Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016"

Transkriptio

1 Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1

2 Sisältö Opettajien Työttömyyskassan toiminta - Tulevasta työllisyystilanteesta ja siitä, miten työttömyyskassa varautuu muutoksiin Yleistä työttömyysturvasta Miten toimia, jos työttömyys alkaa YT-menettely ja yleisimmät kysymykset sekä vastauksia niihin Jatkokurssi 2

3 Nykytila 1/2 Ansiopäivärahan maksaminen on kasvanut jatkuvasti - Päivärahan saajien määrä vuonna 2013 noin henkeä, vuonna 2015 noin henkeä - keskimääräinen maksettu kausi pidentynyt vuoden 2013 noin 79 päivästä vuoden 2015 noin 95 päivään - Työttömyyden perusteella maksetut eurot kasvaneet vuoden 2013 noin 60 milj. eurosta vuoden 2015 noin 83 mil. euroon Erityistä kasvua on ollut osittaisessa työllistymisessä, eli sovitellun päivärahan maksamisessa - Saajien määrä kasvanut vuoden 2013 noin hengestä vuoden 2015 noin henkeen - Maksetut eurot kasvaneet vuoden 2013 noin 10,8 milj. eurosta vuoden 2015 noin 18,6 milj. euroon - Taustalla paitsi osittaisen työllistymisen lisääntyminen myös lakimuutokset 3

4 Kuukausitilanne 4

5 Nykytila 2/2 Vuorottelukorvauksen maksaminen sen sijaan on vähentynyt - Korvauksen saajien määrä vuonna 2013 noin henkeä, vuonna 2015 noin henkeä - Keskimääräinen maksettu kausi vuonna 2013 noin 98 päivää ja vuonna 2015 noin 100 päivää - Maksetut eurot tippuneet vuoden 2013 noin 14,5 milj. eurosta vuoden 2015 alle 14 milj. euroon Muutokseen vaikuttavia mahdollisia tekijöitä - Vuoden 2015 alusta voimaan tulleet tiukennukset, - Työnantajien ratkaisut, työntekijöiden ratkaisut Vuoden 2016 alusta voimaan tuli edelleen tiukennuksia - Kesto enää enintään 180 päivää - Työhistoriavaatimus aina 20 vuotta - Korvaustaso enää 70 %:ia ansiopäivärahasta 5

6 Muuttuuko työttömyysturvalaki? Miten muutokset vaikuttaisivat? Pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa on kirjaus ansiopäivärahan säästöistä Kuten julkisuudessa on keskusteltu, suunnitellut säästöt ovat seuraavat: - Enimmäiskesto lyhenee 300 tai 400 päivään, nykyinen 500 päivää vain rajoitetulla, ikääntyvällä ryhmällä - Omavastuuaika pitenee nykyisestä 5 päivästä 7 päivään - Pitkän työuran perusteella ei enää korotettua ansio-osaa Säädettiin aikoinaan erorahan tilalle - Työllistymistä edistävän palvelun ajalta maksettavaa korotettua ansio-osaa leikataan 6

7 Muuttuuko jäsenistön työllisyystilanne? YT-neuvotteluista saatujen tietojen mukaan lomautuksia, irtisanomisia ja määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämisiä on edelleen tulossa Kokonaisluvut ovat toteutuessaan luonteeltaan toimintaan ja talouteen vaikuttavia - Tieto edelleen puutteellista - Tieto vaikuttaa merkittävästi työttömyyskassan toiminnan suunnitteluun Painetta talouteen - Hakemusmäärän kasvu, etuusmenon kasvu, henkilöstömäärän kehitys, hallintokulut Painetta palveluun - Henkilöstömäärän kehitys, ennakoiva ja jälkikäteinen tiedottaminen, palvelutaso eli käsittelyaika, puhelinpalvelun määrä 7

8 Yleistä työttömyysturvasta Ansiopäivärahaa maksetaan vain henkilölle, joka on työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa - Aina haettava kokoaikatyötä Poikkeus: eräät osa-aikaeläkkeet - Työnhakua ei saa voimaan takautuvasti! Ansiopäivärahan maksaminen edellyttää työn ja palkan vähentymistä tai poisjääntiä Ansiopäivärahaoikeus ja päivärahan suuruus ratkaistaan samoilla laskentaperusteilla työttömyyden syystä, palkkatyön laadusta ja ammatista riippumatta Jäsenyyden ylläpito on edellytys päivärahan maksamiselle - Huolehdi ammattiliiton/työttömyyskassan jäsenmaksusta Marjaana Maisonlahti

9 Kuka on työtön työnhakija? Työttömäksi työnhakijaksi on ilmoittauduttava itse Miten toimin? - Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi heti työn päätyttyä tai lomautuksen alkaessa tai työn muuttuessa osa-aikaiseksi, viimeistään siitä päivästä lukien, josta alkaen haluat hakea päivärahaa tai josta alkaen haluat omavastuuajan asetettavaksi. Ilmoittautumisen voi tehdä myös etukäteen, tulemaan voimaan ensimmäisestä työttömyyspäivästä - Osoitteesta löydät työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimisto) yhteystietoja ja myös verkkopalvelujen linkin sähköistä ilmoittautumista varten. - Apua ilmoittautumisen tekemiseen? Ole yhteydessä valtakunnalliseen työlinjaan ( , ma-to klo 8-17, pe klo 10-17). - Ilmoita työnhakijaksi ilmoittautumisen yhteydessä, että olet Opettajien työttömyyskassan jäsen Marjaana Maisonlahti

10 Mitä muuta työnhakijaksi ilmoittautumiseen liittyy? Työnhakijaksi ilmoittautuminen - Pyydä työllistymissuunnitelmaa - Pyydä tietoa työllistymistä edistävistä toimenpiteistä/palveluista - Muista kertoa opiskeluoikeudesta ja pyydä tarvittaessa sen tukemista palveluna - Muista kertoa yritystoiminnasta, myös silloin, vaikka harjoittaisit itsenäistä tulonhankintaa muutoin kuin yritysmuodossa Työnhaku on ylläpidettävä TE-toimiston edellyttämällä tavalla Työmarkkinoille suuntautuminen - Muista, että ansiopäivärahan saaminen edellyttää kokoaikatyön hakemista! Ei työvoimapoliittista estettä päivärahan maksamiselle - Oma ero työstä voi estää päivärahan maksamisen - Kieltäytyminen työstä voi estää päivärahan maksamisen - Päätoiminen opiskelu voi estää päivärahan maksamisen - Päätoiminen yritystoiminta voi estää päivärahan maksamisen - Muu työvoimapoliittinen este voi estää päivärahan maksamisen 10 - Lisätietoa saat TE-toimistosta Tuija Häkkinen

11 YT-neuvottelut alkavat, yleisimmät kysymykset kassalle Voiko työttömyyskassaa vaihtaa, kun neuvottelut alkavat? Liityin vasta, ja Kuinka päiväraha lasketaan? Mitä liitteitä hakemukseen? Mitä tapahtuu eläkkeelle? Entäpä lisäpäivät? Miten lomautuspäivien sijoittelu vaikuttaa toimeentuloon? Työllistyn osa-aikatyössä/teen sijaisuuksia, onko palkka ainoa tuloni? 11

12 Työttömyyskassan vaihtaminen Työttömyyskassaa on mahdollista vaihtaa, mutta vain työssä oltaessa - Uuteen työttömyyskassaan ei pääse jäseneksi perhevapaan, vuorotteluvapaan tms. palkattoman jakson aikana, eikä myöskään työttömyyden aikana Jos palkansaajakassan jäsen kassasta erottuaan kuukauden kuluessa liittyy toiseen palkansaajakassaan, hänen hyväkseen luetaan hänen työssäoloaikansa ja vakuutettuna olo aikansa edellisessä kassassa - Katkon aikaisia työviikkoja ei siis lueta hyväksi, eli jäsenyys kannattaa siirtää katkoitta - Jäsenmaksut muistettava hoitaa kuntoon edellisessä työttömyyskassassa! 12

13 Liityin vasta ja Ansiopäivärahaa voidaan maksaa vain kassan jäsenelle, jolla on - Riittävä jäsenyysaika Vähintään 26 jäsenyysviikkoa Vaihtanut työttömyyskassaa? Ilmoitettava päivärahahakemuksessa, edellisen kassan jäsenyysaika voidaan yleensä hyväksyä ja laskea mukaan jäsenyysajan kestoa tarkistettaessa - Riittävä työskentely jäsenyysaikana Vähintään 26 kerryttävää työssäoloviikkoa jäsenyysaikana - Jäsenyys- ja työssäoloehto on pidempi, jos kerryttävää työtä ei ole viikolla 1/2014 tai sen jälkeen Esim. osittainen hoitovapaa, osa-aika tai osatyökyvyttömyyseläke, apurahakausi Kassan vaihtaja saa kuitenkin mukaansa edellisen kassan jäsenyysja työssäoloajan, jos vaihdon ehdot täyttyvät 13

14 Kuinka päiväraha lasketaan? Ennakonpidätyksen alaisesta palkkakertymästä (ml. luontaisedut), jonka olet saanut työttömyyttä välittömästi edeltävän 26 työssäoloehtoon hyväksyttävän työviikon aikana - Tästä palkasta muodostetaan keskiarvo - Pois laskettavia eriä mm. lomaraha, lomakorvaus, lomapäiväkorvaus - Lisäksi tehdään nk. sotumaksuvähennys Päivärahan perusteena oleva palkka ei siis ole viimeisen kuukauden palkka! Pääsääntö: välittömästi työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumista edeltävältä ajalta - Jäsenyysaikaista työtä voidaan laskea yhteen, eli vaadittava viikkomäärä voidaan saada kokoon erillisistä jaksoista 14

15 Mitä liitteitä hakemukseen? Liitetarpeet vaihtelevat, tähän ei ole yksiselitteistä vastausta Työttömyyskassa ohjeistaa kotisivuillaan osoitteessa opetk.fi kohdassa Ansiopäivärahan hakeminen siitä, mitä liitteitä meille tulee toimittaa Myös päivärahahakemus ohjaa toimittamaan oikeat liitteet 15

16 Mitä tapahtuu eläkkeelle? Entäpä lisäpäivät? Eläkettä koskeviin kysymyksiin emme vastaa - Yhteys OAJ:n edunvalvontaan tai omaa eläkeyhtiöön Ennen vuotta 1950 syntyneet, - Jos täyttänyt 57 vuotta ennen 500 pvän täyttymistä - Sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona hän täyttää 60 vuotta. Seuraavilla ikäryhmillä edellytetään - vähintään 5 vuoden työssäoloaikaa viimeisen 20 vuoden aikana, ja - oikeus kestää enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona työnhakija täyttää 65 vuotta Vuosina syntyneet, - jos täyttänyt 59 vuotta ennen 500 pvän päättymistä Vuonna 1955 ja 1956 syntyneet - jos täyttänyt 60 vuotta ennen 500 pvän päättymistä ja Vuonna 1957 tai sen jälkeen syntyneet - jos on täyttänyt 61 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä Marjaana Maisonlahti Opetk 16

17 Miten lomautuspäivien sijoittelu vaikuttaa toimeentuloon? Lomautusten sijoittelulla on suuri merkitys ansiopäivärahan maksamiseen Kun luottamusmies on työttömyyskassaan yhteydessä, kysymysten tulisi olla yksiselitteisiä - Ei näin: meidät lomautetaan 14 päiväksi - Vaan näin: meidät lomautetaan yhteensä 14 päiväksi, ja suunnitelma on seuraava On muistettava, että työnantaja päättää lomautuksen ajankohdasta Yksittäisen työntekijän kannalta tärkein on muistaa, että itse otettu säästövapaa ei oikeuta ansiopäivärahaan, työnantajan tekemä lomautus voi oikeuttaa Jatkokurssi, jos aikataulu sallii 17

18 Osittain työllistyminen ja ansiopäiväraha Osittain työllistyvällä saattaa olla oikeus ns. soviteltuun päivärahaan Soviteltu päiväraha tarkoittaa sitä, että ansiopäivärahaoikeus syntyy, mutta palkkatulojen takia sitä ei makseta täytenä Kenelle maksetaan soviteltua päivärahaa? - Soviteltua päivärahaa maksetaan vain, jos työn osa-aikaisuus johtuu työnantajan päätöksestä. Oma, vapaaehtoinen työn osa-aikaistaminen estää sovitellun päivärahan maksamisen - Soviteltua päivärahaa voit saada, jos työaikasi kuukaudessa on enintään 80 %:ia kyseisen työtehtävän täydestä työajasta - Myös TE-toimiston sivutoimiseksi arvioima yritystoiminta (huomio! Itse itsensä työllistävät!) Miten paljon saan soviteltua päivärahaa? - Ansaitsemasi bruttopalkka ja soviteltu päiväraha (myös brutto) voi yhteensä olla enintään täyden päivärahan perusteeksi laskettu palkkasi - Haluatko laskea arvion sovitellusta päivärahastasi? Käytä sähköisen palvelumme, Openetin, päivärahalaskuria! Sama laskuri löytyy myös osoitteesta Lisätietoa? Tutustu kotisivuillamme osioon Työllistytkö osittain? Tuija Häkkinen

19 Mitä työttömyyskassa voi tarjota muutoksessa? Infotilaisuudet: aikataulut ajoissa selville Tiedotusmateriaali: - Kohdennettua materiaalia luottamusmiehille - Informaatiota kassan verkkosivuille - Kohdennetut kirjeet jäsenille Puhelinpalvelu ja sähköposti - Keskitetty tiedottaminen Oikeat osoitteet - Miten työttömyysturva-asioissa on jaettu toimintavastuut viranomaisten kesken Ansiopäiväraha - Neuvonta, käsittely, maksaminen 19

20 Yhteystietoja Tutustu Opettajien Työttömyyskassan verkkosivuihin osoitteessa tutustu erityisesti Openettiin (linkki kassan verkkosivuilta). - Openetti on sähköinen palvelukanava, jossa voi mm. hakea päivärahaa, lähettää hakemuksen liitteitä ja lähettää työttömyyskassaan kysymyksiä/saada vastauksia. Palvelu on suojattu. - Kotisivuiltamme löydät myös yhteystietomme, kuten postiosoitteemme ja puhelinpalvelun numeron. - Tarkista puhelinpalveluaikamme verkkosivuiltamme. Työvoimapoliittisista kysymyksistä lisätietoa työ- ja elinkeinotoimistosta - Osoitteesta löytyy työ- ja elinkeinotoimistojen (TEtoimisto) yhteystietoja ja myös verkkopalvelujen linkki sähköistä ilmoittautumista varten. Tarvitsetko apua palveluun? Ota yhteyttä valtakunnalliseen työlinjaan ( , ma-to klo 9-17, pe klo ). Jäsenmaksuasiat - Ota yhteyttä OAJ:n jäsenrekisteriin Marjaana Maisonlahti

21 Materiaalista Tämän esityksen materiaali on valmistettu tiedotus- ja koulutustarkoituksessa, eikä niitä ole tarkoitettu lainopillisiksi neuvoiksi tai tulkintalinjauksiksi. Tiedon oikeellisuus ja kattavuus on ollut valmistelutyön tavoitteena, mutta koska etuusoikeus ratkaistaan aina yksittäistapauksissa kunkin henkilön tosiasiallisen toiminnan ja olosuhteiden perusteella kokonaisharkintaa käyttäen, esityksen oikeellisuutta, sovellettavuutta, tarkkuutta ja ajantasaisuutta yksilön etuusoikeuden syntymisen ja säilymisen tai päättymisen näkökulmasta ei voida taata. Esitys perustuu kirjoitushetkellä (helmikuu 2016) voimassa olevaan lainsäädäntöön, mahdollisiin hallituksen esityksiin ja ennakkotietoihin lainsäädännön muutossuunnitelmista. Esityksen valmistelija ja sen esille asettaja yksimielisesti toteavat, ettei heillä ole vastuuta toimista ja ratkaisuista, jotka lukija tekee tai jättää tekemättä sen perusteella, mitä hän on esityksestä lukenut. Konkreettisissa etuustilanteissa tulee ottaa yhteyttä joko Opettajien Työttömyyskassaan tai omaan työ- ja elinkeinotoimistoon. 21

22 Seuraavat kolme diaa Kuuluvat oikeastaan jatkokurssille, mutta siltä varalta, että kotimatkalla on tylsää, olkaa hyvät! Ja kiitos! 22

23 Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? 1 OSA Lomautus toteutetaan ajalla , 14 päivää. Omavastuuaika asetetaan ajalle , ja päivärahaa voidaan maksaa ajalta , 5 arkipäivältä. - Näin siksi, että lauantai ja sunnuntai eivät kerrytä omavastuuaikaa eikä niiltä voida maksaa päivärahaa, vaikka palkka jäisikin lomautuksen vuoksi pois. - Tämä on esimerkki hyvin toteutuneesta ajoittamisesta Marjaana Maisonlahti

24 Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? JATKO-OSA Lomautus toteutetaan kolmessa jaksossa , ja eli yhteensä 14 kalenteripäivää. - Ensimmäinen lomautusjakso alkaa viikolla 32, ja jotta omavastuuaika täyttyisi 8 peräkkäisen kalenteriviikon sisällä, kaikkien 5 lomautusarkipäivän pitäisi ajoittua jaksolle Ensimmäinen jakso ei siis mahdu omavastuuajan käytön tarkastelujaksolle, kun seuraava lomautus alkaa vasta maanantaina Omavastuuajan kerryttäminen alkaa siis alusta, nollapisteestä. - Toisen lomautusjakson omavastuuta kerryttävät päivät ovat ma-pe Päivärahaa voidaan maksaa maanantailta ja maanantailta Kaikkiaan 14 lomautuspäivästä 2 päivää oikeuttaa ansiopäivärahaan Marjaana Maisonlahti

25 Hei! Meillä lomautetaan kuinkas sitten kävi? FINAALI Lomautus toteutetaan ajalla Ensimmäinen lomautusjakso on (4 päivää, joista 2 arkipäiviä) ja toinen jakso (4 päivää, joista 2 arkipäiviä). Koossa on 4 päivää omavastuuaikaan. Seuraava jakso on ajalla (jälleen 4 päivää, joista 2 arkipäiviä). Viimeisin jakso ei mahdu 8 kalenteriviikon sisälle ensimmäisestä jaksosta, joten koossa on edelleen vain 4 omavastuupäivää (kertyneet ajalta ). Viimeisin lomautusjakso on Nyt jakso ei taaskaan mahdu uusimman lomautusjakson kanssa 8 kalenteriviikon sisälle, joten koossa on edelleenkin vain 4 omavastuupäivää (nyt kertyneet ajalla Esimerkissä palkka on jäänyt pois 14 päivältä, mutta korvausta ei ole voitu maksaa. Omavastuuaikakaan ei ole koossa, joten jos lomautus jatkuu, omavastuuaikaa kerrytetään edelleen Marjaana Maisonlahti

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Tammikuu 2013. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Tammikuu 2013. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti Lomautus, irtisanominen, osaaikaistaminen ja ansiopäiväraha Tammikuu 2013 Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti 1 Yleistä työttömyysturvasta Pääsääntö: päivärahan maksaminen edellyttää, että palvelussuhde

Lisätiedot

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Taustatietoja esitykselle Ansiopäivärahan rahoitus ja maksumeno Tulevasta työllisyystilanteesta

Lisätiedot

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Työttömyysturva ja vapaan sivistystyön opettajat - Yleistä maksutilanteesta - Soviteltu päiväraha,

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 1 Sisällys: 3 Ansiopäivärahan hakuohje lyhyesti 4 Työttömyysturvasanasto 6 Ansiopäiväraha Pidä jäsenyys kunnossa Ansiopäivärahan

Lisätiedot

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus

Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus Irtisanominen, lomautus, osaaikaisuus ja ansiopäiväraha 29.1.2018 Opettajien Työttömyyskassa Toimistopäällikkö Mikko Häyrinen Tiimiesimies Hanna Juvonen 1 Yleistä työttömyysturvasta Ansiopäivärahan maksaminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä

Lisätiedot

Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työttömyysturvailta. Salossa 11.2.2015. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työttömyysturvailta Salossa 11.2.2015 Ansiopäivärahan edellytykset Voit saada ansiopäivärahaa työttömyyskassasta, jos Olet ilmoittautunut te-toimistoon kokoaikatyönhakijaksi osa-työkyvyttömyyseläkettä

Lisätiedot

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT Kun tietoon tulee yrityksessä tapahtuvia lomautuksia tai irtisanomisia, kannattaa ottaa ajoissa asioista selvää. Neuvoja lomautus- ja työttömyysasioissa

Lisätiedot

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA PUUKASSA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA Sisällysluettelo Ansiopäivärahan hakeminen 7 Ensimmäinen hakemus työttömyyden alussa 7 Jatkohakemus

Lisätiedot

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi

Eläkeinfo. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Eläkeinfo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri 7.6.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi Kevan verkkopalvelut henkilöasiakkaille Omat eläketietosi palvelu tällä hetkellä: Kevan laskurit ovat auenneet

Lisätiedot

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa (RK 54/2012) HOAY:n luottamusmiesjaos 2013 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin...

Lisätiedot

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN Vakuuttava työttömyyskassa Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN ABC Yleinen työttömyyskassa YTK YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa. Meillä on jäseniä jo noin 350.000 ja

Lisätiedot

Osuuskunnat ja ansioturva

Osuuskunnat ja ansioturva Osuuskunnat ja ansioturva Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Sisältö Yrittäjä määritelmä työttömyysturvalaissa Ansiopäivärahan saamisen edellytykset Yrittäjän

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikakokeilu Ammatillisia oppilaitoksia koskeva vuosityöaikakokeilu Sopimuksen tavoitteena on saada kokemuksia opettajiin paremmin soveltuvasta työajasta, työajan suunnittelusta,

Lisätiedot

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje

Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje Sivu 1/9 Työttömyysetuushakemuksen täyttöohje Työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että olet ilmoittautunut työ-ja elinkeinotoimistoon (TE-toimisto) työttömäksi työnhakijaksi. Näin täytät sähköisen työttömyysetuushakemuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 665. Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1996 N:o 665 671 SISÄLLYS N:o Sivu 665 Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta... 1771 666 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta

Lisätiedot

ANSIOTURVAN. Vakuuttava työttömyyskassa

ANSIOTURVAN. Vakuuttava työttömyyskassa ANSIOTURVAN Vakuuttava työttömyyskassa Vakuuttava työttömyyskassa 2 Sisällysluettelo Jäsenpalvelut 4 Jos jään työttömäksi tai minut lomautetaan 6 Perustietoa ansiopäivärahasta 8 Työvoimapoliittiset edellytykset

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä

1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva. Subjektiivinen oikeus edellytysten täyttyessä Virkavapaa, työvapaa Hakemuksen perusteella määräajaksi myönnetty vapautus työtehtävien hoitamisesta kokonaan tai osittain palkattomana tai palkallisena 1. Lakiin tai virka-/työehtosopimukseen perustuva

Lisätiedot

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 130/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksessä ehdotetaan, ettei puolison

Lisätiedot

Palkansaajan työssäoloehdon laskenta

Palkansaajan työssäoloehdon laskenta Sivu 1/5 Palkansaajan työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on 28 lähinnä edellisen kuukauden aikana

Lisätiedot

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä

Periaatteet harkinnanvaraisten palkattomien ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1 ja palkallisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä 1. Virkavapaan/työvapaan myöntäminen on aina asianomaisen myöntävän viranomaisen harkinnassa. Asian ratkaisee kaupungin ao. säännössä mainittu viranomainen.

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

Opintososiaaliset edut

Opintososiaaliset edut Opintososiaaliset edut Miten rahoitan opiskeluni? Miten rahoitan kouluttautumiseni? Omaehtoinen koulutus Oppisopimuskoulutus Työvoimakoulutus - Kelan opintotuki - Aikuiskoulutustuki - Työttömyysetuus opintoihin

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2014 31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 3 2.2 Jäsenet 4 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2014

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET

TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET Jos jäät työttömäksi, ilmoittaudu välittömästi työ- ja elinkeinotoimistoon (TEtoimisto). Työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa vain siltä ajalta,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Asianajaja Teppo Laine 13.05.2014 ASIANAJOTOIMISTO LEGISTUM OY LIIKEJURIDIIKAN ASIANTUNTIJA www.legistum.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä YHTEISTOIMINTALAKI

Lisätiedot

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto

Palkkatuki v. 2016. Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7. 14.1.2016 Keski-Suomen TE-toimisto Palkkatuki v. 2016 Julkinen työvoima- ja yrityspalvelulaki (JTYPL) 916/2012, luku 7 1 Palkkatuen käsite ja palkkatuella tuettavan työn tarkoitus Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi

Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

Virkamiesten lomauttaminen

Virkamiesten lomauttaminen Virkamiesten lomauttaminen Päivitetty 11/2016 Valtion virkamieslaki 8 luku 36 39 Jos viranomainen voisi 27 :n 1 momentin nojalla irtisanoa virkamiehen, virkamies voidaan 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Työttömyyskassa Pro

TYÖTTÖMYYSTURVA 2015. Työttömyyskassa Pro TYÖTTÖMYYSTURVA 2015 Työttömyyskassa Pro Tunnuslukuja Vuosi 2014 1.1.-30.6.2015 Etuuksia saaneita 17 727 13 763 Päätösten lukumäärä 42 224 21 621 Maksutapahtumia 125 401 63 643 Perustepalkka (keskim.)

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Veli-Pekka Ruotsila Nivala 28.8.2012 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016)

OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUKAISEN VUOSITYÖANSION MÄÄRITTÄMISEEN (25.1.2016) Tapaturma-asiain korvauslautakunnan yleisohje 25.1.2016 19.4.2016 korjattu laskentataulukon esimerkkitapauksen työttömyyspäivät ja luontoisetujen summakohdan laskentakaava OHJEITA TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,

HE 223/2004 vp. loppuun, jona henkilö täyttää 68. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyyskassalakia,

Lisätiedot

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE

PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE PÄIVÄRAHAN HAKIJALLE JÄSENYYS Varmista, että Sinulla ei ole maksamattomia jäsenmaksuja. Jos olet itse maksanut jäsenmaksusi, liitä hakemukseesi kopio viimeisestä maksutositteesta. Maksamattomat jäsenmaksut

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

Vuosilomat - koulutus 6.3.2013

Vuosilomat - koulutus 6.3.2013 Vuosilomat - koulutus 6.3.2013 Heidi Lassila 6.3.2013 1 Vuosilomaa koskevat työehtosopimusmääräykset Yliopistojen ensimmäinen työehtosopimus voimaan 1.3.2010, uusi ajalle 1.2.2012-31.3.2014 Uusia muutoksia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011

Sisältää liittymislomakkeen. Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 Sisältää liittymislomakkeen Yrittäjän työttömyysturvaopas 2011 2 AYT:N JÄSENMAKSU JA PÄIVÄRAHAN SUURUUS VUONNA 2011 JÄSENMAKSU: PÄIVÄRAHA: 2,7 % 5.800 /v ylittävästä työtulon osasta 25.000 /v työtuloon

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Apurahatutkija ja työttömyysturva -tietoisku

Apurahatutkija ja työttömyysturva -tietoisku Apurahatutkija ja työttömyysturva -tietoisku 17.3.2014 Marjaana Maisonlahti Kassanjohtaja 1 Mitä työskentelyyn tarkoitettu apuraha on työttömyysturvassa? Apuraha on toimeentulon lähde Apuraha on toimeentulon

Lisätiedot

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ 1. URAPOLUT 1.1 OSAAMISEN LAAJENTAMISEN URAPOLKU: TEHTÄVÄKIERTO 1.2 SISÄISEEN TEHTÄVÄKIERTOON HAKEUTUMINEN 1.3 TEHTÄVÄKIERTOPROSESSI OMAN ORGANISAATION SISÄLLÄ 1.4

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä Työn kaari kuntoon Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä 2 Keva tukee työssä jatkamista työkyvyn heikentyessä Jos sinulla on sairaus, jonka vuoksi työkykysi on uhattuna, Kevan tukema ammatillinen

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Talentum Helsinki 2011 6., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1440-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin

Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin Sairausvakuutuslain muutos L 459-463/2006 astui voimaan 1.1.2007, muutos 1.1.20104 HE 128/2013 Osasairauspäivärahan idea Osasairauspäivärahajärjestelmässä

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa LIIKKUVUUSAVUSTUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa LIIKKUVUUSAVUSTUS uudet säännökset Voidaan myöntää 1.1.2018 alkaen myös sellaiseen

Lisätiedot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa

Lisätiedot

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa 2 2016 Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa Kesäkuu 2016 Lisätiedot: Joonas Rahkola joonas.rahkola@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 1 YHDISTELMÄVAKUUTUS

Lisätiedot

TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS. 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön

TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS. 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön TIETO OYJ:N INFO-TILAISUUS 19.4.2012 OTL, VT Esa Schön Esityksen sisältö Työsuhteen päättämismenettely Työsuhteen päättäminen sopimuksella Työttömyysturva TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMISMENETTELY Työsuhteen päättämismenettely

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus.

Jäsenkirje T7/2007 Liite 2. Vuonna 2008 toteutetaan keskitetysti sovitut palkantarkistukset ja yleiskorotus. ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJAN SOVELTAMISOHJEET Palkantarkistukset ja järjestelyerät Vuosi 2007 Yleiskorotus 1.10.2007 lukien Lokakuun alusta korotetaan työntekijän henkilökohtaista peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa

Lisätiedot

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1001/2012 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu

Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Uudistuvat eläkemuodot ja varhaiseläkemenoperusteinen maksu Yliopistosairaanhoitopiirien sihteeripäivät Finlandiatalo 27.5.2016 Liisi Gråstén-Weckström www.keva.fi 25.5.2016 2 Kevan neuvontapalvelut henkilöasiakkaille

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407. Laki. N:o 1401 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1401 1407 SISÄLLYS N:o Sivu 1401 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta... 4707 1402 Laki

Lisätiedot

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ

Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Juha-Matti Moilanen SOPIMUKSET TYÖSUHTEEN PÄÄTTYESSÄ Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja Juha-Matti Moilanen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Outi Pallari Taitto: Avenue ISBN 978-952-14-1470-1

Lisätiedot

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA. OTTY ry YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSTURVA OTTY ry 7.6.2017 TAUSTAA Suomessa 26 palkansaajakassaa ja kaksi vuonna 1995 perustettua yrittäjäkassaa työttömyyskassojen määrä vähentynyt 42lla vuoden 1992 jälkeen työttömyyskassojen

Lisätiedot

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 16.9.2015 vanhempi hallitussihteeri Timo Meling Työ- ja elinkeinohallinnon organisaatio työ-

Lisätiedot

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan

Lisätiedot

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi)

Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Pöytäkirja 1 (8) 23.5.2016 KUMITEOLLISUUS: Kilpailukykysopimukseen perustuvan 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäyksen toteuttaminen 1.1.2017 alkaen (uusi kohta 12 :n viimeiseksi kohdaksi) Vuosittaista

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot