Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 2016"

Transkriptio

1 Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 0

2 Sisältö. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus. Keskeiset tulokset. Kuinka monta kertaa on viimeisten kk:n aikana käynyt teatterissa, tanssi-esityksessä tai oopperassa. Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä tai tanssia, miksi ei käy teatterissa tai tanssiesityksissä. Kuinka monta kertaa aikoo seuraavan kuukauden aikana käydä teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa, kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatu. Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä, mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi. Esityksen valintaan eniten vaikuttavat asiat, mitä kokemuksia esitykset parhaimmillaan antavat, kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin, eniten kilpailevat vaihtoehdot vapaa-ajan vietossa. Näyttämötaiteen taloudellinen tukeminen, kohtuullinen lipunhinta, teatteriesitys, tanssiesitys, oopperaesitys. Kuinka monta kertaa on käynyt lasten-teatterissa tai lasten tanssiesityksissä viimeisen kk:n aikana, ovatko alle -vuotiaat käyneet lastenteatterissa tai -tanssiesityksissä viimeisen kk aikana, alle - vuotiaiden lasten käyntien määrä, kenen kanssa alle -vuotiaat ovat käyneet lastenteatterissa tai tanssiesityksissä.esitysten määrän riittävyys päiväkodeissa ja kouluissa, kuinka monta kertaa on valmis maksamaan lapsen käynnin lastenteatterissa tai tanssiteatterissa, kannattaako opetussuunnitelmaan lisättyä mainintaa lasten oikeudesta päästä teatteriin ja tanssiesityksiin.teatteri-, tanssi- ja oopperaesitysten esittämisen lisääminen, ostaminen tai vuokraaminen, eri kulttuuritapahtumissa käyminen, arvio omasta kulttuurin kuluttamisesta ja miten haluaa osallistua kulttuuritapahtumiin

3 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus

4 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Teatterit ry on tehnyt muutaman vuoden välein selvityksen suomalaisten teatterikäyntitottumuksista, käymisestä, ei-käymisestä, asenteista kulttuurin rahoitukseen jne. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli toteuttaa riittävän vertailukelpoinen tutkimus, jossa käytetään muuta tiedonkeruutapaa kuin käyntihaastatteluja, nyt tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin internetpaneelissa. Tutkimus toteutettiin TNS Gallupin Forum -paneelissa, jossa on n vastaajaa käytettäväksi erilaisia tutkimusotantoja varten. Tutkimuksen aineisto edustaa näiden kaupunkien --vuotiasta väestöä. Luotettavuuden lisäämiseksi haastattelumääriä lisättiin tutkimuksen aiheen kannalta tärkeimmillä alueilla, jotka on kuvattu seuraavalla sivulla, tavoitteena oli saada mahdollisimman luotettava kuva suomalaisten teatterien vaikutusalueilta. Kysely toteutettiin joulukuussa 0, tutkimukseen vastasi yhteensä henkilöä. Kysymyksiin vastaaminen kesti n. minuuttia, tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +-, %. Tutkimusaineisto on oikaistu vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan vastaamaan koko maan väestöä.

5 Vastaajamäärät teatterialueittain ja ELY-keskuksittain Kunta Vastaajia Kunta Vastaajia Helsinki Pori Espoo Tampere Vantaa Jyväskylä Sipoo 0 Mikkeli Lahti Savonlinna Riihimäki Varkaus 0 Hämeenlinna Joensuu Kerava Kuopio Kouvola Kokkola Kotka Vaasa Lappeenranta 0 Seinäjoki Imatra Kajaani Turku Oulu Jokioinen Kemi Salo Rovaniemi Inkoo Inari Rauma Muut kunnat 0 Kaikki kunnat yhteensä Ely -keskukset Vastaajia Uudenmaan ELY-keskus 0 Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 0 Pirkanmaan ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 0 Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kainuun ELY-keskus 0 Lapin ELY-keskus Kaikki Ely -keskukset yhteensä

6 Tutkimuksen sisällöstä Tehty kysely noudattelee pääosin samaa kyselyrunkoa kuin viimeksi 0 tehty tutkimus. Raportissa keskitytään eri tutkituissa asioissa tapahtuneiden muutosten tarkasteluun. Tutkimukseen on otettu mukaan myös uusia kysymyksiä, jotka ovat tämän raportin loppupuolella. Uusissa tarkasteluissa keskitytään suomalaisten kulttuurin kuluttamisen syventävään tarkastelemiseen. Avoimien kysymysten vastaukset on kerätty erilliseen excel-tiedostoon, joka helpottaa niiden tarkastelemista ja lajittelemista keskeisten taustaryhmien suhteen. Tutkimuksesta on tehty myös ristiintaulukointi, jonka avulla tulosten tarkastelua voidaan syventää.

7 Keskeiset tulokset

8 Keskeiset tulokset Niiden suomalaisten osuus, jotka eivät ole käyneet kertaakaan teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa oli v. 0 %, tulos on säilynyt ennallaan vuodesta 0. Pientä kasvua on tapahtunut niiden määrässä, jotka ovat käyneet kertaa tai useammin ko. esityksissä. Eri käyntikertaryhmien kumulatiivinen tarkastelu osoittaa, että teattereissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käyminen on lisääntynyt % -yksikköä vuodesta 0. Lisäys on ollut lähes yhtä suurta miehillä ja naisilla. Ikäryhmittäin lisäystä on tapahtunut - vuotiaiden ja erityisesti - vuotiaiden ryhmissä. Muissa ikäryhmissä muutokset eivät ole merkittäviä. Lisäystä on tapahtunut lähinnä lapsitalouksissa. Muiden taloustyyppien käyntimäärät ovat käytännössä säilyneet ennallaan. Eläkeläisten käynnit teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa ovat lisääntyneet selvästi vuodesta 0. Opiskelijoilla käyntimäärät ovat sen sijaan vähentyneet. Kaiken kaikkiaan naiset, korkeimmin koulutetut, toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat, eläkeläiset sekä kaupunkilaiset ovat ahkerimpia teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa kävijöitä. Kolmesta selvitetystä taidemuodosta harvimmin käydään oopperassa, jossa on viimeisen kk:n aikana käynyt % vastanneista. Tanssiesityksessä on käynyt % ja teatterissa % - vuotiaista suomalaisista. Vastaajista % ei ole käynyt missään näistä esityksistä. Naiset, yli vuotiaat, pariskunnat, korkeasti koulutetut, toimihenkilöt, eläkeläiset ja kaupungeissa asuvat ovat käyneet useimmin teatterissa viimeisen kk:n aikana. Naiset ovat käyneet useammin tanssiesityksissä kuin miehet. Lapsitaloudet ja opiskelijat suosivat tanssiesityksiä hieman muita vastaajaryhmiä enemmän. Yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat ovat käyneet eri ammattiryhmistä useimmin tanssiesityksissä. Yli -vuotiaat, korkeasti koulutetut, johtavassa asemassa olevat ja Etelä-Suomessa asuvat suosivat oopperaa muita tarkasteltuja ryhmiä useammin. Elävän esitystaiteen kokeminen on kysytyistä syistä tärkein käydä teatterissa, sitä pitää tärkeänä % teatterissa käyvistä. Taidemuodon käsittelemät aiheet ovat tärkeä syy % kävijöistä. Tottumus ei ole teatterissa käymisen syynä kovinkaan tärkeä eikä myöskään oma teatteriharrastus. Elävän esitystaiteen kokeminen on kysytyistä syistä tärkein myös tanssiesityksissä käymiselle, sitä pitää tärkeänä % teatterissa käyvistä. Taidemuodon käsittelemät aiheet ovat tärkeä syy % kävijöistä. Tottumus on käymisen tärkeä syy vain % tanssiesityksissä käyville. Oma tanssiharrastus on käymisen syynä tärkeämpi kuin oma teatteriharrastus teatterissa käymiselle (% / %). Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti, joulukuu 0

9 Keskeiset tulokset Useimmin mainittu syy teatterissa käymättömyyteen on se, ettei teatteri kiinnosta ja siksi ei tule lähdettyä teatteriin. Se ettei tarjontaa ole paikkakunnalla on syynä % vastanneista. Muiden asioiden kiinnostaminen teatteria enemmän on käytännössä samalla tasolla kuin edellisessä, 0 tutkimuksessa. Teatteriesitysten hinta on lisääntynyt käymättömyyden syynä, liian kalliina teatterissa käymistä pitää % vastanneista. Useimmin mainittu syy (0%) tanssiesityksissä käymättömyyteen on se, ettei tanssi kiinnosta ja siksi ei tule lähdettyä näihin esityksiin. Lähes viidennes (%) tanssiesityksissä käymättömistä ilmoittaa syyksi sen, ettei ymmärrä tanssia. Se ettei tarjontaa ole paikkakunnalla on syynä % vastanneista. Syyt käymättömyyteen ovat säilyneet varsin samanlaisina vuodesta 0. Selkeästi nousee esille se, että tätä kulttuurimuotoa ei välttämättä ymmärretä ei siitä olla siksi kiinnostuneita. Valtaosa niistä (0%), jotka ovat käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa aikoo käydä teatterissa seuraavan kk:n aikana kerran tai kaksi. Kolme kertaa tai useammin aikoo käydä %. Vastaavat luvut ovat tanssiesitysten osalta % ja % ja oopperan osalta % ja %. 0% niistä, jotka eivät ole käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa aikoo käydä teatterissa seuraavan kk:n aikana kerran tai kaksi. Kolme kertaa tai useammin aikoo käydä %. Vastaavat luvut ovat tanssiesitysten osalta % ja % ja oopperan osalta % ja %. Hieman alle puolet (%) niistä, jotka ovat käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa arvioi näissä esityksissä käymisen lisäävän hyvinvointia ja elämänlaatua. Vuonna 0 vastaavan arvion antoi %. Niiden osuus, jotka arvioivat ettei vaikutusta hyvinvointiin ja elämänlaatuun ole juuri lainkaan on lisääntynyt %-yksikköä vuodesta 0. Arvio esitysten hyvinvointia ja elämänlaatua lisäävästä vaikutuksesta kasvaa vastaajan iän lisääntyessä. Naisilla arvio on positiivisempi kuin miehillä. Yksittäistalouksien arvio on selvästi lapsiperheiden arviota suurempi samoin kaupunkilaisten antama arvio on maalla asuvien arviota korkeampi. Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti, joulukuu 0

10 Keskeiset tulokset Useimmiten (%) tietoa esityksistä tai näytelmistä on saatu lehtiartikkeleista tai uutisista. Tämän jälkeen tulevat lehti-ilmoitukset ja tuttavat tai sukulaiset. Myös teatterien kotisivut ja sosiaalinen media ovat merkittäviä tietolähteitä. Teattereiden kotisivujen ja somen merkitys on kasvanut tietolähteenä selvästi vuodesta 0. Muita osuuttaan kasvattaneita tietolähteitä ovat lehtien artikkelit ja uutiset sekä teatteriarvostelut. Kiinnostavina lisätiedon aiheina nousevat tekijöitä ja esiintyjiäkin tärkeämmiksi esityksen aihe ja esityksen luonne. Myös tiedot lajityypistä kiinnostavat valintaperusteena % vastanneista. Esityksen valintaan vaikuttavista tekijöistä selvästi tärkeimmäksi nousee kiinnostava aihe, jonka valitsi kaksi kolmesta vastaajasta. Noin neljännes vastaajista ilmoittaa eniten vaikuttaviksi asioiksi tuttavien kehut, kiinnostavan teatterin tai ryhmä tai kiinnostavat taiteilijat. Kokemuksista vaikuttavimmiksi nousevat ilo, uudet ajatukset, esteettinen nautin ja liikutuksen tunteet. Aikaisempaa (0) enemmän esitysten kanssa ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat elokuvat ja konsertit. Myös koti-iltojen vetovoima on kasvanut vuodesta 0 samoin sosiaalisen median ja oman harrastus-toiminnan. Hieman pienempi joukko kuin vuonna 0 kannattaa yhteiskunnan tukea näyttämötaitteelle tai ei osaa arvioida asiaa. Naiset, lapsitaloudet, johtavassa asemassa olevat ja opiskelijat/koululaiset ovat muita useammin sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi tukea näyttämötaidetta nykyistä enemmän. Teatteriesityksistä ja oopperasta ollaan valmiita maksamaan pari kolme euroa enemmän kuin vuonna 0. Tutkimusmenetelmän vaihtaminen näkyy ei osaa sanoa vastusten määrän kasvamisena. Tämä johtuu siitä, että internetkyselyssä vaihtoehto pitää olla aina esillä toisin kuin käyntihaastatteluissa. Eos-vastaukset eivät kuitenkaan ole mukana keskiarvoja laskettaessa, joiden vertailu on siis mahdollista. Korkeimman hinnan teatterilipuista ovat valmiita maksamaan yli vuotiaat, lapsettomat pariskunnat, korkeasti koulutetut, johtavassa asemassa olevat, eläkeläiset ja etelä-suomalaiset. Korkeimman hinnan tanssiesityksestä ovat valmiita maksamaan yli vuotiaat, lapsettomat pariskunnat ja yksittäistaloudet, korkeasti koulutetut, toimihenkilöt ja johtavassa asemassa olevat, eläkeläiset ja muissa kuin kaupunkikunnissa asuvat. Korkeimman hinnan oopperalipusta ovat valmiita maksamaan yli vuotiaat, lapsettomat pariskunnat ja yksittäistaloudet, korkeasti koulutetut, toimihenkilöt ja johtavassa asemassa olevat, eläkeläiset ja Pohjois-Suomessa asuvat. Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti, joulukuu 0

11 Keskeiset tulokset % suomalaisista on käynyt lastenteatterissa tai lasten tanssiesityksissä viimeisen kk:n aikana. Lapsiperheistä % on käynyt lastenteatterissa tai lasten tanssiesityksissä vastaavana aikana. Iältään - vuotaista esityksissä on käynyt 0%. Johtavassa asemassa olevista % ilmoittaa käyneensä näissä esityksissä. Niissä talouksissa, joissa on alle vuotiaita lapsia, % ilmoittaa, että alle vuotiaat lapset ovat käyneet lastenteatterissa tai tanssiesityksessä viimeisen kk:n aikana. % ilmoittaa, että heidän alle vuotiaat lapsensa eivät ole koskaan käyneet lastenteatterissa tai lasten tanssiesityksissä. Aikaisempaa useammin alle vuotiaat ovat käyneet lastenteatterissa tai tanssiesityksissä koulun tai isovanhempien kanssa. Myös kerhojen ja yhdistysten osuus on lisääntynyt vuodesta 0. Arvio esitystarjonnan riittävyydestä päiväkodeissa tai kouluissa on säilynyt ennallaan vuodesta 0. % ilmoittaa, että esityksiä on liian vähän, % että niitä on sopivasti tai liikaa. Aikaisempaa harvempi (0% %) kannattaa opetussuunnitelmaan lisättyä mainintaa lasten oikeudesta päästä teatteriin ja tanssiesityksiin. Kolmannes vastanneista haluaisi, että mediassa näytettäisiin enemmän teatteri-, tanssi- ja oopperaesityksiä. Toisaalta % ei halua tätä ja viidennes ei osaa arvioida asiaa. Enemmistö (%) vastanneista on ostanut, vuokrannut tai lainannut kirjoja ja % CD -levyjä viimeisen kk:n aikana. Teatterissa käyminen on neljänneksi suosituin eri kulttuuritapahtumista. Kirjastot, elokuvissa käyminen ja museot ovat sitä suositumpia. Mitä korkeammin vastaaja on koulutettu, sitä todennäköisemmin hän käyttää eri kulttuuripalveluja. Aktiivisuus kulttuurin kuluttamisessa jakaa vastaajia voimakkaasti. Erittäin tai melko aktiivisena itseään pitää %, ei lainkaan aktiivisena %. Puolet (0%) suomalaisista ( kuuluu passiiviseen ryhmää, joka eivät pidä itseään kovin aktiivisina kulttuurin kuluttajina. Aktiivisimpia kulttuurin kuluttajia ovat naiset, - vuotiaat, korkeasti koulutetut, kotirouvat sekä opiskelija ja koululaiset. Vain yksi kymmenestä haluaisi osallistua kulttuuritapahtumaan yksin. Valtaosa (%) osallistuisi hyvässä seurassa kahdestaan ja kolmannes (%) pienessä ryhmässä. Johtavassa asemassa olevat suosivat muita ryhmiä useammin kulttuuritapahtumiin osallistumista pienissä, - henkilön ryhmissä. Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti, joulukuu 0

12 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa

13 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% Kerran kertaa - kertaa - kertaa -0 kertaa 0 0 KAIKKI (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 0 (n=0) KAIKKI 0 (n=) Niiden osuus, jotka eivät ole käyneet kertaakaan teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa on %, tulos on säilynyt ennallaan. Pientä kasvua on tapahtunut niiden määrässä, jotka ovat käyneet kertaa tai useammin ko. esityksissä. Yli 0 kertaa Ei kertaakaan ei koskaan (-0)

14 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% : KAIKKI (n=) 00: KAIKKI (n=) 00: KAIKKI (n=) 00: KAIKKI (n=) 0: KAIKKI (n=0) 0: KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: : nainen (n=) 00: nainen (n=) 00: nainen (n=) 00: nainen (n=) 0: nainen (n=0) 0 0 Eri käyntikertaryhmien kumulatiivinen tarkastelu osoittaa, että teattereissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käyminen on lisääntynyt % - yksikköä vuodesta 0. Lisäys on ollut lähes yhtä suurta miehillä ja naisilla. 0: Nainen (n=) 0 : mies (n=) 00: mies (n=) 00: mies (n=) 00: mies (n=) 0: mies (n=) 0: Mies (n=) Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

15 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% IKÄ: : - v (n=) 00: - v (n=) 00: - v (n=) 00: - v (n=) 0: - v (n=) 0: - v (n=) : - v (n=) 00: - v (n=) 00: - v (n=) 00: - v (n=0) 0: - v (n=0) 0: - v (n=0) : - v (n=) 00: - v (n=) 00: - v (n=00) 00: - v (n=0) 0: - v (n=) 0: - v (n=) 0 Ikäryhmittäin lisäystä on tapahtunut - vuotiaiden ja erityisesti - vuotiaiden ryhmissä. Muissa ikäryhmissä muutokset eivät ole merkittäviä. : - v (n=) 00: - v (n=0) 00: - v (n=) 00: - v (n=) 0: - v (n=) 0: - v (n=) 0 Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

16 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% ELÄMÄNTILANNE: : yksinäistalous (n=) 00: yksinäistalous (n=) 00: yksinäistalous (n=) 00: yksinäistalous (n=) 0: yksinäistalous (n=0) 0: Yksinäistalous (n=) : pari, ei lapsia (n=) 00: pari, ei lapsia (n=) 00: pari, ei lapsia (n=) 00: pari, ei lapsia (n=0) 0: pari, ei lapsia (n=) 0: Pari, ei lapsia (n=) Lisäystä on tapahtunut erityisesti lapsitalouksissa. Muiden taloustyyppien käyntimäärät ovat käytännössä säilyneet ennallaan. : muu aikuistalous (n=) 00: muu aikuistalous (n=) 00: muu aikuistalous (n=) 00: muu aikuistalous (n=) 0: muu aikuistalous (n=) 0: Muu aikuistalous (n=) : lapsitalous (n=) 00: lapsitalous (n=) 00: lapsitalous (n=) 00: lapsitalous (n=) 0: lapsitalous (n=0) 0: Lapsitalous (n=) 0 Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

17 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% KOULUTUS: : perus-/keskikoulu (n=) 00: perus-/keskikoulu (n=0) 00: perus-/keskikoulu (n=) 00: perus-/keskikoulu (n=) 0: perus-/keskikoulu (n=) 0: Perus/keskikoulu (n=0) 0 : ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) 00: ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=0) 00: ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) 00: ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) 0: ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) 0: Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) 0 : yo/lukio (n=) 00: yo/lukio (n=) 00: yo/lukio (n=) 00: yo/lukio (n=) 0: yo/lukio (n=0) 0: Yo/lukio (n=) 0 : opisto/amm.korkeakoulu (n=0) 00: opisto/amm.korkeakoulu (n=) 00: opisto/amm.korkeakoulu (n=) 00: opisto/amm.korkeakoulu (n=0) 0: opisto/amm.korkeakoulu (n=) 0: Opisto/amm.korkeakoulu (n=) 0 0 : yliopisto/korkeakoulu (n=) 00: yliopisto/korkeakoulu (n=) 00: yliopisto/korkeakoulu (n=) 00: yliopisto/korkeakoulu (n=) 0: yliopisto/korkeakoulu (n=) 0: Yliopisto/korkeakoulu (n=) 0 Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

18 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% AMMATTIASEMA: : työväestö (n=) 00: työväestö (n=) 00: työväestö (n=) 00: työväestö (n=) 0: työväestö (n=0) 0: Työväestö (n=0) 0 : toimihenkilö (n=) 00: toimihenkilö (n=) 00: toimihenkilö (n=) 00: toimihenkilö (n=) 0: toimihenkilö (n=) 0: Toimihenkilö (n=0) 0 : maatal.yr./yrittäjä/joht. as. (n=) 00: maatal.yr./yrittäjä/joht. as. (n=) 00: maatal.yr./yrittäjä/joht. as. (n=0) 00: maatal.yr./yrittäjä/joht. as. (n=) 0: maatal.yr./yrittäjä/joht. as. (n=) 0: Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) : johtava asema (n=) 00: johtava asema (n=0) 00: johtava asema (n=) 00: johtava asema (n=) 0 0: Johtava asema (n=) Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

19 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana AMMATTIASEMA: 0% 0% 0% 0% 0% 0% 00: kotirouva (n=) 00: kotirouva (n=) 00: kotirouva (n=) 0: kotirouva (n=) 0: Kotirouva (n=) : opiskelija/koululainen (n=) 00: opiskelija/koululainen (n=) 00: opiskelija/koululainen (n=) 00: opiskelija/koululainen (n=) 0 Eläkeläisten käynnit teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa ovat lisääntyneet selvästi vuodesta 0. Opiskelijoilla käyntimäärät ovat sen sijaan vähentyneet. 0: opiskelija/koululainen (n=) 0: Opiskelija/koululainen (n=) : eläkeläinen (n=) 00: eläkeläinen (n=) 00: eläkeläinen (n=) 00: eläkeläinen (n=0) 0: eläkeläinen (n=) 0: Eläkeläinen (n=) Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

20 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% ASUINPAIKKA: : kaupunki (n=) 00: kaupunki (n=) 00: kaupunki (n=) 00: kaupunki (n=) 0: kaupunki (n=) 0: Kaupunki (n=) 0 : muu kunta (n=) 00: muu kunta (n=) 00: muu kunta (n=) 00: muu kunta (n=) 0: muu kunta (n=) 0: Muu kunta (n=) 0 0 ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: : Etelä-Suomi (n=) 00: Etelä-Suomi (n=0) 00: Etelä-Suomi (n=) 00: Etelä-Suomi (n=0) 0: Etelä-Suomi (n=) 0: Etelä-Suomi (n=) : Keski-Suomi (n=) 00: Keski-Suomi (n=) 00: Keski-Suomi (n=) 00: Keski-Suomi (n=0) 0: Keski-Suomi (n=) 0: Keski-Suomi (n=0) : Pohjois-Suomi (n=) 00: Pohjois-Suomi (n=) 00: Pohjois-Suomi (n=) 00: Pohjois-Suomi (n=) 0: Pohjois-Suomi (n=0) 0: Pohjois-Suomi (n=) Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän 0

21 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana 0% 0% 0% 0% 0% 0% KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=0) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=0) Toimihenkilö (n=0) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) Naiset, korkeimmin koulutetut, toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat, eläkeläiset sekä kaupunkilaiset ovat ahkerimpia teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa kävijöitä. Kerran kertaa - kertaa kertaa tai enemmän

22 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Kuinka monta kertaa olet viimeisten kuukauden aikana käynyt... KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Teatterissa Tanssiesityksessä Oopperassa Harvimmin käydään oopperassa, jossa on viimeisen kk:n aikana käynyt % vastanneista. Tanssiesityksessä on käynyt % ja teatterissa % - vuotiaista suomalaisista. Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä /oopperassa kk:n aikana Vastaajista % ei ole käynyt missään näistä esityksistä. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

23 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt teatterissa Kuinka monta kertaa olet viimeisten kuukauden aikana käynyt... Teatterissa KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=0) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=0) Toimihenkilö (n=0) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Naiset, yli vuotiaat, pariskunnat, korkeasti koulutetut, toimihenkilöt, eläkeläiset ja kaupungeissa asuvat ovat käyneet useimmin teatterissa viimeisen kk:n aikana. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

24 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt tanssiesityksessä Kuinka monta kertaa olet viimeisten kuukauden aikana käynyt... Tanssiesityksessä KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=0) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=0) Toimihenkilö (n=0) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Naiset ovat käyneet useammin tanssiesityksissä kuin miehet. Lapsitaloudet ja opiskelijat suosivat tanssiesityksiä hieman muita vastaajaryhmiä enemmän. Yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat ovat käyneet useimmin tanssiesityksissä. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

25 Kuinka monta kertaa on viimeisten kuukauden aikana käynyt oopperassa Kuinka monta kertaa olet viimeisten kuukauden aikana käynyt... Oopperassa KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=0) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=0) Toimihenkilö (n=0) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Yli -vuotiaat, korkeasti koulutetut, johtavassa asemassa olevat ja Etelä-Suomessa asuvat suosivat oopperaa muita ryhmiä useammin. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

26 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä tai tanssia Miksi ei käy teatterissa tai tanssiesityksissä

27 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä Miksi käyt katsomassa teatteriesityksiä? KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka. Haluan kokea elävää esitystaidetta Taidemuoto käsittelee aiheita, jotka kiinnostavat minua Olen tottunut käymään, tapa on jäänyt lapsuudesta/koulusta/opiskeluajoilta Harrastan itse teatteria 0 0,,0,, Elävän esitystaiteen kokeminen on kysytyistä syistä tärkein, sitä pitää tärkeänä % teatterissa käyvistä. Taidemuodon käsittelemät aiheet ovat tärkeä syy % kävijöistä. Tottumus ei ole teatterissa käymisen syynä kovinkaan tärkeä eikä myöskään oma teatteriharrastus. Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä ()

28 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä Miksi käyt katsomassa teatteriesityksiä? Harrastan itse teatteria KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=0) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=0) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=0) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä () 0,,,,,,0,,,,,,,,,,0,,,,0,,,,,,,0,0

29 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä Miksi käyt katsomassa teatteriesityksiä? Olen tottunut käymään, tapa on jäänyt lapsuudesta/koulusta/opiskeluajoilta KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=0) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=0) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=0) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),,,0,,0,,,,,,,,0,,,0,0,,,0,,0,,,,,,

30 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä Miksi käyt katsomassa teatteriesityksiä? Haluan kokea elävää esitystaidetta KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=0) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=0) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=0) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka. 0 0 Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),,,,,,,,,0,,,,,0,0,0,,0,,,,,0,,0,,, 0

31 Miksi käy katsomassa teatteriesityksiä Miksi käyt katsomassa teatteriesityksiä? Taidemuoto käsittelee aiheita, jotka kiinnostavat minua KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=0) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=0) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=0) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),0,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

32 Miksi käy katsomassa tanssia Miksi käyt katsomassa tanssia? KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka. Haluan kokea elävää esitystaidetta Taidemuoto käsittelee aiheita, jotka kiinnostavat minua Olen tottunut käymään, tapa on jäänyt lapsuudesta/koulusta/opiskeluajoilta Harrastan itse tanssia Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),,0,00, Elävän esitystaiteen kokeminen on kysytyistä syistä tärkein, sitä pitää tärkeänä % teatterissa käyvistä. Taidemuodon käsittelemät aiheet ovat tärkeä syy % kävijöistä. Tottumus on käymisen tärkeä syy vain % tanssiesityksissä käyville. Oma tanssiharrastus on käymisen syynä tärkeämpi kuin oma teatteriharrastus teatterissa käymiselle (% / %).

33 Miksi käy katsomassa tanssia Miksi käyt katsomassa tanssia? Harrastan itse tanssia KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),,0,,,0,,0,0,,,,,,,0,,,,,0,,,0,,,,,

34 Miksi käy katsomassa tanssia Miksi käyt katsomassa tanssia? Olen tottunut käymään, tapa on jäänyt lapsuudesta/koulusta/opiskeluajoilta KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),00,0,,0,,0,0,,,,,,0,,0,,0,,,,,,0,,,0,0,

35 Miksi käy katsomassa tanssia Miksi käyt katsomassa tanssia? Haluan kokea elävää esitystaidetta KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),,,,,,,,0,,,0,,,,,,,,,,,,,,,0,,0

36 Miksi käy katsomassa tanssia Miksi käyt katsomassa tanssia? Taidemuoto käsittelee aiheita, jotka kiinnostavat minua KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin tärkeä () Melko tärkeä () En osaa sanoa Vain vähän tärkeä () Ei lainkaan tärkeä (),0,,,,,,,,,,,0,,,,,,0,,00,,,,,,,,

37 Miksi ei käy teatterissa Miksi ei käy teatterissa? jos ei ole käynyt KAIKKI 0 (n=) Ei tule lähdettyä Minua kiinnostavat muut asiat On liian kallista Teatteritarjontaa ei ole paikkakunnalla Se, mistä esitykset kertovat, ei kiinnosta minua Pitkä matka Ei ole aikaa 0% 0% 0% 0% 0% 0% Useimmin mainittu syy teatterissa käymättömyyteen on se, ettei teatteri kiinnosta ja siksi ei tule lähdettyä teatteriin. Se ettei tarjontaa ole paikkakunnalla on syynä % vastanneista. En löydä seuraa esityksiin En ymmärrä teatteria Ikäpolveni ei käy teatterissa En tiedä, kuinka teatterissa pitää käyttäytyä Muu syy En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=)

38 Miksi ei käy teatterissa Miksi ei käy teatterissa? jos ei ole käynyt 0% 0% 0% 0% 0% 0% Ei tule lähdettyä Minua kiinnostavat muut asiat On liian kallista Teatteritarjontaa ei ole paikkakunnalla Se, mistä esitykset kertovat, ei kiinnosta minua Pitkä matka Ei ole aikaa 0 0 KAIKKI (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 0 (n=) Muiden asioiden kiinnostaminen teatteria enemmän on käytännössä samalla tasolla kuin edellisessä, 0 tutkimuksessa. Teatteriesitysten hinta on lisääntynyt käymättömyyden syynä. En löydä seuraa esityksiin KAIKKI 0 (n=) En ymmärrä teatteria Ikäpolveni ei käy teatterissa En tiedä, kuinka teatterissa pitää käyttäytyä Muu syy En osaa sanoa

39 Miksi ei käy tanssiesityksissä Miksi ei käy tanssiesityksissä? jos ei ole käynyt 0% 0% 0% 0% 0% 0% KAIKKI 0 (n=0) Minua kiinnostavat muut asiat 0 Ei tule lähdettyä En ymmärrä tanssia Tanssiesityksiä ei ole paikkakunnalla Se, mistä esitykset kertovat, ei kiinnosta minua On liian kallista Ei ole aikaa Pitkä matka En löydä seuraa esityksiin Ikäpolveni ei käy tanssiesityksissä En tiedä, kuinka tanssiesityksissä pitää käyttäytyä Useimmin mainittu syy (0%) tanssiesityksissä käymättömyyteen on se, ettei tanssi kiinnosta ja siksi ei tule lähdettyä näihin esityksiin. Lähes viidennes (%) tanssiesityksissä käymättömistä ilmoittaa syyksi sen, ettei ymmärrä tanssia. Se ettei tarjontaa ole paikkakunnalla on syynä % vastanneista. Muu syy En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=0)

40 Miksi ei käy tanssiesityksissä Miksi ei käy tanssiesityksissä? jos ei ole käynyt 0% 0% 0% 0% 0% 0% Minua kiinnostavat muut asiat Ei tule lähdettyä En ymmärrä tanssia 0 Syyt käymättömyyteen ovat säilyneet varsin samanlaisina vuodesta 0. Tanssiesityksiä ei ole paikkakunnalla Se, mistä esitykset kertovat, ei kiinnosta minua On liian kallista Ei ole aikaa KAIKKI 0 (n=) KAIKKI 0 (n=0) Selkeästi nousee esille se, että tätä kulttuurimuotoa ei välttämättä ymmärretä ei siitä olla siksi kiinnostuneita. Pitkä matka En löydä seuraa esityksiin Ikäpolveni ei käy tanssiesityksissä En tiedä, kuinka tanssiesityksissä pitää käyttäytyä Muu syy En osaa sanoa 0

41 Kuinka monta kertaa aikoo seuraavan kuukauden aikana käydä teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa. Kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatu

42 Kuinka monta kertaa aikoo seuraavan kuukauden aikana käydä teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Kuinka monta kertaa uskot käyväsi tulevan kuukauden aikana Käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana Käynyt (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Teatterissa Tanssiesityksessä Oopperassa 0 Valtaosa niistä (0%), jotka ovat käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa aikoo käydä teatterissa seuraavan kk:n aikana kerran tai kaksi. Kolme kertaa tai useammin aikoo käydä %. Vastaavat luvut ovat tanssiesitysten osalta % ja % ja oopperan osalta % ja %. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

43 Kuinka monta kertaa aikoo seuraavan kuukauden aikana käydä teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa Kuinka monta kertaa uskot käyväsi tulevan kuukauden aikana Ei ole käynyt teatterissa/tanssiesityksessä/oopperassa kk:n aikana Ei käynyt (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Teatterissa Tanssiesityksessä Oopperassa 0% niistä, jotka eivät ole käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa aikoo käydä teatterissa seuraavan kk:n aikana kerran tai kaksi. Kolme kertaa tai useammin aikoo käydä %. Vastaavat luvut ovat tanssiesitysten osalta % ja % ja oopperan osalta % ja %. Kerran Kaksi kertaa - kertaa kertaa tai useammin En osaa sanoa En kertaakaan

44 Kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatua Kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatua? KÄYNYT TEATTERISSA/TANSSIESITYKSESSÄ/OOPPERASSA KK:N AIKANA: 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka. KAIKKI 0 (n=) 0, KAIKKI 0 (n=), Erittäin paljon () Melko paljon () En osaa sanoa Jonkin verran () Ei juuri lainkaan () Hieman alle puolet (%) niistä, jotka ovat käyneet viimeisen kk:n aikana joko teatterissa, tanssiesityksessä tai oopperassa arvioi näissä esityksissä käymisen lisäävän hyvinvointia ja elämänlaatua. Vuonna 0 vastaavan arvion antoi %. Niiden osuus, jotka arvioivat ettei vaikutusta hyvinvointiin ja elämänlaatuun ole juuri lainkaan on lisääntynyt %- yksikköä vuodesta 0.

45 Kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatua Kuinka paljon teatterissa, tanssiesityksissä tai oopperassa käynti lisää hyvinvointia ja elämänlaatua? KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=0) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=0) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% ka Erittäin paljon () Melko paljon () En osaa sanoa Jonkin verran () Ei juuri lainkaan (),,,0,,0,,0,,,,,0,,,,,,0,0,,,,,,,,, Arvio esitysten hyvinvointia ja elämänlaatua lisäävästä vaikutuksesta kasvaa vastaajan iän lisääntyessä. Naisilla arvio on positiivisempi kuin miehillä. Yksittäistalouksien arvio on selvästi lapsiperheiden arviota suurempi samoin kaupunkilaisten antama arvio on maalla asuvien arviota korkeampi.

46 Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä Mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi

47 Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä? Käyneet 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Lehtien artikkeleista ja uutisista Lehti-ilmoituksista Tuttavilta/sukulaisilta Teattereiden kotisivuilta Teatterien julkaisuista Sosiaalisesta mediasta Useimmiten (%) tietoa esityksistä on saatu lehtiartikkeleista tai uutisista. Tämän jälkeen tulevat lehtiilmoitukset ja tuttavat tai sukulaiset. Teatteriarvosteluista Muualta internetistä TV:stä Paikallisradiosta Myös teatterien kotisivut ja sosiaalinen media ovat merkittäviä tietolähteitä. Radiosta (YLE) Teksti-TV:stä Muualta En mistään En osaa sanoa Käyneet 0 (n=)

48 Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä? KÄYNYT TEATTERISSA/ TANSSIESITYKSESSÄ/ OOPPERASSA KK:N AIKANA: Lehtien artikkeleista ja uutisista Lehti-ilmoituksista Tuttavilta/sukulaisilta Teattereiden kotisivuilta Teatterien julkaisuista Sosiaalisesta mediasta Teatteriarvosteluista Muualta internetistä TV:stä Paikallisradiosta Radiosta (YLE) Teksti-TV:stä Muualta En mistään En osaa sanoa 0% 0% 0% 0% 0% 0% Käyneet (n=) Käyneet 00 (n=) Käyneet 00 (n=0) Käyneet 00 (n=) Käyneet 0 (n=) Käyneet 0 (n=) Teattereiden kotisivujen ja somen merkitys on kasvanut tietolähteenä selvästi vuodesta 0. Muita osuuttaan kasvattaneita tietolähteitä ovat lehtien artikkelit ja uutiset sekä teatteriarvostelut.

49 Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä? KÄYNYT TEATTERISSA/ TANSSIESITYKSESSÄ/ OOPPERASSA KK:N AIKANA: Lehtien artikkeleista ja uutisista 0% 0% 0% 0% 0% 0% Lehti-ilmoituksista Tuttavilta/sukulaisilta Käyneet (n=) Käyneet 00 (n=) Käyneet 00 (n=0) Teattereiden kotisivuilta Teatterien julkaisuista Käyneet 00 (n=) Käyneet 0 (n=) Käyneet 0 (n=) Sosiaalisesta mediasta Teatteriarvosteluista

50 Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä Mistä saanut tietoa esityksistä tai näytelmistä? KÄYNYT TEATTERISSA/ TANSSIESITYKSESSÄ/ OOPPERASSA KK:N AIKANA: 0% 0% 0% 0% 0% 0% Muualta internetistä TV:stä Paikallisradiosta Käyneet (n=) Käyneet 00 (n=) Radiosta (YLE) Käyneet 00 (n=0) Käyneet 00 (n=) Käyneet 0 (n=) Teksti-TV:stä Käyneet 0 (n=) Muualta En mistään En osaa sanoa 0

51 Mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi Mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi? KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Esityksen aiheesta Esityksen luonteesta 0 Kiinnostavina lisätiedon aiheina nousevat tekijöitä ja esiintyjiäkin tärkeämmiksi esityksen aihe ja esityksen luonne. Tekijöistä ja esiintyjistä Esityksen lajityyppistä Myös tiedot lajityypistä kiinnostavat valintaperusteena % vastanneista. Esityksen kestosta 0 Muusta En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=)

52 Mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi Mistä haluaisi saada tietoa valinnan tueksi? KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=0) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=0) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% % 0% % 0% % % % 00% % Esityksen aiheesta Esityksen luonteesta Tekijöistä ja esiintyjistä Esityksen lajityyppistä Esityksen kestosta Muusta En osaa sanoa 0

53 Esityksen valintaan eniten vaikuttavat asiat Mitä kokemuksia esitykset parhaimmillaan antavat Kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin Eniten kilpailevat vaihtoehdot vapaa-ajan vietossa

54 Esityksen valintaan eniten vaikuttavat asiat Esityksen valintaan eniten vaikuttavat asiat KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Kiinnostava aihe Tuttavat ovat kehuneet esitystä Kiinnostava teatteri tai ryhmä Kiinnostavat taiteilijat Muista yhteyksistä tuttu teos Lukenut teoksesta sanoma-/aikakauslehdestä Esityksen mainokset&markkin. herättivät kiinnost. Tapaukseksi tai ilmiöksi noussut esitys Lukenut/kuullut teoksesta somesta/tv:stä/radiosta Teoksen kritiikin perusteella Ennestään tutun tekijän teos Tutussa teatterissa kiinnostava vierailuesitys Esityksen valintaan vaikuttavista tekijöistä selvästi tärkeimmäksi nousee kiinnostava aihe, jonka valitsi kaksi kolmesta vastaajasta. Noin neljännes vastaajista ilmoittaa eniten vaikuttaviksi asioiksi tuttavien kehut, kiinnostavan teatterin tai ryhmä tai kiinnostavat taiteilijat. Menen aina ryhmässä esityksiin. En valitse itse. Muu En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=)

55 Mitä kokemuksia esitykset parhaimmillaan antavat Mitä kokemuksia esitykset parhaimmillaan antavat? KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Iloa Uusia ajatuksia Esteettistä nautintoa 0 Kokemuksista vaikuttavimmiksi nousevat ilo, uudet ajatukset, esteettinen nautin ja liikutuksen tunteet. Liikutuksen tunteita Mukana olemisen/joukkoon kuulumisen tunnetta Mahdollisuutta käsitellä vaikeita asioita / tunteita Lohtua Muuta En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=)

56 Kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin Kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin KAIKKI 0 (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Digitaalisesti teatterin verkkosivuilta löytyvän lisämateriaalin avulla Seuraamalla avoimia harjoituksia Jäämällä esityksen jälkeen järjestettävään keskusteluun esityksen teemoista Osallistumalla taiteilijatapaamiseen Osallistumalla teatterin järjestämiin yleisötyöpajoihin tai kursseille Muuten En osaa sanoa KAIKKI 0 (n=)

57 Kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin Kiinnostus tutustua esityksen taustoihin ja teemoihin KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=0) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=) Toimihenkilö (n=) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=0) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=) Pohjois-Suomi (n=) 0% % 0% % 0% % 0 0 Digitaalisesti teatterin verkkosivuilta löytyvän lisämateriaalin avulla Seuraamalla avoimia harjoituksia Jäämällä esityksen jälkeen järjestettävään keskusteluun esityksen teemoista Osallistumalla taiteilijatapaamiseen Osallistumalla teatterin järjestämiin yleisötyöpajoihin tai kursseille Muuten

58 Eniten kilpailevat vaihtoehdot vapaa-ajan vietossa Eniten kilpailevat vaihtoehdot vapaa-ajan vietossa 0% 0% 0% 0% 0% 0% Koti-ilta Elokuvat Oma harrastustoiminta Konsertit Illanvietto ystävien ja sukulaisten kanssa Urheilutapahtumat Ruoka- ja seurusteluravintolat 0 0 KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 0 (n=0) KAIKKI 0 (n=) Aikaisempaa (0) enemmän esitysten kanssa ihmisten vapaaajasta kilpailevat elokuvat ja konsertit. Myös koti-iltojen vetovoima on kasvanut vuodesta 0 samoin sosiaalisen median ja oman harrastustoiminnan. Sosiaalinen media Lähipubi Hyvinvointipalvelut (erilaiset hoidot, spa, jne.) Muu En osaa sanoa

59 Näyttämötaiteen taloudellinen tukeminen Kohtuullinen lipunhinta, teatteriesitys, tanssiesitys, oopperaesitys

60 Näyttämötaiteen taloudellinen tukeminen Mikä on mielipiteesi näyttämötaiteen taloudellisesta tukemisesta ja lippujen hinnoista? 0% 0% 0% 0% 0% 0% KAIKKI (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 00 (n=) KAIKKI 0 (n=0) 0 0 Hieman harvempi kuin vuonna 0 kannattaa yhteiskunnan tukea näyttämötaitteelle tai ei osaa arvioida asiaa. KAIKKI 0 (n=) Yhteiskunnan tulisi tukea näyttämötaidetta nykyistä enemmän, jolloin lippujen hinnat voisivat laskea jonkin verran. Yhteiskunnan tuen tulisi säilyä nykyisellä tasolla, jolloin lippujen hinnat pysyisivät ennallaan. Yhteiskunnan ja teattereissa kävijöiden tulisi yhdessä rahoittaa yhtä paljon näyttämötaidetta, jolloin hinnat jonkin verran nousisivat. En osaa sanoa Yhteiskunnan ei tulisi tukea näyttämötaidetta lainkaan taloudellisesti, jolloin lippujen hinnat määräytyisivät vapaasti. 0

61 Näyttämötaiteen taloudellinen tukeminen Mikä on mielipiteesi näyttämötaiteen taloudellisesta tukemisesta ja lippujen hinnoista? KAIKKI 0 (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) IKÄ: - v (n=) - v (n=0) - v (n=) - v (n=) ELÄMÄNTILANNE: Yksinäistalous (n=) Pari, ei lapsia (n=) Lapsitalous (n=) Muu aikuistalous (n=) KOULUTUS: Perus/keskikoulu (n=0) Ammatti-/tekn.-/kauppak. (n=) Yo/lukio (n=) Opisto/amm.korkeakoulu (n=) Yliopisto/korkeakoulu (n=) AMMATTIASEMA: Työväestö (n=0) Toimihenkilö (n=0) Maatal.yr./Yrittäjä/Joht. as. (n=) Johtava asema (n=) Kotirouva (n=) Opiskelija/koululainen (n=) Eläkeläinen (n=) ASUINPAIKKA: Kaupunki (n=) Muu kunta (n=) ALUE, VANHA LÄÄNIJAKO: Etelä-Suomi (n=) Keski-Suomi (n=0) Pohjois-Suomi (n=) 0% 0% 0% 0% 0% 0% Yhteiskunnan tulisi tukea näyttämötaidetta nykyistä enemmän, jolloin lippujen hinnat voisivat laskea jonkin verran. Yhteiskunnan tuen tulisi säilyä nykyisellä tasolla, jolloin lippujen hinnat pysyisivät ennallaan. Yhteiskunnan ja teattereissa kävijöiden tulisi yhdessä rahoittaa yhtä paljon näyttämötaidetta, jolloin hinnat jonkin verran nousisivat. En osaa sanoa Yhteiskunnan ei tulisi tukea näyttämötaidetta lainkaan taloudellisesti, jolloin lippujen hinnat määräytyisivät vapaasti. Naiset, lapsitaloudet, johtavassa asemassa olevat ja opiskelijat/koululaiset ovat muita useammin sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi tukea näyttämötaidetta nykyistä enemmän.

SUOMALAISTEN TEATTERISSA, TANSSIESITYKSISSÄ JA OOPPERASSA KÄYNTI

SUOMALAISTEN TEATTERISSA, TANSSIESITYKSISSÄ JA OOPPERASSA KÄYNTI Suomalaisten teatterissa, tanssiesityksissä ja oopperassa käynti 2012 SUOMALAISTEN TEATTERISSA, TANSSIESITYKSISSÄ JA OOPPERASSA KÄYNTI Helmikuu 2012 Christel Nummela 12.3.2012 Suomalaisten teatterissa,

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa

Lisätiedot

SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI

SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI Suomen Teatterit ry syys-lokakuu 27 Johanna Kuosmanen, Jutta Tuomela Sisällys. Johdanto 3 2. Tiivistelmä 9 3. Tulokset 5 Teatterissa, oopperassa ja baletissa käyminen 6

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY

Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Suomi Tänään 1/2009 Kaupungit matkailukohteina LAHTI TRAVEL OY Taloustutkimus Oy Tammi-helmikuu 2009 Vesa Ryyppö, Jussi Pajunen 31.3.2009 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

OMNIBUS 1000 haastateltavaa 2 kertaa kuukaudessa

OMNIBUS 1000 haastateltavaa 2 kertaa kuukaudessa toy 1971 OMNIBUS 1000 haastateltavaa 2 kertaa kuukaudessa taloustutkimus oy SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI Huhtikuu 2004 Suomen Teatteriliitto Jari Pajunen / Helena Fagerlund 19.5.2004 Suomen Teatteriliitto

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

toy taloustutkimus oy SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI Heinäkuu 2001 Suomen Teatteriliitto

toy taloustutkimus oy SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI Heinäkuu 2001 Suomen Teatteriliitto toy taloustutkimus oy SUOMALAISTEN TEATTERISSA KÄYNTI Heinäkuu 2001 Suomen Teatteriliitto Jari Pajunen/Helena Fagerlund 5.7.2001 Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus

Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus. Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus Helsingin mallin seurantatutkimuksen lähtötilanteen kartoitus Petteri Räisänen Helsingin kulttuurikeskus 20.4.2016 TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT Tämä tutkimus on Helsingin mallin ille (Jakomäki,

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Turku Tänään 2018 MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA Tutkimusraportti 12.12.2018 Hanna-Leena Heinosaari Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä/vastaajajoukko Turun, Raision, Naantalin, Kaarinan ja Liedon 15-79-vuotias

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Matkailijat Keski-Suomessa

Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijat Keski-Suomessa Matkailijamäärät Keski-Suomessa: kotimaa & ulkomaat Mistä kotimaan matkailijat tulevat ja keitä he ovat Ulkomaiset matkailijat: venäläinen matkailija eurooppalainen moderni humanisti

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Tuhat suomalaista 11/1 Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Marraskuu 1 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 11/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus teh=in interne=ssä IROResearch Oy:n

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014 HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely

Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön 2018 keräämän kuluttajakyselyaineiston esittely Aineiston keruu 2018 Vähittäiskaupan tutkimussäätiön tehtävänä on edistää ja tukea vähittäiskauppaan liittyvää tutkimusta

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD3056 KORKEAKOULUJEN UUDET OPISKELIJAT: ENSIKOKEMUKSET 2013 QUESTIONNAIRE: FSD3056 NEW STUDENTS IN UNIVERSITIES 2013: FIRST IMPRESSIONS Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019 ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu 0 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Hämeen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Hämeen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Hämeen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Etelä-Karjalan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Kainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018

Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Seurakuntien mielikuva- ja tunnettuuskysely 2018 Havaintoja Helsingin seurakunnista 1 Kyselyn toteutus Toimeksiantaja: seurakunnat ja seurakuntayhtymät 12 paikkakunnalla sekä Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Kymen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Kymen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Kymen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

OMAKOTI-messut, Myyrmäki-halli Vantaa

OMAKOTI-messut, Myyrmäki-halli Vantaa Messututkimus Yhteenveto Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 11885 1 Kansi Kävijäperheen koko 2,22 2 Sisällysluettelo Kävijäperheet 5358 3 Hankkeet Messututkimukseen vastanneet 979 4 Remontointikohteet

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20110504 09:22:17 TYÖ 2618.11 TAULUKKO 41017 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta sinki/

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi? TALOUSTUTKIMUS OY 20090213 10:39:51 TYÖ 2407.11 TAULUKKO 7014 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Kainuun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013

Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä-Pohjanmaa 2013 Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) Etelä- 2013 www.thl.fi Matti Rekiaro 11.2.2015 ATH 2012 2014 Kansallinen tutkimus Vastanneita Koko maa 95 000 (vastausosuus 53 %) Seinäjoki 1020 (53 %),

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1 TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:43 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41019 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen Aedonkeruu tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

6. Tuotemerkkien arvostus Liikenneyhtiöt

6. Tuotemerkkien arvostus Liikenneyhtiöt 6. Tuotemerkkien arvostus 54 Tuotemerkkien arvostus Seuraavilla sivuilla esitetään tekstin ja grafiikan muodossa Tuotemerkkien arvostus-osion tulokset. Tutkimuksessa selvitettiin viiden liikenneyhtiö-tuotemerkin

Lisätiedot

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus

Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Terve Kunta -verkostopäivä 10.4.2019 Hollola Väestötutkimustieto kuntien hyte-tiedon lähteenä - FinSote tutkimus Suvi Parikka, kehittämispäällikkö, THL FinSote-tulokset/Parikka Esityksen sisältö Mikä on

Lisätiedot

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics 2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics Suomalainen teatterikenttä 18 VOS-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja rahoituslain ulkopuoliset teatterit 2013

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Satakunnan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina Liite Kuntaliiton tiedotteeseen 14.9.2017 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 2017: Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina Kysymysmuotoilu: Seuraatko kuntasi toimintaa

Lisätiedot

Etelä-Savon Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Savon Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Etelä-Savon Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot