Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala"

Transkriptio

1 Muistio 1 (5) Dnro: /9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Nurmes -hanke. Viestintäviraston on lain 1 mukaan tehtävä markkina-analyysi hankkeesta ennen kuin maakunnan liitto julistaa hankkeeseen liittyvän valtion tuen haettavaksi. Markkina-analyysissä kartoitetaan, miltä osin hankealueella on laajakaistatukilaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa määriteltyjä hankealueen tukikelpoisuutta rajaavia tekijöitä ja miltä osin hankealue sijaitsee tukikelpoisella alueella. Lisäksi analysoidaan, onko hankealueelle mahdollisesti myönnettävällä tuella, muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Tukikelpoisista alueista annettu asetus 2 rajaa hankealuetta karttakuvan 1 mukaisesti. Punaisella vaakaviivoituksella merkitty alue on asetuksessa määritellyn tukikelpoisen alueen ulkopuolella. Tällä alueella sijaitseville tilaajille rakennettavat yhteydet eivät ole tukikelpoisia. Alueelle rakennettava tukikelpoisen alueen tilaajia palveleva verkko saattaa kuitenkin olla tukikelpoinen. Laajakaistatukilaissa hankealueen tukikelpoisuutta rajataan toteamalla, että kustannukset alueella, joka ulottuu kahden kilometrin päähän sellaisesta liityntäpisteestä, josta voidaan tarjota edistyksellisiä viestintäpalveluita, eivät ole tukikelpoisia. 3 Mikäli hankealueella on tällaisia alueita, ne on merkitty kuvaan 1 mustalla ympyrällä. Markkina-analyysin laatimiseksi ja liityntäpisteiden kartoittamiseksi Viestintävirasto keräsi teleyrityksiltä verkkokyselyllä tietoa hankealueen edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaan soveltuvista verkoista ja niiden kehittämissuunnitelmista. Viestintävirasto keräsi tiedot edistyksellisen viestintäverkon liityntäpisteistä tilanteen mukaan (dnro 1458/9521/2012). Laajakaistatukilain 8 4 momentissa todetaan, että tukea voidaan myöntää vain, jos tuen myöntämisellä ei arvioida olevan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Valtion tuella on todennäköisesti vähäistä 1 Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla (1186/2009, jäljempänä laajakaistatukilaki) 6. 2 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetussa laissa tarkoitetuista tukikelpoisista alueista (246/2010) 3 Laajakaistatukilain 11 :n 2 momentin 3 kohta.

2 2 (5) suurempia kilpailuvaikutuksia esimerkiksi silloin, jos samalla maantieteellisellä alueella sijaitsee jo viestintäverkko, jolla voidaan tarjota liittymiä 100 megabitin yhteysnopeudella (HE 176/2009, s. 27). Mikäli hankealueella on tällaisia alueita, ne on merkitty markkina-analyysistä tehdyn salassa pidettävän version kuvaan 1 mustalla vaaka- tai vinoraidoituksella. Viestintävirasto järjesti nyt analysoitavaa hankealuetta koskevan julkisen kuulemisen Kuulemisen yhteydessä Viestintävirasto keräsi tietoa edistyksellisen viestintäverkon investointisuunnitelmista seuraavien 3 vuoden aikana sekä mahdollisen julkisen tuen vaikutuksista kilpailuun ja markkinoiden toimintaan hankealueilla. Lisäksi Viestintävirasto on oma-aloitteisesti kartoittanut teleyritysten edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaa ja verkkojen rakentamissuunnitelmia julkisista lähteistä. Kuva 1. Maakuntaliiton määrittelemä hankealue on rajattu karttaan mustalla katkoviivalla. Tukikelpoinen osa hankealueesta muodostuu punaisella raidoituksella, mustilla palloilla sekä mustalla vaaka- ja vinoraidoituksella rajattujen alueiden ulkopuolelle jäävästä alueesta

3 3 (5) 2 Julkinen kuuleminen (mustalla vinoraidoituksella merkityt alueet eivät näy kuvassa, vaan ainoastaan tästä markkina-analyysistä tehdyn salassa pidettävän version kuvassa 1). Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on tehdyllä päätöksellä valinnut hankealueella sijaitsevalle, aiemmin kilpailutetulle hankealueelle laajakaistahankkeen toteuttajaksi Telekarelia Oy:n. Alue on merkitty karttakuvaan 1 mustalla vaakaraidoituksella. Päätös on lainvoimainen. Viestintävirasto katsoo, että tuen myöntämisellä toiselle tuen hakijalle samalla alueella olisi vähäistä suurempia kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Tällä perusteella mustalla vaakaraidoituksella merkitty alue on tukikelvoton. Analyysissä on huomioitu vain hankealueella olevat hankkeen tukikelpoisuutta rajoittavat alueet. Myös hankealueen ulkopuoliset tekijät saattavat rajata hankkeen tukikelpoisia kustannuksia. Mikäli hankealueen verkon yhteenliittäminen yleiseen viestintäverkkoon edellyttää verkon rakentamista hankealueen ulkopuolelle ja tälle reitille sijoittuu tukikelvottomia alueita, voi osa hankealueen ulkopuolisista verkon rakentamiskustannuksista olla tällöin tukikelvottomia. Viestintävirasto järjesti julkisen kuulemisen hankealueesta Viestintävirasto pyysi teleyrityksiä lausunnossaan ilmoittamaan: 1. yksityiskohtaisesti hankealueelle suunnitellut investoinnit, jotka tullaan toteuttamaan edistyksellisiin viestintäverkkoihin seuraavan kolmen vuoden aikana, 2. teleyrityksen näkemykset julkisen tuen vaikutuksista tämän hankealueelle jo tekemiin investointeihin, jotka ovat kohdistuneet edistyksellisiin viestintäverkkoihin sekä 3. julkisella tuella rakennettavan verkon vaikutuksista kilpailuun ja markkinatilanteeseen hankealueella. Viestintävirasto sai hankealuetta koskien kolme lausuntoa. Lausuntojen salassa pidettävät kohdat on poistettu ja merkitty hakasulkein. DNA Oy totesi lausunnossaan [ ]. Elisa Oyj totesi lausunnossaan [...]. TeliaSonera Finland Oyj totesi lausunnossaan [ ]. 3 Kuulemisen yhteydessä saatujen lausuntojen vaikutukset hankealueen tukikelpoisuuteen Yksi teleyritys ilmoitti lausunnossaan investoivansa laajakaistatukilain mukaisen edistyksellisen viestintäpalvelun määritelmän täyttävien palvelujen tarjontaan hankealueella seuraavien kol-

4 4 (5) 4 Markkina-analyysin lopputulos men vuoden aikana. Muut vastaajat eivät ilmoittaneet investoivansa hankealueelle edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaan. Yksikään lausuja ei todennut, että laajakaistatuella olisi vaikutusta aikaisempiin edistyksellisiin viestintäpalveluihin tehtyihin investointeihin hankealueella. Yhdessä lausunnossa todettiin, että tuella ei ole vaikutusta nykyisiin investointeihin, kun otetaan huomioon alueiden haasteellisuus. Lausunnoissa ei tuotu esiin muita edistyksellisten viestintäpalvelujen tarjontaan ja kyseisen markkinan kilpailutilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, joilla olisi vähäistä suurempia vaikutuksia markkinan kilpailuun. Julkisen kuulemisen yhteydessä tuli esiin sellaisia investointisuunnitelmia, jotka estäisivät tuen myöntämisen hankealueelle rakennettavaan edistykselliseen viestintäverkkoon osalle hankealueesta. Tämä alue on merkitty tämän markkina-analyysin salassa pidettävän version kuvan 1 karttaan mustalla vinoraidoituksella. Viestintävirasto katsoo, että tuen myöntämisellä hankealueelle muille osille voidaan lausuntojen perusteella arvioida olevan enintään vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Viestintävirasto on kartoittanut olemassa olevan tarjonnan ja järjestänyt julkisen kuulemisen. Näiden yhteydessä tuli esille sellaisia seikkoja, jotka vaikuttavat hankealueen tukikelpoisuuteen. Alueet, joihin vaikutukset kohdistuvat on rajattu tuen ulkopuolelle ja merkitty mustalla ympyrällä ja mustalla vinoraidoituksella (mustan vinoraidoituksen osalta tämän markkinaanalyysin salassa pidettävän version kuvan 1 karttaan). Pohjois-Karjalan maakuntaliiton päätöksillä osalle hankealueesta laajakaistahankkeen toteuttajaksi on valittu Telekarelia Oy. Päätös on lainvoimainen. Tällä perusteella mustalla vaakaraidoituksella karttakuvaan 1 merkitty alue on tukikelvoton. Myös hankealueen ulkopuolella saattaa olla verkon rakentamiskustannusten tukikelpoisuutta rajoittavia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa kustannusten tukikelpoisuuteen liitettäessä hankealueen viestintäverkkoa yleiseen viestintäverkkoon tällaisen alueen läpi. Viestintävirasto katsoo, että valtion tuen myöntämisellä hankealueen sille osalle, joka täyttää tukikelpoisista alueista annetun asetuksen vaatimukset ja sijoittuu edellä mustalla ympyrällä ja mustalla vaaka- tai vinoraidoituksella rajatun alueen ulkopuolelle, ei ole vähäistä suurempia vaikutuksia kilpailuun ja markkinoiden toimintaan. Tukea voidaan myöntää kaikkiin sellaisiin laajakaistatukilain edellytykset täyttäviin tukikelpoisiin kustannuksiin, jotka ovat välttämättömiä tukikelpoisella alueella sijaitsevien, käyttäjän vakinaiseen asuin- ja sijaintipaikkaan toimitettavien liittymien tarjonnassa.

5 5 (5) 5 Markkina-analyysin voimassaolo Tämä markkina-analyysi on voimassa ja sitä sovelletaan tänä aikana Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa käynnistettäviin julkisen tuen hakujulistuksiin. Lisätietoja markkina-analyysistä antaa viestintämarkkinaasiantuntija Päivi Peltola-Ojala, p , Yksikön päällikkö Petri Makkonen Viestintämarkkina-asiantuntija Päivi Peltola-Ojala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1749/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 43 (Outokumpu) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1732/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Lappi hankealue 81 (Rovaniemi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan liiton

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 24.2.2016 1282/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Lapin Kolari -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Lapin liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 9.3.2016 1767/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1780/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 21 (Kankaanpää) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 26.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1293/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1716/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Kainuun maakunnan liiton

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) 1025/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-POHJANMAA HANKEALUE 10 (KARIJOKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Karijoki

Lisätiedot

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI)

Tämä analyysi korvaa päivätyn analyysin /9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Analyysi 1 (7) Tämä analyysi korvaa Dnro: 28.10.2011 päivätyn analyysin. 14.1.2016 1081/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA LAPPI HANKEALUE 57 (KOLARI) Markkina-analyysi koskee Lapin maakunnan

Lisätiedot

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin Analyysi 1 (6) Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 4.4.2016 1071/9520/2011 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 31 (KOUVOLA)

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ETELÄ-SAVO JOROINEN (4) - HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ETELÄ-SAVO JOROINEN (4) - HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 31.5.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 549/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ETELÄ-SAVO JOROINEN (4) - HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO) 556/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KAINUU HANKEALUE 1 (SOTKAMO) Markkina-analyysi koskee Kainuun maakuntayhtymän ilmoittamaa hankealuetta, joka kattaa koko Sotkamon kunnan.

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) 570/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta Kannonkoski -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 15 (VIEREMÄ)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 15 (VIEREMÄ) 670/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 15 (VIEREMÄ) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Vieremä Eteläinen

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Dnro: 11.4.2016 1276/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Savo Rautalampi -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset,

Laajakaistatukilain 11 :n 1 momentin 1-3 kohdan mukaan tukikelpoisia kustannuksia ovat kustannukset, 1176/9521/2010 1 (7) VERKON TUKIKELPOISUUDEN ARVIOINTI Tässä muistiossa kuvataan n näkemys keskeisimpiin verkon tukikelpoisuuden arviointiin liittyviin kysymyksiin. Muistion tarkoituksena on auttaa teleyrityksiä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan laajakaistarakentamisen tuesta

Lisätiedot

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA

OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA 985/9521/2010 1 (10) OHJE TELEYRITYKSELLE LAAJAKAISTAHANKKEEN TUEN HAKEMISESTA VIESTINTÄVI- RASTOSTA 1. YLEISTÄ Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueella (1186/2009) (jäljempänä laajakaistatukilaki)

Lisätiedot

Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa. Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5.

Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa. Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5. Yleiset tukikelpoisuusperiaatteet laajakaistahankkeiden verkonrakentamisessa Laatua verkkoon seminaari, Hotelli Scandic Rovaniemi 28.5.2014 Viestintäviraston rooli Laajakaista 2015 -hankkeessa Markkina-analyysit

Lisätiedot

HE 21/2010 vp. tuoton osuuden palauttamiseen eräissä tapauksissa. Laki laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla

HE 21/2010 vp. tuoton osuuden palauttamiseen eräissä tapauksissa. Laki laajakaistarakentamisen tuesta hajaasutusalueilla Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain sekä maaseudun kehittämiseen myönnettävistä tuista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen

Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä internetyhteyspalvelujen tarjontaan 1. Teleyritykset, joita päätös koskee 2. Viestintäviraston päätös

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA

Päätös 1 (5) DNA Oy (Y-tunnus: ) PL DNA. Elisa Oyj (Y-tunnus: ) PL ELISA Päätös 1 (5) Dnro: 5.10.2016 1029/921/2016 Viestintäviraston päätös yleispalveluyritysten nimeämisestä kuulo- ja puhevammaisille (512/512 kbit/s) tarjontaan 1. Teleyritys, jota päätös koskee 2. Viestintäviraston

Lisätiedot

HE 2/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laajakaistarakentamisen tukea haja-asutusalueilla koskevan lainsäädännön muuttamisesta

HE 2/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laajakaistarakentamisen tukea haja-asutusalueilla koskevan lainsäädännön muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laajakaistarakentamisen tukea haja-asutusalueilla koskevan lainsäädännön muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan laajakaistarakentamisen tuesta

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

Laajakaista kaikille tilannekatsaus

Laajakaista kaikille tilannekatsaus Laajakaista kaikille 2015 - tilannekatsaus 21.6.2011 Kajaanin kirjaston Kalevala Sali klo 12:00-14:10 Kainuun maakunta Paula Karppinen, suunnittelija Kainuun maakunta kuntayhtymä, aluekehitys paula.a.karppinen@kainuu.fi

Lisätiedot

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen

Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen Laajakaistahankkeen toteuttaminen Lapissa Ritva Kauhanen 12.2.2016 Laajakaista kaikille hanke pyrkii turvaamaan tehokkaat tietoliikenneyhteydet kaikille Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki (yli 99 % väestöstä)

Lisätiedot

Savon Kuituverkko Oy:n lausunto laajakaistahankkeen toisen väliarvioinnin keskustelumuistiosta

Savon Kuituverkko Oy:n lausunto laajakaistahankkeen toisen väliarvioinnin keskustelumuistiosta Savon Kuituverkko Oy:n lausunto laajakaistahankkeen toisen väliarvioinnin keskustelumuistiosta Lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin olemme antaneet seuraavia näkemyksiä sekä ehdotuksia: 1. Ensimmäisessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 145/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annetun lain 8 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi laajakaistarakentamisen tuesta

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta ke 7.11.2012, klo 18:00 Ristijärven Yhteispalvelupiste, Ahontie 25 Valokuituverkon suunnitteluilta Laajakaista kaikille hanke ja sen eteneminen Kainuussa - Paula Karppinen,

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET

LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET Liite 1 s. 1 LIITE 1: HANKKEEN KUVAUS JA SILLE ASETETUT VAATIMUKSET 1. Tiedot hankinnan kohteesta Tällä tarjouspyynnöllä Kymenlaakson Liitto pyytää tarjouksia Miehikkälän kunnan alueella olevan Laajakaista

Lisätiedot

25.11.2014. Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi. Kuva: Nestor Cables. Kuva: Nestor Cables Oy

25.11.2014. Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi. Kuva: Nestor Cables. Kuva: Nestor Cables Oy Kuva: Nestor Cables 25.11.2014 Esa Huurreoksa Sadan megan Itä- ja Pohjois-Suomi Kuva: Nestor Cables Oy SADAN MEGAN ITÄ- JA POHJOIS-SUOMI Yleishyödyllinen kehittämishanke MAAKUNNAT: LAPPI KAINUU POHJOIS-KARJALA

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1646/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta. Juha Parantainen

Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta. Juha Parantainen Ajankohtaista 100 megan laajakaistahankkeesta Juha Parantainen Valtioneuvoston periaatepäätös 3.5.2012 1. Yleispalveluun kuuluvan tietoliikenneyhteyden nopeustaso säilytetään toistaiseksi yhdessä megassa

Lisätiedot

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu

Hallinnonrajat ylittävä kokonaistarkastelu Selvitys LVM/2252/02/2015 Valtiovarainministeriö 18.12.2015 VM118:00/2015 Aluehallintouudistuksen valmistelu ja taustaselvitys Kukin ministeriö laatii mahdollisimman yhteisestä näkökulmasta hallituksen

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Pirjo Onkalo, tarkastaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 19.10.2016 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 4. Hanke-ehdotusten vaatimukset, laatiminen ja käsittely Yleistä Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 4.12.2008 tietoliikennepolitiikkaa.

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

Päivämäärä/Datum/Date

Päivämäärä/Datum/Date Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 29.12.2011 1645/9210/2011 Itella Posti Oy PL 7 / Itella Oyj 00011 ITELLA Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ITELLA POSTI OY:N NIMEÄMISESTÄ YLEISPALVELUYRITYKSEKSI

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen. Päivitetty Pirjo Onkalo Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen Päivitetty 8.10.2015 Pirjo Onkalo Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan edelleen rahoittaa Maaseuturahastosta, runkoverkkoja

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA

OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 257/9521/2009 1 (6) Viestintämarkkinat ja -palvelut Yleispalvelun valvonta-yksikkö OHJE 1/2009: SUUNNITELMA LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN AIKATAULUTUKSESTA JA TARJONTAKARTOITUKSEN LAADINNASTA 1. LAAJAKAISTARUNKOVERKKOHANKKEEN

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Valokuituverkon suunnitteluilta

Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Valokuituverkon suunnitteluilta Kahvit Tilaisuuden avaus; kunnan edustaja Laajakaista kaikille 2015 hanke ja sen eteneminen Kainuussa; Kainuun maakunta Näköpuhelimesta hyvinvointia

Lisätiedot

Palvelujen myynnin aloittaminen

Palvelujen myynnin aloittaminen Palvelujen myynnin aloittaminen Merja Saari Esityksen sisältö Tarjonnan alkaessa? Miten sopimukset on tehtävä? Mitä sopimusten pitää sisältää? Miten sopimuksia voi muuttaa? Miten virheet ja viivästykset

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 28.6.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto TOIVAKAN LAAJAKAISTAHANKE Keski-Suomen liitto pyytää ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen

Lisätiedot

Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella. Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö

Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella. Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö Laajakaistahanke tulevalla hallituskaudella Olli-Pekka Rantala liikenne- ja viestintäministeriö 100 megan laajakaistahanke Valtioneuvoston periaatepäätös 12/2008: Kaikki (yli 99 % väestöstä) vakinaiset

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 28.6.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 1. Johdanto KUHMOISTEN LAAJAKAISTAHANKE Keski-Suomen liitto pyytää ehdotuksia viestintäverkon rakentamisesta ja viestintäpalvelujen

Lisätiedot

Luonnos yhteisrakentamis- ja yhteiskäyttölaiksi. Elina Thorström, puh ,

Luonnos yhteisrakentamis- ja yhteiskäyttölaiksi. Elina Thorström, puh , Luonnos yhteisrakentamis- ja yhteiskäyttölaiksi Elina Thorström, puh. 0295 342 393, elina.thorstrom@lvm.fi Laajakaistan yhteisrakentamisdirektiivin tavoitteet Alentaa laajakaistan rakentamiskustannuksia

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 12.05.2015 C(2015) 3104 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Laajakaistahankkeen toteuttaminen ja rahoitus 189/ /2013

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Laajakaistahankkeen toteuttaminen ja rahoitus 189/ /2013 Kaupunginhallitus 188 13.10.2015 Kaupunginvaltuusto 51 09.11.2015 Laajakaistahankkeen toteuttaminen ja rahoitus 189/07.00.00/2013 KHALL 13.10.2015 188 Laajakaista kaikille hankkeet perustuu lakiin laa

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA 28.12.2011 810/9230/2011 Saunalahti Group Oyj PL 8 00061 ELISA PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA I SELVITYSTYÖN TAUSTA 1. Asian vireilletulo

Lisätiedot

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO Alueosasto 30.4.2014 Hallitusneuvos Tuula Manelius VALTIONEUVOSTON ASETUS ALUEIDEN KEHITTÄMISEN JA RAKENNE- RAHASTOHANKKEIDEN RAHOITTAMISESTA Säädösperusta Yleiset perustelut

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON digitaalista laajakaistaista matkaviestinverkkoa koskeva TOIMILUPAPÄÄ- TÖS

VALTIONEUVOSTON digitaalista laajakaistaista matkaviestinverkkoa koskeva TOIMILUPAPÄÄ- TÖS Liite 2 VALTIONEUVOSTON digitaalista laajakaistaista matkaviestinverkkoa koskeva TOIMILUPAPÄÄ- TÖS 8.12.2016 LVM 1153/07/2016 PÄÄTÖKSEN KOHTEENA OLEVAT TOIMILUVAT Toimiluvat teletoimintaan taajuusalueella

Lisätiedot

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 24.1.2005 1291/539/2004 Song Networks Oy PL 100 00094 SONG VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 1. ASIAN VIREILLE TULO 2. SONGIN VASTAUS Song Networks

Lisätiedot

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen, Maaseuturahasto. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pirjo Onkalo päivitetty

Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen, Maaseuturahasto. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pirjo Onkalo päivitetty Kyläverkkohankkeiden rahoittaminen, Maaseuturahasto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pirjo Onkalo päivitetty 1.12.2016 Yleistä laajakaistojen rahoittamisesta Ohjelmakaudella 2014-2020 kyläverkkoja voidaan

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä

Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Teleyritysten ABC -koulutus 12.10.2016 Mitä tarkoittaa olla teleyritys ja Viestintäviraston asiakas? Saara Punkka Tietoyhteiskuntakaaren käsitteistöä Viestinnän välittäminen Yleinen teletoiminta Verkkotoimilupaa

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com

Lisätiedot

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009

KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 1 / 5 KAINUUN LAAJAKAISTA KAIKILLE OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2009 Aika: tiistai klo 13.10 14.45 Paikka: Läsnä: Kauppakatu 1, 2.kerroksen kokoushuone Juhana Juntunen, Kuhmon kaupunki Erkki Kemppainen, Kajaanin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 12.11.2015 Kaisa Laitinen VALTIONEUVOSTON DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTINTÄVERKKOA KOSKEVAT TOIMILUPAPÄÄTÖKSET Toimiluvat ja hakijat

Lisätiedot

Toivon vahvasti, että tämän yhteisön kanta, jonka toiminta perustuu säädettyyn laajakaistalakiin, otetaan huomioon tulevassa lakivalmistelussa.

Toivon vahvasti, että tämän yhteisön kanta, jonka toiminta perustuu säädettyyn laajakaistalakiin, otetaan huomioon tulevassa lakivalmistelussa. 1 Alustus Suomen Seutuverkko ry:n jäsenet lausuvat hallituksen esitysluonnoksesta laajakaistatukilain muuttamisesta tämän dokumentin mukaisesti. Tämän lausunnon on allekirjoittanut yhteensä 16 Seutuverkko

Lisätiedot

Viestintävirasto kerää tietoa

Viestintävirasto kerää tietoa Viestintävirasto kerää tietoa Joonas Orkola Miksi Viestintävirasto kerää tietoa? Teletoimijoiden ja toiminnan laajuuden määrittämiseksi» Viestintävirasto tulkitsee lain perusteella, mitkä tahot harjoittavat

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Sivu 1 (9) LL/AJ 21.12.2015 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Hinnasto sisältää Länsilinkki Oy:n (Y-tunnus 0853251-1 ja teleyritystunniste 23) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) 14, muutetaan 3 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Laajakaistahankkeiden infotilaisuus Merja Pahkasalo

Laajakaistahankkeiden infotilaisuus Merja Pahkasalo 13.1.2017 Laajakaistahankkeiden infotilaisuus Laajakaista hankkeiden toteutusta ohjaavat Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpide M07/7.3. Tukikelpoiset kustannukset Tukea ei myönnetä kustannuksiin,

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 10.4.2013 klo 16.00-19.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 60 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 61 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 5.7.2004 374/532/2004 ACN Communications Finland Oy PL 117 02100 ESPOO VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA ASIANOSAINEN ACN

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Henkilökorttilaki. EV 14/1999 vp - HE 18/1999 vp

Henkilökorttilaki. EV 14/1999 vp - HE 18/1999 vp EV 4/999 vp - HE 8/999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen henkilökorttilaiksi ja laiksi väestötietolain 23 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 8/999 vp henkilökorttilaiksi

Lisätiedot

Viestintävirasto TAE Liv

Viestintävirasto TAE Liv Viestintävirasto TAE 2017 Liv 6.10.2016 Viestintäviraston TAE 2017 Toimintamenomomentti 31.40.01.» Bruttomenot 31,2 milj.» Maksullisen toiminnan tulot 20,2 milj.» Nettomenot 11,0 milj. Eräät viestinnän

Lisätiedot