

Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUKI OHJE HAKIJALLE OMAISHOIDON TUKI HYVINKÄÄLLÄ Omaishoidon tuen perusteet Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (937/2005) ja lain muutoksiin (950/2006

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.

Lisätiedot