Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015"

Transkriptio

1 Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015

2 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä, y, varsinkin varhaisvaiheen suurkuluttajat. Meidän pitäisi ravistella itseämme ja herätä tajuamaan, että suurkuluttajia olemme me tavalliset työssäkäyvät ja työikäiset - Työterveyshoitaja Leena Heljälä Murheellisten lukujen j maa,, Talouselämä

3 O Työterveyshuollossa sisäisen koulutuksen avulla päivitettiin asioita päihdeteemaan liittyen. liittyen Tipattoman Tammikuun yhteyteen suunniteltiin kaksiosainen koulutus O Koulutusten tavoitteena työterveyshuollossa oli, että löydettäisiin ja testattaisiin uusia toimivia tapoja ja kysymyksiä ottaa alkoholin / päihteiden käyttö puheeksi vastaanotolla sekä muistuttaa sen tärkeydestä asiakaskontakteissa O Lisäksi tavoitteena oli riskikäyttäytymisen varhaisen tunnistamisen edistäminen sekä sen myötä päihdeongelmien ennaltaehkäisemisen edistäminen asiakaskontakteissa

4 O Ensimmäisenä koulutuskertana katsottiin riskikäyttäytymisen tunnistamisen osuus Solja Niemelän luentosarjasta, jonka jälkeen käytiin läpi Rovaniemen kaupungin g uudistettua päihdeohjelmaa. Lopuksi oli A-klinikan puheenvuoro hoitoonohjaukseen liittyen O Toisena T i kkoulutuskertana l t k t k k kokemusasiantuntijat i t tij t kertoivat omat kokemuksensa, jonka jälkeen keskusteltiin vapaamuotoisesti p yyhdessä kertomuksiin liittyvistä asioista ja hyödynnettiin kokemusasiantuntijuutta siten. Lisäksi oli käytännön harjoittelua puheeksiottotilanteista

5 O Keräsimme työtekijöiltä edeltävästi heidän tavallisimmin käyttämiään lauseita puheeksiottotilanteissa h k i il i sekä kä k kommentteja j niihin iihi kokemusasiantuntijoilta O Kokosimme ne yhteen ja ideoimme lisäkysymyksiä. Koulutuksen harjoittelu tapahtui näillä kysymyksillä O Kehittämistyömme tavoite oli helpottaa puheeksiottoa työterveyshuollossa harjoituksella hyödyntäen kokemusasiantuntijoiden palautteita O Kysymysten y y y jja lauseiden p pohjalta j laadimme Webropol-kyselyn työterveyshuoltoon

6 Webropol p tulokset O Työterveyshuollon vastausprosentti on 65 % O Vastaajista 56 % on työskennellyt työterveyshuollossa yli 10 vuotta O Vastaajista 50 % oli työterveyshoitajia 35 % lääkäreitä ja 15 % fysioterapeutteja O Kysymyksenä oli, miten hyväksi arvioit puheeksiottoa tukevia lauseita? Lickert- asteikolla = ei ollenkaan hyötyä, 5 = hyvin hyödynnettävissä O Lauseet / kysymykset olivat työterveyshuollon ja opiskelijoiden ehdotuksia / kokemusasiantuntijoiden muokkaamia

7 Mitä mieltä itse olet omasta Mi ä i l ä i l alkoholinkäytöstäsi? O Lähde: O Nousi parhaimmaksi Webropol -kyselyn pohjalta (sai eniten kannatusta arvolla 4 35/5) 4,35/5) O Kokemusasiantuntijat sekä vertaisohjaajat kannattivat kyseistä kysymystä O Myös y työterveyshoitajilta y y j jja fysioterapeuteilta sai parhaat pisteet

8 Mitä juot, kun juot alkoholia? O Lähde: O Työterveyshoitajat nostivat tämän kysymyksen parhaaksi edellä olevan kysymyksen lisäksi. Lääkärit ja fysioterapeutit eivät nostaneet tätä kysymystä parhaaksi O Kokemusasiantuntijoiden ja vertaisohjaajien mielestä kysymys on turha varhaisessa puheeksiotossa O Suurkuluttajilta tämä kysymys on kuitenkin hyvä k ä kysyä

9 Kuinka paljon ja kuinka usein juot? O Lähde: Audit; ensimmäinen ja toinen kysymys yhdistettynä O Lääkäreiden tuloksissa paras kysymys K k i t tij t ja j vertaisohjaajat t i hj j t O Kokemusasiatuntijat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen osuus riittäisi iittäi i

10 Kerroit, että (esim. syöt terveellisesti/urheilet paljon) Miten alkoholi? Mi lk h li? O Fysioterapeuttien F i t tti tuloksissa t l k i toiseksi t i k i paras kysymys O Kokemusasiantuntijoiden mielestä kysymys on hyvä O Työterveyshoitajien ja lääkäreiden mielestä kyselyssä arvolla 3/5

11 O Toiseksi parhaina koettuina kysymyksiä lääkäreiden osalta nousi kaksi kysymystä O Oletko koskaan miettinyt, että sinun tarvitsisi vähentää juomistasi? juomistasi? O Et käy baareissa, sanoit juovasi vain kotona, kerro tarkemmin? tarkemmin? O Yllä olevat kysymykset kaikkien vastanneiden kohdalla nousivat myös hyviksi O Kokemusasiantuntijoiden mielestä pitäisi kysyä, missä koti on jos epäily suurkulutuksesta

12 Mitä jäi mieleen kokemusasiantuntijoiden puheenvuorosta? Oliko heidän tarinoista sinulle hyötyä työssäsi? i ll h ö ä ö ä i? O Vastaajia oli 75 % O Koettiin, että puheenvuoroista oli hyötyä O Puheenvuorot olivat kannustavia, tieto kokemusperäistä k k äi tä O sai konkreettisia neuvoja ja tietoa riippuvuuden vahvuudesta O herätti ajatuksia lisätä motivoivan haastattelun osuutta työssä O Konkreettista tietoa riippuvuuden vahvuudesta

13 Saitko apua ja tukea puheeksiottoon S itk j t k h k i tt luennoista? Kokemusasiantuntijoiden tarinoista? Harjoittelusta? O Vastaajia oli 75 % O Vain yksi vastaaja ei kokenut saavansa uutta tietoa O Muut kokivat sekä harjoituksen, että kokemusasiantuntijoiden tarinat olevan hyödynnettävissä työssä O Koulutuskokonaisuutta pidettiin hyvänä O Koettiin, että harjoitusta ja kokemusasiantuntijoiden tarinoita voidaan hyödyntää työssä

14 Mikä on mielestäsi haastavinta päihteiden puheeksiotossa omassa työssäsi? O Puheeksiotto oli toisille työntekijöille arkipäivää ja toiset kokivat sen välillä vaikeaksi O Asiakkaan kieltäessä ongelmia, toisten oli vaikea tietää ja saada selville puhuuko asiakas totta. Tämä koettiin vaikeana asiana työterveyshuollossa

15 Kokemusasiantuntijoiden ja vertaisohjaajien mielestä hyvät kysymykset O Haluaisitko apua vähentämiseen? O Tuleeko koskaan ylilyöntejä? O Pystytkö juomaan muutaman juotavan ilman, että tulee tarvetta juoda enemmän? O Missä krapula tuntuu? Päässä vai rinnassa? Jos epäilyä suurkulutuksesta, kokemusasiantuntijat, vertaisohjaajat sekä lääkä it kannattivat k tti t tätä kysymystä k tä lääkärit O Tarvitsetko nykyään enemmän alkoholia rentoutuaksesi? O Pyörittääkö päihde mieltäsi?

16 Muita esiin tulleita asioita kokemusasiantuntijoilta ja vertaisohjaajilta O Alkoholin käytöstä pitää ehdottomasti kysyä O Kysymykset eivät saa olla liian pitkiä tai monimutkaisia O Sanoja annos ja humalahakuinen ei saa käyttää O Asiallinen/ kiinnostunut tyyli kysyjältä O Saatavilla olevasta avusta voisi olla esillä enemmän tietoa ((vaikka ongelmaa g ei havaittaisikaan/tunnistettaisikaan vielä)

17 O Alussa vaistoamamme hämmennyksen jälkeen: kokemusasiantuntijoiden mukana olo työterveysaseman koulutuksessa koettiin hyväksi. y Heidän tarinoistaan myös y ammattilaiset oppivat paljon kyselyn vastausten perusteella. O Kokemusasiantuntijoiden mukana olo asiakasvastaanotoilla jäi kehitettäväsi asiaksi j yhteistyötä ht i t ötä ttoivottiin i ttii jatkossa j tk ja kokemusasiantuntijoiden ja työterveyshuollon välillä

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli vanhemmille

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta. Paula Turunen

Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta. Paula Turunen Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta Paula Turunen 2 Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Kuulumme Raision seudun koulutuskuntayhtymään Olemme seuraavien alojen erikoisosaaja Turun seudulla: liiketalous

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016

Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016. Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Lastensuojelun edunvalvonnan kuntakartoitus 2016 Pilvikki Harju Sosiaalityön opiskelija 11.5.2016 Kysely viranhaltijoille Tarkoituksena kartoittaa lastensuojelun edunvalvonnan tilannetta Lapin ja Länsi-Pohjan

Lisätiedot

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus

PÄIHDEHAASTATTELU osio 2 - Päihdekartoitus Potilas: Pvm: Haastattelija:_ Johdanto1b. Kysyisin sinulta nyt joitakin kysymyksiä päihteiden käyttöön liittyen. Kysyn sinulta alkoholista, huumausaineista, reseptittömästä lääkeaineiden käytöstä sekä

Lisätiedot

Hämeenlinnalaisten päihdeasenteet vuonna 2015

Hämeenlinnalaisten päihdeasenteet vuonna 2015 Hämeenlinnalaisten päihdeasenteet vuonna 2015 28.1.2016 1 Sukupuoli ja ikäjakauma Sukupuoli Vastaajien määrä: 252 Taustatiedot: Ikä Vastaajien määrä: 252 28.1.2016 2 Ympäristö ja alkoholi Käytetäänkö Hämeenlinnassa

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim. Projektityö olioista. Projektityön ohjeistus: - Jokainen valitsee vain yhden aiheen projektityökseen. Projektityön tarkoitus on opetella tekemään hieman isompi, toimiva ohjelma olioita käyttäen. Ohjelmakoodi

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö )

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUT SISÄINEN ASIAKASKYSELY YHTEISTYÖSTÄ PPK verkosto SYYSKUU 2009 (toimijoiden välinen yhteistyö ) A. TYÖYKSIKKÖ: vastausten määrä yhteensä n=42 eos= 3 vastaajien määrä = n (suluissa

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Asiakkaiden osallisuus mitä se tarkoittaa kehittämistyössä? i t ä? Asta Niskala ja Annikki Paajanen 31.10.12 Oulu Tavoitteena kehittämishankkeissa jo koko 2000 luvun ajan Asiakkaiden osallisuuden kehittäminen

Lisätiedot

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV

Lisätiedot

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä

Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä Kokemustietoa hyödyntävä traumahoidollinen vertaisryhmä SANNA LAINE SOSIAALITYÖNTEKIJÄ (YTM) KOULUTETTU KOKEMUSASIANTUNTIJA MUOTIALAN ASUIN- JA TOIMINTAKESKUS RY Missä ja miten pilotti toteutettiin A-Klinikkasäätiön

Lisätiedot

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko

AMK verkosto- opetuksen kehittämist. mistä parhaimmillaan. Annika Michelson ja Ari Vesikko AMK verkosto- opetuksen kehittämist mistä parhaimmillaan Annika Michelson ja Ari Vesikko Kansankynttiläst stä ohjaajaksi... Rohkeat opettajat ottivat haasteen vastaan ja tulivat mukaan kehittämään opetusta...

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi?

Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Millaista tukea ja apua päihteitä käyttävien vanhempien lapsi haluaisi? Lapset, perhe ja päihteet seminaari 7.10.2009 Helsinki 7.10.2009 Marja Holmila 7.10.2009 1 PÄIHTEIDEN HAITAT MUILLE KUIN KÄYTTÄJÄLLE

Lisätiedot

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut

Lisätiedot

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä. .. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se

Lisätiedot

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu

Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin

Lisätiedot

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO

Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 14.4.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen ja kehitystyön prosessi lähti liikkeelle osana laajempaa laadun

Lisätiedot

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210

ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 ASUKASKYSELY YHTEISTYÖSSÄ HÄRKÄMÄKI JYRKKÄLÄ VIENOLA 20210 Asukaskysely oli käynnissä Syyskuussa Härkämäessä Asukaskyselyn oli suunnitellut Helsingin yliopisto FT Saara Yousfi paikkatietosuunnittelija,

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry

Rinnakkaislääketutkimus 2011 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Rinnakkaislääketutkimus 0 Rinnakkaislääketeollisuus Ry Research Insight Finland Oy RIF-07 Syyskuu 0 Elina Iivarinen Jorma Hakanen Slide Master Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Rinnakkaislääketeollisuus

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Liite 3 Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 9/80/2012 Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Hallitustyön edellytykset, toimintakulttuuri

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)

AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille

Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille Terveiset Ylä-Kainuun lastensuojelun sosiaalityöstä lukioille ja ammattikouluille 2 Hyvä yhteistyökumppani! PÄRE- projekti on laatinut yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, lukion ja Ylä-Kainuun lastensuojelun

Lisätiedot

Päihdetyön kokemusasiantuntijan vertaisvastaanotto Vantaan terveysasemilla 2012-2015. Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Jyväskylä 24.9.

Päihdetyön kokemusasiantuntijan vertaisvastaanotto Vantaan terveysasemilla 2012-2015. Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Jyväskylä 24.9. Päihdetyön kokemusasiantuntijan vertaisvastaanotto Vantaan terveysasemilla 2012-2015 Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Jyväskylä 24.9.2015 Kuka on päihdetyön kokemusasiantuntija? Kokemusasiantuntijalla

Lisätiedot

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35

Sukupuoli. Ikä. Koulutustausta. Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20. Peruskoulu 5 % Nainen 85 % Mies 15 % 18-25 0 % 26-35 Asiakaspalaute Eteenpäin messut ja AO-viikko 2009 vastauksia 20 Sukupuoli Nainen 8 Mies 1 Ikä 18-25 26-35 3 36-45 3 46-55 3 56-65 65- Koulutustausta Peruskoulu kansakoulu lukio oppikoulu ammatillinen peruskoulutus

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki

KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ. Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki KOKEMUKSIA TOIMINTAKYKYÄ ARVIOIVISTA MENETELMISTÄ Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke 2011-2014 Merja Marjamäki Itsenäiseen elämään sopivin palveluin -hanke Tavoitteena on saada tietoa lievästi

Lisätiedot

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011 CHI KUNG MEDITAATIO TIETOISUUS ELINVOIMA LIFESTYLE TIISTAISIN klo 1900-2100 keväällä 12 kertaa 18.1.-12.4.11 (ei hiihtolomalla 22.2.) ESPOON IYENGARJOOGAKESKUS NIITTYKUMPU Niittykummuntie

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa

Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa Ehkäisevä päihdetyö nyt ja tulevaisuudessa Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosion seminaari 23.1.2014 23.1.2014 1 Sisältö Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Kainuussa laatu tulevaisuus

Lisätiedot

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava . Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.

Lisätiedot

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia

Kuntien sote-menot 2012. 20,6 miljardia 1 Palveluseteli Kuntien sote-menot 2012 Kuntien sote-hankinnat yksityisiltä 2,38 mrd. eli 11,7 % 46 % kuntien menoista 20,6 miljardia Palveluseteli 0,08 mrd. eli noin 80 miljoonaa Julkisen sektorin oma

Lisätiedot

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa

Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Drop out-ilmiö SPL:n Turun piirin juniorijalkapallossa Ismo Uusi-Uola Opinnäytetyö, 2013 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma Drop out Urheiluharrastuksen äkillinen lopettaminen

Lisätiedot

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää?

Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Miten korkeakoulujen yhteishaun ja erillishakujen kokonaisuutta tulisi kehittää? Nykytilan haasteita, mahdollisen kehittämisen aikataulu ja vaihtoehtoja OKM/KTPO 2.6.2016 Tulevat haut ja kehittämisen aikajanaa

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Turun AMK:n vuoden 2006 opiskelijakyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Turun AMK:n vuoden 2006 opiskelijakyselyyn! Tervetuloa vastaamaan Turun AMK:n vuoden 2006 opiskelijakyselyyn! Turun ammattikorkekoulun opiskelija! Kyselyyn vastaamalla olet mukana kehittämässä opetusta ja mielekästä oppimisympäristöä. Kysely on

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta

Lisätiedot

String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (2/2) Luentoesimerkki 4.1

String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (2/2) Luentoesimerkki 4.1 String-vertailusta ja Scannerin käytöstä (1/2) Vertailuja tehdessä törmätään usein tilanteeseen, jossa merkkijonoa (esimerkiksi merkkijonomuuttujaa) pitää vertailla toiseen merkkijonoon. Tällöin tavanomainen

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 2/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Oma tarina Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ja ota mukaasi nämä tehtävät. Varaa keskeytymätöntä aikaa 2-4 tuntia. 2. Kun

Lisätiedot

To Care To Dare To Share CDS - projekti - tuloksista. HAMK 2012 Hovi Marjut

To Care To Dare To Share CDS - projekti - tuloksista. HAMK 2012 Hovi Marjut To Care To Dare To Share CDS - projekti - tuloksista HAMK 2012 Hovi Marjut 14 amkin yhteistyöhanke Ajalla 1.9.2009 31.8.2011 + 1.9.2011-31.3.2012 PÄÄMÄÄRÄ: Tukea amk-opiskelijoiden hyvinvointia ja ehkäistä

Lisätiedot

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN

94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN 94 LAATUA KÄYTÄNNÖN VALMENNUKSEEN Harjoittelun ohjelmointi ja seuranta Asia Avainasiat tarinasta Harjoittelun määrä ja laatu Harjoittelun ja levon tasapaino Kehittymisen seuranta Kilpailuttaminen Harjoittelun

Lisätiedot

KTKP040 TIETEELLINEN AJATTELU JA TIETO

KTKP040 TIETEELLINEN AJATTELU JA TIETO KTKP040 TIETEELLINEN AJATTELU JA TIETO SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Anna-Leena Huttunen anna-leena.huttunen@jyu.fi Optima-alustan esittely Optimassa (https://optima.cc.jyu.fi/) KTKP040, kl16-kurssin info

Lisätiedot

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit 2005 - 1. Seuralla on nuorisovastaava ja hänellä tukihenkilö. Seuralla tulee olla nuorisotoiminnasta vastaava henkilö ja hänellä nimetty tukihenkilö. Nuorisovastaavalla

Lisätiedot

Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin

Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin 4.12.2012 Erityisasiantuntija Joni Penkari, OPH Mikä on opintopolku? Mitä uusi korkeakouluhaku tarkoittaa hakijalle? Miten opintopolku vie korkeakouluopiskelijaksi?

Lisätiedot

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma

Digimuutoksen 10 haastetta. DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Digimuutoksen 10 haastetta DIGISALONKI 13.11.2015 Tuomo Luoma Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on merkittävin Suomen talouskasvuun 15 viime vuoden aikana vaikuttanut yksittäinen tekijä. Se on luonut

Lisätiedot

Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013

Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013 Fokusryhmät Åbo Akademin kirjastossa 2011-2013 Eva Höglund Åbo Akademis bibliotek Domkyrkotorget 2-5 20500 Åbo 25.11.2013 1 Fokusryhmämenetelmä Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä Kehitettiin 1940-luvulla

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO

ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO ASIAKASKYSELYN 2015 TULOSTEN YHTEENVETO Asiakaskysely toteutettiin toukokuussa 2015. Kysely lähetettiin sähköpostilla ja kirjeellä yhteensä 937 työnantaja-asiakkaalle. Vastauksia saatiin 264 eli vastausprosentti

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille'

Tulokset. Kysely 819158. Pikatilastot Kysely 819158 'Kysely Museokortin käyttäjille' Tulokset Kysely 819158 Tallenteita kyselyssä: 6970 Tallenteita kyselyssä yhteensä: 6970 Prosenttiosuus kaikista: 100.00% sivu 1 / 31 Kenttäyhteenveto q7(sq001):lle Kuinka samaa tai eri mieltä olet seuraavien

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

Suomalaisten HIV+ elämänlaatu. Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM

Suomalaisten HIV+ elämänlaatu. Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM Suomalaisten HIV+ elämänlaatu Nuno Nobre, Sh, DQI, TtM Tämän session tavoite Raportoida suomalaisten HIV+ elämänlaadusta Meidän tutkimus- Quality of Life of People living with HIV/AIDS in Finland WHOQoLHIV-BREF

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi 3.4.

Matematiikan tukikurssi 3.4. Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )

Lisätiedot

Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen.

Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen. Luomupihvikarjaa 1.5.2013 alkaen. Spv tehty vuonna 2008, jolloin tuotantosuunta vaihtui viljatilasta emolehmätilaksi. Rotuina puhtaita herefordeja ja anguksia sekä näiden risteytyksiä. Vuodesta 2011 eteenpäin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu

Kotiseutuihminen. - maailmankansalainen. Tapio Koski. Aulis Aarnion haastattelu Tapio Koski Kotiseutuihminen - maailmankansalainen Aulis Aarnion haastattelu Tänään on 23. päivä huhtikuuta 2007. Istun nokitusten emeritusprofessori Aulis Aarnion kanssa Tampereen Siilinkarin kahvilassa

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO

OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU TEKNIIKAN YKSIKKÖ TIETOTEKNIIKAN OSASTO OHJELMISTOKEHITYKSEN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO TUOTEKEHITYSPAINOTTEISET OPINNOT JA YRITYSYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUDET EERO NOUSIAINEN eero.nousiainen@oamk.fi

Lisätiedot

NOUHÄTÄ 2015 Grande Finale. Projektipäällikkö Teemu Jumpponen Palopäällystökurssi AmkN13

NOUHÄTÄ 2015 Grande Finale. Projektipäällikkö Teemu Jumpponen Palopäällystökurssi AmkN13 NOUHÄTÄ 2015 Grande Finale Projektipäällikkö Palopäällystökurssi AmkN13 Miten toteutettiin Projektin aloitus: Projektipäällikkö ja varapäällikkö valittiin jo 2014 vuoden puolella. Muiden tehtävät jaettiin

Lisätiedot

YHTEINEN OTE alkoholi-, huume- ja

YHTEINEN OTE alkoholi-, huume- ja YHTEINEN OTE alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN LAKI JA TOIMINTAOHJELMA TIETOA KUNTAPÄÄTTÄJÄLLE www.thl.fi/ ehkaisevapaihdetyo Tehoa haittojen ehkäisyyn,

Lisätiedot

Rohkean brändääjän ABC

Rohkean brändääjän ABC Rohkean brändääjän ABC Tässä omiin kokemuksiini perustuva ohjeistus kohta kohdalta, jota olen seurannut omissa brändäys-projekteissani. Mielestäni brändi, riippumatta sen koosta, on aina kasvutarina. Brändi

Lisätiedot

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009

Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Ympäristökysely Taulukkoraportti N=644 Julkaistu: 22.5.2009 Kaikki vastaajat (N=644) Oletko Poika 45 % Tyttö 55 % Ikä 12 v. tai alle 10 % 13 v. 18 % 14 v. 23 % 15 v. 22 % 16 v. 9 % 17 v. 10 % 18 v. 4 %

Lisätiedot

Etelä-Suomen metsäverkkohanke

Etelä-Suomen metsäverkkohanke Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan

Lisätiedot

Alkoholinkäyttö lapsiperheissä. Marja Holmila

Alkoholinkäyttö lapsiperheissä. Marja Holmila 2 Alkoholinkäyttö lapsiperheissä Marja Holmila 3 Esityksen rakenne Juomatavoista Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien mielipiteitä Vanhempien vakavat päihdeongelmat Päihdeongelmat ja lastensuojelu Vanhempien,

Lisätiedot

Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen

Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen Malminkartanon kehittämishetki 7.6.2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Tiina Muukkonen Riikka Pyykönen 1 Kehrä II 2011-2013 Asiakasosallisuus monitoimijaisen Tavoitteet : yhteistyössä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Aloittavilla opiskelijoilla on hyvin erilaiset fysiikan taidot Taitavat turhautuvat herkästi Vähemmän taitavat eivät välttämättä osaa yhdistää

Aloittavilla opiskelijoilla on hyvin erilaiset fysiikan taidot Taitavat turhautuvat herkästi Vähemmän taitavat eivät välttämättä osaa yhdistää Aloittavilla opiskelijoilla on hyvin erilaiset fysiikan taidot Taitavat turhautuvat herkästi Vähemmän taitavat eivät välttämättä osaa yhdistää fysiikan malleja käytännön elämään Tilanne passivoittaa opiskelijoita

Lisätiedot

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena

Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - kehittämisen ja hanketyön tukena Tutkimustietoa ja kokemuksia vertaisarviointimallin 1. pilotointivaiheesta VERTAISARVIOINTI KEHITTÄMISTYÖN TUKENA - Vertaisarviointimalli iointimalli oppimisympäristöjen mpäristöjen kehittämisen ja hanketyön

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015

Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-

Lisätiedot

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014

EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 EP senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 Lokakuun tapaamispaikka oli Seinäjoella Kirjastotalo Apila, pari vuotta sitten käyttöön otettu uusi, loistava kirjasto. Senioreita kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä

Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa. 18.9.2013 Marjukka Heikkilä Lastensuojelun edunvalvonnan tarpeen arvioiminen lastensuojeluprosessissa 18.9.2013 Marjukka Heikkilä LSL 22 Lapselle tulee lastensuojeluasiassa määrätä edunvalvoja käyttämään huoltajan sijasta lapsen

Lisätiedot

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016. Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Itsehallintoalueen valmistelutilaisuus 19.4.2016 Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen puheenjohtaja Työllisyys- ja työttömyysaste (15-64-v.) Etelä-Savon maakunnassa 1998-2015, % Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

Lisätiedot

Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan

Lisätiedot

"Poliisi" "Pelastus" Kartta. Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely

Poliisi Pelastus Kartta. Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely "Poliisi" Katuturvallisuusindeksi Turvallisuuskysely Alkoholijuomien kokonaiskulutus 100 %:n alkoholina (tai vastaava indikaattori) Poliisin tietoon tulleet huumausainerikokset (3 vuoden keskiarvo) Päihtymys-

Lisätiedot

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015

Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 Luonnollisesti töissä -hankkeen toimenpiteitä 1.5.-23.9.2015 GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Green Careen liittyviä tavoitteita Psykologisia tavoitteita: Mielialan kohentaminen

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset

Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset Suomen ja ruotsinkielisten peruskoululaisten terveystottumukset Eva Roos, Teija Nuutinen, Sakari Suominen, Raili Välimaa, Kristiina Ojala, Jorma Tynjälä, Jari Villberg, Lasse Kannas Johdanto Monessa tutkimuksissa

Lisätiedot

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen

Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa. Mainio Vire Oy Laura Saarinen Voiko kohtaamista johtaa?- myönteisen vuorovaikutuksen luominen hoivakontakteissa Mainio Vire Oy Laura Saarinen Yrityksen arvopohja luo jo suunnan kohtaamiselle Yrityksemme arvot on luotu yhdessä henkilökuntamme

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille.

Jyvälle palvelumuotoilusta on palvelumuotoilun ja verkostoitumisen tapahtuma hoiva-, hyvinvointi- ja matkailuyrityksille. Jyvälle palvelumuotoilusta - tapahtuma 27.11.2014 Haluatko kehittää omaa liiketoimintaasi? Hyödynnätkö maaseudun kallisarvoisinta resurssia - luontoa - palveluliiketoiminnassa? Haluatko löytää liikekumppaneita

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014

JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen

Lisätiedot

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle

Lisätiedot

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti

Sähköpostiohjeet. Tehokas ja huoleton sähköposti Sähköpostiohjeet 1 Uuden PST tiedoston luominen sähköposteille... 3 Tärkeää!... 3 Tiedoston luominen... 3 Kansioiden luominen datatiedostoon... 5 Pikatoimintojen luominen... 8 Odottaa vastausta allekirjoitus...

Lisätiedot