Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.
|
|
- Kai Järvinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä on oikeus sopeutumisrahaan seuraavasti: 1) sopeutumisrahaa maksetaan enintään yhden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään kolme vuotta 2) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kahden vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään seitsemän vuotta 3) sopeutumisrahaa maksetaan enintään kolmen vuoden ajan, mikäli edustajantoimi on kestänyt vähintään 15 vuotta. Sopeutumisraha, kuvitteellinen esimerkki yhden kauden edustajalle, joka hakee sopeutumisrahaa välittömästi edustajantoimen päätyttyä Eläkeajaksi luetaan jokaiselta vaalikaudelta, joksi kansanedustaja on valittu, edustajanvaalien toimittamiskuukauden 1 päivän ja lähinnä seuraavien vaalien toimittamiskuukauden 1 päivän välinen aika. Näin ollen eläkeajaksi luetaan välinen aika, eli 4 vuotta. Sopeutumisrahaa maksetaan enintään yhden vuoden ajan. Eläke maksetaan kuukausittain. Sopeutumisrahan maksaminen alkaa edustajantoimen päättymistä seuraavasta päivästä. Jos sopeutumisrahaa haetaan myöhemmin, sen maksaminen alkaa täyden kuun alusta. Sopeutumisrahaa maksetaan vuoden ajan, ja sen maksaminen päättyy kalenterikuukauden lopussa. Jos kansanedustaja on sopeutumisrahan päättyessä täyttänyt 59 vuotta, sopeutumisrahaa voidaan maksaa 65 vuoden ikään asti. Viimeksi mainitussa poikkeustilanteessa pääoma- ja ansiotuloja valvotaan 65 vuoden iän täyttämiseen asti. Perustepalkka lasketaan vuosien indeksikorotetuista ansioista, joista on ennen laskentaa vähennetty työntekijän eläkemaksu. Eläkkeen perusteena oleva palkkio on näiden vuosien keskiansio kuukautta kohden. Sopeutumisrahan määrä on aina vähintään se määrä, joka lain 6 :n 1 momentin mukaisesti karttuu seitsemän vuoden edustajantoimesta.
2 SOPEUTUMISRAHA 2 (5) Kuvitteellinen esimerkki eläkepalkan määräytymisestä: Palkat (suluissa indeksikorotettu vuoden 2015 tasoon ja vähennetty palkansaajan työeläkemaksu palkansaajan työeläkemaksuna käytetty yli 53-vuotiaiden prosenttia): 2012: ,00 (75 042,81) 2013: ,00 (73 006,98) 2014: ,00 (71 528,72) Keskikuukausiansio eli perustepalkka: 6 099,40 e/kk (vuoden 2015 tasossa). Eläkkeen määrä on jokaiselta eläkeajaksi luetulta täydeltä kuukaudelta eläkkeen perusteena olevasta edustajanpalkkiosta 1/3 prosenttia. Esimerkki yllä mainitun yhden edustajakauden mukaisesta sopeutumisrahasta vuonna 2015: Esimerkki 1 Aika 84 kk ( = 7 vuotta) Karttuma 4,0 % / vuosi (= 1/3 % / kk) 84 x 6 099,40 e/kk x 4,0 / 1200 = 1 707,83 e/kk Sopeutumisraha alkaen 1 707,83 e/kk (ilman elinaikakertoimen vähennystä). Sopeutumisrahasta vähennetään lisäksi elinaikakerroin. Jos sopeutumisrahan saaja on täyttänyt 62 vuotta, kerrotaan sopeutumisrahan määrä 62 vuoden iän täyttämisvuodelle vahvistetulla kertoimella. Muussa tapauksessa sopeutumisrahan määrä kerrotaan rahan alkamisvuodelle vahvistetulla kertoimella (0,97200 vuonna 2015). Yhden kauden edustajan eläke vanhuuseläkkeenä 65 vuotta täyttäneelle entiselle kansanedustajalle myönnetään hakemuksesta vanhuuseläke. Yhden kauden edustajan sopeutumisraha ja vanhuuseläke määräytyvät eri tavoin.
3 SOPEUTUMISRAHA 3 (5) Yhden kauden edustajan eläke vanhuuseläkkeenä 65 vuoden iässä: Esimerkki 2 Aika 48 kk ( = 4 vuotta) Karttuma 4,0 %/vuosi (= 1/3 % / kk) 48 x 6 099,40 e/kk x 4,0 / 1200 = 975,90 e/kk Vanhuuseläke 65 vuoden iässä 975,90 e/kk (ilman elinaikakertoimen vähennystä) Vanhuuseläkkeen määrä 65 vuoden iässä samalta ajalta on pienempi kuin sopeutumisraha, koska vanhuuseläke lasketaan todellisen palvelusajan perusteella. Huom! Yhden vuoden sopeutumisraha muuttuu vanhuuseläkkeeksi eli pienemmän määräiseksi, kun edustaja täyttää 65 vuotta, vaikka vuoden sopeutumisrahakausi olisi kesken. Maksussa oleva sopeutumisraha siis muuttuu automaattisesti vanhuuseläkkeeksi 65 vuoden iässä. Jos henkilöllä ei ole maksussa olevaa sopeutumisrahaa hänen täyttäessään 65 vuotta, tulee hänen hakea vanhuuseläkettä erikseen. Elinaikakerrointa sovelletaan vanhuuseläkkeessä samalla tavalla kuin yllä. Jos sopeutumisraha muuttuu vanhuuseläkkeeksi, sovelletaan vanhuuseläkkeessä samaa elinaikakerrointa kuin sopeutumisrahassa. Esimerkkejä ansiotulojen ja/tai pääomatulojen vaikutuksesta sopeutumisrahaan Sopeutumisrahaa maksetaan vain siltä osin kuin sopeutumisraha ei yhdessä työ- tai yrittäjätoimintaan perustuvien ansiotulojen ja tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitettujen pääomatulojen kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää. Kansanedustaja on velvollinen sopeutumisrahaa hakiessaan ilmoittamaan kunnalliselle eläkelaitokselle ansio- ja pääomatulojensa määrän. Jos ansio- tai pääomatulot muuttuvat niin, että muutoksella on vaikutusta sopeutumisrahan määrään, eläkelaitos tarkistaa sopeutumisrahan määrän kansanedustajan hakemuksesta. Tarkistus tehdään tarkistuspyynnön esittämistä seuraavan kalenterikuukauden alusta. Eläkelaitos voi tarkistaa sopeutumisrahan määrän myös taannehtivasti, jos ansio- ja pääomatulot ovat ilmoitettua suuremmat. Liikaa maksettu sopeutumisraha peritään takaisin soveltaen, mitä valtion palveluksessa olevien työntekijöiden eläkkeiden takaisinperinnästä säädetään. Ansio- ja pääomatulot eivät vaikuta eläkkeen määrään enää sen jälkeen, kun kansanedustaja on täyttänyt eläkeiän. Kokopäivätyöhön siirtymisestä tulee aina ilmoittaa eläkelaitokselle.
4 SOPEUTUMISRAHA 4 (5) Esimerkki yllä mainitun yhden edustajakauden mukaisesta sopeutumisrahasta vuonna 2015, missä sopeutumisrahan saajalla on satunnaisia työansioita keskimäärin 2100 e/kk: Esimerkki 3 Sopeutumisraha alkaen 1 707,83 e/kk (ilman elinaikakertoimen vähennystä) Ansioraja: 60% perustepalkasta, eli 3659,64 e/kk Sopeutumisraha ja työansio yhteensä: 1 707, = 3 807,83 e/kk Yhteenlasketut sopeutumisraha ja työansio ylittävät ansiorajan 148,19 eurolla. Tämä ylite vähennetään sopeutumisrahasta. Sopeutumisrahan uusi määrä: 1 707,83 148,19 = 1 559,64 e/kk Sopeutumisrahasta vähennetään elinaikakerroin ennen ansiovähennyksen tekemistä. Esimerkissä ei ole huomioitu elinaikakerrointa. Huom! Esimerkissä oletetaan, että kyseessä ei ole kuitenkaan toistaiseksi jatkuva kokoaikatyö. Jos sopeutumisrahaan oikeutettu henkilö on kokoaikatyössä tai kesken sopeutumisrahakauden siirtyy kokoaikatyöhön, tulee tästä ilmoittaa Kevalle ja sopeutumisrahan maksaminen keskeytetään. Muut työeläkkeet ja sopeutumisraha - yhteensovitus Edustajaeläkkeiden hakeminen ja maksaminen Sopeutumisrahaan yhteensovitetaan työntekijän eläkelain 3 :ssä mainittujen työeläkelakien mukaiset eläkkeet niiden maksamisen alkaessa. Jos työeläkkeet ja edustajaeläke yhdessä ylittävät edustajaeläkkeen (sopeutumisrahan) enimmäismäärän (60 % palkkiosta), niin ylittävästä osasta 62,5 % vähennetään edustajaeläkkeestä. Kaikissa tapauksissa yhden kauden edustajalle maksettavasta sopeutumisrahasta jää yhteensovituksen jälkeen maksettavaksi vähintään puolet karttuneesta rahasta. Keva myöntää ja maksaa sopeutumisrahan, samoin kuin muutkin edustajien ja ministereiden eläkkeet. Niitä on haettava edustajatoimen päätyttyä kirjallisesti vanhuuseläkehakemuslomakkeella. Sopeutumisraha-hakemuksen liitteeksi tulee aina täyttää ansiotietoja koskeva liitelomake Ilmoitus sopeutumisrahan/sopeutumiseläkkeen aikaisista ansiotiedoista. Sopeutumisrahaa tulee hakea kolmen täyden kalenterikuukauden kuluessa siitä, kun oikeus on syntynyt. Sopeutumisraha voidaan myöntää
5 SOPEUTUMISRAHA 5 (5) joko 3 kk takautuvasti tai hakemista seuraavan kuukauden alusta. Yhden kauden edustajan sopeutumisrahahakemuksen tulee siis olla Kevassa viimeistään Edustajaeläkkeet ja sopeutumisraha maksetaan kuukausittain ja ne ovat Suomessa veronalaista tuloa.
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 115/2010 vp Laki kansanedustajain eläkelain ja kansanedustajain perhe-eläkelain 1 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteessa ehdotetaan kansanedustajain eläkelain
Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014
Työeläketurva Eläkepalvelut 2014 Kokonaiseläketurva 1. Työeläke perustuu työansioihin ei ylärajaa Eläkevakuutusyhtiöt, eläkesäätiöt ja eläkekassat Maatalousyrittäjät, MELA Merimieseläkekassa Keva: julkiset
Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy 4.11.2010. Marjukka Matikainen Eläkepalvelut
Työeläketurva VR-Yhtymä Oy 4.11.2010 Marjukka Matikainen Eläkepalvelut Työeläke muodostuu monesta palasta Eläketurva 2 Eläkkeen pohjana työansio Eläke kertyy vuosiansiosta ikää vastaavalla karttumisprosentilla
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2010 vp
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 47/2010 vp aloite laiksi kansanedustajain eläkelain ja kansanedustajain perhe-eläkelain 1 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 9 päivänä joulukuuta
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi
EV 26/1998 vp - HE 13/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 13/1998
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014
Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus
Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Julkisten alojen eläkelaki voimaan 1.1.2017 Julkisten alojen eläkelaki, JuEL, korvaa 1.1.2017 alkaen kunnallisen
1993 vp. Lakialoite 55
1993 vp Lakialoite 55 Mattila ym.: Ehdotukset laeiksi kansanedustajain eläkelain sekä valtioneuvoston jäsenen oikeudesta eläkkeeseen ja hänen jälkeensä suoritettavasta perhe-eläkkeestä annetun lain muuttamisesta
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg
Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa Päivi Lilleberg Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä
Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä Birgitta Moisala 2018 1 Keva.fi eläkeasiat sujuvasti verkossa Tietoa eläkkeistä, Kevasta ja Kevan palveluista tietosivut, ohjeet ja tukimateriaalit uutiset,
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
13.9. Tampere Oulu Helsinki Helsinki Turku. Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit. Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät
Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit Osa 1/5: Työssä ja eläkkeellä - osittainen vanhuuseläke Osa 2/5: Jos työkyky heikkenee Osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Osa 5/5: TyEL-vakuutus
Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta
Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, valtion eläkelain, kunnallisen eläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen, kunnallisen eläkelain voimaanpanolain
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019
Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeensaajan eläketurva (lisämateriaalia) 2 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien
HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Leena Mattheiszen 14.2.2013
HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (5) Jakelussa mainituille ELÄKKEELLE SIIRTYMINEN JA ELÄKKEELLÄ OLEVAN PALKKAAMINEN 1 Vanhuuseläkkeelle siirtyminen Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 7.1.2010 antaman ohjeen
Omat eläketietosi - Kevan info 2013
Omat eläketietosi - Kevan info 2013 2013 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Julkisen alan työeläkeote Omat eläketietosi -palvelu Eläkeikä Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke ja osaaikaeläke Eläkkeen
1 luku Viranhaltijan tai työntekijän kuoltua suoritettava taloudellinen tuki
KEVAN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta 2004, 16. päivänä helmikuuta
Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi
Eläkeinfo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Kevan verkkopalvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä: Kevan laskurit ovat auenneet
MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1
MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien
KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ
KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta
MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1
RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 75/2009 vp Hallituksen esitys viimeisen eläkelaitoksen periaatetta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä viimeisen eläkelaitoksen periaatetta
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen 9.10.2014 Kelan tehtävät elatustukiasioissa Elatustuen myöntäminen ja maksaminen asiakkaan hakemuksesta Elatusavun periminen
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka
PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset
Laki. tuloverolain muuttamisesta
Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n
1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa
SISÄLLYS. N:o 626. Laki. alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta. Annettu Naantalissa 7 päivänä elokuuta 2009
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä elokuuta 2009 N:o 626 640 SISÄLLYS N:o Sivu 626 Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta... 4073 627 Laki työntekijän
Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 1.2.2016 alkaen
Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 1.2.2016 alkaen Keva 2015 Kannen kuva: Paavo Hamunen Sisällys 4 Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 1.2.2016 alkaen
MERIMIESTEN OSA-AIKAELÄKE
MERIMIESTEN OSA-AIKAELÄKE 1 Merimiesten osa-aikaeläke Osa-aikaeläkkeen tarkoituksena on antaa vanhemmille työntekijöille mahdollisuus vähentää työpanostaan ja jäädä asteittain eläkkeelle. Tavoitteena on
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017
TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS
MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1
RHV/1.1.2012 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA Haaga-Helia Mika Mononen
ELÄKETURVA NYT JA VUONNA 2017 Haaga-Helia Mika Mononen 7.9.2016 TEHTÄVÄMME: ELÄKETURVA Työeläke on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvaa ja työn tuottamaa hyvinvointia. Huolehdimme, että asiakasyritystemme
ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke
Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön työeläke 1 Sisällys 3 Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstön eläketurva 3 Eläkesanastoa 4 Milloin oikeus eläkkeeseen? 4 Eläkeoikeus palvelusvuosien
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä?
27.9. Uudistuva työeläke, Osa 4/5: Paljonko eläkettä? Anne Aarnio palveluneuvoja Varma Helena Alkula, palvelupäällikkö, Varma Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018
Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 Mela-turva MYEL-työeläkkeet MATA-työtapaturma- ja ammattitautivakuutus Vapaa-ajan tapaturmavakuutus Mela-sairauspäiväraha Ryhmähenkivakuutus Hyvinvointipalvelut
Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi
Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi
S :n mukaan eläkkeen vähimmäismäärä on 3 7 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT vp. n~o 213
1982 vp. n~o 213 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 5 a :n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän
SISÄLLYS. N:o 630. Laki. työntekijäin eläkelain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 26 päivänä heinäkuuta 2002
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 630 635 SISÄLLYS N:o Sivu 630 Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta... 3443 631 Laki lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2004 N:o 679 682. Laki. N:o 679. valtion eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä heinäkuuta 2004 N:o 679 682 SISÄLLYS N:o Sivu 679 Laki valtion eläkelain muuttamisesta... 1891 680 Laki valtion perhe-eläkelain muuttamisesta...
Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen
Kunta-alan vanhuuseläkkeen määräytyminen 31.10.2014 Hannele Kantanen Keva Lisätietoja: www.keva.fi Kevan eläkeneuvonta, puh. 020 614 2837 Suomen eläkejärjestelmä Perusturva Ansioturva Täydentävä turva
Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa
Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
HE 119/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaanedustuksen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaanedustuksen virkamiesten
Rintamalisät 22.04.2016
Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 48/2011 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 48/2011 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden yksityisten alojen työeläkettä koskevien lakien sekä eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän
VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti
1 VaEL valtion eläketurva Eläkkeelle joustavasti Opetusministeriö 29.5.2007 Riina Koskela 2 Valtion eläketurva - VaEL Eläkeikä Eläkkeen laskenta Eläkevaihtoehtoja Vertailuja /3 Asiakaspalvelu 3 Puh. (09)
KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg
KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä
Eläkeinfo 20.10.2010
Eläkeinfo 20.10.2010 Henkilöstö- ja lakiasiat / Marjatta Virtanen 20.10.2010 1 Työeläkeote Yksityinen sektori lähettää otteen vuosittain huhtimarraskuun aikana www.työeläke.fi www.etk.fi 010 751 4225 Sisältää
Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma
13.9. Uudistuva työeläke, osa 3/5: Muuttuvat eläkeiät, Elina Juth, palvelupäällikkö, Varma Helena Alkula palvelupäällikkö, Varma Minna Harjula, lakiasiantuntija, Varma Uudistuva työeläke polku, aamiaiswebinaarit
HE 80/2014 vp. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan. vuonna 2016 ja sen jälkeen sattuviin eläketapahtumiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevien sotilashenkilöiden
Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi
Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia
1992 vp- HE 110 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1992 vp- HE 110 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuoden 1992 jälkeen alkavissa
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen 19.12.2018 2 (7) Sisällysluettelo 1 Perusteiden soveltaminen... 3 1.1 Soveltamisala... 3 1.2 Työnantaja... 3 1.3 Työnantajien aloittaminen, yhdistyminen,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2011 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 69/2011 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi ja laiksi työeläkeotteen antamisesta vuonna 2012 Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille
Eläkkeen hakeminen ulkomailta/ulkomaille Kelan kesätilaisuus 31.8.2010 ETK/ Ulla Käyhkö Eläketurvakeskus KOULUTTAA Eläkkeen hakeminen ulkomailta Suomessa asuva eläkkeenhakija 2 Eläketurvakeskus välittää
Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen
Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 5 momentin mukaista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.
Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42
huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,
Laki. merimieseläkelain muuttamisesta
Laki merimieseläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merimieseläkelain (1290/2006) 96 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 885/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 6 kohta, 11
Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu
Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Yliopistosairaanhoitopiirien sihteeripäivät Finlandiatalo 27.5.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi 25.5.2016 2 Kevan neuvontapalvelut henkilöasiakkaille
1984 vp. - HE n:o 260 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1984 vp. - HE n:o 260 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että niissä tapauksissa,
01/2012. Työeläkkeen laskentaopas 2012. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN KÄSIKIRJOJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
01/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN KÄSIKIRJOJA Työeläkkeen laskentaopas 2012 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 01/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN KÄSIKIRJOJA Työeläkkeen laskentaopas 2012 Eläketurvakeskus 00065
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?
TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen, perhe-etuusryhmän etuuspäällikkö Heidi Johansson, perhe-etuusryhmän suunnittelija Kela, Lakiyksikkö 18.5.2017 Kelan tehtävät
Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n
22.12.2006/1272. Yrittäjän eläkelaki 22.12.2006/1272. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 46 27/05/2011 11:09 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 22.12.2006/1272 22.12.2006/1272 Seurattu SDK 479/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Yrittäjän
HE 65/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnallista eläkelakia ja säädettäväksi laki eläinlääkintähuoltolain
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta ja eläinlääkintähuoltolain 14 :n 2 momentin kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Omat eläketietosi - Kevan info 2012
Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke
Kertoimien laskentakaava on seuraava:
Muistio 1 (7) Kertasuorituskertoimet 1.1.2017 alkaen Sisällys 1 Yleistä kertasuorituksista 2 Lapseneläkkeen kertasuorituskertoimet 1 Yleistä kertasuorituksista... 1 2 Lapseneläkkeen kertasuorituskertoimet...
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2004 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain ja evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
SISÄLLYS. muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1416 1426 SISÄLLYS N:o Sivu 1416 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 1998 N:o Laki. N:o 221. työntekijäin eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 221 231 SISÄLLYS N:o Sivu 221 Laki työntekijäin eläkelain muuttamisesta... 915 222 Laki lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien
4 mom. Lomapalkan ja lomarahan maksamisen ajankohta sekä kuolinpesälle maksettava lomakorvaus ja lomaraha määräytyy 117 :n mukaisesti.
109 Lomapalkkaa, lomakorvausta ja lomarahaa koskeva yleismääräys 1 mom. Virkapalkat/kuukausipalkat 2 mom. Tuntipalkat 1) Viranhaltijan/kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka määräytyy 110 :n mukaisesti,
HE 130/2016 vp. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työntekijän eläkelain, julkisten alojen eläkelain, työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
1 Sopimuksen soveltamisala
VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS SEURAKUNNAN PALVELUKSESSA OLLEEN VIRANHALTIJAN/TYÖNTEKIJÄN KUOLTUA SUORITETTAVASTA RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA TALOUDELLISESTA EDUSTA 1 Sopimuksen soveltamisala 1 mom. Tässä
Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen
Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.
Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010
Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010 Kansaneläke Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Eläkkeensaajat eläkkeen rakenteen mukaan v. 2008 Eläkkeensaajat Suomessa asuvat Ulkomailla asuvat Yhteensä,
ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA
ELÄKETURVAKESKUS liite 1 Suunnitteluosasto 1.12.2016 ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Vakuutustekniset suureet... 1 3 Laskentaan liittyvät ajankohdat... 2 4
ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014
ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi
1985 vp. - HE n:o 35 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1985 vp. - HE n:o 35 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain, kansaneläkelain 26 :n ja sairausvakuutuslain 27 :n muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi
Sosiaaliturva ja elämänvaiheet Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Jotkut epäilevät, etteivät
Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta
Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta Eläkesäätiöyhdistys ESY www.elakesaatioyhdistys.fi 1 Maksuperusteinen lisäeläke oman eläkesäätiön kautta Työnantajalla on mahdollisuus hoitaa johdon
Tässä laissa säädetään työansioiden perusteella määräytyvästä kunnallisesta eläketurvasta.
1 of 61 04/08/2011 13:34 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2003» 13.6.2003/549 13.6.2003/549 Seurattu SDK 804/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Kunnallinen
1988 vp. - HE n:o 230
1988 vp. - HE n:o 230 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 12 :n ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN MITEN KÄY TYÖURIEN JA TULONJAON?" LIITTYVÄÄN OIKAISUUN (Eläketurvakeskuksen raportteja 0/3, B 2) Jukka Lassila..3 Tutkimuksessa Eläkeiän sitominen elinaikaan
Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle
Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta