Tekla BIM käytännössä. helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekla BIM käytännössä. helsinki"

Transkriptio

1 Tekla BIM käytännössä meilahden tornisairaala helsinki

2 Meilahden tornisairaala Korjausrakentamista tietomallin avulla s Yksi Helsingin näkyvimmistä maamerkeistä on parhaillaan kokonaan piilotettu hupun alle ja rakennetaan sisältä täysin uusiksi. Asemakaavalla suojeltuun vuonna 1965 valmistuneeseen kahdeksantoistakerroksiseen Meilahden tornisairaalaan on tehty useita muutosja korjauskierroksia, mutta niiden jälkeenkin toiminta kärsi vanhentuneista tiloista ja talotekniikasta. Tietomalli on osoittautunut tärkeäksi välineeksi haastavassa kohteessa.

3 t Sairaalan peruskorjaustyöt alkoivat syksyllä 2011, ja sairaalan on tarkoitus valmistua syksyyn 2014 mennessä. Projekti on poikkeuksellisen mittava ja olosuhteiltaan haastava hanke. Sairaalatoiminnot on siirretty samalle tontille tornisairaalan välittömään läheisyyteen, eivätkä ne saa missään vaiheessa vaarantua. Hankkeen rakennesuunnittelija on Vahanen Oy, jolla on pitkä kokemus Tekla Structuresin käytöstä uudiskohteissa, ja oli luonnollista hyödyntää tätä osaamista myös haastavassa Meilahden hankkeessa. Tietomallintaminen ei ole peruskorjaushankkeissa vielä yleisesti hyödynnetty toimintatapa varsinkaan työmaan osalta. Meilahdessa olosuhteet olivat kuitenkin niin haastavat, että mallintaminen osoittautui välttämättömäksi. Yksi mallintamisen selkeimmistä hyödyistä on ollut eri suunnittelualojen yhteensovittaminen. Projektipäällikkö Mikko Laiho, Vahanen Oy

4 Lähtötietoina 50 vuotta vanhoja piirustuksia t Peruskorjauksen suunnittelu alkaa vanhojen piirustusten ja suunnitelmien tutkimisella. Meilahdessa suunnittelun lähtötietoina käytettiin muun muassa lähes 50 vuotta vanhoja alkuperäisiä piirustuksia. Piirustusten pohjalta luotiin inventointimalli vanhoista rakenteista. Inventointimalli palveli pohjana uudelle suunnittelulle. Vanhat suunnitelmat eivät aina pidä yhtä toteutuneiden rakenteiden kanssa. - Yllätyksiäkin tuli, kertoi projektin vastaava mallintaja Juha Ahlfors Vahanen Oy:sta. - Kun purkutyöt aloitettiin, niin huomattiin, että kellarissa vanhat piirustukset eivät pitäneetkään paikkaansa, mikä aiheutti merkittävästi lisätyötä. Rakennusurakka aloitettiin purkamalla tornista kaikki pintarakenteet sekä sisältä että ulkoa. Lopulta jäljelle jäi vain kantava betonirunko. Purkujätettä kertyi kaikkiaan tuhat lavallista, pääosin kivipohjaista ainetta. Jätteet lajiteltiin, kuljetettiin pois ja kierrätettiin. VTT testasi vanhan betonirungon lujuuden ja havaitsi sen reilusti riittäväksi. Purkamisen jälkeen rakenteet skannattiin ja verrattiin inventointimalliin. Tornisairaalaan tehdään nykymääräysten mukaiset eristeet, kaksoisjulkisivu ja rapatun kerroksen päälle lasijulkisivu. Valmiina rakennus näyttää samalta kuin alkuperäinen, vaikka tekniset ratkaisut ovatkin uusia. Haastava talotekniikkasuunnittelu t Meilahden tornisairaalassa on 60-luvun standardien mukainen matala huonekorkeus, mikä teki rakenteiden ja erityisesti talotekniikan suunnittelusta vaikeaa. Nykyisten standardien mukaan sairaalan huonekorkeus on yli neljä metriä, kun se Meilahdessa on vain 3,1 m. Kun julkisivu on suojeltu, niin huonekorkeutta ei tietenkään voi muuttaa. Vaativa talotekniikka on todella vaikea sovittaa matalaan tilaan, ja suunnitteluvaiheessa päädyttiin luoviin ratkaisuihin. Tavallisesti ilmanvaihtokanavat kuljetetaan vaakasuorassa huonetilojen kattoja myötäillen, mutta nyt siihen ei ollut tilaa. Kanavat päädyttiin lopulta sovittamaan pystysuoriin kuiluihin. Tietomallissa tätä päästiin kokeilemaan etukäteen ja tiedettiin, että tekniikka on mahdollista saada sopimaan ahtaisiin tiloihin. Ilman mallintamista tämä poikkeuksellinen ratkaisu olisi jättänyt kohtuuttoman paljon asioita urakoitsijan ratkaistavaksi. - Yksi mallintamisen selkeimmistä hyödyistä on ollut eri suunnittelualojen yhteensovittaminen. Tämä on Suomessa ensimmäisiä korjausrakentamishankkeita, jossa taloteknisen ja rakennesuunnittelun välinen reikäkierto on toteutettu onnistuneesti tietomallipohjaisesti, sanoo projektipäällikkö Mikko Laiho Vahanen Oy:sta. Talotekniikkasuunnitteluun on käytetty MagiCADia, josta reikävaraukset, putket ja laitteet siirretään Teklan puolelle. Kuvan tehnyt Granlund Oy

5

6 Suunnittelu mallintamalla säästi kallisarvoista tilaa t Kaikki reiät vanhoissa rakenteissa on tarkemitattu ja viety tietomalliin, jossa ne ovat talotekniikkasuunnittelun käytettävissä. Talotekniikkaa ei viedä tarpeettomasti vanhojen rakenteiden läpi. Kun suunnitellaan mallintamalla, voidaan tilavaraus pitää mahdollisimman pienenä, koska liikkumavaraa ei tarvitse jättää. Tämä on tärkeää, kun tilaa on vähän. Talotekniikka-asennuksissa tila oli lopulta niin kortilla, että putkien tuennat oli hankala mahduttaa paikoilleen. Tästä opittiinkin, että joko tuennatkin olisi kannattanut mallintaa, tai malliin olisi kannattanut jättää asennusvara. Tekla BIMsightilla asennusvarojen tarkastaminen olisi ollut mahdollista. Asennuksissa tulevat ongelmat ratkaistaan työmaakokouksissa. Aliurakoitsija, joka tekee asennuksensa väärään paikkaan, saa purkaa asennuksensa. Tavallisissa kohteissa on enemmän tilaa sooloiluun, tällaisissa kohteissa sitä ei ole lainkaan. - Kaikki pitäisi ensin mallintaa, sitten vasta rakentaa, toteaa Mikko Laiho Vahaselta. Mallin käyttö säästää aikaa t - Mallin käyttö säästää aikaa työmaalla, kun ei tarvitse tilata hankalien paikkojen leikkauspiirustuksia, vaan rakenteet pystytään itsekin tutkimaan mallista, kertoo vastaava tuotantoinsinööri Antti Isotalo Lujatalo Oy:sta. Vielä tietomallipohjaisesta prosessista ei saada kaikkia tehoja irti. Työmaalla on käytössä laaja skaala tieto malliohjelmistoja, muun muassa Tekla BIMsight. Suurimpina haasteina mallin vielä paremmalle hyödyntämiselle on hidas tietoliikenneyhteys sekä tietoteknisten laitteiden hävikkiongelma. Toistaiseksi työmaalla nähdään siis myös perinteisiä paperipiirustuksia. - Alalla on käynnissä sukupolvenvaihdos, ja pian on kavereita työmaalla, jotka ovat jo valmiiksi sinut tietokoneiden kanssa, aprikoi Antti Isotalo. - Kunhan urakkamuodot muuttuvat niin, että urakoitsija pääsee suunnittelijoiden kanssa varhaisemmassa vaiheessa tekemään yhteistyötä, niin tietomalleistakin saadaan enemmän irti. Tietomalli ja mallista otettavat kuvakaappaukset auttavat myös kommunikoimaan aliurakoitsijoiden kanssa, kun yhteinen äidinkieli puuttuu. Meilahdenkin työmaalla on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. - Tässä kohteessa suurin motivaatio tietomallipohjaiseen työskentelyyn oli saada talotekniikka mahdutetuksi rakenteisiin, kertoo Antti Isotalo. - BIM-prosessin harjoittelemiseen projekti on haastava, mutta ei ole olemassa helppoja kohteita.

7 Meilahden potilastornin peruskorjausprojekti - Rakennuttaja: hus-kiinteistöt Oy - Rakennesuunnittelija: Vahanen Oy - Talotekniikkasuunnittelija: Granlund Oy - Pääurakoitsija: Lujatalo Oy

8 NÄE MAHDOLLISUUTESI SUURIIN SAAVUTUKSIIN W Teklan teknologia luo rakennusalalle uusia mahdollisuuksia. Tekla tarjoaa urakoitsijoille, suunnittelijoille ja valmistajille BIM-ohjelmistoympäristön (BIM eli Building Information Modeling) projektin koosta, materiaaleista tai monimutkaisuudesta riippumatta. Teklan sisällöltään rikas, yksityiskohtainen ja toteutuskelpoinen 3D-tietomalli on hyödyksi tuotannon ohjauksessa ja projektiyhteistyössä. Tämä lisää tuottavuutta ja vähentää hukkaa ja tekee rakentamisesta ja rakennuksista kestävämpiä. T Tekla on edelläkävijä siirryttäessä digitaalisten tietomallien käyttöön. Yhtiö tarjoaa rakennus, infra ja energiatoimialoille merkittävää kilpailuetuja. TEKLA JA TRIMBLE T Tekla Oy on perustettu vuonna 1966, ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoossa. Teklalla on asiakkaita 100 maassa, toimisto 15 maassa ja maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Teklasta tuli osa Trimble konsernia heinäkuussa x Trimble Buildings Group linkittää toimiston ja työmaan prosessit ja tiedonkulun. Trimblen tarjonta vastaa omistajien ja rakennusteollisuuden tarpeeseen tuottavuuden ja tehokkuuden kasvusta. teklabimsight.com TEKLA BIMSIGHT W Tekla BIMsight on ilmainen ammattilaisen yhteistyökalu rakennushankkeeseen. Kuka tahansa voi yhdistää malleja, tehdä törmäystarkastelun ja jakaa tietoa käyttäen yhteistä helppokäyttöistä 3D-ympäristöä. Tekla BIM sightin avulla hankkeen osapuolet voivat tunnistaa ja ratkaista ongelman jo suunnittelu vaiheessa. Tekla is a registered trademark of Tekla Corporation in the European Union, the United States and in several other countries.

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla

Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla Rungon suunnittelu Tekla Structures ohjelmistolla Rakennuksen rungon suunnittelu Aalto-yliopisto, 29.9.2015 Riku Laiho, Tekla Oy Sisältö Tekla Oy BIM rakennusprosessissa Termistöä Rungon tietomallintaminen

Lisätiedot

Korjaushankkeen laadun haasteet

Korjaushankkeen laadun haasteet KORJAUSHANKKEEN LAADUN HAASTEET 12.11.2013 Esko Lindblad Valvontapäällikkö, rakennusterveysasiantuntija, rkm Suomen Sisäilmakeskus Oy 1 Case ullakkorakentaminen 5 kerroksinen kerrostalo rakennettu 1920

Lisätiedot

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa JKMM Arkkitehdit Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa Max Levander, Ramboll Tero Ollikainen, Peikko Group Oy Teräsrakennepäivä 2016, Scandic Park 8.11.2016 RAMBOLL SUOMESSA

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt

Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan. Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt Mallintamalla suunnittelu, rakentaminen ja elinkaari hallintaan Kari Ristolainen johtava asiantuntija Senaatti-kiinteistöt 1 24.5.2010 Tietomallintamisen kehityspolku Senaatti-kiinteistöissä BIM - kehityshankkeet

Lisätiedot

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset MANK PÄIVÄT 24.9.2015 Tietomallit työmaan näkökulmasta missä mennään uuden teknologian soveltamisessa Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Taustaa Tilaajien vaatimukset Suurimpien tilaajien (suuret kunnat,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava

Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava 23.03.2010 Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen

Lisätiedot

JOENSUUN INARINKULMA

JOENSUUN INARINKULMA JOENSUUN INARINKULMA Joensuun keskustan osayleiskaava & INARINKULMA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö omistaa Joensuun kaupungin keskustassa, Niskakadun ja Torikadun kulmassa tontin 167-2-22-2, jossa

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi

Tuotemallintamisohjeet 2006. Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Tuotemallintamisohjeet 2006 Rakennetyyppitietokannan prototyyppi Hannu Penttilä Sampsa Nissinen Tuotemallintaminen rakentamisessa piirustus- ja dokumenttikeskeinen rakentaminen muuttuu vähitellen v tuotemallikeskeiseksi,,

Lisätiedot

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy Strategia Energiatehokkuus Huoltokirja Seuranta Elinkaari Suunnitelmat Korjaushanke Antti Myyryläinen antti.myyrylainen@timbal.fi Timbal Palvelut Oy www.timbal.fi Timbal palveluita tuottaa Timbal Palvelut

Lisätiedot

RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA FIRA OY TOTEUTUSMALLILLA Sakari Pesonen

RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA FIRA OY TOTEUTUSMALLILLA Sakari Pesonen RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA TOTEUTUSMALLILLA FIRA OY 26.3.2014 Sakari Pesonen SUTTER HEALTH - PAMF SAN CARLOS INTEGRATED FORM OF AGREEMENT (IFOA) ALLIANSSISOPIMUS MIKSI UUSIA TOTEUTUSMALLEJA

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS

VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 1 (6) VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN PERUSKORJAUKSEN (LINJASANEERAUS) LUPAPROSESSIKUVAUS HELSINGIN KAUPUNKI LUPAPROSESSIKUVAUS 2 (6) 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53

Lisätiedot

Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen suunnittelussa

Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen suunnittelussa Kosteudenhallinta ja homevaurioiden estäminen suunnittelussa Pekka Laamanen /Musiikkitalo, www. Flirckr.com/ C2 uudistuksen keskeisimpiä pääkohtia Kosteudenhallinnan terävöittäminen ja vastuutus Uudistuneet

Lisätiedot

Sisältö RAKENTEIDEN SUUNNITTELU ON GLOBAALIA HUIPPUTEKNIIKKAA RAKENNESUUNNITTELUN ALKU OULUSSA OULULAISEN OSAAMISEN SAAVUTUKSIA

Sisältö RAKENTEIDEN SUUNNITTELU ON GLOBAALIA HUIPPUTEKNIIKKAA RAKENNESUUNNITTELUN ALKU OULUSSA OULULAISEN OSAAMISEN SAAVUTUKSIA RAKENTEIDEN SUUNNITTELU ON GLOBAALIA HUIPPUTEKNIIKKAA Pekka Pulkkinen, WSP Finland Sisältö 2 1 2 3 RAKENNESUUNNITTELUN ALKU OULUSSA OULULAISEN OSAAMISEN SAAVUTUKSIA SUUNNITTELUREFERENSSEJÄ 4 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Lisätiedot

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat

Lisätiedot

Annettu: 28.3.2007. Voimassa: 31.12.2010

Annettu: 28.3.2007. Voimassa: 31.12.2010 Dno: YM268/6221/2006 1 (5) Annettu: 28.3.2007 Voimassa: 31.12.2010 Ympäristöministeriö on maankäyttö- ja rakennuslain 148 :n (231/2003) nojalla sekä huomioon ottaen rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun

Lisätiedot

Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa

Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa Lattialämmityksen asennusvaihtoehdot puurakenteisessa ala- ja välipohjassa Olli Nummela Liiketoiminnan kehityspäällikkö Uponor Suomi Oy Näkymätöntä mukavuutta elämään 04 October 2013 Uponor 2 Yhteistyössä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

Ahvenaisen rahastosta jaettavien sillan- ja talonrakennustekniikan apurahojen jakotilaisuus 28.1.2010. Toimitusjohtaja, DI Tage Eriksson

Ahvenaisen rahastosta jaettavien sillan- ja talonrakennustekniikan apurahojen jakotilaisuus 28.1.2010. Toimitusjohtaja, DI Tage Eriksson Ahvenaisen rahastosta jaettavien sillan- ja talonrakennustekniikan apurahojen jakotilaisuus 28.1.2010 Toimitusjohtaja, DI Tage Eriksson RAKENNESUUNNITTELUN TULEVAISUUDEN HAASTEET 2 Tage Eriksson diplomi-insinööri

Lisätiedot

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA

Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit

Lisätiedot

VBE II Tulosseminaari Teknologian valmiusaste. Virtuaalirakentamisen Laboratorio Jiri Hietanen

VBE II Tulosseminaari Teknologian valmiusaste. Virtuaalirakentamisen Laboratorio Jiri Hietanen VBE II Tulosseminaari Teknologian valmiusaste 1 2 Sisältö Tietomalleihin perustuva järjestelmä Järjestelmän osien valmiusaste Rakennuksen tietomallien tuottaminen Rakennuksen tietomalleihin perustuvat

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus

Ympäristöministeriön asetus Luonnos 11.12.2012 Ympäristöministeriön asetus rakentamisen suunnittelutehtävän vaativuusluokan määräytymisestä nnettu Helsingissä.. päivänä..kuuta 201. Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin Pirkanmaan maanrakennuspäivä 2016 12.1.2016 Markku Niemi Taustaa Liikenneviraston hallinnoiman väyläomaisuuden

Lisätiedot

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja Ennustajako, minäkö?? Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja 1 Sisältö 1. Arealtec Oy lyhyesti 2. Mitä huomenna,

Lisätiedot

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA

VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA VIASYS VDC ASIAKASPÄIVÄ 2016 SUUNNITTELUSTA RAKENTAMISEEN TIETOMALLINTAMINEN JA TIEDONHALLINTA SUUNNITTELIJAN NÄKÖKULMASTA Emil Matintupa 25.5.2016 1 AGENDA 1. Tietomallien rooli tiensuunnitteluprosessissa

Lisätiedot

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen

Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen. Teppo Lehtinen Rakennustuotteita koskevien EU säännösten toimeenpano Suomessa sekä tuotteiden kelpoisuuden osoittaminen Teppo Lehtinen 27.1.2016 Rakennustuoteasetus CE CE-merkinnän vertailu kansallisiin vaatimuksiin

Lisätiedot

YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA

YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA Tomi Henttinen Arkkitehti SAFA buildingsmart Finland, puheenjohtaja buildingsmart - toiminnan tarkoitus Visio buildingsmartin tavoitteena

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

Kauppakeskus Iso Omena

Kauppakeskus Iso Omena Case 1 Kauppakeskus Iso Omena Vihreän rakentamisen taidonnäyte. 2 Iso Omenan laajennus kasvattaa Espoossa sijaitsevan kauppakeskuksen pinta-alan huimaan 100 000 neliömetriin. Laajennuksen myötä Iso Omena

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

URAKKAMUOTOKOULUTUS. Torstaina Kylpylähotelli Kunnonpaikka

URAKKAMUOTOKOULUTUS. Torstaina Kylpylähotelli Kunnonpaikka URAKKAMUOTOKOULUTUS Torstaina 18.1.2017 Kylpylähotelli Kunnonpaikka Jaettu urakka 1. Kuvatkaa lyhyesti urakkamuotonne tyypilliset käyttökohteet ja -organisaatiot? 2. Kuvatkaa urakkamuotonne vahvuudet verrattuna

Lisätiedot

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto

14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio. 16:30 InfraTM hanke ja InfraBIM Liikennevirasto RIL infrabim seminaari 14:30 Tilaisuuden avaus, Heikki Halttula 16:05 Mallipohjainen integraatio RIL Tietomallitoimikunnan puheenjohtaja rakennusteollisuuden aloilla, Erkki Mäkinen, Segmenttijohtaja, Infrarakentaminen

Lisätiedot

Renovation Center, EU-day Seinäjoen Aalto-kirjaston korjaustöiden esittely Veli Autio

Renovation Center, EU-day Seinäjoen Aalto-kirjaston korjaustöiden esittely Veli Autio Renovation Center, EU-day 21.9.2016 Seinäjoen Aalto-kirjaston korjaustöiden esittely Veli Autio MARK LivingLabhankkeen materiaalia Toimenpiteet Osallistuminen suunnittelukokouksiin Arkkitehtisuunnittelu

Lisätiedot

Ranuan jäähalli LVI-työselostus LVI-TYÖSELOSTUS. IV-urakka KOHDE

Ranuan jäähalli LVI-työselostus LVI-TYÖSELOSTUS. IV-urakka KOHDE LVI-TYÖSELOSTUS IV-urakka KOHDE Ranuan jäähalli 24.4.2015 1 Sisältö LVI-TYÖSELOSTUS... 1 1. Yleistä rakennuskohteesta... 3 1.1 Rakennuskohteen tiedot... 3 1.1.1 Rakennuttaja... 3 1.1.2 Käyttäjän edustaja...

Lisätiedot

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN

RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RIL 249-20092009 MATALAENERGIARAKENTAMINEN RAKENNETEKNINEN NÄKÖKULMA 7.12.2009 Juha Valjus RIL 249 MATALAENERGIARAKENTAMINEN Kirjan tarkoitus rakennesuunnittelijalle: Opastaa oikeaan suunnittelukäytäntöön

Lisätiedot

Valaisimet. Ateljé- Lyktan Ateljé- Lyktan

Valaisimet. Ateljé- Lyktan Ateljé- Lyktan 35 30 30 32 33 k 33 35 T6 35 45 at 40 30 sä 35.tie 40 Pp 40 40 10 allas 20kV 45 30 40 -tie Pp 45 41 20 25 40 50 www.sweco.fi Kohde: LIEDON KUNTA Sisältö: PYLVÄSLUETTELO Suunn: 21.3.2014 / JJUS Tark: VANHALINNAN

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi. Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liitto SKOL ry Hyvä suunnittelu kannattaa aina. Siitä syntyy rakennuksesi käytettävyys, turvallisuus ja arvo, olipa kohde minkä kokoinen

Lisätiedot

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie

A-INSINÖÖRIT. Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie A-INSINÖÖRIT Tietomallipohjaisen rakennesuunnittelun tilaaminen Petri Talvitie WWW.AINS.FI A-Insinöörit Esittely lyhyesti A-Insinöörit Asiakkaan Ainutlaatuinen Asiantuntijakumppani 60 Parempi rakennettu

Lisätiedot

Tekla Oyj. Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman

Tekla Oyj. Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman Tekla Oyj Kuntien ja maanmittauslaitoksen kirjaamistehtävien koulutuspäivä Henrik Broman Sisällys Tekla Oyj Yritysrakenne Infra & Energy Kirjaamisjärjestelmän uudistuksen vaikutukset tietojärjestelmiin

Lisätiedot

Veistosmainen muotoilu telineellä tuettuna

Veistosmainen muotoilu telineellä tuettuna Veistosmainen muotoilu telineellä tuettuna Edificio Ágora, Valencia, Espanja Kotikaupungissaan Valenciassa, tunnettu espanjalainen arkkitehti Santiago Calatrava on toteuttanut taiteen ja tieteen kaupunkia

Lisätiedot

Heikinniementie 2a:n tarjouspyyntö

Heikinniementie 2a:n tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Heikinniementie 2a:n tarjouspyyntö Rakennukset Asemakaava Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta myy Meilahdessa, osoitteessa Heikinniementie 2a sijaitsevat kaksi rakennusta ja vuokraa

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

Tila avain

Tila avain Etusivu Ajankohtaista 17.8.2010 Alppilassa Sturenkatu 8:n toimitiloissa on meneillään merkittävästi työhyvinvointia lisäävä perusparannustyö. Helsingin Toimitilat päätti lisätä talon varustetasoon jäähdytyksen.

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE HEINÄKUU 2015

KUUKAUSITIEDOTE HEINÄKUU 2015 29.7.2015 Sivu 1/9 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84 13101 Hämeenlinna Hanke: Tuomelan koulun peruskorjaus KUUKAUSITIEDOTE HEINÄKUU 2015 Tällä tiedotteella pyrimme kuvaamaan rakennuskohteen

Lisätiedot

Taloteknisten tietomallien hyödyntäminen työmaakäytössä

Taloteknisten tietomallien hyödyntäminen työmaakäytössä Eero Tähkäpää Taloteknisten tietomallien hyödyntäminen työmaakäytössä Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Talotekniikka Insinöörityö 01.04.2015 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Eero

Lisätiedot

BUILD UP SKILLS

BUILD UP SKILLS VANTAAN RAKENNUSVALVONTA BUILD UP SKILLS 9.12.2015 Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri Rakennusvalvontaviranomaisen työkalut ja säädösmaailma rakentamisen laadun keskiössä RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila

Lisä- ja muutostyöt 6.5.2014. Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Paavo Mattila Lisä- ja muutostyöt Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Lisä- ja muutostyöt Keskeisin riidanaihe rakennusurakassa Suorittamistarve aiheuttavat suunnitelmien muutokset virheelliset, ristiriitaiset tai puutteelliset

Lisätiedot

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki 27.8.2014 1 Taustatiedot Suonenjoen kaupungin keskustassa on käynnissä asemakaavatyö, jonka

Lisätiedot

Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna

Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna PSK BIM ammattilaisseminaari Jouni Juntunen 9.9.2016 Esityksen rakenne Termit ja käsitteet Perustelut Big Roomille Kytkentä suunnittelun ohjaukseen Big Room prosessin

Lisätiedot

Tietomallinnus palvelurakentamisessa Case Linnanmäki

Tietomallinnus palvelurakentamisessa Case Linnanmäki Tietomallinnus palvelurakentamisessa Case Linnanmäki Henry Salo Fira Oy Esityksen sisältö Fira pähkinänkuoressa Fira Oy Historiamme Palvelurakentamisen konseptimme Tietomallin käyttö palvelurakentamisessa

Lisätiedot

Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet

Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet Kehittyvän ympäristön ja teknologian haasteet Matti Helkamo Siemens Osakeyhtiö, Building Technologies Kiinteistöjen paloturvallisuuden ajankohtaispäivät Restricted Siemens Osakeyhtiö 2016 www.siemens.fi

Lisätiedot

Sweco Rakennetekniikka Oy. KORKEAN RAKENTAMISEN HAASTEET, CASE REDI. Copyright Helin & Co / Voima Graphics Arkkitehti Helin & Co

Sweco Rakennetekniikka Oy. KORKEAN RAKENTAMISEN HAASTEET, CASE REDI. Copyright Helin & Co / Voima Graphics Arkkitehti Helin & Co Sweco Rakennetekniikka Oy. KORKEAN RAKENTAMISEN HAASTEET, CASE REDI Copyright Helin & Co / Voima Graphics Arkkitehti Helin & Co 1 Työmaa 10.8.2016 web-liittymästä Haastavuus näkyy jo tästä 2 Näkymiä Tekla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

Tietomallintamisen käytöt rakentamisessa

Tietomallintamisen käytöt rakentamisessa Tietomallintamisen käytöt rakentamisessa Tarja Mäki, Sami Paavola, Hannele Kerosuo ja Reijo Miettinen CRADLE, Helsingin yliopisto etunimi.sukunimi [att] helsinki.fi Tässä artikkelissa tarkastelemme tietomallintamisen

Lisätiedot

Inframallintamisen mahdollisuudet

Inframallintamisen mahdollisuudet Inframallintamisen mahdollisuudet Tiina Perttula 25.4.2016 Inframalli Rakenteen ja rakentamisprosessin elinkaarenaikainen tieto digitaalisessa muodossa - Tuotemalli joka (voi) sisältää - Geometriatiedon

Lisätiedot

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA Tieto kulkee vieläkin pääosin paperien välityksellä koneesta toiseen, jolloin aikaa ja työtä haaskaantuu Arto Kiviniemi - 1 TAVOITE TULEVAISUUDESSA Tieto kulkee sellaisenaan

Lisätiedot

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Virtuaalinen liikenteen tutkimuskeskus 16.2.2012 BANK, Unioninkatu 20, Helsinki Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto Esityksen sisältö Tutkimusyksikön

Lisätiedot

Riihikosken jätevedenpuhdistamo

Riihikosken jätevedenpuhdistamo PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON

Lisätiedot

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA

NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA TAVOITE TULEVAISUUDESSA NYKYTILANNE RAKENNUSALALLA Tieto kulkee vieläkin pääosin paperien välityksellä koneesta toiseen, jolloin aikaa ja työtä haaskaantuu Arto Kiviniemi 12/07/97-1 TAVOITE TULEVAISUUDESSA Tieto kulkee sellaisenaan

Lisätiedot

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen Toimivuutta ja turvaa katolle Katse kattoon REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki 6.4.2016 Jari Suuronen Nordic Waterproofing Group Liikevaihto n. 200 M Henkilöstöä n. 650 Valmistusta Suomessa, Ruotsissa

Lisätiedot

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

Lisätiedot

KESKUSPALOASEMA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS,

KESKUSPALOASEMA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS, TARJOUSPYYNTÖ 1/8 3984/02.08.00/2012 KESKUSPALOASEMA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS, RAKENNUSMITTAUS JA INVENTOINTIMALLIN LAATIMINEN 1. Tilaaja 2. Kohde 3. Tehtävän määrittely Espoon kaupunki, Tilakeskus-liikelaitos,

Lisätiedot

RIL 229-1-2013. Rakennesuunnittelun asiakirjaohje. Tekstiosa. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

RIL 229-1-2013. Rakennesuunnittelun asiakirjaohje. Tekstiosa. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry RIL 229-1-2013 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry Rakennesuunnittelun asiakirjaohje Tekstiosa 2 RIL 229-1-2013 RILin julkaisuilla on oma kotisivu, joka löytyy osoitteesta www.ril.fi/kirjakauppa ko.

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Talotekniikan tietomallikysely 2015 Materiaalitiedon toimittaminen urakkalaskentaan 27.11.2015 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN

Lisätiedot

Rakennustietomallien hallinta linkitettynä tietona

Rakennustietomallien hallinta linkitettynä tietona Rakennustietomallien hallinta linkitettynä tietona Seppo Törmä, Jyrki Oraskari, Nam Vu Hoang Hajautettujen järjestelmien ryhmä Tietotekniikan laitos Aalto Yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu Rakennustietomallit

Lisätiedot

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN KONFERENSSI 8.5.2015 TAUSTAA: Työn rahoittajat: Kangasalan

Lisätiedot

ALUETIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖKOKEMUKSET SATAKUNNASSA

ALUETIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖKOKEMUKSET SATAKUNNASSA ALUETIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖKOKEMUKSET SATAKUNNASSA Terttu Luojukoski Salpahankkeen projektipäällikkö Satakunnan sairaanhoitopiiri Salpahanke www.salpahanke.fi terttu.luojukoski@satshp.fi 044 707 7665

Lisätiedot

KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen

KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen KorjausRYL yhteiset laatuvaatimukset korjausrakentamiseen viestintä- ja kehityspäällikkö, arkkitehti Petri Neuvonen, Rakennustietosäätiö RTS 9.2.2016 1 Korjaushankkeen laatukysymyksiä Millaisia esiselvityksiä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk

Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk Etelä-Karjalan rakennuspäivä - Rakennusala digitaalisuuden kourissa? Miten digiloikka saadaan aikaan? Lehtori Timo Lehtoviita, Saimaan amk ROTI 2015-arvosanat Rakennukset : 7 Liikenneverkot : 7 Yhdyskuntatekniikka

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa

Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa Uusi asuinalue liikenneväylien kainalossa - miten meluasiat ratkaistiin Suurpellossa Jenni Saarelainen, Petri Suominen, Davy Beilinson Meluntorjuntapäivät 2015 Espoon väestö Asukasluku 1.1.2015 265 650

Lisätiedot

PNLF nostolenkki. Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille. Tekninen käyttöohje. Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA

PNLF nostolenkki. Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille. Tekninen käyttöohje. Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA PNLF nostolenkki Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA Tekninen käyttöohje PNLF nostolenkki Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille Sandwich-elementtien

Lisätiedot

ICT barometri Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna

ICT barometri Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna ICT barometri 2007 Tekesin tilaama nopea web kysely, jonka toteutti VTT Rakentamisen tiedonhallinta Kysely avoinna 2. 25.1.2007 Kyselyn jakelu Tekes SARA teknologiaohjelman sähköpostijakelun kautta Ei

Lisätiedot

Suunnittelu ja vastuuttaminen. Tero Markkanen, DI/RA, TAMK 1

Suunnittelu ja vastuuttaminen. Tero Markkanen, DI/RA, TAMK 1 Suunnittelu ja vastuuttaminen Tero Markkanen, DI/RA, TAMK 16.9.2016 1 Suunnittelun vaikutus kustannuksiin 16.9.2016 Tero Markkanen, DI/RA, TAMK 2 Suunnittelun hinta? Hyvästä suunnittelusta kannattaa aina

Lisätiedot

Materiaalien yleisiä ominaisuuksia on esitetty TalotekniikkaRYL:n taulukossa G2-T4. Tarkemmat ominaisuudet on esitetty valmistajan oppaissa.

Materiaalien yleisiä ominaisuuksia on esitetty TalotekniikkaRYL:n taulukossa G2-T4. Tarkemmat ominaisuudet on esitetty valmistajan oppaissa. 7.2 Mallityöselitys Geberit Silent-PP Tämä mallityöselitys on laadittu edesauttamaan kohteen LVI-työselityksen laatimista. Mallityöselityksessä on esitetty Geberit Silent-PP -kiinteistöviemärijärjestelmän

Lisätiedot

Asbestilakiuudistus 2016

Asbestilakiuudistus 2016 1 Asbestilakiuudistus 2016 Vaikutukset taloyhtiön toimintaan ja ohje taloyhtiölle Yleistä asbestilainmuutoksesta Asbestilainsäädäntö muuttui vuoden 2016 alusta Nykyinen asbestitöihin liittyvä lainsäädäntö

Lisätiedot

Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta

Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta Julkinen puurakentaminen tilaajan näkökulmasta Case Lusto ja Haltia Timo Kukko Nuuksiokeskus Oy / Suomen luontokeskus Haltia Puurakentaminen on hieno mahdollisuus julkiselle rakentamiselle Rakennus on

Lisätiedot

Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari

Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari Tuotemallinnus tuottavuus- ja kilpailutekijänä Suomen buildingsmart toiminnan käynnistysseminaari Keskiviikko, 31.1. 2007 Spektri, Otaniemi Reijo Hänninen, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Olof Granlund

Lisätiedot

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos

RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos RAK-C3003 - Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos Lähdekirjallisuutta RIL 249-2009 Matalaenergiarakentaminen

Lisätiedot

YTV. Osa 5. Yleiset tietomallivaatimukset 2012. Rakennesuunnittelu. versio 1.0

YTV. Osa 5. Yleiset tietomallivaatimukset 2012. Rakennesuunnittelu. versio 1.0 YTV versio 1.0 Yleiset tietomallivaatimukset 2012 Osa 5. Rakennesuunnittelu Alkusanat Julkaisusarja Tietomallivaatimukset 2012 on laajapohjaisen kehittämishankkeen, COBIM, tulos. Tarve vaatimuksille juontaa

Lisätiedot

Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan

Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan 1 Lähes nollaenergiatalo EPBD:n mukaan Lähes nollaenergiatalo on hyvin energiatehokas Energiantarve katetaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla rakennuksessa tai sen lähellä Kustannusoptimi

Lisätiedot

Suomussalmen kirkonkylän asuntola

Suomussalmen kirkonkylän asuntola Suomussalmen kirkonkylän asuntola Mannilantie 2A, 89800 Suomussalmi kk Kainuun AHA-asiantuntijat Oy Hanna Tertsunen 2 Sisällysluettelo 1. Kohteen ja toimeksiannon yleistiedot... 3 1.1. Kohde... 3 1.2.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo. Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 64 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593 1339 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto

Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Kilpailu ja teknologia tuottavuuden kulmakivet infrarakentamisessa? Eero Karjaluoto Pääjohtaja Tiehallinto Infra Rakentaminen ja palvelut 2001-2005 Loppuseminaari 2.3.2006 Infra-ohjelma on tukenut alan

Lisätiedot

MALLINTAMISEN HYÖDYNTÄMINEN RUNKOAIKATAULUN LAADINNASSA KERROSTALOKOHTEESSA

MALLINTAMISEN HYÖDYNTÄMINEN RUNKOAIKATAULUN LAADINNASSA KERROSTALOKOHTEESSA MALLINTAMISEN HYÖDYNTÄMINEN RUNKOAIKATAULUN LAADINNASSA KERROSTALOKOHTEESSA Hannu-Pekka Polojärvi Opinnäytetyö Syksy 2011 Rakennustekniikan koulutusohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulu OULUN SEUDUN

Lisätiedot

Tietomallien käyttö työmaalla

Tietomallien käyttö työmaalla Luottamuksellinen Tietomallien käyttö työmaalla Tietomallit Lujatalossa Matti Tauriainen, tietomalliasiantuntija, TkL 13.4.2016 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio Luottamuksellinen Osaava suomalainen rakentaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 145 Lausunnon antaminen Espoon Viherlaaksossa sijaitsevan rakennuksen suojeluesityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043

Lisätiedot

Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 1 2 3 4 EOS

Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 1 2 3 4 EOS Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 6 4 2 Osaa tulkita ja soveltaa piirustuksia ja muita suunnitelmia 6 4 2 7 Osaa vertailla suunnitelmia keskenään 6 4 2 Osaa vertailla suunnitelmia

Lisätiedot

Rakentamisen uudet velvoitteet

Rakentamisen uudet velvoitteet Rakentamisen uudet velvoitteet Lain tarkoitus ja tavoite Reaaliaikaisen kokonaiskuvan luominen yrityksistä ja työntekijöistä Tietojen avulla voidaan käsitellä, arvioida ja määritellä asiakkaiden verotusstatusta

Lisätiedot

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin

Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin Onnistunut peruskorjaus helsinkiläisessä koulussa Marianna Tuomainen, HKR-Rakennuttaja Susanna Peltola, HKR-Rakennuttaja Marja Paukkonen, Helsingin kaupungin opetusvirasto Juha Juvonen, Helsingin kaupungin

Lisätiedot