Suomalaiset kuluttajina Virossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaiset kuluttajina Virossa"

Transkriptio

1 Suomalaiset kuluttajina Virossa - Eläkkeensaajat Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja

2 Suomalaisten Viron matkailu Päivämatkat ja yöpymisen Virossa sisältävät matkat Yhteensä Yöpyminen kohdemaassa Päivämatkat Lähde: Tilastokeskus.

3 Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastatteli 1000 vähintään 18-vuotiasta suomalaista maaliskuussa Tutkimus kohdistui Etelä-Suomeen (Etelä-Suomen AVI), Pirkanmaahan ja Varsinais-Suomeen. Otos edustaa noin 60 prosenttia Suomen väestöstä. Tutkimuksella haluttiin selvittää, kuinka yleistä ostosmatkailu Viroon on, mitä suomalaiset tuovat Virosta, minkälaisia palveluja he Virossa käyttävät. Olennaisia jatkokysymyksiä: Syrjäyttääkö kulutus Virossa suomalaisten palvelujen kysyntää? Onko Viron matkailu tulevaisuuden uhka suomalaiselle palvelusektorille, jos hintasuhde maiden välillä kasvaa entisestään?

4 Suomalaiset kuluttajina Virossa Eläkkeensaajat Virossa Kuinka usein eläkeläiset käyvät Virossa? Eläkeläisten matkustusaikomukset kahden seuraavan vuoden aikana? Mitä palveluja eläkeläiset käyttävät? Mitä eläkeläiset tuovat Suomeen Virosta? Miten eläkeläiset tuovat alkoholin Suomeen?

5 Matkustuskerrat viimeisen kahden vuoden aikana % vastaajista, n = 1000 Yli 4 kertaa 8,0 13,8 2-4 kertaa Kerran 29,2 30,2 34,2 38,2 Eläkeläiset, n = 260 Koko otos, n = 1000 Ei ollenkaan 22,7 23,

6 Matkustusaikomukset seuraavan kahden vuoden aikana % vastaajista, n = 1000 Kyllä 39,0 34,9 Todennäköisesti kyllä 23,9 25,7 Mahdollisesti Todennäköisesti ei 5,0 9,0 19,7 19,6 Eläkeläiset, n = 260 Koko otos, n = 1000 Ei 12,4 10,

7 Eläkeläisten käyttämät palvelut Virossa % matkustaneista Ravintolat ja kahvilat 88,1 Hotellit 59,7 Kylpylät, saunat, solariumit yms. 38,8 Apteekit Ooppera, teatteri ja muu kulttuuri Kampaamot ja kauneudenhoito 30,3 28,9 27,9 Optikot Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut Lääkärit ja hammaslääkärit 6,0 6,0 9,0 Korjaus ja huolto Ompelijat ja räätälit 1,5 1,0 Jotain muuta/ ei vastausta 4,

8 Eläkeläisten matkustajatuonti Virosta Kahden viime vuoden aikana % matkustaneista Alkoholi Elintarvikkeet Aikuisten vaatteet Lääkkeet Tekstiilit ja sisustustarvikkeet Kosmetiikka Jalkineet Astiat ja taloustavarat Optikkotuotteet Laukut ja asusteet Korut ja kellot Lasten vaatteet Musiikki ja elokuvat Lelut Urheiluvälineet ja vapaa-ajantuotteet Varaosat ja muut tarvikkeet Rakennustarvikkeet Viihde-elektroniikka 17,4 16,9 13,4 10,4 9,0 8,0 7,5 6,5 5,5 3,0 1,5 0,5 0,5 0,5 25,4 35,8 46,3 82,1 Jotain muuta/ ei vastausta 13,

9 Alkoholin maahantuontitavat Kaikki alkoholia maahantuoneet ja eläkeläiset % Kantamalla itse 61,4 67,3 Työntö- tai kuljetuskärryillä 11,2 7,9 Matkanjärjestäjän tai alkoholin myyjän tarjoamilla kuljetus- ja varastomahdollisuuksilla 18,3 27,3 Kaikki Eläkeläiset Henkilöautolla 17,6 10,3 Pakettiautolla 1,3 0,

10 Eläkeläiset ovat ahkeria Viron matkaajia Yhteenveto matkustustiheydestä ja matkustusaikeista Ostosmatkailu Viroon on ollut kasvussa. Noin 76 prosenttia eteläisen Suomen aikuisväestöstä on käynyt kahden viime vuoden aikana Virossa ja jopa 38 prosenttia vähintään kaksi kertaa Eläkeläisistä 77 prosenttia on käynyt Virossa, ja 43 prosenttia on käynyt vähintään kaksi kertaa. Vain 20 prosenttia ei todennäköisesti tai varmasti aio matkustaa seuraavien kahden vuoden aikana Viroon Eläkeläisistä Viroon ei todennäköisesti tai varmasti aio matkustaa 16 prosenttia. Noin 61 prosenttia aikoo matkustaa Viroon todennäköisesti tai varmasti seuraavien kahden vuoden aikana, Varmoja tai todennäköisiä Viron matkaajia seuraavien kahden vuoden aikana eläkeläisistä on 63 prosenttia,

11 Palvelut vetävät Viroon Yhteenveto palveluiden käytöstä Virossa Hotelli- ja ravintolapalveluja käytetään Virossa paljon, mutta suomalaiset käyttävät myös muita palveluja. Viimeisten kahden vuoden aikana kylpylöissä on vieraillut Kaikista Viron matkaajista 30 prosenttia, Virossa matkanneista eläkeläisistä 39 prosenttia, Kampaamopalveluita kahden viimeisen vuoden aikana on käyttänyt Kaikista Viron matkaajista 24 prosenttia, Virossa matkanneista eläkeläisistä 28 prosenttia, Eläkeläiset kuluttavat kulttuuria: 29 prosenttia eläkeläismatkustajista on käynyt oopperassa, teatterissa tai muussa kulttuuritapahtumassa.

12 Palvelut vetävät Viroon Johtopäätöksiä Hotelli- ja ravintolapalvelujen käyttö kuuluu matkailuun eikä sinällään välttämättä syrjäytä suomalaisia palveluja. Kokonaisuuden ja yleisen hintatason vuoksi loma Virossa voi kuitenkin houkutella enemmän kuin loma kotimaassa. Eläkeläisten kylpylämatkailu Viroon on yleistä ja todennäköisesti kilpailee ja syrjäyttää kotimaista tarjontaa. Kampaamopalveluita käytetään Virossa yleisesti ja todennäköisesti palvelut kilpailevat ja syrjäyttävät kotimaista tarjontaa. Eläkeläisten kulttuurimatkailu voi syrjäyttää kalliimpaa kotimaista kulttuurimatkailua ja kulttuuripalvelujen käyttöä. Kilpailu kuluttajista Viron ja Suomen palvelusektorien välillä kovenee, Virolla on kilpailuvalttina edullisemmat hinnat.

13 Virossa käydään shoppailemassa Yhteenveto ja johtopäätöksiä Virossa tehtävistä ostoksista Vaikka 82 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana Virossa käyneistä eläkeläisistä tuokin Suomeen alkoholia, Virossa käydään ostoksilla myös muuten. Kahden viimeisen vuoden aikana Virossa matkustaneista eläkeläisistä 46 prosenttia on tuonut elintarvikkeita (usein Virossa käyvistä 51 prosenttia), 36 prosenttia aikuisten vaatteita (usein Virossa käyvistä 37 prosenttia), 25 prosenttia lääkkeitä (usein Virossa käyvistä 34 prosenttia). Eläkeläiset ovat oppineet tekemään lääkeostoksia Virossa. Ostosmatkailu Viroon syrjäyttää selvästi kotimaassa tehtäviä ostoksia. Houkutus ostosmatkailuun on todennäköisesti hintaero, ei esimerkiksi puutteellinen tarjonta Suomessa. Alkoholi ei ole enää ainoa houkutin Viron matkailuun. Tulevaisuudessa suomalaisista kuluttajista kilpaillaan monipuolisilla palveluilla ja edullisilla hinnoilla. Suomen palvelusektorin voi olla vaikeaa vastata tähän kilpailuun.

14 Myös viina vetää Viroon Yhteenveto ja johtopäätöksiä alkoholin matkustajatuonnista Viimeisen kahden vuoden aikana Virossa käyneistä eläkeläisistä 82 prosenttia on tuonut alkoholia Suomeen. Usein Virossa matkustaneista eläkeläisistä alkoholia on tuonut 89 prosenttia. Yleisimmin alkoholi tuodaan maahan itse kantamalla: eläkeläisistä 67 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana alkoholia maahantuoneista kantoi sen itse ja 8 prosenttia käytti työntö- tai kuljetuskärryjä. Eläkeläiset käyttävät muita useammin matkanjärjestäjän tai alkoholin myyjän tarjoamia kuljetusmahdollisuuksia, 27 prosenttia Virossa matkustaneista eläkeläisistä. Eläkeläisistä useampi tuo alkoholia maahan kuin kaikista Viron kävijöistä, ja eläkeläiset turvautuvat muita useammin matkanjärjestäjän tarjoamiin kuljetusmahdollisuuksiin. Tämä voi lisätä eläkeläisille suunnattuja ja valmiiksi järjestettyjä kulttuuri-, kylpylä- ja ostosmatkoja Viroon. Alkoholi on Viron matkailun sisäänheittotuote, vaikka Virossa kulutetaan muutakin.

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Taustaa Päivämatkat ja yöpymisen Virossa

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Lapsiperheet Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten Viron matkailu Päivämatkat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Päätulokset maakunnittain - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TAK Oy: Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin, Statistics Estonian ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä kahteen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakyselyn alueelliset tulokset Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläiset kuluttajat

Lisätiedot

Suomalaiset Virossa 2017

Suomalaiset Virossa 2017 Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon

Suomalaisten matkailu Viroon Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välisenä aikana Helsingistä Tallinnan

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

Suomalaiset Virossa 2017

Suomalaiset Virossa 2017 Suomalaiset Virossa 2017 - Suomalaisten matkailu ja kulutus Virossa Selvityksen taustaa: miksi ja miten? Kaupan liitto selvittää vuosittain suomalaisten matkailua Viroon ja kulutusta siellä. Viroon on

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Selvityksen taustaa Selvitys perustuu Eurostatin,

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Pietarin alueen kuluttajakysely Kesä-syyskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Venäläisten matkailu Suomessa Yleistä

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Tuula Loikkanen Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien

Lisätiedot

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47 ja 48 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Juhani Pekkala Kohti eurooppalaista sääntelyä Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien ketjua koko Suomessa Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan

Lisätiedot

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa

Joulukauppa Kuluttajakysely. Viikot Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47-51 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista sääntelyä

Kohti eurooppalaista sääntelyä Kohti eurooppalaista sääntelyä Juhani Pekkala Kohti eurooppalaista sääntelyä Viron matkalta ei tuoda vain alkoholia, vaan rahaa kulutetaan myös muuhun Turvallisuudesta ei tingitä Kaupat osana palveluntarjoajien

Lisätiedot

Erikoiskaupan näkymät. Tuula Loikkanen Edunvalvontajohtaja Kaupan liitto

Erikoiskaupan näkymät. Tuula Loikkanen Edunvalvontajohtaja Kaupan liitto Erikoiskaupan näkymät Tuula Loikkanen Edunvalvontajohtaja Kaupan liitto Yleistä kaupasta Kaupan liitto 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa Rajahaastattelututkimus Tammi-elokuu 2012 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30000 Venäläisten tax-free-ostokset kuukausittain Suomessa 2011

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä

MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla. Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä MISSÄ MENNÄÄN KAUPAN ALALLA Kaupan rooli yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla Kaupan alan osaamisfoorumi 1.2.2012 Mervi Angerma-Niittylä KAUPAN ALAN ERITYISPIIRTEITÄ Kaupan alan kansantaloudellinen merkitys

Lisätiedot

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012

Joulukauppa 2012. Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Joulukauppa 2012 Kuluttaja- ja yrityskyselyt 29.11.2012 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen 1 Venäläisten matkailu Suomeen Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 2 Venäläisten matkat Suomeen vuosina 1992-2012 miljoonaa henkeä 6,0 matkat Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta muut kuin rekkakuskit

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363

Lisätiedot

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010

Joulukauppa 2010. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Joulukauppa 2010 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 18.11.2010 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu

Lisätiedot

Joulukauppa 2009. - Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa

Joulukauppa 2009. - Kuluttajakysely. Viikot 47 ja 48. Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 - Kuluttajakysely Viikot 47 ja 48 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Joulukauppa 2009 Kuluttajakysely Innolink Research Oy haastattelee

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.2011 Joulukauppa 11 - Kuluttajakyselyn alueellisia päätuloksia 28.11.11 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 3 Taloustilanteen (odotukset omasta tai

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus Syyskuu 2016-elokuu 2017 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Maahantulot,

Lisätiedot

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011

Joulukauppa 2011. - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Joulukauppa 2011 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 28.11.2011 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on Kaupan

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2018 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 3 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013 Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset Radio Satellite Finland Oy Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Suomessa vierailevien venäläisten Radio Sputnikin

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011/ Pohjois-Savo. Lähde: TNS Gallup Oy / Pohjois-Savon liitto toukokuu 2012

Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011/ Pohjois-Savo. Lähde: TNS Gallup Oy / Pohjois-Savon liitto toukokuu 2012 Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011/ Pohjois-Savo Lähde: TNS Gallup Oy / Pohjois-Savon liitto toukokuu 2012 Suuri Vaikutusaluetutkimus 2011 Yleistä Valtakunnallisen Suuren Vaikutusaluetutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomalainen matkailija Itä-Virossa. Timo Huttunen The Baltic Guide

Suomalainen matkailija Itä-Virossa. Timo Huttunen The Baltic Guide Suomalainen matkailija Itä-Virossa Timo Huttunen The Baltic Guide Vertailussa Suomi ja Viro Suomalaisia on 5 354 209 (2009), virolaisia on 1 340 021 (2010). Bruttokansantuote Suomessa on 35 041 euroa/vuosi/asukas

Lisätiedot

Kuluttajakysely 2009

Kuluttajakysely 2009 Kuluttajakysely 2009 - Ostospaikan valinta ja käsitys itsestä kuluttajana Viikot 47-52 Kuluttajakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Kuluttajakysely 2009 Innolink

Lisätiedot

Virossa virtaa yrittäjyyteen?

Virossa virtaa yrittäjyyteen? Virossa virtaa yrittäjyyteen? Viro uhka vai mahdollisuus? Irma Pahlman Yliopettaja oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA www.laurea.fi Mikä Viro? Asukkaita 1,3 miljoonaa Euroopan unionin jäsen 2004 Sotilasliitto

Lisätiedot

Joulukauppa Kuluttaja- ja yrityskyselyt

Joulukauppa Kuluttaja- ja yrityskyselyt Joulukauppa 21 - Kuluttaja- ja yrityskyselyt 9.12.21 Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Yrityksille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Magazine the Link to Online 30.9.2010

Magazine the Link to Online 30.9.2010 Magazine the Link to Online 30.9.2010 Magazine the Link to Online Eri medioiden kyky ohjata kuluttajia verkkoon Verkko-ostaminen ja aikakauslehdet osana ostoprosessia SFS-ISO 20252:2008 sertifioitu Tutkimus

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2010

TAK Rajatutkimus 2010 TAK Rajatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK

Lisätiedot

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HSTV -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 Mies 4 6 2 4 6 1 Ikä 1-24 vuotta 1 1 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 2-4 vuotta 3 36 2 4 6 1 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat. Jaana Kurjenoja

Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat. Jaana Kurjenoja Rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden digitaaliset kuluttajamarkkinat Jaana Kurjenoja Suomen suurimmat rauta- ja puutarhakaupan sekä lemmikkitarvikkeiden verkkokaupat Arvioitu ensisijainen

Lisätiedot

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Kiloklubi.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Kiloklubi.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa 11% Kerran päivässä tai useammin 38% 69% 2-6 kertaa viikossa 13% 2 Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Menaiset.fi SPOT-tutkimus Joulukuu 2013 Vastaajien taustatiedot Sivustolla vierailutiheys Olen ensimmäistä kertaa Kerran päivässä tai useammin 13% 11% 12% 38% 2-6 kertaa viikossa 25% 36% Noin kerran viikossa

Lisätiedot

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012

Verkkokauppatilasto 2011. Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Lehdistötilaisuus tilaisuus 29.2.2012 Kansallisen verkkokaupan seurantaa vuodesta 2010 Seurannan toteuttajat: Seurannan sisällöllinen suunnittelu ja kehitystyö on tehty yhteistyössä siten, että organisaatioiden

Lisätiedot

Joulukauppa Jaana Kurjenoja

Joulukauppa Jaana Kurjenoja Joulukauppa 2016 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2016. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläiset ostajina Suomessa Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläisten matkat joihinkin maihin 4500 4000 3500 3000 1000

Lisätiedot

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin

Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Turun keskustan tulevaisuus kurkistus syksyn 2006 postikyselyn tuloksin Professori Heli Marjanen Turun kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos/talousmaantiede SYKETTÄ SYDÄMEEN KEINOJA TURUN KESKUSTAN KEHITTÄMISEKSI

Lisätiedot

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Lemmikit -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 63 käyttäjät, N=633 Mies 37 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 18 3-44 vuotta 4-4 vuotta 18 18 käyttäjät, N=633-74 vuotta 22 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Autotie.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen käyttäjät, N= Mies 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 34 3-44 vuotta käyttäjät, N= 4-4 vuotta -4 vuotta 32 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Taloussanomat - kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 - kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 35 51 käyttäjät, N=07 Mies 4 65 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 22 käyttäjät, N=07 45-54 vuotta 55-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Perhe -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 66 käyttäjät, N=74 Mies 34 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=74 4-4 vuotta 18 22-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Nyt.fi -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 käyttäjät, N=21 Mies 4 2 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 22 käyttäjät, N=21-74 vuotta 2 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 4 Ammatillinen

Lisätiedot

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 24 1 käyttäjät, N= Mies 4 6 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta käyttäjät, N= -4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Urheilu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 30 1 käyttäjät, N=223 Mies 4 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 1 käyttäjät, N=223 4-4 vuotta 24-4 vuotta 36 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 käyttäjät, N=23 Mies 4 5 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 24 käyttäjät, N=23 45-54 vuotta 22 55-4 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Matkat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 2 1 käyttäjät, N=26 Mies 4 4 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 14 3-44 vuotta 24 käyttäjät, N=26 4-4 vuotta 21-74 vuotta 30 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6

Lisätiedot

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Viihde -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 1 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 24 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 12

Lisätiedot

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 käyttäjät, N=33 Mies 4 3 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 käyttäjät, N=33-4 vuotta 32 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Huuto.net Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 38 51 käyttäjät, N=3453 Mies 4 62 Ikä -24 vuotta -34 vuotta 35-44 vuotta käyttäjät, N=3453 45-54 vuotta 55-74 vuotta 27 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Asunnot -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 51 Mies 4 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 1 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 55-4 vuotta 33 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 54 Mies 46 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 1 1 55-74 vuotta 34 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 6 Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Koko palvelu -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 29 51 käyttäjät, Mies 49 71 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 23 35-44 vuotta 22 käyttäjät, 45-54 vuotta 15 55-74 vuotta 21 36 Koulutus Peruskoulu,

Lisätiedot

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Sanakirja.org -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 4 Mies 46 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 26 3-44 vuotta 4-4 vuotta -74 vuotta 26 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen

Lisätiedot

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 44 51 Mies 4 56 0 40 60 80 0 Ikä 15-24 vuotta 15 25-34 vuotta 21 35-44 vuotta 21 45-54 vuotta 55-74 vuotta 26 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 1-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu Ammatillinen perustutkinto,

Lisätiedot

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Uutiset -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 4 1 Mies 49 2 0 40 60 0 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21-74 vuotta 36 36 0 40 60 0 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 9 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 61 Mies 3 4 0 20 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 20 3-44 vuotta 21 4-4 vuotta -74 vuotta 22 23 36 0 20 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 43 1 Mies 4 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 18-4 vuotta 3 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu 8 Ammatillinen

Lisätiedot

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Hyvä olo -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 69 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 Mies 31 49 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 21 IS.fi Hyvä olo käyttäjät, N=87 4-4 vuotta -74 vuotta 22 18 22 36 0

Lisätiedot

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Talous -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 32 1 HS.fi Talous käyttäjät, N=4 Mies 4 68 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 14 17 21 18 HS.fi Talous käyttäjät, N=4-74 vuotta 37 36 0 40 60

Lisätiedot

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi Etusivu -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 48 1 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46 Mies 4 2 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 1 21 IS.fi Etusivu käyttäjät, N=46-74 vuotta 3 36 0 40 60 80

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Tietotekniikka -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen Mies 1 4 N=2 84 Ikä -24 vuotta 32 2-34 vuotta 3-44 vuotta 23 N=2 4-4 vuotta -74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 HS.fi Auto & Tiede -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 28 1 Mies 4 72 0 40 60 80 0 Ikä -24 vuotta 2-34 vuotta 3-44 vuotta 4-4 vuotta 21-74 vuotta 31 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

IS.fi MyStyle -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 1 83 Mies 17 49 0 40 60 80 0 Ikä 1-24 vuotta 2-34 vuotta 1 22 21 3-44 vuotta 4-4 vuotta 19 17-74 vuotta 21 36 0 40 60 80 0 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 Hintaseuranta.fi Kauneus ja terveys -kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 51 61 Mies 3 4 Ikä -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 2 31 45-54 vuotta 55-74 vuotta 36 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu tai keskikoulu

Lisätiedot

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017

Oikotie Työpaikat -kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2017 -kävijäprofiili Sukupuoli Yhteensä 1 000 viikkokävijää Nainen 51 53 Mies 47 4 0 40 60 80 0 Ikä Yhteensä 1 000 viikkokävijää -24 vuotta 25-34 vuotta 35-44 vuotta 45-54 vuotta 30 55-74 vuotta 36 0 40 60

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 25 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen ja venäjänkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien sisällöt poikkeavat

Lisätiedot

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA!

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA! Leirintämatkailualan yksi vahvuus on se, että se työllistää. Sen töiden automatisoinnin mahdollisuudet ovat rajalliset. Työtä ei voida siirtää merkittävissä määrin ulkomailla tehtäväksi. Alan on ennustettu

Lisätiedot

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta

Vähittäiskauppa verkossa 2014. Kuluttajien ostokset ulkomailta Vähittäiskauppa verkossa 2014 Kuluttajien ostokset ulkomailta Kuluttajien verkko-ostokset ulkomailta - taustaa Tutkimusta varten TNS Gallup toteutti tammi-helmikuun vaihteessa kuluttajakyselyn. Kyselyn

Lisätiedot

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut

Lisätiedot

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku

Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Vaatetuksen markkinat ja kuluttajan ostopolku Jaana Kurjenoja Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Sisällys Vaatetuksen

Lisätiedot

Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina

Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina Katsaus suomalaisiin kotimaan- ja kulttuurimatkailijoina 26.2.2019 MATKAILUN TULEVAISUUDEN TRENDIT JAANA JAMALAINEN TNS MONITOR 2018 Kasvussa ja vallalla olevia trendejä Ilmastonmuutos ja ympäristöasiat

Lisätiedot

Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa. Syyskuu 2017

Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa. Syyskuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa Syyskuu 2017 Kulutus tekstiiliin ja muotiin Suomessa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Mihin suomalainen käyttää rahansa? Koko kulutus asukasta kohden eri

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

Digitaalinen kauppa 2016

Digitaalinen kauppa 2016 Digitaalinen kauppa 2016 - Kuluttajien verkko-ostokset kotija ulkomailta Poimintoja selvityksestä. Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla, Tutkimukset-osiossa. Mitä

Lisätiedot

Suomalainen joulu 2008

Suomalainen joulu 2008 Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.

Lisätiedot

Suomen kasvukäytävän ELINVOIMAKARTASTO

Suomen kasvukäytävän ELINVOIMAKARTASTO Suomen kasvukäytävän ELINVOIMAKARTASTO Elinvoiman indikaattoreita kasvukäytäväalueella / 2014 Osa 3 pendelöinti, asiointi Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen kasvukäytävä -verkosto Konsultti: Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki

Suomalaisen Työn Liitto, Joulututkimus 2013, tekijä: Kopla Helsinki Joulututkimus Metodit Kopla Juttutuvat (ryhmäkeskustelu verkossa) 1 kpl Otos n=10 20-65-vuotiaita ympäri Suomea Keskustelun kesto oli 1,5 tuntia per ryhmä. Osallistujat osallistuivat keskusteluun omalta

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Elokuussa 2017 Suomessa kirjattiin venäläisille 89 700 yöpymistä, eli yöpymiset lisääntyivät 11

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn ja Inlike Oy:n tilaaman Muurmanskin

Lisätiedot