Ympäristö ja luonto painopiste
|
|
- Kari Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ympäristö ja luonto painopiste - arviointia / loppukysely 2012 Jarmo Lounassalo, varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö
2 Perusoppaat Kiuru ja koppakuoriainen on ahkerassa käytössä toiminnan ja suunnittelun apuna. Olemme käyttäneet ideapankkina Kiuru ja koppakuoriainen opasta. Kiuru ja koppakuoriainen toiminut hyvin ryhmissä, jokainen ryhmä on saanut lisävinkkejä. Kiuru ja koppakuoriainen ja Keke hyviä käsikirjoja Jaettu materiaali oli hyvää, erityisesti Keke päiväkodissa. Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 2
3 Käsikirjaston perusmateriaalia Joka ryhmään hankittiin oma Suomen luonto-opas perusteokseksi. Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 3 Suomen luonto ja muut luonto- ja eläinaiheiset kirjat hyvin käytössä samoin ostetut erilaiset luupit ötököitä on tutkittu paljon.
4 Painopisteelle materiaalia omasta takaa Kasvimaan käyttö on lisääntynyt joka ryhmässä. Kasvimaan suunnitelma ja toteutus vielä kesken esikoululaisten ryhmät ovat toteuttaneet luontoon liittyviä asioita oman motivaation mukaan. Vanhempaintoimikunnan tuella haettu piharemonttia. Uuden pihan suunnitteluun osallistuivat kaikki Ahokujan ryhmien lapset ja aikuiset. Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 4
5 Hyvät koulutukset ja eko-toiminta käynnistynyt molemmissa päiväkodeissa. Koulutuksia verkostoitumalla 1. Luontokoulu Perus- ja vuodenaikakoulutukset 2. Vantaan kaupungin ympäristökeskus Luontokoulun kurssit olivat lähellä ja antoisia. Ekotukihenkilökoulutukset Hyvä, että oli tiedollisia 3. Kierrätyskeskus koulutuksia alkuun, josta lähti Kierrätys, materiaalit liikkeelle hyvä ajatustyö. 4. Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin 4V-Hanke KEKE opas perehdytys Koulutukset ovat olleet 5. Nuori Suomi käytännönläheisiä ja Perinneleikkejä luonnossa toteuttamiskelpoisia, joista annamme teille kiitokset. Hyviä koulutuksia, ehkä vähän toistoa... (3/38) Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 5 Koulutuksessa on ollut iloinen ja innostava ilmapiiri.
6 Hyödynnämme luonnon mukanaan tuomia iloja arjessa. METSÄRETKIÄ JA HYVINVOINTIA Luonto elämyksenä Hyvinvointi lasten kesken on lisääntynyt, koska lapset eivät esim. riitele metsässä juuri koskaan. Osa aikuisistakin on huomannut luonnossa olemisen rauhoittavan ja tasapainottavan vaikutuksen omaan oloon ja hyvinvointiin. Metsäretket ovat entistä pedagogisempia. Luonnon kasvatuksellisen merkityksen ymmärtäminen on lisääntynyt. Olemme opetelleet kuuntelemaan luontoa ja Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 6 sen ääniä ja nauttimaan myös hiljaisuudesta.
7 Ympäristökasvatus ja Kestävä kehitys Lasten kanssa on monenlaista kivaa: siivouspäiviä, yksi roska päivässä - tempaus, valovaanijat sammuttelevat valoja; on käsinuket Metsänhenki ja Puunhaltija jotka kertovat lapsille asioita, on Kaatiskunkku jne. Yhteistyö on ruokahuollon kanssa onnistunut, joten koko päiväkoti on linjassa kestävän kehityksen asiassa. (Myös 2 kriittistä kommenttia) Moni työntekijä on innostunut aiheesta ihan uudella tavalla, esim. minä päiväkodin johtajana. Lisäksi lapset vievät ajatuksia kotiin ruokapöytäkeskusteluihin jne. Asioista innostuminen vain on valitettavasti huomattavasti helpompaa kuin niiden toteuttaminen koko työyhteisön mittakaavassa päiväkodin arjessa. Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 7 Hyvä, että on nimetyt ekotukihenkilöt. (73/75!!!)
8 Luonto oppimisympäristönä ja hyvinvoinnin lähteenä Muutokset (75/80) Kielen kehityksen tuen muutokset Muutoksia myös työtavoissa 58 % Pysynyt samana 11 % Ymmärryksemme lisääntynyt; 31 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% Luonnon käyttö pysynyt samana päivähoitoyksikössämme säilyneet 13,16% Ymmärrys merkityksestä kasvanut oppimisympäristönä ja hyvinvoinnin 34,21% Ymmärrys kasvanut ja työtavat muuttuneet oppimisympäristönä ja hyvinvoinnin 52,63% Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 8
9 Ympäristökasvatus ja kestävä kehitys Muutokset (75/80) Kielen kehityksen tuen muutokset Muutoksia myös työtavoissa 58 % Pysynyt samana 11 % Ymmärryksemme lisääntynyt; 31 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Ympäristökasvatus ja KEKE pysynyt samana Ympäristökasvatusta ja kestävää päivähoitoyksikössämme säilyneet 5,26% Ymmärrys ympäristökasvatuksen ja kestävän merkityksestä kehityksen tekojen merkityksestä on kasvanut 35,53% ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen Ymmärrys tekojen kasvanut merkityksestä ja on työtavat muuttuneet 59,21% Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 9
10 Ympäristö ja luonto teeman hyödyllisyys yksiköllenne 0% 10% 20% 30% 40% 50% Ei mitään hyötyä Pieni Kohtalainen Suuri Ei mitään hyötyä Erittäin suuri Pieni Kohtalainen Suuri Erittäin suuri 0% 3,95% 5,26% 39,47% 51,32% Koulutusten hyödyllisyys yksiköllenne 0% 10% 20% 30% 40% 50% Ei mitään hyötyä Pieni Kohtalainen Suuri Ei mitään hyötyä Erittäin suuri Kohtalainen Erittäin suuri 0% Pieni 10,53% Suuri 35,53% 47,37% Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 6,58% 10
11 Viisi tärkeintä estettä koulutuksiin osallistumiselle Peruste Sijoittuminen Valintoja listalle Henkilöstövaje Eniten ykkössijoja 66 Kokousten ja koulutusten päällekkäisyys Ei koulutuksesta kiinnostuneita Tieto ei kulkenut yksikössä Eniten kakkossijoja Sijoittumisen keskiarvo Eniten kolmossijoja Myös nelossijoja Nelossijoja ja kolmossijoja yhtä paljon Yksikköön ei tullut tietoa Eniten viitossijoja 40 Jokin muu syy Kaatoluokka Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 11
12 Missä ryhmissä Kiuru ja koppakuoriainen opasta on käytetty? 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% Kaikissa ryhmissä Kaikissa ryhmissä Pääsääntöisesti Pääsääntöisesti esiopetusryhmissä esiopetusryhmissä Pääsääntöisesti esiopetus- ja ja vuotiaidenryhmissä vuotiaiden ryhm 11,84% 21,05% 36,84% Pääsääntöisesti Pääsääntöisesti pienten pienten ryhmissä ryhmissä 0% Pääsääntöisesti Pääsääntöisesti ryhmissä, ryhmissä, joissa joissa on teemasta on kiinnostuneista teemasta 28,95% Opasta ei ole käytetty Opasta ei ole käytetty 1,32% Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 12
13 Miten Kiuru ja koppakuoriainen opasta on käytetty perhepäivähoidossa, ryhmäperhepäivähoidossa ja kerhoissa? Kaikissa ryhmissä Osassa ryhmiä Ei ole käytetty Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito Kerhoryhmät Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 13
14 Painopistetyöskentelyn rakenne 1. Olemassa olevien rakenteiden hyödyntäminen Olemme erittäin tyytyväisiä toteutukseen yhteistyön ja toimintatapojemme kirkastuessa tilanne parantuu. Raamit ympäristöja luontosuhteen kehittämiselle ovat Vantaalla kunnossa :) 2. Johtajien tuen tärkeys 3. Projektivastaavien ja ekotukihenkilöiden keskeinen rooli On hyvä, että yksikössä on vastuuhenkilö/t tältäkin osa-alueelta. 4. Pienet askeleet kehittämisessä Olen päiväkodin johtajana ihastunut VKK:n kautta pienin askelin etenevään kehittämistoimintaan, kehittäminen lähtee meistä ja ihan ruohonjuuritasolta. Silloin on mahdollisuus saada aikaan asennemuutoksia, joiden kautta vasta todellista muutosta voi tapahtua ihmisten työskentelyssä. 5. Kehittämistyön ymmärtäminen jatkuvaksi prosessiksi Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 14 Tärkeäksi on koettu johtajan tuki. Painopistetyöhön on edellisten työskentelyjen myötä kehittynyt rutiinit.
15 Pohdintaa Kaksi vuotta on sopiva aika teemalle. Kehittämisen tahti Meillä on käynnistämisvuosi ja juurruttamisvuosi entä välivuosi Montako vastaavaa päivähoitoyksikössä voi olla Teema on ollut sopivan väljä, jolloin kaikki ovat löytäneet helposti oman tapansa käyttää aihetta. Innostuttaisiin varmasti teemoista enemmän, jos pidettäisiin "välivuosia. Miksi on niin kovin kiire uudistaa koko ajan? Vantaan varhaiskasvatuksessa etenemme totisesti nopeinta kulkuneuvoa käyttäen, eli lentokonetta. Viisiryhmäisessä talossa, jossa on paljon sijaisia, ei henkilökuntaa meinaa riittää pitkäjännitteisyyttä vaativiin erityistehtäviin varsinkin kun Vantaalla vastuutehtäviä on paljon, ja arkityökin on vaativaa. On kaksi projektivastaavaa, on moniku -vastaava, atk vastaava, esiopetus -vastaava yms. Painopistetyöskentelyn voi jättää oikeasti väliin Tilanteet voivat muuttua yllättäen (sovittiin näin kahden yksikön kohdalla) (yksi ehdotus painopisteestä luopumiselle) (vrt. kysely) Menneillään voi olla toinen hanke tms. Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 15
16 Teean terveiset Teea Markkula, sivistystoimen ympäristöpäällikkö Ekotukihenkilökoulutus järjestetään ja ekotukihenkilö jokaisessa päiväkodissa vuoden 2012 lopussa Sivistystoimen ympäristöohjelman ( ) arviointikysely toteutetaan , kohderyhminä ekotukihenkilöt, ympäristötyöryhmä sekä johtoryhmät -> HUOM! Kysely lähetetään ekotukihenkilön henkilökohtaiseen sähköpostiin = joko eduvantaa tai tiimiposti Ympäristöpäällikkö käy toimintavuoden aikana alueellisissa esimieskokouksissa ja sen lisäksi pyydettäessä yksiköissä Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 16
17 Painopistetyöskentelyn loppuarviointi 2012 Tuki ja organisointi on ollut loistavaa. Kiitos! 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Hyvä työtapa helpottaa omaa kehittämistyötä Painopistetyöskentely on hyvä Hyvä työtapa helpottaa omaa kehittämistyötä olemme oppineet rajaamista Painopistetyöskentely on hyvä kehittämistyötä. Lisäksi olem... 13,16% Parasta on, etteivät luonto- ja leikkipainopisteet poissulje toisiaan. 71,05% Painopistetyöskentely on hyvä Hyvä työtapa helpottaa omaa kehittämistyötä lisää vapautta toteutukseen Painopistetyöskentely on hyvä Hyvä työtapa helpottaa omaa kehittämistyötä liikaa vauhtia ja asioita kehittämistyötä, mutta vauhti... Painopistetyöskentely kahlitsee liikaa toimintayksikköjen omaa toimintaa, ja sen käytöstä pitäisi Kahlitsee liikaa ja sen käytöstä pitäisi luopua 6,58% 7,89% 1,32% 2012 Hyvä työkalu: lisätukea 18 % 8% Vantaan kaupunki, Jarmo Lounassalo 17 Innostu kielestä loppuarvio 2010 Hyvä työkalu 82% Pitää luopua 0% 91% 1%
Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015
Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Hyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014
Varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskysely 2014 Tuusulan kunnan varhaiskasvatuksen asiakaskysely toteutettiin maaliskuussa 2014. Sähköiseen kyselyyn vastasivat päiväkotien, perhepäivähoidon ja kerhotoiminnan
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry 30.3.2016 Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö ja FEE:n jäsen Suomessa perustettu v. 1990, 25 vuotta ympäristökasvatustyötä n.
Navigointia - perusopetus. Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE
Navigointia - perusopetus Antti Ikonen Rehtori Vpj SURE FIRE Mitä edessä mikä kurssi?! 1. Työaikasuunnittelu 2. Kahden tai useamman toimipisteen rehtoritehtävien yhdistäminen 3. Jaettu johtajuus 1.Työaikasuunnittelu
Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa. 2015 Pirjo K Tikka
Palvelulinjakohtaisen standardin mahdollisuudet kuntoutuksen toteutuksessa 2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun toteuttamisen kannalta
Kestävän kehityksen ohjelma
Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille
Taustaa 9.2.2016. Tutkimuksen käynnistäminen ja toteutus. Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet
Taustaa Myönnetty, ei käytetty tulkkauspalvelun haasteet Sillalla seminaari Eija Roisko Tikoteekin kehittämispäällikkö Kehitysvammaliitto ry eija.roisko@kvl.fi Oikeus tulkkauspalveluun 5313 vammaisella
Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit
Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen
Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu
Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen
MolpeborgsPosten. Terveisiä leirin johtajalta. ruokailu, teltat,
Leirilehti numero 5 9.7.2011 Terveisiä leirin johtajalta - Harri Sorri Leiri on mennyt hienosti ja yhteistyö FSB:n kanssa on sujunut hyvin. Kelit ovat olleet suotuisat ja aurinko on paistanut koko viikon.
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä
Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä 11.05.2016 / Porin perusturva, sosiaali- ja perhepalvelut /aikuissosiaalityön päällikkö Krista Virtanen Haluatko onnelliseksi porilaiseksi?
Mittauksesta. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain
Free and Focus co-energy. Kouvolan kaupungin 360 mittaukset ja henkilökohtaiset purkucoachaukset Yhteenvetoraportti ja vertailut toimialoittain 4.4.2016 Innotiimi / Anssi Juutilainen www.innotiimi-icg.com
Hallilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Hallilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TÄHÄN PK:N KUVA TOIMINTA-AJATUS Hallilan päiväkodissa eletään arkea alueen koulun ja neuvolan kanssa samassa pihapiirissä. Toimimme kolmessa kiinteistössä
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz
Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten
P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.
P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
Mitä on kestävä kehitys
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät
Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10.
Toimijaverkostot aluehallinnon myllerryksessä Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto lli i t 26.10.2011 Mitä aluehallinnon a muutoksessa
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala
Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL 25.10.2013 Helsinki Marjatta Kalliala Lasta ei voida ohjelmoida kokemaan sitä mitä aikuiset toivovat hänen kokevan.
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma
Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL
Miten toteutan arjen kuntoutusta? KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Näkökulmina Miten varhaiskasvatus toteuttaa arjen kuntoutusta palvelujärjestelmänä? Miten eri tahot yhdessä toteuttavat kuntoutusta?
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa
Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa
OPH:n ajankohtaiset asiat
OPH:n ajankohtaiset asiat Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Jyväskylän aikuisopisto 18.4.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Ajankohtaista ammatillinen aikuiskoulutus
KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy
Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakassuhteen lujuus - KotiSun vs benchmark-tulokset 90 Asiakassuhteen lujuus 70 50 30 68 63 60 54 5 45 45 42 n=300
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008
MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto
Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia
1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma
Keski-Pohjanmaan liitto asiakastyytyväisyys kysely
KeskiPohjanmaan liitto asiakastyytyväisyys kysely 1. Vastaaja: 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 75 kunnan luottamushenkilö 15 muu 72 2. Oletko tehnyt yhteistyötä KeskiPohjanmaan liiton kanssa
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,
Dialogisuus vanhempien osallisuuden välineenä
Dialogisuus vanhempien osallisuuden välineenä Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 Marjut Parhiala, KM Vanhempien osallisuudesta Lähtökohtana lapsen tarpeet Hoidon, kasvatuksen ja opetuksen jakaminen kehityksen,
Väli- ja loppuraportointi
Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016
sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen
Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015
Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,
Päiväkodin toiminta johtajan arvioimana
Päiväkodin toiminta johtajan arvioimana Arviointi koskee vain sen päiväkodin henkilöstöä ja rakennusta, jossa Orientaatioprojektin tutkimus on tehty. Arvioinnin pohjana on tilanne tammi-maaliskuussa 2015.
Opinnoista osaajaksi -hanke PKS-KOKO. Varhaiskasvatuksen verkostotapaaminen: workshopin yhteenveto
Opinnoista -hanke PKS-KOKO Varhaiskasvatuksen verkostotapaaminen: workshopin yhteenveto 11.2.2011 KLO 8.30-12.00, Helsingin henkilöstökeskus Lisätietoja workshopista: hankekoordinaattori Anna Suvilaakso
AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko
AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää
KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14
KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11
Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.
JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA MUUTOS VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ NIINA KAUPPINEN 13.5.2016
JOHTAMINEN, VIESTINTÄ JA MUUTOS VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ NIINA KAUPPINEN 13.5.2016 MIKSI ORGANISAATIOT VIESTIVÄT? olemassaolon oikeutus strategian ja vision viestiminen yhteisöllisyyden kasvattaminen, sitouttaminen
JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ. Hannele Heikkilä, Lappee
JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ ja SIESTA KESKELLÄ KOULUPÄIVÄÄ Hannele Heikkilä, Lappee JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ Uudenlaiset toimintamallit osana koulupäivää mahdollistavat uudenlaisen toimintakulttuurin syntymisen: Koulupäivän
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta
Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2012 (versio/05.09.2013)
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu (versio/05.09.2013) Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12. Kuusikon kunnissa sekä muutos vuodesta 2011 Alle 3-
Asumisneuvonnan ja opastuksen tarpeet maahanmuttaja- /pakolaisväestön asumisessa Asumisneuvontakoulutus 20.11.2012 Helsinki
Asumisneuvonnan ja opastuksen tarpeet maahanmuttaja- /pakolaisväestön asumisessa Asumisneuvontakoulutus 20.11.2012 Helsinki välineitä hyvään asumiseen Suomen Pakolaisapu ry:n hallinnoima hanke (2006-2013).
Työnantajahaastattelujen satoa. Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta
Työnantajahaastattelujen satoa Kirsi Klemelä Turun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Työnantajien edustajien haastattelut Tavoitteena oli kartoittaa työnantajien ja henkilöstönkehittäjien näkemystä
Varhaiskasvatuksen. ympäristövastuu & painopistetyöskentely. Vantaan varhaiskasvatus / Nuorisuomi 13.11.2012 Leena Lahtinen
Varhaiskasvatuksen ympäristövastuu & painopistetyöskentely Vantaan varhaiskasvatus / Nuorisuomi 13.11.2012 Leena Lahtinen Ympäristöjohtaminen Vantaan kaupungin strategia 2012, sitovat tavoitteet - ympäristöjohtamista
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET
ERITYISYYS JA YKSILÖLLISYYS - KUINKA HUOMIOIMME LASTEN JA PERHEIDEN TODELLISET TARPEET OULUN VARHAISKASVATTAJA MESSUT -2010 Riitta Kaivola / Piia Roos 19.11.2010 KUNNIOITUS Kaskela, M & Kekkonen, M. 2007.
SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011
SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie
TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan
Janne Jauhiainen Tytti Vartiainen TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan 31.3.2015 1 Pääosa osallistujista voi vaikuttaa työaikoihinsa ainakin jonkin verran 31.3.2015
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
4 Mahtava vireke arjen keskellä. keskiviikon avoin taidetoiminta alle kouluikäisille
1 2 3 Mihin osallistuit? elohiiri Taiteiden yö/ lastenkulttuurikeskuksen avajaiset 22.2. A B C Mitä pidit? Terveisiä ja toivomuksia Lastenkulttuurikeskukseen/ Kemin kaupungille. Avointa taidetoimintaa
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015. Palautekyselyn tuloksia. www.tpy.fi
Valtakunnallisen työpajayhdistyksen alueellinen toiminta 2015 Palautekyselyn tuloksia Alueellinen toiminta TPY:ssä Yhdistyksen alueelliseen toimintaan lukeutuvat alueelliset koulutukset ja työpajojen alueellisten
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!
Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,
Jarmo Lahti 6.2.2009. Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009
Jarmo Lahti 6.2.2009 Kehittäjyyden vahvistaminen henkilöstön edustajan tehtävässä - tutkimus- ja kehittämishanke vuosina 2007-2009 Yhteistyössä Työsuojelurahasto 110 000 ERTO 82 000 Valmennuspalvelut Työterveyslaitokselta:
Miten jaksan omaisena?
Miten jaksan omaisena? Rovaniemi 20.4.2007 Eija Stengård, PsT Omaisten rooli muuttunut Tiedon antaja Etiologinen tekijä Sairauden kulkuun vaikuttava tekijä Hoidon ja kuntoutuksen voimavara Omainen omana
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus. Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry
Kahden vakaumuksen parisuhde ja vanhemmuus Sosionomi-opiskelija ja vertaisohjaaja Minna Taipale Familia ry Parisuhteen muodostumisen vaiheet Parisuhteen muodostumisessa on eri vaiheita, jotka seuraavat
Terveydenhuolto Suomessa
Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3
Moodle HOPS-työskentelyn tukena
Moodle HOPS-työskentelyn tukena Ohjeita alueen tilaamiseen Tilatessasi Moodle-aluetta HOPS-ryhmällesi, voit tilata täysin tyhjän alueen, jonne rakennat itse kaikki tarvittavat työkalut ja materiaalit.
Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=419. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,62. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.
1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2015 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2015. Kyselyyn vastasi 419 vanhempaa, mikä on sata vastausta enemmän kuin viime vuonna.
Lisää segmenttipuusta
Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko
Espoon kaupunki Pöytäkirja 159
12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)
KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä
KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä 15.6.2015 1 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen
Uudistuva RISKINARVIO-ohje
Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2
Huhtasuon päiväkodin tarina. Saija Riihinen
Huhtasuon päiväkodin tarina Saija Riihinen 9.4.2015 Muutoksen lähtökohdat Huhtasuon Päiväkoti Mansikkapuiston Perhepuisto 168 paikkaa 40 työntekijää Varikon Taimiston Huhtarinteen Nevakadun päiväkoti päiväkoti
VKK-Metro kokemukset ja varhaiskasvatuksen kehittäminen yksittäisen kunnan näkökulmasta. Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja
VKK-Metro kokemukset ja varhaiskasvatuksen kehittäminen yksittäisen kunnan näkökulmasta Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja VKK kokemukset tukevat ratkaisujamme Kehitämme teema kerrallaan
12.12.2012. Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö
12.12.2012 Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö Taustaa 1. vuosikurssin lääketieteen opiskelijat Histologian harjoitustyöt 14 työtä (kuuluvat solubiologian
Feelback Oy Sisällys
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2 Sisällys Sisällys 2 Mittari 3 Vastausmäärät Yhteensä Päiväkoti Perhepäivähoito Ryhmäperhepäivähoito 2 Kunnallinen 2 Ostopalvelu 3 Yksityinen 3 Kunnallinen
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN
SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa
Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35
Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten
Opiskelijabudjetilla Afrikkaan
Opiskelijabudjetilla Afrikkaan Eli kuinka lakkasin olemasta huolissani enkä nähnyt keltapääkaljukasta Janne Koskinen 24.4.2013 Jotain itsestäni Olen tehnyt Afrikkaan kolme reissua, yhteensä noin 3+ kuukautta
Palvelut nyt ja tulevaisuudessa
Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00. Asemamestari Antti Kosonen
DEFUSING ESIMIEHEN TYÖKALUNA Helsinki 31.5.2016. klo 11.30-12.00 Tekninen jälkipuinti Ei saa sekoittaa keskenään henkisen jälkipuinnin kanssa Tekninen jälkipuinti jo rutiinia lähes jokaisen tehtävän jälkeen
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-
Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti
Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
TUNNUSMERKKEJÄ VALMIUDET OSAAMISEN JOHTAMISEEN
OSAAMISEN JOHTAMINEN = LAAJA KOKONAISUUS HALLITA JA OHJATA KAIKKEA SITÄ TIETOA, TAITOA JA KOKEMUSTA, MIKÄ ON ORGANISAATIOSSA OLEMASSA, HANKITTAVISSA JA MUUTETTAVISSA TUNNUSMERKKEJÄ - avoimuus - arvojen
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi
Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet
Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän
TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli. Ritva Huurtomaa
TieVie-hanke 2001-02 Saksan kieli Ritva Huurtomaa Tavoitteet suunnitella ja toteuttaa verkkokurssina saksan kieliopin oppimiseen ja harjoittelemiseen innostava kokonaisuus saksan opintojaan aloittavia
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen
Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella
Learning cafen yhteenveto. Helsinki 23.1.2014
Learning cafen yhteenveto Helsinki 23.1.2014 Miten ohjaamme asiakkaita ammatilliseen kuntoutukseen? Tieto tulleista muutoksista (palveluntuottajat), tiedon jakaminen sidosryhmille/ammattilaisille ja asiakkaille
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala
MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA
Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna
Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta. Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut
Opiskeluympäristöarviointi yliopiston näkökulmasta Johanna Naukkarinen Kehittämispäällikkö, LUT Opintopalvelut LUT faktoja Perustettu 1969, yhdistänyt alusta asti tekniikan ja talouden Henkilökuntaa noin
Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen. 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Koulutuksen järjestäjän toiminnan laadun varmistaminen 27.10.2014 Hanna Rajala, suunnittelupäällikkö koulutuskuntayhtymä koulutuskuntayhtymän oppilaitokset aikuisopisto ammattiopisto Jämsän ammattiopisto
Potku-seminaari 060912. Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri
Potku-seminaari 060912 Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri Kysely Väli-Suomen Potku-hankealueen pth:n johdolle, kevät 2012 Liisa Länsipuro, Risto Kuronen Ylin johto, vastaajia 18 Keskijohto, vastaajia 29