Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Mäkelä Laura(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Mäkelä Laura(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Mäkelä Laura(OKM) Asia EU; Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja Euroopan unionin neuvostolle EU:n kansainvälisten kulttuurisuhteiden strategiaksi "Towards an EU Strategy for International Cultural Relations" Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Eduskunnan informoiminen komission julkaisemasta tiedonannosta. Asiasta valmisteltaneen neuvoston päätelmät syksyn 2016 aikana Neuvoston kulttuurikomiteassa. Suomen kanta Pääasiallinen sisältö Suomi suhtautuu komission tiedonantoon lähtökohtaisesti myönteisesti. Suomi kannattaa tiedonannon yleisiä tavoitteita ja tarkoituksia. Kulttuurilla on merkittävä rooli EU:n ulkosuhteissa ja kansainvälisessä yhteistyössä ja on tärkeää, että siihen liittyviä toimintoja tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Joidenkin komission ehdotusten osalta Suomi kaipaa lisätietoja ja tarkennuksia. Suomi kannattaa EU:n aktiivista otetta Unescon toiminnassa kulttuurien välisen dialogin ja kulttuuriperinnön suojelun edistämiseksi sekä Agenda 2030 mukaisten kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedonanto tuo esille moninaisten kulttuurisisältöisten kehityshankkeiden kirjon. Näitä hankkeita olisi tarpeen koordinoida yhteen kattavimmiksi kokonaisuuksiksi tehokkaamman vaikuttavuuden näkökulmasta. Vaikuttavuuden ja taloudellisen tehokkuuden näkökulmasta on tarkoituksenmukaista pyrkiä edistämään politiikkakoherenssia sekä EU:n ja jäsenmaiden toimintojen täydentävyyttä ja kumppanuuksia vielä nykyistä enemmän. Tausta Tiedonannossa esitetyn strategian lähtökohtana on tarve selkeyttää kulttuurin strategista roolia EU:n kansainvälisissä suhteissa ja vahvistaa sen merkitystä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen, suvaitsevaisuuden, konfliktien ehkäisemisen, kestävän kehityksen

2 2(6) ja demokratian edistäjänä. Kulttuurinen moninaisuus on olennainen osa eurooppalaisuutta ja yksi Euroopan Unionin perusarvoja. Tiedonannon tarkoituksena on nostaa kulttuuri osaksi aktiivista kansainvälistä dialogia, jolla pyritään osaltaan vastaamaan radikalisaation asettamaan haasteeseen. Tiedonannolla on yhteys myös EU:n uuteen globaalistrategiaan, jossa otetaan käytännöllinen lähestymistapa kulttuuridiplomatiaan (ml. kulttuuriperinnön suojelu). Kulttuurin moninaisuuden edistäminen, kulttuuridialogi, läpileikkaava lähestymistapa kulttuuriin sekä kulttuurin edistäminen maiden välisessä yhteistyössä ovat tiedonannon pääaiheet. EU on yksi Unescon kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevan yleissopimuksen (2005) osapuoli ja se on osaltaan sitoutunut edistämään kulttuuri-ilmaisujen moninaisuutta kansainvälisissä suhteissaan. Tiedonannossa esitelty strategia perustuu osin myös komission vuonna 2007 julkaisemaan tiedonantoon kulttuuria kansainvälistyvässä maailmassa koskevasta Euroopan toimintasuunnitelmasta. Viime vuosina sekä Euroopan parlamentti, jäsenmaat että kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat toivoneet EU:lta koordinoidumpaa lähestymistapaa kulttuuriin sen ulkosuhteissa. Marraskuussa 2015 Neuvosto pyysi komissiota valmistelemaan yhdessä Korkean edustajan kanssa strategian kulttuurista EU:n ulkosuhteissa. Tiedonannon keskeinen sisältö Yksi tiedonannon tavoitteista ja keskeisistä tarkoituksista on EU:n ja sen kumppanivaltioiden välisen kulttuuriyhteistyön vahvistaminen linjassa YK:n Agenda 2030 kanssa. Agenda 2030 korostaa mm. kulttuurien välistä dialogia eräänä kestävän kehityksen pääperiaatteista. Tiedonannossa katsotaan, että strategian tavoitteiden mukainen työ vahvistaa EU:n roolia globaalina toimijana. Strategiaan sisältyy kolme osa-aluetta, joiden puitteissa EU toimii kansainvälisten kulttuurisuhteiden strategian toimeenpanemiseksi: 1) Kulttuurin edistäminen ihmisoikeuksien, moninaisuuden ja kulttuurien välisen dialogin vahvistamiseksi ottaen huomioon toissijaisuusperiaate, politiikkakoherenssi ja täydentävyys. 2) Kulttuuriyhteistyön edistäminen yhteistyömaiden kanssa painopisteenä: a. kulttuurin tukeminen kestävän sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen moottorina b.kulttuurin ja kulttuurien välisen dialogin vahvistaminen yhteisöjen välisten suhteiden edistämiseksi c. kulttuuriperinnön turvaaminen ja siihen liittyvän yhteistyön edistäminen 3) Eurooppalaisen yhteistyön tehostaminen kulttuuridiplomatian alueella; Kumppanuuksien merkitys on strategian osalta keskeinen samoin kuin yhteistyön lisääminen jäsenmaiden kulttuuri-instituuttien ja EU-delegaatioiden kesken sekä aktiivisen kansalaisyhteiskunnan tukeminen. EU-toiminnan pääperiaatteet: Tiedonannon mukaan EU-toimintaa ohjaavat seuraavat pääperiaatteet: a. Kulttuurisen moninaisuuden edistäminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen; ilmaisunvapaus ml. taiteen vapaus b. Molemminpuolisen kunnioituksen ja kulttuurien välisen dialogin vauhdittaminen; yhteinen oppiminen ja globaali solidaarisuus

3 3(6) c. Toissijaisuusperiaatteen ja täydentävyyden varmistaminen; EU edistää kansainvälisiä kulttuurisuhteitaan subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti kunnioittamalla jäsenvaltioiden omaa toimivaltaa d. Poikkileikkaavan lähestymistavan vahvistaminen kulttuuriin; kulttuuri ymmärretään tiedonannossa laajasti; perinteisen taideilmaisun lisäksi kulttuurilla ymmärretään olevan merkitystä kestävään kehityksen, suvaitsevaisuuden ja ilmaisunvapauden edistämisessä e. Olemassa olevien yhteistyöverkostojen ja rahoitusinstrumenttien hyödyntäminen; politiikkakoherenssin toteutumiseksi ja päällekkäisen toiminnan välttämiseksi toiminnassa pyritään hyödyntämään olemassa olevia rakenteita Tiedonannossa luetellaan olemassa olevat temaattiset ohjelmat ja tuki-instrumentit, joiden puitteissa erilaista kulttuuriyhteistyötä jo toteutetaan eri politiikkalohkoilla. Toimenpiteitä toteutetaan mm. laajentumispolitiikan, Euroopan naapuruuspolitiikan ja kehitysyhteistyön puitteissa. Ohjelmien tavoitteet ja painopisteet vaihtelevat sen mukaisesti, minkä politiikan alla niitä toteutetaan. Kulttuuriyhteistyön alueella EU toimii aktiivisesti seuraavilla alueilla: 1.Kulttuurin tukeminen kestävän sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen moottorina - yhteistyömaiden kulttuuripolitiikan kehittäminen Unescon 2005 sopimuksen puitteissa mm. edistämällä sopimuksen ratifiointia ja toimeenpanoa - osaamisen ja kokemuksen jakaminen naapurimaiden kanssa mm. Välimeriyhteistyö - kulttuuri- ja luovan teollisuuden vahvistaminen Afrikassa, Aasiassa ja Karibian maissa mm. luomalla erilaisia luovien alojen keskuksia ja klustereita - yrittäjyyden ja osaamisen kehittäminen mm. Afrikassa - pienten ja keskisuurten yritysten tukeminen sekä alueellisten yhteistyöverkostojen kehittäminen - paikallisten viranomaisten tukeminen ja kouluttaminen kulttuuriyrittäjyydelle myönteiseksi ml. innovatiiviset yhteistyömallit, kaupunkien välinen yhteistyö sekä historiallisten kaupunkien urbaanit strategiat 2. Kulttuurin ja kulttuurien välisen dialogin vahvistaminen yhteisöjen välisten suhteiden edistämiseksi - Kulttuuritoimijoiden välisen yhteistyön ja liikkuvuuden tukeminen mm. Luova Eurooppa-ohjelman kautta - kulttuurin edistäminen mm. Eastern Partnerhip ohjelman ja Anna Lindh Säätiön toiminnan tukemisen kautta - Rauhan rakentamisen edistäminen erilaisten koulutusten ja vaihto-ohjelmien kautta - kulttuuristen oikeuksien edistäminen ml. paikallinen identiteetti ja alkuperäisväestöt 3. Kulttuuriperinnön turvaaminen ja siihen liittyvän yhteistyön edistäminen; kulttuuriperinnön säilymistä uhkaa toisaalta luonnon, toisaalta ihmisten aiheuttamat erilaiset katastrofit. Kulttuuriperintö ilmentää eri kulttuurien identiteettiä ja olemassa oloa ja sitä tulee pyrkiä suojelemaan. EU toimii aktiivisesti mm. seuraavilla alueilla: - Kulttuuriperinnön tutkimus mm. Horizon 2020 ohjelman puitteissa - Kulttuuriperintö esineillä käytävän laittoman kaupankäynnin vastainen taistelu - Kulttuuriperinnön suojelu mm. Unescon kulttuurin suojelun ja kulttuuripluralismin edistämiselle aseellisten konfliktien sattuessa koskevan toimintasuunnitelman sekä eri sopimusten ja ohjelmien toimeenpanon kautta.

4 4(6) - Strateginen EU-näkökulma kulttuuridiplomatiaan: Tiedonannon mukaan on tärkeää, että eri toimijat yhdistävät voimansa olemassa olevien synenergia-etujen ja toimintojen täydentävyyden varmistamiseksi. Tämä käsittää komission, ulkosuhteiden korkean edustajan sekä EU delegaatiot eri maissa, jäsenmaat ja niiden kulttuuri-instituutiot sekä kansalaisyhteiskunnan eri toimijat. - Vahvistettu EU-yhteistyö käsittää mm. - Kumppanuusinstrumentista rahoitettava kulttuuridiplomatian alusta (Cultural Diplomacy Platform), joka on perustettu helmikuussa 2016 helpottaa eri toimijoiden verkottumista ja yhteistyötä - eri maiden kulttuuri-instituuttien vahvistettu yhteistyö - eri maissa sijaitsevien EU-delegaatioiden yhteistyö - Euroopan kulttuuritaloja voitaisiin perustaa eri maihin yhteistyössä isäntämaan kanssa - kansalaisyhteiskunnan aktiivisen toiminnan ja yhteistyöverkostojen tukeminen - yhteiset EU kulttuuritapahtumat; mm. 2-vuotinen EU:n elokuvafestivaali hanke käynnistetään vuonna keskittyminen strategisiin yhteistyökumppaneihin mm. Kiinassa, Etelä-Afrikassa ja USA:ssa - tutkijoiden, opiskelijoiden ja alumnien vaihto-ohjelmat Tiedonanto kuvastaa hyvin sitä, kuinka laajasti ja aktiivisesti EU toimii ympäri maailmaa erilaisissa kulttuurisisältöisissä kehityshankkeissa. Strategiaan on kirjattu toiminnan yleiset tavoitteet, pääperiaatteet ja olemassa olevat toiminnot. Epäselväksi kuitenkin jää, onko strategian pohjalta tarkoitus luoda esimerkiksi jonkinlainen erillinen toimenpidesuunnitelma tavoitteiden toteuttamiseksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely SEUT 6, 167 ja 208 Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely Jaosto 31 (kulttuuri- ja av-asiat) kirjallinen menettely Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset

5 Sinänsä tiedonannolla ei ole taloudellisia vaikutuksia. Sen sisältämien toimenpideohjelmien konkretisoituessa budjettivaikutuksia tulee huolellisesti selvittää. 5(6) Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat JOIN(2016) 29 final Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, OKM, puh lähetystöneuvos Stefan Lee, UM, puh neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake, OKM, puh Liitteet Viite

6 6(6) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi Agenda 2030 kehitys, kulttuuri, kulttuuridiversiteetti, kulttuuriperintö, YAUN (ulkosuhteet), kehitysyhteistyö OKM, UM EUE, LVM, MMM, OM, PE, PLM, SM, STM, TEM, TPK, VM, VNK, YM

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00171 KUPO Berden Iina(OKM) 14.06.2018 Asia EU; Kulttuuri ja av; Euroopan uusi kulttuuriohjelma Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Tavoitteena on kaikkien instituutioiden yhdessä hyväksymä uusi kehityspoliittinen konsensus.

Tavoitteena on kaikkien instituutioiden yhdessä hyväksymä uusi kehityspoliittinen konsensus. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00723 KEO-10 Koikkalainen Outi(UM) 21.06.2016 JULKINEN Asia EU:n kehityspolitiikan uudistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä

Ehdotuksen käsittely aloitettiin neuvoston turvapaikkatyöryhmässä Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00525 MMO Räty Johanna(SM) 27.01.2016 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Ruotsin tukemiseksi

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600200 YVA Polvinen Minna(OKM) 15.12.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäministeriö EKIRJE SM201400289 PO Taavila Hannele 14.07.2014 Suuri valiokunta Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: EU:n sisäisen turvallisuuden strategian 2010 2014 viimeinen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.

Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen. Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600137 YVA Riihimäki Tarja(OKM) 19.09.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission ehdotus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop)

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2017-00217 VNEUS Kaila Heidi(VNK), Lehtinen Lauratuulia(VNK) 07.04.2017 Asia Eurooppalaisen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustaminen Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM)

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201900226 Haapsaari Jani(TEM) 27.03.2019 Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 3.4.2019 Bukarestissa EUpuheenjohtajamaa Romania järjestää

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK2017-00050 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 19.05.2017 Asia Komission tiedonanto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus E 59/2016

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Ohls Sara(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-20 Ohls Sara(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01267 TUO-20 Ohls Sara(UM) 28.10.2016 Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus sellaisten Ukrainaa koskevien väliaikaisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden

Lisätiedot

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM2019-00344 TTM Henriksson Heidi(TEM) 06.06.2019 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kaupunkiasioista vastaavien ministereiden kokous 14.6.2019 Bukarest Suomesta kokoukseen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700205 TMO Juvonen Satu(TEM) 26.04.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyneuvosto 3.5 Malta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen

Lisätiedot

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta

Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto "Koulujen kehittämisellä ja huipputason opetuksella hyvät lähtökohdat elämälle"

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto Koulujen kehittämisellä ja huipputason opetuksella hyvät lähtökohdat elämälle Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00156 YVA Polvinen Minna(OKM) 10.07.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto "Koulujen kehittämisellä ja huipputason opetuksella hyvät lähtökohdat

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00749 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 05.11.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; neuvoston 18 kuukauden ohjelma 1.1.2019-30.6.2020 (ns. trion ohjelma)

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KEO-10 Hassinen Laura(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KEO-10 Hassinen Laura(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-01108 KEO-10 Hassinen Laura(UM) 17.09.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksestä koskien kehitysyhteistyön

Lisätiedot

Kumpuvaara Outi(TEM)

Kumpuvaara Outi(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä.

Suomi pitää verotuksen läpinäkyvyyttä ja veronkierron vastaisia toimia EU-tasolla tärkeinä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201600436 VO Upola Minna(VM) 24.08.2016 Asia Ekirje komission tiedonannosta lisätoimenpiteistä avoimuuden lisäämiseksi ja verovilpin ja veron kiertämisen torjumiseksi

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan

Lisätiedot

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2018-00329 KOY Porkka Pauliina(TEM) 07.06.2018 Asia EU; TSTK-neuvosto 21.6.2018; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa

Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00158 YVA Polvinen Minna(OKM) 06.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot