Ylä Savon jätehuoltolautakunta. Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot. Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylä Savon jätehuoltolautakunta. Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot. Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä"

Transkriptio

1 Ylä Savon jätehuoltolautakunta Jätteenkuljetusjärjestelmästä jätetyt valmisteluvaiheen lausunnot Yhteenveto tulleista lausunnoista ja mielipiteistä Mielipiteet Jätteenkuljetus Kiuruveden taajamassa. Anja Jumpponen, Toivo Jumpponen toteavat jätteenkuljetuksen toimivan hyvin Kiuruvedellä omistamillaan kiinteistöillä ja he toivovat asian jatkuvan muuttumattomana. Lausunnot Pielaveden kunta Kunnanhallitus on lausuntonaan ilmoittanut että huolimatta kumpi jätteenkuljetusjärjestelmä valitaan, on huolehdittava myös muiden jätejakeiden ja umpi ja sakokaivolietteiden keräyksestä ja kuljetuksesta alueella sekä kunnissa sijaitsevien jäteasemien toiminnasta. Päätöksenteossa tulee huomioida jätehuollon kokonaisuuden toimivuus ja taloudellisuus. Laki julkisista hankinnoista 2 :ssä säädetyt periaatteet tulee ottaa kilpailutuksessa huomioon ja kilpailutus on syytä hoitaa pienempinä kokonaisuuksina, jolloin pienemmät toimijatkin voivat osallistua tarjouskilpailuun. Sonkajärven kunnanhallitus on pitämässään kokouksessa antanut tässä valmisteluvaiheessa lausunnon, että nykyinen järjestelmä on toimiva ja kattava ja esittää nykyjärjestelmän käyttämistä ja sen kehittämistä kaikkien keräilyjakeiden osalta. Keiteleen kunnanhallitus pitämässään kokouksessa on ilmoittanut kannattavansa nykyistä kiinteistönhaltijan järjestämää kuljetusjärjestelmää. Kunnanhallitus huomauttaa, että samalla on huolehdittava myös muiden jätejakeiden ja umpi ja sakokaivolietteiden keräyksestä ja kuljetuksesta alueella sekä kunnissa sijaitsevien jäteasemien toiminnasta. Kunnanhallitus ottaa kantaa myös siihen, että jos jätelautakunta päättää järjestää jätteenkuljetuksen kunnan järjestämänä, niin kilpailutuksessa on huomioitava Laki julkisista hankinnoista 2 :nssä säädetyt periaatteet. Kuljetukset on syytä kilpailuttaa pienempinä kokonaisuuksina, jolloin myös pienemmät toimijat voivat osallistua tarjouskilpailuun. Vieremän kunnanhallitus pitämässään kokouksessa päätti valmisteluvaiheen kannanottona todeta, että nykyinen kuljetusjärjestelmä on toimiva ja sitä voidaan jatkaa edellyttäen, että se täyttää uuden jätelain vaatimukset. Kiuruveden kaupunginhallitus pitämässään kokouksessa on valmisteluvaiheen lausuntonaan todennut, että kiinteistön haltijan järjestämä käytäntö on toimiva ja sitä tulee jatkaa kaikkien jakeiden osalta. Iisalmen kaupunginhallitus on pitämässään kokouksessa todennut lausuntonaan, ettei nykyistä jätteenkuljetusjärjestelmää ole tarpeen muuttaa edellyttäen, että Iisalmessa on tarjolla kattavasti kuljetuspalveluita ja alalla vallitsee riittävä kilpailu. Lapinlahden kunnanhallitus on pitämässään kokouksessa todennut, että jätteenkuljetus tulisi järjestää ensisijaisesti kiinteistönhaltijan järjestämänä. Jätteenkuljetus voitaisiin järjestää toissijaisesti kunnan järjestämänä niin, että alueet jaettaisiin pienempiin kokonaisuuksiin kuin esimerkiksi yksittäisen kunnan alue.

2 Ylä Savon alueen yrittäjät ovat lausuneet asiasta tiivistetysti seuraavaa: Erkki Kastari Ky:n lausunto jätteenkuljetusjärjestelmästä päättämiseen tuo esiin asiakkaan kannalta parempana vaihtoehtona kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen, missä oman jätehuollon voi kilpailuttaa ja neuvotella oman palvelutarpeensa suoraan kuljetusyrityksen kanssa. Kunnallisessa järjestelmässä kunnallinen jäteyhtiö määrittää palvelun laadun eikä kuntalainen pysty siihen vaikuttamaan. Yritys tuo esiin pk yritysten vahvat perinteet toivoen, että ne huomioidaan myös tätä päätöstä tehtäessä. Hinnoittelun vertailun kerrotaan olevan eri kuljetusjärjestelmien kesken vaikeaa johtuen monista muuttujista (asukastiheys, lajittelu, kaatopaikan sijainti ja ekomaksut). Ympäristövaikutuksista esiin nostetaan kunnan järjestämisvastuulla olevan jätteen ja yritysten jätteiden keräämisen samaan kuormaan vähentävän liikennöintiä ja näin ollen säästävän luontoa. Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän avulla tuetaan yritysmyönteistä politiikkaa, perheyritysten jatkuvuutta sekä verotulojen pysymistä omassa kunnassa, sillä silloin paikalliset yritykset pystyvät tarjoamaan hyviä ja pysyviä työpaikkoja paikkakunnalla. Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n jättämä mielipide jätteenkuljetusjärjestelmästä on laaja alainen ja käsittelee asiaa monesta eri näkökulmasta. Asiakasnäkökulman osalta lausunnossa tuodaan esiin asiakkaan oma valinta palveluntoimittajan suhteen. Kuntalaisilla on mahdollisuus kilpailuttaa jätehuoltonsa ja neuvotella suoraan kuljetusliikkeen kanssa, mitä mahdollisuutta he myös käyttävät. Kuljetusyrittäjien keskinäinen kilpailu ajaa yrittäjiä hakemaan innovatiivisia ratkaisuja ja kehittämään toimintaansa asiakaslähtöisesti. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä nykyiseen järjestelmään. Sako ja umpikaivojen tyhjennyksien osalta asiakas itse tietää parhaiten säiliönsä täyttymisen, paikalliset tie ja keliolosuhteet. Elinkeinonäkökulmasta esiin tuodaan kunnan järjestämänä jätehuoltomalli, minkä kerrotaan merkitsevän sitä, että kuntien omistamat jätelaitokset saavat monopolin koko jätehuoltoketjuun; kuljetuksiin, käsittelyyn sekä hyödyntämiseen. Kunnallistaminen merkitsee yrityksille sitä, että hallinnollisella päätöksellä niiltä otetaan asiakassuhteet pois ja tehdään elinkeinotoiminnan jatkaminen mahdottomaksi. Jätekuljetusten kunnallistamisen kerrotaan johtavan alan keskittymiseen ja kärsijöiksi mainitaan pienet paikalliset yritykset. Kustannusten osalta tuodaan esiin mm. luotettavien hintavertailujen haasteellisuus. Hinnoitteluun ja kustannuksiin vaikuttavat kiinteiden yhdyskuntajätteiden osalta mm. asukastiheys, lajittelu, kaatopaikan sijainti ja ekomaksut. Jätehuollon kunnallistamisesta kerrotaan perustelluksi yleensä saavutettavilla kustannussäästöillä, mutta luotettavan tutkimustuloksen kerrotaan puuttuvan. Ympäristön ja liikennöinnin osalta tuodaan esiin mielipide, minkä mukaisesti keräyslogiikka toimii tehokkaimmin, kun se toteutetaan yhteisesti koko yhdyskuntajätevirralle, eikä siten, että kunnan vastuulla olevan yhdyskuntajätteen käreys eriytetään muusta yhdyskuntajätteen keräyksestä. Kunnan järjestämässä kuljetuksessa samaan kuormaan ei voi voida ottaa kunnan järjestämisvastuun alaista jätettä silloinkaan, kuin se muuten jätteen ominaisuuksien puolesta olisi mahdollista.

3 Henkilöstönäkökulmasta esiin nostettiin mm. pitkäaikaiset ja vakaat työsuhteet ja henkilöstön osaamisen jatkuva parantaminen, minkä pelätään vähenevän kunnallisessa järjestelmässä. Tästä mainitaan seuraavan työturvallisuuden heikkenemistä, lisääntyviä työtapaturmia sekä työturvallisuusriskit kasvavat. Valvonnan osalta esiin tuodaan tarpeeksi pitkä aikaväli pyydettyjen tietojen toimittamiseksi,sekä kerrotaan ettei viranomaistoimintaan, kuten valvontaan, jätteenkuljetusjärjestelmällä ole vaikutusta. Päätöksen edellytyksien kerrotaan toteutuvan Ylä Savossa kiinteistön haltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle, tukien jätehuollon alueellista toimivuutta ja kehittämistä kunnassa, aiheuttamatta vaaraa ympäristölle tai terveydelle. Yritysten toimintaan päätöksellä säilyttää nykymalli kerrotaan olevan positiivinen vaikutus jätehuoltoyrityksiin, mitkä voisivat edelleen kehittä toimintaansa, investoida laitoksiin ja kalustoon sekä alan kehittymisen myötä kasvattaa työntekijämääräänsä. Mielipiteen liitteenä ovat seuraavat lausunnot, mitkä ovat myös omana lausuntoinaan lähetetty jätehuoltolautakunnalle: Autoliikenteen työnantajaliitto ry, Auto ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT Ry. Työmarkkinajärjestöjen lausunto koskien jätteenkuljetusjärjestelmää Ympäristöyritysten liitto, Lausunnon antaminen jätteenkuljetusjärjestelmästä Savon Yrittäjät, Lausunto jätehuollon järjestämisestä Ylä Savon alueella Iisalmen Yrittäjät ry, Lausunto jätehuollon järjestämisestä Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n työntekijät, Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Iisalmen kiinteistöhuolto Korhonen Oy yhtyy Erkki Kastari Ky:n ja Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n lausuntoon todeten, että jätteenkuljetuksen tulee jatkossakin säilyä Ylä Savossa kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Keiteleen Jätehuolto yhtyy Erkki Kastari Ky:n ja Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n lausuntoon todeten, että jätteenkuljetuksen tulee jatkossakin säilyä Ylä Savossa kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Auto ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT Oy, Mielipide jätteenkuljetusjärjestelmästä tuo esiin seikkoja jotka puoltavat liiton mukaan kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusjärjestelmää. Järjestelmän kerrotaan edistävän investointeja, luovan pysyviä työsuhteita, takaavan turvalliset investoinnit, tehokkaan toiminnan sekä kannustavan pitkäaikaiseen jätehuollon kehittämiseen. Asiakkaan oikeutta vaikuttaa palvelun laatuun, hintaan ja siihen keneltä palvelu ostetaan, nostetaan esiin. Asukkaat voivat vapaasti ja aidosti kilpailuttaa jätehuoltonsa ja tehdä sopimuksen haluamansa kuljetusfirman kanssa. Kilpailutuksen seurauksena nähdään henkilöstön vaihtuvuuden lisääntyminen, koulutustason ja ammattitaidon heikentyminen sekä työtapaturmien lisääntyminen. Autoliikenteen työnantajaliitto ry, Auto ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT Ry. Työmarkkinajärjestöjen lausunto koskien jätteenkuljetusjärjestelmää painottuu toteamaan, että sopimusperusteisella jätehuollolla

4 voidaan parhaalla mahdollisella tavalla turvata yrityksen ja sen henkilöstön asema ja henkilöstön työsuhteiden jatkuvuus. Ympäristöyritysten liitto, Lausunnon antaminen jätteenkuljetusjärjestelmästä käy läpi Ylä Savon alueella jätelain vaatimusten täyttymisen todeten, ettei Ylä Savon alueellisen jätehuoltolautakunnan alueella ole esitetty sellaisia jätelain 37 :n edellyttämiä perusteluja, jotka estäisivät kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän valintaa. Savon Yrittäjät, Lausunto jätehuollon järjestämisestä Ylä Savon alueella pyytää huomioimaan päätöksenteossa alueen yrityksille ja työllisyydelle aiheutuvat vaikutukset. Lausunnossa tuodaan esiin kotitalouksien päätäntävalta hinta laatusuhteesta ja kuljetusyrittäjien alati käymästä kilpailusta asiakkaista. Nykyinen sopimusperusteinen jätteenkuljetusmalli turvaa Ylä Savon seudulla jo olemassa olevien jätteenkuljetusyritysten toiminnan ja sen kehittämisen ja myös yritysten pitkäaikaiset ja pysyvät työsuhteet. Iisalmen Yrittäjät ry, Lausunto jätehuollon järjestämisestä muistuttaa nykyisen yrittäjävetoisen mallin toimivan hyvin ja nykyisen systeemin edistävän paikallisten yrittäjien investointeja ja varmistavan työllistymisen paikkakunnalla. Yrittäjien osalta järjestelmä turvaa investoinnit ja pitkäjänteisen jätehuollon kehittämisen. Lisäksi paikallinen yrittäjä jättää veronsa omalle paikkakunnalleen, millä on vaikutusta kuntatalouteen. Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n työntekijöiden mielipide, Jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Työntekijät yhtyvät Kiinteistöhuolto Rytkönen Oy:n mielipiteeseen ja pitävät erittäin tärkeänä jätteenkuljetusjärjestelmänsäilymistä jatkossakin kiinteistön haltijan järjestämänä jätteenkuljetuksena, minkä koetaan turvaavan pitkäaikaisten työsuhteiden säilymisen. Ylä Savon Jätehuolto Oy, Huomioita nykyisen kuljetusjärjestelmän toimivuudesta tuo esiin sen, ettei yksittäisen kunnan alueella välttämättä toimi kuin yksi kuljetusyrittäjä tai yksi yrittäjä on dominoivassa asemassa. Näin ollen kilpailu ei toteudu, eikä asiakkaalla ole varaa valita palveluntuottajan suhteen. Kilpailun vähäisyyden vuoksi kalustoa ei ole uusittu kuten kilpailutetuilla alueilla. Kaluston uusiminen vähentää merkittävästi ympäristövaikutuksia. Kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen periaate kilpailutuksesta ei tällöin toteudu. Puolestaan kuntien alueilla, missä kilpailua on, esiintyy päällekkäistä ajoa samoilla tieosuuksilla. Kilpailutuksen toteuttaminen ja hintaseuranta koetaan vaikeaksi. Hinnoittelun tulisi olla tasapuolista ja syrjimätöntä, mutta nykytilanteessa asiakkaan on kilpailutilanteessa tätä seikkaa hankala todeta. Osa tyhjennyksistä hoidetaan edelleen asiakkaan soitosta, minkä avulla jätehuoltomääräyksiä kierretään. Kuljetuksien jatkuvuus häiriötilanteissa on vaakalaudalla pienissä yrityksissä. Aiemmin asiasta jätettyjä kannanottoja Kuntaliitto, Jätehuoltoviranomaisen päätös jätteenkuljetusjärjestelmästä tuo esiin lain antamat eri vaihtoehdot jätteenkuljetusjärjestelmälle sekä laatimansa muistilistan kuljetuspäätöksen tekoa varten. Muistilistalle listattuna on lähtötilanteen selvittäminen, kotitalouksien asema, kuntien viranomaisten ja jätelaitoksen toiminta sekä ympäristönäkökohdat ja yritysten asema. Jätelaitosyhdistys on viestinyt kannanottonaan kuntien päättäjille Oikeaa tietoa jätteenkuljetusjärjestelmistä, kuljetusjärjestelmän tarkistus esityslistalle otsikoinnilla vanhojen sopimusperusteisten jätteenkuljetusjärjestelmien arvioinnista ja tehtävästä päätöksestä. Kunnan

5 kilpailuttaman järjestelmän kerrotaan olevan edullisemman, palvelujen kattavampia, keräyksen tehokkaampaa ja raskasta liikennettä on vähemmän. Kunnan kilpailutuksen kerrotaan taanneen uusille yrityksille aloittamismahdollisuuden ja tehostaan kuljetusyritysten toimintaa vahvistaen innovaatioiden käyttöönottoa. Kannanotossa huomautetaan että suurin osa suomalaisista on jo kunnan kilpailuttaman jätteenkuljetuksen piirissä ja vain joillain alueilla pidetään kiinni hajautetusta sopimisesta vanhojen yrittäjien painostuksesta. Jäteasiantuntijan huomioita: Lakisääteinen kuljetusjärjestelmän edellytysten arviointi koskee niitä alueita, joilla on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Koska tarkastelua ei vaadita kunnan kilpailuttamalta kuljetusjärjestelmästä, mielestäni järjestelmät eivät näin ollen ole samanarvoisessa asemassa jätelaissa. Kunnan jätehuoltoviranomainen tekee päätöksen kuljetusjärjestelmästä kuultuaan asianosaisia. Päätöksenteko on viranomaistoimintaa ja jätehuoltolautakunta ratkaisee asian itsenäisesti. Kuntien, jätelaitoksen tai muiden asianosaisten lausunnot eivät sido jätehuoltolautakuntaa, mutta sen tulee ottaa lausuntojen lakiperusteiset asiasisällöt huomioon. Lakiperusteisia seikkoja on tuotu esiin hankintalakiin liittyen. Jätehuoltoviranomainen voi valita kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen, vaikka kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen edellytykset täyttyisivät. Jätehuoltoviranomaisen on kuljetusjärjestelmäpäätöksen tehtyään säännöllisesti seurattava ja valvottava jätelain mukaisten edellytysten täyttymistä ja tarvittaessa muutettava päätöstä, jos lain vaatimat edellytykset eivät täyty. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetuksen hinnoittelu vaihtelee alueittain muun muassa kuljetusmatkan, kaluston ja kilpailutilanteen mukaan.

SAAPUNUT 23, 04, 2013

SAAPUNUT 23, 04, 2013 Kymen Jätelautakunta Tiedoksi: -L. Rautiainen -A. Soini SAAPUNUT 23, 04, 2013 i]n: 23.4.2013 Valtakatu 33 (PL 32) 45701 Kuusankoski Viite: ilmoitus internet -sivuillanne 20.3.2013/ jätteenkuljetusjärjestelmää

Lisätiedot

jätteenkuljetusjärjestelmä

jätteenkuljetusjärjestelmä Uusi jätelaki / jätteenkuljetusjärjestelmä j j j Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestettävä joko perusmallilla, kunnan järjestämä jätteenkuljetus eli kunnan kilpailuttama tai Kunta voi päättää,

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat

Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä tekniset lautakunnat ja ympäristölautakunnat 1 (8) Kymen Jätelautakunta Kouvolan kaupunki Valtakatu 33, PL 32, 45701 KUUSANKOSKI kirjaamo@kouvola.fi tekninenjaymparisto@kouvola.fi Kymen jätelautakunnan alueen kunnan- ja kaupunginhallitukset sekä

Lisätiedot

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän (sopimusperusteisen) jätteenkuljetuksen erot Kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus (sopimusperusteinen)

Lisätiedot

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi

Puh, 0400 975 211 Sähköposti: esa.sirvio@manttavilppula.fi 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS 2.11.2015 Raatihuoneenkatu 1 13100 Hämeenlinna ASIA: VALITUS TAMPEREEN KAUPUNGIN YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN JÄTEHUOLTOJAOSTON PÄÄTÖKSESTÄ KOSKIEN SAKO- JA UM- PIKAIVOLIETTEENKULJETUSTA

Lisätiedot

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013

Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013 Omistajapäivät palvelukatsaus, Pasi Kaskinen 6.9.2013 Kierrättämisestä helppoa LHJ:n palvelut ja niiden rahoitus Biojätekeräys ja muut erilliskeräyspalvelut Biojätemaksu tyhjennyskohtainen hinta Lasin,

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen

Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 8 Asianro 6499/14.06.00/2013 Sako- ja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmä: selvitys ja kuuleminen Yleistä jätteiden kuljetusjärjestelmistä Kuljetusjärjestelmän

Lisätiedot

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen Tausta-aineisto 2 SISÄLTÖ MÄÄRITELMÄT... 3 1 TAUSTATIEDOT... 4 2 KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS... 5 3 KIINTEISTÖN HALTIJAN

Lisätiedot

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen

Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Sivu 1 / 9 Jätetaksa 1.2.2016 alkaen Hyväksynyt Ylä-Savon jätehuoltolautakunta xx.xx.2016 Iisalmi Kiuruvesi Keitele Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä Sivu 2 / 9 1 Yleistä jätetaksasta Ylä-Savon Jätehuolto

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto

Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ

LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN KULJETUSJÄRJESTELMÄSTÄ 1 (5) Rauman kaupunki, Tekninen virasto Jätehuoltoasiamies Marika Räikkönen PL 104, 26101 Rauma kirjaamo.tevi@rauma.fi Lausuntopyyntö 9.6.2015 Teknisen lautakunnan päätös 26.5.2015 LAUSUNTO SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEEN

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Kaupunginhallitus 5.10.2015 Liite 1 305 MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ 2015 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin varoin

Lisätiedot

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö 13.9.2012 Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta Leena Eränkö 13.9.2012 23 Kunnan jätehuoltoviranomainen Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS - 2014 JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA Jätelautakunnan pyynnöstä alla on koottuna hintatietoja. Hintavertailuja Itä-Suomen alueella Hintatiedot

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä on Oulun kaupunginhallituksen päätös 15.12.2009.

Esityslistan liitteenä on Oulun kaupunginhallituksen päätös 15.12.2009. Yhtymähallitus 64 21.04.2010 Yhtymähallitus 110 28.06.2010 Puhelinkilpailutus/Puhelinvaihde YhtHall 64 21.4.2010 Valmistelijat kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo (puh. 040-7400 978) ja hankintapäällikkö

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 10.2.2015 15:00, Pöytäkirja 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa...

Lisätiedot

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016

Hankinnat ja kilpailuttaminen. Leena Karjalainen 27.4.2016 Hankinnat ja kilpailuttaminen Leena Karjalainen 27.4.2016 Sivu 1 27.4.2016 Hanki huolella Nämä ohjeet koskevat maaseuturahastosta ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitettavia hankkeita Muutoksia voi tulla,

Lisätiedot

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja?

Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kilpailutatko viisaasti sosiaali- ja terveyspalveluja? Kommenttipuheenvuoro 27.11.2012 Kaupunginlakimies Kaisa Heino, Imatran kaupunki Palvelu- ja hankintastrategia Imatran kaupungin strategioista poimittua:

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan

Lisätiedot

Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini

Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini KYMEN JÄTELAUTAKUNTA Valtakatu 33 PL 32 45701 Kuusankoski Tiedoksi.- -L. Rautiainen -A. Soini SAAPUNUT 16. 04, 2013 Dn:o LAUSUNTO KYMEN JÄTELAUTAKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN JÄTTEEN KU U ETUSJÄRJESTELMÄSTÄ Me

Lisätiedot

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille

KOKOEKO Kuopio 24.2.2011. Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille KOKOEKO Kuopio 24.2.2011 Jätelaki ja muutokset kuntien jätelaitoksille Yhdyskuntajätehuollon vastuunjako Yhdyskuntajätteen kokonaismäärä on noin 2,8 milj.tonnia. Teollisuus 22 % Rakentaminen 31 % Yhdyskuntajäte

Lisätiedot

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019 Jätehuollon vastuut Jätelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluu ympäristöministeriölle ELY-keskus ohjaa ja edistää jätelaissa ja sen

Lisätiedot

Sivu 1 / 11. Tiivistelmä mielipiteestä. Yksityishenkilöiden mielipiteet. Mielipiteen esittäjä, (kunta), saapumispäivämäärä

Sivu 1 / 11. Tiivistelmä mielipiteestä. Yksityishenkilöiden mielipiteet. Mielipiteen esittäjä, (kunta), saapumispäivämäärä Sivu 1 / 11 Tiivistelmä mielipiteistä Yksityishenkilöiden mielipiteet Mielipiteen esittäjä, (kunta), saapumispäivämäärä Tiivistelmä mielipiteestä Hiltunen Ari, Kontiolahti ja Polvijärvi, 29.7.2015 - kiistää

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Kymen jätelautakunnan alueella

Jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Kymen jätelautakunnan alueella Kymen jätelautakunta Jätteenkuljetusjärjestelmän tarkastelu Kymen jätelautakunnan alueella Jätelain 17.6.2011/646 149 4 mom. mukaan Soini Arja 7.5.2013 1 Sisällys Johdanto... 3 Kuntakohtainen arviointi...

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

Forssa. Hämeenlinnan hallinto -oikeudelle. Eino Järvisen ym:n valituksia koskeva lausunto

Forssa. Hämeenlinnan hallinto -oikeudelle. Eino Järvisen ym:n valituksia koskeva lausunto Forssa J b ' Hämeenlinnan hallinto -oikeudelle Eino Järvisen ym:n valituksia koskeva lausunto Forssan kaupungin jätelautakunta esittää valitusten hylkäämistä seuraavin perustein. Valituksenalaiset päätökset

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013 Kokousaika Torstai 16. toukokuuta 2013 kello 16.00 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9.

Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella. Anu Toppila Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 6.9. Lietteiden kuljetusjärjestelmäpäätös alueellisen jätehuoltojaoston toimialueella Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto Tampereen seudun alueellinen jätehuoltojaosto 17 Pirkanmaan kunnan yhteislautakunta

Lisätiedot

Pidä Lappi Siistinä ry. Ympäristöseminaari 3.- 4. 2. 2011. Kauko Kivilehto yhteyspäällikkö Lassila & Tikanoja Oyj kauko.kivilehto@lassila-tikanoja.

Pidä Lappi Siistinä ry. Ympäristöseminaari 3.- 4. 2. 2011. Kauko Kivilehto yhteyspäällikkö Lassila & Tikanoja Oyj kauko.kivilehto@lassila-tikanoja. Pidä Lappi Siistinä ry. Ympäristöseminaari 3.- 4. 2. 2011 Levi Kauko Kivilehto yhteyspäällikkö Lassila & Tikanoja Oyj kauko.kivilehto@lassila-tikanoja.fi Jätelain kokonaisuudistus Jätelain kokonaisuudistus

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1702/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Analyysi 1 (5) Dnro: 18.12.2017 1361/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar

Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 173 13.05.2013 Lausunto sako- ja umpikaivojätteen kuljetuksen järjestämisestä / Utlåtande om ordnande av transport av slam från slamskiljare och samlingsbrunnar 139/14.06/2013

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa):

Kaakkois-Suomen ELY-keskus toteaa lausunnossaan seuraavaa (TE-toimistojen kommentit omana kohtanaan lausunnon lopussa): LAUSUNTO KASELY/498/00.02.00/2012 10.8.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö Viite Asia TEMin lausuntopyyntö; luonnos hallituksen esitykseksi laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä eräiden siihen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia

Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunnan elinkeinostrategia Sonkajärven kunta ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutukset elinkeinoelämään ja yritystoimintaan. Tavoitteena on, että kunta osaltaan edesauttaa tervettä kilpailua,

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014

Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Niilo Järviluoma ja Antti Kataja 12.3.2015 2 Joukkoliikenteen kilpailutuksia ja markkinoita koskeva tutkimus 2014 Vuodesta 2014 alkaen

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely

Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Hankintalainsäädännön uudistamista kartoittava kysely Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa Terveyspalvelualan yritysten käsityksiä hankintalainsäädännön uudistamisesta Vastaajia 37 kpl

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020 Jätehuolto -määräykset Hannele Tiitto, jätehuoltosuunnittelija, Forssan kaupungin jätelautakunta Ohjelmatyön tekijät Jätelautakunta

Lisätiedot

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta

Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (8) Asianro 577/00.04.01/2018 297 Lausunto sako- ja umpikaivolietteiden kuljetuksesta Päätöshistoria Ympäristölautakunta 16.8.2018 52 Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 8.8.2018:

Lisätiedot

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Muonion kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Muonion kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.4.2007

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Pirhonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009

kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 Jätekuljetusten suunnittelu ja kilpailutus Tuija Klaus 2.12.2009 PERUSTIETOJA Yhtiö on perustettu tt vuonna 2002. Omistajat: Porvoo (49,00 %), Sipoo (25,60 %), Loviisa (9,15 %), Askola (3,95 %), Pernaja

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli. Lasse Nykänen VTT

Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli. Lasse Nykänen VTT Tieliikenteen kuljetusyritysten vastuullisuusmalli Lasse Nykänen VTT Vastuullisuus Triple bottom line: economic, social and environment Lähtökohta vastuullisuusmallin kokeilututkimuksissa: Turvallisuus,

Lisätiedot

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013

Miten perusoikeudet toteutuvat. Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Miten perusoikeudet toteutuvat hankinnoissa Kansalainen hankintalain hetteikössä - seminaari Johtaja Riitta Särkelä, 14.1.2013 Perusoikeuksien ja sisämarkkinavapauksien jännite Jännitteinen lähtökohta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/5 15.12.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2011 1 (6) 5 Pilaantuneiden maiden sekä muiden materiaalien vastaanotto ja loppusijoitus vuonna 2012, puitesopimus HEL 2011-003643 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä. Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander. Copyright Blue Service Partners

Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä. Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander. Copyright Blue Service Partners Mitä kannattaa kilpailuttaa ja miksi? Hyviä ja huonoja esimerkkejä Kuntamarkkinat 2012, Tuula Lasander 1 Blue tänään Kokonaan Fazer Food Services Oy:n omistama Liikevaihto v. 2012 20 me, josta 85% ruokaa,

Lisätiedot

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä

Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Työ- ja elinkeinoministeriölle kirjaamo@tem.fi Pvm. 6.7.2015 Lausunnon antaja: Oulun Diakonissalaitoksen säätiö Lausunto hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietinnöstä Oulun Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ MIKKELIN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty KH 2.5.2016 149 Voimaantulo 2.5.2016 Yleistä Hankintasääntö on Mikkelin kaupungin yleinen hankintaohje. Hankinnalla tarkoitetaan kaikkea Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Julkiset hankinnat Cleantech-innovaatioiden edistäjinä seminaari 2.12.2009 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

YRITTÄJÄILTA 3.11.2015 Pudasjärven kaupunki hankintojen järjestäytyminen ja markkinavuoropuhelukäytännöt

YRITTÄJÄILTA 3.11.2015 Pudasjärven kaupunki hankintojen järjestäytyminen ja markkinavuoropuhelukäytännöt YRITTÄJÄILTA 3.11.2015 Pudasjärven kaupunki hankintojen järjestäytyminen ja markkinavuoropuhelukäytännöt Jouni Piri MITÄ KAUPUNKI HANKKII Omana kilpailutuksena esim. - rakennusurakat - ylläpito- ja kunnossapitopalvelut

Lisätiedot

TAMMIKUU-MAALISKUU 2016 Earth Hour tapahtuma 19.3.2016

TAMMIKUU-MAALISKUU 2016 Earth Hour tapahtuma 19.3.2016 TAMMIKUU-MAALISKUU 2016 Earth Hour tapahtuma 19.3.2016 HUHTIKUU-KESÄKUU 2016 Vuoden 2015 energiankulutustietojen analysointi kiinteistöittäin Koulukeskuksen valaistuksen läpikäynti Valtuusto määrittelee

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös 28.5.2012 62

Lappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös 28.5.2012 62 1 (6) Kouvolan hallinto-oikeus PL 401 45100 KOUVOLA Viite Lähete 1680/12, 20.6.2012 ASIA LAUSUNNON ANTAMINEN KOUVOLAN HALLINTO- OIKEUDELLE LAPPEENRANNAN KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 28.5.2012 62 MATTI

Lisätiedot

Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI

Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI Vpl- ja shl-kuljetuspalvelujen kilpailutuksen tilannekatsaus KESKI-UUDENMAAN SOTE ERJA PENTTI KULJETUSPALVELUJEN KILPAILUTTAMINEN KU-KUNTIEN OSALTA Helsingin kaupunki vetovastuussa useita kuntia koskevasta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 Sivu 49 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 17.11.2014 kello 18.00-18.20 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 31.5.2016 1272/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savon Kuopio -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton

Lisätiedot

ESPOON ASUNNOT OY:N KIINTEISTÖJEN HULEVESI-, PERUSVESI- JA JÄTEVESI- PUMPPAAMOJEN TYHJENNYS, PUHDISTUS, PESU JA HUOLTO

ESPOON ASUNNOT OY:N KIINTEISTÖJEN HULEVESI-, PERUSVESI- JA JÄTEVESI- PUMPPAAMOJEN TYHJENNYS, PUHDISTUS, PESU JA HUOLTO URAKKAOHJELMA ESPOON ASUNNOT OY:N KIINTEISTÖJEN HULEVESI-, PERUSVESI- JA JÄTEVESI- PUMPPAAMOJEN TYHJENNYS, PUHDISTUS, PESU JA HUOLTO Tilaaja Espoon Asunnot Oy Upseerinkatu 3 B 02600 Espoo Espoon Asunnot

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 16.5.2013 Kokousaika Torstai 16. toukokuuta 2013 kello 16.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala

Lisätiedot

27.1.2000. Näiden yhdistysten toimintaan rinnakkain on monta vaihtoehtoa.

27.1.2000. Näiden yhdistysten toimintaan rinnakkain on monta vaihtoehtoa. Jukka Rannila YHTEENVETO 27.1.2000 Seinäjoen kotopesä nuorisoyhdistys ry Seinäjoen seudun nuorisoasuntoyhdistys ry Nuorisoasuntoliitto ry YHTEENVETO ERILAISISTA YHTEISTYÖMAHDOLLISUUKSISTA Olen tehnyt selvitystyötä

Lisätiedot

TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN

TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN TAKSIYRITTÄJIEN KYSYMYKSIÄ VPL- JA SHL-KULJETUSTEN KILPAILUTUKSEEN LIITTYEN Kysymyksiin vastaukset ovat laatineet projektipäällikkö Teemu Kinnunen/Ramboll, sosiaalityöntekijä Susanna Takala ja sosiaalityön

Lisätiedot

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO

SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO 1 ESITYS KUNTA/KUNNANHALLITUS SAVON KUITUVERKKO OY:N VALOKUITUVERKON OMISTAJUUDEN SIIRTO Savon Kuituverkko Oy on esittänyt Tuusniemen kunnan koolle kutsumassa osakaskokouksessa 23.9.2015 omistajakunnilleen

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa

Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa Hankintalain mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa Sosiaalipalvelujen hankintoja koskeva keskustelutilaisuus 28.2.2018 Ylijohtaja Pekka Timonen Vammaisten henkilöiden palvelut ja hankintalaki

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 26.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1293/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. 1 Siikajoen kunnanhallitus 03.02.2014 Liite 27. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2013 jätetyt Valtuusto 28.8.2013 1. Päivi Eskola Aloite Siikajoen kunnan julistautumisesta savuttomaksi

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1316/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Savonlinna 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot