Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM"

Transkriptio

1 Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ITÄ20 Heikkinen Ari, Peltokoski Päivi, Saarikoski Outi(UM), Krank Ann Christine, Laurmaa Jonna(UM), Nissinen Matti(UM), Rautio Sari Annika(UM) JULKINEN Asia Euroopan unionin naapuruuspolitiikan tarkastelu joulukuussa 2015 Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) uudistus käynnistyi maaliskuussa 2015 komission ja EU:n ulkosuhdehallinnon konsultaatiopaperilla. Muistioon sisältyi runsaasti erilaisia kysymyksiä, joihin jäsenmaiden, kumppanimaiden, parlamenttien, sidosryhmien ja kansalaisjärjestöjen odotettiin ottavan kantaa. Kannanottoja tulikin runsaasti, n Konsultaatioprosessi päättyi kesäkuussa 2015, ja sen pohjalta komissio ja EU:n ulkosuhdehallinto (EUH) laativat ENPtarkastelua koskevan tiedonannon. Tarkoituksena on, että EU:n ulkoministerit (UAN) hyväksyvät asiasta päätelmät joulukuussa Keväällä 2015 ENP oli esillä EUulkoministerien Gymnichkokouksessa, Barcelonassa pidetyssä ulkoministerin epävirallisessa kokouksessa sekä itäisen kumppanuuden huippukokouksessa. ENP:n turvallisuusaspektia on käsitelty kesällä ja syksyllä kahdesti EU:n poliittisessa ja turvallisuusasiain komiteassa (COPS). Neuvoston työryhmä (COEST/MaMa) on keskustellut tiedonannosta sekä käsitellyt päätelmäluonnosta kokouksissaan marrasjoulukuussa EU:n tärkein tehtävä on rauhan, turvallisuuden, vaurauden ja oikeusvaltion turvaaminen maanosassamme. EU:n tulee myös ajaa tehokkaasti etujaan ja puolustaa demokratiaa, kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia naapurustossaan ja maailmanlaajuisesti. Naapuruuspolitiikka on tärkeä osa EU:n yhteistä ulko ja turvallisuuspolitiikkaa. Jatketaan pitkäjänteisesti työtä alueen turvallisuuspoliittisen vakauden ja vaurauden kehittämiseksi käyttämällä entistä yksilöidympiä ratkaisuja. Suomen kanta on, että naapuruuspolitiikan perusperiaatteiden tulee pysyä muuttumattomina, mutta eriytymistä, ja kumppanimaiden omistajuutta tulee vahvistaa sekä moreformore periaatetta hyödyntää.

2 2(5) Kumppaneiden sitouttamista yhteisiin arvoihin vahvistetaan. Samalla tulee kunnioittaa kumppanimaiden valintoja EUyhteistyön laajuudesta ja syvyydestä. Naapuruuspolitiikan on oltava realistista ja strategista lähtökohtanaan yhteiset arvot ja intressit. Temaattinen lähestymistapa on hyvä keino huomioida laajempi maantieteellinen konteksti. Kannatamme ns. naapureiden naapurien kytkemistä mukaan soveltuvien osin EU:lle ja naapurustolle strategisesti merkittävissä kysymyksissä (ml. muuttovirtojen hallinta, rajaturvallisuus, terrorismi, energia). Naapuruuspolitiikan on kyettävä vastaamaan sekä kumppanimaiden pitkän aikavälin kehitystarpeisiin että EU:n välittömämpiin turvallisuushaasteisiin. Naapuruuspolitiikan tavoitteena on luoda vakautta EU:n eteläiseen ja itäiseen naapurustoon, ja se tulee pitää erillään EU:n laajentumispolitiikasta. Naapuruuspolitiikassa tulee pyrkiä poliittisempaan ja kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan kysymyksissä, joissa naapuruuspolitiikka liittyy unionin keskeisiin ulko ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin. Yhteistyötä Etyjin, muiden alueellisten järjestöjen ja kansainvälisten toimijoiden kanssa on tiivistettävä. EU:n useita käytössä olevia välineitä on käytettävä koordinoidusti ja hyödynnettävä tehokkaammin olemassa olevia rakenteita. EU:hun ja sen naapurustoon kohdistuvien uhkien ja haasteiden (ml. terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, ihmissalakuljetus) myötä turvallisuusyhteistyö korostuu EU:n naapuruuspolitiikan toimeenpanossa lähivuosina. ENP tulee linkittää nykyistä paremmin EU:n yhteiseen turvallisuus ja puolustuspolitiikkaan (YTPP). Komission ja EUH:n tulee säännöllisesti tiedottaa jäsenmaille kumppanien kanssa käytävien naapuruuspolitiikan toimeenpanoa koskevista neuvotteluista. Naapuruuspolitiikkaa strategisesti hyödyntäen voidaan löytää tehokkaampia keinoja hallita muuttoliikettä mm. kehittämällä rajavalvontaa, tehostamalla takaisinottoa ja lisäämällä laillista liikkuvuutta. Muuttoliike tulee huomioida läpileikkaavana teemana ENP:n puitteissa. Tehokkaat palautukset ovat osa toimivaa muuttoliikepolitiikkaa. Yhteistyötä palautuksissa tulee tiivistää, tarvittaessa moreformore periaatetta hyödyntäen. Keskeistä on konfliktien ehkäisy sekä yleisen vakauden edistäminen mm. nuorten työllistymistä tukemalla, lisäämällä kaupallistaloudellista yhteistyötä sekä myötävaikuttamalla naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumiseen. Naapuruuspolitiikassa tulee kiinnittää erityistä huomiota kansalaisyhteiskunnan tukemiseen, sekä erityisesti eteläisissä kumppanimaissa naisten ja nuorten osallistumismahdollisuuksiin. EU:n itäinen kumppanuus on vahva väline kumppanimaiden assosiaation ja taloudellisen integraation edistämiseksi EU:iin. Tulisi kiinnittää enemmän huomiota naapuruuspolitiikan ja itäisen kumppanuuden tavoitteiden tiedottamiseen EUjäsenmaissa, kumppanimaissa ja kolmansissa maissa. Välimeren unionia on kehitettävä tehokkaammaksi ja poliittisemmaksi yhteistyöfoorumiksi eteläisten kumppanien kanssa. Naapuruuspolitiikan toimeenpanemiseksi on varmistettava, että EU:lla on käytettävissään riittävät taloudelliset ja muut resurssit. Suomi suhtautuu avoimesti ajatukseen ENIinstrumentin puitteissa tarkastella joustavuuden lisäämistä naapuruuspolitiikan mahdollisiin kiireellisiin tarpeisiin vastaamiseksi.

3 Pääasiallinen sisältö 3(5) Vuonna 2004 luotu Euroopan naapuruuspolitiikka (ENP) jakautuu etelään ja itään eli Välimeren unioniin ja itäiseen kumppanuuteen. Etelään kuluvat Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Libya, Marokko, Syyria, Tunisia ja miehitetty Palestiinalaisalue. Itäiset kumppanit ovat Moldova, Ukraina ja ValkoVenäjä sekä Armenia, Azerbaidzhan ja Georgia. ENP tukee poliittisia ja taloudellisia uudistuksia kuudessatoista EU:n naapurivaltiossa tavoitteenaan rauhan, vakauden ja taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen koko alueella. Naapuruuspolitiikan kolmas tarkastelu on käyty tilanteessa, jossa EU:n naapurusto sekä idässä että etelässä on muuttunut entistä epävakaammaksi niin Ukrainan kuin Syyrian ja Irakin konfliktien, Israelin ja palestiinalaisten välisten lisääntyvien jännitteiden ja epäluottamuksen sekä radikaalin ääriislamilaisuuden vahvistumisen vuoksi. Viimeaikaiset terroristiiskut sekä pakolaiskriisi ovat entisestään lisänneet jännitystä ja uhkatekijöitä Euroopan naapurustossa. ENP:n uudistusta on pohjustettu jäsenmaaryhmien laatimissa papereissa ja keskusteluissa, joissa keskeisiksi teemoiksi on nostettu kumppanimaiden eriyttäminen, moreformore periaatteen laajempi soveltaminen (ei ainoastaan rahoitukseen liittyen), joustavuus instrumenttien käytössä kriisitilanteissa, yhteiset arvot, näkyvyys, strateginen viestintä ja kumppanimaiden omistajuus. Naapuruuspolitiikan liittäminen selkeämmin EU:n yhteiseen ulko ja turvallisuuspolitiikkaan ja erottaminen laajentumispolitiikasta ovat olleet vahvemmin esillä. Kaikki EU:n naapurimaat eivät tavoittele EUlähentymistä, joten naapuruuspolitiikan olisi tarjottava nykyistä eriytyneimpiä vaihtoehtoja assosiaatiosopimusten lisäksi suhteiden kehittämiseksi EU:n kanssa. Tarkastelun yhteydessä on arvioitu myös ENP:n soveltuvuutta palvella sekä 16 kumppanimaan että EU:n intressejä. Maakohtaiset arviot tullaan osittain arvioimaan uudelleen, samoin keinot, joilla tavoitteisiin päästään. EU:n kohtaamien strategisten haasteiden ja uhkakuvien (esim. laiton siirtolaisuus, terrorismi, rajaturvallisuus, energia jne.) edellyttävät temaattisesti ENP:n maantieteellisen kattavuuden laajentamista EU:n välittömän naapuruston ulkopuolelle. Ns. naapureiden naapurit voitaisiin ottaa tapauskohtaisesti yhteistyön piiriin, mikäli EU:n intressit sitä edellyttävät. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Komissio ja EU:n ulkosuhdehallinto tuottivat maaliskuussa 2015 konsultaatiopaperin, joka käsiteltiin Ekirjeenä ulkosuhdejaostossa Komission ja ulkosuhdehallinnon tiedonanto, joka julkaistiin , on toimitettu ministeriöiden kommentoitavaksi. Saadut kommentit on huomioitu tätä kirjettä laadittaessa ja ne hyödynnetään jatkotyössä. Ejatkokirje on käsitelty ulkosuhdejaostossa joulukuussa 2015.

4 4(5) Eduskuntakäsittely Eduskuntaa on tiedotettu vuosittain Euroopan naapuruuspolitiikan edistymisraporttien perusteella. Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat JOIN (2015) 50 final Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORItunnus Ari Heikkinen, ITÄ20 / UM, Päivi Peltokoski, ITÄ20 / UM, Outi Saarikoski, ITÄ20 / UM, AnnChristine Krank, ALI10 / UM, Sari Rautio, POL30 / UM, Jonna Laurmaa, EUR20 / UM, Matti Nissinen, EUR20 / UM, Liitteet Viite

5 5(5) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi ENP, itäinen kumppanuus, YTPP, maahanmuutto PLM, SM, UM EUE, MMM, OKM, OM, PE, STM, TEM, TPK, VM, VNK, YM

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00293. Hurtta Mia(UM), Leppänen Inka(UM), M Rabet Anne(UM) 13.03.2015 JULKINEN EDUSKUNTA:

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00293. Hurtta Mia(UM), Leppänen Inka(UM), M Rabet Anne(UM) 13.03.2015 JULKINEN EDUSKUNTA: Ulkoasiainministeriö EKIRJE UM201500293 ITÄ20 Hurtta Mia(UM), Leppänen Inka(UM), M Rabet Anne(UM) 13.03.2015 JULKINEN EDUSKUNTA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan Unionin naapuruuspolitiikan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Tavoitteena on kaikkien instituutioiden yhdessä hyväksymä uusi kehityspoliittinen konsensus.

Tavoitteena on kaikkien instituutioiden yhdessä hyväksymä uusi kehityspoliittinen konsensus. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00723 KEO-10 Koikkalainen Outi(UM) 21.06.2016 JULKINEN Asia EU:n kehityspolitiikan uudistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00598 POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) 08.06.2017 JULKINEN Asia EU/Strateginen lähestymistapa kriisinkestokykyyn EU:n ulkosuhteissa Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Hurtta Mia(UM) JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-00821 KPO-20 Hurtta Mia(UM) 02.05.2011 JULKINEN VASTAANOTTAJA EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite Asia EU:n komission suositus neuvostolle laaja-alaisten ja syvälle ulottuvien

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Ohls Sara(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Ohls Sara(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01267 TUO-20 Ohls Sara(UM) 28.10.2016 Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sellaisten Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Mäkelä Laura(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Mäkelä Laura(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2016-00126 KUPO Mäkelä Laura(OKM) 24.08.2016 Asia EU; Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle EU:n kansainvälisten kulttuurisuhteiden

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM EUR-12 Laajava Minna VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM EUR-12 Laajava Minna VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM2005-03252 EUR-12 Laajava Minna 09.12.2005 VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Oikeus- ja sisäasiain ulkoisen toiminnan strategia U/E-tunnus:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 15.2.2017 JOIN(2017) 7 final 2017/0031 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

15169/15 team/sas/hmu 1 DG C 2B

15169/15 team/sas/hmu 1 DG C 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15169/15 MAMA 205 COEST 381 MED 43 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Järvelä Suvi(UM) JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Järvelä Suvi(UM) JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00360 EUR-10 Järvelä Suvi(UM) 18.03.2014 JULKINEN EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Asia Sveitsin kansanäänestys maahanmuuton rajoittamisesta ja sen mahdolliset vaikutukset

Lisätiedot

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.

Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäministeriö EKIRJE SM201400289 PO Taavila Hannele 14.07.2014 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: EU:n sisäisen turvallisuuden strategian 2010 2014 viimeinen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700205 TMO Juvonen Satu(TEM) 26.04.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyneuvosto 3.5 Malta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Twinning ja TAIEX Sisäasiainministeriön hallinnonalan oppilaitosten seminaari 27.9.2013

Twinning ja TAIEX Sisäasiainministeriön hallinnonalan oppilaitosten seminaari 27.9.2013 Twinning ja TAIEX Sisäasiainministeriön hallinnonalan oppilaitosten seminaari Twinnning tiimi /2013 1 Esityksen sisältö Twinning pähkinänkuoressa Suomen Twinning-menestys TAIEXin mahdollisuudet Twinnning

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Euroopan naapuruuspolitiikka vuoden 2014 edistymiskertomukset ja rahoitusväline ENI

Euroopan naapuruuspolitiikka vuoden 2014 edistymiskertomukset ja rahoitusväline ENI Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201500879 ITÄ20 Kämppi Ville(UM) 23.06.2015 JULKINEN Asia Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) toimeenpanon vuosikertomus 2014 Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01385 POL-30 Lee Stefan(UM) 29.11.2016 Asia Komission ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta. Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-01149 ASA-20 Mutanen Anne(UM) 16.09.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Kanada-huippukokous 26.9. U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600200 YVA Polvinen Minna(OKM) 15.12.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

ITÄ-20 Peltokoski Päivi JULKINEN; Pyydetään kiireellistä käsittelyä; ; Asian käsittely jatkuu EU:n Coesttyöryhmässä

ITÄ-20 Peltokoski Päivi JULKINEN; Pyydetään kiireellistä käsittelyä; ; Asian käsittely jatkuu EU:n Coesttyöryhmässä Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2009-02416 ITÄ-20 Peltokoski Päivi 22.12.2009 JULKINEN; Pyydetään kiireellistä käsittelyä; 15.1.2010; Asian käsittely jatkuu EU:n Coesttyöryhmässä 7.1.2010 alkaen EDUSKUNTA

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2017/0031 (NLE) 6379/17 LIMITE EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 15. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111

PUBLIC 6134/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PV/CONS 6 RELEX 111 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. helmikuuta 2016 (OR. en) 6134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 6 RELEX 111 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3447. istunto (ULKOASIAT), Bryssel,15.

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0157 (NLE) 11165/17 COEST 184 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00749 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 05.11.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; neuvoston 18 kuukauden ohjelma 1.1.2019-30.6.2020 (ns. trion ohjelma)

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM EUR-30 Leino Anssi(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM EUR-30 Leino Anssi(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00337 EUR-30 Leino Anssi(UM) 18.03.2016 Asia Komission ehdotukset neuvoston päätöksiksi Euroopan unionin sekä Islannin, Norjan ja Liechtensteinin välillä ETA:n

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM)

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201900226 Haapsaari Jani(TEM) 27.03.2019 Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 3.4.2019 Bukarestissa EUpuheenjohtajamaa Romania järjestää

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen. Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600137 YVA Riihimäki Tarja(OKM) 19.09.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission ehdotus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop)

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2011-00692 VNEUS Virolainen Meri(VNK) 14.10.2011 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Eurooppa-neuvoston 23.10.2011 valmistelut; Euroalueen kehittäminen

Lisätiedot

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille

Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta Turkille ULKOASIAINMINISTERIÖ Eurooppa-linja EUR-12 Päivi Blinnikka LÄHETE 18.06.2001 HELD2566-34 Eduskunnan Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus neuvoston asetukseksi liittymistä valmistelevasta rahoitustuesta

Lisätiedot