Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta"

Transkriptio

1 Kansallisen tulorekisterin (Katre) perustamishankkeesta Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Arto Leinonen - Hankepäällikkö

2 Kansallinen tulorekisteri (Katre) Palkansaaja Tietojen hyödyntäjät urot Rajapinta Tulotiedot Kela Pankit Palkkalaskelmat KaPa/ Palveluväylä Tulorekisteri Työeläkevakuuttajat Tapaturmavakuutusyhtiöt Työnantaja 5 Työnantaja 4 Työnantaja 3 Työnantaja 2 Työnantaja 1 Tulotiedot Verohallinto Työttömyyskassat jne Kunnat: sosiaalitoimi ym. (Kunnat ja kaupungit yht. 320 kpl) 2

3 Vastuunjako rekisterin toteutuksessa VM on sitoutunut vastaamaan hankkeen ohjausryhmän työskentelystä sekä hankkeen yleisestä ohjauksesta ja strategisen tason periaatteellisten asioiden ratkaisemisesta yhdessä hankkeessa mukana olevien sidosryhmien kanssa. Vastuu rekisterin määrittelytyön käytännön toteutuksesta sekä sen edellyttämien tietojärjestelmien hankinnasta on Verohallinnolla. Verohallinto tulee myös olemaan tulorekisteriä ylläpitävä tulorekisteriviranomainen. VM ja sen ohjauksessa kokoontuva hankkeen ohjausryhmä ovat tämän vastuunjaon mukaisesti keskittyneet yleisten linjausten tekemiseen ja Verohallinto rekisterin hankinnan edistämiseen ohjausryhmässä käsiteltyjen linjausten mukaisesti. 3

4 Mitä tapahtuu seuraavaksi? Koko hankkeen alustava suunnitelma Q1 Q Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Kilpailutus Lopullinen tarjouspyyntö Hankintapäätös ja sopimusten allekirjoitus Määrittelyprojekti Rajapintakuvaukset sidosryhmille 06/2017 Toteutusprojekti 1: Palkat 1. tuotantokäytön aloitus Toteutusprojekti 2: Etuudet 2. tuotantokäytön aloitus

5 Vaiheistus suhteessa tietojen hyödyntäjiin Tietojen hyödyntäjät 1. käyttöönotossa ( ): Verohallinto Työeläkeala Kela TVR Tietojen hyödyntäjät 2. käyttöönotossa ( ): Työttömyyskassat Tapaturma- ja liikennevakuutusyhtiöt Kunnat Koulutusrahasto Tilastokeskus TEM (palkkatuki ym.) STM (työsuojelu) 5

6 Rekisterin toteutuksen keskeisiä periaatteita Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin koskee kaikkia työnantajia heti lähtien (ei siirtymäaikaa). Tietojen ilmoittaminen rekisteriin on maksutonta ja tiedot ovat sieltä maksuttomasti hyödynnettävissä. Tiedot ilmoitetaan rekisteriin maksukohtaisesti. Tietojen ilmoittamisaika on maksupäivä + 5 päivää. Ilmoittaminen on mahdollista rajapinnan kautta sekä lisäksi ainakin lataamalla tiedosto tai täyttämällä verkkolomake tulorekisterin asiointipalvelussa. Ilmoittaminen tapahtuu (ainakin) XML-muodossa, oletettavasti tulossa myös muita vaihtoehtoja. Mikään nykyinen vuosi-ilmoitus ei riitä tarvittavien tietojen ilmoittamiseen; uusi formaatti on välttämätön. 6

7 Rekisterin toteutuksen keskeisiä periaatteita Palkka.fi:hin tiedot syötetään palkanmaksun yhteydessä ja tiedot siirtyvät sieltä rajapinnan kautta tulorekisteriin. Tiedot talletetaan tulorekisteriin eri hyödyntäjien tarpeisiin rekisterin käyttötarkoituksen mukaisesti. Tietojen tuottaja (työnantaja/tilitoimisto) pääsee itse katsomaan tulorekisterissä olevia tietojaan tulorekisterin asiointipalvelun kautta. Tulonsaaja pääsee katsomaan omia tietojaan kansalaisen palvelunäkymän kautta. Tulorekisteriin ei tule omaa ilmoittamisen laiminlyönnin sanktiointia; sanktiointi toteutuu pääosin Verohallinnon osana verotuksen toimittamista määräämien sanktioiden kautta. 7

8 Miten työhön voi päästä mukaan? Ohjelmistotaloja toivotaan mahdollisimman laajasti mukaan hankkeen työskentelyyn. Ohjelmistotalojen yhteistyötä varten on olemassa oma ryhmänsä, joka on jo kokoontunut useampia kertoja. Ryhmä kutsutaan koolle aina, kun on riittävästi käsiteltäviä/esiteltäviä asioita. Ilmoittautumiset: Terhi Holmström, Verohallinto tai Arto Leinonen, VM 8

9 Kiitos mielenkiinnosta! Kysymyksiä? 9

Kansallinen tulorekisteri - mitä ollaan tekemässä? Arto Leinonen Hankepäällikkö RTE-seminaari 10.4.2015

Kansallinen tulorekisteri - mitä ollaan tekemässä? Arto Leinonen Hankepäällikkö RTE-seminaari 10.4.2015 - mitä ollaan tekemässä? Arto Leinonen Hankepäällikkö RTE-seminaari 10.4.2015 Tulorekisterin tavoitteita Tulorekisteri on lähtenyt liikkeelle tarpeesta vähentää yritysten hallinnollista taakkaa palkkaraportoinnin

Lisätiedot

Tulorekisteri

Tulorekisteri Tulorekisteri Mikä tulorekisteri on? Yksi rekisteri yksi standardoitu tapa toimia Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta. Se sisältää kattavat palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla Tiedon

Lisätiedot

Kansallinen tulorekisteri -hanke

Kansallinen tulorekisteri -hanke Kansallinen tulorekisteri -hanke Mikä on kansallinen tulorekisteri (Katre)? Valtiovarainministeriön 27.11.2014 perustama hanke Hankkeen tarkoituksena on luoda kansallisen palveluarkkitehtuurin toimintoihin

Lisätiedot

Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta Verohallinnon ohjelmistotalopäivä

Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 21.5.2015 Arto Leinonen Hankepäällikkö Hankkeen tehtävistä Suunnitella ja toteuttaa tulo- ja muita tietoja yksilötasolla

Lisätiedot

Kansallisen tulorekisterin perustamishanke JUHTA-kokous

Kansallisen tulorekisterin perustamishanke JUHTA-kokous Kansallisen tulorekisterin perustamishanke JUHTA-kokous 14.4.2015 Arto Leinonen Hankepäällikkö Hankkeen tehtävät Suunnitella ja toteuttaa tulo- ja muita tietoja yksilötasolla sisältävä kattava ja keskitetty

Lisätiedot

Tulorekisteri tulee

Tulorekisteri tulee Tulorekisteri tulee 1.1.2019 Agenda 1.Periaatteet ja aikataulu 2.Palkkatietojen ilmoittaminen 3.Eläkkeet ja etuudet 4.Kunnat tietojen käyttäjinä 5.Yhteystiedot ja lisätietoja 1. Periaatteet ja aikataulu

Lisätiedot

Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta ICT 2015 välitulosseminaari 18.5.2015

Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta ICT 2015 välitulosseminaari 18.5.2015 Kansallisen tulorekisterin perustamishankkeesta ICT 2015 välitulosseminaari 18.5.2015 Arto Leinonen Hankepäällikkö Hankkeen tehtävistä Suunnitella ja toteuttaa tulo- ja muita tietoja yksilötasolla sisältävä

Lisätiedot

Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille?

Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille? Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Mirka Piirainen, toiminnallinen vastaava, Verohallinto 13.9.2018 Tulorekisteri on mahdollistaja Kunnat työnantajana: Tulorekisteri yksinkertaistaa

Lisätiedot

Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten

Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Anna-Maija Lahti ylitarkastaja, Palkka.fi palveluomistaja Esityksen sisältö Keskeisimmät tulorekisterin tuomat muutokset Palkka.fi:hin Kotitalouden palkanmaksu

Lisätiedot

Tulorekisteri kunnille

Tulorekisteri kunnille Tulorekisteri kunnille Taloustorstai 25.10.2018 Heli Reuter-Laakso Verohallinto Tulorekisteri on mahdollistaja Kunta työnantajana: Tulorekisteri yksinkertaistaa palkan maksamiseen liittyviä ilmoittamis-

Lisätiedot

Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017

Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017 Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017 Tulorekisteri on sähköinen tietokanta palkka-, eläke-, ja etuustiedoille Yksi rekisteri yksi standardoitu tapa toimia Tulorekisteri

Lisätiedot

KAIKEN MAHDOLLISTAVA TULOREKISTERI? Pirjo Väänänen Sosiaaliasioiden päällikkö

KAIKEN MAHDOLLISTAVA TULOREKISTERI? Pirjo Väänänen Sosiaaliasioiden päällikkö KAIKEN MAHDOLLISTAVA TULOREKISTERI? 26.4.2018 Pirjo Väänänen Sosiaaliasioiden päällikkö Kansallinen tulorekisteri Tulorekisteriin kerätään kansalaisten tulotietoja 1.1. alkaen. Tiedonkeruu laajenee maksettuihin

Lisätiedot

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivät 2016

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivät 2016 Eteran Talous- ja palkkahallintopäivät 2016 2.11.2016 Fennia Tarjoamme yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille riskienhallinta-, vakuutus- ja varainhoitopalvelut. Olemme kotimainen ja asiakkaidemme

Lisätiedot

Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström

Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström Tulorekisteri - kohti digitaalista yhteiskuntaa https://www.youtube.com/watch?v=6 WKoaqwNaiU Tulorekisteri - yksi ilmoitus, ajantasaiset tiedot Tiedon

Lisätiedot

Katso-palvelun siirto VRK:lle

Katso-palvelun siirto VRK:lle Miten? Mikä muuttuu? Katson omistajan vaihdos pähkinän kuoressa: Katso-palvelun hallinta siirtyy vuoden 2017 alusta Verohallinnolta Väestörekisterikeskukselle. Siirto perustuu 1.7.2016 voimaan tulevaan

Lisätiedot

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Arto Leinonen VM:n hankepäällikkö lokakuu 2017 1. Tulorekisteri ja sen tavoitteet Hankkeen asettaminen ja sen tavoitteet

Lisätiedot

Digitalisaatio arkipäiväistyy - toimintatapoja uudistetaan rohkeasti. Julkista Tietoa 2016 ( ) Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen

Digitalisaatio arkipäiväistyy - toimintatapoja uudistetaan rohkeasti. Julkista Tietoa 2016 ( ) Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Digitalisaatio arkipäiväistyy - toimintatapoja uudistetaan rohkeasti Julkista Tietoa 2016 (10.2.2016) Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut TAVOITE:

Lisätiedot

Tulorekisteri kunnille. Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto

Tulorekisteri kunnille. Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto Tulorekisteri kunnille Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto Tulorekisterin kuulumiset Mitä kunnissa täytyy tehdä syksyn 2019 aikana? Lopuksi Tulorekisteri digitalisoi julkisia palveluita

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

Tulorekisteri Visma L7. Valmistelevat toimet osa 1: Tulolajikoodiston mäppäys palkkalajeihin

Tulorekisteri Visma L7. Valmistelevat toimet osa 1: Tulolajikoodiston mäppäys palkkalajeihin Tulorekisteri Visma L7 Valmistelevat toimet osa 1: Tulolajikoodiston mäppäys palkkalajeihin Tulorekisteri tulee 1.1.2019 Valtionvarainministeriön ja Verohallinnon yhteishanke Reaaliaikainen tietovarasto,

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019 Ajankohtaista työmarkkinoilla - TES 2018 2020 - Tulorekisteri 2019 Suonenjoki 4.12.2018 Toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA Maaseutuelinkeinojen TES 2018-2020 Liittokohtaiset

Lisätiedot

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Arto Leinonen VM:n hankepäällikkö lokakuu 2017 1. Tulorekisteri ja sen tavoitteet Hankkeen asettaminen ja sen tavoitteet

Lisätiedot

maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti

maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti ylitarkastaja Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa

Lisätiedot

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu

Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Tulorekisteri - lainsäädännön keskeinen sisältö, toiminnalliset periaatteet ja valmistelu Arto Leinonen VM:n hankepäällikkö lokakuu 2017 1. Tulorekisteri ja sen tavoitteet Hankkeen asettaminen ja sen tavoitteet

Lisätiedot

Tulorekisteri pähkinänkuoressa

Tulorekisteri pähkinänkuoressa Tulorekisteri pähkinänkuoressa MIKÄ? Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön ilman siirtymäaikaa 1.1.2019 kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa sinne siirtyvät palkkatiedot ja vuoden 2020 alusta

Lisätiedot

Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut

Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut YritysSalo - infotilaisuus Arto Leinonen VM:n hankepäällikkö Tulorekisteri - yksi ilmoitus, ajantasaiset tiedot Tiedon

Lisätiedot

Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa. Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö

Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa. Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö Uutta tulossa XBRL, tulorekisteri, KaPa Jukka Kyhäräinen Tietovirtayksikkö 28.11.2014 Sisältö XBRL Tulorekisteri Kansallinen palveluarkkitehtuuri palveluväylä palvelunäkymät tunnistus roolien ja valtuutusten

Lisätiedot

Mitä asiakaspalvelussa tulee tietää tulorekisteristä?

Mitä asiakaspalvelussa tulee tietää tulorekisteristä? Mitä asiakaspalvelussa tulee tietää tulorekisteristä? Verkkoseminaari 26.9.2018 Esityksen sisältö Mikä tulorekisteri on? Miksi muutos? Mitkä tietovirrat ja lomakkeet poistuvat? Ilmoittaminen tulorekisteriin

Lisätiedot

Varautuminen tulorekisteriin

Varautuminen tulorekisteriin Varautuminen tulorekisteriin Kunta ja tulorekisteri Kunta voi toimia työnantajana -> palkka- ja muiden ansiotulojen ilmoittaminen tulorekisteriin 1.1.2019 alkaen sijaismaksajana ja avustettavan puolesta

Lisätiedot

yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti

yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti yrittäjän avuksi palkanlaskentaan Anna-Maija Lahti ylitarkastaja Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen,

Lisätiedot

Ajankohtaista tulorekisteristä Vero ohjelmistotalopäivä syksy 2017

Ajankohtaista tulorekisteristä Vero ohjelmistotalopäivä syksy 2017 Ajankohtaista tulorekisteristä Vero ohjelmistotalopäivä syksy 2017 Keskeiset periaatteet Palkkojen vuosi-ilmoittaminen loppuu. Viimeiset palkkojen vuosi-ilmoitukset annetaan vuodelta 2018. 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tunnistamisesta ja Katsopalvelusta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä AIHEET Suomi.fi tunnistaminen ja Veron palvelut Suomi.fi Asiointivaltuudet ja Veron palvelut Katso-palvelun

Lisätiedot

TULOREKISTERI MUUTTAA MERKITTÄVÄSTI VIRANOMAIS- RAPORTOINTIA 2019 NÄIN VARAUDUT MUUTOKSIIN

TULOREKISTERI MUUTTAA MERKITTÄVÄSTI VIRANOMAIS- RAPORTOINTIA 2019 NÄIN VARAUDUT MUUTOKSIIN TULOREKISTERI MUUTTAA MERKITTÄVÄSTI VIRANOMAIS- RAPORTOINTIA 2019 NÄIN VARAUDUT MUUTOKSIIN SISÄLLYSLUETTELO LUKIJALLE 3 KANSALLINEN TULOREKISTERI JA SEN AIKATAULU 3 MITEN ILMOITTAMINEN MUUTTUU TULOREKISTERIN

Lisätiedot

Varainsiirtoveroilmoittamisen

Varainsiirtoveroilmoittamisen Varainsiirtoveroilmoittamisen muutokset VSV Skype-klinikka ohjelmistokehittäjille, arvopaperikauppiaille ja kiinteistönvälittäjille 6.5.2019 Muutoksia varainsiirtoveroilmoittamiseen marraskuussa 2019 Eduskunta

Lisätiedot

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Käyttöönottostrategia Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Dokumentin käyttötarkoitus Tämä dokumentti sisältää tulorekisterihankkeen käyttöönoton yleiskuvauksen aikataulun hankkeen käyttöönottojen

Lisätiedot

MITEN PALVELUNÄKYMIEN PALVELUMUOTOILU EDISTYY?

MITEN PALVELUNÄKYMIEN PALVELUMUOTOILU EDISTYY? Hankepäällikkö Jani Ruuskanen, Väestörekisterikeskus Kehityspäällikkö Marjukka Ala-Harja, valtiovarainministeriö MITEN PALVELUNÄKYMIEN PALVELUMUOTOILU EDISTYY? Eteneminen Kansallisen palvelutietovaranto:

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas

Lisätiedot

suomi.fi Suomi.fi- asiointivaltuudet

suomi.fi Suomi.fi- asiointivaltuudet Suomi.fi- asiointivaltuudet Julkishallinto, valtion ja kuntien yhtiöt 07.09.2015 Esityksen sisältö 1. Suomi.fi palvelukokonaisuus 2. Palvelulupauksemme 3. Mitä palvelu tarjoaa? 4. Miten? 5. Miksi? Hyötynäkökulma

Lisätiedot

Tulorekisteri. 15.4.2014 Mirjami Laitinen

Tulorekisteri. 15.4.2014 Mirjami Laitinen Tulorekisteri 15.4.2014 Mirjami Laitinen Kansallisen tulorekisterin taustat ICT 2015 raportti 21 polkua kitkattomaan Suomeen, - polku 2 - RTE ja RPI - Ansaintarekisteri ja kansalaistili, ansiorekisteri,

Lisätiedot

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka

Ohjelmistokehitys Skype-klinikka Ohjelmistokehitys Skype-klinikka 4.1.2019 Joulukuun versiopäivitys 17.12. Joulukuun version tuotantotestiin siirto oli 10.12.2018 ja tuotantoonsiirto 17.12.2018 XML-aineistojen käsittelyn nopeuttaminen

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys

Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys 2017 2018 Esittely sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 136/2017 vp TVR: Avaintiedot H1/2017 Työttömyysvakuutus Kerätyt maksut 2.071 M, kasvua 4 % Maksutilitykset

Lisätiedot

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Käyttöönottostrategia Kansallisen tulorekisterin perustamishanke 26.4.2019 Dokumentin käyttötarkoitus Tämä dokumentti sisältää tulorekisterihankkeen käyttöönoton yleiskuvauksen aikataulun hankkeen käyttöönottojen

Lisätiedot

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi

Lisätiedot

Työnantajien sähköinen asiointi

Työnantajien sähköinen asiointi Terveysosasto Työnantajien sähköinen asiointi Eteran palkkahallintopäivät 2011 Sisältö Mitä tietoja löydät Kela.fi:stä Työnantajien sähköinen asiointi esata-palvelun esittely esara-palvelun esittely esaran

Lisätiedot

Tulorekisteri. Tikon Palkanlaskenta. Webinaari osa Henna Mäkilä ja Sari Toivanen

Tulorekisteri. Tikon Palkanlaskenta. Webinaari osa Henna Mäkilä ja Sari Toivanen Tulorekisteri Tikon Palkanlaskenta Webinaari osa 1 23.8.2018 Henna Mäkilä ja Sari Toivanen Käytännön asiat Kesto noin 2 h välissä tauko Olette mykistettyjä Webinaari nauhoitetaan o Voitte katsoa uudelleen

Lisätiedot

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Käyttöönottostrategia. Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Käyttöönottostrategia Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Dokumentin käyttötarkoitus Tämä dokumentti sisältää tulorekisterihankkeen käyttöönoton yleiskuvauksen aikataulun hankkeen käyttöönottojen

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys

Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys Työttömyysvakuutusrahaston talouden kehitys 2018 2019 Esittely sosiaali- ja terveysvaliokunnalle HE 161/2018 vp TVR: Avaintiedot H1/2018 Työttömyysvakuutus Kerätyt maksut 1.906 M, laskua 8 % Maksutilitykset

Lisätiedot

Työnantajan sähköisen Kela-asioinnin tavoitetila Kansallisen tulorekisterin myötä. Jussi Honkonen Kela Veron ohjelmistotalopäivä

Työnantajan sähköisen Kela-asioinnin tavoitetila Kansallisen tulorekisterin myötä. Jussi Honkonen Kela Veron ohjelmistotalopäivä Työnantajan sähköisen Kela-asioinnin tavoitetila Kansallisen tulorekisterin myötä Jussi Honkonen Kela Veron ohjelmistotalopäivä 17.11.2016 Tausta - digitalisaatio Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat

Lisätiedot

Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos. Ennakkotietoa

Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos. Ennakkotietoa Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos Ennakkotietoa Yleistä Uudistusta on valmisteltu Verohallinnossa HE tekeillä, ehdotuksen mukaan: Tiedot annettaisiin

Lisätiedot

Tulorekisteri yhdistyksille Verkkoseminaari

Tulorekisteri yhdistyksille Verkkoseminaari Tulorekisteri yhdistyksille Verkkoseminaari 1 Aiheet Yleistä tulorekisteristä Ilmoittaminen ja korjaaminen Ohjeita ilmoittamiseen Seuraamusmaksut ja muuta huomioitavaa 2 Tulorekisteri Tiedon käyttäjät

Lisätiedot

Tulorekisteri - Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Tulorekisteri - Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Tulorekisteri - Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 23.5.2019 Agenda Tulorekisterin alkuvuosi Alkuvuoden ilmiöitä Katsaus tulotietojärjestelmän vuosimuutoksiin 23.5..2019 2 Tulorekisterin

Lisätiedot

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja

Digitalisoidaan julkiset palvelut. Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja Digitalisoidaan julkiset palvelut Anne Kauhanen-Simanainen Digitaaliset palvelut ja vaikuttamismahdollisuudet -työpaja 31.5.2016 2 3 Toimenpide 1: Luodaan ja otetaan käyttöön kaikkia julkisia palveluita

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Uusi ajanvarausjärjestelmä

Uusi ajanvarausjärjestelmä Uusi ajanvarausjärjestelmä Koulutus, testaus ja käyttöönotto Maria Nieminen / Etäpalvelun infopäivä 27.10.2015 Uuden ajanvarausjärjestelmän käyttöönotto Uusi ajanvarausjärjestelmä korvaa nykyisen ajanvarauskäytännön

Lisätiedot

Tulorekisteri kunnille

Tulorekisteri kunnille Tulorekisteri kunnille Taloustorstai 13.6.2019 Agenda 1. Tulorekisterin tietojen hyödyntäminen - yleistä 2. Tiedon käyttäjän roolit ja profiilit ja valtuudet 3. Kunnat tulorekisterin tietojen käyttäjinä

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitusten 2016 ilmoittamismenettely muuttuu - verkkoseminaari 18.5.

Vuosi-ilmoitusten 2016 ilmoittamismenettely muuttuu - verkkoseminaari 18.5. Vuosi-ilmoitusten 2016 ilmoittamismenettely muuttuu - verkkoseminaari 18.5. Chat-kysymykset ja vastaukset 1) Miten samasta järjestelmästä tulevat osinkojen ja palkkojen vuosi-ilmoitukset samalle henkilölle

Lisätiedot

XBRL tilannekatsaus ja jatkovaihesuunnitelmat. Ohjelmistotalopäivä 21.5.2015 Minna Rintala

XBRL tilannekatsaus ja jatkovaihesuunnitelmat. Ohjelmistotalopäivä 21.5.2015 Minna Rintala XBRL tilannekatsaus ja jatkovaihesuunnitelmat Ohjelmistotalopäivä Minna Rintala Tilannekatsaus tavoitteena mahdollisimman automaattiset toimintoketjut ja yritysten taloushallinnon läpinäkyvyys ensimmäisessä

Lisätiedot

Perustulokokeilu. Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016. Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi

Perustulokokeilu. Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016. Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi Perustulokokeilu Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016 Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi Esityksen rakenne perustulokokeilun tavoitteet esiselvityksen tärkeimmät havainnot ja

Lisätiedot

TOIMITUSSELOSTE PL 5 Tulorekisteri TULOREKISTERI

TOIMITUSSELOSTE PL 5 Tulorekisteri TULOREKISTERI 1 (5) Tulorekisteriyksikkö TOIMITUSSELOSTE PL 5 Tulorekisteri 1.1.2019 00055 TULOREKISTERI TULOREKISTERIN TOIMITUSSELOSTE 31.12.2018 Tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019 klo 12. Tulorekisterin tuotantoversio

Lisätiedot

Osuuskunnan palkanlaskenta

Osuuskunnan palkanlaskenta Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

SADe/Työnantajavelvoitteet & Palkka.fi -hanke

SADe/Työnantajavelvoitteet & Palkka.fi -hanke SADe/Työnantajavelvoitteet & Palkka.fi -hanke Yritys-Suomi -seminaari 31.5.2011 Kalevi Heiliö, Verohallinto Palkka.fi -palvelu / SADe/Työnantajavelvoitteet Kalevi Heiliö 1 Kalevi Heiliö 2 Palkka.fi käyttömuodot

Lisätiedot

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa 2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 11 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 12

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela. Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheet Palkkatietojen sähköinen välittäminen Kelaan Tulorekisterin

Lisätiedot

Suomi.fi-Asiointivaltuudet

Suomi.fi-Asiointivaltuudet Suomi.fi-Asiointivaltuudet Toukokuu 2016 Stefan Sundell Projektipäällikkö Yrityksen puolesta asiointi KaPA ohjelman Rooli ja valtuutushankkeen Suomi.fi Asiointivaltuudet-palvelu Tunnistaminen Suomi.fi-palvelukokonaisuus

Lisätiedot

ARAn palvelut sähköistyvät

ARAn palvelut sähköistyvät ARAn palvelut sähköistyvät ARAn koulutus Helsinki 24.5.2016 ja Turku 25.5.2016 Heli Honkasalo, ylitarkastaja ARAn palvelut sähköistyvät ARAn tietojärjestelmähankkeita 2016-2017 ARA Asiointi - sähköinen

Lisätiedot

NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA

NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA TYÖELÄKEYHTIÖ ELO TULOREKISTERIAIKANA 01 ANSIOIDEN ILMOITTAMINEN VUODENVAIHTEESSA 2018 2019 2018 2019 Työntekijöiden ansio- ja työsuhdeilmoitukset sekä

Lisätiedot

Katso-palvelussa ajankohtaista Reetta Järvinen, Verohallinto, Tietohallinto

Katso-palvelussa ajankohtaista Reetta Järvinen, Verohallinto, Tietohallinto Katso-palvelussa ajankohtaista 26.11. Reetta Järvinen, Verohallinto, Tietohallinto Palvelun tilastoja 2015 Katso-palvelun toiminnallisuudet 2015 Katso-tunnistus ja lomake 102 Katso ja Rova Ohjelmistotalopäivä,

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

Mikä muuttuu tulorekisterin myötä? Verkkoseminaari

Mikä muuttuu tulorekisterin myötä? Verkkoseminaari Mikä muuttuu tulorekisterin myötä? Verkkoseminaari 12.12.2018 Aiheet Mitä tulorekisteri käytännössä tarkoittaa? Mikä muuttuu tulorekisterin myötä? Tulorekisteriin annettavat ilmoitukset Perustietoa tulorekisteristä

Lisätiedot

Tulorekisteri: Mikä muuttuu palkkojen ilmoittamisessa 2019? Verkkoseminaari klo

Tulorekisteri: Mikä muuttuu palkkojen ilmoittamisessa 2019? Verkkoseminaari klo Tulorekisteri: Mikä muuttuu palkkojen ilmoittamisessa 2019? Verkkoseminaari 8.2.2018 klo 13.00 14.30 Esityksen sisältö Tulorekisterin esittely Keskeisiä periaatteita menettelystä Tietojen ilmoittaminen

Lisätiedot

KaPA ja Verohallinto. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

KaPA ja Verohallinto. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä KaPA ja Verohallinto Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä (VM) KaPA Palveluväylä tilanne Lähde: VM KaPA-ohjelma 2 (VM) KaPA Palveluväylä tilanne Lähde: VM KaPA-ohjelma 3 KaPA Verohallinnossa

Lisätiedot

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa

1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa 2 Sisällys 1 Uuden vuoden aloitus palkanlaskennassa... 3 2 Sosiaalivakuutus- ym. maksut... 4 3 Uudet verokortit... 7 4 TyEL vuosi-ilmoitus sähköisesti... 10 5 TVR palkkasummailmoitus sähköisesti... 11

Lisätiedot

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Presentaatiopohja. Tulorekister: palkkatietojen ilmoittaminen

Presentaatiopohja. Tulorekister: palkkatietojen ilmoittaminen Presentaatiopohja Tulorekister: palkkatietojen ilmoittaminen Verkkoseminaari 24.4. Esimerkkejä klo 10 käytöstä 23.4.2019 Aiheet Mitä tulorekisteri käytännössä tarkoittaa? Mikä on muuttunut tulorekisterin

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta

Ajankohtaista Kelasta Ajankohtaista Kelasta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015 Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheita XML-ilmoittamisen tilanne Maksutiedostot esata-palvelussa

Lisätiedot

17.02.2016 Matti Hiltunen @vrk.fi

17.02.2016 Matti Hiltunen @vrk.fi Suomi.fi-asiointivaltuudet Kuinka ICT-toimittaja voi kehittää nykyistä ohjelmistosovellustaan Asiointivaltuudet -palvelun puolestaasiointiominaisuuksilla 17.02.2016 Matti Hiltunen @vrk.fi KaPA ohjelman

Lisätiedot

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012

Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille. Kuopio 4.1.2012 Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille ja kotitalouksille Kuopio 4.1.2012 1 Palkka.fi Laskee työntekijän palkan sivukuluineen Muodostaa maksut: nettopalkka, ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksu,

Lisätiedot

Yhteenveto päivän ohjelmasta

Yhteenveto päivän ohjelmasta Yhteenveto päivän ohjelmasta 13.00-14.00 Sosiaalipalvelujen hankinnat - Palvelujen asiakaslähtöisyys / STM - Palveluhankintojen kipukohdat / Kansalaisaloitteet - Hankintalain mahdollisuudet / TEM - Asiakaslähtöisyyden

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta Vammaisneuvoston tilaisuus 23.3.2016 Mikkeli

Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta Vammaisneuvoston tilaisuus 23.3.2016 Mikkeli Henkilökohtaisen avun palkanlaskenta Vammaisneuvoston tilaisuus 23.3.2016 Mikkeli Päivi Norhio, talous- ja palkanlaskentapalvelujen johtaja Taija Laukkanen, palkka-asiantuntija Taitoa Taitoa on valtakunnallinen

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa

Lisätiedot

Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut

Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut Tulorekisteri - keskeinen sisältö, toiminnallisuus ja Tulorekisteriyksikön palvelut YritysSalo - infotilaisuus Arto Leinonen VM:n hankepäällikkö Tulorekisteri - yksi ilmoitus, ajantasaiset tiedot Tiedon

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016

Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta. Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Ajankohtaista Liikenneviraston hankinnan ohjauksesta Vesiväyläpäivä 2016, 6.4.2016 Esityksen sisältö Hankintalain kokonaisuudistuksen viivästyminen Käytännön ohjeita EU-hankintoihin Ajankohtaista Kipon

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

Verkkopalkan palvelukuvaus

Verkkopalkan palvelukuvaus 27.1.2012 1 (6) Verkkopalkan palvelukuvaus 27.1.2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Verkkopalkka-palvelun toiminta palkanmaksajalle... 3 3 Verkkopalkan käyttöönotto... 4 4 Verkkopalkka-palvelun

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta

Ajankohtaista Kelasta Ajankohtaista Kelasta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 13.5.2016 Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheita esara XML-skeemamuutokset xx.xx.2016 lukien Asiointipalvelun selainsovelluksen

Lisätiedot

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa

Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Kelan rooli maakunta- ja soteuudistuksessa Marjukka Turunen ja Maritta Korhonen Kela Kelan rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa - lainsäädäntöpohja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys. Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin jalkauttaminen ja jatkokehitys Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 11.12.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Mihin perustuu julkisen hallinnon yhteinen kokonaisarkkitehtuuri?

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT)

VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT) VEROHALLINTO 1.1.2016 A40/200/2016 versio 1.1. VUOSI-ILMOITUS TYÖNANTAJAN VUOSI-ILMOITUKSEN MAKSAJAKOHTAISET TIEDOT (VSPSVYHT) TIETUEKUVAUS 2016 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Yrittäjän veroasiat 2022: Veroasiat pienyrittäjän alustapalvelun kautta Yritys Oy:n pilvipalvelu SUURIN OSA VEROTUKSEN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS

JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS Veroilmoituksen täyttöopas 6 JULKISYHTEISÖ YHTEISETUUS verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN

Lisätiedot

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Palveluntarjoaja hoitaa yhteisön verotukseen liittyvät asiat rajapintojen kautta. Yhteisö voi keskittyä liiketoimintaansa.

Lisätiedot

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 23.5.2019 Kela Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Kela-hakemusten toimitustavat nyt ja jatkossa Kokemuksia tulorekisterin

Lisätiedot

EUREFin vaikutukset organisaatioiden tietojärjestelmiin

EUREFin vaikutukset organisaatioiden tietojärjestelmiin EUREFin vaikutukset organisaatioiden tietojärjestelmiin EUREF-päivä 4.9.2012 ALEKSI LESKINEN Sisältö Tietojärjestelmät ja EUREF Keskeiset haasteet EUREF-muunnoksissa EUREF-muunnosprosessin vaiheet Yhteenveto

Lisätiedot

Varmennepalvelu Yleiskuvaus Kansallisen tulorekisterin perustamishanke

Varmennepalvelu Yleiskuvaus Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Versio 1.0 Varmennepalvelu Yleiskuvaus Kansallisen tulorekisterin perustamishanke Varmennepalvelu Yleiskuvaus 2 (8) Versiohistoria Versio Päivämäärä Kuvaus 1.0 Dokumentti julkaistu. Varmennepalvelu Yleiskuvaus

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

REST-rajapintojen (Vero API) kehitys. Ohjelmistotalopäivä

REST-rajapintojen (Vero API) kehitys. Ohjelmistotalopäivä REST-rajapintojen (Vero API) kehitys Ohjelmistotalopäivä 23.5.2019 Vero API -rajapintojen yleispiirteet REST/JSON rajapinta Käytettävissä lähtökohtaisesti 24 / 7 Suunniteltu synkroniseen käyttöön Rikkovat

Lisätiedot

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti

Lisätiedot