KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari
|
|
- Marika Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari
2 Mitä kulttuuriset muutokset ovat? Arkielämä reagoi hallintoon ja päinvastoin, ja hallinnon muodit ja mallit ovat osa kulttuuria Kulttuuri yllättää yhteiskuntakonetta säätävän hallintoihmisen Pitkäkestoisia prosesseja Kulttuuriset muutokset ovat ylirajaisia modernin maailman prosesseja
3 Asiakkuuden muutos 1980-luvun puolivälin kulttuuris-poliittinen käänne suunnittelutaloudesta kilpailutalouteen Kansalaisaktiivisuuden ja ruohonjuuritason organisoitumisen korostaminen, taustalla esimerkiksi Puolan solidaarisuusliike Kansalaisesta kuluttajaksi yksityistämisaallon seurauksena Valtion kaikkivaltaisuuden heikentyminen esimerkiksi alkoholipolitiikassa ja viestintäpolitiikassa
4 Asiakkuuden muutos Asiantuntijuuden haastaminen Koulutettu väestö Tiedonsaannin vallankumous ja vallankäytön haasteet (Moises Naim: The End of Power) Kumppanuuden retoriikka asiakastyön ammattilaisten ja asiakkaiden kohtaamisissa Aktiivisuuden institutionalisointi Kansalaisten kuuleminen suunnitteluprosesseissa
5 VAATIMINEN KUMPPANUUS PALVELUIDEN KÄYTTÖ OSALLISUUS ALAMAISUUS VETÄYTYMINEN ULKOPUOLISUUS IRTISANOUTUMINEN (Heli Valokivi: Kansalainen asiakkaana. Tampere 2008)
6 Alkoholikulttuurien sekoittuminen Vuosikymmenien ajan viina-, olut- ja viinimaiden juomiskulttuurit ovat sekoittuneet Viinimaissa alkoholin kokonaiskulutus on jo pitkään laskenut, kun viinin käyttö arkiaterioilla on vähentynyt Rinnalle tullut myös humalajuominen Viinakulttuureissa kuten Pohjoismaissa kokonaiskulutus on kasvanut, kun humalakeskeisen juhlajuomisen rinnalle on tullut arkisempi viinin tai oluen käyttö
7 Alkoholikulttuurien sekoittuminen Seuraukset: Suomalaisten alkoholin vuosikulutus on pitkään kasvanut Viime vuosina vuosikulutus on kääntynyt laskuun Terveyshaitat perinteisten sosiaalisten haittojen rinnalle Toisaalta juomatavat ovat luokkasidonnaisia Keskiluokan kontrolloitu juominen, työväestön ulkoistettu itsekontrolli Työelämän keskiluokkaistuminen yrittäjyyspohjaiseksi
8 Korkeakulttuurin suosion lasku Richard Peterson: kaikkiruokaisuus Taustalla on rockin tulo nuorisomusiikiksi 1950-luvulta lähtien Aikuisrock
9 Korkeakulttuurin suosion lasku Musiikki- ja yleisemmi taidemaku on edelleen luokkasidonnainen ilmiö Nyt vain kaikkiruokaisuus ennustaa korkeakulttuurista makua paremmin henkilön koulutustaustan Jazz on kaikkein elitistisin musiikinlaji Toisaalta näyttää siltä, että klassinen musiikki on menettämässä suosiotaan; sen yleisö on entistä vanhempaa
10 Eri tyyppisissä konserteissa käyminen 1981, 1991 ja 2002, % Klassinen musiikki Pop- tai rock Lähde: Tilastokeskus
11 Elävissä kulttuuritilaisuuksissa käyminen 12 kk:n aikana sukupuolen ja iän mukaan Laajempi määritelmä: teatteri, konsertit, ooppera, tanssiesitykset, elokuvat ja kulttuuritapahtumat Suppeampi määritelmä: pois lukien elokuvat ja kulttuuritapahtumat 100 % Laajempi Suppeampi Kaikki Miehet Naiset
12 Maaseudun muutos Tilakoko kasvanut radikaalisti; 1990-luvulla katosi vielä puolet maatalouden työpaikoista Erityisesti 1960-luvun loppupuolelta alkoi voimakas maaltapako Koko maaseutuväestöstä toimii maataloudessa alle 10 prosenttia; suuri valtaosa käy siis muualla töissä
13 Taulukko 1: Maaseutupoliittisen puheen esiintyminen maaseudusta puhuttaessa (%) Lähde: Pertti Alasuutari: Mielikuvien muutos ja pysyvyys: Maaseutukäsite suomalaislehdissä luvulla. Maaseudun uusi aika 19(1), 2011,
14 Maaseudun mielikuvat Mielikuvia leimaa kuitenkin käsitys eri historian aikaa elävistä, hitaista alkusuomalaisista, jotka ovat eläneet synnyinseuduillaan aikojen alusta
15 Järvenpää-Summasen novellien mentaalinen tila on maaseudulla, vaikka elämä on heittänyt ihmiset kaupunkiin. Taustalla henkivät Marja-Liisa Vartio, Orvokki Autio ja miksei Eeva Joenpeltokin. Periaatteessa suurin osa kokoelman novelleista olisi voitu kirjoittaa ennen 2000-lukua. (HS Kulttuuri , Helena Ruuska: Tytär tahtoo mitä äiti toivoo) Valokuvaaja-monitaiteilija Rax Rinnekankaan ja säveltäjä-muusikko Maria Kalaniemen yhteisteos hyödyntää monikielistä sanaleikkiä: Finlandia - Fin-landia - Viimeinen maa. "Viimeisellä maalla" he tarkoittavat niitä alkuperäisiä suomalaisia, jotka yhä asuvat juurillaan, maaseudulla. Kirja ja musiikki ylistävätkin maaseutua, josta kaikki olemme viime kädessä tulleet ja jonne me kaikki viime kädessä haluamme palata, vähintään kesäksi. (HS Kulttuuri , Heikki Hellman: Kalaniemi Maria, Hako Pekka: Finlandia)
16 Johtopäätöksiä Kulttuuriset muutokset Suomessa ovat olleet osa kansainvälisiä muoteja ja kehityslinjoja Kansalaiset ovat fiksuja, aktiivisia ja hyvin koulutettuja heitä ei kannata yrittää kohdella alamaisina perinteisellä virkamieslogiikalla Etäisyydet ja asuinpaikka ovat merkityksettömiä siksi vanhat mielikuvat tulisi hylätä ja tukea huippuosaamista myös muualla kuin suur-helsingin alueella
Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä Vapaa-ajan muutokset 1981-2002 Keskeisiä tuloksia
Yksilöllisiä valintoja, kulttuurien pysyvyyttä Vapaa-ajan muutokset 1981- Keskeisiä tuloksia Mirja Liikkanen Kirjan toimittajat: Mirja Liikkanen, Riitta Hanifi, Ulla Hannula Kirjan kirjoittajat: Päivi
LisätiedotHumalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057
Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä
LisätiedotSuomi Juo Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968-2008. Erikoistutkija Pia Mäkelä Alkoholi ja huumeet yksikkö, THL
Suomi Juo Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968-2008 Erikoistutkija Pia Mäkelä Alkoholi ja huumeet yksikkö, THL Suomi juo ; Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.) Perusteos
LisätiedotSuomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL
Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL Suomi juo ; Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.) THL 2010 Perusteos alan
LisätiedotHelsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella
Helsingin mallin vaikuttavuustutkimus pilottikaudella 2016 2018 5.1.2019 Tutkimukseen osallistuminen Tutkimukseen osallistuneet (prosenttia) Ei vastannut puhelimeen (n=1513) 49,2 Vastasi, ei osallistunut
LisätiedotEroavatko ammattiryhmät toisistaan ja kannattaako päihdetyössä keskittyä riskikäyttäjiin?
Tiedosta hyvinvointia 1 Eroavatko ammattiryhmät toisistaan ja kannattaako päihdetyössä keskittyä riskikäyttäjiin? Pia Mäkelä Stakes, Alkoholi- ja huumetutkimuksen ryhmä Tiedosta hyvinvointia 2 Esityksen
LisätiedotKulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita
Kulttuuritapahtumien kuluttajat ja ei-kuluttajat: näkemyksiä, taustoja, toiveita Lippupisteen seminaari Korjaamo, Helsinki 27.5.2008 Timo Cantell Sibelius-Akatemia timo.cantell@siba.fi Suomalaisten konserteissa
LisätiedotRUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen. Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto
RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto 12 Litraa 100 % alkoholia asukasta kohti 2004 10 8 Tilastoimaton 1995 6 4 1969 Vähittäismyynti
LisätiedotHyvinvointia Maakuntaan VIII 21.1.2015. Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala
Hyvinvointia Maakuntaan VIII 21.1.2015 Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala Taustaa Hyvinvointiaatteen peruskivi on uskomus, että kun ihmisen perustarpeet tyydytetään ja hänelle
LisätiedotKatsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella
Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli
LisätiedotAlkoholi ja ikääntyvät Suomessa. Salme Ahlström ja Pia Mäkelä
Alkoholi ja ikääntyvät Suomessa Salme Ahlström ja Pia Mäkelä Esityksen sisältö Johdanto Juomatapojen muutokset vuosina 1968-2008 Alkoholihaittojen trendejä vuosina 1998-2007 Alkoholikuolemat Päihdehuoltolaitoksissa
LisätiedotSivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS
LisätiedotSuomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta
Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta 1 1 Tutkimuksen taustaa Suomalaisten alkoholipoliittisia mielipiteitä selvittävä mielipidekysely toteutettiin tammikuussa 1. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS
LisätiedotMUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa
Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,
LisätiedotAlkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto
Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Esityksen kulku Esityksessä selvitetään ensin lyhyesti miten alkoholi ja väkivalta
LisätiedotSivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,
LisätiedotMatalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma
Matalasti koulutettujen osallistumisesta koulutukseen ja siihen vaikuttamisesta kansainvälinen ja kansallinen näkökulma Ari Antikainen & Hanne Laukkanen Joensuun yliopisto email: ari.antikainen(at)joensuu.fi
LisätiedotTanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskus VAPAA-AJAN KYSYNTÄ TULEVAISUUDESSA
Tanja Kotro Kuluttajatutkimuskeskus VAPAA-AJAN KYSYNTÄ TULEVAISUUDESSA KYSYMYS Tanja Kotro (1/1) Korkeakulttuurin asema - Nykyisin korkeakulttuuriksi kutsuttu teatteri, ooppera, klassinen musiikki jne.
LisätiedotPakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?
Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden
Lisätiedotsosiaalisen asiantuntijuuden muuttuviin vaatimuksiin? Voitto Kuosmanen
Miten sosiaalialan koulutus vastaa sosiaalisen asiantuntijuuden muuttuviin vaatimuksiin? Ajatusleikki 2012 Sosiaalialan koulutus Sosiaalinen Sosiaalisen asiantuntijuus 1) Koulutus tuottaa sosiaalisen asiantuntijuuden.
LisätiedotSivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT
LisätiedotKulttuurimaku ja -aktiivisuus. Tutkimus ikääntyvistä päijäthämäläisistä
Lahden Tiedepäivä 11.11.2014 Kulttuurimaku ja -aktiivisuus. Tutkimus ikääntyvistä päijäthämäläisistä Antti Karisto & Tiina Koskimäki, Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitos Tutkimuksen tavoite Kulttuuripääomaa
LisätiedotKansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet
TIEDOTE 1 Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet Selvä enemmistö suomalaisista on kiinnostunut elokuvista, kirjastopalveluista, kunnan
Lisätiedot3/2014. Tietoa lukijoista
3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja
LisätiedotSukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia
Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 19.3.2010 Linda Hart, MA, E.MA Projektitutkija/Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa Tutkija, Sosiaalitieteiden laitos,
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009
TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin
LisätiedotMiten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä
Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä 7.9.2016 Sininauhaliiton Arviointipalvelut Nina K. Hietakangas Onko ehkäisevä päihdetyö vaikuttavaa? Vaikuttavaa miten niin? Ehkäisevän päihdetyö (EPT) jää
LisätiedotAlkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta
Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Karjalan Lääketiedepäivät Petroskoi 13.-14.6.2012 5.9.2012 Pekka Puska, pääjohtaja
LisätiedotNäin Suomi kommunikoi
Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat
LisätiedotJoulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010
Joulukauppa 2010 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu
LisätiedotKaija Seppä Riskikäytön repaleiset rajat
Kaija Seppä Riskikäytön repaleiset rajat Riskikäytön repaleiset rajat Päihdelääketieteen professori Kaija Seppä TaY ja TAYS 3.9.2011 27. Päihdetiedotusseminaari, Göteborg Luennon sisältö Miksi riskirajoja
LisätiedotSyrjässä syrjäytyneet
Syrjässä syrjäytyneet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, elämänlaatuverkoston kokous Helsinki 10.4.2014 Tutkija, YTT Päivi Kivelä, Sininauhaliitto paivi.kivela@sininauha.fi Rakenteet uudistuvat: ketä pitäisi
LisätiedotVaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku
Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä
LisätiedotEniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015. Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est.
Eniten lukijoita tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan 2015 Lähde: KMT AL + total 2015 n=9 986, est. 4 461 000 Kun halutaan tavoittaa mahdollisimman paljon tietystä aiheesta
LisätiedotHelsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus
Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus 20.4.2016 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT Tämä tutkimus on Helsingin mallin ille (Jakomäki,
LisätiedotEläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
LisätiedotPykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus
Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016
LisätiedotOlavi Kaukonen Espoo 17.10.2014
Olavi Kaukonen Espoo 17.10.2014 Alkoholin kulutus (100 % alkoholilitroina) henkeä kohti (THL) Toteutetun alkoholipolitiikan merkitys Vuoden -68 alkoholilain lähtökohta perustui virheelliseen näkemykseen
LisätiedotPia Mäkelä Onko riippuvuusnäkökulmalla sijaa yhteiskuntatieteellisessä päihdetutkimuksessa?
Pia Mäkelä Onko riippuvuusnäkökulmalla sijaa yhteiskuntatieteellisessä päihdetutkimuksessa? Onko riippuvuusnäkökulmalla sijaa yhteiskuntatieteellisessä päihdetutkimuksessa? Eli: Miksi kansanterveysnäkökulmassa
LisätiedotMiten Juomatapatutkimus tukee suomalaista päätöksentekoa? Pia Mäkelä
Miten Juomatapatutkimus tukee suomalaista päätöksentekoa? Pia Mäkelä 4.12.2013 ALHU 1 Taustaksi: millaisia asioita Juomatapatutkimuksessa kysytään? Asenteet alkoholinkäyttöä kohtaan Alkoholin käyttö (määrät,
LisätiedotKuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina
Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina Kunnallistieteen päivät 11.-12.11.2004 Heikki Paloheimo Politiikan tutkimuksen laitos 30014 Tampereen yliopisto heikki.paloheimo@uta.fi Edustuksellisen
LisätiedotKOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT
KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT Noora Järnefelt Tutkimus tutuksi 15.4.2011 KOULUTUS JA PITEMMÄT TYÖURAT Tuoko koulutus lisää työvuosia? Miksi koulutetut pysyvät työelämässä ä ä pitempään? Miten eläkejärjestelmä
LisätiedotSyntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori
Syntyvyyden laskusta Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous 2.10.18 Tutkimusprofessori Anna Rotkirch @annarotkirch @perhetutkimus Syntyvyyden lasku 2010-2018 Syntyneet Kokonaishedelmällisyys 64 000
LisätiedotAlkoholiohjelma 2004 2007
Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2005:2 Alkoholiohjelma 2004 2007 Työväline alkoholihaittojen ehkäisyyn SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2005 Kannen kuva: Tarmo Koivisto ISSN 1236-2123
LisätiedotVäestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015
Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2014 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 12.1.2015 Väestörakenne 2014 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.
LisätiedotSUOMI SYÖ 2010 Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju
SUOMI SYÖ Asennetrendit Kotimainen elintarvikeketju Tutkitut väittämät: Minulla kuluttajana on tärkeää, että suomalaiset elintarvikkeet voitaisiin jäljittää maatilalle saakka Minulle on tärkeää, että ostamalla
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
LisätiedotSUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013: Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista
SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA : Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista . JOHDANTO Tässä raportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jolla on selvitetty suomalaisten näkemyksiä
LisätiedotLaskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.
Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,
LisätiedotInternetin saatavuus kotona - diagrammi
Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet
LisätiedotTilastokatsaus 6:2014
Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka
LisätiedotKatsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016
Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki
LisätiedotHarvaan asutun maaseudun
Harvaan asutun maaseudun verkosto Lapin HAMA Rauno Kuha 3.10.2015 Lapin kylätoimintapäivät Maaseudun yhteistyöryhmä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR on valtioneuvoston asettama yhteistyöelin Yhteistyöryhmässä
LisätiedotPUHETTA PÄIHTEISTÄ. Kouvola 21.9.2011. Outi Hedemäki Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
PUHETTA PÄIHTEISTÄ Kouvola 21.9.2011 Outi Hedemäki Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Nuoret ja päihteet Sisältö: Päihteidenkäytön funktiot Päihteistä puhumisen kulttuuri Päihteet näkyvät Työelämässä
LisätiedotVapaa-ajan osallistuminen 2017
Elinolot Vapaaajan osallistuminen Kulttuuriosallistumisen muutokset Konserteissa käyminen yleistyy ja monipuolistuu Ainakin yhdessä kulttuuritilaisuudessa oli käynyt vuoden aikana prosenttia vuotta täyttäneestä
LisätiedotKOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)
LisätiedotVarhainen puuttuminen mihin, miksi, milloin? Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Varhainen puuttuminen mihin, miksi, milloin? Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto Mitä varhainen puuttuminen on?..varhainen avoin yhteistoiminta, Varhainen dialogi, Aktiivinen
LisätiedotTIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET
TIELIIKENTEESSÄ KUOLLEET JA LOUKKAANTUNEET MOOTTORIPYÖRÄILIJÄT 2000 2008* Lähde: Tilastokeskus ja Liikenneturva. Tilastointiperusteet muuttuneet loukkaantuneiden osalta 2003. Vuosi 2008 ennakkotieto TIELIIKENTEESSÄ
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Eläkkeensaajat Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Suomalaisten Viron matkailu
LisätiedotALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET. Levin kevätseminaari Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus
ALKOHOLIOHJELMAN KUMPPANUUSSOPIMUKSET Levin kevätseminaari 24.4.2009 Aluekoordinaattori Sanna Ylitalo Lapin lääninhallitus KUMPPANUUSOHJELMA Alkoholihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttää laaja-alaista
LisätiedotLuomun yhteiskunnallinen asema Suomessa
Harri Luomala Luomun yhteiskunnallinen asema Suomessa Esitys Luomuelintarvikepäivässä, 5.10.2017 Finlandia-talo, Helsinki MainGreen-hanke (2012-2016) Virallinen nimi: Mainstreaming green economy legitimation
LisätiedotSosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä
Sosioekonomiset erot nuorten alkoholinkäytössä Kirsimarja Raitasalo 9.5.2011 1 Sisältö Nuorten alkoholin käytön trendejä Sosioekonomiset erot juomisessa Polarisaatiohypoteesi Onko polarisaatiota tapahtunut?
LisätiedotFonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi
Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
LisätiedotEat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas
Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan
LisätiedotTyöhyvinvoinnin strateginen ulottuvuus onko sitä?
Työhyvinvoinnin strateginen ulottuvuus onko sitä? XXI Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari 22.1.2016 Tutkimusjohtaja, dos. Mikko Luoma Vaasan yliopisto Ajan henki Pitkä taantuma koettelee yksityistä ja
LisätiedotVALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012
LisätiedotSuomalaisten alkoholinkäyttötavat
Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016 Janne Härkönen, Jenni Savonen, Esa Virtala & Pia Mäkelä 19.10.2017 Suomalaisten alkoholinkäyttötavat / Härkönen, Savonen, Virtala, Mäkelä 1 Juomatapatutkimuksen
Lisätiedot04/2016. Tietoa lukijoista 2016
04/2016 Tietoa lukijoista 2016 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Se puhuttelee asuinpaikasta riippumatta lukijoita, jotka tunnistavat itsessään henkisen maalaisen. Kantri kertoo tästä ajasta,
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat
LisätiedotHallinnon kuva hallinnosta
Hallinnon kuva hallinnosta terveys Sivu 1 Asukkaiden kuva hallinnosta Pankit Suomen posti HSY HSL terveys Poliisi Sote-maakunta Päivittäistavarakauppa Sivu 2 Vuorovaikutus hallinnon sisällä terveys Vuorovaikutus
LisätiedotKirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Kirjallisuuslista Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2012 Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.) 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yo-kustannus. Anneli
LisätiedotEläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink
LisätiedotSivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+
LisätiedotKoskevatko juomisen riskit vain pientä vähemmistöä?
Koskevatko juomisen riskit vain pientä vähemmistöä? Pia Mäkelä 18.9.2012 Vain pieni vähemmistö? 1 Esityksen kulku Tutkimustuloksia alkoholinkäytön aiheuttamien haittojen jakautumisesta yleensä. Koskevatko
Lisätiedot1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla
www.laurea.fi 1. Uudistuva SOTE -lainsäädäntö muuttaa palvelumarkkinoita missä nyt mennään? 2. SOTE boostaa yrittäjyyttä Uudellamaalla Petri Tani Johtaja SOTE- ja maakuntauudistus Laurea ammattikorkeakoulu
LisätiedotRahankäyttö kodintekstiileihin Suomessa
Rahankäyttö kodintekstiileihin Suomessa Rahankäyttö kodintekstiileihin Suomessa / sisältö Keskeiset havainnot: Suomalaisten rahankäyttö vaatteisiin ja kodintekstiileihin...3 Suomalaisten rahankäyttö Rahankäyttö
LisätiedotMuut pojat lahjaks saivat lennokin - puntarissa sukupuoli, eriarvoisuus ja poikien hyvinvointi
Muut pojat lahjaks saivat lennokin - puntarissa sukupuoli, eriarvoisuus ja poikien hyvinvointi Älä jätä yksin! seminaari / Oulun Poikien Talo & Settelementti Oulu 13.10.2016 Tasavallan presidentti suurlähettiläspäivillä
LisätiedotKöyhien selviytyminen
KelaFpa_... Köyhien selviytyminen Päihdealan sosiaalityön päivä Heikki Hiilamo 22.11.2012 1 22.11.2012 Tutkimusosasto Minna Canth (1844-1897) 1. merkittävä suomenkielinen naiskirjailija ja sanomalehtinainen
LisätiedotNÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013 KAINUUN RAHASTON ALUEELLA
NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 01 NUUN RAHASTON ALUEELLA 1 1. JOHDANTO Tässä yhteenvedossa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jolla on selvitetty Kainuun rahaston alueella asuvien suhtautumista kulttuuriin.
LisätiedotAlkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto
Alkoholin käytön ja väkivallan muutokset Suomessa Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Esityksen kulku Esityksessä selvitetään ensin lyhyesti miten alkoholi ja väkivalta
Lisätiedot17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä
17.5.2016 RUOKATOIMITTAJAT RY, YHTEYSTIEDOT 50 jäsentä TYÖSUHTEISET Christina Aaltio, ET-lehti, Glorian Ruoka & Viini, Soppa365 Yhdistyksen sihteeri Sanoma Magazines Porkkalankatu 20 a 00180 Helsinki 050
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa
LisätiedotALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018. Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018
ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018 Selvityksen tavoite ja tausta Vuonna 2018 tuli voimaan alkoholilain kokonaisuudistus,
LisätiedotSOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA: VALINTAKOE 22.5.2014 MALLIVASTAUKSET
SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA: VALINTAKOE 22.5.2014 MALLIVASTAUKSET Osio 1A: Väitelauseet (0 16 p.) 1A.1 Sosiaalityö mielletään yleisesti täysprofessioksi, joka on ammatilliselta tehtäväkuvaltaan ja erityisosaamisalueiltaan
LisätiedotSuomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 2016
Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 0 Sisältö. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus. Keskeiset tulokset. Kuinka monta kertaa on viimeisten kk:n aikana käynyt teatterissa, tanssi-esityksessä
LisätiedotNostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
LisätiedotAlkoholinkäytön puheeksiotto ja aikuisten alkoholin käytön trendit. Tuomas Tenkanen
Alkoholinkäytön puheeksiotto ja aikuisten alkoholin käytön trendit Tuomas Tenkanen Miksi ottaisin puheeksi? Ottamalla puheeksi hankalatkin asiat, itse asiassa parannat suhdetta asiakkaaseesi. Salaisuus
LisätiedotKyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:
KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2529 Nuorisobarometri syksy 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti
LisätiedotSuurkuluttaja. havaita alkoholin riskikäyttö varhain, ennen siitä aiheutuvia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja.
Luennon sisältö Milloin alkoholinkulutus on ongelma Alkoholin käytön epidemiologiaa Alkoholin riskikäyttö Mini-interventio Suomalainen juomiskulttuuri Alkoholiriippuvuuden diagnostiikka Solja Niemelä Päihdelääketieteen
LisätiedotVäestökatsaus. Lokakuu 2015
Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen
LisätiedotToimintaympäristön seuranta ja alueelliset kuluttajakuvat. Pekka Myrskylä 24.11.2011
ja alueelliset kuluttajakuvat Pekka Myrskylä Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot
LisätiedotYhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät
Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:
LisätiedotLasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU
LisätiedotSikiölle ja lapselle aiheutuvat terveysriskit Huomioita päihdeäitien pakkohoitoa koskevasta keskustelusta Anna Leppo, VTT Tutkijatohtori
Sikiölle ja lapselle aiheutuvat terveysriskit Huomioita päihdeäitien pakkohoitoa koskevasta keskustelusta Anna Leppo, VTT Tutkijatohtori Sosialitieteen laitos, Helsingin yliopisto anna.leppo@helsinki.fi
LisätiedotOsallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa
Osallisuus kunnan kulttuuritoiminnassa Kuntanäkökulma kulttuurilain uudistustyöhön Sampo Purontaus 7.12.2017 Kuntanäkökulmasta Mikä kuntanäkökulma? Kuntakenttä tuottaa hyvin kirjavaa puhetta esim. kulttuurin
LisätiedotMitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin
Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin 9.11.2017 Tomi Lintonen 1 Suomalaisten nuorten alkoholin käyttö 1977-2017
Lisätiedot