Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta"

Transkriptio

1 Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta 1 1

2 Tutkimuksen taustaa Suomalaisten alkoholipoliittisia mielipiteitä selvittävä mielipidekysely toteutettiin tammikuussa 1. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Alkon toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse väestörekisteristä satunnaisesti valittua 1-7-vuotiasta suomalaista. Alkoholipoliittisia mielipiteitä mittaavia mielipidetiedusteluja on tehty vuodesta 1 alkaen. 2

3 Tutkimuksen taustaa Kyselyn vastaajilta kysyttiin taustatietoina sukupuoli, ikä, asuinpaikka, koulutus, tulot, ammatti ja puoluekanta. Tähän esitykseen on koottu tuloksia vuodelta 1 sekä aikasarjavertailuja. Kyselyn tuloksista julkaistaan keväällä 1 erillinen raportti THL:n tilastoraportit sarjassa.

4 Päälöydökset Nykyisen alkoholipolitiikan kannalla oli prosenttia vastaajista ja tiukempaa politiikkaa halusi 12 prosenttia vastaajista. Nykyistä väljempää alkoholipolitiikkaa halusi 2 prosenttia vastaajista. Vastaajista prosenttia oli sitä mieltä, että viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoissa. Jos viinien tulo päivittäistavarakauppoihin tarkoittaisi, että niissä myytäisiin myös väkeviä alkoholijuomia, laskisi tämä viinejä päivittäistavarakauppoihin haluavien osuuden 2 prosenttiin.

5 Mitä mieltä olette nykyisistä alkoholipoliittisista rajoituksista, toisin sanoen erilaisista julkisen vallan ja yhteiskunnan alkoholinkulutusta ja -käyttöä rajoittavista toimenpiteistä Suomessa? Ovatko ne mielestänne sopivia vai pitäisikö niitä tiukentaa tai väljentää? Vuodet Pitäisi väljentää Ei osaa sanoa Sopivat Pitäisi tiukentaa

6 Mitä mieltä olette nykyisistä alkoholipoliittisista rajoituksista, toisin sanoen erilaisista julkisen vallan ja yhteiskunnan alkoholinkulutusta ja -käyttöä rajoittavista toimenpiteistä Suomessa? Ovatko ne mielestänne sopivia vai pitäisikö niitä tiukentaa tai väljentää? Naiset Miehet Pitäisi väljentää Ei osaa sanoa Sopivia Pitäisi tiukentaa Pitäisi väljentää Ei osaa sanoa Sopivia Pitäisi tiukentaa

7 Mitä mieltä olette nykyisistä alkoholipoliittisista rajoituksista, toisin sanoen erilaisista julkisen vallan ja yhteiskunnan alkoholinkulutusta ja -käyttöä rajoittavista toimenpiteistä Suomessa? Ovatko ne mielestänne sopivia vai pitäisikö niitä tiukentaa tai väljentää? Iän mukaan, vuonna Pitäisi väljentää Ei osaa sanoa Sopivia Pitäisi tiukentaa 7

8 Niiden vastaajien prosenttiosuudet vuosina 1 1, joiden mielestä keskiolutta, vahvaa olutta, viiniä ja väkeviä alkoholijuomia tulisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista. Vuodesta 1 kysytty yli, % oluista ja muista panimotuotteista* % (1) Keskiolutta (korkeintaan,7 til-%) 7 % (1) % 2 % 1 % Vahvaa olutta (yli,7 til-%) Viiniä Yli, til-% oluita ja muita panimotuotteita Väkeviä * Keskioluesta ja vahvasta oluesta ei ole erikseen kysytty enää vuoden 1 kyselyssä

9 Onko valtion alkoholimonopoli Alko ja sille annettu yksinoikeus alkoholijuomien vähittäismyyntiin mielestäsi hyvä tapa rajoittaa alkoholihaittojen laajuutta? Kyllä Ei osaa sanoa Ei

Alkoholipoliittiset mielipiteet 2019

Alkoholipoliittiset mielipiteet 2019 18 2019 27.5.2019 Päälöydökset Nykyisen Calibri 10, riviväli alkoholipolitiikan 1, välistys 2 kannalla pt ennen, oli sisennys 54 prosenttia riippuva vastaajista cm ja tiukempaa politiik- 0,5 kaa halusi

Lisätiedot

Alkoholipoliittiset mielipiteet 2018

Alkoholipoliittiset mielipiteet 2018 7 2018 Alkoholipoliittiset mielipiteet 2018 13.3.2018 Päälöydökset Nykyisen Calibri 10, riviväli alkoholipolitiikan 1, välistys 2 kannalla pt ennen, oli sisennys 49 prosenttia riippuva vastaajista cm ja

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja A, ESPOO, Finland, tel. int+-

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016 Janne Härkönen, Jenni Savonen, Esa Virtala & Pia Mäkelä 19.10.2017 Suomalaisten alkoholinkäyttötavat / Härkönen, Savonen, Virtala, Mäkelä 1 Juomatapatutkimuksen

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2012 - huhtikuu 2013) Tilastojulkistus 11.6.2013 Tuomo Varis etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7654 Esa Österberg etunimi.sukunimi@thl.fi Puh. 029 524 7018

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2016 Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Alkoholipoliittiset mielipiteet

Alkoholipoliittiset mielipiteet 12 2017 Alkoholipoliittiset mielipiteet 2016 2017 03.05.2017 Päälöydökset Nykyisen Calibri 10, ja riviväli nykyistä 1, välistys tiukemman pt ennen, alkoholipolitiikan sisennys riippuva kannalla 0,5 2 on

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Yritykset ja alkoholi. Sakari Nurmela

Yritykset ja alkoholi. Sakari Nurmela Sakari Nurmela TNS 2014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi 200 henkilöä 29.4. 7.5.2014 välisenä aikana. Haastattelut kerättiin tietokoneavusteisin puhelinhaastatteluin

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta

Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholi suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta Karjalan Lääketiedepäivät Petroskoi 13.-14.6.2012 5.9.2012 Pekka Puska, pääjohtaja

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017) 18 2017 30.5.2017 Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2016 huhtikuu 2017) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 79,4 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2016. Sataprosenttiseksi

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME MIELIPITEET ALKON JA PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN YHTEISTYÖN LAAJENTAMISESTA

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2013 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2013 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015) 7/2015 6.10.2015 Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2014 elokuu 2015) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 71 miljoonaa litraa alkoholijuomia syyskuun 2014 ja elokuun 2015 välillä

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017)

Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017) 32 2017 26.9.2017 Alkoholijuomien matkustajatuontikysely (syyskuu 2016 elokuu 2017) Päälöydökset Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna määrä oli 7,5 miljoonaa litraa. Suomalaiset matkustajat toivat

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2014 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2014 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015) 3/2015 Alkoholijuomien matkustajatuonti (toukokuu 2014 huhtikuu 2015) 11.6.2015 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta noin 78 miljoonaa litraa alkoholijuomia toukokuun 2014 ja huhtikuun

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti 3 2017 28.2.2017 Alkoholijuomien matkustajatuonti 2016 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 81,5 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2016 Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.011

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Alkoholipoliittiset mielipiteet

Alkoholipoliittiset mielipiteet 12 2017 Alkoholipoliittiset mielipiteet 2016 2017 03.05.2017 Päälöydökset Nykyisen Calibri 10, ja riviväli nykyistä 1, välistys tiukemman pt ennen, alkoholipolitiikan sisennys riippuva kannalla 0,5 2 on

Lisätiedot

(toukokuu 2018 huhtikuu 2019)

(toukokuu 2018 huhtikuu 2019) 26 2019 10.6.2019 kysely (toukokuu 2018 huhtikuu 2019) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 58,9 miljoonaa litraa alkoholijuomia toukokuun 2018 ja huhtikuun 2019 välillä, joka sataprosenttiseksi

Lisätiedot

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin?

Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Mitä tapahtuisi jos Alkon vähittäismyyntimonopoli purettaisiin? Esa Österberg Johtava asiantuntija, Alkoholi ja huumeet yksikkö, Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholin kokonaiskulutus Suomessa vuosina

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä MARA

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä MARA Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 2.6.2014 Kyselyn tulokset Kauppa- ja ravintolamyynnin ja keskioluen vähittäismyynnin osuudet myynnistä

Lisätiedot

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu tammikuu 20 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 20 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016)

Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016) 10/2016 3.9.2016 Alkoholijuomien matkustajatuonti (syyskuu 2015 elokuu 2016) Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 81,1 miljoonaa litraa alkoholijuomia syyskuun 2015 ja elokuun 2016 välillä

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti 4 2018 27.2.2018 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 67,2 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2017. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna määrä oli 6,9 miljoonaa litraa. Alkoholijuomien

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Yhteenvetoraportti, syksy 2017

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Yhteenvetoraportti, syksy 2017 Suomalaisten alkoholiostot Virosta Yhteenvetoraportti, syksy 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 2 Johdanto...

Lisätiedot

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016 Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK 21.1.2019 Kyselyn taustatiedot: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen yli 18-vuotiaiden, Suomessa

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Radio autossa -tutkimus

Radio autossa -tutkimus Radio autossa -tutkimus kasettisoitin 1968 ensimmäinen autoradio 1932 mp3-soitin 2002 fm-autoradio 1952 CD-soitin 1983 vakiovaruste Suomessa 1990-luvulla Uuden auton ostajien ikä % yli 60 vuotta 51-60

Lisätiedot

MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%).

MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%). Alkoholipoliittiset mielipiteet Kuvio kt. MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%). Sahtia tai kiljua Kotiviiniä Pontikkaa Suomen Gallup Oy by PGraphics Alkoholipoliittiset

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Alkoholijuomien matkustajatuonti 2015 Resandeinförseln av alkoholdrycker 2015 Esa Österberg +358 29 524 7018 esa.osterberg@thl.fi Tuomo Varis +358 29

Lisätiedot

Tietopaketti alkoholilain uudistuksen vaikutuksista THL

Tietopaketti alkoholilain uudistuksen vaikutuksista THL Tietopaketti alkoholilain uudistuksen vaikutuksista 15.9.2017 THL 1 Sisällysluettelo Miksi alkoholinkulutuksen määrä on olennainen kysymys? (Diat 4-6) Mitä lakimuutoksen vaikutuksista voidaan sanoa? (Diat

Lisätiedot

ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN

ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN ALKOHOLILAIN VÄHITTÄISKAUPPAA KOSKEVIEN UUDISTUSTEN VAIKUTUS ALKOHOLIJUOMIEN KULUTUKSEEN Pasi Holm 10.1.2017 ALKOHOLILAIN MUUTOS VÄHITTÄISKAUPASSA 1) Prosenttirajan nosto 4,7 % 5,5 % 2) Valmistustaparajoitteesta

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta:

Nuorten tupakointi. Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten tupakointi Suomalaisnuorten tupakoinnin yleisyyden seuranta: Nuorten terveystapatutkimus (Tampereen yliopisto) 12- Kouluterveyskysely (THL) Koulutyypin mukainen tarkastelu: Yläkoulun 8. ja 9. luokat

Lisätiedot

FSD2083. Suhtautuminen alkoholipoliittisiin rajoitteisiin 2002. Koodikirja

FSD2083. Suhtautuminen alkoholipoliittisiin rajoitteisiin 2002. Koodikirja FSD2083 Suhtautuminen alkoholipoliittisiin rajoitteisiin 2002 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2010 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Suhtautuminen

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti

Alkoholijuomien matkustajatuonti 3 2019 27.2.2019 Päälöydökset Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta 60,5 miljoonaa litraa alkoholijuomia vuonna 2018. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muunnettuna määrä oli 7,1 miljoonaa litraa. Alkoholijuomien

Lisätiedot

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Olli Toivonen / WWF Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Think If Laboratories / WWF Suomi Kestävällä kalalla -hanke 1 Kohderyhmä

Lisätiedot

Kuluttajakysely sähkölaskusta

Kuluttajakysely sähkölaskusta Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).

Lisätiedot

Galluptutkimus Sirkka-Liisa SäiH

Galluptutkimus Sirkka-Liisa SäiH Galluptutkimus Sirkka-Liisa SäiH va lt aku nn allis e n la u a nt ai - s ulk e mis k o k e ilun vaikut uksist a Alkoholimyymälöiden lauantaisulkemiskokeilu suoritettiin koko maassa 1.6.-0. 9. 198. Suomen

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 25.6.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Perustietoa liikenneasemista virallisten

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996

FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1232 Alkoholijuomien tilastoimaton kulutus Suomessa 1996 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin

Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin Mitä Nuorten terveystapatutkimus kertoo suomalaisten nuorten juomatapojen muutoksesta ja uuden alkoholilain vaikutuksista nuoriin 9.11.2017 Tomi Lintonen 1 Suomalaisten nuorten alkoholin käyttö 1977-2017

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013 Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta Puolustusvaliokunta 23.11.18 EMBARGO 29.11.2018 klo 9! Miten tutkittiin Tutkimuksen teki Taloustutkimus

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

MYYNTIIN ETINTARVIKETIIKKEISSA

MYYNTIIN ETINTARVIKETIIKKEISSA ESA österberg VAESTON SUHTAUTU'YNEN VNEN MYYNTN ETNTARVKETKKESSA Väestön suhtautumista keskioluen myyntitapaan ja tätä kautta alkoholipoliittisiin rajoituksiin yleensä on mitattu mielipidetiedustelujen

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus ry kannattaa esitettyjä muutoksia alkoholilakiin. Hallituksen esityksellä uudeksi alkoholilaiksi on positiivinen kansantaloudellinen vaikutus koko panimoalan arvoketjuun

Lisätiedot

Akavan ilmastogallup 2019

Akavan ilmastogallup 2019 Taustaa Akava teetti touko-kesäkuussa 019 gallupkyselyn, jolla kartoitettiin akavalaisten suhtautumista ilmastonmuutokseen ja työpaikkojen toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014

osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014 osavuosikatsaus Toimitusjohtajalta Hille Korhonen Saavutimme vuosien 2014 2016 strategisista tavoitteistamme yhden etuajassa, kun Alko voitti Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksen suurten yritysten sarjan

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi

Näin Suomi kommunikoi Näin Suomi kommunikoi Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior Konsultointi Oy. Tutkimuksen toimeksiantaja on Elisa Oyj. Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu 01 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015 Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 01 Keva ja Tela Lisätietoja: Keva, työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma, puh. 00 0, pauli.forma(at)keva.fi Työeläkevakuuttajat TELA ry, toimitusjohtaja

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi VASTINE 1(6) 26.10.2017 Talousvaliokunta Kirjallinen vastine HE 100/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Sen lisäksi, että olen lausunut asiasta

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ

KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ KYSELYTUTKIMUS: SUOMALAISTEN TUNTEET JA TIEDOT HIILIDIOKSIDIKYSYMYKSISTÄ Toteuttanut Pöyryn toimeksiannosta YouGov Finland Syyskuu, 2018 MYYTTI: YDINVOIMA TUOTTAA HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJÄ Totuus: ydinvoiman

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys eduskunnan verojaostolle 10.11.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Mietojen alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa 2016 Alko Tuhatta litraa Alko +/- % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Näin meillä seminaari 16.9.2014 Leena Pöysti Liikennekäyttäytymisen seuranta Seurantajärjestelmän tietoja kerätään tarkkailemalla ja automaattisilla

Lisätiedot

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa

Lisätiedot

RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen. Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto

RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen. Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto RUNDI 2013 SEMINAARI Katsaus alueen päihdetilanteeseen Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto 12 Litraa 100 % alkoholia asukasta kohti 2004 10 8 Tilastoimaton 1995 6 4 1969 Vähittäismyynti

Lisätiedot

Kuluttajakysely 2009

Kuluttajakysely 2009 Kuluttajakysely 2009 - Ostospaikan valinta ja käsitys itsestä kuluttajana Viikot 47-52 Kuluttajakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Jaana Kurjenoja Kuluttajakysely 2009 Innolink

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL

Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL Suomi juo ; Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.) THL 2010 Perusteos alan

Lisätiedot

Tervettä tulevaisuutta

Tervettä tulevaisuutta Tervettä tulevaisuutta Väestön odotukset laajentuvasta valinnanvapaudesta 13.6.2017 Tampere Tuula Tiihonen, johtava asiantuntija, projektijohtaja, Sitra, tuula.tiihonen@sitra.fi Laajentuva valinnanvapaus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Profiilitutkimus 2011

Profiilitutkimus 2011 Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS

Lisätiedot

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Kaksi kolmesta ( %) yhtyy väittämään pieniä asuntoja tulisi voida rakentaa vapaasti kysynnän mukaan ilman rajoituksia.

Lisätiedot