Muut pojat lahjaks saivat lennokin - puntarissa sukupuoli, eriarvoisuus ja poikien hyvinvointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muut pojat lahjaks saivat lennokin - puntarissa sukupuoli, eriarvoisuus ja poikien hyvinvointi"

Transkriptio

1 Muut pojat lahjaks saivat lennokin - puntarissa sukupuoli, eriarvoisuus ja poikien hyvinvointi Älä jätä yksin! seminaari / Oulun Poikien Talo & Settelementti Oulu

2 Tasavallan presidentti suurlähettiläspäivillä Suomi on jakautumassa yhtäältä elämäänsä ja maahansa tyytyväisiin menestyjiin ja toisaalta tyytymättömiin, pettyneisiin ihmisiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tulevaisuutemme tekijöihin, nuoriin. Uunituore "Suomi nuorten kasvuympäristönä" tutkimus osoittaa, että vaikka valtaosa nuorista voi hyvin, on kolmanneksella suomalaisista nuorista hankaluuksia siirtyä koulutukseen ja koulutuksesta työelämään. Tämä on huolestuttava trendi, joka erottaa meidät negatiivisesti muista pohjoismaista, joissa nuoret löytävät paremmin tiensä elämän syrjään kiinni. Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan vuonna 2015 ilmoitti 56 prosenttia nuorista tuntevansa kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2012, kolme vuotta aiemmin, vastaava luku oli 76 prosenttia. Tämä trendi on huono ja kasvualustaa tuleville ongelmille. Voimakas kahtiajako oli ja on nähtävissä Ison-Britannian Brexit-äänestystuloksen ja Yhdysvalloissa Donald Trumpin suosion takana. Kun osattomaksi yhteiskunnasta itsensä kokevat ihmiset aktivoituvat, seurauksia on vaikea ennakoida.

3 Aikamatka 10 vuoden taa: Miksi osallisuus on ajankohtaista? Hyvinvointiyhteiskunnan uhkana ei ole niinkään rahan loppuminen vaan se, että yhä useammat ryhmät kokevat joutuvansa yhteisön väheksyttyyn marginaaliin (Uusitalo 2005). Osallisuus toimijuutena: mahdollisuutta liikkua ja toimia eri kentillä osana kasvuyhteisöjä ja eri instituutioita Kiilakoski / Muut pojat

4 IKÄLUOKKA VUOTIAANA 44 % 15 % 34 % 29% 31 % 11% 24 % 16 % 18% 4,5 % 3,1 % 3,3 % 13,7 % 28,6 % 30,1 % 30,6 % 11,5 % 3 % ei peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa psyk esh tai mt-lääke toimeentulotukea rangaistusmääräy s tuomio sijoitus kodin ulkopuolelle Kiilakoski / Muut pojat

5 IKÄLUOKKA VUOTIAANA 27,2 % 2,2 % 2,4 % 4,9% 7,5 % 22,9 % 3,7%% 1,6 % 1,5 % 0,7% 2,3 % 6,2 % 25,1 % 2,7 % 1,1 % työkyvyttömyysel äke kuntoutus 6 kk työttömyys yht.lask. 1v.yht.jaks työttömyys Kuollut Kiilakoski / Muut pojat

6 50% PÄÄTTÖTODISTUKSEN KAIKKIEN AINEIDEN KESKIARVO 40% 30% 20% 10% 0% Naiset Miehet

7 ILMAN PERUSKOULUN JÄLKEISTÄ TUTKINTOA OLEVAT VUOSITTAIN 40% 30% 20% 10% 0% Naiset Miehet

8 Oman toimijuuden vahvistaminen (piirros: Marika Tervahartiala)

9 Nuorten resurssit Käytännön resurssit, kuten asuminen, terveydenhuolto, koulutus (Minulla on) Merkitykset, symboliset resurssit, kuten identiteetti ja kyky käsitteellistää (Minä olen tällainen) Tapojen resurssit, kuten kertomisen ja tekemiset tavat. (Näin toimin ja näin onnistun) Sosiaaliset resurssit, ihmissuhteet. (Tällaisten ihmisten tukea, arvostusta ja seuraa minulla on) Aaltonen & Lappalainen: syrjäytyneiksi määritellyillä nuorilla on resursseja erilaisia määriä käytössään (vaikuttaa onnistumisiin).

10 Kouluterveyskyselyn satoa

11 Kouluterveyskyselyn satoa

12 Hyvinvointi toimintakykynä Hyvinvointi riippuu käytettävissä olevista resursseista, mutta hyvinvointia ei samaisteta niiden kanssa. Hyvinvointia eivät liioin ole resurssien tosiasiallinen käyttö tai niiden käytöstä seuraava subjektiivinen hyöty, vaan resurssien yksilölle tarjoamat mahdollisuudet toimia. (Lagerspetz 2010, 102.) Tomi Kiilakoski.

13 Hyvinvointi toimintakykynä Hyvinvointi riippuu käytettävissä olevista resursseista, mutta hyvinvointia ei samaisteta niiden kanssa. Hyvinvointia eivät liioin ole resurssien tosiasiallinen käyttö tai niiden käytöstä seuraava subjektiivinen hyöty, vaan resurssien yksilölle tarjoamat mahdollisuudet toimia. (Lagerspetz 2010, 102.) Tomi Kiilakoski.

14 Vanhempien luona asuminen

15 Arkitoimet

16 Kavereiden tapaaminen

17 Seura

18 Seura

19 Yksinäisyyden kokemukset

20 Kasvatusajattelua vai kasvatusviisautta? Aito kasvatus ei ole jotakin, mitä A tekee B:lle tai B:n puolesta, vaan ennemminkin sitä, mitä A ja B tekevät yhdessä, maailman välittäminä. (Paulo Freire 2005, 102.) Vrt. Pahoinvointipalvelujen perusviesti: Sinä olet ongelma. Minä olen ratkaisu.

21 Kasvatusajattelua vai kasvatusviisautta? Ennemmin kuin tuhansilla teoilla, jotka on tehty ilman ihmisiin kohdistuvaa luottamusta, todellinen humanisti erottuu muista luottamuksellaan. (Freire 2005, 63.)

Nuorisotyön tulevaisuus. Tomi Kiilakoski Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Nuorisotyön tulevaisuus. Tomi Kiilakoski Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotyön tulevaisuus Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27.9.2017 Muutama kysymys ajatusten virittämiseksi Mitä ovat tärkeimmät nykyään nuoriso-ohjaajien työssään käyttämät taidot, joita vuoden

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro?

Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Lasten suojelu - mitä tilastot kertovat ja mitä ne eivät kerro? Tutkimusprofessori Mika Gissler 18.8.2016 1 THL on sosiaali- ja terveysalan tilastoviranomainen Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa?

Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa? Aikuisten ongelmat lasten murheet - Näinkö myös tapaturmissa? Eetulle ja Emmalle sattuu ja tapahtuu - Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisy Lapissa -seminaari 14.2.2013 Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien

Lisätiedot

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987 Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys

Lisätiedot

Koulutuksen maailmat nuorten maailmoina. Tomi Kiilakoski Helsinki

Koulutuksen maailmat nuorten maailmoina. Tomi Kiilakoski Helsinki Koulutuksen maailmat nuorten maailmoina Tomi Kiilakoski Helsinki 9.3.2012 Oppilaitosten keskeinen merkitys nuorten maailmassa 1. Oppilaitokset ovat vertaisryhmälatautuneita tiloja: niissä ollaan muitten

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

OPPIVA OPS - OSALLISUUS

OPPIVA OPS - OSALLISUUS + OPPIVA OPS - OSALLISUUS Osallisuuden taustalla nuorilla menestyjien tiedot ja syrjäytyneiden asenteet (Suutarinen) muuta Eurooppaa pienempi halukkuus osallistua yhteiskunnan toimintaan kouluun liittyvät

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

Laiskuus on katsojan silmissä

Laiskuus on katsojan silmissä Laiskuus on katsojan silmissä Nuorten hyvinvointia tukemassa Ilmiöitä syrjään jäämisen taustalla Vamoksen näkökulmia Ketä kiinnostaa!!! - Välineitä ja välittämistä nuoren elämään 21.11.2013 Keskiuudenmaan

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja paikallisesta peruskoululaisten aineistosta Koulukuraattori Eija Kasurinen Koulupsykologi Reetta Puuronen Kouluterveyskysely 2017 -THL toteutti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 14.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin

Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Suomi oli vuonna

Lisätiedot

Nuorisotyö koulussa - toimintakulttuurin muutosta kohti

Nuorisotyö koulussa - toimintakulttuurin muutosta kohti Nuorisotyö koulussa - toimintakulttuurin muutosta kohti Tomi Kiilakoski, Erikoistutkija, Nuorisotutkimusverkosto Huomataan yhdessä hyvää- seminaari, Ylivieska 25.4. Joitakin filosofisia lähtökohtia Ihminen

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Lapsen puheeksi ottaminen

Lapsen puheeksi ottaminen Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2

Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö me. 2 Kohti kestävää tulevaisuutta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta Ulla Nord, toimitusjohtaja Me-säätiö 19.4.2017 me. 2 Miten voidaan edistää kestävää hyvinvointia? Miten kestävää kehitystä voidaan edistää

Lisätiedot

Työkaluja tiedolla johtamiseen. Jussi Pyykkönen Me-säätiö

Työkaluja tiedolla johtamiseen. Jussi Pyykkönen Me-säätiö Työkaluja tiedolla johtamiseen Jussi Pyykkönen Me-säätiö Tiedolla johtaminen? Tiedolla voi johtaa palveluiden muotoilua Tiedolla voi analysoida vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin Kuuntelemmeko

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa Marja-Liisa Mäkelä (mllmak@utu.fi) Turun yliopisto, Keveko 17.11.2016 Taustaa: Maahanmuuttajanuorten siirtymät ja koulutukselliset

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsinki Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsingin muutokset Rahoituspohja uudistuu Henkilökuntarakenne muuttuu Monialaisuus kapenee Te-palveluiden rooli korostuu

Lisätiedot

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Liisa Törmäkangas, FT, Tutkija Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Marko Merikukka, FM, Tilastotutkija Mika Gissler, Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku:

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Työryhmässä mukana: Nupoli, Tyttöjen Talo, Ohjaamo, Opiskelija- ja kouluterveydenhuolto, Vamos, Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut,

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE

VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE Tiedosta hyvinvointia Kuntien hyvinvointistrategiat 1 VAIKUTTAVUUTTA VALTAKUNNALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ, TERVEYDEN EDISTÄMISEN VERKKO-OPETUSHANKE VirtuaaliAMK-seminaari 29.10.2003 Projektipäällikkö Kristiina

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Huono-osaisuus ja osallisuus Kainuussa

Huono-osaisuus ja osallisuus Kainuussa Huono-osaisuus ja osallisuus Kainuussa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu 19.1.2017 Tilastofaktaa Joka 10. nuori (17-24v) jäi koulutuksen ulkopuolelle vuonna 2014. Yhteensä 46

Lisätiedot

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille Ohjaamo Espoo Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 17-29- vuotiaille nuorille Asiakasmäärät vuonna 2016 Ohjaamo Espoossa on yksilöasiakkaiden käyntikertoja

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,

Lisätiedot

Nuorisobarometri 2016 on KATSE TULEVAISUUDESSA. Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi

Nuorisobarometri 2016 on KATSE TULEVAISUUDESSA. Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi Nuorisobarometri on KATSE TULEVAISUUDESSA Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari 7.3.2017 Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi TAUSTAA Nuorisobarometri: Nuoran vuosittainen kyselytutkimus

Lisätiedot

Ikääntyminen ja kotona asumisen tukeminen

Ikääntyminen ja kotona asumisen tukeminen Ikääntyminen ja kotona asumisen tukeminen Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut juha.jolkkonen@hel.fi www.hel.fi/sote Väestö Helsingissä

Lisätiedot

Kohdennettu nuorisotyö koulussa. Tomi Kiilakoski

Kohdennettu nuorisotyö koulussa. Tomi Kiilakoski Kohdennettu nuorisotyö koulussa Tomi Kiilakoski Lähtökohtia Koulu on useita ammatteja edustavien ihmisen työyhteisö, joka vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin monin erilaisin tavoin (Rajakaltio 2014) Palvelujärjestelmäkeskeisyydestä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon Terveysneuvontapisteiden asiakkaat -hyvinvointi ja palvelujen käyttö Päihdetiedotusseminaari, Lissabon 17.6.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden asiakkaiden hyvinvointia,

Lisätiedot

Isät turvallisuuden tekijänä

Isät turvallisuuden tekijänä Isät turvallisuuden tekijänä Mitä on väkivalta Väkivalta on fyysisen voiman tai vallan tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön

Lisätiedot

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Vallattomat ryhmät kaupungissa VTT ENNAKOINTISEMINAARI 11.10.2017 // Liisa Häikiö / Tampereen yliopisto/ Yhteiskuntatieteiden tiedekunta KEITÄ OVAT VALLATTOMAT RYHMÄT? Enemmän tai vähemmän työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko

Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Osallisuutta edistämällä nuorten arkeen pitävä turvaverkko Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Pohjois-Suomi Diakonia-ammattikorkeakoulu 11.11.2015 Jos jonkun säikäyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi.

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Muuttuva Salo. Tutkimus äkillisen rakennemuutoksen yksilö- ja aluetason hyvinvointivaikutuksista Salossa

Muuttuva Salo. Tutkimus äkillisen rakennemuutoksen yksilö- ja aluetason hyvinvointivaikutuksista Salossa Muuttuva Salo Tutkimus äkillisen rakennemuutoksen yksilö- ja aluetason hyvinvointivaikutuksista Salossa Sari Kehusmaa, YT, Tutkimuspäällikkö, THL (Kelan tutkimus) Minna Ylikännö, Johtava tutkija, Kelan

Lisätiedot

KALASTUS TYÖVÄLINEENÄ

KALASTUS TYÖVÄLINEENÄ FANTASY FISHING on suomalainen kalastusohjelmapalveluihin ja ka sintehtyihin perhoihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa kalastusaktiviteetteja ja sen oheispalveluja yrityksille ja yksityisille henkilo

Lisätiedot

OPIN POLUT JA PIENTAREET

OPIN POLUT JA PIENTAREET 1 NUORISOBAROMETRI : OPIN POLUT JA PIENTAREET Koulu on tärkeä opintojen paikka, mutta muiden oppimisympäristöjen merkitys kasvaa. Etenkin vaikuttamisen keinoja ja talousosaamista omaksutaan heikosti sekä

Lisätiedot

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari

Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 12.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena seminaari 13.2.2019 Terhi Laine Mikä Vamos? Helsingin Diakonissalaitoksen palvelu koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille Vähentää 16-29 vuotiaiden

Lisätiedot

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 28.4.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Lasten ja nuorten hyvinvointi Unicefin hyvinvointivertailu

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Osallisuuden edellytyksiä vailla olevat

Osallisuuden edellytyksiä vailla olevat Osallisuuden edellytyksiä vailla olevat Dosentti Sakari Kainulainen, Sokra/Diakonia-amk Soskun teematyö 25.10.2016 Jyväskylä Osallisuus Osallinen ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaari 3.12.2010 Henrietta Grönlund Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi 9.12.2010 1 Mitä nuorille kuuluu?

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Lasten hyvinvointi Suomessa 29.3.2017 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PISA-tulokset kertovat:

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Miksi harrastaminen kannattaa. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Miksi harrastaminen kannattaa. Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Miksi harrastaminen kannattaa Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Tutkija, FT Anna Anttila HVA:N TAVOITTEET Saada tietoa vapaa-ajan vaikutuksista hyvinvointiin, oppimiseen ja jatkoopiskelusuunnitelmiin

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Syrjäytymisen juurilla. Miten lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn mittaaminen ja arviointi -seminaari Helsinki 17.11.2016 Johanna Moilanen & Taina Era SUUNTA Nuorten vanhempien suunta työuralle

Lisätiedot

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula

Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio. Ikonen Elina Rahikainen Paula Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen orientaatio Ikonen Elina Rahikainen Paula 14.11.2017. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen hankeen kohderyhmä ja tavoitteet Mikkelissä (13-29 vuotiaat) NUORI, joka ei saa peruskoulun

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

Paikallisuuden merkitys Kaisa Kostamo-Pääkkö/Poske Lapin toimintayksikkö. Sosiaaliportin konsultaatiokokeilu 10/2005-12/2005

Paikallisuuden merkitys Kaisa Kostamo-Pääkkö/Poske Lapin toimintayksikkö. Sosiaaliportin konsultaatiokokeilu 10/2005-12/2005 Paikallisuuden merkitys Kaisa Kostamo-Pääkkö/Poske Lapin toimintayksikkö Sosiaaliportin konsultaatiokokeilu 10/2005-12/2005 Valtakunnallinen aineisto 10 kysymystä Lastensuojelu Vastaajat Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu?

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Nuoret, päihteet ja elämänhallinta Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Suunnittelija, psykologi Elina Marttinen elina.marttinen@nyyti.fi Agenda 1. Mitä nuoruuteen kuuluu?

Lisätiedot

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto

Osallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) 1 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ari.nieminen@diak.fi

Lisätiedot