KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä
|
|
- Saara Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KARVI arviointi- ja tutkimustiedolla ohjaamisen, johtamisen ja kehittämisen kentässä Tuomo Laitila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Jyväskylä
2 KARVI on lain (1295/2013) mukaan koulutuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumaton asiantuntijaorganisaatio. OKM hyväksyy arviointisuunnitelman. Aluehallintovirastolain (896/2009) mukaan aluehallintoviraston tehtävänä on mm. peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointi. Ohjaavat ministeriöt määrittävät arviointikohteet. Pation julkaisualustaa vastaisuudessa käytettäessä pohjatiedot kerätään keskitetysti ja alueet keskittyvät alueellisen tiedon tulkintaan ja esittämiseen. 2
3 VM:n vuosittain julkaisema Peruspalvelujen tila raportti laaditaan kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunnan (Kuthanek) arviointijaostossa. Raportti yhdistettäneen vastaisuudessa em. peruspalvelujen arviointiraporttiin. Kuntaliiton ja Kuntaliitto-konsernin toimesta ollaan vahvistamassa kunnalliseen toimintaan liittyvää tutkimus- ja kehittämistoimintaa kokoamalla arviointiin ja vaikuttavuuteen liittyviä mittareita ja järjestelmiä säätiön omistukseen. Kuntaliiton koordinoima ARTTU2-arviointitutkimusohjelma selvittää kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten tuomien muutosten vaikutuksia kuntiin ja kuntalaisiin. 3
4 Kuntaliitto johtaa kuntien sähköisen hyvinvointikertomuksen kehittämistä kunnista kerätyn palautteen perusteella. Suomen Akatemian yhteydessä toimii strategisen tutkimuksen neuvosto, jonka tehtävänä on rahoittaa pitkäjänteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja merkittäviin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin. Strategisen tutkimuksen neuvosto linjasi vuodelle 2015 kolme teemaa, joista yksi on tasa-arvo ja sen edistäminen (vrt. koulutuksen saavutettavuuden arviointi) 4
5 Opetushallinnon tilaama, Tilastokeskuksen toteuttamaan tiedonkeruuseen perustuva Opettajat Suomessa julkaisu on erinomainen esimerkki tärkeän perustiedon tuottamisesta. Julkaisuun pitäisi nopeasti saada tiedot myös varhaiskasvatuksen ammattihenkilöistä! Erikokoisia alakouluja koskevien tilastotietojen luokittelun muutos Tilastokeskuksen tiedonkeruussa on esimerkki palvelun ja tiedon hyödynnettävyyden heikkenemisestä. Ilman erillistä tiedonkeruuta ei voida aikaisempaan tapaan selvittää esim. Suomen kaksiopettajaisten ja kolmeopettajaisten koulujen määriä ja kuntien kouluverkkoratkaisuja tehtäessä niistä on esitetty hyvin erilaisia arvailuja. 5
6 Yliopistojen kasvatustieteiden tiedekunnat, koulutustutkimuksen ja opettajankoulutuksen erillislaitokset, ammattikorkeakoulut ym. tuottavat jatkuvasti hyödynnettävää koulutusalan tutkimustietoa. Opetusministeri Krista Kiurun perustama Tulevaisuuden peruskoulu Uuteen nousuun hanke on esimerkki tieteellisen asiantuntemuksen kokoamisesta tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Hankkeen asiantuntijaryhmässä toimi yhteensä noin 40 tutkijaa ja asiantuntijaa (Rinne, Kasvatus 1/2015). Tiedeyhteisö on kansainvälinen! Suomi on mukana useissa kansainvälisissä arviointihankkeissa (PISA ym.) 6
7 KIITOS KARVILLE JALKAUTUMISESTA! Tietoon perustuva koulutuksen ohjaus, johtaminen ja kehittäminen tarvitsevat hyödynnettävissä olevaa tutkimus- ja arviointitietoa. Uuden tiedon tuottamisen lisäksi tärkeää on, miten löydämme jo olemassa olevan tiedon ja miten KARVI löytää paikkansa ja hyvät kumppanit arviointi- ja tutkimustiedon tuottamisen kentässä! 7
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta
Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta KORKEAKOULUJEN LAATUTYÖ MITEN MENEE? Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta ja kehittämisseminaari 31.10.2018 Finlandia-talo Helka Kekäläinen, FT Yksikön
Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista
Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 7.6.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri
Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista
Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri
ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ
ELY-KESKUS JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ 1. ELY-keskuksen E-vastuualueen työelämän kehittämiskeinoja: TYKE-tehtävä Yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut Työllisyysperusteiset
Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:
1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on
Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta
Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma
Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma Hyvin saumattu sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta Ylijohtaja Marja-Liisa Partanen, Valvira Valviran
Ajankohtaista Suomen Akatemiasta
Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
LTOL - TOIMINTASUUNNITELMA 2016 HALLITUKSEN ESITYS 13.10.2015
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Vuosi 2016 on Lastentarhanopettajaliiton 97. toimintavuosi. Varhaiskasvatuslain 1. vaihe korostaa pedagogiikkaa ja lastentarhanopettajien vastuuta toiminnasta. Tästä johtuen LTOL:n
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa. Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Kehittämisrakenteet uudessa SOTE:ssa Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Täydellisesti integroitu järjestelmä Integraation hyödyt mahdollista saavuttaa, jos lähtökohtana asiakas, ei hallinnonala
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen. Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto
Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen Julkaisupäällikkö Jyväskylän yliopiston kirjasto Työryhmän tehtävä Tehtävänä selvittää yleinen avoimen julkaisemisen tilannekuva, EU-tason toimenpiteet, sekä
TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta
TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen
Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA
Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan
ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus
ARVIOINTISUUNNITELMA Arviointineuvos Aila Korpi Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018, Opetushallitus Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Karvi Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto
Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän
Korkeakoululaitoksen ICT ja yhteiset arkkitehtuurit. Ilmari Hyvönen
Korkeakoululaitoksen ICT ja yhteiset arkkitehtuurit Ilmari Hyvönen 19.1.2016 Aiheita Tavoite ja arkkitehtuurityön ala Ohjausrakenteet Arkkitehtuurityö ja sen kolme tarkoitusta Ryhmät, yhteiset arkkitehtuurit
Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan
PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston
USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab
USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa
Varhaiskasvatuksen arviointi
Varhaiskasvatuksen arviointi Tarja Frisk, arviointiasiantuntija Laura Repo, arviointiasiantuntija Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 14.9.2016 Varhaiskasvatuslaki 9 b (8.5.2015/580) Arvioinnin tarkoituksena
Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS
Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015. Ilmari Hyvönen
Korkeakoulutus ja digitalisaatio -webinaari 15.12.2015 Ilmari Hyvönen Digitalisaatio ja korkeakoulut Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset tuottavat opetuksen ja tutkimuksen avulla sen tiedon ja osaamisen,
Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri
Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri 30.10.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Tietohallintolaki ja julkisen hallinnon
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.
HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin
Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa
Sähköisen portfolion käsitteet opintoohjaajankoulutuksessa Opettajankoulutuspäällikkö, KT Jukka Lerkkanen 28.11.2007 Jyväskylä OSTU-seminaari 28.11.2007 Määriteltävät käsitteet sähköinen portfolio, kompetenssi,
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus
Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen
Vaativan erityisen tuen kehittäminen
Vaativan erityisen tuen kehittäminen Oppimisen Tuen Foorumi 20.4.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativan erityisen tuen käsitteestä (Elina Kontu, Terhi Ojala, Henri Pesonen, Raija Pirttimaa) Vaativaa
Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS
Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä
Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa
Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa Anneli Kangasvieri Johtaja, opetus ja kulttuuri 4.10.2012 Kuntaliiton tavoitteena on kehittää johdon työtä tukevia palveluja
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen
Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka
Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ
Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen
Taiteen kanssa kaikkialla
Taiteen kanssa kaikkialla Taiken taide- ja hyvinvointitiimi iskuvalmiina yhteistyöhön Lahti 12.5.2016 Erityisasiatuntija Johanna Vuolasto Taiteen käytön, hyvinvoinnin ja osallistamisen kehittämisohjelma
MUISTIO 12.10.2015. 1. Johdanto
MUISTIO 12.10.2015 1. Johdanto Strateginen tutkimus on pitkäjänteistä, horisontaalista, ratkaisuhakuista ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin
TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA
TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA Sosiaali- ja terveysministeriön johdon, Huoltajasäätiön ja Sosiaalijohto ry:n tapaaminen 14-08-2014 Helsinki Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden
Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden arviointi Elina Harjunen Pro Lukio ry 9.5. Arviointi pohjautuu OKM:n toimeksiantoon Karvi kartoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen
OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016
Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2016 vk 35-37 ma 29.8. ti 13.9. vk
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa
Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa Toteutusaika 1.9.2009 30.8.2011 http://cds.diak.fi 14 ammattikorkeakoulun verkosto Päätoteuttaja Diakonia AMK Henkilötyön volyymi yhteensä n. 24
Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja
Varhaiskasvatuksen arvioinnin lähtökohtia ja suuntaviivoja I OPETUSHALLITUKSEN VARHAISKASVATUSPÄIVÄT 16.3.2017 Yksikön päällikkö Anu Räisänen Arviointiasiantuntija Laura Repo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus
Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018
Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti. Toiminnanjohtaja Elina Pajula
Kuntalaisten kuuleminen ja tiedon hyödyntäminen Siun Sote valmistelussa Hyvinvointifoorumi 2016 2.5.2016 Lahti Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten
Tiedosta johtaminen. Antti Mäki. KOTA-seminaari, 1.9.2015, Turku
Tiedosta johtaminen Antti Mäki KOTA-seminaari, 1.9.2015, Turku Tiedosta johtaminen! Oppijoiden, opettajien ja tutkijoiden liikkuvuus Elinikäinen oppiminen Toiminnan kehittäminen Tulosohjaus Tietovarasto,
Kylät kaupungin kumppanina lähipalvelun synnyttämisessä. Pieksämäen kylät ry 12.5.2015
Kylät kaupungin kumppanina lähipalvelun synnyttämisessä Pieksämäen kylät ry 12.5.2015 Palveluja ajetaan alas sattumanvaraisesti Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee Jopa hallintokuntien välillä on tiedonkulun
Tietohallinnon kansallinen ohjaus
Tietohallinnon kansallinen ohjaus STM 24.2.2016 professori Tomi Voutilainen Tietohallinnon ohjauksen sääntelykartta laki julkisen hallinnon turvallisuusverkko toiminnasta valtioneuvoston ohjesääntö valtion
Strategisen tutkimuksen infotilaisuus
Strategisen tutkimuksen infotilaisuus OHJELMA Tilaisuuden juontaa Risto Alatarvas 8.30 Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen 9.00 Tilaisuuden avaus, Riikka Heikinheimo, johtaja, Suomen Akatemia 9.10 Tutkimusohjelmien
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon
Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto. 8.9.2014 Mikkeli. Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kaija Blom
Kuntakyselyn tuloksia Itä-Suomesta nuorisotakuun kannalta Miten kunnat ovat järjestäneet nuorten ohjausja palveluverkostoja ja miten ne tukevat nuorisotakuun onnistumista? Kaija Blom suunnittelija Itä-Suomen
Sote-tuloksellisuusmittarointia
Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio
Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,
Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011
Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten
Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto 26.10.
Toimijaverkostot aluehallinnon myllerryksessä Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto lli i t 26.10.2011 Mitä aluehallinnon a muutoksessa
MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta
MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Kestävän kehityksen ja kaupunkiympäristön monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimusta ja siihen perustuvaa opetusta sekä innovaatiotoimintaa Esittely kesäkuu 2016 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 27.2.2014 Pirjo Sarvimäki STM Sosiaalihuollon kehittämistoimintaa
Elinvoiman eväät Kunta elinvoiman johtajana -hanke 2012 2014
Elinvoiman eväät Kunta elinvoiman johtajana -hanke 2012 2014 Kansikuva: Heli Sorjonen Suomen Kuntaliitto Helsinki 2013 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14, 00530 Helsinki Puh. 09 7711, faksi 09 771 2291
Asiantuntijana työmarkkinoille
Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto
Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö
Finohta Asiakkuus ja vaikuttavuus yksikkö 24.9.2015 Niina Kovanen Esityksen nimi / tekijä 1 Finohtan perustehtävät tuottaa ja välittää menetelmien arviointitietoa päätöksenteon tueksi edistää näyttöön
Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015
Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015 Opiskelijavastaavan tehtävät Koordinoi ja vastaa laadukkaasta näyttöön perustuvasta opiskelijan harjoittelujakson suunnittelusta,
Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen , VOKES tilannekatsaus
Elinikäisen ohjauksen laadunhallinnan kehittäminen 2017-18, VOKES tilannekatsaus Raimo Vuorinen, KT Projektipäällikkö Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos ELO-ryhmän kokous 8.6.2017 Helsinki
Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen
28.9. Veikkausvoittovarojen käyttö taiteen, liikunnan ja nuorisotyön sekä tieteen edistämiseen Veikkauksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorisotyön tukemiseen. Opetus-
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia
Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia 25.2.2014 Janne Salminen Avoin strategointi malli Kuntayhtymän hallitus Ammattikorkeakoulun hallitus Hallitusten ja johdon seminaarit Johtoryhmä ja johtotiimit LUONNOS
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO
ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2
Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK
Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Mm. Kansainvälisesti korkeatasoisia ja omille vahvuusalueille profiloituneita korkeakouluja Entistä tuloksellisempaa
HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN
HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN Johtaja Anita Lehikoinen Johdon IT-strategiaseminaari Jyväskylä 30.10.2007 OPETUSMINISTERIÖ /15.11.2007/1. KORKEAKOULUJEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN
Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke
Henkilöstön asema sote-uudistuksessa Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti 19.11.2014 Keski-Suomen Sote 2020 - hanke Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (Luonnos 18.8.2014) 1 Lain
Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju
Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2
Peruskoulujen tasa-arvo hanke
Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa Mitä on laatu? Laatu on esim. asian, asiantilan, tuotteen, toiminnan ominaisuus, jolla kuvataan sitä, MISSÄ MÄÄRIN arvioinnin
Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä Projektiryhmä: Professori Seppo Hölttä, tutkimusjohtaja Timo Aarrevaara ja yliassistentti Jussi Kivistö
YLIOPISTOJEN UUDISTUVAT RAKENTEET JA DYNAMIIKKA Osaprojekti 3 yhteishankkeessa Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen, akateemiset yhteisöt ja muutos (2008-09) Tutkijat: Kari Kuoppala ja Timo Näppilä
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen
Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu
Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu Sisältää: - Arviointisuunnitelman valmistelun taustaa - Koulutuksen arviointisuunnitelma 2016 2019 - Arviointisuunnitelman valmistelu - Karvin määrittämät arviointitoiminnan
Arviointi - mitä ja miksi?
Arviointi - mitä ja miksi? -julkisen palvelutoiminnan arvoperustana ovat kansalaisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä demokratia -Koulutuksen tavoitteena on parantaa kansalaisosaamista ja hyvinvointia
Varhaiskasvatuksen tietotuotannon yhteentoimivuuden laatiminen. Liisi Hakalisto, erityisasiantuntija, OKM
Varhaiskasvatuksen tietotuotannon yhteentoimivuuden laatiminen Liisi Hakalisto, erityisasiantuntija, OKM Varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda Varhaiskasvatuksen valtakunnallinen tietovaranto Tiedot varhaiskasvatustoimijoista,
Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta
Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018 OKM-OPH-Karvi-työryhmä, 3.9.2018 Toimijoiden roolit ja vastuut Opetushallitus OPH:n rooli ja vastuut
KOTA-AMKOTA -seminaari
Tilastokeskuksen opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut korkeakouluista KOTA-AMKOTA -seminaari Vesa Hämäläinen 24.9.2009 Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat
ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012
ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja
Osaava-ohjelman ajankohtaiskatsaus
Osaava-ohjelman ajankohtaiskatsaus 21 067 000 8 000 000 21 067 000 Valtion rahoittama opetustoimen henkilöstökoulutus Opetustoimen Henkilöstökoulutus 10 350 000 Opettaja.tv 700 000 Opetushallinnon muu
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?
SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA? KESKI-SUOMEN JÄRJESTÖAREENA 13.9.2013 Marja Heikkilä, Koske Sisältö 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda
Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja
SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014
SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,
JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON
Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON Henkilökohtaiseen jatko-opintosuunnitelmaan (HOPS) kirjataan tohtorin tutkintoon sisällytettävät
Kehittävä arviointi. Peurunka Arviointineuvokset Päivi Kamppi ja Jani Goman.
Kehittävä arviointi Peurunka 14.9.2017 Arviointineuvokset Päivi Kamppi ja Jani Goman paivi.kamppi@karvi.fi, jani.goman@karvi.fi Karvi Perustettu 2014 Toimii OKM:n hallinnonalalla Siirretään vuoden 2018
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö
Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen
OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014
OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon
Kuntalaisten tarpeiden arviointi
Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus
YVI-hanke 2010 2013. Jaana Seikkula-Leino. projektijohtaja, yrittäjyyskasvatuksen professori Turun yliopisto / Lappeenrannan teknillinen yliopisto
YVI-hanke 2010 2013 Jaana Seikkula-Leino projektijohtaja, yrittäjyyskasvatuksen professori Turun yliopisto / Lappeenrannan teknillinen yliopisto YVI-hanke (2010 2013), tavoitteet 1) Yrittäjyyskasvatuksen
Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin. henkilöstötiedonkeruuseen. Korkeakoulujen KOTA-seminaari 21.8.2013 Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus
Työssäkäyntitilaston ja yritysrekisterin huomiot OKM:n toimipisteja henkilöstötiedonkeruuseen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 21.8.2013 Aura Pasila, Jukka Pakola Tilastokeskus OKM:n tiedonkeruu yliopistojen
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla. Eric Rousselle Discendum Oy
Osaaminen monipuolisesti esiin Kyvyt.fi eportfolio-palvelun ja Open Badges -konseptin avulla Eric Rousselle Taustani :n toimitusjohtaja Verkko-oppimisratkaisujen kehittäjänä vuodesta 1991 lähtien Pitkä
Lasten ja nuorten palvelut
Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle
Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen Kuntamarkkinat 13.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi
Miksi Singapore on maailman kilpailukykyisin ja vaurain maa? Oppia ja ojennusta Suomelle
23.5.2016 LJK:n kesäseminaari 2016 Miksi Singapore on maailman kilpailukykyisin ja vaurain maa? Oppia ja ojennusta Suomelle Timo Silén Toimitusjohtaja Innovation Networks Oy Singaporen faktat Pinta-alaltaan