Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!"

Transkriptio

1 Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta, kuten esim. vesi, ruoka, vaatteet, rakennusaineet, autot jne. Nykyihminen on oppinut ostamaan kaiken tarvitsemansa "kaupan hyllyiltä". Yhä harvemmin hän pysähtyy ajattelemaan miten tuote on valmistettu tai että tuotteissa käytetyt raaka-aineet ovat viimekädessä peräisin luonnosta. Tämä koskee niin kuluttajia kuin tuotekehittäjiäkin. Kehitettäessä materiaalien ominaisuuksia käyttötarkoitustensa pohjalta tehdään helposti luontoon kuulumattomia keinotekoisia aineita, joista kontrolloimattomana saattaa muodostua luontoa kuormittavaa jätettä. Tuotteiden kysyntää eivät nykyään säätele pelkästään elämisen perustarpeet, vaan esim. erilaiset statusvertailuun perustuvat mielikuvat. Tämä näkyy muotituotteiden nopeana uudistumissyklinä ja tavaroiden kulutuksen kasvuna. Seurauksena tästä on ollut mm. tuotteiden kestävyyden mitoitus kulutussyklien mukaiseksi. Kaikki tämä näkyy lisääntyneenä jätteen määränä ja kasvavana luonnonvarain kulutuksena. Uusiutumattomien raaka-aineiden runsas käyttö saattaa muuttaa ympäristön ekologiaa ihmisen kannalta epäedullisesti. Erilaisia ostoja kulutuspäätöksiä tehtäessä olisi hyvä palauttaa mieliin hyvinvoivan luonnon merkitys ihmisen elämänlaatuun. Luonto on aina ollut ihmiselle mielenrauhan tyyssija. Toisille metsä on tärkeä voimia antava lähde ja toisille taas järvi- ja merimaisemat toimivat voimaa ja harmonia antavana paikkana. Luonto on paras terapeutti mitä meillä on, luonto on aina rehellinen ja aito! OMA-AIKA

2 23 OMA-AIKA 09-10

3 OMA-AIKA Yhteiskunta ja arki

4 Vesi on elämän eliksiiri! Planeettamme pinta-alasta on noin 70 % veden peitossa, ihmisen painosta vettä on noin 70 %, myös kasveissa ja eläimissä on noin 70 % vettä. Ilman vettä ei ole elämää maan päällä. Luonnonmukaisesti puhtaat pohjavedet, makeanveden lähteet ja meret ylläpitävät meille tuttuja monipuolisia eliölajejamme. On kuitenkin maailmanlaajuisesti merkkejä siitä, että puhtaan veden määrä olisi vähenemässä maapallollamme. Tutkimusalus M/S Aranda on jo 40 vuoden ajan tehnyt tutkimusmatkoja Itämerellä, Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Vuodesta toiseen on havaittu, että nämä vedet voivat huonommin kuin edellisenä vuonna. Sama asia koskee monia Sisäsuomen järviä ja muutamia pohjavesialueita. Tulokset vesien tilasta on julkistettu hyvin. Vesien puhtauden puolesta on tehty useita kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia. Luonto ei kuitenkaan reagoi sen nopeammin elvytykseen kuin tuhoamiseenkaan. Sopivien elvytyskeinojen löytäminen onkin pitkäjännitteisyyttä ja suuria materiaali- ja työpanoksia vaativa tapahtuma. 25 OMA-AIKA 09-10

5 OMA-AIKA Yhteiskunta ja arki

6 Omalla toiminnallaan ja valinnoillaan ihminen voi vaikuttaa luonnon ja itsensä hyvinvointiin. Käyttämällä tuhlailematta luonnonmukaisia materiaaleja ja uusiutuvaa energiaa ihminen voi hillitä elinpiirissään tapahtuvia ekologisia muutoksia. Helposti kyllä ajatellaan että se, mitä minä teen tai jätän tekemättä on kuitenkin niin vähäistä, ettei se vaikuta mihinkään. Meitä on tänä päivänä Suomessa yli viisi miljoonaa ihmistä. Jos jokainen meistä tekisi samansuuntaista asiaa, varmasti syntyisi tuloksia. Yhteispelillä se sujuu! Ihminen voi osallistua tähän remonttiin niin monilla tavoilla jokapäiväisillä valinnoilla. Esimerkiksi: - vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä - huonelämpötilan säätäminen - asuntojen lämmitysjärjestelmän valinta - sähkölaitteiden sammuttaminen - veden kulutuksen vähentäminen - kertakäyttötuotteiden välttäminen - kompostoiminen - kierrättäminen - jätteiden lajitteleminen - ympäristöystävällisten puhdistusaineiden käyttö - keinolannoitteen käytön vähentäminen - kestävän kehityksen valinta kaikilla aloilla - aurinko-, tuuli- ja maaenergian käytön lisääminen 27 OMA-AIKA 09-10

7 Meidän täytyy oppia pitämään huolta tästä kallisarvoisesta luontoperinnöstämme niin, että myös lapsemme ja lastemme lapset voivat nauttia maapallon antimista! Meidän täytyy oppia kunnioittamaan luontoa ja antamaan sille arvoa muullakin tavalla kuin rahassa! Meidän täytyy oppia elämään ekologista elämää yhteistyössä luonnon kanssa! Ekologinen monimuotoisuus luo kestävää kehitystä ja vihreää jalanjälkeä!! TULEVAISUUTEMME ALKAA TÄNÄÄN!!! Luontokuvaaja Janne Gröning + pari vesiasialinnkiä: OMA-AIKA

8 29 OMA-AIKA 09-10

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos

Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos Onko bioenergian käyttö aina kestävää kehitystä? Juhani Ruuskanen Itä-Suomen yliopisto Ympäristötieteen laitos MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Vakiintuneen määritelmän mukaan kestävä kehitys on kehitystä, joka

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen

Hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin edistäminen keskeinen kestävyystavoite HVYINVOIPA-hankeen loppuseminaari 7.2.2014 Helsinki Helmi Risku-Norja, MTT Taloustutkimus NELJÄ YDINVIESTIÄ 1. Väestön hyvinvoinnin edistäminen on kestävyystavoitteiden

Lisätiedot

Onni ja onnellisuus. EKOTIIMI Ostostavat dia

Onni ja onnellisuus. EKOTIIMI Ostostavat dia 1 Onni ja onnellisuus Onnellisuus on tunnetila ja hyvän olon kokemus, jossa mukana on myös muita tunteita, kuten ilo, rakkaus, kiitollisuus ja toiveikkuus. Onni on henkilökohtainen tässä ja nyt -kokemus.

Lisätiedot

Zero waste trikoomallisto

Zero waste trikoomallisto Vaateryhmä projektiraportti Yhteinen ympäristö kurssi Zero waste trikoomallisto Outi Autere, Riikka Buri, Ilona Hackenberg, Ruut Joensuu, Hanne Jurmu, Reeta Katto, Elina Laitinen, Juuli Miettilä, Sini

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari II Oulu Kestävä kaupunki 25.9.2008

Kaupunkisuunnittelun seminaari II Oulu Kestävä kaupunki 25.9.2008 Heikki Aronpää Kaupunkisuunnittelun seminaari II Oulu Kestävä kaupunki 25.9.2008 1 Meillä on ongelma 2 Mitä on tapahtumassa? Ilmaston lämpeneminen kiihtyy Lämpötila kohonnut 100 vuoden aikana 0,74 astetta

Lisätiedot

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Merialueiden suunnittelu Suomessa Helsingin ympäristökeskus, 30.1.2014 1. Itämeren tulevaisuuden haasteet Merenkäytön kasvu Hajanainen

Lisätiedot

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan Maapallon rajat ovat tulossa vastaan BIOS 3 jakso 3 Talouskasvun priorisointi on tapahtunut ympäristön kustannuksella, mikä on johtanut mittaviin ympäristöongelmiin. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi

Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi 9.11.2012 Ympäristöjärjestöjen esitykset maatalouspolitiikan uudistamiseksi BirdLife Suomi, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi 9.11.2012 Taustaa -53 miljardia panostus

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun

Lisätiedot

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS

RAKKAUDESTA MEREEN. Tulkaa mukaan! WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta 2015-2016 2015-2016 PÄIVÄTYÖKERÄYS CAT HOLLOWAY / WWF-CANON TROY MAYNE Tulkaa mukaan! LUNAZUL SURF SCHOOL CHRISTOFFER BOSTRÖM / WWF TERICA / FLICKR RAKKAUDESTA MEREEN WWF:n Päivätyökeräys Itämeren ja Ison valliriutan puolesta Meret huutavat

Lisätiedot

Kappale 2. Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT)

Kappale 2. Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT) Kappale 2 Ympäristöä säästävä teknologia, Putkenpäätekniikat ja Parhaat Käyttökelpoiset Tekniikat (BAT) Ympäristöä säästävä teknologia Ympäristöä säästävä teknologia tarkoittaa: Kaikkia paikan päällä tehtäviä

Lisätiedot

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus

Lisätiedot

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen Tässä materiaalissa kerrotaan tärkeät asiat kotityöpalvelusopimuksesta, kartoituskäynnistä asiakkaan kodissa. Laadukkaat kotityöpalvelut

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja

Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja Biopolttoaineet ovat biomassoista saatavia polttoaineita Biomassat ovat fotosynteesin kautta syntyneitä eloperäisiä kasvismassoja 1 Miksi kotimaista metsäenergiaa? Metsäenergian käyttöä puoltavat mittavat

Lisätiedot

Metsät EU:ssa takarivistä politiikan eturiviin

Metsät EU:ssa takarivistä politiikan eturiviin Metsät EU:ssa takarivistä politiikan eturiviin Päättäjien Metsäakatemia 25.9.2014 Janne Näräkkä Asiantuntija Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry Esityksen sisältö 1. EU:N METSÄVARAT MISSÄ

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

IDOFORM CLASSIC. - Maitohappobakteereja sisältävä ravintolisätuotesarja koko perheelle. PLUS Fire Spesielt Utvalgte Melkesyrestammer

IDOFORM CLASSIC. - Maitohappobakteereja sisältävä ravintolisätuotesarja koko perheelle. PLUS Fire Spesielt Utvalgte Melkesyrestammer IDOFORM - Maitohappobakteereja sisältävä ravintolisätuotesarja koko perheelle CLASSIC PLUS Fire Spesielt Utvalgte Melkesyrestammer KAPSLER 50 MAITOHAPPOBAKTEERI ASIANTUNTIJA IDOFORM Maitohappobakteeriasiantuntija

Lisätiedot

Onni on rajaton Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut Aiheet: Mitä onni on? Happy Planet Index BKT & onnellisuus Hyvän elämän osatekijät Mikä lisää onnellisuutta? Kestävä kulutus - rajat on Vastuulliset

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Energiatehokkuus ja lämmitystavat. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Energiatehokkuus ja lämmitystavat Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Rakennusten energiankulutus nyt ja tulevaisuudessa Lämmitysmuotojen kustannuksia

Lisätiedot

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6

Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

21. KOULUN SIUNAAMINEN

21. KOULUN SIUNAAMINEN 21. KOULUN IUNAAMINEN Pappi toimittaa pyydettäessä koulun siunaamisen. 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 484 tai 488. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus Alkusiunaus

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Rohkeus uudistua ja kasvaa Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari 17.2.2016 Euroopan erikoisliikeketjut 2015 Olemme tänään Euroopan neljänneksi suurin omalla alallamme 227 112 115

Lisätiedot

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen

ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen ARA-PAJA 19.3.2014 Laitoshoidon purku ja asumisen kehittäminen Asumisen ja asuntoverkostojen kehittäminen Mitä teemme tällä hetkellä: - Olemme Kymenlaaksossa sitoutuneet kehittämään laitoshoidon tilalle

Lisätiedot

JOHDANTO. John Gerarld, Herbal, 1597

JOHDANTO. John Gerarld, Herbal, 1597 JOHDANTO Mikä olisikaan suurempi ilo kuin katsoa maata, jota kasvit verhoavat kuin kirjailtu viitta, johon on ommeltu itämaisia päärlyjä ja joka on koristeltu monenmoisin harvinaisin ja kallisarvoisin

Lisätiedot

vielä Vuorenrinteentiestä Pekka Sivén vastaanottaja: Armi.Patrikainen 12.12.2012 09:01 Piilota tiedot Lähettäjä: Pekka Sivén

vielä Vuorenrinteentiestä Pekka Sivén vastaanottaja: Armi.Patrikainen 12.12.2012 09:01 Piilota tiedot Lähettäjä: Pekka Sivén file://c:\temp\notes337ad7\~web1199.htm Sivu 1/1 12.12.2012 vielä Vuorenrinteentiestä Pekka Sivén vastaanottaja: Armi.Patrikainen 12.12.2012 09:01 Piilota tiedot Lähettäjä: Pekka Sivén

Lisätiedot

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa

Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Suomesta ravinteiden kierrätyksen mallimaa Vesiensuojelupäivät 7.-8.9.2011 Tarja Haaranen, YM Pro Saaristomeri ohjelmakokous 2012 Tarja Haaranen, YM Riku Lumiaro

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VIRTAIN KAUPUNKI PERUSOPETUS

KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VIRTAIN KAUPUNKI PERUSOPETUS KESTÄVÄN KEHITYKSEN SUUNNITELMA VIRTAIN KAUPUNKI PERUSOPETUS 1. KESTÄVÄ KEHITYS Kestävän kehityksen kasvatus on vastuun antamista ja vastuun kantamista. Keke-työ on pieniä ja vähän suurempiakin muutoksia

Lisätiedot

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä!

Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! Hyvällä mielellä vai pahalla päällä! LAPSI JA TUNTEET Tiina Haapsalo MITÄ AJATTELET JA SANOT MINUSTA SITÄ LUULET MINUSTA SINÄ OLET SELLAINEN MINULLE MITEN NÄET MINUT USKO KUITENKIN ETTÄ MITÄ TEET MINULLE

Lisätiedot

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi

SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014. Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi SYYSKOKOUS JA KAASUPÄIVÄ 18.11.2014 Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Kaasun tilanne on mielenkiintoinen Poliittinen tilanne on noussut keskiöön

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto

Lisätiedot

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i

1 2 + I D E A A T E R V E E L L I S E E N S Y Ö M I S E E N E D U L L I S E S T I t o i m i v a a a r k i r u o k a a. f i 12+ IDEAA TERVEELLISEEN SYÖMISEEN EDULLISESTI 1. Suunnittele viikon ruoat etukäteet Tee viikkosuunnitelma uuden viikon alkaessa: minä päivinä ehdit laittamaan ruokaa, milloin ruoka pitää olla valmiina

Lisätiedot

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella.

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta sähkö- ja energia-alaan, erityisesti ilmastonäkökulman kautta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Vuokranantajan veroinfo. Verohallinto

Vuokranantajan veroinfo. Verohallinto Vuokranantajan veroinfo Verohallinto 1 Vuokratulojen verotuksesta 1. Veronalainen tulo ja vero 2. Vähennykset 3. Vastikkeet 4. Korjausmenot 5. Poistot 6. Loma-asunnon vuokraus 7. Satunnainen vuokraus ja

Lisätiedot

Kansallinen metsästrategia 2025

Kansallinen metsästrategia 2025 Kansallinen metsästrategia 2025 1 Kansallisen metsästrategia 2025:n lähtökohdat Metsäpoliittinen selonteko 2050 ja eduskunnan siihen antama vastine ohjasi Kansallisen metsästrategia 2025:n laadintaa. Kansallinen

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysasema

Pyynikin sosiaali- ja terveysasema Riski- ja toimenpidekartoitus Suunnittelualue Sosiaali- ja terveysasema, luonnos Haitta-aineet, jäte Haitta-aineet, pintamaa Riskinarviointi Haitta-aineiden kulkeutuminen Käsitteellinen malli Altistujat:

Lisätiedot

ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen

ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen ATK- päivät Maakuntamallin toteutus Pentti Itkonen Palvelun kehittämisen vaiheet Erillinen hierarkia Hallinnollinen integraatio Toiminnallinen integraatio Ekosysteemi ENNEN KÄÄNNEKOHTA TULEVAISUUS Kunta

Lisätiedot

Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla. Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010

Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla. Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010 Seuraava askel tuottavuus ja työelämän laatu suomalaisilla työpaikoilla Eeva Liisa Inkeroinen Tuottavuuden pyöreä pöytä 16.3.2010 Tuottavuuden pyöreä pöytä perustettiin vuonna 2007 edistämään pitkäjänteisesti

Lisätiedot

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Antti Lappo / WWF Finland Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Juan Carlos Munez / WWF-Canon WWF:n tavoitteena on rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa

Lisätiedot

Valtakunnalliset näkymät lapsen hyvään kuntoutukseen

Valtakunnalliset näkymät lapsen hyvään kuntoutukseen Valtakunnalliset näkymät lapsen hyvään kuntoutukseen Helena Launiainen 23.2.2011 6/3/11 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Mira on aivan samanlainen kuin kaikki kahdeksantoistavuotiaat

Lisätiedot

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell Lataa Kirjailija: Johan Tell ISBN: 9789510417119 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.39 Mb Pelastetaan yhdessä ItämeriNuorille suunnattu opas antaa

Lisätiedot

MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta.

MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta. MITEN KIIREEN KESKELLÄ LÖYTYY AIKA ja PAIKKA RAKENTEELLISELLE SOSIAALITYÖLLE Kohti työyhteisön resilienssiä ja toimijuutta Krisse Lipponen www.taitoba.fi Mistä on kyse? 2 Positiivinen psykologia lähestymistapana

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

Aika on olla vaiti ja aika puhua.

Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aihe on otettu Saarnaajan kirjan 3.luvusta. Ihmiselämässä on monenlaisia aikoja. Yksi aika on todellakin olla hiljaa erilaisten elämän kohtaloiden seurauksena ja toinen

Lisätiedot

Energia on elämää käytä sitä järkevästi

Energia on elämää käytä sitä järkevästi ENERGIATIETOINEN KULUTTAJA -KALVOSARJA Energia on elämää käytä sitä järkevästi Kauppa- ja teollisuusministeriö on tukenut kalvosarjan tuotantoa. Energia on elämää. Käytä sitä järkevästi. Mihin käytämme

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan

Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Liite 19.12.2005 62. vuosikerta Numero 4 Sivu 16 Ruoan ecodesign matka ekotuotteistamisen markkinoinnin maailmaan Maarit Pallari, MTT Muotoilun juuret istuvat yhtä tukevasti kulttuurissamme kuin puikulaperunan

Lisätiedot

Uudistuva RISKINARVIO-ohje

Uudistuva RISKINARVIO-ohje Uudistuva RISKINARVIO-ohje Kommentteja luonnoksesta Terhi Svanström 20.9.2013 30.9.2013 Page 1 Yleisiä huomioita rakenteesta ja käsitteistä Kommentteja riskinarviointi-osuudesta Kehuja 30.9.2013 Page 2

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun 1. Kirjaudu IRMAan suunnistajana. 2. Valitse kilpailukalenterista se kilpailu, johon haluat ilmoittautua ja paina Ilmoittaudu. Vain niihin

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Saako sähköllä lämmittää?

Saako sähköllä lämmittää? Saako sähköllä lämmittää? Pirkko Harsia Yliopettaja, TkL Mitä tarkastellaan? Päästöt? Hinta? Energiatehokkuus? Tarpeet? Kulutus? Energian siirto? Lämmitysjärjestelmä? Mikä on hyväksyttävää sähkön käyttöä?

Lisätiedot

Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla?

Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla? Toimivatko kehitysvammapalvelut Keski-Pohjanmaalla? TÄNÄÄN JA HUOMENNA - TÄYTTÄ ELÄMÄÄ Kokkola 9.11.2012 14.11.2012 1 Ongelmakohtia Hyvän hallinnon toteuttaminen Erityishuolto-ohjelmat Henkilökohtainen

Lisätiedot

Lähetysseurapuhe Tässä Jeesus viittaa maailman laajuiseen lähetystyöhön Siinä Hän kertoo siitä vallasta,

Lähetysseurapuhe Tässä Jeesus viittaa maailman laajuiseen lähetystyöhön Siinä Hän kertoo siitä vallasta, Lähetysseurapuhe Jumalan armoa ja rauhaa teille hyvät ystävät! Lähden liikkeelle sunnuntain evankeliumin viimeisestä jakeesta. Siinähän sanottiin: Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 25/60. www.m1914.org

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 25/60. www.m1914.org Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 25/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8

Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan 8. keskeisen paikannimistön tunteminen 7 Luonnonmaantiete ellisten ilmiöiden 8 Oppiaineen nimi: MAANTIETO 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laajaalainen osaaminen Arvioinnin kohteet oppiaineessa Maantieteellinen tieto ja ymmärrys 7 Maapallon karttakuvan hahmottaminen

Lisätiedot

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT

TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT TPS JUNIORIJALKAPALLON EETTISET PELISÄÄNNÖT Tällä ohjeelle määritetään TPS Juniorijalkapallo ry:n eettiset periaatteet. Ohjeisto noudattelee Valo ry:n eettisiä

Lisätiedot

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA

EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

PALOSALAN TUTKIMUS JA KOULUTUS MAAILMALLA. Jukka Hietaniemi VTT

PALOSALAN TUTKIMUS JA KOULUTUS MAAILMALLA. Jukka Hietaniemi VTT PALOSALAN TUTKIMUS JA KOULUTUS MAAILMALLA Jukka Hietaniemi VTT PALOTUTKIMUS JA ALAN KOULUTUS MAAILMALLA Englanti Ruotsi Kanada Eurooppa USA Japani Kaukoitä Australia, Uusi Seelanti J. Hietaniemi, VTT 2

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Yksilön innostaminen joukkueympäristössä avain jatkuvaan kehittymiseen 7.4.2016 - Törmäys 2016

Yksilön innostaminen joukkueympäristössä avain jatkuvaan kehittymiseen 7.4.2016 - Törmäys 2016 Yksilön innostaminen joukkueympäristössä avain jatkuvaan kehittymiseen 7.4.2016 - Törmäys 2016 7.4.2016 Suomen Jääkiekkoliitto / Tommi Niemelä 1 TOMMI NIEMELÄ 32-vuotias jääkiekkovalmentaja Helsingissä

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

AKEn ympäristöjärjestelmä

AKEn ympäristöjärjestelmä AKEn ympäristöjärjestelmä Suunnitelmallista ja tavoitteellista ympärist ristötyötä edistämäss ssä 30.9.2009 1 Historiaa LVMn hallinnonalan ensimmäinen ympäristöohjelma tehtiin vuonna 1994 (L53/94) Seuraava

Lisätiedot

UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys

UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys UUSI HEVOSTALOUS hevosen muuttuva tehtävä ja merkitys MMT, dos. Markku Saastamoinen MTT kotieläintuotannon tutkimus Kulttuuripolitiikan päivät 2014, Joensuu 24.-25.5.2014 Hevostalouden ja hevosen roolin

Lisätiedot

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö

Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena. Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Kestävyys tuotteiden suunnittelun ja teknologian haasteena Antero Honkasalo Ympäristöministeriö Ekologinen jalanjälki Ekosysteempipalvelut ovat vakavasti uhattuna Erilaiset arviot päätyvät aina samaan

Lisätiedot

HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT. Mitä minä voin tehdä?

HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT. Mitä minä voin tehdä? HÄMEEN VESIEN SUOJELU- VINKIT Mitä minä voin tehdä? Leväpartaiset rantakivet, sinilevämassat ja verkkojen limoittuminen ovat kaikki oireita rehevöitymisestä. Myös vieraslajit uhkaavat herkkää järviluontoa.

Lisätiedot

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Kestävä kuluttaminen ja onnellisuus

Kestävä kuluttaminen ja onnellisuus Kestävä kuluttaminen ja onnellisuus Tatu Hirvonen, taloustieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto tathirvo@econ.jyu.fi Onnellisuus ja kohtuullisuus kestävässä kehityksessä seminaari 26.10.2005 Useimmat

Lisätiedot

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta

Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Lähes nollaenergiarakentamisen säädösten valmistelusta Kestävää kaupunkirakentamista Espoo 22.10.2014 Pekka Kalliomäki Rakennusneuvos EU:n 2020 tavoitteet ja rakennukset Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti?

Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti? Suomi globaalissa kilpailussa Mistä löytyy uusi vauhti? Lähde: Hufvudstadsbladet 14.12.2011 Suomi globaalissa kilpailussa - Mistä löytyy uusi vauhti? Globalisaatiossa uusi vaihe. Missä arvo syntyy? Finanssikriisistä

Lisätiedot

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto

Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla. Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Ekoteollisuuspuistot Suomessa ja maailmalla Laura Saikku Etelä-Savon Maakuntaliitto Esityksen sisältö Teollinen ekologia Ekoteollisuuspuiston käsite Ekoteollisuuspuiston syntyminen Ekoteollisuuspuistojen

Lisätiedot

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen

Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Esityksen tiivistelmä Elina Hiltunen Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Siksi on tärkeää, että valmistaudumme (ainakin henkisesti) erilaisiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulevaisuusajattelua voi käyttää

Lisätiedot

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus Potilas: Pvm: Haastattelija:_ Johdanto1b. Kysyisin sinulta nyt joitakin kysymyksiä päihteiden käyttöön liittyen. Kysyn sinulta alkoholista, huumausaineista, reseptittömästä lääkeaineiden käytöstä sekä

Lisätiedot

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen

VIESTI 2/2012 SISÄLLYS. TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS. 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen VIESTI 2/2012 TERVEYDENHUOLLON HENKILÖKUNNALLE Teemana Ainutkertainen ihminen SISÄLLYS SISÄLLYS 3 Pääkirjoitus Kaija Toivanen 4 Minäkuvia ja minuuden tarinoita Marjaana Tuovinen 8 Näkökulma Hengellisyys

Lisätiedot

Google maps, Facebook, Youtube. Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi

Google maps, Facebook, Youtube. Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi Google maps, Facebook, Youtube Kalle Rapi Etelä- Karjalan kylät ry h3p://kylat.ekarjala.fi Google Maps JulkaisDin 2005 Maailman suurin kar3apalvelu Käytössä InterneDssä, älypuhelimissa, tableteissa Suomessa

Lisätiedot

Biomassaterminaali selvitys. Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus,

Biomassaterminaali selvitys. Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus, Biomassaterminaali selvitys Uusituvan energian toimialaraportin julkistustilaisuus, Astrumkeskus, Salo Olli Äijälä 2.12.2014 Esityksen sisältö Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio => Tapio Oy:ksi 1.1.2015

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Case Tervo

PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Case Tervo PIENEN KUNNAN ASUNTOTUOTANTOHAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Case Tervo Petteri Ristikangas Kunnanjohtaja Tervon kunta Tervo Tervo on vajaan 1700 asukkaan kunta keskellä järvirikasta Pohjois-Savoa. Sijainti

Lisätiedot

Kuningas Daavid (1. osa)

Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille

Kesäkuu 2016. Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille Synkka Tuote Pakkaushierarkia yksittäin ja monipakkauksissa myytäville tuotteille 1 Sisällys 1 Yksittäin ja monipakkauksessa myytävät tuotteet... 3 Vähittäistuote... 3 Kuljetuspakkaus ja monipakkaus...

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet 1 Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tarkoituksena on turvata tämän päivän yhteiskunnan tarpeet samalla, kun turvataan

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

LUKU 2 ARVOT JA OPPIMISKÄSITYS. Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen osuus 1.8.2016

LUKU 2 ARVOT JA OPPIMISKÄSITYS. Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen osuus 1.8.2016 Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen osuus 1.8.2016 Hyväksytty Porin Kristillisen koulun johtokunnassa 4.4.2016 Sisällysluettelo... 1 Porin Kristillisen koulun opetussuunnitelma koulukohtainen

Lisätiedot