YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ"

Transkriptio

1 YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ Oulun yliopisto Human resources management Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry

2 Teknolgiateollisuus ry Työnantajaliitto Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suurin jäsenliitto Henkilöstö noin toimialaa: Kone- ja metallituoteteollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus Metallien jalostus (ml. malmikaivokset) Tietotekniikka-ala Suunnittelu- ja konsultointiala työntekijää, 68 mrd. euroa Osuus Suomen viennistä 50 % Osuus elinkeinoelämän T&K:sta 75 % 2

3 YHTEISTOIMINTA 3

4 Yhteistyö ei ole itsetarkoitus Yhteistyö on keino yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi Yhteinen tavoite on hyvin toimeentuleva työntekijä hyvin toimeentulevassa yrityksessä

5 Yhteistoiminta Yhteistoiminnalla tarkoitetaan mitä tahansa työnantajan ja työntekijöiden väliseen vastavuoroiseen sitoutumiseen tähtäävää toimintaa tavoitellaan yhteistä ymmärrystä vallitsevista tosiasioista, niiden merkityksestä ja tarvittavista toimista Yhteistoiminnan onnistumiseen vaikuttavat 5 yhteinen tahto ja sitoutuminen neuvottelusuhteet johtaminen yrityskulttuuri luottamus

6 Yhteistoiminnan tasot Informointi Kuuleminen Neuvottelu Sopiminen Suostunta Yhteisymmärrys SOPIMUS 6

7 Työehtosopimuksiin perustuvat osallistumisjärjestelmät Työehtosopimus ja erityisesti työehtosopimuksen neuvottelujärjestys ja paikallinen sopiminen Työehtosopimuksien muut mahdolliset liitesopimukset Toimikunnat ja työryhmät Lakisääteisiä osallistumisjärjestelmiä Yhteistoimintalaki Työsuojelun valvontalaki Henkilöstörahastolaki Hallintoedustus Konserniyhteistyö Kansainvälinen konserniyhteistyö (EWC) 7

8 Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan työehtosopimuksen perusteella tapahtuvaa työehdoista sopimista yritystasolla Osapuolina ovat yleensä työnantajan edustaja ja (pää)luottamusmies paikallisia sopimuksia voidaan tehdä myös työnantajan ja yksittäisen työntekijän välillä Työehtosopimus asettaa rajoituksia paikalliselle sopimiselle Paikallisesti sovittavia asioita esim. 8 Joustavat työajat, kuten liukuva työaika, työaikapankki, etätyö Paikalliset palkkaustavat, kuten yrityskohtainen erä, tulospalkkio Lomarahavapaa, oma ilmoitus sairauspoissaoloissa

9 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSESSÄ 9

10 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Laki yhteistoiminnasta yrityksissä voimaan Nykyinen lain versio voimassa alkaen Lisäksi olemassa Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä, Laki henkilöstön edustuksesta yrityksen hallinnossa sekä Laki yhteistoimintaasiamiehestä Laki löytyy 10

11 Lain rakenne 1 luku: Yleiset säädökset: lain tarkoitus ja soveltamisala 2 luku: Yhteistoiminnan osapuolet 3 luku: Henkilöstöryhmien edustajille annettavat tiedot 4 luku: Yrityksen yleiset suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet 5 luku: Sopiminen ja henkilöstön päätökset 6 luku: Yritystoiminnan muutosten aiheuttamat henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt 7 luku: Liikkeen luovutus 8 luku: Menettely työvoiman käyttöä vähennettäessä 9 luku: Erinäiset säädökset: kirjaukset, vapautus työstä, salassapito, hyvitys jne. 11

12 1 luku: Yleiset säädökset Lain tarkoitus Edistää yrityksen ja sen henkilöstön keskinäistä yhteistoimintaa Varmistaa oikea-aikainen ja riittävä tiedonkulku yrityksessä yrityksen tilasta ja suunnitelmista Kehittää yhteisymmärryksessä yrityksen toimintaa ja työntekijöiden vaikuttamismahdollisuuksia päätöksissä, jotka koskevat heidän työtään, työolojaan ja asemaansa Tiivistää työnantajan, henkilöstön ja työvoimaviranomaisten yhteistyötä Soveltamisala Sovelletaan yrityksissä joissa henkilöstön määrä säännöllisesti vähintään 20 Joitakin kohtia vasta henkilömäärän ollessa 30 Ei koske julkista sektoria (julkiselle sektorille omat yt-lait) 12

13 2 luku: Yhteistoiminnan osapuolet Yhteistoiminnan osapuolina työnantaja ja yrityksen henkilöstö Pääperiaate on että tarpeellinen yhteistoiminta järjestetään ilman erilliselimiä, normaalin työskentelyn yhteydessä esimiehen ja hänen alaistensa välillä Neuvottelukunta Voidaan sopia yhteisen neuvottelukunnan perustamisesta yritykseen Sovitaan neuvottelukunnassa käsiteltävät asiat ja neuvottelukunnan kokoonpano 13

14 14

15 3 luku: Henkilöstöryhmien edustajille annettavat tiedot Tiedot yrityksen taloudellisesta tilasta Tilinpäätös Vähintään kaksi kertaa tilikaudessa selvitys talouden tilasta Pyynnöstä talouden kehitysnäkymät Viipymättä olennaiset muutokset Palkkatiedot Kerran vuodessa henkilöstöryhmien edustajille Tiedot työsuhteista Pyynnöstä selvitys määrä-aikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden määrästä Selvitys ulkopuolisen työvoiman käytön periaatteista 15 Alihankinnan työkohteet, työtehtävät ja käyttöajanjaksot

16 4 luku: Yrityksen yleiset suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet Työhönoton periaatteet Työhönotossa noudatettavat periaatteet ja menetelmät Perehdytyksessä annettavat tiedot Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet Suunnitelma ja koulutustavoitteet henkilöstön ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi Henkilöstön rakenne, määrä ja arvio kehityksestä Ikääntyvien erityistarpeet Vuokratyövoiman käytön periaatteet 16 Harkittaessa sopimusta ilmoitus henkilöstön edustajille työvoiman määrästä, työtehtävistä, sopimusajasta jne. Henkilöstön edustajilla tietyin edellytyksin oikeus vaatia yhteistoimintaneuvottelujen käymistä

17 4 luku: jatkuu Sisäinen tiedottaminen Periaatteet ja käytännöt Muiden lakien edellyttämät suunnitelmat Tasa-arvosuunnitelma Huumausainetestaus Tekninen valvonta Sähköpostin ja tietoverkon käytön periaatteet ja tietojen käsittely Henkilöstörahasto 17

18 5 luku: Sopiminen ja henkilöstön päätökset Neuvottelualoite ja käsiteltävät asiat Aloite työnantajalta tai henkilöstöltä Yhteistoimintakoulutus Työsäännöt ja aloitetoiminta Sosiaalitilat ja työpaikkaruokailu Virkistystoimintaan liittyvien avustusten jakoperusteet Neuvottelut ja sopiminen 18 Neuvottelukutsun antaa työnantaja Tarpeelliset tiedot henkilöstöryhmien edustajille Sopimuksen voimassaoloaika ja irtisanomisaika (6 kk ellei muuta sovittu) Sopimus sitoo työnantajaa ja niitä työntekijöitä joiden henkilöstöryhmän edustaja on tehnyt sopimuksen Työnantaja tiedotettava sopimuksesta ja sen sisällöstä

19 6 luku: Yritystoiminnan muutoksista aiheutuvat henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt Soveltamisala Yritystoiminnan lopettaminen, siirto toiselle paikkakunnalle, toiminnan laajentaminen tai supistaminen Kone- ja laitehankinnat Tuotevalikoiman muutokset Muut vastaavat muutokset Työn järjestely Ulkopuolisen työvoiman käyttö Huom. Jos yllä mainittujen muutosten arvioidaan johtavan työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen, noudatetaan 8 luvun säädöksiä! 19

20 6 luku: jatkuu Käsiteltävät asiat Työntekijöiden asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä, työmenetelmissä, töiden ja työtilojen järjestelyissä, siirrot toisiin tehtäviin, säännöllisen työajan järjestelyt Jollei työehtosopimuksesta muuta johdu Jos muutos vaikuttaa vain muutamaan henkilöön, käydään neuvottelut kunkin kanssa erikseen Työnantajan aloite neuvotteluista niin ajoissa kuin mahdollista Myös henkilöstöryhmän edustajalla oikeus pyytää neuvottelujen aloittamista 20

21 6 luku: jatkuu Neuvotteluvelvoitteen täyttyminen On menetelty neuvottelun, aloitteen ja annettavien tietojen suhteen lain mukaan Asiat on käsitelty yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi Ei määräaikaa neuvottelujen kestolle Työnantajan tiedotettava Neuvottelujen tulos Tekemänsä päätös Toteuttamisen ajankohta 21

22 7 luku: Yhteistoimintamenettely liikkeen luovutuksen yhteydessä Velvoite koskee sekä liikkeen luovuttajaa että luovutuksensaajaa Koskee myös yritysten sulautumista ja jakautumista Tiedottaminen Luovutuksen ajankohta Luovutuksen syyt Työntekijöille aiheutuvat seuraukset sekä työntekijöitä koskevat toimenpiteet Luovutuksensaaja varaa henkilöstöryhmien edustajille tilaisuuden kysellä Huom. Jos liikkeen luovutuksesta aiheutuu henkilöstövaikutuksia, neuvotellaan 22 niistä 6 luvun tai 8 luvun mukaan.

23 8 luku: Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä Soveltamisala Työnantajan harkitessa toimenpiteitä, jotka voivat johtaa yhden tai useamman työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla Ei sovelleta konkurssissa ja selvitystilassa Neuvotteluesitys Kirjallinen neuvotteluesitys viimeistään 5 pv ennen neuvottelujen aloittamista Huom. Tarkista työehtosopimuksesi asiakohta. Esim. teknologiateollisuudessa 5 pv:n sääntöä ei ole. Esityksessä neuvottelujen alkamisaika ja paikka Ehdotus neuvotteluissa käsiteltävistä asioista 23

24 8 luku: jatkuu Annettavat tiedot Neuvotteluesityksen liitteenä Aiottujen toimenpiteiden perusteet Alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten määrästä Selvitys periaatteista, joiden mukaan toimenpiteiden kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät Arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset ja lomautukset pannaan toimeen Ilmoitus TE-toimistolle Neuvotteluesitys ja liitetiedot kirjallisesti viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa 24

25 8 luku: jatkuu Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi, kun irtisanotaan vähintään 10 Neuvotteluvelvoitteen sisältö Yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi Toimenpiteiden perusteista ja vaikutuksista, vaihtoehdoista, seurausten lieventämisestä Neuvotteluvelvoitteen täyttyminen 6 vkoa, kun toimenpiteet kohdistuvat vähintään 10 työntekijään taikka lomautukset yli 90 pv 14 pv, kun toimenpiteet kohdistuvat alle 10 työntekijään taikka lomautukset enintään 90 pv 14 pv, kun yrityksessä henkilöstöä pv, kun yritys saneerausmenettelyssä Mahdollisuus sopia toisin neuvottelujen aikana 25

26 8 luku: jatkuu Työnantajan selvitys Neuvottelujen päättymisen jälkeen kohtuullisen ajan kuluessa Henkilöstöryhmien edustajille Selvitys yt-neuvottelujen perusteella harkittavista päätöksistä Esim. määrät henkilöstöryhmittäin, lomautusten kestot, toimenpiteiden aikataulut 26

27 9 luku: Erinäiset säädökset Yhteistoimintaneuvottelujen kirjaaminen Pöytäkirjat työnantajan vastuulla Käytävä ilmi neuvottelujen ajankohdat, osallistuneet, neuvottelujen tulokset, eriävät kannanotot Salassapitovelvollisuus 27 Osapuolten pidettävä salassa ytmenettelyn yhteydessä saadut tiedot, kuten liike- ja ammattisalaisuus, taloudellinen tila, yritysturvallisuus, yksittäisen henkilön tiedot Työnantajan ilmoitettava mitkä tiedot salassapidon alaisia

28 9 luku: jatkuu Vapautus työstä Henkilöstöryhmien edustajilla oikeus saada riittävästi vapautusta työstään yhteistoimintaan liittyvien tehtäviensä hoitamiseen Mahdollinen ansionmenetys korvattava Hyvitys Tuomioistuimen määräyksestä työnantajan maksettava hyvitys, mikäli vähentänyt työvoimaa noudattamatta yhteistoimintalakia Voidaan tuomita vaikka perusteet työvoiman vähentämiselle olisivat lainmukaiset Enimmäismäärä euroa Valvonta 28 Lain noudattamista valvovat ammattiliitot, työnantajaliitot, yhteistoiminta-asiamies ja työsuojeluviranomainen

29 YT-lain neuvotteluvelvoitteen piirissä olevat asiat (Sinisellä merkityt eivät koske hlöä työllistäviä yrityksiä) * Yrityksen yleiset suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet: - Työhönotossa noudatettavat periaatteet ja käytännöt - Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet - Vuokratyövoiman käytön periaatteet, ilmoitukset ja jatkettu neuvottelumenettely - Sisäisen tiedotustoiminnan periaatteet ja käytännöt - Muuhun lainsäädäntöön perustuvat suunnitelmat ja periaatteet: tasa-arvosuunnitelma, kun se on tarkoitus ottaa henkilöstösuunnitelman osaksi työtehtävät, joihin liittyy huumetestausta työntekijöihin kohdistuva kameravalvonta, kulunvalvonta ja muu tekninen valvonta sähköpostin ja tietoverkon käytön periaatteet sekä eräät henkilöstörahastojen perustamiseen ja hallinnointiin liittyvät kysymykset. * Yritystoiminnan muutoksista aiheutuvat henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt * Liikkeen luovutus * Työvoiman käytön vähentäminen (huom. neuvotteluaika työllistävät aina 14 vrk) * Sopiminen ja henkilöstön päätökset: yhteistoimintakoulutuksen määrä, sisältö ja koulutuksen kohdentaminen henkilöstöryhmittäin yrityksen työsäännöt ja aloitetoiminnan säännöt työsuhdeasuntojen jakamisessa noudatettavat periaatteet, osuuksien määrittäminen henkilöstöryhmittäin ja asuntojen jakaminen työpaikan sosiaalitilojen suunnittelu ja käyttö sekä lasten päivähoidon ja työpaikkaruokailun järjestäminen työnantajan henkilöstön harrastus-, virkistys- ja lomatoimintaa varten osoittamien avustusten yleiset jakoperusteet

30 YHTEENVETO 30

31 Muista edes nämä Tarkista aina yhteistoimintaan liittyvä asia sekä yhteistoimintalaista että toimialasi työehtosopimuksesta! Noudata tarkasti prosessia työvoiman vähentämistilanteessa! Älä epäröi kysyä neuvoa! 31

32 Kiitos!

YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ

YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ 13.4.2017 Oulun yliopisto Human resources management Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry Teknolgiateollisuus ry Työnantajaliitto Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ

YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ YHTEISTOIMINTA YRITYKSISSÄ 13.4.2017 Oulun yliopisto Human resources management Aluepäällikkö Tuula Sivonen Teknologiateollisuus ry Teknolgiateollisuus ry Työnantajaliitto Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta

Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Yhteistoimintamenettelystä Ja muutosten hallinnasta Asianajaja Teppo Laine 13.05.2014 ASIANAJOTOIMISTO LEGISTUM OY LIIKEJURIDIIKAN ASIANTUNTIJA www.legistum.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä YHTEISTOIMINTALAKI

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13. Johdanto. Soveltamisala SISÄLLYS Esipuhe 11 1 Johdanto 2 Soveltamisala 3 Yhteistoiminnan Lyhenteet 13 15 1.1 Vuoden 1978 yhteistoimintalaki....................... 15 1.2 Uusi yhteistoimintalaki...............................

Lisätiedot

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015

Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 Yhteistoimintalaki Markus Äimälä Mika Kärkkäinen Yhteistoimintalaki Talentum Helsinki 2015 3., uudistettu painos 2015 Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen ja Talentum Media Oy Taitto: Marja-Leena Saari ISBN

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334

Yhteistoimintalaki. Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Yhteistoimintalaki Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 2007/334 Aalto-yliopisto Juhani Kauhanen juhani.kauhanen@aalto.fi Tarkoitus Edistää yrityksen ja henkilöstön vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle Yhteistoimintalain ja konserniyhteistyön keskeinen sisältö Johdanto... 13

Sisällys. Lukijalle Yhteistoimintalain ja konserniyhteistyön keskeinen sisältö Johdanto... 13 Sisällys Lukijalle........................................................ 11 Yhteistoimintalain ja konserniyhteistyön keskeinen sisältö..... 13 1. Johdanto..................................................

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Neuvotteluesitys (45 ) - Harkitaan irtisanomista, lomauttamista

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yritystoiminnan muutokset Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstövaikutukset ja töiden järjestelyt (32 ) Yt-neuvottelut,

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula YT-asiat käytännössä Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän tulee tietää, tää kun työvoiman tarve muuttuu AA Katriina Vierula Ai Asianajotoimisto i i Pl Peltonen LMR Oy 24.11.2015 YTL soveltamisala 1

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (11)

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (11) ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK MUISTIO 1 (11) YHTEISTOIMINTALAIN KOKONAISUUDISTUS 1 Soveltamisala Uusi yhteistoimintalaki (334/2007, HE 254/2006) tulee voimaan 1.7.2007. Lakia aletaan soveltaa 20-29 työntekijän

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari

YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Helena Lamponen YHTEISTOIMINTALAKI kommentaari Alma Talent 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja Helena Lamponen Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2937-8 ISBN 978-952-14-2938-5

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Yrityksen suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Seuraamukset ja pakkokeinot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Hyvitys (62 ) - Työnantaja irtisanoo, lomauttaa, osa-aikaistaa

Lisätiedot

TUTKINTAPYYNTÖ PUOLUSTUSVOIMIEN YHTEISTOIMINTAMENETTELYN LAILLISUUDESTA KOSKI EN PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN KÄSITTELYÄ

TUTKINTAPYYNTÖ PUOLUSTUSVOIMIEN YHTEISTOIMINTAMENETTELYN LAILLISUUDESTA KOSKI EN PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSEN KÄSITTELYÄ 1 Nimi: Petteri Leino Osoite: Aliupseeriliitto ry, Ratamestarinkatu 11 A, 7.krs, 00520 Hki Puhelin: 040 7354 987 sähköposti: petteri.leino@aliupseeriliitto.fi Helsingin poliisilaitos Pasilanraitio 11 PL

Lisätiedot

1 KJY:n VES-työryhmä LUONNOS

1 KJY:n VES-työryhmä LUONNOS 1 KJY:n VES-työryhmä LUONNOS Henkilöstösuunnittelija Marjatta Kivelä, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Henkilöstöpäällikkö Kristiina Leso, Etelä-Savon Koulutus Oy MUISTILISTA OPPILAITOSTEN YHDISTYESSÄ Liittyvä

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen. YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön

Paikallinen sopiminen. YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön Paikallinen sopiminen YTN YRY-PÄIVÄT 16.4.2010 OTL, VT Esa Schön Mitä paikallinen sopiminen on? Lakiin tai työehtosopimukseen (tes) perustuvaa sopimista työsuhteiden ehdoista yms. työsuhteeseen liittyvistä

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE 1 (3) YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE OSA-AIKAISTETUN TYÖNTEKIJÄN OI- KEUDESTA YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISEEN HYVITYKSEEN NEUVOTTELU- MENETTELYN LAIMINLYÖNTITILANTEESSA XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Yhteis- toimintalaki käytännössä. Harri Hietala Keijo Kaivanto

Yhteis- toimintalaki käytännössä. Harri Hietala Keijo Kaivanto Yhteis- toimintalaki käytännössä Harri Hietala Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2012 Talentum Media Oy ja tekijät 2., uudistettu painos Taitto: Notepad, www.notepad.fi Kansi: Lauri Karmila ISBN 978-952-14-1888-4

Lisätiedot

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku

Tehy ry / Okkeri päivitetty LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku Tehy ry / Okkeri päivitetty 21.1.2016 LAKI YHTEISTOIMINNASTA YRITYKSISSÄ Yhteistoimintamenettely työvoiman käyttöä vähennettäessä, 8 luku TYÖSOPIMUSLAKI Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet,

Lisätiedot

Työn vähenemisen on oltava olennaista ja pysyvää (vähintään 90 päivää kestävää).

Työn vähenemisen on oltava olennaista ja pysyvää (vähintään 90 päivää kestävää). TTu/JV/3-2016 Henkilöstön irtisanominen ja lomauttaminen taloudellisilla, tuotannollisilla ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvilla perusteilla teknologiateollisuudessa Sisällysluettelo

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa

Lisätiedot

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi

Muutosturva. Hannele Liesegang. hannele.liesegang@tem.fi Muutosturva Hannele Liesegang hannele.liesegang@tem.fi Laki yhteistoiminnasta yrityksissä Ilmoitus työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään yt-neuvottelujen alkaessa: neuvotteluesitys (8 luku 48 ) Viipymättä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 23.9.2013 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tavoitteena 2,4

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT

IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT IRTISANOMISET JA LOMAUTTAMISET SEKÄ NIITÄ EDELTÄVÄT YT- NEUVOTTELUT Tampere 10.2.2009 Timo Voutilainen IRTISANOMISSUOJA Yleissäännös: Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen

Lisätiedot

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä 1 (5) IRTISANOMISSUOJASOPIMUS 2002 (TT-STTK) I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista toimihenkilöstä johtuvasta tai hänen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Aalto-yliopisto, AA Katriina Vierula 2016 www.dlapiper.com 2015 0 YTL soveltamisala 1 luku pääsääntö: säännöllisesti 20 työsuhteista työntekijää (2.1. ) raja lasketaan työnantajakohtaisesti

Lisätiedot

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla

Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla 1 Opas vähentämisneuvotteluihin yksityisellä sektorilla Yhteistoimintalaista Tässä yhteistoimintaneuvotteluita koskevassa oppaassa on tarkoitus antaa ohjeita niin luottamusmiesten kuin jäsentenkin näkökulmasta

Lisätiedot

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa

Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa Yhteistoiminta Helsingin yliopistossa 13.2.2012 Henkilöstö- ja lakiasiat Jaana Sirkiä 13.2.2012 1 Helsingin yliopiston yhteistoimintasopimus Yhteistoiminnan tavoitteena on edistää ja tiivistää työnantajan

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 455. Laki. eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 455. Laki. eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 455 462 SISÄLLYS N:o Sivu 455 Laki eräiden pitkäaikaisesti työttöminä olleiden henkilöiden eläketuesta annetun lain 1 ja 21

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA TYÖMINISTERIÖN ALAI- SISSA PAKOLAISTEN JA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VAS- TAANOTTOKESKUKSISSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA TYÖMINISTERIÖN ALAI- SISSA PAKOLAISTEN JA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VAS- TAANOTTOKESKUKSISSA SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA TYÖMINISTERIÖN ALAI- SISSA PAKOLAISTEN JA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VAS- TAANOTTOKESKUKSISSA Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain (651/88) 15 :n, työsuojelun

Lisätiedot

AB50A0050 TYÖOIKEUS. Päivitys lakimonisteeseen: Laki yhteistoiminnasta yrityksissä

AB50A0050 TYÖOIKEUS. Päivitys lakimonisteeseen: Laki yhteistoiminnasta yrityksissä AB50A0050 TYÖOIKEUS Päivitys lakimonisteeseen: Laki yhteistoiminnasta yrityksissä tysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetussa laissa (1233/ 2006). Työntekijöille tiedottamisesta

Lisätiedot

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista?

Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? Henkilöstö: Mitä minulle tapahtuu? Työnantaja: Miten toimia, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitteet toteutuvat ja menettely on lakien ja sopimusten mukaista? 1 2.12.2010 Keskeinen säännöstö

Lisätiedot

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry

Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä. Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta toimenpiteet yrityksissä Paavo Mattila Talonrakennusteollisuus ry Sähköinen kulunvalvonta ja YT-laki YT-laki edellyttää sähköisen kulunvalvonnan käsittelemistä YTneuvotteluissa

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä ohjetta yhteistoiminnasta yrityksissä annetun

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ 1 (8) 5.1.2012 YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Yhteistoiminta-asiamiehelle tehdyn pyynnön keskeinen

Lisätiedot

Yrityksessä, jossa on säännöllisesti vähemmän kuin 20 työntekijää, noudatetaan työsopimuslain (55/2001) 9 luvun 2 ja 3 :n säännöksiä.

Yrityksessä, jossa on säännöllisesti vähemmän kuin 20 työntekijää, noudatetaan työsopimuslain (55/2001) 9 luvun 2 ja 3 :n säännöksiä. 1 of 17 21/03/2011 12:20 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2007» 30.3.2007/334 30.3.2007/334 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki yhteistoiminnasta

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä /334

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä /334 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 (lähde: Finnlex säädöstietopankki) Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tällä lailla edistetään yrityksen

Lisätiedot

Paikallinen sopimus ulkopuolisen työvoiman käytöstä

Paikallinen sopimus ulkopuolisen työvoiman käytöstä Paikallinen sopimus ulkopuolisen työvoiman käytöstä Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 22.12.2006/1233 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä

Lisätiedot

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä / luku Yleiset säännökset. 2 luku Yhteistoiminnan osapuolet

Laki yhteistoiminnasta yrityksissä / luku Yleiset säännökset. 2 luku Yhteistoiminnan osapuolet Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta osoitteesta www.edilex.fi/saadokset/lainsaadanto/20070334. Vastuunrajoitus ja tulosteen käyttö Edilexin

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen

Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen Yhteistoimintalaki ja työsuhteen päättäminen Keskiviikko 27.1.2010 klo 9.00-16.00 (aamukahvi klo 8.45 alkaen) Usein unohtuu, että yhteistoiminta yrityksissä on muutakin kuin työsuhteiden päättämistä. Lain

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 334. Laki. yhteistoiminnasta yrityksissä. Annettu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 334. Laki. yhteistoiminnasta yrityksissä. Annettu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 334 347 SISÄLLYS N:o Sivu 334 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä... 1039 335 Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa

Lisätiedot

Alkusanat. Helsingissä

Alkusanat. Helsingissä MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011. Työoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011. Työoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Oikeustieteet Tarmo Miettinen kl-2011 Työoikeuden opintojakson kuvioita TYÖOIKEUDELLISTA KIRJALLISUUTTA - Bruun von Koskull: Työoikeuden perusteet. Talentum 2004 (208 s.). - Hietala

Lisätiedot

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ?

MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? MITÄ MUISTETTAVAA TYÖVOIMAA VÄHENNETTÄESSÄ? Katja Leppänen EK TYÖVOIMAN SOPEUTTAMISKEINOT - PERUSTEENA YRITYKSEN TUOTANTO / TALOUS 1. Irtisanominen työ vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi (ns. kollektiiviperuste)

Lisätiedot

Lomauttaminen? Irtisanominen?

Lomauttaminen? Irtisanominen? Lomauttaminen? Irtisanominen? Minäkö? Millä perusteella? Miten siitä selviää? Mitä sen jälkeen? Luottamusmiesseminaari, Kirkon alat ry, 11.- 12.5.2016 1 Lomautuksen perusteet Esityksen sisällöstä Menettelytavat

Lisätiedot

Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä.

Työsopimus kannattaa aina tehdä huolella ja tarvittaessa tarkistuttaa sen sisältö YTYn työsuhdelakimiehillä. Työsopimus Työsopimus on sopimus, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työtä työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Työ voi olla kokoaikaista tai osaaikaista,

Lisätiedot

Pieni yleisohjeistus yt-neuvotteluihin, lomautukseen, irtisanomiseen ja työttömyysturvaan

Pieni yleisohjeistus yt-neuvotteluihin, lomautukseen, irtisanomiseen ja työttömyysturvaan Pieni yleisohjeistus yt-neuvotteluihin, lomautukseen, irtisanomiseen ja työttömyysturvaan YTN tukee kaikin tavoin jäseniään neuvottelujen aikana. Mikäli siis joudut työvoiman vähennystä koskevaan neuvotteluun,

Lisätiedot

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät. Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät. Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013 Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävät Yhteistoiminta uhka vai mahdollisuus 18.3.2013 Helena Lamponen Yhteistoiminta-asiamies Laki yhteistoiminta-asiamiehestä 30.3.2010/216, voimaan 1.7.2010 Yhteistoimintalaki

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YHTEISTOIMINTASOPIMUS Sisällysluettelo YHTEISTOIMINTASOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO... 1 SISÄLLYSLUETTELO... 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS... 3 1 YHTEISTOIMINTA KANSANELÄKELAITOKSESSA... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS JA

Lisätiedot

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT

Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Mauri Saarinen TYÖSUHTEEN PELISÄÄNNÖT Talentum Helsinki 2011 6., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja Mauri Saarinen Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1440-4 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Yhteistoimintaopas. yhteistoiminta. luottamusmiestoiminta. työturvallisuus ja työsuojeluyhteistyö. työhyvinvointi. tasa-arvo työelämässä

Yhteistoimintaopas. yhteistoiminta. luottamusmiestoiminta. työturvallisuus ja työsuojeluyhteistyö. työhyvinvointi. tasa-arvo työelämässä Yhteistoimintaopas yhteistoiminta luottamusmiestoiminta työturvallisuus ja työsuojeluyhteistyö työhyvinvointi tasa-arvo työelämässä koulutusyhteistyö yksityisyyden suoja työelämässä liite: päihdesuositus

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Teknologiateollisuuden, SKOLin ja YTN:n välisen Suunnittelu- ja konsulttialan

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSESSA JA ALUEELLISISSA YM PÄRISTÖKESKUKSISSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSESSA JA ALUEELLISISSA YM PÄRISTÖKESKUKSISSA SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSESSA JA ALUEELLISISSA YM PÄRISTÖKESKUKSISSA Ympäristöministeriö ja allekirjoittaneet järjestöt ovat yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla Martti Kairinen Turun yliopisto Tutkimus paikallisesta sopimisesta Turun yliopiston työoikeuden oppiaineessa on tehty useita selvityksiä

Lisätiedot

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta

Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta 1 (17) 22.11.2012 Pikaopas irtisanomis- ja lomautustilanteiden varalta Tarkistuslista Mieti mm. seuraavia asioita, kun työpaikallasi lomautetaan tai irtisanotaan työntekijöitä: Määräaikaiset työsopimukset

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000

KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Yhteistoimintalain mukainen henkilöstöja koulutussuunnitelma

Yhteistoimintalain mukainen henkilöstöja koulutussuunnitelma Yhteistoimintalain mukainen henkilöstöja koulutussuunnitelma henkilöstöedustajan vaikutusmahdollisuudet Henkilöstöjohtaminen Harjoitustyö Laatija: Saara Aikio Ohjaajat: Harri Virolainen Maija Linnavuori-Yrjönsalo

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tarmo Miettinen kl-2015 Virkamiesoikeuden opintojakson kuvioita VIRKASUHDE PALVELUSSUHTEENA JA OIKEUSSUHTEENA Virkasuhde julkisoikeudellisena suhteena Virkasuhde palvelussuhteena KUNTA

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

Palvelutyönantajat ry/erja Nuottimäki Eteläranta 10 00130 Helsinki Puh. 09-17 2831 e-mail: erja.nuottimaki@palvelutyonantajat.fi

Palvelutyönantajat ry/erja Nuottimäki Eteläranta 10 00130 Helsinki Puh. 09-17 2831 e-mail: erja.nuottimaki@palvelutyonantajat.fi Keskusjärjestösopimus Yhteistoimintasopimus PT-SAK Keskusjärjestösopimuksen nimi ruotsiksi Keskusjärjestösopimuksen työnantajapuolen nimi Palvelutyönantajat ry Työnantajajärjestön nimi ruotsiksi Servicearbetsgivarna

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutussuunnitelmat 2014

Henkilöstö ja koulutussuunnitelmat 2014 Henkilöstö ja koulutussuunnitelmat 2014 Osaamisen kehittämistä koskevien uusien lakiesitysten mukaisesti vuoden 2014 alusta lukien työnantaja voisi saada taloudellista tukea työntekijöidensä koulutukseen.

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT 1 Sopimuksen soveltamisala Sopimuksen perusteella määräytyvät henkilöstön asema ja työehdot

Lisätiedot

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS

MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ESITYS 25.6.2008 Sakari Aalto 2 MONIKANAVAJAKELUA KOSKEVA OLETTAMASÄÄNNÖSEHDOTUS - MONIKANAVAJAKELUA

Lisätiedot

1 ALUKSI 2 YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMINEN

1 ALUKSI 2 YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMINEN SISÄLTÖ 1 Aluksi... 1 2 Yhteistoimintalain soveltaminen... 1 3 Yhteistoimintaneuvotteluiden osapuolet... 2 4 Liikkeen luovutus... 3 5 Yhteistoiminta liikkeenluovutustilanteissa... 3 6 Työvoiman vähentäminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta /2011 Laki

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta /2011 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2011 620/2011 Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi

yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi HENKILÖSTÖN EDUSTUS YRITYSTEN HALLINNOSSA hallintoedustajalaki, 725/1990 Tarkoitus (1 ): yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

13.12.2004 TARKVES YTSOP, Neuvottelutulos 23.5.2013 1 (10) VIRASTOKOHTAINEN SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA RAJAVARTIOLAITOKSESSA

13.12.2004 TARKVES YTSOP, Neuvottelutulos 23.5.2013 1 (10) VIRASTOKOHTAINEN SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA RAJAVARTIOLAITOKSESSA 13.12.2004 TARKVES YTSOP, Neuvottelutulos 23.5.2013 1 (10) VIRASTOKOHTAINEN SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA RAJAVARTIOLAITOKSESSA SOPIJAPUOLET: a) Rajavartiolaitoksen esikunta; ja b) Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN ASEMA YRITYSJÄRJESTELYISSÄ. Juhani Ekuri Asianajaja, varatuomari

TYÖNTEKIJÖIDEN ASEMA YRITYSJÄRJESTELYISSÄ. Juhani Ekuri Asianajaja, varatuomari TYÖNTEKIJÖIDEN ASEMA YRITYSJÄRJESTELYISSÄ Juhani Ekuri Asianajaja, varatuomari Esityksen rakenne Mikä on liikkeen luovutus Liikkeen luovutuksen työoikeudelliset vaikutukset ja niihin varautuminen Työn

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen.

Osapuolet toteavat, että uusi työehtosopimus korvaa 1.2.2017 lukien osapuolten kesken ajalle 1.3.2014-31.1.2017 allekirjoitetun työehtosopimuksen. NEUVOTTELUTULOS VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISEKSI TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSEN MUKAISESTI 1.2.2017-31.1.2018 1. Keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus ja

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle... 11. Vuonna 2013 voimaan tulleita ja vuonna 2014 voimaan tulevia säädösmuutoksia... 15

Sisällys. Lukijalle... 11. Vuonna 2013 voimaan tulleita ja vuonna 2014 voimaan tulevia säädösmuutoksia... 15 Lukijalle................................................... 11 Vuonna 2013 voimaan tulleita ja vuonna 2014 voimaan tulevia säädösmuutoksia........................ 15 1. Työsuhteen ehtojen lähteet................................

Lisätiedot

Yhteistoimintalaki. Neuvotteluja yhteistoiminnan hengessä

Yhteistoimintalaki. Neuvotteluja yhteistoiminnan hengessä Yhteistoimintalaki Neuvotteluja yhteistoiminnan hengessä Sisällys Johdanto... 3 1 Luku: Yleiset säännökset... 4 2 Luku: Yhteistoiminnan osapuolet... 7 3 Luku: Henkilöstöryhmien edustajille annettavat tiedot...

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 449. Laki. työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa. Annettu Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 449. Laki. työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa. Annettu Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 449 458 SISÄLLYS N:o Sivu 449 työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa... 1419 450 kunnallisesta viranhaltijasta

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta

Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta 1 (27) 22.11.2012 Teknologiateollisuuden irtisanomissuojasopimuksen rakenteesta Irtisanomissuojasopimus on jaettu mahdollisimman suuren johdonmukaisuuden saavuttamiseksi neljään lukuun, joista ensimmäiseen

Lisätiedot

Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa

Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa Kouvolan kaupunki 1 (10) Työnantajan ja henkilöstön välisen yhteistoiminnan periaatteet Kouvolan kaupungissa 1. Yhteistoiminta Kouvolan kaupungissa työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistoiminta toteutetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIEHEN ASEMA JA OIKEUDET

LUOTTAMUSMIEHEN ASEMA JA OIKEUDET LUOTTAMUSMIEHEN ASEMA JA OIKEUDET 6. Työntekijän työsuhteen 1. Työntekijän työsuhteen päättyminen alkaminen 5. Yrityksen taloudellinen tilanne 2. Suunnitelmat ja ohjelmat sekä yrityksen y periaatteet ja

Lisätiedot

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Neuvottelutulos 31.5.2016 klo 8.00 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSELLA Allekirjoittaneet liitot uudistavat työehtosopimuksensa

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ

MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ MUUTOS-MAHDOLLISUUS-POLKUJEN SISÄLTÖ 1. URAPOLUT 1.1 OSAAMISEN LAAJENTAMISEN URAPOLKU: TEHTÄVÄKIERTO 1.2 SISÄISEEN TEHTÄVÄKIERTOON HAKEUTUMINEN 1.3 TEHTÄVÄKIERTOPROSESSI OMAN ORGANISAATION SISÄLLÄ 1.4

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13

SISÄLLYS. Lyhenteet 11. Esipuhe 13 SISÄLLYS Lyhenteet 11 1 2 Työnantajan Esipuhe 13 tekeminen 15 1.1 Työsopimuslain soveltamisala.......................... 15 1.1.1 Soveltamisalan yleismääritelmä................ 15 1.1.2 Työsuhteen tunnusmerkit.....................

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia 31.5.2016 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia Suomen Yrittäjät hylkäsi paikallista sopivan kompromissiesityksen. Esityksen hyväksyminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1233/2013 Laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot