OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus"

Transkriptio

1 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta

2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot Jäsenet 4 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA Yleistä Työttömyyspäivärahat Työttömyyspäivärahan saajat järjestökohtaisesti sekä saajien osuus järjestön jäsenkunnasta Hylätyt päivärahahakemukset Hylkäys- ja lakkautuspäätökset Vuorottelukorvaukset Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Muutoksenhaku Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Vakuutusoikeus TALOUS 4.1 Etuusmenojen rahoitus Jäsenmaksut Tasoitusrahasto Sijoitustoiminta Tilinpäätös HALLINTO 5.1 Kassan kokous Kassan hallitus Tilintarkastajat Kassan toimisto ja henkilökunta TILIKAUDEN AIKAISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ MUU TOIMINTA 8.1 Edustukset Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö EU-säädöstyöryhmä Työttömyyskassojen tukikassa Kelan työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto Tiedotus TULEVA TOIMINTA 9.1 Yleistä Opettajien Työttömyyskassa 19

3 3 1. YLEISTÄ Finanssivalvonnasta saadun tiedon mukaan vuonna 2014 kaikki työttömyyskassat maksoivat jäsenilleen ansiopäivärahaa yhtensä noin 2,7 mrd. euroa (2,36 mrd. euroa vuonna 2013) yhteensä jäsenelle ( jäsenelle vuonna 2013). Maksettuja päiviä oli yhteensä hieman alle 40 miljoonaa päivää (hieman yli 35 miljoonaa päivää vuonna 2013), ja keskimääräinen päiväraha oli 67,58 euroa päivässä (66,97 euroa vuonna 2013). Ansiopäivärahoista noin 352 milj. euroa (306 milj. euroa vuonna 2013) maksettiin aktiivitoimenpiteen eli työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Tällaisen työllistymistä edistävän palvelun perusteella ansiopäivärahaa sai hieman alle jäsentä ( jäsentä vuonna 2013), ja maksettuja päiviä oli yhteensä noin 4 miljoonaa (3,7 miljoonaa päivää vuonna 2013). Ansiopäiväraha aktiiviajalta oli korkeampi kuin keskimääräinen päiväraha, hieman alle 89 euroa päivässä (hieman alle 84 euroa päivässä vuonna 2013). Vuorottelukorvausta toimintavuonna kaikki työttömyyskassat maksoivat yhteensä noin 123 milj. euroa (115 milj. euroa vuonna 2013) yhteensä hieman alle jäsenelle (hieman alle jäsenelle vuonna 2013). Keskimääräinen vuorottelukorvaus oli 58,02 euroa päivässä (57,53 euroa päivässä vuonna 2013). Keskimääräinen vuorottelukorvauspäivien määrä oli 102 päivää/vuorottelija (100 päivää/vuorottelija vuonna 2013). 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot Opettajien Työttömyyskassan sääntöjä muutettiin kassan kokouksessa Jäsenyyden ehtoja koskevalta osalta sääntöjä ei kuitenkaan muutettu. Sääntöjen mukaan kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain 1 luvun 8 :ssä tarkoitettu palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka - toimii opetus- ja kasvatusalalla opettajan tai siihen verrattavassa työssä tai - toimii opetus- ja sivistystoimen asiantuntijatehtävissä tai - on suorittanut psykologian maisterin tutkinnon tai alan vastaavan ylemmän korkeakoulututkinnon tai - on hyväksytty suorittamaan psykologian maisterin tutkintoa ja työskentelee psykologin ammattiin valmentavassa tai siihen rinnastettavassa palkkatyössä tai - toimii opetus- tutkimus- tai niitä tukevissa tehtävissä yliopistossa, korkeakoulussa, Suomen Akatemiassa tai tutkimuslaitoksessa tai - suorittaa edellä mainittujen alojen edunvalvontatyötä.

4 4 2.2 Jäsenet Opettajien Työttömyyskassan jäsenmäärä oli ja jäseniä oli Jäsenmäärä laski kertomusvuoden aikana 168 henkilöllä eli 0,15 %:lla. 1 Seuraavassa jäsenet järjestöittäin. OAJ:n yleissivistävät opettajat OAJ-YSI Opettajien ammattiyhdistyspiirit Finlands Svenska Lärarförbund FSL Lastentarhanopettajaliitto LTOL OAJ:n Ammatilliset opettajat Ammatilliset opettajat AO Suomen kauppa- ja kulttuuriopettajat SKO Suomen musiikinopettajien liitto SMOL Aikuisopettajien liitto AKOL Teknillisten oppilaitosten opettajainliitto TOOL Liike- ja eritysalojen opettajat LEO 701 KSOLLI ry 185 Yliopistonlehtorien liitto YLL Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL 784 Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat, Opsia ry 113 OAJ ja sen valtakunnalliset jäsenyhdistykset yhteensä Tieteentekijöiden liitto TTL Suomen Psykologiliitto Professoriliitto Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry 206 Yhteensä sekä ammattiliittoihin kuulumattomia jäseniä OAJ:n henkilökuntayhdistyksen Henky ry:n jäseniä 81 Kaikki kassan jäsenet yhteensä Jäsenmäärä nousi 374 henkilöllä välillä ja laski 538 henkilöllä välillä

5 5 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA Yleistä Opettajien Työttömyyskassa maksoi vuonna 2014 kahta eri etuutta: työttömyyspäivärahaa ja vuorottelukorvausta. Työttömyyspäivärahaa puolestaan maksettiin joko työttömyyden vuoksi (sisältäen lomautukset ja ns. lisäpäivät) tai työllistymistä edistävään toimenpiteeseen osallistumisen perusteella. Työllistymistä edistäviä toimenpiteitä ovat mm. omaehtoinen opiskelu ja työvoimapoliittinen aikuiskoulutus. Etuuden maksamisesta säädetään työttömyysturvalaissa ja vuorotteluvapaalaissa. Ansiopäivärahaa koskevia säännöksiä muutettiin toimintavuoden alusta lukien merkittävästi. Pääosin muutokset ovat omiaan lisäämään työttömyyskassan menoja. Ansiopäivärahan saannin edellytyksenä oleva työssäoloehto lyhentyi 34 kalenteriviikosta 26 kalenteriviikkoon, kuten myöskin jäsenyysehto. Muutoksen voidaan arvioida lisänneen päivärahan maksamista. Toisaalta työssäoloehdon uudelleen täyttäminen ei enää aina johda päivärahan tason uudelleen laskentaan, minkä voidaan osittain arvioida hillinneen menon kasvua (korkeampi palkka ei enää aina johda päivärahan parantumiseen, kun työssäoloehto täyttyy uudelleen). Päivärahan perusteena olevaan palkkaan voidaan nyt ottaa huomioon kaikki henkilön sivutulot päätyön ansioiden lisäksi. Muutos parantaa päivärahan tasoa niissä tilanteissa, joissa sen suuruus tulee uudelleen laskettavaksi, mikä lisää työttömyyskassan menoja. Omavastuuaikaa lyhennettiin aiemmasta 7 arkipäivästä 5 arkipäivään, ja omavastuuajan ottamista harvennettiin. Kumpikin muutos lisäsi menoja. Pitkän työuran päättymisen perusteella maksettavan korotetun ansio-osan suuruutta nostettiin, ja sen myöntämisen perusteita lievennettiin, kumpikin muutos lisää työttömyyskassan menoja. Sovitellun ansiopäivärahan määrää parannettiin, ja käyttöön otettiin 279 euron tai 300 euron suojaosa. Vasta suojaosan ylittävät tulot vaikuttavat ansiopäivärahaa pienentävästi. Muutos lisää työttömyyskassan menoja. Menonkasvua syntyy kahta kautta. Suojaosan vuoksi hakijalle maksettiin täyttä päivärahaa yli maksukertaa vuonna Aiemmin nämä maksukerrat on maksettu soviteltuna päivärahana. Lisäksi soviteltua päivärahaa on maksettu aiempaa suurempana, koska vasta suojaosan ylittävä tulo vaikuttaa päivärahaa pienentävästi. Kaksi muutosta toimivat työttömyyskassan menoja vähentävästi. Ansiopäivärahan ansio-osan enimmäiskestoa lyhennettiin eräissä tilanteissa. Tämän muutoksen vaikutukset tulevat realisoitumaan ensimmäisen kerran vuonna 2015, mutta vaikutuksen voidaan työttömyyskassan jäsenten työttömyysprofiilin perusteella arvioida olevan vähäinen. Lisäksi, edellä kuvatulla tavalla, päivärahan suuruuden uudelleen laskennan harventuminen voi joissakin tilanteissa tarkoittaa sitä, että päivärahaa ei nyt määritellä uuden, paremman palkan perusteella, vaikka ennen lakimuutoksia määrittely olisi tehty ja päivärahan taso parantunut.

6 Etuuksia maksettiin yhteensä noin 96 miljoonaa euroa. Menon jakautumista kuvataan osioissa Työttömyyspäivärahat 6 Työttömyyspäiväraha Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 76,24 75,54 71,74 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 69,75 69,02 65,98 Joista lomautusten perusteella maksettu - euroa henkilöä maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 81,42 87,95 77,77 Toimintavuoden muutoksista edeltäneeseen vuoteen nähden tulee huomioida etuuden saajien määrän jatkunut kasvu ja maksettujen eurojen määrän kasvu. Kun myös keskimääräinen maksettu kausi pidentyi ollen vuonna 2014 noin 86 päivää (vuonna 2013 noin 79 päivää), menon kasvu selittyy paitsi päivärahan saajien määrän kasvulla myös pidentyneellä päivärahan maksatuksella. Maksetut eurot nousivat edelliseen toimintavuoteen nähden 18,2 %:ia (kaikkien kassojen vastaava muutos +14,5 %:ia). Menon kasvuun on lisäksi vaikuttanut sovitellun päivärahan maksamiseen tehdyt lakimuutokset. Kun aiemmin jokaisesta ansaitusta eurosta puolet vaikutti täyttä ansiopäivärahaa pienentävästi, nyt vasta suojaosan ylittävät tulot alkavat vaikuttaa päivärahan määrään. Muutoksen on yleisesti arvioitu lisänneen osa-aikatyön ja lyhyiden työsuhteiden tekemistä. Keskimääräisen maksetun ansioon suhteutetun työttömyyspäivärahan suuruus vuonna 2014 (69,75 euroa brutto) on 0,73 euroa suurempi päivää kohden kuin vuonna Keskimääräisen maksetun etuuden nousu on siis noin 1,1 prosenttia. Keskimääräiseen perustepalkkaan perustuva täysi ansiopäiväraha nousi vuodesta 2013 vuoteen 2014 bruttona 0,70 euroa/päivä. Yksi huollettava oli 18 %:lla, kaksi 20 %:lla ja useampi lapsi 10 %:lla työttömyyspäivärahaa saaneista. Vuonna 2014 kassan maksamaa ansiopäivärahaa saaneiden henkilöiden määrä nousi 883 henkilöllä vuoteen 2013 verrattuna. Lomautuksen vuoksi työttömyysetuuden hakijana olleiden määrä nousi 196 hakijalla. Lomautusjaksot ovat pääosin olleet lyhyitä. Työttömyyspäivärahan saajista 79,5 % oli naisia kun kassan koko jäsenistöstä 74,9 % on naisia. Maksettujen eurojen määrä nousi 18 %:lla vuoteen 2013 verrattuna. Maksettujen päivien määrä nousi 19 %:lla.

7 7 Merkittävä muutos on tapahtunut sovitellun päivärahan maksamisessa. Vuonna 2014 soviteltua päivärahaa maksettiin työttömyyden aikana yhteensä hengelle (vuonna 2013 yhteensä hengelle). Soviteltua päivärahaa maksettiin yhteensä noin 15,2 milj. euroa vuonna 2014, kun määrä vuonna 2013 oli 10,8 milj. euroa. Lisäksi koulutuksen aikana maksettiin soviteltua päivärahaa 1,4 milj. euroa. Sovitellun päivärahan saajien määrä kasvoi noin 17 %:ia, mutta maksettujen eurojen määrä kasvoi, ennen kaikkea suojaosan vuoksi, 40 %:ia. 2 Työttömyyspäivärahan normaali enimmäisaika 500 päivää täyttyi 133 jäsenen kohdalla (103 jäsentä vuonna 2013 ja 362 jäsentä vuonna 2012). Ansiopäivärahan lisäpäivillä oli vuonna 2014 yhteensä 354 henkilöä. Opetusalan työttömyys on joka vuosi ollut suurimmillaan kesäkuukausien aikana. Kausivaihtelu johtuu määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden suurehkosta osuudesta. Tämä näkyy osaltaan myös maksuja saaneille henkilöille kertyneiden 500 päivän enimmäisaikalaskurin päivien lukumäärässä. Työttömyysjaksot ovat edelleen verrattain lyhyitä. 48 prosentille vuonna 2014 työttömyyspäivärahaa saaneista maksettiin päivärahaa alle 60 päivältä. Noin 69 prosentilla maksuja saaneista oli 500 päivän laskuriin kertynyt vuoden loppuun mennessä alle 130 päivää. Sekä päivärahan maksaminen neljän kalenteriviikon tai kuukauden erissä jälkikäteen että käsittelyaika vaikuttavat siihen, että työttömyys tilastoituu maksatukseksi pienellä viiveellä. Tästä syystä kesäkuukausien suurempi työttömyys näkyy saajien lukumäärän kasvuna vasta heinä-syyskuussa. Seuraavasta taulukosta näkyy työttömyyspäivärahaa saaneiden henkilöiden määrä kuukausittain vuosina Muutos vuoteen 2012 verrattuna: saajat 26,7 %:ia ja maksetut eurot 67 %:ia.

8 Osiossa saajat on purettu järjestökohtaisesti koko vuoden saajamäärien perusteella. Työttömyyspäivärahan saajien osuus kassan koko jäsenistöstä on vuonna 2014 ollut henkeä, mikä vastaa 10,2 %:ia koko jäsenistöstä. Luvut ovat merkittävän suuria. Kaikkien saajien osuuteen vaikuttaa kuitenkin merkittävästi edellä kuvattu kausivaihtelu: eniten päivärahan saajia oli elokuussa (7 321 henkeä), vähiten huhtikuussa (3 192 henkeä) keskiarvon ollessa henkeä Työttömyyspäivärahan saajat järjestökohtaisesti sekä saajien osuus järjestön jäsenkunnasta Työttömyyspäivärahan saajien osuus jäsenmäärästä vaihtelee järjestökohtaisesti. Seuraavassa taulukossa on todettu saajien lukumäärä järjestöittäin sekä saajien osuus järjestön vuoden alun jäsenmäärästä toimintavuosina 2014 ja OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ YSI LTOL FSL SKO TOOL SMOL YLL AKOL Saajat Jäsenmäärä Osuus jäsenistä ,7 % 6,9 % 7,4 % 9,8 % 10,6% 13,6 % 8,5 % 20,7 % ,1 % 6,0 % 6,8 % 7,7 % 5,2 % 12,1 % 7,6 % 22,9 % OAJ/ OAJ/ OAJ/ OAJ/ Opsia OAJ/ AO** LEO KSOL SOOL YHT Saajat * Jäsenmäärä Osuus jäsenistä ,1 % 9,3 % 5,4 % 12,9 % * 10,4 % ,5 % 7,9 % * 14,2 % * 9,6 % TTL PSYK. PROF. SAJO YKS. JÄS Henky ry. Kaikki YHT. Saajat * Jäsenmäärä Osuus jäsenistä * saajia 1-9 henkilöä ,2 % 5,9 % 1,3 % * 7,5 % 0,0% 10,2 % ,4 % 5,7 % 1,3 % * 8,2 % 0,0% 9,5 % 3 Vuonna 2013 työttömyyspäivärahan saajien osuus kassan koko jäsenistöstä oli henkeä, mikä vastasi 9,5 %:ia koko jäsenistöstä. Eniten päivärahan saajia oli tuolloinkin elokuussa, henkeä, vähiten joulukuussa, henkeä, keskiarvon ollessa henkeä kuukaudessa.

9 Hylätyt päivärahahakemukset Hylkäys- ja lakkautuspäätökset Työttömyysturvalain mukaisia hylkäys- ja lakkautuspäätöksiä tehtiin yhteensä Niistä perustui työ- ja elinkeinotoimiston lausuntoon. TE-toimiston lausuntoon perustuneet päätökset: Ei ole työnhakijana 694 Ei hae kokoaikatyötä 41 Ei ole työtön työ- ja elinkeinotoimiston lausunto 368 Estynyt olemasta työmarkkinoilla 10 Työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai omassa työssään 14 Päätoiminen opiskelija 68 Työttömyyskassan antamat muut päätökset: Työkyvyttömyyden perusteella (mm. sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke) 260 Muu estävä etuus (mm. eläke, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha) 103 Työnantajan maksama korvaus (mm. lomakorvaus, vuosiloma-ajan palkka, taloudellinen etuus) 22 Työaika estää sovitellun päivärahan maksamisen Päivärahaa ei jäänyt maksettavaksi sovitellun työtulon vuoksi Jäsenyys- tai työssäoloehto ei ole täyttynyt 112 Omavastuuaikaan liittyvät hylkäyspäätökset 397 Muut syyt (mm. ei antanut tarvittavia tietoja, hakemus myöhästynyt) 617 Ansiopäivärahan jonkin korotusosan enimmäisaika täyttynyt päivän enimmäisaika täyttynyt päivän enimmäisaika täyttynyt yli 60-vuotiaalla 5 65 vuoden täyttäminen 20 Ylläpitokorvaus hylätty 235 TE-toimiston asettama korvaukseton aika eli karenssi (mm. eronnut työstä, kieltäytynyt työstä tai koulutuksesta). 147 Kielteiset päätökset yhteensä 6 725

10 Vuorottelukorvaukset Vuorottelukorvaus Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 70 % 63,20 62,64 60,77 - josta laskennallinen päiväraha 80 % 72,23 71,59 69,45 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 65,82 64,78 62,35 Toimintavuonna vuorotteluvapaalakia muutettiin niin, että siirtymäajan jälkeen, vuoden 2015 alusta lukien kaikkia vuorotteluvapaita koskien, työhistorian vähimmäisedellytys nousi 10 vuodesta 16 vuoteen. Muutoksen odotettiin merkitsevän kasvua vuorottelukorvauksen maksatukseen, sillä lakimuutokseen sisältyi siirtymäaika. Vuonna 2014 vuorotteluvapaata käyttävien jäsenten määrä nousikin 8 prosentilla edelliseen toimintavuoteen verrattuna. Kaikkien työttömyyskassojen osalta muutos oli +5 %:ia edelliseen toimintavuoteen verrattuna. Muutos ei kuitenkaan johtanut toimintavuonna siihen, että lyhemmällä, 10 vuoden työhistorialla vuorotteluvapaalle jäävien osuus olisi noussut. Vuorottelukorvauksen saajista edelleen yli puolella, 52 prosentilla oli työhistoriaa yli 25 vuotta ja näin oikeus korkeampaan vuorottelukorvaukseen (80 % ansiopäivärahasta). Vuonna 2013 vastaava osuus oli 51 %:ia. Vuorotteluvapaalain mukaisia hylkäys- ja lakkautuspäätöksiä annettiin yhteensä Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Koulutuksen perusteella maksetut etuudet Euroa Etuuspäivää Henkilöä Keskimääräinen perustekk-ansio, euroa josta laskennallinen päiväraha 93,52 91,60 87,22 Maksettu päiväraha keskimäärin, euroa 88,58 82,37 78,22 Koulutukseen osallistumisen perusteella maksettavan ansiopäivärahan saajien määrä nousi 1,9 % vuoteen 2013 verrattuna, samoin nousi maksettujen päivien ja eurojen määrä. Keskimääräinen päiväraha nousi 1,92 euroa.

11 Muutoksenhaku Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta Vuonna 2014 annettiin kaikista etuuslajeista yhteensä päätöstä. Näistä työttömyysturvaa koskevia myönteisiä päätöksiä oli yhteensä ja kielteisiä Vuorottelukorvausta koskevia päätöksiä annettiin yhteensä Takaisinperintäpäätöksiä annettiin 706 kappaletta. Työttömyyskassan antamista päätöksistä tehtiin vuonna 2014 yhteensä 188 valitusta, eli 38 valitusta enemmän kuin vuonna Valitukset jakautuivat aihealueittain seuraavasti: Työvoimapoliittiset asiat Aihe kpl Päätoiminen opiskelija 16 Kieltäytynyt/eronnut työstä/koulutuksesta/toimenpiteestä 31 Kieltäytynyt työnhakusuunnitelman laatimisesta 1 Ei työtön/ei työnhakijana 12 Työllistyy yrityksessä/omassa työssä 3 Muu työvoimapoliittinen syy 19 Yhteensä 82 Sosiaalipoliittiset asiat Aihe kpl Sovittelu 30 Etuuden perusteena oleva palkka 24 Työssäoloehto 6 Omavastuuaika 3 Takaisinperintä (ei perustevalitusta) 5 Jäsenyys, alku ja päättyminen 9 Työnantajan maksama taloudellinen etuus 1 Ei toimittanut tarvittavia tietoja 5 Korotettua ansio-osaa ei maksettu 3 Hakemus myöhästynyt 10 Sosiaalietuus 2 Muut 8 Yhteensä 106 Kaikki yhteensä 188 Oikaisupäätöksiä valitusten johdosta annettiin 92 kpl. Oikaisupäätöksistä 30 annettiin, koska valituksen yhteydessä saatiin uutta selvitystä aiempaan verrattuna. Työvoimapoliittisen lausunnon muuttaminen myönteiseksi valitusvaiheessa oli perusteena oikaisupäätökselle 20 tapauksessa. Oikaisupäätöksistä 23 (8 vuonna 2013) voidaan katsoa kokonaisuudessaan johtuneen työttömyyskassan virheestä valituksenalaisessa päätöksessä. 11 valituksen käsittely päättyi jäsenmaksujen maksamiseen valitusaikana tai työttömyyskassan luovuttua takaisinperinnästä. 7 valitusta peruttiin

12 3.6.2 Vakuutusoikeus muutoksenhakijan saatua työttömyyskassalta laajemman selvityksen annetun päätöksen perusteista. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta käsitteli toimintavuoden aikana yhteensä 78 kassan jäsenen valitusta (tilastoitu sen mukaan, milloin muutoksenhakulautakunnan päätös on postitettu). Valitusten käsittelyaika työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa oli edelleen arviolta noin 7 kuukautta. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen yhteensä 61 tapauksessa, jätti valituksen tutkimatta 8 tapauksessa, kumosi (ja osittain palautti asian työttömyyskassalle uudelleen käsiteltäväksi) 4 tapauksessa ja hyväksyi valituksen 4 tapauksessa. Yksi valitus peruttiin lautakuntavaiheessa. Kumotut ja käsiteltäväksi palautetut tapaukset: Kumotuista päätöksistä kahden perusteena oli työnhaun voimassaolo. Loput kaksi päätöstä koskivat palkanmääritystä ja työstä eroamista. Hyväksytyt valitukset: Muutoksenhakulautakunta hyväksyi toimintavuoden aikana 4 kassan antamaan päätökseen kohdistunutta valitusta. Kaksi päätöksistä koski päätoimista opiskelua, joista toisessa kassa puolsi valituksen hyväksymistä ja toinen jätettiin lautakunnan ratkaistavaksi. Kaksi muuta tapausta koski päätoimista yrittäjyyttä ja työstä kieltäytymistä. Molemmissa tapauksissa valitus jätettiin lautakunnan ratkaistavaksi. Vuoden 2014 aikana vakuutusoikeuteen valitettiin 8 työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksestä (tilastoitu sen mukaan, milloin valitus saapunut Opettajien Työttömyyskassaan). Kaikissa valituksissa jäsen haki muutosta työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja kaikki valitukset toimitettiin vakuutusoikeuden tutkittavaksi. Aiheet olivat seuraavat: Työssäoloehto 1 Takaisinperintä 4 Eronnut työstä 1 Sosiaalietuus 1 Muu työvoimapoliittinen asia 1 Yhteensä 8 Vakuutusoikeus käsitteli toimintavuonna 12 valitusta (tilastoitu sen mukaan, milloin vakuutusoikeuden päätös on postitettu). 10 tapauksessa valitus hylättiin ja kahdessa tapauksessa valitus jätettiin tutkimatta. 12

13 13 4. TALOUS 4.1 Etuusmenojen rahoitus 4.2 Jäsenmaksut 4.3 Tasoitusrahasto Työttömyysturvan rahoitukseen ei tullut merkittäviä muutoksia vuonna Valtio maksaa peruspäivärahaa vastaavan suhteellisen osuuden työttömyyspäivärahoista, vuorottelukorvauksista ja koulutusaikaisista etuuksista. Kassan oma osuus etuusmenoista on 5,5 %. Loput etuusmenoista rahoitetaan Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) varoista. Lisäpäiväoikeuden perusteella maksettaviin etuuksiin ei makseta valtionosuutta, vaan TVR vastaa 94,5 %:sta ja kassa 5,5 %:sta etuusmenoa. Hallintokuluihin saadaan sekä valtion että TVR:n osuutena peruspäivärahaa (32,66 euroa vuonna 2014) vastaava määrä kutakin alkavaa 100 jäsentä kohti sekä 0,35 % niistä kassan viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana maksamista työttömyyspäivärahoista, lomautusajalta maksetuista päivärahoista, koulutuksen perusteella maksetuista etuuksista ja vuorottelukorvauksista, joihin suoritetaan valtionosuus. Lisäksi kassoille maksetaan hallintokulukorvauksena 2 euroa jokaisesta valituskelpoisesta myönteisestä ja kielteisestä ansiopäiväraha- ja ansiotukipäätöksestä. Opettajien Työttömyyskassa sai vuodelta 2014 valtion ja TVR:n osuutena hallintokuluihin ,76 euroa mikä on 24,65 % kertomusvuonna toteutuneista hallintokuluista. Työttömyyskassan jäsenmaksu on Finanssivalvonnan vahvistama euromääräinen kuukausijäsenmaksu. Vuonna 2014 jäsenmaksun suuruus oli jäsentä kohti 6,20 euroa/kk (yhteensä 74,40 euroa/vuosi), eli korotusta vuoteen 2013 oli 1,00 euroa/kk. Järjestöt perivät työttömyyskassan jäsenmaksun jäseneltä ay-jäsenmaksuperinnän yhteydessä ja työttömyyskassan jäsenmaksuosuus tilitetään Opettajien Työttömyyskassalle kuukausittain. Jäsenmaksutilitys on tapahtunut ajallaan. Järjestöihin kuulumattomat jäsenet suorittavat itse jäsenmaksun suoraan kassalle. Työttömyyskassalain 20 mukaan työttömyyskassalla tulee olla tasoitusrahasto, jonka vähimmäis- ja enimmäismäärän vahvistaa Vakuutusvalvontavirasto. Tilikauden ylijäämä siirretään tasoitusrahastoon. Tilikauden alijäämä katetaan vastaavasti tasoitusrahastosta työttömyyskassalain 22 mukaisesti. Kassa voi omilla päätöksillään kerätä tai purkaa tasoitusrahastoa ja siten tasata suhdannevaihteluista johtuvia jäsenmaksutason muutoksia. Tasoitusrahaston vähimmäismäärä on 100 % kassan omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Tasoitusrahaston enimmäismäärä on 400 % kassan omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Kassan tasoitusrahaston suhdetta enimmäis- ja vähimmäismääriin tarkastellaan vahvistettaessa seuraavan vuoden jäsenmaksua.

14 Vuoden 2014 omalla vastuulla olevilla etuusmenoilla ja hallintokuluilla laskettuna Opettajien Työttömyyskassan tasoitusrahaston vähimmäismäärä olisi 7,70 milj. euroa ja enimmäismäärä vastaavasti 30,8 milj. euroa. Kassan tasoitusrahasto on vuoden 2014 tulos huomioiden ,49 euroa, mikä on 144,5 % omalla vastuulla olevista etuusmenoista ja hallintokuluista. Kassan omalla vastuulla olevat menot alittivat jonkin verran toimintavuodelle talousarviossa arvioidun hallintokulujen ja kassan omalla vastuulla olevan maksatuskulun toteutuessa noin euroa ennakoitua pienempinä ja tulos ylitti budjetoidun. Tasoitusrahaston rahoitusaste nousee hieman toimintavuoden talousarviota tehtäessä ennustetusta (talousarvion mukainen rahoitusaste 139,87). Menojen muutoksen syitä on selvitetty kohdassa 3.2 Työttömyyspäivärahat. Saajamäärän kokonaiskasvu oli yli 1000 jäsentä vuoteen 2013 verrattuna Jäsenmaksu EUR/vuosi 60,00 62,40 74,40 Tilikauden tulos Tasoitusrahasto % 170,16 156,57 144, Sijoitustoiminta 4.5 Tilinpäätös Työttömyyskassan sijoitustoiminta on toimintavuotena perustunut vuonna 2013 hyväksyttyyn sijoitussuunnitelmaan. Sijoitussuunnitelmassa pääoman turvaavuus on etusijalla tuotto-odotuksiin nähden. Toimintavuonna kassanjohtaja valtuutettiin uusimaan tai jättämään uusimatta eräät määräaikaistalletukset kassan kulloisenkin likviditeettitarpeen mukaan. Uusissa sijoituspäätöksissä on noudatettu hajauttamisen periaatetta mahdollisuuksien mukaan. Tarjoukset on pyydetty vähintään kolmelta toimijalta. Vuonna 2014 käynnistettiin työttömyyskassan sijoitustoiminnan uudistaminen. Tämä aloitettiin käsittelemällä ja hyväksymällä kassan kokouksessa uudistettu sijoitustoiminnan periaatteet, minkä perusteella toimintavuoden lopulla uudistettiin työttömyyskassan sijoitussuunnitelma. Sijoitustoiminnan uudistaminen jatkuu toimintavuonna Sijoitustoiminnan tuotot vuonna 2014 olivat arvonalennukset huomioiden yhteensä ,35 euroa. Toimintavuoden tilinpäätös osoittaa ,21 euron ylijäämää (talousarviossa tulos euroa). Hallitus esittää, että tilikauden ylijäämä siirretään tasoitusrahastoon työttömyyskassalain 20 :n mukaisesti. Yksityiskohtaiset tilinpäätöstiedot ilmenevät liitteenä olevasta tuloslaskelmasta ja taseesta.

15 15 5. HALLINTO 5.1. Kassan kokous Kassan varsinainen kokous pidettiin kassan toimistossa Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 10 :n mukaiset asiat. Kokouksessa oli läsnä 13 kassan jäsentä. 5.2 Kassan hallitus 5.3 Tilintarkastajat Kassan varsinaisessa kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet neljän erovuorossa olleen sijalle. Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Jaana Alaja OAJ/YSI Christer Jakobsson OAJ/FSL Marja Hänninen-Helin OAJ/YSI Pirita Hellberg OAJ/YSI Sauli Jaara OAJ/OAO Tarja Mäenpää OAJ/OAO Paula Kohtanen OAJ/LTOL Merja Lindholm OAJ/LTOL Timo Kraft OAJ/OAO Reijo Viitanen OAJ/OAO Merja Lehtonen OAJ/YSI Markku Tikkanen OAJ/YSI Kaj Raiskio OAJ/YSI Susanna Savander OAJ/YSI Niku Tuomisto OAJ/YSI Pasi Pesonen OAJ Jussi Vauhkonen TTL Leena-Maija Åberg-Reinke TTL Kassan varsinaisessa kokouksessa 2015 ovat erovuorossa seuraavat viisi hallituksen jäsentä varajäsenineen: Jaana Alaja, Timo Kraft, Kaj Raiskio, Niku Tuomisto ja Jussi Vauhkonen. Vuoden 2014 järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Niku Tuomiston Karkkilasta ja varapuheenjohtajaksi Kaj Raiskion Hämeenlinnasta. Kassan varsinaisessa kokouksessa tehdyn sääntömuutoksen myötä työvaliokunnassa on kolme jäsentä aiemman kahden sijasta. Työvaliokunnan muodostivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen valitsemana jäsenenä Jussi Vauhkonen. Hallituksen ja työvaliokunnan sihteerinä on toiminut kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. Kassan hallitus on kokoontunut toimintavuoden aikana kahdeksan kertaa ja työvaliokunta yhdeksän kertaa. Tilintarkastajina ovat toimineet KHT Pasi Hirvonen ja KHT Tiina Lind. Varatilintarkastajina ovat toimineet KHT Harri Pärssinen sekä KHT Johanna Winqvist-Ilkka.

16 Kassan toimisto ja henkilökunta Työttömyyskassa on toiminut Keskinäiseltä Eläkevakuutusyhtiöltä Eteralta vuokratuissa tiloissa osoitteessa Pasilankatu 4 B, Helsinki. Kassan henkilökunta vuonna 2014 Marjaana Maisonlahti, kassanjohtaja Mikko Häyrinen, toimistopäällikkö ja kassanjohtajan sijainen Tuija Häkkinen, talouspäällikkö Muuta henkilökuntaa kassan palveluksessa vuonna 2014 oli 39 henkeä, joista 12 työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa vuosilomakaudella. Määräaikaisista työntekijöistä 7 jatkoi osa-aikatyössä syksyllä Toimintavuoden aikana kolme henkilöä oli perhevapailla. Toimintavuonna käytössä olleiden henkilötyövuosien määrä oli 27,6 (vs. 26,1 / 2013). 6. TILIKAUDEN AIKAISET MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT Toimintavuonna työttömyyskassa on osallistunut maksatusjärjestelmän kehitystyöhön. Lisäksi toimintavuonna otettiin käyttöön sähköistä jäsenpalvelua varten palvelun uusi versio. Toimintavuonna teetettiin jäsentyytyväisyyskysely ja käynnistettiin kotisivujen uudistamisesta hanke (käyttöönotto alkuvuodesta 2015). 7. ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ Maksatuksen kehitys Työttömyyskassan toimintaa on useiden vuosien ajan voitu pitää jokseenkin vakiintuneena. Jäsenistö on työssä pääasiassa julkisella sektorilla, joten talouden suhdannevaihtelut eivät välittömästi ole heijastuneet jäsenistön työllisyyteen. Kuten toimintavuonna 2013, myös toimintavuonna 2014 kuntatyönantajien ja muiden oppilaitosten ratkaisut ovat johtaneet aiempaa suurempaan lomautettujen jäsenten määrään, ja erityisesti ammatillisen koulutuksen puolella työsuhteita on myös päättynyt. Työttömyyskassan hallinnon käsitys on, että muutokset jäsenten työllisyydessä tulevat jatkumaan. Erityisesti lomautukset ja työsuhteiden irtisanomiset ovat muutoksia, joista on mahdollista saada ennakkotietoa. Sen sijaan määräaikaisuuksien kestoissa tapahtuvat muutokset ja mahdolliset osa-aikatyön työajan alentumiset ovat muutoksia, joista ennakkotietoa on vaikeampi saada. Opettajien Työttömyyskassa on edelleen sidosryhmiensä avulla jatkanut päätöksenteon seuraamista, jotta muutoksiin jäsenistön työllistymisessä pystytään varautumaan. Muutoksiin on varauduttu myös lisärekrytoinneilla, mitä tarvittaessa myös jatketaan. Lisäksi vuoden 2015 talousarviossa varauduttiin merkittävään maksatuksen kasvuun, tavoitteena turvata työttömyyskassan tasoitusrahaston vähimmäisaste myös vaikeassa maksatustilanteessa.

17 17 Rahoituksen kehitys Opettajien Työttömyyskassan kuten kaikkien työttömyyskassojen toiminnan kannalta nykyisen ansioturvan rahoitusjärjestelmän säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeä periaate. Erityisesti valtionosuus- ja vakuutusmaksujärjestelmän nykyisen jakauman säilyttäminen on keskeinen oikeudenmukaisuuskysymys. Työmarkkinoilla tapahtuvien muutosten maksuvelvoite ei saa siirtyä työntekijöiden kannettavaksi. Kassan tasoitusrahaston rahastointiasteen kehitys on ollut kasvultaan hidastuva ja jatkoi toimintavuonna jo vuonna 2012 alkanutta laskua. Rahoitusaste ja likviditeetti ovat edelleen tasolla, jolla pystytään turvaamaan kassan toiminta myös etuusmenojen kasvaessa, jos kasvu tapahtuu maltillisesti. Toimintavuoden 2011 päättyessä tavoitteeksi asetettu rahoitusasteen nostaminen on kuitenkin osoittautunut toimintaympäristössä mahdottomaksi, etenkin kun jäsenmaksu on euromääräinen, eikä näin ollen automaattisesti seuraa palkkatason nousua. Rahoitusaste laski toimintavuonna, vaikka jäsenmaksua korotettiinkin. Tilanteessa, jossa menojen arvioidaan kasvavan sekä etuuksien maksamisen että henkilöstökulujen puolella, jäsenmaksua päätettiin edelleen korottaa vuodelle Lyhyellä aikavälillä tavoitteena on hidastaa tasoitusrahaston rahastointiasteen laskua kohti minimiä, 1 vuoden omalla vastuulla olevaa menoa. Tavoitteeksi pidemmällä aikavälillä on edelleen asetettava rahastointiaste, jossa tasoitusrahaston suuruus vastaisi kassan omalla vastuulla olevaa 2,5 vuoden menoa. 8. MUU TOIMINTA 8.1 Edustukset Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö toimii valtakunnallisena työttömyyskassojen yhteenliittymänä, edistää kassojen työskentelyä sekä tekee esityksiä, järjestää koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia ja antaa lausuntoja työttömien sosiaaliturvan ja työttömyyskassalain kehittämiseksi. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti toimi yhteisjärjestön hallituksen varsinaisena jäsenenä. Yhdistyksen uusien sääntöjen mukaan vuosikokous on kevät- tai syyskokous. Kevätkokous pidettiin ja syyskokous Kassan vuosikokousedustajana toimi Mikko Häyrinen EU-säädöstyöryhmä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön EU-säädöstyöryhmä kerää tulkintatietoa EUkysymyksistä, suunnittelee koulutustilaisuuksia työttömyyskassojen EU-/ETA vastaaville käsittelijöille, valmistelee tulkintasuosituksia ETA-kysymyksissä, seuraa EU-lainsäädännön valmistelua, ja valmistelee ja ylläpitää kuvauksia EU-maiden työttömyysturvajärjestelmistä. Marjaana Maisonlahti on jäsenenä EU-säädöstyöryhmässä.

18 Työttömyyskassojen tukikassa Työttömyyskassojen tukikassa on kassojen perustama rahasto, jonka tarkoituksena on tasoittaa äkillisestä työttömyyden lisääntymisestä johtuvaa taloudellista rasitusta eri kassojen välillä. Tukikassan varoista voidaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti suorittaa työttömyyskassoille varoja tilinpäätösvajauksen täyttämiseksi. Työttömyyskassojen tukikassan edustajiston varsinainen kokous pidettiin Opettajien Työttömyyskassaa kokouksessa edusti Tuija Häkkinen Kelan työttömyysturva-asiain neuvottelukunta Marjaana Maisonlahti toimi Akavan edustajana Kansaneläkelaitoksen työttömyysturva-asiain neuvottelukunnassa Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto 8.2 Tiedotus Työttömyysturva-asiain neuvottelukunnan työjaosto toimii sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Työjaostossa käsitellään Finanssivalvonnan valmistelemia lain soveltamisohjeita työttömyyskassoille. Marjaana Maisonlahti edusti akavalaisia työttömyyskassoja neuvottelukunnan työjaostossa. Toimintavuonna työttömyyskassa on jatkanut nykyisillä verkkosivuillaan tapahtuvan tiedottamisen kehittämistä, mutta ennen kaikkea myös käynnistänyt verkkosivujen kokonaisuudistuksen. Jäsenille lähetettävien tiedotteiden ja ohjeiden määrää on lisätty ja sisältöä kehitetty. Lisäksi työttömyyskassa tiedottaa edelleen jäsenjärjestöjen lehdissä ja verkkosivuilla. Toimintavuonna työttömyyskassa on myös osallistunut jäsenjärjestöjen toimi- ja luottamushenkilöiden sekä myös henkilöjäsenten kouluttamiseen työttömyysturvaasioissa. Tiedotuksesta vastaava toimihenkilö on kassanjohtaja. 9. TULEVA TOIMINTA 9.1 Yleistä Toimintavuoden alusta lukien voimaan tulleet työttömyysturvalain muutokset, joiden tavoitteena on hallitusohjelman perusteella lainsäädännön selkiyttäminen, ja toisaalta ns. raamisopimuksessa sovittujen työllistymistä tukevien tavoitteiden toteuttaminen. Näillä muutoksilla on suuri merkitys paitsi jäsenten toimeentuloon myös kaikkien työttömyyskassojen toimintaan. Vuoden 2013 alusta voimaan tullut työvoimahallinnon uudistus vaikuttaa omalta osaltaan edelleen kassojen toimintaan. Työvoimahallinnossa olevan erityisosaamisen turvaaminen ja käyttäminen muutoksista huolimatta on keskeisessä asemassa jäsenistön oikeusturvan kannalta. Takautuvat lausunnot vaarantavat jäsenten

19 luottamuksen työttömyyskassojen toimintaan ja heikentävät näin ollen koko työttömyysturvajärjestelmän uskottavuutta. Talouden pitkäaikainen heikko kehitys johtanee jatkossa työttömyysturvajärjestelmänkin aiempaa kriittisempään arviointiin. Työttömyyskassat etuuksien toimeenpanijoina joutuvat yhä uudelleen lunastamaan oman paikkansa sosiaaliturvan toimeenpanijoiden kentässä. Tämä tavoite toteutuu parhaiten pitämällä huoli siitä, että käsittelyaika pysyy edelleen kohtuullisena ja päätöksenanto sekä maksatus ovat virheettömiä. Työmarkkinoiden murroksessa myös neuvonta ja tiedottaminen ovat avainasemassa Opettajien Työttömyyskassa Kohtuullisen käsittelyajan turvaaminen muuttuvassa työllisyystilanteessa on tulevienkin toimintavuosien keskeinen tavoite. Käsittelyaikatavoitteissa pysymistä yhdessä virheettömän käsittelyn kanssa turvataan jatkossakin paitsi henkilöstöratkaisuilla ja työprosessien arvioinnilla myös perehdytykseen panostamalla. Lisäksi työvälineiden uusiminen on keskeisessä roolissa työprosessien suunnittelussa. Työttömyyskassan toimintaa kehitetään edelleen toimintavuonna teetetyn jäsentyytyväisyyskyselyn tulosten perusteella. Erityiseksi painopisteeksi kyselyn tulokset nostivat sähköiset palvelut. Lisäksi tulevassa työllisyystilanteessa erityisesti omalle jäsenistölle suunnattua tiedottamista on edelleen kehitettävä yhteistyössä ammattiliittojen kanssa.

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2013 31.12.2013

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2013 31.12.2013 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2013 31.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 3 2.2 Jäsenet 3 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2013

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Opettajien Työttömyyskassa Tilikausi 1.1.2015 31.12.2015 Tasekirjan sisällysluettelo Sivut Toimintakertomus 1.1

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011 31.12.2011 Opettajien Työttömyyskassa Tilikausi 1.1.2011 31.12.2011 Tasekirjan sisällysluettelo Sivut Toimintakertomus 1.1

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010

Toimintakertomus. tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010 Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2010 31.12.2010 TOIMINTAKERTOMUKSEN SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 4 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 5 2.2 Jäsenet 6 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2010 3.1 Yleistä

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2011

Työttömyyskassat 2011 Sivu 1 (64) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2011 Sisältö

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016

Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016 Työttömyyskassan terveiset AKOL edunvalvontakoulutus Helsinki 13.2.2016 Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Opettajien Työttömyyskassan toiminta - Tulevasta työllisyystilanteesta

Lisätiedot

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä?

Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Miten ansiopäivärahajärjestelmä turvaa toimeentuloa irtisanomisessa tai määräaikaisen työn päättyessä? Marjaana Maisonlahti, Opettajien Työttömyyskassa 1 17.9.2013 Tuija Häkkinen Yleistä työttömyysturvasta

Lisätiedot

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012

Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahaston vuosi 2011 9.2.2012 Koulutusrahasto Perustettu lailla vuonna 1970 Eroraharahastona o Hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jotka valmisteltu kolmikantaisesti o Rahaston perustamisesta sovittiin

Lisätiedot

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia

Lisätiedot

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita

Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Koulutusrahaston ajankohtaisia asioita Aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Veli-Pekka Ruotsila Nivala 28.8.2012 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013. 1049/2013 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2013 1049/2013 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan

Lisätiedot

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008

OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA. Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008 OPETTAJIEN TYÖTTÖMYYSKASSA Toimintakertomus tilikaudelta 1.1.2008 31.12.2008 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. YLEISTÄ 3 2. KASSAN JÄSENISTÖ 2.1 Jäsenyyden ehdot 4 2.2 Jäsenet 4 3. VAKUUTUSTOIMINTA VUONNA 2008

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain

HE 254/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalain HE 254/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki toimitusjohtaja, Koulutusrahasto katiky@koulutusrahasto.fi / 040-7003335

9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki toimitusjohtaja, Koulutusrahasto katiky@koulutusrahasto.fi / 040-7003335 Aikuiskoulutustuki on valtiolle kustannustehokas muutosturvakeino - Hallitus päätti rahoituksen lakkauttamisesta. Mitä päätös käytännössä tarkoittaisi ja miksi se ei kannata? 9.10.2015 Kati Korhonen-Yrjänheikki

Lisätiedot

RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET

RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET RAAMISOPIMUKSEN TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET LYHENNETTY TYÖVIIKKO Määräaikainen laki ajalla 4.1.2010-31.12.2011, vakinaistetaan 1.1.2012 alkaen 2 Lyhennetylle työviikolle lomautetulle maksetaan täysi päiväraha

Lisätiedot

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014

Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat. AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Työttömyysturva ja työttömyyskassaasiat AKOL Lappeenranta 5.10.2014 Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Taustatietoja esitykselle Ansiopäivärahan rahoitus ja maksumeno Tulevasta työllisyystilanteesta

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Koulutusrahaston etuudet

Koulutusrahaston etuudet Koulutusrahaston etuudet 1 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet aikuiskoulutustuki ja ammattitutkintostipendi Toimintaa

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2015 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2015. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 204/2009 vp Hallituksen esitys laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi aikuiskoulutustuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta

Aikuiskoulutustukea maksetaan yhteensä enintään 19 kuukauden ajalta Koulutusrahasto Työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea ammatilliseen koulutukseen ja kehittymiseen Rahasto on aloittanut toimintansa

Lisätiedot

Tammikuu 2013. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti

Tammikuu 2013. Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti. 26.10.2012 Marjaana Maisonlahti Lomautus, irtisanominen, osaaikaistaminen ja ansiopäiväraha Tammikuu 2013 Kassanjohtaja Marjaana Maisonlahti 1 Yleistä työttömyysturvasta Pääsääntö: päivärahan maksaminen edellyttää, että palvelussuhde

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005

KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 KUNTIEN ELÄKELAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005 Kuntien eläkelautakunta on ensimmäinen muutoksenhakuaste Kuntien eläkevakuutuksen antamissa eläkepäätöksissä.

Lisätiedot

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet 40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2018 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2018. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2017 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2017. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje

Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan määrän laskurin ohje Vanhempainpäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Lapsiperheet-sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016

TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 TYÖTTÖMYYSKASSAT JÄSENYYS JA TALOUS 2016 JÄSENYYS JA TALOUS -TILASTO Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön julkaisema tilasto kuvaa työttömyyskassojen taloutta vuonna 2016. Tilaston sisältämät tiedot: Työttömyyskassojen

Lisätiedot

JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

JOULUKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA JOULUKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Joulukuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet

JÄSENYYDEN. Vakuuttava työttömyyskassa. Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN Vakuuttava työttömyyskassa Vakuutetun oikeudet ja velvollisuudet JÄSENYYDEN ABC Yleinen työttömyyskassa YTK YTK on kaikkien palkansaajien työttömyyskassa. Meillä on jäseniä jo noin 350.000 ja

Lisätiedot

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje

Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan määrän laskennan ohje Sairauspäivärahan yleisistä perusteista saat tarkempaa tietoa Kun sairastat -sivuilta sekä Kelan toimistoista. Päivärahan määrä lasketaan pääsääntöisesti henkilön

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT. Finanssivalvonnan 4.2.2013 vahvistamat

Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT. Finanssivalvonnan 4.2.2013 vahvistamat Vakuuttava työttömyyskassa YLEINEN TYÖTTÖMYYSKASSA YTK:N SÄÄNNÖT Finanssivalvonnan 4.2.2013 vahvistamat I TYÖTTÖMYYSKASSAN TOIMIALA 1 Työttömyyskassan nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus Työttömyyskassan

Lisätiedot

SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

SYYSKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA SYYSKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Syyskuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Tasekirja 2015 Tilinpäätös ja toimintakertomus 31.12.2015

Tasekirja 2015 Tilinpäätös ja toimintakertomus 31.12.2015 Tasekirja 2015 Tilinpäätös ja toimintakertomus 31.12.2015 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 2015... 3 TIEDOT OLENNAISISTA TAPAHTUMISTA TILIKAUDELLA... 3 YLEISTÄ... 3 KASSAN TOIMINTA... 3 JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS...

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMYYSTURVAN. PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMYYSTURVAN PERUSOPAS 2009 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 1 Sisällys: 3 Ansiopäivärahan hakuohje lyhyesti 4 Työttömyysturvasanasto 6 Ansiopäiväraha Pidä jäsenyys kunnossa Ansiopäivärahan

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

HUHTIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA HUHTIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Huhtikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

LOKAKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA LOKAKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Lokakuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 13 44 (3.6.217) Keskimääräinen päiväraha vuonna 216 oli

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle

Aikuiskoulutustuki. opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle Aikuiskoulutustuki opintovapaalle jäävälle palkansaajalle tai yrittäjälle 2012 2013 2 Sisällysluettelo Aikuiskoulutustuki lyhyesti................................. 4 Aikuiskoulutustuen saamisedellytykset......................

Lisätiedot

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014

Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 Salon Lastentarhanopettajat ry 24.4.2014 1 OAJ:n jäsenjakauma 1.1.2014 Varsinaiset jäsenet yhteensä 93 212 OAO 22 % OAJ-YSI 61 % LTOL 15 % YLL 2 % Opsia 0,10% OAJ:n alueyhdistykset Seitsemäntoista alueyhdistystä

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. ^IIT^ ^ 1 UUDENMAAN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ia kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki.

Lisätiedot

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat

Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Samassa veneessä Työttömyysturvan ajankohtaiset asiat Marjaana Maisonlahti Opettajien Työttömyyskassa 1 Sisältö Työttömyysturva ja vapaan sivistystyön opettajat - Yleistä maksutilanteesta - Soviteltu päiväraha,

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtion rahoitusosuus ansiopäivärahasta (16/2016) 184/52/2015 Finanssivalvonta, 5.7.2016 Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa, 11.8.2016 Työttömyysvakuutusrahasto,

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO ry SÄÄNNÖT

YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO ry SÄÄNNÖT YLEINEN TEOLLISUUSLIITTO ry SÄÄNNÖT Liitto merkitty yhdistysrekisteriin 23.11.1956 Sääntömuutos 11.2.2014 1 Liiton nimi ja kotipaikka Yleinen Teollisuusliitto ry, jota näissä säännöissä kutsutaan Liitoksi,

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston maksu vuodelta 2013

Työttömyysvakuutusrahaston maksu vuodelta 2013 Muistio 1 (5) SU/Vakuutusmatemaattinen yksikkö 8.9.214 Työttömyysvakuutusrahaston maksu vuodelta 213 Seuraavissa kuvioissa esitetään vuoden 213 toteutuneen Työttömyysvakuutusrahaston maksun ja maksun ennakoiden

Lisätiedot

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2014

Työttömyyskassat 2014 1 (51) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2014 Sisältö Tekstiosa ja taulukot Tiivistelmä

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutus. www.mol.fi. Työvoimakoulutusetuudet Työvoimakoulutus www.mol.fi Työvoimakoulutus Työvoimakoulutusetuudet 1.1.2008 Työvoimakoulutus Työvoimakoulutuksen (työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen) tehtävänä on kehittää ja ylläpitää aikuisten ammatillista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA

OHJEITA HAKEVALLE PUUKASSA TYÖTTÖMYYSETUUTTA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA PUUKASSA OHJEITA TYÖTTÖMYYSETUUTTA HAKEVALLE 2011 PUUKASSA Sisällysluettelo Ansiopäivärahan hakeminen 7 Ensimmäinen hakemus työttömyyden alussa 7 Jatkohakemus

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

TAMMIKUU 2017 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA TAMMIKUU 217 KUUKAUSITILASTO METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Metallityöväen Työttömyyskassa KUUKAUSITILASTO Tammikuu 217 Työttömyyskassa Jäsenmäärä 15 478 (31.12.216) Keskimääräinen päiväraha vuonna 215

Lisätiedot